Operaatio huone kerrallaan: keittiö

Tervetuloa puutalon värikkäseen Karibia-keittiöön!

Joo ei näytä tavallisesti täällä tältä, haha.

Tasan vuorokausi sitten näytti jokseenkin tältä:

Jepjep. Me ollaan just se sikalauma.

Mutta eilen siis tartuttiin meidän ”operaatio huone kerrallaan” -projektin seuraavaan huoneeseen: keittiöön! Optimistisesti (en opi koskaan) kuvittelin, että täsmäsiivoaisimme sen tehokkaasti kiukulla ilolla 2,5 tunnissa ennen kuin lapset tulevat koulusta ja eskarista. Haha. En ihan ottanut huomioon, että tällaisessa perinpohjaissiivomaisessa on ihan vähän vaan tekemistä.

Siis kaikkien roskakaappien putsaus, hyllyjen pyyhintä, pinojen järjestäminen…

Lopulta siihen meni 5,5 tuntia.

Vaikka mä jo kymmenen minuutin jälkein ähkin, että ”joko saa luovuttaa”. Ja: ”Lasketaanko siivoamiseksi, jos dumppaa vaan kaiken seuraavaan huoneeseen?”

Katsokaa itse nämä loputkin ennen-kuvat niin ymmärrätte:

Ruoankuljetuslaatikoita? Anyone?

Ja tuossa ei ollut edes kaikki laatikot, tuolla (vaiheessa olevassa) ruokakomerossa on niitä korkea pino, ja eteisessä myös.

Ensimmäisen tunnin siivous raivaus oli turhauttavinta, kun tuntui, että tekemistä on ihan liikaa. Mutta sen jälkeen alkoi näkyä jo tulosta – yksi siistitty kohta yhdessä paikassa, toinen toisessa. Ooooh, tämä tuli näin siistiksi! Ai miten kivalta tämäkin näyttää!

Meillähän on tosi paljon kauniita ja ihania esineitä! Kaunis ja ihana keittiö, täällä kaiken kaaoksen alla!

Jälkeen-kuvat siis näin, ah:

Mä olen aina – ihan siis teini-iästä ja silloisesta omasta huoneesta asti – toivonut oman kodin sisustamiselta just sellaista fiilistä, että kun huoneeseen astuu sisään, iskee sellainen ensinnäkin välitön ”VAAAAAAU”. Että heti ymmärtää, että okei ”just tämä ihminen asuu täällä”. Nykyisin ”just tämä perhe asuu täällä”. Että se persoona näkyy kodissa.

Sitten spontaanisti sen sisään astuvan ihmisen pää alkaa pyöriä ja hän lähtee vaeltelemaan pitkin huonetta katselleen ympärilleen: ylös, alas, tuonne, tänne… Mihin tahansa katse osuu, aina paljastuu lisää uusia yllättäviä yksityiskohtia ja katseltavaa!

Just sellaista runsauden estetiikkaa mä haluan kotiini!

Enkä mä tuosta kuvauksesta huolimatta tietenkään katso kotiani muiden silmin, että ”miltä tämä heidän mielestään näyttää”. Vaan haluan nähdä sen omin silmin. Että kaikkialla, mihin katson, näen jotain mua ilahduttavaa.

Jossain on vanhoja virpomisoksia, siellä täällä pieniä maailmalta kotiin kulkeneita juttuja, toissavuoden lyhtykoisot, katossa lasten synttäriviirit jo siitä lähtien, kun esikoinen täytti yksi.

On Vietnamista kannetut istuintyynyt, Espanjasta löytynyt kahvikuppi, Marokon basaareista ostettua keramiikkaa ja intialaisia erilaisia kummallisia koristekilisyttimiä.

On lasten askarteluja, isoäidin maljakkoja ja satunnaisesti kaapin päälle nosteltuja kulhoja.

Näkyy elämä, meidän elämä. Just meidän elämä eikä kenenkään muun.

