Mikä interrail-lippu kannattaa valita?

Jee enää viisi viikkoa reilaamaan lähtöön!

(okei oikeasti ajattelen just nyt, että huh onneksi ei tarvitse lähteä viiteen viikkoon yhtään mihinkään, mutta haha eipä siitä sen enempää)

Oiskohan tässä aika jo vähän pohtia, että millainen lippu meidän kannattaisi valita meidän kesäkuun perhereilille…? Ei nimittäin ole ihan itsestäänselvä valinta, sillä erilaisia vaihtoehtoja on monia!

Ensinnäkin tietysti se hipheihurraa-juttu, tiesitkö tämän: 0-11 -vuotiaille lapsille reilaaminen on ilmaista! Eli maksavan aikuisen kanssa 0-11 -vuotiaat matkustavat ilmaiseksi, maksimissaan kaksi lasta per maksava aikuinen.

Eli jos reilaamisesta haaveilee, niin sehän hei kannattaa (haha ainakin euromielessä) tehdä just silloin, kun lapset on pieniä! Meillä kaksi lasta reilaa vielä ilmaiseksi, mutta 13-vuotiaalle tarvitaan sitten jo nuorisolippu.

Ja sitten erilaisia lippuvaihtoehtoja – niitä voi katsella tarkemmin täältä.

Mikä meille sopisi?

No ensinnäkin meidän suunnitelma. (sitä ei ole) Se tiedetään, että aiotaan ollan reissussa 3-4 viikkoa ja paluuta (että mistä, miten ja koska?) aletaan miettiä sitten vasta joskus matkan puolivälin ylityttyä. Tavoitteena ei tällä hetkellä niinkään ole mennä pitkiä etäisyyksiä tai haalia ”must see” -paikkoja, vaan liikkua spontaanisti pienissä paikoissa oman mielen mukaan.

Potentiaaliset reililippujen vaihtoehdot meille voisivat olla:

1. Vapaa matkustaminen 22 peräkkäisen päivän ajan: 586e per aikuinen

Meidän kokoonpanolla (kaksi aikuista, yksi nuorisolippulainen, kaksi ilmaista lasta) tämä tekisi kääks jopa 1612 euroa.

Olin alkuun ajatellut just tällaista lippua sen vapauden tunteen takia, mutta hinta pistää kyllä nyt miettimään muita vaihtoehtoja.

2. Vapaa matkustaminen 15 peräkkäisen päivän ajan: aikuiselta 476e

Tämä olisi lyhyempi ja siten edullisempi pätkä samanlaista vapaata matkustamista. Meidän kokoonpanolle tämä maksaisi 1309 euroa.

Tämän kakkosen tästä voi ehkä saman tien hylätä meidän tarkoitusta ajatellen: tästä tulee vähän sellainen fiilis, että kahdessa viikossa niin pitkiä matkoja kuin suinkin pääsee. Sellainen ajatus takaraivossa kolkuttelemassa ei nyt vaan sovi meidän tämän reissun ideologiaan.

Pakko muuten mainita, että yksin matkustavalle aikuiselle (eli jos pitäisi maksaa vain yhdestä lipusta9 valinnan tekeminen olisi ihan erilaista. Tällöin tuntuisi oikein houkuttavalta just tällainen vapaa matkustaminen esimerkiksi kuukauden ajan (696 euroa). Mutta tällaiselle viiden hengen porukalle (joista kolme maksavaa) tällaisten kokonaishinnat nousevat jo meidän kukkaron ulottumattomiin. Tällainen kuukauden vapaa matkustaminen maksaisi meidän kokoonpanolla 1914 euroa.

No sitten kohti kompromissia, eli mitä jos ottaisikin sellaisen lipun, jossa on vain tietty määrä matkapäiviä eli ei vapaata matkustamista vaan rajattu määrä päiviä, jolloin saa matkustaa. Haha mä olin alkuun, että eijeijeijei, koska peräänkuulutuin just sitä vapautta. Mutta budjettipuoli pistää miettimään näitäkin: että kuinka monta siirtymää me ylipäänsä ehditään siinä 3-4 viikossa tehdä? Oisko sittenkin rajattujen matkapäivien vaihtoehto parempi meille?

