Shoppailemassa Cittarissa – ja 50 euron lahjakortin arvonta

Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket mywear

Väitän, että koko tämän reilun viiden vuoden lapsiperhemeininkiajan olen onnistunut pysymään suht immuunina lastenvaatehulluudelle. En ole koskaan seonnut kalliisiin lastenvaatemerkkeihin enkä kytännyt yökausia uusia droppeja (mitä ikinä ovatkaan). Tai käyttänyt viikon ruokakauppalaskun summaa saadakseni just senhetken kuumimman trenditrikoopipon.


Lasten ulkovaatteissa suosin hyviä teknisiä- ja käyttöominaisuuksia (ja niistä olen valmis maksamaankin), ja sisävaatteissa puolestaan tykkäämme kivoista värikkäistä sekä ”lapsekkaista” ja joustavista vaatteista, joita lapset saavat valita ja yhdistellä ihan oman makunsa mukaisesti. Tärkeää on, että vaatteissa on mukava keikkua, tanssia, kiipeillä ja… olla lapsi. Sisävaatteet ostamme yleensä Facebookin kirppiksiltä, perusketjuliikkeistä sekä ruokakauppareissujen yhteydessä marketeista.

K-Citymarketin mywear-mallisto ei ollut minulle entuudestaan tuttu ennen tätä kaupallista blogiyhteistyötä – tästä meidän kolkilta kun muihin kauppoihin on lyhyempi matka ja se usein ratkaisee. Mutta kun meidät kutsuttiin K-Citymarketiin tutustumaan syksyn mywear-malliston lastenvaatteisiin, otimme kutsun mielellämme vastaan.

Haluan nimittäin olla (kaikkien perheblogiskenen lastenmerkkivaatehifistelijäbloggaajien rinnalla) just se bloggaaja, joka sanoo ylpeästi ääneen, että marketeista on tosi hyvä ostaa lastenvaatteita: ne ovat usein nättejä, käytännöllisiä ja edullisia. Sitä paitsi minua kiinnosti nähdä, millaisia vaatteita Cittarissa on nykyään tarjolla! Kuusamossahan K-Citymarket (silloin aikoinaan nimeltään Koillis-City) oli the paikka ostaa vaatteita – enkä vieläkään suostu yhtään häpeämään markettivaatteita itsellänikään!

Ja olihan siellä Cittarissa vaikka ja mitä! Sillä aikaa, kun Joel teki perjantai-iltana perheen viikko-ostokset Jumbon K-Citymarketin ruokapuolella, me tyttöjen kanssa sekoilimm… shoppailimme kasan kivoja ja värikkäitä vaatteita syksyn päiväkotikäyttöön. Meidän arkeen sopivaa perusvaatetta: mywearin leggareita ja paitoja, sekä lämpöisemmät college-takit ja pöksyt. Kenkien alesta löysimme myös tosi-tosi hyvät kangastossut superpehmeällä, ohuella ja joustavalla pohjalla.

”Me käytiin TOSI ISOSSA ja hienossa kaupassa ostamassa kaikki nämä vaatteet”, Silva esitteli innoissaan ystävälleen pari päivää myöhemmin leikkipuistossa.

”Juu-u, Citymarketissa”, minä täydensin.

Sekä lasten että aikuisten suosikeiksi nousivat tuollaiset vähän paksumpaa kangasta (95 % puuvillaa, 5 % elastaania) olevat leggarit, jotka ovat ihan superhyvät päivähoitoon: näin kuivalla ja lämpimällä säällä ne menevät hyvin hoidossakin ulkona, ja talvella sisäkäyttöön ne ovat myös paksummat kuin ihan tavalliset leggarit.

Tyttöjen mielestä olennaista oli se, että niissä on lahkeissa rusetit.

Markettien vaatevalikoimiin liittyen haluan myös jakaa yhden ehdottoman vinkin: aletangot. Oikeastaan ihan jokaisella markettikäynnillä (jos ei ole ihan älytön kiire) silmäilen aina läpi lastenvaatteiden aletangot ja bongailen varsinkin tulevien kokojen vaatteita. Esimerkiksi juuri nyt siellä Jumbon Cittarissa oli tosiaan noita lasten kenkiä tosi edullisesti – ja ihan koulukäytöönkin sopivia nättejä tennareita (kympillä), suosittelen!

K-Citymarket muuten noudattaa Keskon vastuullisen hankinnan periaatteita. Mywear-tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa ja tuotteet on valmistettu tehtaissa, joissa on tehty sosiaalisen vastuun auditointi.

