Elokuussa luettua (kertaa kuusi)

Viime aikoina lukemiini kirjoihin on osunut useampi sellainen lukaistava kirja – tuollainen kepeä 200-sivuinen hotkaisu tuntuu minulle melkein niin kuin novellilta!

Mutta oikein hyviä ”pikkukirjoja” niiden joukossa kyllä oli, ja kuukaudessa hurahtikin peräti kuusi kirjaa. Yhteensä tämän vuoden lukusaldo on tällä hetkellä 20 kirjaa.

Tässäpä taas oman maun mukaisesti ”parhaat ensin” -järjestyksessä. Tällä kertaa järjestykseen laittaminen oli ekan jälkeen kyllä tosi hankalaa. Oikeastaan kaikki loput voisivat olla jaetulla kakkossijalla; jokaisessa niistä oli jotain, mistä kovasti tykkäsin, mutta myös jotain, minkä vuoksi ne eivät ihan mun maun huippukirjakokemuksiin istuneet.

1. Kate Morton: Kellontekijän tytär

käännös: Tuukka Pekkanen
ostettu pokkarina

Oooh taattua Kate Mortonia! Taas liikutaan kartanomiljöössä ja selvitetään, että mitä menneisyydessä on tapahtunut. Hassua, että mä en väsy tähän asetelmaan ollenkaan!

Alkuun jännitin hieman kirjan ”pientä yliluonnollista ulottuvuutta”(koska tunnetusti olen sellaiselle henkisesti allerginen), mutta pääsin siitä kyllä aika saumattomasti yli.

Oon lukenut Kate Mortonilta aiemmin Paluu Rivertoniin (täällä) ja Talo järven rannalla (täällä), ja onneksi on vielä useampi Morton lukematta (Salaisuuden kantaja, Kaukaiset hetket ja Hylätty puutarha) ah! Toivottavasti kolme jäljelläolevaa on yhtä ihania!

Kartanoromantiikkaa ja menneisyyden salaisuuksia siis.

2. Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

käännös: Taina Helkamo
saatu arvostelukappale: Aula & co

Tässä oli kaikki ainekset sellaiseksi mun ultimate-lempparikirjaksi, mutta sitten ei kuitenkaan ihan. Mutta melkein!

Selviytymistä Venezuelan kaaoksessa siis – ja tuntui superkiinnostavalta sukeltaa maahan, johon sijoittuvia kirjoja en ollut aikaisemmin lukenut. Harmillisesti tapahtumat jäivät aavistuksen verran jotenkin… irrallisiksi. Yritin googlata Venezuelan tapahtumia – onko tämä siis nykypäivää vai missä ajassa ollaan? – mutta jotenkin en löytänyt sellaisia kiinnekohtia.

Heh ehkä olisin kaivannut nimi- tai tapahtumadroppailua vähän enemmän, niin olisin saanut sijoitettua nämä google-haavillani paremmin ajatuksiini.

Parisataasivuisen kirjan hotkaisin hetkessä. Lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti, mutta ihan ministi ohut ehkä mun makuun, sekä sivumääräisesti että jotenkin tapahtumien osalta. Mellakkaa oli ja poliittisen tilanteen sekavuutta, mutta olisin tosiaan janonnut tapahtumille lisää sellaista yhteiskunnallista taustaa.

3. Victoria Hislop: Ne, joita emme unohda

käännös: Laura Jänisniemi
lainattu kirjastosta

Ai että mä odotin tätä, ja siis ihan kirjaimellisesti odotin! Kirjaston varausjonossa siis.

Hislopilta olen tykännyt useammasta aiemmasta kirjasta (Saari, Paluu, Elämänlanka), ja tässä oli taas luvassa sukellus Kreikan historian ja poliittisten tapahtumien menneisiin vuosikymmeniin, taisi olla 1930-luvulta 80-luvulle asti, ja pieni ripaus nykyaikaa (tai vuotta 2016) myös. Päähenkilön elämää seurattiin ihanan pitkän aikaa!

