Viime aikoina luettua

Viime vuoden lukusaldo oli jonkin verran pienempi kuin ennen: kirjattakoon ylös 22 kokonaista kirjaa sekä puolikas paperikirja ja puolikas äänikirja. Laskutavasta riippuen siis 22-24 kirjaa vuonna 2023.

Kirja, jonka aloitin vuoden 2023 puolella ja lopetin tämän vuoden puolella.

Toivon, että elämästä löytyisi taas pian lukuaikaa, mutta jospa vaikka vaan tällaisesta suht verkkaisesta lukutahdista pitäisin kiinni myös tänä vuonna, niin hyvä olisi sekin!

Tässä kuusi viimeksi lukemaani, paras ensin:

1. Valérie Perrin: Vettä kukille

käännös: Saara Pääkkönen
kuunneltu äänikirjana
äänikirjan kertoja: Vuokko Hovatta

Tapahtui jotain todella todella todella poikkeuksellista ja yllättävää. Siis kirjasektorilla.

Ensinnäkin. Valitsen tavallisesti äänikirjani sillä perusteella, että kirja tavallaan kiinnostaa, mutta en tulisi sitä koskaan lukeneeksi perinteisenä kirjana. Ajatuskulkuni on vähän kummallinen, mutta jotenkin niin varmaan ajattelen, että ihan niitä parhaita kirjoja en halua ”haaskata” äänikirjoina, vaan haluan paneutua niihin periteisessä muodossa.

Niinpä äänikirjaa valitessa katselen aina sillä silmällä, että mikä ois ihan kiva, jota en lukisi kirjana. Ja siksi valitsin tämän kirjan silloin tällöin (lähinnä sähköautoa ladatessa ja lapsia harrastuksista odottaessa) kuunneltavaksi.

Ja sitten – sanaton, melkein sanaton.

Vettä kukille oli niin valtavan suuri yllätys, että en oikein edes osaa sitä kuvailla. Ensinnäkin se oli hengästyttävän hyvä, herkkydessään ja koskettavuudessaan ja samastuttavuudessaan. Ja toiseksikin se oli aivan järisyttävän hyvä nimenomaan äänikirjana, Vuokko Hovatan lukemana.

Kirjan erityisyys oli ehkä kaikkein eniten siinä, miten mielettömän osuvasti ja samastuttavasti siinä pystyttiin kuvaamaan raadollisiakin tunteita: surua, yksinäisyyttä, silti optimismia, rakkautta ja niin edelleen. Kun luin kuuntelin esimeriksi päähenkilön lapsen syntymän kohtaa, teki mieli hihkua, että juuri tuolta se tuntui. Vaikka kirjan keskushenkilön elämä oli totta kai hyvin kaukana vaikka minun elämästäni, silti välillä koin, että kirja ihan sanoittaa omia ajatuksia. Tai ehkä siinä kuvattiin päähenkilön ajatuksia niin hyvin, että kuunnellessa kuvittelee olevansa hän .

Kirjan tarinaa olisi vain halunnut pitää kiinni siinä käsissään eikä koskaan päästää pois. Sanoin Joelille, että haluan mennä töihin hautausmaan hoitajaksi.

Joissain kohdissa olisin kuitenkin toivonut, että olisin lukenut tämän ihan kirjana. Välillä näkökulmanvaihdokset hämmensivät; lukiessa olisi ehtinyt orientoitua enemmän ja tarkistaa, että kenen suulla tässä puhutaankaan. Myös henkilöissä pysymisessä oli välillä tekemistä.

Mutta kaiken kaikkeen tämä oli kyllä ihan kaikkein paras äänikirja, jota olen koskaan kuunnellut.

Ja paras kirja (sisältäen myös perinteiset äänikirjat) tosi pitkään aikaan. Varmaan Kate Quinnin Koodinimi: Alice (ihan erilainen kirja) on ollut viimeksi tällainen todella todella minuun osunut kirja, ja sen nimesin vuoden 2022 parhaaksi lukemakseni kirjaksi. Tämä oli paras lukemani/kuuntelemani vuonna 2023, vaikka kuuntelin sen loppuun vasta juuri tänään.

Sisältövaroituksena: Vettä kukille on ihan hurjan surullinen ja se sisältää rankkoja tapahtumia ja kuolemaa. Jos henkisesti kestää sen surun, niin kirja tarjoaa samalla jotenkin ihan erityisen optimistisen keveän otteen surun keskellä. Jos on itsellä surua, se saattaa olla liian raskas tai vaihtoehtoisesti se saattaa olla jotenkin ”puhdistava” kokemus. Itselleni sen surumielisyys ja kuoleman käsittely tuntui juuri nyt… hyvältä, outoa sanoa.