Ajatellaan, että olisimme matkalla vaikka kolme viikkoa eli 21 päivää. Siirtymä olisi kolmen päivän välein: tällöin matkapäiviä kertyisi seitsemän. Neljällä viikolla (eli 28 päivää) siirtymiä olisi yhdeksän ja vähän päälle. Ja veikkaan, että noinkaan nopeasti ei liikuta paikasta toiseen eikä kaikkia siirtymiä tehdä junilla. Usein voidaan mennä vaan jollain paikallisbussilla pikkupaikasta toiseen.

Eli hmmm ehkä sittenkin rajoitettujen matkapäivien lippu voisi toimia. Katsotaanpa niitä!

3. Viisitoista matkustuspäivää, käytettävä 2kk sisällä: aikuinen 553 e

Meidän kokoonpanolla tämä maksaisi 1521 euroa eli lähes samoissa summissa kuin ykkösvaihtoehto. Tämä ois hyvä vielä pidemmälle samantyyppiselle reissulle, mutta meille tässä on liikaa päiviä.

Eli lasketaanpa päivien määrää ja kestoa alaspäin, tässä seuraava:

4. Kymmenen matkustuspäivää, käytettävä 2kk sisällä: aikuinen 447e

Meille tämä maksaisi 1229 euroa. Nyt ollaan jo lähellä! Jos reissu venyisi neljään viikkoon tai yli, niin tässä ois sitten jouston varaa. Ja meidän porukalle tämä olisi 383e edullisempi kuin ykkösvaihtoehto eli vapaan matkustamisen lippu. Erittäin potentiaalinen!

Entä seuraava vielä alaspäin, kävisikö se?

5. Seitsemän matkustuspäivää, käytettävä 1kk sisällä: aikuinen 381 e

Tämä maksaisi meille 1048 euroa eli 564e vähemmän kuin vapaan matkustamisen vaihtoehto.

Haa! Voisiko se olla tässä? Seitsemän matkustuspäivää ei tietysti välttämättä riitä neljän viikon matkaan: tällöin noin neljän päivän välein olisi vaihto. Vai riittääkö, hmm? Ja eihän se tarkoita sitä, että siinä vaiheesa pitää kotiin lähteä: voihan sitä matkustaa sitten ihan maksamalla pari etappia lisää, jos päivät on käytetty ennen aikojaan.

Hintaero kymmeneen matkustuspäivään on meidän porukalle 181 euroa.

Katsotaan vielä vähempiä päiviä, ihan varalta.

6. Viisi matkustuspäivää, käytettävä 1kk sisällä: aikuinen 318e

Tämä maksaisi meille 875 euroa. Aaaah tää kuulostaa niin paljon paremmalta euromäärältä kuin nuo alkupään vaihtoehtojen hinnat. Mutta ehkä tässä kuitenkin on ihan liian vähän matkapäiviä, että se enää tuntuisi sellaiselta reilaamiselta kuin mitä reilaamiselta ajattelen.

Toisaalta pakko heti perään vähän itsereflektoida: aika hassua antaa mielikuvajuttujen vaikuttaa, koska voihan niitä lisäetappeja sitten vaan ihan ostaa. Ja tämä vapauttaisi myös ajatukseen, että bussillakin voidaan mennä välillä. Hintaero seitsemään matkapäivään on 173 euroa.

Voi siisverrata edelliseen, että tässä on kaksi matkaa vähemmän. Niiden matkojen arvo on 173 euroa eli 86,5 euroa per matka kolmelta hengeltä. Kolmisenkymppiä per aikuinen, jos ajatellaan, että nuorisohintainen on vähän halvempi.

JA hei kääk tämän viimeisen vaihtoehdon hintaero siihen ihan ensimmäiseen on muuten 737 euroa – ahhahah eli melkein kaksi kertaa saa ostaa tämän, jotta ollaan siinä vapaan matkustamisen hinnassa!

Mulla itsellä se oma mielikuva reilaamisesta on tosi vahvasti tuota, että saisi vapaasti matkustaa niin paljon kuin sielu sietää. Joten tätä kirjoittaessa jotenkin sisäistän, että valinnassa on kyse ennen kaikkea siitä, että oonko mä valmis joustamaan siitä mielikuvasta, että mitä se reilaaminen jossain mun mielikuvissa on vs. mikä valinta on budjetillisesti järkevää.

