5 x syksyllä luettua

Lukuhuumaa! Tuntuu, että tämän syksyn olen viettänyt lähinnä näin:

Suuntaan kohta syyslomalle kaksi kirjaa kainalossa (lukuhirmulapsi on pakannut kirjoja niin paljon, että niitä mitataan jo kiloissa, ei kappaleissa), mutta sitä ennen viisi viime aikoina lukemaani kirjaa – tuttuun tapaan mun mielestä paras ensin.

1. Kate Quinn: Ruusukoodi

käännös: Päivi Paju
lainattu kirjastosta

Aaaah, mahtava Kate Quinn on mulle tämän vuoden ”löytö”. Ruusukoodi oli taas tosi hyvää jännitystä – mutta ihan Koodinimi: Alicen tajunnanräjäyttävälle tasolle se ei mun kohdalla yltänyt. Vai johtuuko siitä, että Alicen luin ensin…? Tämä on ainakin itselleni sellainen toistuva ilmiö: usein ”se eka” tietystä genrestä tai tietyltä kirjailijalta jää muistiin sinä parhaimpana.

Mutta olihan se Alice ihan huikea. Ruusukoodi ja Metsästäjätär sitten sellaisia tositosihyviä.

Ruusukoodin taustatarina oli sellainen, että siitä innostui heti Joelkin: sijoittuu 1940-luvun Bletchley Parkiin, jossa puretaan saksalaisten sodanaikaisen viestinnän salakirjoituskoodeja. Joel siis tiesi paikan, ja kirjassa paljon esiintyvän Enigma-salauslaitteen, jolla saksalaiset viestejään lähettivät. Joel heti pohti, että hänkin voisi lukea tämän kirjan.

Ensimmäisen sadan sivun jälkeen kuitenkin totesin, että ”no eeeeehkä tämä ei ole ihan sulle kuitenkaan”. Sen verran siinä oli sellaisia… no, saippuaoopperamaisia on väärä sana, mutta käytän sitä kuitenkin: saippuaoopperamaisia elementtejä. Ehkä chick lit -elementtejä? Enemmän kuin Alicessa mun mielestä. Kirjan alussa ne kiinnittivät huomiota, mutta jossain kohdassa, kun kirjaa oli sata sivua jäljellä, oltiin jo kyllä ihan sellaisissa jännää-jännää-jännää -tunnelmissa.

Salakirjoitusta purkavia naisia (ja miehiä) siis tässä luvassa – aiemmista Quinnin kirjoista tykänneet tykkäävät aika satavarmasti kyllä tästäkin! Ja heh itse kuulun siis juuri heihin. Seuraavaksi laitoin varauksen Quinnin Timanttisilmän.

2. Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

käännös: Hilla Hautajoki
lainattu kirjastosta

Tätä minulle suositeltiin Instassa ja olin hieman skeptinen, mutta tein varauksen. Skeptinen olin ehkä siksi, että kirjan takakannessa luki, että ”kirja perustuu yhteen Amerikan suurimpaan skandaaliin”. Hmm. Olen huomannut, että tällaiset tosielämään kytköksissä olevat ”lapsille käy jotain Amerikassa” -tarinat eivät aina ole olleet kerronnallisesti ihan täysosumia: joskus on tuntunut siltä, että kirja tukeutuu liikaa sellaiselle ”kuten kohuotsikoista sai lukea” -houkutukseen eikä varsinaiseen kerrontaan ole ehkä riittävästi panostettu. Tai osattu.

Tässä kirjassa ei ollut niin. Tämä oli myös kerronnallisesti loistava.

Tositapahtumiin perustuvaa tässä oli Memphisissä 1920-luvusta alkaen toiminut adptiojärjestö ja aitona historiallisena henkilönä sen johtaja Georgia Tann. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, niin hän siis järjesti köyhien perheiden lasten kidnappauksia ja myi näitä lapsia rikkaille perheille ympäri Amerikan – ja sai harjoittaa toimintaansa vuosikymmeniä! Uuuh, sain ihoni kananlihalle pelkästään tämän kirjoittamisesta.

Kirjan keskeinen perhe ja suku sen sijaan on kuviteltu, eli tämä on tavallaan niin kuin fiktiivinen tarina, joka on sijoitettu tositapahtumien viitekehykseen.

Oho, käytinpä hienoa sanaa.