Kukaan muu kuin me ei voisi sisustaa kotiaan samanlaiseksi kuin me – koska meidän kodissa näkyy just meidän elämän jäljet. Trendikkäästi (?) ilmaistuna ehkä kerroksellisuus. Elämäksi sitä kyllä kutsuisin.

Tuhat kuvaa, sitten ehkä vielä pari lisää.

Mutta nyt hei kannattaa ihastella, koska ei tämä kauan tällaisena pysy, haha!

Tällainen ”huone kerrallaan” -siivoaminen selvästi muuten sopii meille. Tällaisessa projektiluontoisessa siivoamisessa homma ei tunnu arkiselta aherrukselta, vaan (vauhtiin pääsyn jälkeen) sellaiselta jopa… ei voi olla totta, että mä sanon näin: puhdistavalta kokemukselta.

Ja onpahan yksi huone ainakin sitten siisti!

Palkitsevaa on myös se, että huone on tällöin ihan lattialistoja myöten puhdas, joka kolo pyyhitty.

Tosin eteiseen verrattuna keittiön kanssa oikaistiin sen verran, että astiakaappeja ei tyhjennetty (eteisessä me tyhjennetttin koko eteinen täystyhjäksi) ja pyyhitty. Koska uskokaa tai älkää: ne oli jo aika siistit entuudestaan.

Ette usko, okei, ymmärrän.

Mutta oli ne!

Ja nyt on muukin keittiö. Ah!

Yksi ainoa miinusmerkki vaan. Istuimme äsken tuohon keittiön pöydän äärelle (kerrankin mahtui hyvin!) lounasta syömään, kun…
”Oho! Täällähän kaikuu!”

 

PS. Ehkä huomasitte, myös meidän ruokakomero-skafferi (siitä aiemmin täällä) on edistynyt! Listoja puuttuu vielä paljon, sekä sisukset. Mutta Joel tuossa totesi, että nyt kun on raivattu kulkureitti sinne asti, tätäkin projektia voisi taas jatkaa.

Kyllä se jo ruokakomerolta näyttää!

 

Aiempi osa:
Operaatio huone kerrallaan: eteinen

20

You Might Also Like

  • Jaana
    28.10.2020 at 14:42

    Todella kaunis keittiö, näyttää siltä että siellä on kivaa!
    Ihana tuo Sarpanevan lila lintupullo valkoisella hyllyllä. Varokaa ettei se putoa kun ei ole ihan stabiilein maljakko… Harmittaisi ainakin minunkaltaistani kotimaisen lasin keräilijää.

    • krista
      28.10.2020 at 14:49

      JAIKS, se on muuten aivan liian reunalla! :D Kävin saman tien siirtämässä :D Se oli ennen keittiön pöydällä, mutta just nyt nostettiin tuonne ylös, mutta oli jäänyt kyllä vaarallisesti reunaan. Tuo on isoäidiltäni peräisin, kolme maljakkoa, joita samanaikaisesti varjelen ja samanaikaisesti haluan kuitenkin käyttää. Toinen niistä näkyy tuossa ikkunalaudalla, nuo kuoll… kauniisti kuivuneet pionit :)

      Ja kiitos! Mun mielestä kans tämä on sellainen iloisen kodin iloinen keittiö <3

  • A
    28.10.2020 at 15:31

    Riemukas keittiö, tykkään tosi paljon teidän raivatun keittiön tunnelmasta :) Paljon enemmän värejä ja ”tavaraa” kun mun omassa kodissa, mutta kotoisaa ja tosi kivannäköistä minusta.

    Meillä on ollut übersiistiä kotona pari viime viikkoa (koska asunnon myyntiin laitto kuvaus ja näytöt, niin ihan kaikki persoonallinen koitettiin raivata pois). Ja myyntikuvista katsoo niin tuttu, mutta samalla outo koti. Nyt on asunto myyty (juhuu!) ja pikkuhiljaa tavarat alkaa palailla paikoilleen. On kyllä se pakko sanoa, että kaikki roju ei todellakaan palaa, on ihanaa kun on välillä avaraa ja siistiä. Mutta ei ihan niin kliinistä kuitenkaan kun ”myyntistailauksessa”.