Ei ole muuten niin helppo valinta kuin voisi kuvitella!

Varmaan annan järjen voitttaa, mutta myönnän, että nikottelen. Jos budjetti olisi löysä, lähtisin ehdottomasti tuohon vapauden illuusion puhtaimpaan eli ykkösvaihtoehtoon. Mutta luulen, että nyt me ei tuota oteta ihan siksi, että me ei kuitenkaan ehditä käyttää junia niin paljon, että tuo olisi järkevintä.

Voi typerä järkevyys, voisinko joskus heittää sut vaan romukoppaan!

(vastaus: ööö no vaikka sitten, kun budjetti on rajaton)

Tiivistelmänä siis meidän vaihtoehdot pyörii todennäköisesti näissä:
1. Vapaa matkustaminen 22 peräkkäisen päivän ajan – 1612 e
5. Seitsemän matkustuspäivää, käytettävä 1kk sisällä – 1048 e
6. Viisi matkustuspäivää, käytettävä 1kk sisällä – 875 e (ja tässä varmaan jatkettaisiin lisämaksuilla muutaman etapin verran

Ehkäpä keskimmäinen, eli seitsemän matkustuspäivää kuukauden sisällä.

(ja lisään, kun kuitenkin joku huomauttaa: päälle paikkaliput juniin niissä junissa, missä sellaiset vaaditaan)

En ole ehtinyt vielä yhtään jutella Joelin kanssa näistä, haha se saa lukea tän postauksen, koska me ei kuitenkaan koskaan ehditä puhua yhtään mistään ahhhaha. Joel moi: lähetä näkemyksesi vaikka Whatsappilla, painan peukkua jos oon samaa mieltä!

(näin sitä lapsiperheessä keskustellaan ja päätetään asioista)

Mä aion muuten tosi tarkasti pitää itseltäni pannassa sen, että en todellakaan aio laskea jälkikäteen, että kannattiko se valittu lippuvaihtoehto. (paitsi ahhahah siinä tapauksessa, että jo etukäteen tiedän, että kannatti tosi hyvin) Mutta väitän, että sillä ei kannata matkakokemustaan pilata, että jälkikäteen märehtii, että oisko vai eikö vai mitä vai mitä jos – vaan valitsee, mikä oikealta tuntuu, ja sit reilaa iloisesti ja hyvällä mielellä, että jesh reissussa ollaan!

Onko aiemmin reilanneita kuulolla: minkä lippuvaihtoehdon olette valinneet ja tuntuiko hyvältä valinnalta just teidän tarpeisiin?

PS. Lisää reilaamisjuttuja varmasti tulossa seuraavien viiden viikon aikana reissun vähitellen lähestyessä. Instassa varmaan sitten reilifiiliksiä reaaliaikaisesti, kannattaa seurata!

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply
    A
    6.5.2025 at 17:35

    En oo reilannut (joten siinä mielessä ei ollenkaan asiantuntijan mielipide), mutta itselle valitsisin varmaan tuon viisi matkustuspäivää ja suunnittelisin jonkin verran etukäteen, että ne olisi ne ”pää”matkapäivät jolloin siirtyy alueelta toiseen (ts. ”kannattaa” käyttää matkapäivä). Lyhyemmät siirtymät (esim. jos menee sellaisia lähes paikallisliikenteen junia/busseja) ei tyypillisesti oo hirveän kalliita (toki lapset niissä maksaa tai sitten ei, muuttujia piisaa). Tässä tosin se mutta, että jos Suomesta lähtee, niin matkapäiviä menee täältä pois pääsyyn/tulemiseen, kun ollaan niin kaukana kaikista, silloin ehkä pari lisämatkustuspäivää olisi hyvä.