Ja se tarina on tosi hieno. Tässä on taas onnistuttu luomaan kirjan henkilöistä sellaiset, että heihin ikään kuin menee sisään ja heidän tunteissaan elää mukana. Eikä pelkästään päähenkilössä, vaan myös kirjan sivuhenkilöissä on taitavaa syvyyttä.

Mahtava kirja, hieno tarina, kannattaa lukea.

3. Heather Morris: Kolme sisarta

käännös: Kristiina Drews
lainattu kirjastosta

Haha siis kuinka monta kirjaa Auschwitzista ihminen voi oikein lukea. Näköjään tosi monta!

Tämä Kolme sisarta on kuitenkin ikään kuin sieltä parhaasta päästä, Heather Morrisin kirjoittama – sama kirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut Auschwitzin tatuoijan ja Cilkan tarinan, ja lisäksi Tarinoita toivosta (jota en ole lukenut, se ei jotenkin kiinnosta).

Ihan valtavasti yllätyksellisyyttä tämä kirja ei tietysti tarjoa. Kaikki tietävät, mitä siellä on luvassa, ja etenkin monta Auschwitz-kirjaa lukeneelle ympäristön, keskitysleirin rutiinien ja historiallisten tapahtumien kuvaus alkaa olla hyvin tuttua. Mutta aidot ihmiskohtalot sen kaiken keskellä tietysti tuntuvat aina sellaisilta hyvinkin… iholle menevältä. Tässä kirjassa kerrotaan siis kolmen sisaruksen tarina leirille joutumisesta, siellä selviämisestä ja elämästä Auschwitzin jälkeen.

Itselleni erityisen koskettavaa oli juuri se kolmen sisaruksen voima ja keskinäinen sitoutuminen – sattuneesta syystä. Luin tätä siis hyvin pian sen jälkeen, kun meidänkin perheeseen tuli se kolmas sisaruksen. Syntyi jotenkin sellainen tunne, että juuri sisaruus oli heillä se, mikä sai heidät selviämään leirin kauheuksista, toinen toisestaan heikolla hetkellä huolehtiminen. Aina oli joku, joka ei ollut valmis antamaan periksi.

Myös syyllisyyden aihepiiriä käsiteltiin kirjassa paljon ja eri suunnista: lähes jokainen tunsi syyllisyyttä jostain. Selviämisestä, ”liian helpolla pääsemisestä” ja niin edelleen. Tunteita käsiteltiin aika kattavasti ja oli aika kiinnostava päästä kurkistamaan Auswitzista selviytyjien osalta myös sellaiseen puoleen – se on ehkä muissa kirjoissa ollut vähän vähempänä.

Aika iso osa kirjasta – mun makuun liian iso – kertoi myös sisarusten elämästä keskitysleirin jälkeen. Kenen kanssa kukakin meni naimisiin, heidän perheensä, ja kuinka kukainenkin lopulta muutti Israeliin. Itselleni tuli tästä mieleen sellainen, että oli ikään kuin ehkä menty sisarusten omien kertomusten (kirja perustuu kahden sisaruksen muistoihin, kolmannen päiväkirjoihin sekä muihin dokumentteihin) mukana; eli siis sellainen fiilis, että päähenkilöt itse olivat pitäneet Israel-elämää tärkeänä ja halunneet kertoa kirjailijalle paljon lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Ja kirjailija on ikään kuin ”hyväksynyt” sen ja ottanut osaksi kirjaa. Ja se on toki ihan oikein, ymmärrettävää, ja näitä iäkkäitä naisia ja heidän kokemuksiaan arvostavaa. Lukijana kuitenkin siellä lopussa vähän ote kirjasta tuntui herpaantuvan ja ”kirjalliselta” kannalta olisi ollut ehkä kiinnostavampaa keskittyä syvemmin siihen Auschwitz-elämään ja vähemmän muuhun.

Mutta silti tämä oli sitä tämän aihepiirin kirjojen parhaimmistoa. Sijoittaisin itse tämän Auschwitz-aiheisten kirjojen neljänneksi. Riipaiseva Affinity Konarin Elävien kirja kärjessä, sitten Heather Morrisin kaksi muuta, ja neljäntenä tämä.

