Liikunnasta tulee niin hyvä olo ja se tekee sulle hyvää jaba-jaba-jaa.
Tuo riittää motivaattoriksi hyvänä päivänä, mutta entäs ne kaikki (monet) päivät, kun oikeasti ei jaksa eikä halua eikä oikeastaan ole p*anvertaa kiinnostunut mistään hyvästä olosta vaan haluaa peiton alle vaan.
Siis enhän toki sano, että itsestäni puhuisin, ha!
Okei, puhun itsestäni.
Tuollaisina päivinä mulla on nimittäin ihan tosi paljon parempia motivaattoreita kuin pelkkä liikunnan ilo. Kas tässä ne tulevat!
1. Mikä vaan poissa kotoa toimii!
Kotona on ihanaa ja perhe on paras! Mutta ah se kotoa poistuminen, se on kyllä joskus sielunlepoa se!
Ja ajattele: liikkumaan lähtemällä pääsee poissa kotoa ihan sataprosenttisen hyvällä omatunnolla! Ai matikan kokeet tulossa, kuka kyselee historian kokeisiin, kamala siivo kotona ja kaupassa pitäis käydä. Äiti tästä lähtee omaa terveyttään hoitamaan, HEIPPA MURUT NÄHDÄÄN ILLLALLA!
Siis ihan parasta.
Ja siis hei parhaimmillaan tämä on tietysti niin, että pääsee välttämään myös iltakaaoksen perheen iltatoimet. Sieltä sitä sitten tullaan hikisenä kahden tunnin (noku teki mieli jäädä pilatekseen) jumppailun jälkeen ja koko perhe tuhisee peiton alla. Ruoka on uunissa odottamassa.
Kiitos! Olipa kivaa käydä jumpassa! Kerrassaan hyvät jumpat oli – ja hei keskinkertaisenakin kyllä se aina kotiolot voittaa.
PS. Vitsitutka päälle, kiitos. Rakastan perhettäni ja olen heidän kanssaan paljon. Ihan siis TOSI PALJON. Silleen tooooosi-tosi paljon. Koska oiskaan seuraava jumppa…?
2. Hiusten pesu
”Jos kerran joka tapauksessa pitää pestä hiukset, niin ihan sama käydä lisähikoilemassa sitä ennen.”
Kyllä, tää todella toimii mulla motivaattorina! Olennaista tässä on tietysti rytmittää hiustenpesupäivät just jumppapäiville (pesen 2-3 päivän välein), niin tosiaan joka tapauksessa liikkumisen päivänä pitää mennä ja kastella päänsä.
Joten ihan sama vähän jumpata silloin samalla vaivalla!
3. Säästäminen
Siis tämä on mulle ihan ultimate-tärkein ja myös yllättävä motivaattori: mitä enemmän jumppaan, sitä enemmän säästän! Käyn siis jumpassa säästämässä rahaa!
Ostin siis viime syksynä kerralla sellaisen alltime-lipun, jolla saa jumpata syyskauden ja kevätkauden, jonnekin tuonne toukokuun alkupuolelle asti. Eli näin säästämiseen hurahtaneena totta kai näen asian näin: mitä useammin käyn jumppamassa, sitä edullisempaa se on per tunti!
Haha mulla on jopa kalenterissa juokseva numerointimerkintä päällä ja varmasti viikoittain lasken, että paljonko mulla NYT on tullut hinnaksi per kerta!
Mun tavoite on päästä 5e per jumppa -lukuun. Tällä hetkellä lukema on 5.97e/ tunti, eli hyvältä näyttää! Uskon, että pääsen tuohon vitosen hintatasoon! Syksyllä kävin muissakin paikoissa jumppaamassa yksittäisiä kursseja, mutta sen jälkeen, kun keksin tämän hinnanlaskemisen, oon jättänyt muut pois ja keskitän kaikki jumppapaukut yhteen paikkaan!
Ja mä niiii-iiiin tähtään ensi vuonna (tai syksystä alkaen) vielä halvempaan: vaikka NELJÄÄN EUROON, wohoo.
Joo joo vähän sekopäinen motivaattori, mutta tämä selvästi toimii mulle, joten jumppakengät kassiin pilates-matto kainaloon vesipullo piripintaan laskin käteen ja jumppaamaan!
Miten sä motivoit itseäsi liikkumaan? Toimiiko?