    Sen verran rojun sietokyky on surkea, että meillä foodien laatikot laitetaan heti kasaan kun tilaus on purettu (nehän purkaa tosi näppärästi ja kun meidän ”perus”tilaus on about 7-8 laatikollista, niin yhden laatikon sisään mahtuu kaikki loput kerran taittettuna). Sitten kun mennään ulos, lähtee pahvilaatikot pahviroskikseen. Ei oo lapsi hoksannut että noista laatikoista ois iloa leikeissä (tosin muuttolaatikoina ehkä saattaa ollakin tulevaisuudessa tarpeita).

    • krista
      29.10.2020 at 09:15

      Oi mä muistan ton – siis ton myyntiilaiton ja sen jälkeisen fiiliksen! Mä silloin Punavuoressa roudasin kaiken ekstrakaman kellarikomeroon, jätin asunnon silleen persoonalliseksi mutta kuitenkin kaikki pinnat tyhjiksi. Hitsi, taitaa löytyä kuviakin, kun kaivan! Täällä kuva Punavuoren-olkkarista myyntikuntoon laitettuna https://www.puutalobaby.fi/paljasta-poytasi/ Ja makuuhuone (myös ennen-kuva, HAHA, sottpytty oon ollut silloinkin) löytyy itse asiassa tän blogin kaikkien aikojen ensimmäisestä kirjoituksesta täältä: https://www.puutalobaby.fi/omituisia-oireita/ Mut joo, joka tapauksessa tuon raivaamisen jälkeen oli ihan sellainen fiilis, että en mä niitä rojuja sieltä kellarista enää roudaakaan takaisin!

      Oi teillä on iso kertatilaus! Onko se kerran viikossa vai harvemmin? Meillä on 3-4 laatikkoa, mutta vastaavasti on vähän useammin kuin kerran viikossa, esimerkiksi tällä viikolla ma tuli tilaus ja huomenna pe toinen (myös siksi, että unohdettiin karkkijakepposkarkit). Eli heh siis viikossa meilläkin se 7-8 kyllä. Muuttolaatikoiksi oon saanut kiertämään noita kierrätysryhmään muutamia kertoja, mutta meillä jää lojumaan osin myös siksi, että niissä ihan on tavaraakin, kuivatavarat jää usein niihin, kun ei tilaa kaapissa ole… Mutta kun tuo ruokakomero valmistuu, niin toivottavasti sitten saisi ruoat heti ihan kaappiin asti!

      Meillä noilla pahvilaatikoilla leikitään ja askarrellaan pal-jon. Kannattaa vinkata lapselle (vaikka laatikkokaupunkia rakentamaan!), se on ihan ehtymätön tekemisen lähde! <3

      • A
        29.10.2020 at 11:19

        Me on tilattu ruokaa nyt 10-14 päivän välein (maito riittää about 8 päiväksi, joten sen jälkeen lapsi juo piimää/vettä ja jos tilausta venytetään 14 päivään, niin sitten käydään kaupasta ostamassa maitoa, saapahan palautettua vissypullot). Mutta tosiaan 6-8 laatikkoa ruokaa on ihan normitilaus meille (plus vissyt, se on kotiinkuljetuksen tuoma luksus, ei tosiaan omin käsin jaksaisi kantaa :D). Nyt ei olla tarkoituksella tilattu pahemmin kuivatavaraa, vaan on syöty kaappeja tyhjiksi, mutta kyllä tuollaisen ison tilauksen kanssa on survomista että saa mahtumaan kaappeihin. Onneksi meillä on keittiössä superiso ”mankelikaappi” (edellisen omistajan laittama) minne mahtuu tosi paljon kaikkea (koska eihän meillä nyt mitään mankelia ole :D).

        Joo ja ihan tietoisesti ei oo lapselle tullut vihjattua laatikkoleikeistä, tältä äidiltä hajoisi pää jos tulisi vielä niin isoja askarteluja pyörimään (lapsi kun on superaskartelija ja hyödyntää wc-paperirullut, jätskitikut, nettiostosten laatikot jne :D :D).