    Kiva päästä kuulemaan teidän reilikokemuksia, etenkin tällaista ei suunnitella kaikkea etukätee versiota (mä rakastaisin matkustaa näin Suomessa junalla, vaan kun oon nirso ja kustannustietoinen majoituksen suhteen, ajaudun joka kesä epätoivoon, kun tarjolla on lähinnä ei oota ja sit kutsuu taas keski-eurooppa, jossa tää onnistuu vaan jotenkin helpoimmn). Itsellä on haaveissa junamatka yli Alppien, mutta muuten oon aika lailla yhdessä paikassa (kaupungissa) viihtyvää sorttia, jonka lomat saattaa sisältää päiväretken (junalla, tietty, jos mahdollista). Tänä kesänä tosin hurjastellaan ja ollaan ensin muutama yö yhdessä paikkaa ja sitten vaihdetaan kaupunkia toiseen :D.

    • Reply
      krista
      7.5.2025 at 10:23

      Tää varmasti tosi järkevä sellaiseen suunnitelmallisempaan junamatkailuun! Haha mut me vaan ei haluta suunnitella, kun en halua sellaista ”oi ei enää kolme päivää tällä seudulla ja sit mennään Italiaan” -fiilistä vaan haluan jäädä vaikka samoille kulmille, jos siltä tuntuu :D Mutta SILTI tämä voisi olla toimiva tekniikka: olisi viisi matkaa pidempiin siirtymiin ja lyhyemmät menisi sitten maksamalla. Laskin tuossa, että meidän kokoonpanolla viiden matkan lipulla se maksaisi 175e per matka ja seitsemän matkan lipuylla 149e per matka. Eli jos ottaisi jonkun viitesumman ja jos etappi on halvempi kuin se, niin menisi erikseen maksamalla.

      Mua kiinnostais kans nähdä Alpit. Tai edes joku kukkula! :D Toi Alppien yli junailu kuulostaa iiiiiiihanalta, apua taas uusi matkaunelma, vau!

  • Reply
    Anneli
    6.5.2025 at 20:37

    Tämä nyt ei ole ihan se mitä kysyit, mutta kerron yhden näkökulman kuitenkin: kaikki reilipassit ovat kalliita. Olemme reissanneet paljon Euroopassa maata pitkin haahuillen ilman suunnitelmia. Useana vuonna olen haaveillut että ”nyt sitten reilaamaan”, ja joka vuosi olen kuitenkin päätynyt samaan lopputulemaan että edullisempaa on vain liikkua ostamalla lippu paikasta toiseen kun tahtoo siirtyä. Erityisesti kun meidänkin tähtäimessä ovat olleet pienet paikat ei-missään. Ja kuten totesitkin, paikkavarauksista ”isoille reiteille” tulee kuitenkin lisäkustannuksia sekä pakollista etukäteissuunnittelua. Jos kuitenkin ehdottomasti haluaa kulkea nimenomaan reilipassilla, valitsisin juuri tuon viiden matkapäivän lipun, jota täydentäisin sitten lisämatkoilla tarvittaessa.

    • Reply
      krista
      7.5.2025 at 10:33

      Haha no siis joskus aikoinaan vuosia-vuosia sitten mä päädyin samalle linjalle ja samanlainen Barcelona-lähtöinen reilisuunnitelma päätyi junamatkaksi Espanjan sisällä. Mahtava reissu oli sekin! Mutta ajattelin, että nyt tuo lasten ilmaislippuasia muuttaa hintarakennetta eli että lippu kenties siksi olisikin vähän kannattavampi, en tiedä.

      Itse asiassa tuossa Joelin kanssa pähkäillessä (pohditaan, että viisi vai seitsemän matkaa) otin esimerkkihintoja ja meidän porukalta esimerkiksi Barcelona-Bilbao ois 227e ja Marseille-Milano 205e. Joten just näillä etapeilla reililippu ois edullisempi, mutta sitten taas lyhyemmillä/eri junissa tilanne varmaan eri… Joten enkä se viisi matkaa pidemmille vois olla hyvä! Ja sit lyhyemmät erillismaksuilla. Tai sitten tuossa alla Lauralla on kans hyvä pointti tuo ”tuhat euroa junalippuihin” -ajatus, se vois kans toimia! Varmaan tää on varmaan vaan, että valitsee nyt jonkun ja menee sit sillä :)

