Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa. Jesh, ehdittiin saada pari päivää täysipainoista Sotkamon biitsielämää: kun mittari ylittää hellerajan, ja aamulla heti aamupalan jälkeen pakataan biitsikassi. Kävellään uikkareissa ja pyyhkeissä…
kesä
-
-
Kyllä ovat kesäunelmat varmasti koronan takia monella muuttuneet – vai ovatko? Itse huomaan unelmoivani ennen kaikkea sellaisesta omasta tavallisesta. Huolettomuudesta tietysti, tosin sitä tuskin on vielä ”vanhassa muodossaan” ihan hetkeen luvassa. Vielä…
-
Ihmisen elämässä tulee vääjäämättä eteen tilanteita, jotka pakottavat priorisoimaan. Saa lapsia. Iskee pandemia. Kaikki maailman perheen vaatteet ovat likaisia ja on aikaa pestä vain kaksi koneellista.…
-
Vastoin kaikkia keväisiä kuvitelmiamme mehän päästiin tänä kesänä ihan täysipainoiselle biitsilomalle!…
-
Omalla äidilläni on ollut perinteisesti täällä meidän puutalossa kaksi ”omaa” (erittäin vapaaehtoista) alkukesän puuhaa: puutalon portaiden peseminen ja yhteisen puutarhamyymälähuumaostosreissun jälkeen kesäkukkien istuttaminen ruukkuihin. Nämä ovat olleet meillä sellaisia tärkeitä kesän…
-
”Voiko olla olemas ihanampaa fiilistä, kun on kesäkuun eka ja koko loma edessä?” – Eino ja Aapeli: Älä tule paha kesä – Voi kuulkaas Eino, Aapeli ja kaikki muut tätä biisiä…
-
Miltäs kuulostaisi tällainen kesäviikonloppu…?…
-
Ensimmäisen luokan toiseksi viimeinen koulupäivä menossa – ja eipä olisi kukaan arvannut vielä puoli vuotta sitten, että se näyttää tältä.…
-
Kesän ensimmäinen päivä on paitsi sää- myös mielentilakysymys. Esimerkiksi eilen multa ei sitten yhtään lähtenyt. Näin kyllä muiden ihanaa ”kesä!!!-riemua somessa, mutta mulla oli vaan vielä henkisesti jotenkin arki ja maanantai.…