  • Eija
    28.10.2020 at 17:58

    Niin elämän makuinen blogi, kiitos Sinulle siitä! Seuraan, kyllä.

    • krista
      29.10.2020 at 09:15

      Oi kiitos <3 <3 <3 Ihanasti sanottu, kiva kun olet täällä mukana! <3

  • Anna
    28.10.2020 at 18:59

    Ihanat nuo teidän verhot. Olen myös tykännyt teidän kirhavasta keittiöstä siitä asti kun ensimmäiset juvat näin. Yritin miehellekin puhua että olisi voitu meillekin ottaa väreiksi vaikka Laventeli, vaalenkeltainen ja vaaleansininen, mutta hän halusi mieluummin hillitympää ja tyydyttiin maalaamaan kahvat valkoisella, ruskealla ja sitten ihan kirkas lakka kellastuneessa puussa. Tämäkin että kahvat ovat eri väriset tuo minusta kivaa tunnelmaa.
    Ja tuo kahveri/skafferi/komero on myös ihana. Voi kun olisi tilaa tehdä tuollainen. Ei siksi että tarvitsisi lisää kaappitilaa vaan siksi että se on ihanan näköinen ja kodikas ;)

    Tykkään tuosta huone kerrallaan ajattelusta. Minulla vaan on se että esim. jouluksi haluan että koko talo on sillä tavalla siivottu että jouluna ei tarvitse miettiä kuin sitä että muistaa antaa kuuselle vettä säännöllisesti. Ettei tarvitse miettiä että tuokin pitäisi siivota tai tuo raivata. Ja jos haluan puhtaat matot lattialle (tai siis KUN haluan) pitää ensin pestä lattiat huolella. Koska puhtaita mattoja ei ole kiva laittaa likaisille lattioille.
    Muuten taas ehkä siivotaan enemmänkin kohta kerrallaan kuin huone kerrallaan :D Joskus joku innostuu siivoamaan työpöydän tai keittiön tasot tosi hyvin.

    • Anna
      28.10.2020 at 21:15

      Ja jos opettelisin kirjoittamaan :D Kirhava keittiö vielä menee, mutta mitkä juvat x’D

    • krista
      29.10.2020 at 09:29

      Hihi hihittelin tuolle lauseelle – mutta hei täysin ymmärretyksi tuli <3 Vaikka kirhavasta tuli ensin joku kirahvimielikuva! :D
      -
      Hauska idea tuo eriväriset kahvat! Ja kyllä, mä kans oon ihastunut tuohon ruokakomeroajatukseen, vaikka se alkuun olikin mulle vähän... tuntematon. Mutta heti, kun tajusin, mitä Joel tarkoitti siis :D Josko se tuosta taas lähtisi etenemään, nythän se jo ihan näyttää komerolta, mutta viimeistely puuttuu pinnasta ja tosiaan hyllyt sisältä :D Yks pikku olennaisuus :D
      -
      Me ei olla oikeastaan koskaan (?) jouluksi tehty kuin ihan sellainen perussiistiminen. Silloinhan ollaan hämärässä muutenkin :D Mutta toi on mullakin, että kun laittaa puhtaat matot lattialle, pitää lattioidenkin olla puhtaat. Nyt pitäisikin varmaan tehdä matonpesukierros tässä syksyn aikana. Ulkoportailla olevat matot voisi ottaa kohta sisään, että eivät ala homehtua, ja likasena niitä ei ole kiva säilyttää, ja sit samalla voisi laittaa muitakin mattoja pesuun...
      -
      Meilläkin harrastetaan muuten tuota "kohta kerrallaan" -siivoamista! Viikkosiivouksen tapa meillä on taas ihan repsahtanut (viimeksi Espanjassa siivottiin viikoittain sunnuntai-iltaisin), mutta se meillä välillä on käytössä. Espanjassa on jotenkin helpompi siivota kuin täällä, varmaan kun on vähemmän tavaraa!

