4 x toukokuussa luettua

Oijoijoi, viime aikoina onkin sitten osunut käteen ihan loistavia kirjoja. Kun on yhden laskenut käsistään, että ”huh miten hyvä” ja ajatellut, että miten tässä voi edes seuraavaan tarttua… Ja seuraava onkin ollut ihan yhtä hyvä tai jopa parempi! Vau!

Näiden joukossa myös yksi vähän erikoisempi lukukokemus, siitä postauksen loppupuolelta.

Mutta tässä summittaisessa ”paras ensin” -järjestyksessä neljä toukokuussa lukemaani kirjaa! Kaksi ekaa oli mahdotonta laittaa järjestykseen, joten meni vähän arpakuutiolla. Olisi voinut olla myös toisin päin.

1. Shelley Read: Minne virta kuljettaa

käännös: Jaakko Kankaanpää
lainattu kirjastosta

Enpä olisi voinut arvata, että tykkäisin tästä näin paljon!

Ja haha, edellisen lähes tuhatsivuisen tiiliskiven jälkeen tämä tuntui lähinnä novellin mittaiselta, joten hotkaisin tämän ihan parissa päivässä.

Jollain epämääräisellä tavalla sijoittaisin tämän kirjan samaan jatkumoon kuin aiemmin lukemani (linkit niiden aiempiin arvosteluihin) Delia Owens: Suon villi laulu, Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla sekä Tomun ja tuulen maa, Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi. Yhdistävä tekijä näissä ehkä jollain tavalla jonkinlaisen luonnonympäristön ja ihmiskohtalon välinen yhteys tai kuvailu – hah toivottavasti tämä ei vie harhaan. Ei siis sillä tavalla, että loputtomasti kuvailtaisiin korsien taittumista suolla, vaan jollain tavalla (ja tosi luontevasti!) se kertomus ja ihmisen elämä kytkeytyy siihen maisemaan, jossa se tapahtuu.

Osaako joku kuvailla tätä tarkemmin?

Mutta siis Minne virta kuljettaa oli myös tällainen hieno, hotkaistava kirja, joka kertoo yhden naisen tarinan 16-vuotiaasta aikuisuuteen asti. Kertomus on tavallaan (ainakin alussa) rakkaustarina, mutta loppujen lopuksi eniten varmasti selviytymistarina: miten alkuperäiskansaan kuuluvaan poikaan rakastuva ja yksin jäävä tyttö selviää toisaalta luonnon ja toisaalta ympäröivän yhteisön keskellä.

Ja ennen kaikkea tämän kerronta oli sellaista, joka sai rakastamaan tätä kirjaa. En lukenut kuivin silmin. Kun kirja loppui, kello raksutti aamuyön pikkutunneilla ja minä haukoin henkeäni tunnemyrskystä.

2. Tommi Kinnunen: Kaarna

arvostelukappale saatu

Okei nyt heti alkuun linjaan: tämä on nyt kyllä Tommi Kinnusen tähänastisista kirjoista se paras!

Tämä on tietysti omakohtainen rajoittunut mielipide ja haha en ole lukenut häneltä edes kaikkia kirjoja. Olen siis lukenut vain Ei kertonut katuvansa (toiseksi paras!) ja Pimeät kuut, joka oli myös hyvä, mutta mulle ei niin henkilökohtaisesti iskevä kuin nämä kaksi muuta. Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti siis vielä lukematta – heh vaikka kahden ensimmäisen maantieteellisestä sijainnista olen lapsena kulkenut varmasti satoja satoja ja tuhansia tuhansia kertoja. Meillähän on tosiaan tämä Kuusamo-connection.

Mutta siis Kaarnaan: vau!

Itseeni se iski ihan älyttömän monella ja hyvin henkilökohtaisella tasolla. Oli tietysti just se mainittu Kuusamo-connection sekä mulle keskeinen lempipiirre kirjoissa eli historiallinen ulottuvuus: tässä partisaanien hyökkäykset kyliin Lapissa 1944. Ja jos ei yhtään kaunistella, niin tämä tarkoitti siis siviiliväestön tappamista, raiskaamista ja vangiksi ottoa, ”katoamisia”. Tämä aihe oli sellainen, mistä joskus Kuusamossa asuessa kuuli kuiskintaa: se tavallaan oli läsnä Kuusamon historiassa ja ei ollut.

Mutta ennen kaikkea Kaarna pääsi iskemään tajuntaan takavasemmalta vielä yhdellä teemalla: sodan traumojen kantaminen ja niistä vaikeneminen – ja juuri näiden vaiettuna kannettujen traumojen siirtyminen seuraaville sukupolville.

