Kesällä luettua x 7

…tai oikeastaan kahdeksan, koska luin myös uudestaan Seitsemän sisarusta -sarjan ensimmäisen osan.

Luulen koko ajan, että mähän en siis niinku ehdi lukea tässä elämänvaiheessa äääh niinku yh-täääääään. Kuitenkin nyt luettujen kirjojen kuvia kännykältä kerätessäni totesin tosiaan, että tämän kesän lukusaldo näyttää kahdeksaa – ja yhteensä tämän vuoden aikana olen siten lukenut jo 15 kirjaa.

Aika hyvin ottaen huomioon vipeltävän taaperon, jonka perässä pitää juosta koko ajan!

1. Kate Morton: Takaisin kotiin

käännös: Hilkka Pekkanen
lainattu kirjastosta

Haa, mikä tsägä! Onnistuin ihan vahingossa bongaamaan lähikirjaston Bestseller-hyllystä Kate Mortonin uusimman – kirjan, jonka varausjonossa olin kärvistellyt jo iätajat. Ja lisää sattumia: siinä just samaan aikaan, kun olin lainaamassa kirjaa automaatista, viereen virkailijan puheille tuli nainen kyselemään tämän kirjan perään. Olin ihan vähällä sanoa, että se oli minuutti sitten vielä Bestseller-hyllyssä mutta lainasin sen just tässä sun nenän edessä, mutta sitten en viitsinyt hieroa suolaa kirjahaaveiluhaavoihin.

Tietäjät tietää, miten pitkä voi olla Helmet-jonottajan aika!

Mutta kirjaan siis, Kate Mortonin uusin eli Takaisin kotiin.

Jos olet lukenut edes jonkin Mortonin kirjan, tietää jo aika hyvin, mitä odottaa! Tämä kirja on juuri sitä. Ja juuri sitä näiltä Mortoneilta odottaakin. Jos tulisi jotain muuta, niin hah se olisikin jo sitten pettymys.

Mukana on murhamysteeri – miten kaukana menneisyydessä joen penkereeltä löytynyt perhe on kuollut? – mutta silti kirja ei oikeastaan ole murhamysteerikirja (onneksi), vaan sellainen ”mitä päähenkilön suvussa on menneisyydessä tapahtumut ja miten kaikki liittyy nykyisyyteen”. Ja kaikki taas jotenkin niin ihanan kutkuttavasti, että lukija on ihan koukussa ja ahmii vaan kirjaa eteenpäin!

Jossain vaiheessa ehdin ehkä jo vähän kyllästyä tähän asetelmaan, mutta tällä kertaa kirja tuntui taas jotenkin ”tuoreelta”. En tiedä, onko se kirjan yleistä hyvyyttä vai olinko vaan pitänyt just sopivanmittaisen Kate Morton -tauon tässä välissä.

Tämä nousi ehdottomasti Mortonin kirjoista parhaimpien joukkoon. Aiemmat Kate Mortonilta lukemani kirjat ovat summittaisessa ”parhaat ensin”- järjestyksessä Paluu Rivertoniin, Hylätty puutarha, Talo järven rannalla, Kellontekijän tytär ja Salaisuuden kantaja. Haha eli aika monta! Minulta taitaa olla lukematta käännetyistä enää yksi, Kaukaiset hetket.

2. Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

käännös: Veera Kaski, Sanna van Leeuwen
lainattu kirjastosta

Kolmas osa Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuvaa sukutarinaa, aiemmista osista täällä: Valkoisen pilven maa ja Maorien laulu.

Eka osaa rakastin, toka osan kanssa ensin nikottelin (mm. pomppivasta hajanaisesta kerronnasta) mutta lopulta tempaannuin mukaan, ja tämän kolmannen osan kanssa sain sitten sukeltaa taas ilman nikotteluita suvun tarinaan.

Jos nyt oikein laskin ja muistan, tämän kolmannen kirjan päähenkilö Gloria on alkuperäisen päähenkilön lapsenlapsenlapsi. Mutta hah kyllä tässä piti jo muistiinpanoja ja sukupuuta paperille piirtää, että pysyy ihan kaikkien henkilöiden välisissä sukulaissuhteissa mukana!

Mutta tosi hyvä ja paaaaljon luettavaa (ah) tarjoileva trilogia, paitsi että…

3. Sarah Lark: Toivoa maailma äärissä

käännös: Sanna van Leeuwen
lainattu kirjastosta

Öööh tota tota, eli trilogian neljäs osa. Ja ensimmäinen vaikutelma kirjasta hypistelytuntumalla: oi miksi tämä on niin lyhyt, kun aiemmat olivat niin tiiliskiviä!