Kirjan alkukolmasosa oli minulle ministi tuskaa, koska kirjan ydinsisältö siinä vaiheessa taisi olla perheenjäsenten väliset kiistat ja näkemyserot (lue: riitely ja väittely) poliittisiin tapahtumiin liittyen. Olin itse lukenut jo niin monta tähän ajanjaksoon liittyvää kirjaa, että jotenkin ne poliittisten tapahtumien kuvailu oli vanhan toistoa, ja sitten huomasin vain lukevani neljän sisaruksen riitelyä niihin liittyen. Pitkään. Äääh. Ja siinä vaiheessa tuntui, että henkilöt eivät ns. kehity ollenkaan vaan jääräävät sterotyyppisesti omissa kannoissaan.

Mutta onneksi kirja pääsi tuosta riitelyjuoniosiosta sitten jossain kohdassa yli, henkilöiden ”kehityskulkuakin” oli nähtävissä, ja jossain kohdassa olin tempautunut jo tosi hyvin tarinaan mukaan.

Eli tykkäsin kyllä!

4. Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Ahhahaha, mulla oli tän kanssa vähän ennakkovaikeuksia, venytin pitkään tämän lukemista. Joel osti tän mulle yllärinä joskus keväällä ja ehkä kun kirja ei ole itse valittu, sen kanssa saattaa tulla keskisuuria ”no miks mä tän lukisin” -asenneongelmia.

Mutta koitti sitten tämänkin hetki! Ja ihan hyvin koittikin!

Harmi kyllä se oli vain hetki, eli kirja oli tosi nopeasti luettu.

Tämä siis kertoi tositapahtumiin perustuen 5-vuotiaan pojan – Soudakovan isoisän – tarinan. Alkaen ajoista (1936), jolloin pojan vanhemmat vangitaan ja poika ei saa heitä enää koskan nähdä. Poika päätyy isosiskonsa kanssa Uzbekistaniin, takaisin Leningradiin ja lopulta (aikuisena) Suomen Turkuun.

Siis hitsi miten mä tän nyt kuvailisin. Kirja koostui siis tunnelmakuvauksista, aivan valtavan taitavista ja mukaansavievistä.

Ja sitten se tunnelmakuvaus loppui ja kirja siirtyi pari vuotta eteenpäin.

Eli ikään kuin jokaisessa lyhyessä kappaleessa oltiin yhdessä ajassa, sitten harpattiin jotain 2-10 vuotta eteenpäin seuraavaan tunnelmakuvaukseen. Ja jotenkin se juoni jäi kuljettamatta. Kaipasin siis ihan valtavasti sellaista ”mitä sitten tapahtui” -juonenkulkua, ja harmitti joka kerran, kun tunnelma ”rikkoutui” ja taas hypättiin vuosia eteenpäin ties minne. Olisin halunnut lukea ne tapahtumat!

Varmasti tämä on aivan kaunokirjallisuusurpoutta: pitäisi sanoa lukija sai rakentaa mielikuvissaan ne tapahtumat ja niin edelleen. Mutta kun mä olisin halunnut lukea, enkä kuvitella!

Toivon ihan valtavasti, että tämä sama kirjailija (tämä oli hänen esikoiskirjansa) kirjoittaisi seuraavan kirjansa niin, että siinä olisi ihan kulkeva juoni ilman tällaista aikahyppyrakennetta. Lukisin nimittäin tosi mielelläni hänen hienoa tapahtumankuvailuaan lisää. Mutta kiinteän juonen kanssa, kiitos!

Leningradia ja Uzbekistania olisin lukenut mielelläni lisää, juoni vaari-ikäisenä maahanmuuttajana Turussa ei ollut enää niin kiehtovaa. Tai se oli ikään kuin jo ihan eri tarinan arvoinen. Tuosta päähenkilön elämästä olisi voinut lukea vaikka trilogian: niin paljon jäi kertomatta että harmittaa!

