5 x viime aikoina luettua

Lukuvuosi 2020 päättyi hi-taas-ti. Korkkasin Kapteeni Corellin mandoliinin jo joskus lokakuun puolella, mutta kirjasta ei tuntunut löytyvän kapteenia eikä mandoliinia. Ei vaan jotenkin lähtenyt, mutta toisaalta en raaskinut jättää keskenkään – kirja tuntui ihan lupaavalta, mutta en vaan päässyt siihen silleen paneutumaan niin kovasti, että olisin päässyt lukuhuumaan kiinni.

No, sitten Sotkamossa vuodenvaihteessa luin kapteenit ja mandoliinit loppuun – ja WOOOOMP, siitähän lähti sitten taas lukusysäys. Seuraavassa kolmessa viikossa luinkin neljä seuraavaa kirjaa, oho!

Vuoden 2020 lukusaldo jäi siis 26 kirjaan, kun vuonna 2019 kirjoja kertyi 41 kpl. Saas nähdä, millainen lukuvuosi tästä vuodesta 2021 tulee. Alku ainakin on ollut vauhdikas! Laatu on mulle tärkeämpää kuin määrä (luen mieluiten ihania järkäleitä), mutta olisihan siinä jotain hassusti kivaa omaa ennätystä lukea vaikka yli 50 kirjaa tämän vuoden aikana!

Nämä viisi olen siis viime aikoina lukenut. Järjestys taas paremmuusjärjestyksessä paras ensin, vaikka järjestyksen laittaminen olikin vähän hankalaa. Tällä kertaa kaikki olivat tosi hyviä!

1. Nazanine Hozar: Aria

käännös: Hilkka Pekkanen, arvostelukappale saatu Otavalta

Aaaaaah! Meinasin hajeta kirjariemusta, kun avasin Otavalta tulleen arvostelukappalepaketin. Eikä! Just mun kirja! Vaikutti pitkästä-pitkästä-pitkästä aikaa nappitäydelliseltä ”mun genren” kirjalta, ihanaa ihanaa! Näitä tällaisia on jotenkin niin hankala löytää, kun olen kai lukenut jo ne kaikki, ha.

Tarkoitukseni oli pihtailla kirjaa sellaiseen hetkeen, kun olemme Joelin kanssa vuorokauden jossain kaksistaan. Kului viikkoja ja ehkä kuukausiakin, ja tajusin että ei ole tulossa. Siis sellaista mahdollisuutta nyt ihan lähiaikoina. Niinpä sitten luovuin täydellisen vuorokausisyventymisen unelmasta ja luin kirjan kotioloissa, samalla neuloen.

Kirjarakkauteni koki kyllä matkalla pienen särön Instagramissa, kun aloin kesken lukemisen (olin silloin sivulla 131) jutella kirjaan pettyneen Lähiömutsin kanssa – aloin nimittäin koko ajan odottaa, että koska tää muuttuu huonoksi ja mäkin petyn. Mutta niinpä vaan kirja eteni ja eteni ja rakastin koko ajan vaan, ihan loppuun asti! Tän kirjan voi siis kokea selvästi toisinkin, mutta mä rakastin.

Ah, just mun kirja!

Kirjassa roskikseen vauvana hylätyn Aria-tytön tarinan kautta kuvataan Iranin historiaa ja Teherania 50-luvun alusta 1979 vallankumoukseen ja Khomeinin maahansaapumiseen (ja sitä kautta Iranin islamistiseksi teokratiaksi muuttumiseen) asti. Tarina sai taas googlaamaan kaikenlaista (mm. zarathustilaisuutta), ja myös tämä HS:n juttu kuvaa tuota kirjan loppupuolen vallankumouksen aikaa – valitettavasti vain HS:n tilaajille.

Ihmisten tarinoiden kautta oppintunti historiaan siis – tää oli just sitä! Ai että tykkäsin!

2. Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnusen kanssa mulla on ollut hassu ”liian lähellä” -ongelma. Kinnunen on siis myös Kuusamosta, kuten minäkin. Hän oli muutamia vuosia vanhempi emmekä tunteneet, mutta kasvoilta hänet tiesin – kuten tietysti Kuusamossa vähän kaikki tuntevat toisensa. Ja jollain hassulla tavalla tästä kuitenkin johtui, että en ole päässyt hänen kirjoihinsa ”käsiksi” aikaisemmin.

Mutta nyt uusimman kirjan aihe oli sellainen, että halusin ehdottomasti lukea sen. Saksalaisten sotilaiden mukaan lähteneet suomalaiset naiset, jotka kävelevät haki poltetun lapin kohti kotipaikkakuntiaan.

Kuusamossa asuessa ei voinut välttyä sellaiselta historiatiedolta, että saksalaiset polttivat kylän vuonna 1944. Savupiiput jäivät vain jäljelle – kuvia näkyy esimerkiksi täällä. Jotenkin lapin sodan tapahtumat ovat jääneet minulle kuitenkin tosi etäisiksi – väitän edelleen, että se johtuu siitä, että historiasta on kerrottu esimerkiksi historian tunneilla niin taistelukeskeisesti, ei ihmiskeskeisesti.

No, tämä kirja toi siihen juuri sellaisen ihmiskeskeisen ulottuvuuden. Oikein ahmin! Ja samalla tulin käyneeksi esimerkiksi äitini kanssa keskusteluita, joita olisin voinut käydä jo vuosia-vuosia aikaisemmin.

Äitini nimittäin on syntynyt vuonna 1940. Hän on siis ollut 4-5-vuotias tapahtumien aikaan. Tiedän hänen myös olleen evakossa Ruotsissa… Mutta kun kerran koko lappi poltettiin, niin mitä… miten…?

No. Äitini perheineen on siis lähtenyt tosiaan pakoon sodan alta, Ruotsiin. Ämmini neljän lapsensa kanssa, äiji puolestaan oli sotapoliisi ja jäi tietysti Suomeen. Ämmi oli kai Haaparannasta päin katsellut joen yli, kun Tornio palaa.

Mutta mitä…? Miten? Lapsuuteni mummola on kuitenkin vanhempi kuin 40-luku. Miten sitä sitten ei poltettu? Jos perimätieto pitää paikkansa, juuri tämä pieni kylä säästyi, sillä joku vesistö esti sakasalaisten kulkemisen sitä kautta. Wikipedian mukaan se johtui siitä, että kylän läpi ei mennyt läpikulkutietä.

Joka tapauksessa kun lupa palata koteihin tuli, äiji oli päässyt edeltä kotitaloon katsomaan, miltä siellä näyttää. Ja siellä oli oma kissa odottanut portailla. Kaikki oli ollut kai täysin koskematta.

Kirjan lukemisen aikana ja sen jälkeenkin nämä Suomen lähihistorian tapahtumat pyörivät pitkään mielessä. Ja ihmiskohtalot! Näiden naisten tarina, mutta myös monet muut tarinat, joita Suomen lähihistoriastakin voisi kirjoittaa.

Ja miten siitä kaikesta lapin tuhkasta on pystytty rakentamaan kaikki uudelleen – ja miten seuraavat sukupolvet tuskin näistä edes tietävät. Vaikka se kaikki on niin lähellä kuitenkin, tapahtunut äitini eliniällä.

Ajatuksia herättävä (vaikkakin hyvin nopeasti hotkaisemmalla luettava) kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea!

PS. Mulla on jokin ongelma siinä, miten suomalaiset mieskirjailijat käsittelvät seksiä tai siihen liittyvää puhetta. Sama kävi Tervon Laylassa, tässä myös. En oikein saa tartuttua siihen, mikä tämä ongelmani näissä edes on. Jonkinlainen… päälleliimattu rivous? Koska kyllä käännöskirjallisuudessakin on seksiä tai siihen liittyviä kokemuksia, mutta jollain tavalla eri tyylillä.