Sain myös blogiin arvottavaksi 50 euron lahjakortin K-Citymarketiin – arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tähän postaukseen ja vastaamalla tähän kysymykseen: mitä asioita sinä arvostat lasten vaatteiden ja kenkien hankinnassa?

Osallistua voi to 10.8. klo 16 asti, ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

 

PS. Kaikki omat farkkuni (=kahdet) ovat olleet pidemmän aikaa täysin risat: viimeksi täällä käydessään äitini ystävällisesti paikkaili (oli jopa ottanut paikkakangasta valmiiksi mukaan) niiden haarukset. Oh, kiitos! Siitäpä sain sitten taas käyttökelpoisia kokoonkursittuja farkkuja pitkäksi aikaa! Mutta tuossa samalla Cittari-käynnillä pyörähdin nyt myös naisten osastolla ja bongasin tuon saman mywearin farkkuhyllyn. Hmm. Mitäs jos kokeilisin…?

Tummat farkut…

…ja mustat jegginsit:

JEA!!!

Ihan super-super-hyvännäköiset  (kröhöm mun mielestä siis) perusstrechypantsit ja ihanat päällä – eikä tarvinnut lähteä farkkukauppaan hikoilemaan. Nyt sitten omistan myös kahdet ehjät farkut! (joista jälkimmäiset siis jegginsit) Näillä mennään seuraavat viisi vuotta. Ja sitten taas paikataan.

Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket mywear

24

You Might Also Like

  • Linda
    3.8.2017 at 13:51

    Että vaatteet ovat lapselle mieleisiä, muuten jäävät kaappiin. Kengissä on joustavuus ja talvikengissä vedenpitävä.

  • PikkuKirppunen
    3.8.2017 at 13:56

    Ops, voitko Krista poistaa tän ku kerkiät?
    (Ei siis ollut tarkoitus tuplana pölöttää, vaan kun mulla ei näkynyt kumpikaan kommenteista, vaikka julkaisunappia painoinkin ja sivu päivittyi – tää sama stoori on siis tuolla ylempänä jo kerrottu.)

    • krista
      3.8.2017 at 13:58

      Joo pari muutakin laittoi tuplana, kun osa viesteistä oli jäänyt roskapostiin. Käyn läpi, kun oon paremmin koneella (nyt liikenteessä) ja poistan tuplaversiot! :) Mut joo, sun viesti oli kans jäänyt sinne suodattimeen mysteerisyystä, mutta seurailen tuota roskapostikansiota ja poistan sieltä aina, kun vaan viestjä siellä näen!

  • katrus
    3.8.2017 at 14:02

    Se että vaatteet ovat mukavia lasten päällä

  • katrus
    3.8.2017 at 14:04

    Vaatteiden täytyy tuntua lapsesta mukavalta

  • nelliina
    3.8.2017 at 14:27

    Mukavuus, käytännöllisyys ja hinta on tärkeitä kriteerejä, toki vaatteiden helppo yhdisteltävyys myös. Mukana.

  • Maisa
    3.8.2017 at 15:08

    Mukavuus ennen kaikkea! :)

  • Inkeri
    3.8.2017 at 15:10

    Lasten vaatteissa arvostan mukavaa materiaalia ja sitä että lapsi saa ne itse päälleen ja riisuttua. Ei siis pieniä nappeja tai vetoketjuja hankalissa paikoissa.

  • Katarina
    3.8.2017 at 15:11

    Vaatteiden pitää olla sellaisia, että niissä pystyy huoletta touhuamaan kaikenlaista ja on helppo pestä. Tyttöhän pukeutuisi varmaan vain mekkoihin ja niitä löytyykin monta kivaa trikoista ja helppohoitoista. ”Liian hienot” vaatteet jää käyttämättä. Välikausi- ja talvihaarien pitää kestää kulutusta pihaleikeissä. Paljon ostetaan käytettynä ja aletangot ja -laatikot pitää aina tutkia ;)

  • Heidi L.
    3.8.2017 at 15:12

    Kestävä ja miellyttävältä tuntuva materiaali, käytännöllisyys, ulkonäkö ja mukavuus. :)

  • Pile
    3.8.2017 at 15:25

    Hyvä hinta-laatusuhde ja mukavuus ovat tärkeitä seikkoja.

  • Niina N
    3.8.2017 at 15:27

    Arvotan vaatteissa kestävyyttä sekä laadukkuutta. Hinnalla tai merkillä ei ole meidän perheessä väliä. Teen paljon lapsille hankintoja kirpputoreilta ja siellä monesti huomaa mitkä vaatteet ovat kestäviä merkistä riippumatta :) Kaikkein tärkeintä on että lapsi itse tykkää vaatteista

  • Tiksu
    3.8.2017 at 15:49

    Ulkovaatteissa panostan ja ostan aina paljon uutena niitä, sisävaatteita tulee ostettua aika paljon käytettynä ja nettikaupoista. Kieltämättä ei ole edes käynyt mielessä että voisihan ne samat vaatteet tarttua mukaan ruokakauppareissultakin niin jäisi se postissa hikoileminen kokonaan pois.

