Jo joutui armas aika

Ensimmäisen luokan toiseksi viimeinen koulupäivä menossa – ja eipä olisi kukaan arvannut vielä puoli vuotta sitten, että se näyttää tältä.

Meidän kevään viimeinen kahden viikon ”kotikoulujakso” meni kahdella sanalla tiivistettynä mukavasti ja nopeasti.

Nyt viimeisellä viikolla alkoi jo vähän kesäfiilis vallata mieltä, joten ”lukujärjestyksessä” oli paljon liikuntaa (pyöräilyä ulkona) ja retkipäivä – haha se mökkisiivous siis. Mutta jos oikein omasta lapsuudesta muistan, kyllä normaalikoulussakin se viimeinen viikko oltiin jo kyllä aika vapaissa tunnelmissa. Samalla koululainen on kuitenkin reippaasti tehnyt tehtäviään. Kotona niiden tekeminen meneekin nopeasti ja sujuvasti. Ja Joel on ollut mahtava ranskan ope!

Aiemman kevään etäkouluun verrattuna ero on tietysti ollut siinä, että luokkakavereiden ja opettajan ryhmävirtuaalitapaamiset (niisk) loppuivat ja me vanhemmat olemme vastanneet tarkemmasta päiväohjelmasta.

Tällaista tilannetta ei tosiaan osannut ennalta ajatella, mutta oman lapsen opettaminen on osoittatunut meillä jotenkin sellaiseksi palkitsevaksi ja ihanaksi yhdessä tekemiseksi. Yksinkertaisesti hyvältä se tuntuu, oikealta, mikäs sen luonnollisempaa kuin olla opettamassa omaa lastaan. Osansa tekee varmasti se, että tuo ekaluokkalainen on sellainen, joka tykkää oppimisesta ja tehtävien teosta – ja toisen osan se, että meillä vanhemmilla on ollut töiden puolesta mahdollisuus olla ihan siinä vieressä operoolissa.

Opevuoroista meillä on ihan viimeisiin päiviin asti kilpailtu aikuisten kesken: Mun vuoro tänään! Enks mä sais olla…? Mä haluaisin olla opena tänään. Sä olit eilen, mun vuoro! Pliiiiis anna mä oon…?

Haha meillä on selvästi joku piilevä opettajataipumus ollut pinnan alla piilossa. Mutta toisaalta oonhan mä aina ennenkin nauttinut just yhdessä havainnoinnista ja oppimisesta arjessa, maailman tarkkailusta ja pohtimisesta lasten kanssa.

Jo joutui armas aika tuntuu siis osuvalta tässäkin tilanteessa.

Vaikka tosiaan tämä kevään koulunkäynti oli jotain ihan muuta kuin mitä ensimmäisen luokan alkaessa kuviteltiin, kyllä tämän kevään etä/kotiopetuskauden päättyessä on ihan tuttu pieni haikeus ilmassa.

Ja suvi suloinen. Tippa silmäkulmassa yhden jakson loppumisesta ja elämän eteenpäinmenosta, samaan aikaan kupliva kesän odotus.

Haikeus ja ilo yhtä aikaa, tässä ihanan tuomen tuoksuun sekoittuvassa alkukesään huumassa, kun luonto kirkuu vihreän kaikissa sävyissä – ihan varmaan samanlainen tunne kuin kouluvuoden päättyessä muutenkin.

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.

Viimeinen opevuoro huomenna. Täytyy ehkä jo aloittaa neuvottelut, kuka sen saa.

18

You Might Also Like

  • A
    28.5.2020 at 13:43

    Mun haikeus on se, että en saa kuulla koulun juhlasalissa ”Jo joutui armas aika” (oikeasti en tiedä laulettaisiinko lapsen koulun kevätjuhlassa sitä, luulen että sen sijaan kuoro olisi kajauttanut koulun tunnuksena olevan oman kaupunginosan laulun). En tiiä mikä siinä on, että tuo virsi on itselle kovin tärkeä (siis etenkin kirkkoon kuulumattomana tyyppinä joka ei todellakaan laula tiettyjä säkeistöjä). Eilen piti sitten kuunnella Club for Fiven (kai?) upouusi versio, jonka videolla näkyi lapsen kuoronkin ope (ja itsellä kyyneleet silmissä) ja heti perään PMMP:n Suvilaulu-versio (jolle pointsit, siis kyllä toimii ei-uskonnollisin sanoin!).