4. Zadie Smith: Valkoiset hampaat

käännös: Irmeli Ruuska
ilmaispöydältä mukaan napattu

Tämä kirja on lojunut kirjahyllyssäni piiiiiitkään. Bongasin sen joskus vuosia sitten ”saa ottaa” pöydältä. Sen jälkeen muistikuvat olivatkin hatarat. Joko olin aloittanut sen ja jättänyt kesken. Tai sitten vaihtoehtoisesti lukenut ja unohtanut saman tien.

Kun tässä sitten jouduin lyhyeen ”ei mitään lukemista” -epätoivotilaan, olin jopa niin epätoivoinen, että otin sen hyllystä ja päätin kokeilla.

Muistin jo parin sivun jälkeen, mitä minulle oli kirjan kanssa edellisellä kerralla käynyt. Se oli jotenkin jännä ja vähän määrittelemätön. Kirjan kieli oli yhtä aikaa tosi hauskaa ja sellaista ironisen huumorin sävyttämää. Mutta hitsi että se oli samaan aikaan jotenkin tosi raskaslukuista. Kirjaa piti ihan lukemalla lukea, urakkaluonteisesti. Siksi se oli jäänyt edellisellä kierroksella kesken, varmasti jo ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen.

Ja kyllähän se lukemalla lukemista oli tälläkin kertaa. Mutta silti kirja oli jollain tavalla jotain muuta kuin normaalit kirjani. Tarina rönsysi jotenkin joka suuntaan, mutta sitten jossain kirjan viimeisellä neljänneksellä tajusin, että olen jotenkin syvällisemmällä tasolla kiinni tässä kuin tavallisesti kirjoissa. Vaikea selittää!

Kirjan teemoissa käsiteltiin (enimmäkseen) maahanmuuttajuuden tuntemuksia – ja tosiaan vaikka saman aihepiirin kirjoja olen lukenut paljon, tässä jotenkin… no, päästiin ihan omanlaiselleen syvyysasteelle. Kun kirjan puolivälin jälkeen päästiin seuraavan sukupolven näkemyksiin, tuntui lukijasta välillä ihan tuskaiselta: ymmärsi vanhempien näkemykset (ja ei ymmärtänyt), ymmärsi lasten näkemykset (ja ei ymmärtänyt) ja jotenkin oli sisällä siinä kaikessa ristiriidassa, mitä kukainenkin kävi läpi. Jotenkin ihan kaikki henkilöt olivat omalla tavallaan ”virheellisiä”, niin kuin meistä jokainen. Inhimillisiä, omien ajatustensa, näkemystensä, oppimiensa asioiden vankeja ja niiden värittäminä maailmaa, katseleva, ja ja ja ja…

Jotenkin se vaikeus ja rönsyilevyys varmaan rakensi sen, että lukijakin löysi itsensä siitä ristiriitaisten tuntemusten aallokosta.

Tämä kirja oikeastaan voisi olla jopa tämän lempparijärjestyksen kärjessä – koska se oli ehdottomasti huikean hyvä kirja ja juuri sellainen, joka tavallaan palkitsee kärsivällisen lukijansa. Mutta olihan sen lukeminen kuitenkin sitten tavallaan myös sellainen suoritus, että en ihan kepeäksi kesälukemiseksi (marraskuu lähestyy ja silleen) sitä suosittelisi.

Mutta sellaiseen kohtaan, jossa on valmis näkemään kirjansa kanssa vähän jotain vaivaa, suosittelen vahvasti. Kirjan kielikin tosiaan on viihdyttävää, mutta tosiaan joku yleinen raskashenkisyys kirjan lukemisessa tosiaan on olemassa.

Haha yhtenä esimerkkinä eräs virke, josta yritin laskea sanat. Niitä oli tuhatkunta. Siis yhdessä virkkeessä ennen kuin se hengähdyksen antama piste lopulta tuli.

Se oli hieno virke, ei siinä.

5. Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

käännös: Päivi Paju
lainattu kirjastosta

Tämä oli itselleni sellainen välipalahotkaisu: ihan kiva kirja, joka ei kuitenkaan herättänyt mitään syvempää. 1700-luvun lopun Lontoossa apteekkari keitteli myrkkyjä naisia sortavia miehiä vastaan – ja toisessa aikajänteessä nykyajan nainen ratkaisi apteekkarimurhien mysteeriä ja etsi itseään.