Sotahan on Suomessakin niin lähimenneisyydessä, että tätä on ehkä nykyihmisten vaikea joskus muistaa. Mutta aina tässä yhteydessä totean, että esimerkiksi kirjan tapahtumavuonna 1944 mun äiti oli 4-vuotias. Tavallaan se on siis ihan lähellä, itsekin olen siis sodassa olleiden lapsenlapsi ja sodan aikaan lapsuuttaan eläneiden lapsi. Vain parin sukupolven päässä näitä aivan järkyttäviä tapahtumia!

Me suomalaiset nykyihmisetkin kannamme tätä ihan lähimenneisyydessämme; sotaa, jota ainakin mun ajan kouluhistoriassa kerrottiin sankaritarinoina, mutta jonka toinen puoli on tuhannet ihmiskohtalot ja traumat, joiden käsittelyyn ei ollut terapiaa tarjolla. Lopputuloksena ehkä joku ryyppäsi, toinen vaikeni ja sulki tapahtuneet sisäänsä. Mutta purkautuiko se joskus vaikka aggressiivisuutena, kykenemättömyytenä hoivaan tai empatiaan, tai vaikka väkivaltaisuutena ja alkoholiongelmina, mielenterveyden ongelmina, painajaisina, ja niin edelleen?

Kaarna veti vakavaksi ja osui syvälle.

Ja entä jos itselleen tapahtuneesta traumasta jätti kertomatta jälkikasvulle, jotta lapset eivät joutuisi kantamaan taakkaa mukanaan… Että lapset saisivat parempaa, olisivat turvassa pahalta. Hyvä ajatus sinänsä, lapsen suojaaminen. Mutta ehkäpä ne traumat pakkaavat puskemaan pintaan jollain tavalla, kuten kirjan päähenkilö Lainalle kävi. Tuloksena olivat lapset, joista osa tässä kirjassa jopa vihasi arvaamattomasti käytäytynyttä ja väkivaltaista äitiään. Äitiä, jolle oli tapahtunut kauheita ja jonka sisälle patoutuneita asioita lapset eivät koskaan pystyneet ymmärtämään.

”Olikohan äidillä joku adhd?”, yksi lapsista pohti, kun äiti oli jo vihanneksena Kuusamon sairaalassa.

Jotenkin jossain ihan sisuskaluissa asti kouristi ajatus, vaikka henkilöt olivat täysin fiktiivisiä. He eivät koskaan saaneet tietää, mikä äidillä oli. Ei se ollut adhd.

Aivan valtavan valtavan valtavan pysähdyttävä ja tärkeä kirja. Väitän, että Tommi Kinnunen tekee näillä kertomuksillaan kulttuuri- ja historiateon: tuo fiktion kautta tietoisuuteen lähihistorian tapahtumia, joista kouluhistoriassa (ainakin omalla kouluajallani) on vaiettu.

Jäi pyörimään pitkäksi aikaa – ehkä jopa ikuisesti – mieleen niin kuin Ei kertonut katuvansakin

3. Karen Swan: Varastetut hetket

käännös: Ilkka Rekiaro
lainattu kirjastosta, luettu osittain e-kirjana

Ai että mä odotin, että pääsen tämän kirjasarjan kakkososaan eli tähän kirjaan!

Luin siis aiemmin keväällä sarjan ykkösosan, Kesytön saari. Tykkäsin ihan valtavasti ”sopivan kompaktista” tarinasta, heh kuvasin silloin, että oli virkistävää lukea kirjaa, jossa missään vaiheessa natsit eivät marssi. Historiallinen ympäristö tässäkin kirjassa kuitenkin oli: karu ja kaukainen Skotlannin saari, jonka 36 asukasta (muistaakseni) eli eristyneessä ympäristössä toimeentuloltaan tiukasti mutta tyytyväisinä – ja koko saaren asukkaiden evakuointi ja uudelleenasuttaminen mantereelle kesällä 1930.

Ykkösosan cliffhanger-lopetuksen äärellä parahdin ja riemuitsin yhtä aikaa. ”Tässä ei ratkennut mikään!” ja ”Jesh tämä onkin sarja!”

Tässä kakkososassa kerrotaan siis saman ajankohdan tapahtumat toisen nuoren naisen näkökulmasta; saarella asuu siis kolmen nuoren naisen ystävysporukka, ja joka osa avaa tapahtumia uudella tavalla uudesta näkökulmasta katsottuna. Ihanaa!

Karulle hirtalle paluu tuttujen henkilöiden seuraan tuntui läikähdyttävän tutulta ja ihanalta; toisaalta eristäytyneeseen fiilikseen pääsi ehkä ykköskirjassa paremmin sisään, nyt se oli niin tuttua.

Tarinoiden yhdistäminen toimi ja ei toiminut. Välillä yhtymäkohdat tuntuivat vähän päälleliimatuilta, mutta useimmiten ne loksahtivat yhteen ihan hyvin. Olin myös täysin pakotettu kaivamaan e-kirjalta samoja kohtia toiselta kirjalta ja vertaamaan, että miten ne on kirjoitettu.