5. Cecilia Samartin: Kolibri

käännös: Susanna Paarma
saatu arvostelukappale: Bazar Kustannus

Aijaijaijai, tätäkin mä odotin, uusi Samartin! Tervetuloa takaisin Samartinin kirjoissaan (aiemmin oon lukenut Samartinilta käsittääkseni kaikki käännetyt eli Peregrino-kirjakolmikon, Kirottu kauneus, Nora & Alicia, Mofongo, Kaunis sydän ja Naiset valkoisissa) kuvaamaan Kuubaan, jossa…

Mmmmmmitä?

Tässä ei ollut mitään Kuubaa! Olipa ööööö tota aikamoinen pett…. yllätys.

Päällimmäisin sanottava tästä siis on, että tämä ei sijoittunutkaan Kuubaan.

Tarina sinänsä oli… ihan kiva? Rannikkovartija pelastaa mystisen naisen. Mutta mun odotukset olivat jotain ihan muuta, joten tämä tuntui aika tavalliselta tarinalta; ei mitenkään erityisesti sellaiselta kirjalta, jonka olisin lukenut ilman, että se olisi ollut Samartinin uusin.

Ihan jees? Ei Kuubaa.

6. Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

käännös: Irmeli Ruuska
ostettu pokkarina

Ensin kirjan nimestä, että alkuperäinen Sarah’s key olisi ollut jotenkin osuvampi.

Tosi värisyttävä ja välillä kyynelkanavat avaava kirja Pariisin juutalaisten keskitysleireille siirtämisestä, heinäkuussa 1942. Tapahtumia avataan kahdelta aikatasolta: amerikkalainen mutta Pariisiin muuttanut toimittaja kiinnostuu puolisonsa suvun menneisyydestä ja sitä kautta vuoden 1942 tapahtumista ja etenkin Vélodrome d’Hiverille kerättyjen lasten kohtalosta. Ja sitten toisella aikatasolla ollaan siellä menneisyydessä.

Pienenpieni juonispoilausvaroitus: räkäitkuhuutonikottelin esimerkiksi kohdassa, jossa äidit ja lapset revittiin irti toisistaan. Melkein piti lopettaa lukeminen, mutta sitten ei kuitenkaan mitään mahdollisuutta, että olisin laskenut kirjaa pois käsistäni.

Todella riipivä tarina siis, mutta toisaalta kyllä vähän harmillisen nopeasti luettava. Sellaista tosi helppoa kieltä; johtuneeko lapsen näkökulmasta välillä.

*********

Olikos joukossa tuttuja kirjoja – oletko tykännyt näistä?

…ja onkos noissa muissa Kate Mortoneissa eroja, mikä kannattaisi laittaa kirjastovaraukseen seuraavaksi? Vai kaikki yhtä hyviä?

8
Like
3

You Might Also Like

  • Stea
    30.8.2021 at 15:11

    Minä myös petyin Kolibriin. Tarina ratkesi jotenkin nopeasti eikä siinä mitään erityistä loppujen lopuksi ollutkaan.

    • krista
      31.8.2021 at 12:27

      Joo se oli jotenkin hassun…. yksiulotteinen ehkä? Jotenkin silleen yksinkertainen, ihan ok siis, mutta odotukset olivat paljon korkeammalla!

  • LeenaK
    30.8.2021 at 18:01

    Kolibri luettu (ei minustakaan niin kiehtova kuin vaikka Kuuba-aiheiser kirjat, mutta no ihan luettava kuitenkin). Kellontekijän tytär oli varsin hyvä! Olen kyllä tykännyt ihan kaikista Mortoneista, jotka olen lukenut enkä osaa nyt laittaa paremmuusjärjestykseen. Tuon Ne, joita emme unohda hain juuri kirjastosta, enkä (muistaakseni) ole ennen saman kirjailijan teoksia lukenut.

    Samalla nappasin bestseller-hyllystä Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet, joka on ollut mulla jo kuukausitolkulla varauksessa. Se oli hyvä! Imaisi mukaansa ja luin sen samantien. Toki sivujakin oli vain 275.