  • Reply
    Laura
    6.5.2025 at 21:29

    Olen kahdesti reilannut reililipulla, jossa on rajoitetusti matkapäiviä, ja kerran reililipulla, jossa on joka päivä mahdollinen matkapäivä. Kun matkapäiviä on rajoitetusti, matkan aikana joutuu tarkkaan harkitsemaan, milloin reilikorttia kannattaa käyttää ja mihin arvokasta korttia kannattaa ”tuhlata” – ja jos tarkoitus on tehdä lähinnä lyhyttä matkaa, näihin lyhyisiin matkoihin ei todennäköisesti ole taloudellisesti järkevää käyttää. Jos haluaa olla spontaani ja joustava reilaaja, suurinta vapautta voikin olla se, että ei osta etukäteen edes sitä reililippua, vaan ajattelee, että meillä on 1000 euroa junalippuihin, käytetään ne mihin halutaan ja milloin halutaan, ja lopetetaan reissu, kun rahat alkaa loppua.

    • Reply
      krista
      7.5.2025 at 10:45

      Ai että, tämä ”tonnin budjetti junalippuihin” -idea vois kans olla tosi hyvä! Kiitos ideasta, tämä voisi kans tavallaan olla just sitä vapautta (vaikka eri tavalla kuin alussa ajattelin), tätä pohditaan!

  • Reply
    EmppuL
    7.5.2025 at 10:24

    Olen ollut kahdesti reilaamassa 10 matkustuspäivän lipulla ja just ilman mitään suunnitelmia. Kuukauden kesti molemmat reilit ja hyvin riitti päivät. Tykkään olla ”pitkään” samassa paikassa. Ja just busseilla pääsee kyllä tarvittaessa edullisesti siirtymään. Tuo vapaan matkustamisen lippu luo ihanan illuusion vapaudesta mut kiire ja ressi siinä iskee jos koko ajan tarvii siirtyä et saa tunteen siitä et hyödyntää lipun potentiaalin. :D eli hyvin puolueellinen ääni täältä!

    • Reply
      krista
      7.5.2025 at 10:39

      Aaaaah kiitos tästä! Ja siis puolueelliset äänet just hyvä, kun niiden takana on omia kokemuksia, jesh! Ja siis ihan älyttömän hyvä pointti, että se mun ideaalitilanne eli vapaan matkustamisen lippu saattaa toimia toiseen suuntaan eli tuo sellaista ”pakko vaihtaa paikkaa koko ajan” -tunnetta! :D Kiitos, hyvät pointit ja just osuvat meidän pohdintoihin!

  • Reply
    Kukkasipuli
    7.5.2025 at 11:14

    Samaa sanon kun aikaisemmat kommentit. Rennointen ja ennen kaikkea halvimmaksi on tullut meille ostaa liput sitä mukaan kun tulee tarvetta. Se on myös joustavaa kun voi sitten mennä lyhyitä matkoja myös junilla ja ostaa paikallisbussiin tai vaikka taksi jos haluaa vain lujahtaa pikkukylästä viereiseen pikkukylään :D. Matkan aikaa ei näin ole myöskään sidottu mihinkään aikatauluun. Hybää reissua teille! Mekin lähdetään taas syksyllä talveksi lämpimään.

  • Reply
    Leimu
    7.5.2025 at 19:07

    Huh, hintaa on kyllä! Muinaisessa nuoruudessa ajelin pari reissua erilaisilla junalippuvaihtoehdoilla. Eka reissu oli Italiassa noin kahden viikon reissu junalipulla jossa oli 5 matkustuspäivää. Toimi muistaakseni ihan hyvin. Toinen reissu oli joku saman tyyppinen, tai sitten ihan yksittäisiä lippuja.
    Viime kesänä ajelin junalla Pohjois-Ruotsissa, Norrtågetin 2 vkon superedullisella (59 €?) lipulla. Ihan kahta viikkoa ei jaksettu kahden aikuisen porukalla reissata. Kahdessa kohteessa oltiin kaksi yötä, muuten aina yön jälkeen seuraavalle etapille.
    Minulla on myös ollut unelma rajoituksia vailla olevasta Keski-Euroopan reilailusta. Mutta kesän jälkeen totesin, että en ehkä tykkääkään niin paljon istua junassa. Ainakaan enää. Ehkä Keski-Euroopassa voisi maisemat olla mielenkiintoisimpia (vaikka Ruotsin Lappi on hieno!), mutta oli yllättävän rasittavaa olla koko ajan liikkeessä. Ja meillä sentään junat oli mukavan väljiä, en Keski-Eurooppaan ainakaan lomakaudella lähtisi. Mutta te olettekin menossa ennen ruuhkia. Ei voi siis tietää, tai itse ainakin yllätyin, miltä junailu maistuu…. Siinä mielessä yksittäiset päivät olisi varmasti turvallinen vaihtoehto. Vaikka sitähän juuri et tainnut hakea! :D