2. Kate Morton: Kaukaiset hetket

käännös: Natasha Vilokkinen
lainattu kirjastosta

Nyt täytyy myöntää, että mulla on jo ihan Mortonit sekaisin.

Melkein pakko sanoa, että kun on lukenut yhden Mortonin, on lukenut ne kaikki. Ja sitten taas toisaalta kun on lukenut yhden Mortonin, haluaa lukea ne kaikki.

Eli mitään varsinaisia yllätyksiä Kaukaiset hetket ei tarjonnut, ja näin jälkikäteen pitää ihan ponnistella muistaakseen, että no mikä kirja tämä niistä nyt olikaan. Jouduin googlaamaan, ja juoni palautuu mieleen pätkittäin.

Mutta taas siis selvitetään menneisyyden tapahtumia ja miten oman perheen tarina kaikkeen nivoutuukaan – ja kenellä on salaisuus ja millainen. Ja vähitellen erilaiset vuosikymmenten takaiset salaisuudet paljastuvat. Miljöönä englantilainen vanha kartano.

Tarinassa nuoren nainen tutustuu Milderhurstin kartanoon, jossa asuu kolme iäkästä siskosta, joista nuorimman mieli on järkkynyt. Samassa kartanossa on asustanut myös päähenkilön äiti sota-aikaan, kun hänet evakuoitiin sinne pommituksia pakoon. Miksi äiti vaikenee, ja mitä kartanossa oikein on tapahtunut?

Haha ihan niin kuin olisin lukenut tän aikaisemminkin! Mutta ihan hyvällä tavalla: Mortonilta odottaa just tasan tällaista, ja sitä myös saa.

Nyt olen tainnut lukea Mortonin kaikki käännetyt kirjat. Ne ovat summittaisessa (koska ne menevät sekaisin, en ole varma) paremmuusjärjestyksessä mielestäni jokseenkin näin: Paluu Rivertoniin, Takaisin kotiin, Hylätty puutarhaTalo järven rannallaKellontekijän tytär ja Salaisuuden kantaja. Ja tämän Kaukaisen puutarhan sijoittaisin tuossa listassa…. öööö jonnekin puoliväliin ehkä.

3. Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja

käännös: Elina Salonen
lainattu kirjastosta

Olin lukenut aikaisemmin Lisa Winegaten kirjan Ennen kuin olimme sinun (köyhiä lapsia kaapattiin adoptioon Memphisissä 1920-luvulta alkaen) ja tykkäsin – siksi halusin lukea saman kirjailijan seuraavankin kirjan.

Myös tämä kirja on historiallisten tapahtumien inspiroima: eli ei varsinaisesti tositapahtumiin perustuva vaan oikeista tapahtumista aineksia kuvitteelliseen tarinaan poimiva. Ilmeisesti Yhdysvalloissa sisällissodan jälkeen julkaistiin lehdessä ”Kadonneet rakkaat” -ilmoituksia; kirjan nimi lainataan niistä.

Tarina etenee parilla tasolla: 1800-luvun lopussa, jossa kolme erilaista nuorta naista päätyy sattumien oikusta yhteiselle matkalle. Ja toisaalta ns. nykyajassa eli vuodessa 1987 – tai itse asiassa sekin varmaan lasketaan jo historiaksi, haha – jossa nuori opettaja tutustuu uuden asuinpaikkansa ja koulunsa oppilaisiin ja kylän väkeen, ja heidän historiaansa.

Kirja avaa taas ihan kiinnostavalla tavalla yhtä osaa historiasta, ja lisäksi se on aika helppo- ja nopealukuinen ja mukaansa tempaava. Vähän niin kuin Wingaten aiempikin kirja.

4. Natasha Lester: Talo Rivieralla

käännös: Markus Myllyoja
lainattu kirjastosta

Haa tämä onkin mulle nyt vähän haastava selitettävä!

Tämähän on tavallaan just mun genreä: Pariisissa vuonna 1939 ranskalainen nuori nainen pitää salaa kirjaa natsien varastamista taideteoksista, jotta ne joskus voisivat palautua oikeille omistajilleen. Ja nykyajassa nuori nainen pohtii, miksi natsien varastama taulu oli hänen lapsuuskotinsa seinällä. Mitä tarina pitääkään takaanaan, uuuuu!