    • krista
      31.8.2021 at 12:28

      Jesh mä laitoin varaukseen tuon Polta nämä kirjeet, ja uuden Mortonin myös! Tuolla Schulmanilla oli kyllä valtava varausjono, mutta josko sit joskus alkutalvesta tulisi kohdalle :)

  • A
    30.8.2021 at 20:43

    Yksikään näistä ei oo ollut mun lukulistalla (viimeksi meni pikaisesti pari Leena Lehtolaista ja nyt on menossa C. Paolinin Tähtien meri, genrenä kosminen avaruusseikkailu :D). Mutta mä niin ootan näissä sun lukupostauksissa, että joko tartut Täällä pohjantähden alla -trilogiaan ;) Ois niin kiva kuulla että tykkäätkö vai et (itselle se oli ihan tajunnanräjäyttävä ja ajatuksia herättävä kurkistus lähihistoriaan).

    • krista
      31.8.2021 at 12:31

      Hahaha äsken kirjastovarauksia tehdessä jo MELKEIN olin katsomassa varausta tuolle Täällä pohjantähden alla -sarjalle. Mutta en sit kuitenkaan :) Ehkä jossain kohdassa tulee sellainen nyt-fiilis! Mulla on tosiaan tällaisia ongelmia näiden vanhojen klassikkojen kanssa; samoin suomalaisten kirjojen, mutta siitä oon nyt yrittämässä päästä yli (kuten tässä postauksessakin) ja oon nyt suomalaisiakin lukenut. Että ehkä joskus pystyn yrittämään klassikoitakin :D

      • A
        31.8.2021 at 12:54

        Ymmärrän hyvin ton klassikkovieroksunnan, itsehän oon todella jälkiherännyt Linnankin suhteen. Siis vaikka oon lukenut todella paljon koko ikäni (tai siitä lähtien kun lukemaan opin), myös kodin kirjahyllyn läpikahlaten (paitsi Päätalot ja Linnat) ja mummolasta kaikki Valitut palatkin…niin en todellakaan lukenut mitään klassikkoon vivahtavaa koulussa jos sai valita ja vasta hyvin lähellä kolmeakymmentä ikävuotta tuli mieleen tarttua suomalaisiin klassikoihin (Linnalle ehdottomasti jee, esim. Seitsemän veljestä taas en vaan tajua sen asemaa), käännöskirjallisuuden klassikoita olin siinä vaiheessa jo lukenut rutkasti.

  • Mervi
    30.8.2021 at 22:12

    Kaikki Mortonit mitkä olen lukenut ovat kyllä olleet tasaisen koukuttavia ja superhyviä! Eli ei järjestysmielipidettä…aika-nipona taisin itse lukea niitä vanhimmasta alkaen, hehee.

    • krista
      31.8.2021 at 12:32

      Mä varasin nyt seuraavan Mortonin! Tein sen summanmutikassa-tekniikalla (haha) ja se oli tuo Salaisuuden kantaja :)

  • Ida
    31.8.2021 at 16:59

    Mä en kestä kun mun kirjalistani vaan kasvaa ja kasvaa, mutta lukutahti hidastuu. Nyt kun elämässä on niin paljon kaikkea, niin kirjat ovat jääneet vähemmälle. Mutta kiva välillä näinkin!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/08/31/kesa-oli-kreisi/

  • Ainoooo
    1.9.2021 at 00:02

    Kuten todettu jo aiemmissa kommenteissa, Mortonit on tasaista laatua kaikki. Vähän kade oon että niitä on vielä lukematta :D Mulle myös Pohjantähti-trilogia oli valtava elämys. Eeva Joenpelto naiskirjailijoista vähän vastaavaa.
    Jotenkin hauskoja nää mieltymykset, itse luen tosi paljon kotimaista, pohjoismaisia dekkareita ja muuta Eurooppaan sijoittuvaa. Aniharvoin mitään ”kaukomaita”. :D