Uuteen-Seelantiin ja aiempien kirjojen sukulaisten seuraan päädytään tässäkin kirjassa, mutta nyt mukana on myös puolalainen natseja pakeneva Helena. Ollaan siis siirrytty jo 1800-luvulta 1940-luvun alkuun.

Epäröin vähän sekä kirjan ohuutta että tätä aikaikkunaa – nivoutuuko uusin kertomus sujuvasti aiempaan vai muodostuuko tästä sellainen väkinäinen ”lämmitellään vielä kerran suosittua sarjaa” -jälkiyritys. Mutta kyllä, loksahtihan tämänkin luotevasti mukaan siihen aiempaan sukusaagaan!

Sitä jäin kyllä ihmettelemään, että miten Lark ei mennyt syvemmälle (ja isommalla sivumäärällä) pakolaisleirillä Helenan elämään, siihen kun olisi ollut aineksia. Mutta haha ehkä kaikilla oli vaan kiire sinne Uuteen-Seelantiin. Mutta jotenkin ”ohueksi” jäi ehkä se yhden päähenkilön Siperian ja Teheran-pakolaisleirin osuus.

Mutta oikein toimiva trilogian neljäs osa (okei sori mä vaan en pääse yli tästä, haha), vaikka olisin voinut lukea enemmänkin! Sarah Larkin seuraavan sukusaagan ensimmäiseen kirjaan olen ikuisuusjonossa niin kuin aika moni muukin. Se sijoittuu kai Karbialle, odotan innolla vuoroani varausjonossa!

4. Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar

käännös: Hilkka Pekkanen
lainattu kirjastosta

Valitsin tämän ihan kansikuvan perusteella kirjastossa haahuillessani. Laitoin lainaussaldostani (siinä oli kaksi muutakin kirjaa) kuvan Instaan, ja tämä herätti eniten ristiriitaisia tuntemuksia: osa oli tykännyt ja osa ei yhtään. Niinpä kiinnostuksella lähdin liikkeelle tästä!

Ja joo, meinasi jäädä kesken. Alkuun kieli vaikutti jotenkin oudon kiemuraisen hankalalta ja… etäännyttävältä? Lisäksi jo ensimmäisen 80 sivun aikana oli ollut muistaakseni kolme kiusaannuttavaa seksikohtausta. Vähän sellaista päälleliimattua. Puhisin tätä Joelille, joka totesi, että no jos alkusivujen aikana on jo tuollaista, niin ei se siitä ainakaan paremmaksi muutu.

Mutta oho, muuttui kuitenkin!

Olen siis vähän huono luovuttamaan kirjojen kanssa ja jatkoin vaan sitkeästi tämän kanssa. Ja jossain vaiheessa huomasin, että tämähän on oikein hyvä kirja! Vieläkään en oikein hahmota niitä alkupään kiusallisia seksikohtauksia – niitä nimittäin ei tullut jatkossa niin vaivaannuttavasti. Aviottomia lapsia ja porttoloita kuhisi toki kirjassa myöhemminkin, mutta ei enää sellaisella… noh, jotenkin vaivaannuttavalla tasolla.

Eli kirjahan oli sitten loppujen lopuksi oikein hyvä: just sellainen, joka saa valvomaan lukiessa vähän liian pitkään. Mun tapauksessa siis jopa iltakymmeneen, elämä risaseks! Tarina sijoittuu noin 1820-60 -lukujen Puerto Ricoon sokeriplantaaseille, ja vaikka se kertoo ehkä päällisin puolin sitkeästä naisesta plantaasin omistajana, enemmän se kertoo (mulle ainakin) plantaasien orjien asemasta.

Paljon historiaa, osin henkilökuvaus jää sen varjoon (henkilöt ei niin samastuttavia), mutta kaiken kaikkiaan tosi ajatuksiaherättävä kirja.

5. Pam Jenoff: Sirkustyttö

käännös: Maija van de Pavert
lainattu kirjastosta

Sirkustyttöön tartuin Kate Mortonin jälkeen. Tarttuminen tuntui alkuun vähän nihkeältä; jotenkin olen jo lukenut niii-iiin monta näitä ”Auschwitzin putkimies” -tyyppisiä tositarinoihin perustuvia kirjoja, että on alkanut vähän jo turruttaa ja pelkäsin tästä kirjasta vähän samaa. Mutta eipäs tämä ollutkaan sellainen!