3. Kate Morton: Talo järven rannalla

käännös: Hilkka Pekkanen

Heh kun luin ensimmäistä kertaa kirjaa, jossa on vanha rouvashenkilö ja kirjassa selvitetään, mitä hänen lapsuudessaan (yleensä Englannin maaseudulla kartanoympäristössä joskus 30-40-luvulla) on tapahtunut, ajattelin, että vau, tässäpä tosi hieno asetelma kirjan tapahtumille.

Kun olin lukenut sellaisia kirjoja 392 kappaletta, tajusin, että tämähän on hei ihan tietty genre. Se ei ollutkaan sen ekan kirjan nerokkuutta, vaan näitä on vaikka kuinka paljon!

Ja tämä Talo järven rannalla oli siis juuri sitä. Mutta jotenkin se vaan aina kiehtoo, vaikka asetelma tuntuukin jo tosi tutulta. Tässä siis selvitetään, mitä tapahtui kesällä 1933 Cornwellissa kartanossa asuvan rikkaan perheen nuorimmalle lapselle, joka katosi juhannusjuhlien päätteeksi.

Jostain syystä kirjasta tuli tosi paljon mieleen viime kesänä lukemani Lucinda Rileyn Perhosten huone. Ja tietysti myös toinen lukemani Kate Mortonin kirja, Paluu Rivertoniin. Ja seuraavaksi hyllyssäni odottaa jo Mortonilta myös Kellontekijän tytär.

Tätä Kate Mortonia muuten te ootte aiempien kirjapostausten kommenteissa suositelleet mulle, ja tosi hyvin suositeltu – tykkään kyllä! Vaikka varsinaiset ”murhamysteerit” ei välttämättä olekaan mun juttu (heh eikä tuo englantailainen kartanomiljöö), tällaiset ajankuvat yhdistettynä sujuvaan kerrontaan kyllä vaan todellakin toimivat. Sellaisia kirjoja, joita ei millään malta laskea käsistä pois!

4. Jojo Moyes: Tähtien antaja

käännös: Heli Naski

Jojo Moyesia ”sieltä paremmasta päästä”. Moyes kirjoittaa mukaansatempaavasti ja luen häneltä kyllä kaikkea (paitsi sitä novellikirjaa), mutta tykkään ehdottomasti eniten näistä kirjoista, joissa on jonkinlainen historiallinen ulottuvuus. Ja tässä on! No okei ei ehkä ihan valtavasti, mutta 30-luvun Kentuckyn ”liikuva kirjasto” -hankkeessa tässä siis ollaan.

Haha, vauhdikasta ja vaarallista kirjastoelämää, luonnollisesti.

Mutta kirja kertoo siis aikansa normeja uhmaavista naisista, jotka perustavat liikkuvan kirjaston. Ja tämäkin oli sellainen kirja, jonka hotki hyvinkin nopeasti muutamassa päivässä – ja ennen kaikkea siksi, että kerronta on niin hyvää ja koukuttavaa.

Moyesin kirjojen top3:een pääsi mulle, siihen Ne, jotka ymmärtävät kauneutta ja Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (omg mitä nimiä) jälkeen.

5. Louis de Bernères: Kapteeni Corellin mandoliini

käännös: Kersti Juva

No se kapteeni ja se mandoliini! Tosiaan ähisin kirjan alussa, että missä täällä se kapteeni ja mandoliini on – ne suvaitsivat saapua paikalle sivulla 177.

Kun alun tahmeudesta pääsi yli, kirjahan oli todella hyvä. Ihan harmittaa, että se jäi tämän listan viimeiseksi (sen tahmean alun takia), koska etenkin loppupuoli oli tosi tiivistä ja hyvää tarinaa – ja historiallisen ulottuuvuutensa ansiosta taas tosi-tosi kiinnostavaa. Tässä siis eletään toisen maailmansodan aikaa, 40-50 lukua (ja lopussa myöhempääkin aikaa) Kreikan Kefalloniassa.

Ja siis uuuh mitkä sodankäynnin koettelemukset sielläkin osuivat myös tavallisen ihmisen elämään. Näin tiivistäen ensin italialaisten miehitys, sitten saksalaiset (jotka surmasivat italialaisia), päälle sisällissota ja vuonna 1953 vielä maanjäristys. Ja tämä kaikki eletään kirjassa pienen kefallonialaisen kylän ihmisten (ja italialaisen upseerin ja kylän lääkärin tyttären rakkaustarinan) välityksellä.