  • Maria
    3.8.2017 at 15:49

    Tottakai vaatteiden pitää olla käytännölliset; helppo 3v:n pukea itse ja vauvalle pehmeät rennot vaatteet joissa hyvä olla. Mutta kyllä se ulkonäkökin paljon merkkaa, sekä suomalaisuus, tietääpä varmasti että lasteni vaatteita ei muut lapset tee. Rikki ei olla paljon mitään vielä saatu mutta ehkä juuri siksikin etten osta sitä lörtöintä kangasta.

  • Nina
    3.8.2017 at 15:56

    Oi me ainakin ostetaan paljon marketeista ja aletankojen luona voi vähän hullutella. Arvostetaan kestävyyttä, hyvältä tuntuvia materiaaleja ja värikkäitä kuoseja.

  • Miitu
    3.8.2017 at 16:01

    Meillä mennään aika lailla ulkonäkö & käytettävyys käsi kädessä. Esikoisen kriteeri on jo useamman vuoden ollut ”pinkki”, tätä vähän tasapainotetaan… Pienempi perii paljon siskoltaan, mutta maku alkaa jo aika paljon eriytyä, joten perusvaatteiden lisäksi hankitaan hänen makunsa mukaisia vaatteita. Jonkin verran täytyy myös ”kaventaa” vaatevarastoa, kun kuopus on kaposempaa mallia. Esim. college-housuja ei voi harkitakaan ilman kiristyskuminauhoja. Näitä sois löytyvän markettien valikoimista enemmän.
    .
    Ostan tyypillisesti edullisia uutena. Mieluusti ostaisin enemmän käytettynä, mutta tällöin ostaisin mieluummin tutulta. En osaa ventovieraalle sanoa, että jätän sittenkin välistä, vaikka vaate ei olisikaan mieluinen/odotettua huonokuntoisempi/selkeästi homeinen jne. Ajan käyttö on sitten toinen kauppoihin suuntaava syy.

  • SSR
    3.8.2017 at 16:15

    Vain muiden lapsille vaatteita ostaneena, arvostan materiaalia ja ulkonäköä, kotimaisuus myös tärkeä!

  • IlonaR
    3.8.2017 at 16:44

    Kyllä vaatteissa aika korkealle nousee käytännöllisyys ja ulkonäkö. Vaatteen p olla sopiva ja mukava! Se on ihan ykkösjuttu. En osta ”kasvunvaraa” useita kokoja vaan sopivia vaatteita. Toki niitä joutuu uusimaan usein, mutta lapsi leikkimässä kaksi numeroa liian isossa haalarissa kuralätäkössä ei vaan ole kivannäköistä tai tuntuista lapselle!

    Käytän aika paljon aikaa kivojen vaatteiden metsästykseen. Kirppiksillä käyn viikottain ja nettikirppikset vilkuilen päivittäin. Ja teen löytöjä jos ei nyt joka viikko niin useamman kerran kuussa! Uutena ostan vaatteita lähes vain ja ainoastaan netistä. Joskus harvoin pääsen ostoskeskuksiin tai kauppoihin pyörimään, silloin tsekkaan alerekit ja saatan jopa ostaa täydellä hinnalla muutaman kauden vaatteen!

  • Kaisa
    3.8.2017 at 16:47

    Kyllä lasten vaatteissa on käytännöllisyys pop

    Kenkiin satsaan, lapsen kasvavalla jalalla on hyvä olla kunnon tuki

  • Saila
    3.8.2017 at 16:48

    Arvostan lastenvaatteissa aikalailla samoja asioita kuin sinäkin: käytännöllisyyttä ja edullisuutta. Mahdollisuuksien mukaan kiinnitän huomiota myös vaatteiden eettisyyteen. Joskus toki on kiva panostaa yksittäiseen mekkoon tms, mutta nämäkin löytyvät yleensä alesta. Sukulaisilta ja ystäviltä saadaan aika paljon lahjaksi ns. parempien merkkien vaatteita, jotka ovat kyllä usein materiaaliltaan tosi laadukkaita. Ulkovaatteista raaskin minäkin maksaa, niiden pitää olla toimivat :)

  • Karoliina
    3.8.2017 at 17:20

    Kotimaisuus ja kestävyys :)

  • 1 2 3 4 5 6 12