Monthly Archives

kesäkuu 2012

    Ihana kallis hyödyllinen turhake

    Joskus sitä vaan ha-lu-aa jotain. Tavallisimmin jotain kallista. Ja ehkä myös vähän turhaa.

    Jo raskausaikana haaveilin tällaisesta – viiden viikon pakkoleposairausloman aikana oli aikaa googlata kaikenlaista. Logiikkani toimi (ontuen) jotenkin näin: jos me JOKA TAPAUKSESSA joskus ostetaan syöttötuoliksi Stokken Tripp Trapp, eikö se olisi järkevää ostaa jo nyt. Niin, ai ja sitten myös sellainen Newborn Set

    …koska siis senhän saa sitten varmasti huuto.netissä myytyä (ja muita selityksiä).

    Kuvasta voi jo ehkä päätellä, miten kävi.

    No, järkiperustein käydyn keskustelun jälkeen todettiin, että pärjäämme kyllä ilmankin – ja onhan se aivan liian kalliskin. Ja niin edelleen.

    Kielteinen hankintapäätös siis tehty, kops nuijalla pöytään ja tätä ei osteta. Paitsi että arviolta kolmen päivän kuluttua asiasta keskustellaan jälleen.

    Ja kun tämä keskustelu oli käyty noin seitsemänkymmentäkaksi kertaa, totesimme että hmm, äiti taitaa todellakin haluta tämän. Klassinen ”ostetaan äiti hiljaiseksi” siis.

    Okei, oli se kallis. Ja ilmankin oltaisiin pärjätty. Mutta IHANAA saada edes joskus rauhassa aamupala syötyä ja Hesari luettua – joskus jopa kannesta kanteen.

     

    Ps2. Pirpana toivoi joskus blogipostausta siitä, mitä oikeasti tarvitsee laitokselta palatessa. (postaus tulossa lähipäivinä!) Tämä ei ole yksi niistä tärkeimmistä :)

     

  • Varoitus: sisältää sietämätöntä itsereflektiota

    Perjantai-iltapäivänä aurinko paistaa Minä istun auton ratissa ja radiossa soi Red Hot Chili Peppers. Minulla on nahkatakki, isot korvikset ja (nykykiloille liian) piukat farkut. Mahanpohjassa kuplii epämääräisen riemukas tunne – jokin…

  • Asioita kiinni seinissä

    Ai miten niin meidän puutalonsisustusprojekti ei etene? Tänäänkin sur-rur-rur kiinnitettiin monta asiaa seinään. Naamio ja vessapaperiteline wc:n ovessa.   Thaimaasta vuosia-vuosia sitten roudatut puutaulut wc:n ikkunalla. (odottelevat fiilistuomiota, ovatko ne liian…

  • Tiedät olevasi liian väsynyt, kun…

    tunnet jo näppituntumalla, että nuudelien keittäminen on liian vaikeaa ja olet oikeassa, koska olet jo heti alkuun laittanut väärän levyn päälle ja polttanut pilalle parhaan paistinpannusi   toteat iltakuudelta, että pyjamahousut…

  • On lähtöjä, on pikalähtöjä

    Olen aina kuvitellut olevani nopea lähtijä: arkiaamuna puoli tuntia kellonsoitosta ulko-ovelle, illalla uloslähtö max. 45 min tukanlaittoineen, meikkaamisineen ja vaatevalintoineen. Nyt ollaan kuitenkin ihan uudessa ulottuvuudessa: eilen Joelin kanssa treffeille lähtiessä pisimmän…