Kirjan loppupuoli oli tosiaan aivan värisyttävä ja jäin haaveilemaan tämän katsomista myös elokuvasta. Pieni googlailu (Nicolas Cage ja Penelope Cruz – mitä ihmettä? hänhän on espanjalainen, ei kreikkalainen!) ei kuitenkaan ihan vakuuttanut, en jotenkin onnistu näkemään näitä näyttelijöitä kirjan pohjalta kuvitteleminani henkilöinä. Heh kirja vs. elokuva -perusongelma, pelkään että kirjan fiilis jotenkin ”tuhoutuu”.

Mutta suosittelen. Se kirjan alkuvaikeus johtui ehkä jatkuvasta näkökulmien ja kertojien vaihtelusta. Kun sen tahkoaa läpi, niin lopppuolella ei ole enää kahtakymmentäviittä minäkertojaääntä, onneksi.

*******

Aaaaah, onpa ollut ihana päästä taas lukemiseen kiinni! Tänään illalla korkkaan taas uuden kirjan ja villaneuleen hihan!

Oliko tuttuja kirjoja joukossa? Jos olette lukeneet, niin samaa vai eri mieltä fiiliksistä?

 

PS. Hmm pitäisikö mun alkaa kirjoittaa lukemistani kirjoista yksittäiset postaukset – silloin voisi kirjoittaa tietysti pidemmin per kirja.  Vai tykkäättekö enemmän näistä koosteista, joissa on lyhyesti fiilispohjalta monta kirjaa?

6
Like
3

You Might Also Like

  • Niina
    27.1.2021 at 19:21

    Moi,

    Jos toi Aria on kerran just sun kirja, ja sanot että olet lukenut kaikki muut saman kategorian kirjat, niin ei sulla sattumalta olisi listata niitä? :D noi on nimittäin myös just mun kirjoja :) khaled hosseinit ainakin on luettu! Kiitos jo etukäteen vinkeistä :)

    • krista
      27.1.2021 at 19:35

      No kuule, täältä pesee! :D Kantsii tsekata mun 50 kirjan suosituslista, siellä paljon! (https://www.puutalobaby.fi/jarkalemainen-lukulista-50-kirjaa/) Ja näppituntumalla tässä listalta poimittuna:

      Adébáyò, Ayòbámi: Älä mene pois (Nigeria)
      Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus (Nigeria)
      Adichie, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa (Nigeria)
      Adichie, Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat (Nigeria)
      Aslam, Nadeem: Sokean miehen puutarha (Afganistan ja Pakistan)
      Bulawayo, Noviolet: Me tarvitaan uudet nimet (Zimbabwe)
      Delijani, Sahar: Jakarandapuun lapset (Iran, kuten Ariakin)
      Drew, Alan: Vesipuutarhat (Turkki)
      Gappah, Petina: Muistojen kirja (Zimbabwe)
      Gyasi, Yaa: Matkalla kotiin (Ghana)
      Hossein, Khaled kuten mainitsetkin (Afganistan)
      Mohamed, Nadifa: Kadotettujen hedelmätarha (Somalia)
      Schami, Rafik: Damaskoksen rakastavaiset (Syyria)
      Shafak, Elif: Eevan kolme tytärtä (Oxfordissa, mutta muslimitaustaiset tytöt)
      Shafak, Elif: Kirottu Istanbul (Turkki/armenialaiset)
      Shafak, Elif: Kunnia (kurdit)
      Shafak, Elif: Valkoinen elefantti (osmanien valtakunta, nykyisin Turkki?)
      Shamsie, Kamila: Joka veljeään vihaa (Lontoo ja Syyria)
      Shamsie, Kamila: Poltetut varjot (Nagasaki, Pakistan, Afganistan, Intia, Yhdisvallat)

      Nämä kaikki tavalla tai toisella sijoittaisin samantyyppiseen genreen! Ja hei: jos joku keksii vielä tästä puuttuvia, niin SAA VINKATA. Jotain saatoin unohtaa mainitakin!