Ja sitten taas toisaalta…

Toisaalta varsinainen kerronta on juuri sen verran Hertta-sarjamaista, että siitä tulee sellainen kiusallinen olo. Vähän liian hekumallisia rakastelukohtauksia, vähän liian melodramaattista, vähän liian… kaikkea.

Enkä ole koskaan yhtään Hertta-sarjan kirjaa lukenut, joten käytin tuota termiä nyt ihan vaan mielikuvatasolla.

Ja sitten taas toisaalta se imelyyskään ei saanut minua olemaan tykkäämättä kirjasta. Koska tykkäsin! Mulle tämä olisi vaan vielä paremmin toiminut, jos ei olisi tullut vähän sellaista kiusaantunutta oloa, että hei too much.

Mutta jos kaipaa just sellaista drinkkilasi kädessä luettavaa kiinnostavaa, historiallista mutta rakkausromaanimelodraamaattista luettavaa (sekin on hyvä genre monesti) niin tässäpä sitä on!

5. Laura Baldini: Uuden ajan opettaja

käännös: Helinä Kangas, Sari Ristolainen
lainattu kirjastosta

Tämän kirjan lainasin ihan puhtaasti siksi, että olen kiinnostunut Maria Montessorista ja montessoripedagogiikasta.

Jännä huomata, että vaikka rakastan just historiallisiin tapahtumiin perustuvia ja niitä avaavia kirjoja, tällainen ”historiallisen henkilön puolifiktiivinen elämäkerta” (mun oma kuvaus) tuntui itselleni ihan ministi ongelmalliselta. Koko ajan pilkki mielessä, että ”no miten tässä voidaan tietää, että se ois sanonut sille näin ja näin”.

Varmasti ilmiö johtui osittain siitä, että just tällaisia tunnetuista historiallisesta henkilöistä kertovia kirjoja en olekaan tainnut ennen lukea. Kirjoissani on ollut historiallisia henkilöitä ja tapahtumia kyllä, mutta tässä mentiin ikään kuin henkilöhistoriaan asti tosiaan elämäkertamaisesti.

Maria Montessorin tarina on tosi kiinnostava – että miten se pedagogiikka oikein on syntynyt – tosin itselleni se ei juurikaan tarjonnut uutta. Mutta jos ei tiedä Montessorin tarinaa, niin täältä se löytyy, ja vieläpä tosi helppo- ja nopealukuisessa muodossa!

Kirja tosiaan oli hyvinkin suoraviivainen kerronnassaan. Mutta sen voi myös nähdä sitä kautta, että tämän kirjan ääressä ei tarvinnut ähistä pitkään vaan se oli helppo lukaista.

Ja olihan siellä tosi paljon sellaisia ahaa-elämyksiä! Välillä sitä nosti katseensa kirjasta vaikka meidänkin talon seinällä komeilevia lasten askarteluihin (tehty montessoria soveltavassa päiväkerhossa) ja ihan riemastutti, että HAA! Just tätä samaa Montessorikin teki jo 1900-luvun alussa!

6. Emma Hamberg: Je m’appelle Agneta

käännös: Saara Kurkela
kuunneltu äänikirjana
äänikirjan lukija: Vuokko Hovatta

Tämän valitsin myös yllä mainitulla äänikirjanvalitsemiskriteerillä – ajattelin myös sellaista kirjaa, joka ei ikään kuin haittaa, vaikka jää kesken tai kuuntelee pitkien taukojen jälkeen pätkän sieltä toisen täältä. Toimi hyvin sellaisena.

Agneta oli sellaista aika kepeää kerrontaa nykymaailmasta: ruotsalainen 49-vuotias nainen etsii itseään ja löytää… no tiensä raskalaiseen pikkukylään jonkinlaiseksi au pairiksi. Aika sellaista harmitonta, välille jollekin sattumukselle tai sanankäänteelle saatoin hörähtää äänenenkin.

Jossain vaiheessa mukaan iski jokinlainen seksuaalisen vapautumisen teema, joka oli taas lähinnä kiusallinen; kirja meinasi jäädä kesken niillä main. Jatkoin kuitenkin, kun en keskenkään osaa jättää, ha.

Ihan ok, harmiton, sellaisen kepeän lukemisen tai kuuntelemisen tarpeeseen.

Onko muuten tällaisissa kirjoissa aina lukijana Vuokko Hovatta?

*******

Löytyikö listalta tuttuja kirjoja – mielipiteitä?