Toivottavasti tämä ei ole spoilausta: jännä ratkaisu oli esimerkiksi sellainen, että joku kohta saattoi olla sanasta sanaan sama, mutta toinen kirja toi vaan uusia kappaleita ja sen myötä uutta ymmärrystä siihen väliin. En ole ihan varma, mitä tästä ajattelin. Enimmäkseen heh hyvää varmaan.

Joka tapauksessa odotan ihan ihan hurjan innokkaasti sarjan kolmatta osaa, joka toivottavasti vihdoinkin tarjoaa helpotusta lukijalleen ja selitystä tapahtumille. Ihan ihan ihan ministi sama fiilis kuin Seitsemän sisarusta -sarjassa, eli odotetaan sitä ratkaisevaa kirjaa.

Mutta suosittelu tälle sarjalle! Tämä kannattaa ehdottomasti lukea oikeassa järjestyksessä, eli ensin se Kesytön saari ja sitten tämä Varastetut hetket.

Luin muuten ”sekakäyttötekniikalla” tämän, eli suurimmaksi osaksi paperikirjana, mutta välillä e-kirjana. Oon huomannut, että esimerkiksi sängystä (tai bussista!) käsin e-kirja onkin tosi näppärä! Haluan kuitenkin myös sen fyysisen paperikirjan käsissä pidettäväksi, mutta tavallaan sellainen henkinen kynnys e-kirjan käyttöön on mulla nyt selvästi voitettu!

4. Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari

käännös: Auli Hurme-Keränen, Merja Sainio, Mikko Meri
lainattu kirjastosta
vaihdettu sivun 500 kohdilla e-kirjaksi käännöksen takia

Tuleekohan nyt kaikkien aikojen hankalin kirja-arvosteluni?

Ensinnäkin: Rakastan Sarah Larkin kirjoja. Rakastin ensimmäistä Uusi-Seelanti -sarjaa (Valkoisen pilven maa, Maorien laulu, Kiivilinnun kutsu ja Toivoa maailman äärissä), toisen Uusi-Seelanti -sarjan eka kirja (Tulikukkien aika) odottaa tuolla lukujonossa, ja tämä kirja puolestaan korkkaa Karbialle sijoittuvan sarjan. Aaaah.

Toiseksi: Loppujen lopuksi tykkäsin kovasti myös tästä Tuhansien lähteiden saaresta ja suosittelen sitä tietyillä kriteereillä.

Mutta lukukokemuksessa oli kyllä aika hurjia mutkia matkassa!

Tartuin siis kirjaan innolla ja odotukset korkealla, ja ensimmäiset sadat sivut uppouduin Larkin ihanaan kerrontaan ja päähenkilön elämään ensin 1700-luvun alun Lontoossa ja sieltä ensirakkautensa menettämisen jälkeen päätyen Karibialle, sokeriplantaasin omistajan vaimoksi ja ristiriitaisin tunnelmin myös surkeissa oloissa elävien orjien omistajaksi.

Päähenkilön kirkasotsaisuus orjakysymyksissä (hän siis vastusti orjuutta) esiintyy ehkä hieman kliseemäisenä ”nuori sankaritar ponnistelee omalta osaltaan orjuutta vastaan”, mutta tällaisessa kirjassa sen on jotenkin valmis antamaan anteeksi.

Mutta sitten…

Jossain ehkä sivun 500 tietämillä (tämä oli tosiaan lähes 1000-sivuinen kirja) aloin ihmetellä, että miten mä jotenkin toistuvasti en saa selvää, mitä näissä lauseissa tarkoitetaan. Ontuvia ilmaisuja, kummallisia lauseita, epäjohdonmukaisuuksia… Kirjan päähenkilöä alettiin puhutella kokonaan eri nimellä kuin koko kirjan alkuosassa: alkuun orjat kutsuivat (muistaakseni) rouva, sitten se muuttui muotoon missis. Kamelin selkä taisi katketa siinä kohdassa, kun eräs henkilö sanoi ”isäni” miehestä, joka ei ollut hänen isänsä vaan ihan toisen henkilön isä.

Ja sitten tuijotin yhtä kohtaa, jossa puhuttiin naimisiin menosta, vaikka mun logiikan mukaan siinä olisi pitänyt olla kuukautisten alkaminen.

Whaaaaaat? Mitä ihmettä tälle kirjan käännökselle on tapahtunut?

Random-aukema, ei osunut mitenkään erityisen kirjoitusvirheinen.