  • Reply
    S.
    8.5.2025 at 07:50

    Mielestäni myös ostaa liput sitä mukaa miltä tuntuu matkalla olisi paras vaihtoehto, varsinkin lasten kanssa. Siinä olisi myös se vara että jos joku sairastuisi matkalla ( toivottavasti ei!) ja joutuisitte viipymään vähän pitempään yhdessä paikassa.

  • Reply
    Eepu
    9.5.2025 at 12:12

    Reilasimme aikoinaan lasten kanssa suomesta Italiaan. Menimme siis koko laivalla Tukholmaan ja siitä junalla Italiaan saakka. Halusimme ehdottomasti tehdä koko matkan maata(ja merta) pitkin, koska halusimme näyttää lapsille että Eurooppaan pääsee ilman lentämistä. se oli meillä se koko homman juju. Tukholma-köpis väli on pullonkaula ja siihen piti varata paikat hyvissä ajoin. Reissumme oli kesäkuussa ja oli kiva huomata, että Tukholma – Hampuri välillä oli paljon muitakin lasten kanssa reilaajia.

    Meillä oli viiden päivän liput, koska laskimme ettei alle 4h siirtymiin kannata käyttää reilipäivää. Säästöähän tulee riippuen siitä, että mikä on junalippujen yleinen hintataso matkustusmaassa. Saksan nopeilla junilla ja Sveitsissä tuli lippu selvästi halvemmaksi, vaikka paikat pitikin varata tieyttyihin juniin hyvissä ajoin. Sellainen täysin suunnittelematon matkustaminen ole enää helppoa, koska monet junat vaativat ne paikat, etukäteen on pakko varata, varsinkin jos on useampi perheenjäsen ja toivoo pääsevänsä lähekkäin istumaan. Toki me Saksassa joku väli mentiin ilman paikkoja ja istuttiin sitten 4h ravintolavaunussa. Ranskassa oli ainakin aikaisemmin reililipuilla matkustaville kiintiöt/juna, joten skipattiin Ranska siitä syystä.

    Reissu oli upea ja kaikki junailut meni hyvin. Erityisesti jäi mieleen Sveitsi ja sieltä siirtyminen Bernina Expresillä yli Alppien Italiaan. Iso suositus! Se oli oikeastaan matkamme pääkohde ja sillä välillä reililipusta sai kyllä kaiken hyödyn irti. Myös Pohjois Italian pikkukylät oli ihania. Italiassa reissasimme ilman reililippuja, koska paikallisjunien hinta oli edullinen.

    Kannatan siis pitkiin siirtymiin reilikorttia ja lyhyet matkat junailemaan paikallisjunilla. Meillä molemmat lapset matkusti silloin vanhemman kortilla ilmaiseksi, mutta paikkalipuista kertyy sitä hintaa silti. Reililipuista on välillä VR:llä aleja. Itse olin ostamassa asemalta lippuja, niin lippumyyjä vinkkasi, että tulevat aleen viikon päästä. Reilu myyjä ja säästettiin alella hyvä hinta.

    Miten tahansa teettekin, niin hieno reissu varmasti tulossa!

    • Reply
      Rapu
      10.5.2025 at 09:08

      Saako kysyä, mitä reittiä menitte Alpeille? Tukholma – Köpis – Hampuri, mutta mitä siitä eteen päin?
      Haaveissa on myös Alpit junalla.