      • Ananasa
        28.1.2021 at 10:52

        Oletko lukenut myös Yaa Gyasin Maan ja taivaan? Rakastin sitä.

        • krista
          28.1.2021 at 12:25

          OOOOO EN OLE KUULLUTKAAN! Jesh, jesh, jesh! Se aiempi Matkalla kotiin oli aivan huikea. Hitsi tuo Maa ja taivas on näköjään syksyllä ilmestynyt, en ollut huomannutkaan. Menee heti varaukseen kirjastosta, KIITOS!

      • Aamuruuhka
        29.1.2021 at 12:37

        Mä tykkäsin Ayad Akhtarin Appelsiininkuorten kadusta :) Muslimiperhe Yhdysvalloissa.

        • krista
          29.1.2021 at 13:03

          Joooooo hei mäkin oon lukenut tämän, mutta ihan unohtanut! Vai apua onko mulla ollut vaan lainassa enkä ole jostain syystä lukenut, hitsi miten en saa mieleeni muuta kuin että kansi on ihan 100 % tuttu…. Joudun ehkä lainaamaan nyt kirjastosta uusiksi ja testaamaan, että oonko lukenut!

      • Niina
        1.2.2021 at 21:31

        Hei wau kiitos tosi paljon!!! 😊😊 Mulla on pari lukujonossa mitkä saattais olla hyviä niin raportoin sit ku oon lukenu :)

        • krista
          2.2.2021 at 11:12

          Jee mahtavaa, raportoi ihmeessä jos löytyy sellaisia helmiä, joista voisin tykätä! Lukuvinkit on tervetulleita AINA! <3

  • Stea
    27.1.2021 at 20:58

    Minulla ihan sama Kapteeni Corellin kanssa. Alku liian raskasta enkä koskaan lukenut loppuun. Ehkä pitäisi antaa uusi mahdollisuus tai aloittaa vasta sivulta 177. :)
    Elokuva on kyllä ihan hyvä.

    • krista
      28.1.2021 at 08:52

      Joo se todella sit palkitsee loppupuolella – mutta hitsi että oli raskas alku, niin monta henkilöä (ja pakko sanoa, että osa niistä kokonaisuuden kannalta aika turhia) ja jotenkin ei yhtään päässyt kiinni siihen, että missä tässä se juoni nyt on. Mutta sitten jossain vaiheessa huomasi, että HEI nythän tää toimii! Ja mun mielestä loppupuolella keskityttiin siihen pääjuoneen. Tai sitten siihen kertojavaihteluun vaan tottui :) Kokonaisuus oli kyllä hyvä, melkein haastaisin antamaan toisen mahdollisuuden ja ”sietämään” vaan sen alun!

  • Heli
    28.1.2021 at 08:35

    Kiitos näistä vinkeistä. Luin listaltasi Damaskoksen rakastavaiset ja oli kyllä huikea kokemus! :)

    • krista
      28.1.2021 at 08:53

      Se on kyllä ollut mulle yksi kaikkien aikojen huikeimmista kirjoista! Sen lukemisesta on kyllä jo paljon aikaa, ennen lapsia. Joskus olen miettinyt, että josko olisi aika kypsä lukea uudestaan! Ihanaa, että tykkäsit! <3

  • Tilia
    29.1.2021 at 11:50

    Kinnunen on luettu. Minua häiritsi siinä eniten se, että ei noin vähällä syömisellä kukaan pysty kävelemään tuollaisia matkoja. Miksi eivät riipineet edes mitään sammalta suuhunsa? Vähän se loppu töksähti myös. Olen tykännyt enemmän Kinnusen muista kirjoista, Lopotista eniten. Siinä mennään sellaiseen kuvaukseen, jota harvoin pääsee lukemaan ja kokemaan. Mutta kyllä tuo uusinkin on kirja, joka ”lukee itse itsensä”, ei jää kesken.