    Mutta joo, on kyllä ollut lapsen eka kouluvuosi erilainen kuin olisi voinut aavistaa. Talvi jota ei koskaan tullut ja sitten tää korona (ja buaahhhaa toukokuun lumisateet). Hyvä vuosi tämä on ollut ja meille paluu takaisin kouluun sujui myös hyvin (kyllä siellä on kouluhommia tehty ja läksyjä annettu, mutta luulen että ne on rehellisesti ihan vaan siksi, että lapset kokisi sitä rutiininpaluuta ja ”normaaliutta”). Ja yllättävää kyllä, tässä parissa viikossa on todellakin iskenyt se kaipuu kesälomalle (lapsi laskee päiviä) ja itsellekin tuntuu että kohta se kesä alkaa (vaikka mikäänhän ei muutu, vaan kotona töitä pakerretaan syksyyn saakka). Huomenna lapsen koulussa juhlitaan maalis-heinäkuun synttärisankarit (mikä taitaa olla puolet luokasta) ja sitten lauantaiaamuna vielä oman luokan kesken todistuksenjako ja olipa ope vihjaillut jotain jäätelöstäkin.

    Tuleva kesä on täysi mysteeri, ainut mitä on varmaa on että se on ihan jotain muuta mitä oli joskus suunnitteilla. Toivotaan parasta, aurinkoa ja rakkautta ja kuplivaa iloa.

    • krista
      28.5.2020 at 14:02

      Mä oon itse asiassa ajatellut just tuota, että lauletaankohan sitä ”läsnäkoulussakaan”, kun eikös se laulaminen ole just niitä riskijuttuja…? Tosin en nyt ole yhtään perillä läsnäkoulun säännöistä eli että miten tuo laulaminen on säännelty. Mutta siis joo mäkin kaipaan suvivirttä! <3 Me varmaan kuunnellaan se sit lauantaina kotona ja lauletaan itseksemme. Me aiotaan myös pukeutua ihan kevätjuhlavaatteisiin :)
      -
      Sama täällä, kesästä toivotaan parasta näissä olosuhteissa <3 Meillä on ohjelmassa varmasti mökkeilyä ja kotipihaa, täytyy vain asennoitua nauttimaan siitä, mitä tarjolla on. Kesän suurin haave on päästä näkemään äitiäni <3

      • A
        28.5.2020 at 14:48

        Toivottavasti toive toteutuu! Jännästi menee perusasioihin nää toiveet, meillä on mun äitiä ”nähty” silleen jokunen kerta. että fillaroidaan lapsen kanssa mummon parvekkeen alle juttelemaan, kun hän asuu 1. krs (ehkäpä joku päivä uskaltaudutaan näkemään pihalla, mutta halauksiin on kyllä vielä pitkä matka). Kauempana asuvia (ja vielä enemmän riskiryhmää olevia) miehen vanhempia ei olla nähty muuten kuin videoyhteyksin, mutta kyllä olisi tarkoitus matkata heitä tapaamaan ulkosalla.