Kirjan plussana itselleni oli sellainen pieni ”hengähdyslukeminen” muiden, raskaampien kirjojen välissä. Sellainen lukeminen, joka oli luettavaa, viihdyttävää ja mukavaa, mutta ei tule uniin öisin. Pienenä ärsytyskohtana itselleni sellainen punainen vaate: kirjan loppumetreillä  mukaan takavasemmalta hyppäävä maaginen realismi. Aaaaaargh, ei tällaisia vetoja ilman ennakkovarotusta, kiitos!

En voi sietää sellaisia kirjoja, joissa vaikka selvitetään jotain murhaa, ja lopussa yllättäen joku hiton puhuva koira paljastaa murhaajan. Haha, no tässä ei käynyt niin, vaan se maaginen realismi oli vähän hienovaraisempaa. Mutta kyllä se silti vähän nyppi, ai että.

*******

Tuttu kysymys: oletko lukenut näitä, ja olitkos samaa mieltä?

Mukavaa syyslomaa kaikille, jotka lomailemaan lähtevät! Onko kirjat pakattu mukaan?

8

You Might Also Like

  • Jenni
    14.10.2022 at 14:33

    Kuuntelin tuon Myrkynkeittäjän äskettäin iltasatuna. Tykkäsin kyllä, oli juurikin tuollainen kiva välipala, joka ei tullut uniin pyörimään mutta vei mukanaan. Instassa mainitsinkin kesken kirjan, että vaikuttaa hyvältä. Mutta sitten se loppu oli vähän pettymys. Vähän tekemällä tehty onnellinen loppu. Kyllähän sen sitä maagista realismia lukuunottamatta näki tulevan jo aika alussa mutta silti oli jotenkin turhan alleviivaavaa.

  • Anni
    14.10.2022 at 17:42

    Lisa Wingatelta on julkaistu toinenkin kirja Book of Lost friends joka sijoittuu aikaan kun orjuus päättyi Amerikassa. Mutta näköjään sen suomennoksen julkaisu on Hemmetin mukaan siirtynyt ensi vuoteen. Mutta Ennen kuin olimme sinun kosketti ja luin paljon lisää aiheesta muualtakin.

  • Anna
    16.10.2022 at 14:23

    Jos nuo keskitysleiritarinat ovat sitä, mitä haluat lukea niin en muista olenko jo suositellut sinulle (monelle olen) Wendy Holdenin Äidiksi keskitysleirillä. Kirja kertoo tositarinan kolmesta nuoresta naisesta, jotka joutuvat keskitysleireille raskauden alussa. Jokaisella on ihan oma tarinansa, jotka lopussa nivoutuvat hienosti yhteen.
    Tämä on kuitenkin aika rankka kirja. Kun luin ensimmäiseksi tämän (ostin kevyeksi kesälukemiseksi mökille xD ) niin Auschwitzin tatuoija ja Cilkan tarina tuntuivat aika lempeiltä ja antoivat minusta jotenkin siloitellun kuvan keskitysleirin maailmasta kun vertasin sitä Äidiksi keskitysleirillä-kirjaan.
    Alku on vähän tylsä ja jotenkin hidas kun kuvataan vuorollaan kaikkien kolmen elämää tahoillaan, rakastumista ja maailman muuttumista heidän ympärillään.
    Kirjassa on myös valokuvia tarinoiden henkilöistä, mikä tuo tarinat jotenkin entistä todellisemmaksi.

  • LeenaK
    16.10.2022 at 16:44

    Kate Quinnit on luettu ja kuuluu suosikkeihini. Itse pidin eniten myös Koodimi, Alicesta. Ruusukoodi peittoaa minun näkökulmastani Satakielen, ja Metsästäjätär oli vähiten vaikuttava. Mutta Quinnia aion lukea myös jatkossa, ilman muuta.

    Ennen kuin olimme sinun oli todella mukaansatempaava, hyvin kirjoitettu ja todellakin henkilöhahmot olivat kiehtovia. No se romanssi oli kyllä ennalta-arvattava ja jotenkin päälle liimattu (ehkä just sitä chiclit-tyyyliä, ei niin etten chicklitiäkin mielelläni lukisi!). Silti ihan mahtava lukukokemus! Odotan innolla toisen kirjan suometamista ja myös onkin se jo varattuna kirjastosta. Hetken.vaan saa odotella.

    Auschwitz-kirjoihn kyllästyin viime vuonna enkä nyt jaksa just niistä innostua. Ehkä joskus taas 😊.