Suositukset ja kirjavinkit taas tervetulleita! Mulla lukulistalla seuraavia:

Seuraavaksi korkkaan vihdoinkin:
Holly Ringland: Esther Wildingin seitsemän salaisuutta (saatu arvostelukappaleena)

Kirjastosta jonotan:…sekä varausjonossa olen vielä näihin:
Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari
Shelley Read: Minne virta kuljettaa
Karen Swan: Kesytön saari
Kamila Shamsie: Ystävistä parhain
Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari

Oho, kolme saarta ja yksi virta, luultavasti sekin kuljettaa saareen.

7

You Might Also Like

  • Anni
    26.1.2024 at 17:57

    Kadonneiden rakkaiden kirja oli juuri kuten sanoit helposti luettava ja ihan mielenkiintoinen katsaus historiaan ja Vettä kukille olisi lukujonossa täällä 😊

    • krista
      26.1.2024 at 18:33

      Heeeei kerro sitten, kun olet lukenut, että miten tuo Vettä kukille toimi kirjana. Varmasti siis loistava! Itsellä nyt jännä fiilis, kun on äänikirjana kuunnellut ja tavallisesti oon enemmän perinteisten kirjojen koulukuntaa omien lukuelämysten kanssa :)

  • A
    26.1.2024 at 20:58

    Ei yhtään tuttuja (kun mun kirjamaku on niin erilainen), mutta äänikirjojen suhteen mulla on ihan sama valintakriteeri, äänikirjoihin ”tuhlaan” vaan sellaiset joita en ehkä muuten lukisi (ja sit joskus sellaiset, että ei ole kuin äänikirjavaihtoehto – slloin voin ”uhrata” hyvänkin kirjan äänikirjaksi). Mä kuuntelen äänikirjoja lähinnä kävellessä työmatkoja (ja hiihtäessä ja juostessa ja sienestäessä, silloin kun näitä pääsee harrastamaan) ja tärkeää on lukija (mulla on erittäin vahva preferenssi mieslukijoihin, olen vasta yhden poikkeuksen tehnyt ja senkin jälkeen miesääni mulle kiitos, vaikka naislukija olikin ihan ok). Äänikirjassa on tärkeää, että se on pitkä (kymmeniä tunteja, että tarinaan pääsee mukaan, se on yleensä vaikeampaa kuin luetun kirjan kanssa ja ettei lopu heti kesken) ja kuuntelen vaan 1x-nopeudella, vaikka tarinat etenevät silleen välillä tuskastuttavan hitaasti … mutta se on sellainen zen-harjoitus mulle. Äänikirjat voi olla genreltään sitten kaikenlaista (mutta aika kevyttä kumminkin), viimeisin loppunut ”Pimeän ja jään vangit – Belgican matka antarktiseen yöhön” (jonka valitsin vain lukijan takia, suosikkini Jukka Pitkänen). Tuo Belgican matkasta kertova kirja on kyllä tyyppiesimerkki kirjasta jota en lukisi, mutta äänikirjana se tuli kuunneltua tuolla pakkasessa kulkiessa ja samalla pohdittua että on ollut kyllä aikamoista matkustaa sen aikaisilla varustella Antarktikselle.

    • krista
      27.1.2024 at 15:09

      Mulla on tainnut olla enemmän naislukijoita – näköjään Vuokko Hovattaa :) Piti ihan katsoa, että oliko Naiset joita ajattelen öisin -kirjalla myös Vuokko Hovatta, mutta ei sentään, oli Kati Tamminen.

      Haa tuo sun kirja kuulostaa tavallaan kiinnostavalta, just talvikuunteluun! Melkein pistän korvan taakse, vaikka on niiiin eri genreä kyllä. Haha mikä ilmaisu, ”melkein pistän korvan taakse” :D Lähinnä ajattelin, että googlaan ja katselen vähän lisää :)

  • Sohvi
    26.1.2024 at 23:56

    Kirjasuositus (en ainakaan muista, että olisin bongannut listoiltasi). NGUYỄN PHAN QUẾ MAI: VUORTEN LAULU. Ajattelin kirjaa lukiessani et tää on sellaista Puutalo-Kristan genreä: sukuhistoriaa todellisten historiallisten tapahtumien (tässä kirjassa Vietnamin sotaisa historia) valoissa ja varjoissa. Kirja oli vaikuttava, imaisi mukaansa ja vaikka tapahtui kauheuksia niin jotenkin silti toivo ja inhimillisyys olivat keskiössä.

    • krista
      27.1.2024 at 15:10

      Uuuuuu mulle ihan uusi KIITOS. Googlasin vähän ja vaikutti kyllä JUST mun genreltä, ihan nappiin! Laitoin heti kirjastoon varauksen menemään, kiitos vinkistä! En ollut tuosta kuullutkaan!