  • Torey
    29.10.2020 at 07:24

    Teiän keittiö on niin ihanan pirteä, siitä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle! 😊

    • krista
      29.10.2020 at 09:32

      Hih kiitos! Ja samaa mieltä! Etenkin nyt, kun se tuolta sotkun alta näkyy :D

  • Laura
    29.10.2020 at 13:06

    Niiin ihana keittiö <3 hei esittelit joskus ne ihanat laatat! Onko ne tarkotus jossain vaiheessa vielä laittaa keittiöön? 😊 Mä yritin näistä kuvista bongailla mutta ei sattunut silmään ja jäin miettimään kun ne oli niin kivat 😂

    • krista
      29.10.2020 at 13:44

      Joo, ehdottomasti on tarkoitus! <3 Just itsekin niistä juteltiin taas siivotessa, että oiskos jo aika... <3
      -
      Ne laatat tosiaan tuolla odottelee sopivaa hetkeä, mutta niiden laittaminen käynnistää ketjureaktion :) Meillä on nimittäin tuollainen 70-80-luvun liesi, joka pitäisi varmaan jossain vaiheessa uusia - se puolestaan on upotettu vanhaan työtasoon, joka on vaan dc-fixillä päällystetty vanha muovitaso, ja se taas johtaa keittönlavuaariin & hanaan, jotka nekin kaipaisivat akuutisti uusimista :) Eli noita laattoja ei oikein kannata vaihtaa ilman, että samalla vaihtaa myös työtason+lieden+lavuaarin, jotta ainutlaatuiset laatat ei vaan vaurioidu, kun työtasoa revitään irti. Ja siitä tuleekin sitten vähän isompi juttu (ennen kaikkea budjetillisesti), joten sen kanssa on jääty ns. odottelemaan parempia aikoja :D Mutta joskus, joskus! Ehkä tänä talvena? Pitää vähän laskeskella, että koska rahat riittää remppaan :)
      -
      Ja täällä siis ne laattaihanuudet muillekin muistinvirkistykseksi <3 https://www.puutalobaby.fi/taydellinen-laattaloyto/

      • Laura
        29.10.2020 at 21:07

        Aivan, siinä oli tämmönen vähän isompi projekti eikä ihan vaan laatat seinään ja siinä se 😅 innolla jään odottamaan lopputulosta sit kun sen aika on!

  • Suurperhe
    29.10.2020 at 14:09

    Tosi kiva keittiö kyllä, vaikka itsellä tykkään tosi hillitystä. Kaiken pitää olla sitä neutraalia ruskea harmaa musta valkoista ja vaan vähän jossain tyynyissä ym väriä 🤔 lisäks en tykkää et tasoilla on tavaraa tai esim avohyllyistä. Eli sellainen perustylsä suomalainenko😅 Meillä on varmaan niin kova meno ja häslinki aina et se sit vähä tasapainottaa sitä. Lisäks ku aina on sohjosta ni kun on tavaraa vähän ni näyttää siistimmältä Tai on helpompi siivota.

    • krista
      29.10.2020 at 15:41

      Joo just näinhän se pitää ollakin, että jokaisella on just se oma maku, ja oma koti sen mukainen – se on kaikkein tärkeintä! <3

  • Enski
    29.10.2020 at 16:02

    Tykkään niin teidän keittiöstä!! Niin teidän näköinen! Just viimeks eteisen esittelyn yhteydessä kaivoin sun vanhan tekstin siitä, kun olitte vasta maalanneet kaapinovet, ja vertailin. Vähän on tavaraa tullu lisää, mutta edelleen (tai nyt etenkin) teidän näköinen ☺️ Muistan muutenkin kuinka esittelin tuolloin 2013 parille tutulleni että ”kattokaa kuinka ihana blogi, kuinka erilainen ja niin ihana keittiö!” 😂😍

    https://www.puutalobaby.fi/operaatio-huone-kerrallaan-osa-3-keittio/