PS. Ja siis oikeasti tulee liikunnasta hyvä olo, se on ihan elämäneliksiiri! Se on toki se pohjimmainen syy, mutta joskus sitä vaan tarvitsee jotain muutakin motivaattoria :D
A
25.3.2026 at 16:00Mulle kumma kyllä raha ei toimi motivaattorina, koska se menee niin, että oho, ostin kuukausikortin ja kävin sit kaksi kertaa (vaikka ilman kk-korttia olisin aiemmin käynyt paljon enemmän) tai sit paraskin vitsi, ostin 10 kerran uimahallilipun joka oli voimassa 2 vuotta…kävin kolme kertaa, sit havahduin että se on varmaan vanhenemassa, pitääpä mennä uimaan. No, oli vanhentunut just edellisellä viikolla. Et hupsis. Ei kuukausikortteja tai sarjalippuja siis mulle :D (nimimerkillä vajaan vuoden päästä vanhenee uusin unnin 10 kerran sarjalippu ja oisko vielä 7 kertaa käymättä)
krista
25.3.2026 at 16:15No siis hei mähän maksoin aikoinaan (kun isot oli pieniä) monta vuotta Elixiaa JA lastenhoitomahdollisuutta sinne, mutta välillä oli tyyliin vuosi, että en käynyt kertaakaan :D Muistaakseni korona-aikaan vasta lopullisesti lopetin – EIKU en edes lopullisesti lopettanut vaan vaihdoin virtuaalijumppaan, mutta en käynyt niitäkään kovin pitkään :D Että haha joo ei se mullakaan silloin toiminut! :D Nyt on varmaan sellainen säästöhurahdus päällä, että tää mun rahamotivaattori liittyy varmaan ihan sataprosenttisesti siihen!
Stea
25.3.2026 at 17:47Hyötyliikunta: Pyöräilen työmatkat, koska se on julkisia nopeampaa eikä tarvitse hikoilla ruuhkabusseissa tai kirota peruttuja vuoroja. 7 km matka on nykyään mentävä 1 vaihdolla ja ihan sama millä bussilla menee, aina sen, johon pitää vaihtaa, perävalot näkyvät ja joutuu odottamaan :)
A
26.3.2026 at 12:37Mulla on tämä sama, matka vaan vajaa 6km. Etenkin, kun julkisilla töihin menee 45-50 minuuttia (vaihdolla toki), pyörällä 20 minuuttia (ja suurin osa Helsingin keskuspuistossa eli metsässä <3) ja kävellenkin ehtii 60 minuuttiin. Ei paljon HSL:n lipunhinnoilla ja täysillä ruuhkabusseilla oo mahiksia. Käytännössä maalis-joulukuun (vähän talvesta riippuen) pyöräilen ja tammi-helmikuussa kävelen. Mulla on pyöräilyyn syvä rakkaus, se on ultimaattisesti mun lempiliikkumismuoto. Kävelyyn taas on viha-suhde, inhoan kävelyä, mutta kuuntelen silloin äänikirjoja ja se muuttaa homman ihanaksi (ainut mikä harmittaa pyöräilykauden alkaessa on että äänikirjat jää, koska fillaroidessa ei todellakaan blokata kuuloa).
Anna
27.3.2026 at 10:18Hauska, miten eritavalla ihmiset kokee asioita :) Minulle kävely on lopulta se omin liikunnan muoto (jos ei ajatella nyt noita alemmassa omassa viestissäni kertomiani syitä harrastaa kovempaa liikuntaa), koska silloin pystyy rauhassa katoamaan jonnekin ajatuksiinsa. Pyöräilystä taas haluaisin tykätä, mutta se vaan on niin kamalaa :D Varmasti harjoituksen puutetta, mutta tulee jalat kipeäksi, hartiat kipeäksi, peppu kipeäksi, hengästyttää ja aina on ihan kamala olo sen jälkeen :D
Anna
25.3.2026 at 17:58Minä olen tänä talvena ja keväänä liikkunut enemmän kuin koskaan. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että minä en luultavasti tule koskaan olemaan liikunnallinen.
Sitten tuli raskas vuosi töissä, lapsiperhehärdelli vastassa kotona ja vielä kunnallispolitiikka yrittää kampittaa. Siinä on niin iso henkinen painolasti, että lähdin työpäivien jälkeen hiihtämään useita kertoja viikossa saadakseni hetken omaa aikaa prosessoida kaikkea pään sisällä kimpoilevaa, jurottavaa ja jumittavaa moskaa. Riippui ihan mielentilasta ja henkisestä jaksamisesta kuinka verenmaku suussa menin. Mitä kurjempaa, sitä enemmän piti fyysisesti repiä.