Kirjan loppuosa oli mun näkemyksen mukaan aika lailla lukukelvoton, käännös pilasi koko lukukokemuksen. En ole tällaiseen ennen törmännyt ja vaikuttaa jotenkin virheeltä. Väärä versio mennyt painoon, loppuosa jäänyt editoimatta tai… jotain. Ei tällaiseen tavallisesti törmää! Mutta onneksi tuli ihmeteltyä tätä ääneen Insta Storyssa – sitä kautta nimittäin useampi laittoi viestiä, että ei he olleet e-kirjana sellaista huomanneet.

Klikkasin itseni e-kirjaan ja vertasin sitä kohtaa, missä olin lukemassa. Ja siellähän oli erilainen, paljon sujuvampi ja ns. normaali käännös! Jesh!

Niinpä luin kirjan loppuun e-kirjana ja pääsin taas takaisin Sarah Larkin kertomuksen imuun. Aaaaah, onneksi vaihdoin!

En siis todella tiedä, että mitä tuossa on tapahtunut. Mutta Karibia-sarjan avausosa on sinänsä oikein hyvää Larkia, suosittelen lukemaan MUTTA siis nimenomaan e-kirjana (tai jos tästä tulee korjattu painos), sillä paperikirjan loppu oli lukukelvoton!

Ja huomioi, jos päädyt tänne googlella pohtien samaa: Jos olet lukemassa tätä kirjaa ja yhtäkkiä törmäät, että käännös tökkii, niin vaihda e-kirjaan, siellä on korjattu käännös!

Pääsipä tällaisenkin yllärin kokemaan, hah. Mutta onneksi sillä oli onnellinen loppu eikä kirja jäänyt tuon takia kesken!

edit. Sain kustantajalta tähän mysteeriin vastauksen Instassa, ja jaan tännekin! Kirjan ensimmäiseen painokseen oli jäänyt kohtia, joihin kirjan toimittajan tekemät korjaukset eivät valitettavasti olleet tulleet mukaan – jotain tällaista arvailinkin! JA kyseiset kohdat on korjattu kirjan toiseen painokseen ja e-kirjaan sekä heinäkuussa ilmestyneeseen pokkariin, myös äänikirja on äänitetty uudestaan. Eli suositus kirjalle, se on hyvä: tarkistakaa vaan, että teillä on käsissä toinen painos, pokkari tai vaihtoehtoisesti e-kirja tai äänikirja!

13

You Might Also Like

  • Anomuumioriginaali
    31.5.2024 at 17:24

    Oho, enpä ole ikinä ennen kuullut tuollaista, että painoon asti menee väärä tiedosto! Olisihan tuollaisen pitänyt viimeistään taiton oikoluvussa jäädä haaviin, mutta ehkä siitäkin on kustannussyistä luovuttu…

    Vaikuttaa siltä, että kirja oli jaettu myös usealle kääntäjälle tehtäväksi eikä käännöstä sitten ollut edes yhtenäistetty, jos kerran toistuvat ilmaukset vaihtui kesken kirjan. Tähän jotain voivottelua kaunokirjallisuuden kääntämisen alhosta ja alennustilasta :D

    • krista
      6.6.2024 at 09:53

      Joo tää oli kyllä yllättävä! Myös se kolme kääntäjää ihmetytti, että oliko jotenkin tullut kiire/jollekin estettä tms mutkia matkaan, en ole kolmeen kääntäään ennen törmännyt (ja tää ihan spekulaatiota). Onneksi sentään tosiaan e-kirjana löytyi korjattu, mutta harmi niille, jotka eivät tuota hoksaa ja hieno kirja vesittyy tuon takia. Toivottavasti jossain vaiheessa korjatut painokset korvaa sen ekan!

  • Ppaa
    31.5.2024 at 18:59

    Minne virta kuljettaa oli sanoinkuvaamaton lukukokemus. Itkin niin paljon, tunsin niin paljon. Oli hieno.

    • krista
      6.6.2024 at 09:54

      Se oli kyllä jotain tosi upeaa! En oikein edes saa määriteltyä, mikä sen vaikuttavuuden tekee – onhan noita tarinakulkuja vaikka minkälaisia eri kirjoissa, mutta miten joku sitten vaan noin iskee. Veikkaan, että se on jotenkin kerronta, joka saa lukijansa mukaansa. Mutta siis aivan erityisen hyvä lukukokemus kyllä tämä! <3

  • Milla
    6.6.2024 at 00:03

    Ihan ohi aiheen pohdin että mitenkäs teidän sähköautoilut nykyään sujuu? Ootteko saaneet jo latausmahdollisuuden omaan pihaan?

  • krista
    6.6.2024 at 09:56

    Hienosti sujuu! :) Nyt kesällä tuntuu, että tuo auto ei kuluta yhtään mitään, välillä riittää laturilla kahden viikon välein käynti!

    Julkisten varassa siis edelleen mennään, tuossa talviaikaan kerran viikossa latasin, useimmiten samalla kun odotin lasta harrastuksessa. En ole kokenut mitenkään hankalaksi tuota julkilatausta!