Aikakausi ja teema oli toki samat: toisen maailmansodan natsikauheuksista pakeneminen. Mutta tarina oli fiktiivinen ja sopivan erilainen, jotta tähän ei syntynyt sellaista ”mä oon lukenut tän jo 20 kertaa” -tunnetta.

Kirjan tarinassa toinen päähenkilöistä, aviottoman lapsensa juuri natseille menettänyt nainen, löytää junavaunullisen täynnä… okei, nyt tulee kauhea lauseen lopetus… löytää siis junavaunullisen täynnä vanhemmiltaan riistettyjä vauvoja matkalla keskitysleirille. Nainen nappaa mukaansa yhden vauvoista ja pakenee, ja löytää sattumalta turvapaikan kiertävän sirkuksen parista.

Tarina on tosiaan kuvitteellinen, mutta inspiraationa on toiminut kaksi oikeaa tapahtumaa: se junavaunullinen vauvoja (aaaargh) sekä sirkus, joka suojeli juutalaisia natsien vainolta.

Tarina oli hyvä ja koskettava, ei kuitenkaan järisyttävä. Silleen mallia ”ihan hyvä kirja luettavaksi” siis.

6. Jojo Moyes: Hopealahti

käännös: Heli Naski
lainattu kirjastosta

Ohhoh, samalla kirjastokäynnillä löysin Bestseller-hyllystä peräti kaksi uusinta Jojo Moyesia, Hopealahti ja Lainakengissä. Molemmat näistä olivat sellaista ”perustason Moyesia”, näistä Hopealahdesta tykkäsin enemmän.

Moyesiltahan mun lempparit ovat olleet ne muutamat kirjat, joissa on ollut pieni historiallinen ulottuvuus. Tässä ei ollut sellaista, mutta tässä oli jonkinlainen (tosin vähän heikko) teemallinen ulottuvuus, valaiden suojelu. Niinpä se heti nousi mun asteikolle vähän sellaista keskitason ”rakastaako vai eikö rakasta” -kirjaa korkeammalle.

Mutta joo, siitähän on usein kyse: rakastaako vai eikö rakastaa? Tässä tarinassa ollaan ränsistyneessä Hopealahden hotellissa, josta bisnesmies kaavailee megaluksusresorttia mutta päähenkilönainen (jonka menneisyydessä on salaisuuksia) haluaa suojella alueen valaskantaa.

Hyvää jojomoyesmaisen koukuttavasti kirjoitettua rakkauskirjallisuutta.

7. Jojo Moyes: Lainakengissä

käännös: Riina Vuokko
lainattu kirjastosta

Toinen pikalainoista oli sitten sitä Moyesia ilman sen kummempaa lisäulottuvuutta. Sekin vetävästi kirjoitettua eli tekee mieli hotkaista – mutta ei jätä sen kummempia tuntemuksia tai väristyksiä jälkeensä.

Tarinassa kahden erilaisen naisen jumppakassit vaihtuvat: toisesta löytyy halvat markettivaatteet ja toisesta merkkivaatteet sekä huikeat punaiset Loubutinit. Molemmat naiset ovat elämänsä murroskohdissa ja tarinat kietoutuvat kenkien myötä toisiinsa.

Olen nyt tainnut lukea Moyesilta kaikki käännetyt, novellikokoelmaa lukuunottamatta. Eniten tykkäsin kirjoista Ne, jotka ymmärtävät kauneutta ja Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Ahhaha karseat nimet kirjoilla. Ja lisäksi olen lukenut Moyesilta myös ”perustason Moyes-hyvät” Parillisia parittomia, Kerro minulle jotain hyvää, Jos olisit tässä, Elä rohkeasti, Tähtien antaja (tässä itse asiassa myös ihan vähän historiallista ulottuvuutta), Morsianten laiva (no tässäkin oli ministi historiallista taustaa, mutta muuten oli vähän tylsä), Yömusiikkia, sekä nämä tuoreimmat Lainakengissä ja Hopealahti.

Enpäs olekaan lukenut kaikkia, väärä hälytys! Tässä googlatessani hoksasin, että Kuinka painovoimaa uhmataan taitaa olla lukematta! Mars varausjonoon.

Mielipiteet ja kirjavinkit taas erittäin tervetulleita!

Seuraavaksi aion lukea (on jo lainassa kirjastosta) ainakin nämä:
Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä
Nandeem Aslam: Kultainen legenda

…sekä varausjonossa olen näihin:
Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan (just varasin)
Kate Morton: Kaukaiset hetket (just varasin)
Lucinda Riley: Myrskyn sisar (eli toinen sisaruskirja uusiksi)
Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari
Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi
Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari
Shelley Read: Minne virta kuljettaa

14