Sitten ladut sulivat pois. Olin vajaan viikon ilman hiihtoa mistä seurasi niin iso ahdistus, että oli pakko keksiä jotain muuta. Nyt käyn 2-4 kertaa (oikeasti joskus jopa viidesti) viikossa juoksemassa 2-4km (en juokse koko matkaa, vaan pätkissä n. puolet tai 2/3 matkasta). Sen lisäksi olen jatkanut keskivartalojumppaa, jonka aloitin vajaa vuosi sitten ja nyt olen ottanut siihen rinnalle vielä lyhyen lihaskuntosarjan, jotta tulisi monipuolisemmin tehtyä. Lisäksi pyrin pari kertaa kuussa tekemään jonkun asahi tai taiji-sarjan, koska sekin tekee mielelle hyvää.
.
Eli vastauksena kysymykseen:
Minua motivoi liikkumaan paska fiilis, ahdistus ja mielenterveydestä huolehtiminen ja siihen liittyen myös se oma aika ja virtsankarkailun kurissa pitäminen.
Yksi iso motivaattori on myös lyhyet sarjat. Monena päivänä näyttäisi minun silmissäni mahdottomalta ottaa lapsiperhehärdellin keskelle esimerkiksi 30 minuutin treeni. Mutta kun sarja kestää 10-15 minuuttia niin on helppo ajatella, että se on nopeasti hoidettu ja saa laittaa kalenteriin merkinnän tehdystä treenistä.
Tuo treenien merkitseminen on myös tärkeää. Jos ei huvita niin tietää, että tyhjä päivä kalenterissa näyttää tyhjältä päivältä ja on aika tyydyttävä tunne laittaa rasti ruutuun ja nähdä niiden kertyvän pikkuhiljaa.
Ja viimisenä listalla myös se, että tässä vaiheessa vielä liikunnan vaikutus ihan fyysiseen jaksamiseen näkyy tosi isosti. Joka viikko huomaa, miten juoksumatkat pitenevät pikkuhiljaa ja töissä jaksaa paremmin olla liikkeessä ja osallistua paremmin asiakkaiden peleihin ja touhuihin ja yleisesti on jaksavampi olo.
Isoin haaste on malttaa pitää lepopäiviä. Varsinkin, jos on ollut henkisesti kuormittavampi jakso. Kun ahdistaa niin minulla kyllä saattaa jäädä lepopäivä(t) kokonaan välistä, koska ainut, joka helpottaa oloa on liikkuminen.
A
26.3.2026 at 12:45Mulla suuri osa liikuntaa on hyötyliikkumista, tykkään siirtyä paikasta A paikkaan B omin voimin, pyörällä ja jalan. Sitten motivaatio tulee siitä, että haluan pysyä kunnossa. Siksi meen esim. juoksulenkille. En oikeastaan siksi, että ois kivaa tai mua erityisesti motivoisi, mutta juoksulenkki on sellainen, että helppo toteuttaa, vie lyhyen aikaa ja on tehokasta. Enempi lempiliikkumista on hiihto, mutta se on niin harvinaista herkkua, että tänäkin vuonna kun lunta tuli, muttei vielä tehty latuja, niin vedin lähipuistossa omatekoista latua ympäri ja ympäri (vähän pakonomaista). Onneksi tämä talvi palkitsi sitten upeilla meren jäällä hiihtämisillä, se oli puhdasta riemua. Omaa raskaampaa liikkumista rajoittaa migreeni (sellai 10 migreenipäivää kuussa ja silloin ei viitsi mitään raskaampaa). Välillä ottaa vaan niin aivoon, että kun tiedän kohtauksen olevan tulossa, meen silti juoksemaan (vaikka tiedän että se pahempaa tulevaa).
—
Toisaalta myös laji ja siihen liittyvät ihmiset vaikuttaa. Mä pelaan kesäisin pesis naisporukassa ja se on yksinkertaisesti mahtavaa. Sinne kun menee vaikka on kurja päivä, niin iloksi muuttuu. Sen takia viitsii ensin fillaroida 30 minsaa ja treenien jälkeen toiset 30 minsaa fillarointia kotiin. Oon tosi iloinen, että löysin tän aikuisiällä (harmi vaan, että käytännön syistä pystyn tekeen tätä kesällä, talvitreenit ois vaatinut 70 minsaa julkisilla yhteensuuntaan ja siihen ei enää pysty repeämään arjessa).
Elina
26.3.2026 at 13:36Joukkuelajit (myös esim. kansantanssi on liikunnallinen joukkuelaji), niin sinua tarvitaan harkkoihin oikeasti paikalle. Esiintymiset/kisat (jopa puulaakitasolla) vielä motivoivat mukavasti treenaamaan. Perhe-elämähärdellissä on näppärää, että myös kavereita näkee samalla, kun treenataan. Jos liikunta on vielä kulttuurillista, niin kuin esim. tanssissa tai vaikka sirkuksessa, voit yhdellä treenikerralla hoitaa liikuntaharrastuksen + kulttuuriharrastuksen + kaverien näkemisen: Win-win-win.