      • Reply
        Eepu
        11.5.2025 at 00:27

        Ensimmäinen yö Köpiksessä, seuraavat kaksi Hampurissa ja sieltä junalla Franfurtiin. Franfurtin liepeillä sukulöimme muutamia öitä, mikä oli syy reittivalintaan. Franfurtista junalla Sveitsin Churiin, jossa taas muutamia öitä. Oli kiva ja kaunis kylä ja kaapelivaunuilla pääsi nousemaan ylemmäs vuorille. Bernina reitti ajaa Churista Italian Tiranoon. Sieltä siirryimme paikallisjunilla vielä samana päivänä Gardalle. Oli pitkä junapäivä, mutta Alppien yli meno oli niin upea, että matka tuntui huijaukselta.

        Italian sisällä reissasimme sitten paikallisjunilla.

        Jälkikäteen ajateltuna olin tyytyväinen siihen, että olimme suunnitelleet pitkät siirtymät etukäteen ja varanneet paikat, koska Saksan ja Sveitsin pitkänmatkan junissa oli loistavat wc:t, oma loossi/ hyvät tilavat paikat. Lapset saivat rentoutua ja liikkua junassa matkan aikana, ilmastointi + ikkunapaikat lisäsivät matkustusmukavuutta. Perille päästessä oli sitten voimavaroja kävellä ja säätä pääsyä majoitukseen. Italian paikallisjunissa riitti sitten lämpöä, ruuhkaa ja tunnelmaa. Oma tunnelmansa toki siinäkin, mutta kyllä ne pitkät matkat oli mukavia ilmastoiduissa junissa.

  • Reply
    Ilargia
    9.5.2025 at 17:51

    Joo, Ranska on reilaajan kannalta edelleen raastava maa, jos haluaisi mennä millään paikallisjunaa nopeammalla. Lisäksi se on tosi Pariisi-keskeinen, mitä yllättävimmissä tilanteissa pitäisi mennä Pariisin kautta ja yleensä aina vaihtaa asemaa siellä (mihin voi mennä kauan, jos osuu ruuhka-aikaan).

    Eli Kristan suunnitelma paikallisjunilla matkailusta etelässä varmaan toimii ihan hyvin, mutta esim. itsellä kun on usein ollut suunnitelmassa osana matkustaminen Ranskan läpi silleen suht nopeasti, niin voi argh! Ne reilaajille varatut paikat tuntuu aina olevan loppuunmyytyjä ihan viimeistään kuukautta ennen junan lähtöä. Joskus on ostettu sitten kortin päälle tavallinen junalippu, mutta sehän käy tietysti vain just siihen junaan, eli hankaloittaa joustovaroja suunnitelmissa. Ja esim. 2023 lipunhinnat oli jo muutamaa viikkoa ennen kohonneet suositulla reitillä niin järjettömiin (tyyliin 500 €kahdelta, kiitos dynaaminen hinnoittelu?!), että päätettiin kuitenkin mennä Ranskan puolella paikallisjunilla, vaikka näin jouduttiin menemään Ranskasta Saksaan Sveitsin kautta ja hommaan meni joku 10 tuntia 4 tunnin sijaan.

    Mutta mitä varsinaiseen kysymykseen tulee, niin me ei myöskään olla ikinä raaskittu ostaa sitä täysin vapaata reilikorttia. Tavallaan houkuttelisi, mutta sitten kuitenkin on tuntunut, ettei lisäarvo ole niin iso, kun emme myöskään yleensä halua siirtyä joka päivä. Takana on yli 10 erilaista reiliä/maata pitkin -reissua Euroopassa, ja on käytetty sekä pidempiä että lyhyempiä rajoitettujen päivien kortteja ja myös tehty reissuja ilman korttia (tosin ollaan suunnittelijoita, eli matkat on kyllä silti varattu etukäteen:D). Esim. viimeksi mentiin lopulta ilman reilikorttia, kun kävi ilmi, että Pariisi-Cherbourg välille ei saa reilikortille pakollista paikkavarausta. Helmikuussa. Kolme viikkoa ennen matkaa. Että näin Ranska. Mutta siellä oli kyllä kiva reissata junalla silloin, kun siellä asui sen sijaan, että olisi yrittänyt päästä siitä läpi. Oli yllättävän hyviä tarjouksia ja tietyissä junissa oudosti 1. luokan liput oli välillä halvempia kuin tavalliset. (Toki välillä silloinkin oli esim. yleis- tai erityislakko ja kaikki sekaisin, mut c’est la vie:’D).

  • Leave a Reply