    • krista
      29.1.2021 at 12:24

      Totta! Jonkun puolukan taisi joku vaan suuhunsa laittaa, se jäi mieleen :D Mä en ole vielä muita Kinnusia lukenut ja vähän epäröin, että lukisinko… Ehkä mä tän jälkeen olen avoimempi antamaan niille mahdollisuuden! Mulle tämä kotimaine kirjallisuus on muutenkin vähän hankalaa, hassu juttu :D Mutta viimeksi tänään taas Joelille aloin jutella tän uuden Kinnusen herättämistä ajatuksista ja ne muutenkin pyörii nyt paljon mielessä. Että selvän vaikutuksen teki!

  • Leimu
    31.1.2021 at 15:59

    Anteeksi, mutta nyt on pakko nipottaa. Jäin alunperin blogiin koukkuun kiinnostavan aiheen JA huolellisen ja miellyttävän kieliasun vuoksi. Mutta kun vielä kirjoitat kirjallisuusaiheesta, niin voisitko kirjoittaa Lapin oikein, isolla alkukirjaimella? Kiitos paljon! 😃 (en pystynyt lukemaan Kinnusen arviosta eteenpäin kun piti tulla kommentoimaan…)

    • krista
      1.2.2021 at 09:39

      Hahaa, itsehän olin siis AIVAN varma, että se kirjoitetaan pienellä – koska se oli ainoa virhe ala-asteen ainekirjoituksessani :D Okei, nyt lähtee lapsuustrauma :D Aiheena oli, että mitä tehtiin lomalla, ja kirjoitin olleeni mummolassa. Opettaja sitten koko luokan edessä alkoi tentata, että missä se mummola onkaan, onko se Lappi-nimisessä kylässä (näytti kartaltakin). Kirjoitti sitten taulullekin, että miten lappi kirjoitetaan, pienellä siis hänen mielestään paitsi jos on Lappi-niminen kylä jossain ihan muualla kuin lapis.. Lapissa. Se oli niii-iiiin noloa, olin niin perfektionisti silloin lapsena, kaiken piti mennä just oikein eikä melkein, ja sitten tällainen pitkän ja huolella kirjoitetun ainekirjotuksen ainoa ”virhe” osoitettiin taululle koko luokan edessä…

      Että hih kiitti vaan, täten sitten 35 vuotta myöhemmin UUDESTAAN julkisesti osoitetaan minulle kirjoitusvirhe lapp… Lappi-sanan kanssa :D Kivaa jatkoa traumalle hei! Mutta jännä juttu, kaikki nämä vuodet olen siis mennyt tuon opettajan opilla kyseenalaistamatta, niin sitä lapsi näköjään sokeasti oppii – silloinkin kun oppi on väärin. Olen kyllä nähnyt isolla kirjoitettuna sitä, mutta olen vaan katsonut, että aijaijai, miten yleisesti tämä kirjoitetaan väärin. Nooh, aina oppii, 35 vuotta myöhemmin siis väärä käsitys täten korjattu!

      Erikoista muuten ajatella, että mitä opettaja on ajatellut näin väittäessään, onko 80-luvun Kuusamossa ajateltu Lapista eri tavalla kuin nykyään – voisikohan olla, että sitä on ajateltu enemmän maantieteellisenä maastotyyppinä, tyyliin ”aro” tms. Oikein muuta selitystä en keksi, miten opettaja (muuten kyllä oikein uskottava opetuksissaan) näin vakaasti tällaista opetti. Jännä juttu!

  • Leimu
    1.2.2021 at 15:17

    Ou-nou! Suuret pahoitteluni traumojen esiin kaivamisesta… Mutta jos otetaan tämä lapsuuden opettajan (väärällä informaatiolla!) aikaansaama kirjoituserhe vain todisteena blogin kielellisestä korkeatasoisuudesta. :D Tyyliin ”poikkeus vahvistaa säännön”?

    • krista
      1.2.2021 at 15:45

      Hahaa! Puutalobaby – blogi, jossa kirjoitusvirheidenkin taustalle kätkeytyy tarina :D