        • krista
          28.5.2020 at 14:54

          Kyllä, tässä jotenkin konkreettisesti näkee, että mikä on tärkeää <3

  • Hanna
    28.5.2020 at 14:51

    Meillä typykkä lopettaa ala-asteen ja siirtyy yläkouluun. Koulu vaihtuu, koulurakennus on ihan eri suunnassa (mutta onneksi lähellä sekin), suurin osa tovereista vaihtuu ja oppiaineita tulee lisää. Ehkä hiukan turvaa tuo se, että mun paras ystäväni on saman koulun musiikinmaikka. Yksi varmasti tuttu aikuinen talossa. Ja ehkä suurimpana mä aloitan syksyllä opiskelut 18 vuoden jälkeen, kun koko Terhin eliniän olen ollut kotona ja tehnyt vain satunnaisia pätkätöitä. Ja mieskin aloittaa kuun alussa vakinaisena, eikä ole enää määräaikainen vakisijainen, joka voi soittaa töihin ja sanoa, ettei pääsekään, tai muutenkaan voi niin vapaasti valita työvuorojaan kuin ennen. Välillä, kun ajattelee syksyä, tekee mieli soittaa ksaolle ja käskeä poistamaan nimi listoista ”emmä tuukkaan, mie jään pitämään huolt että likka pärjää…”. Hyperkineettisen ainokaisen äitinä sitä on aina krooninen pelko pepussa, että jotain käy. Etenkin jos itse on kahden dösämatkan päässä viitenä päivänä viikossa. Vaikka on miten iso, hieno, rakas ja pystyvä lapsi, se on silti mun vaava.
    Typykkä on ollut toiselta luokalta lähtien pienryhmässä, ja vaikka se ei olekaan ollut se optimaalisin paikka käytöshäiriöisten seassa, kun itse on keskittymisongelmista kärsivä, on opettaja tehnyt aivan uskomattoman työn auttaessaan introverttiuteen taipuvaista tyttöämme kasvamaan avoimeksi, innostuneeksi ja uteliaaksi teiniksi. Ensimmäisen kotikouluviikon jälkeen, kun opettaja soitti kysyäkseen kuulumisia, mun ensimmäinen lause oli ”Juma*auta, mä olen sulle velkaa linnan Ranskasta!”. Ihan linnaa en pysty tarjoamaan, mutta iso pitsishaali lempivärissä odottelee tuossa vieressä paketointia. Mun viikkojen työ, hänen vuosien työstään. Toivottavasti on mieleinen. Ja ehkä ihan hyvä, ettei todistusten jakoon saa tulla mukaan. Pillahtaisin taatusti itkemään.

    • krista
      28.5.2020 at 15:00

      Isoja muutoksia teillä <3 Tuo ala-asteelta yläasteelle siirtyminen on varmaan kouluajalla just niitä "isoja steppejä", koulualoittamisen ja ysin päättämisen lisäksi.
      -
      Ai että tällaisia on aina niin ihana lukea, kun kuulee tällaisia, miten opetusammattilaiset ovat osanneet tukea lasta juuri lapselle sopivalla tavalla <3 Aivan valtavan suuri arvostus kyllä opettajien työlle! Huikea ajatella, miten iso vaikutus ja vastuu heillä on - tärkeää työtä! <3 (myös varhaiskasvatuksessa!)

  • Karina
    28.5.2020 at 17:23

    Mun yksi entinen kollega vietti vuoden komennuksella Malesiassa ja sillä oli koko perhe mukana – lapset oli silloin muistaakseni 6 ja 8 ja siis 8-vuotiasta piti opettaa, kun he eivät vuoden takia viitsineet laittaa englanninkieliseen kansainväliseen kouluun ja ajattelivat että tuon ikäistä voi hyvinkin opettaa etänä Suomen opsin mukaan. Ja onnistuihan se hienosti. Itse silloin mietin että jaksaisko sitä itse tuolleen tehdä ja menisikö hermot, mutta nyt kun näin kuinka vähän oikeastaan noilla pienillä on lukuaineita (ja riippuu tottakai lapsesta niinkuin kaikki) niin ymmärrän paremmin. Sanoisin että vitosesta ylöspäin en todellakaan lähtisi kotikouluttamaan (mun hermoilla) mutta ”pakon” edessä sekin varmaan onnistuisi.
    Tämän etäkoulurupeaman aikana ainakin omat perus-matematiikan taidot on, jos ei kehittyny, niin ainakin ruvennu palautuun mieleen :D

    • krista
      29.5.2020 at 15:48

      Joo mäkin näen tuollaisen vaihtoehdon oikein toimivana – sillä edellytyksellä ainakin siis, että aikuinen on päivisin vapaana opettamaan. Koulussa on tietysti ystävät ja opettaja, ja silloin kun ne ovat täyskymppi (kuten meillä sekä Suomessa että Espanjassa), ne ovat niin tärkeitä, että kotiopetukseen jääminen ”muuten vaan” ei tuntuisi omalta kohdalta oikealta – mutta jos olisi vaikka ulkomaankomennus tai kröhöm vaikkapa maailmanlaajuinen pandemia, niin kotikoulu olisi meidän tapauksessa ainakin oikein sopiva vaihtoehto! Eli just tällainen ”pakon edessä” -tilanne. Mun mielestä unschooling-ajatus on myös tosi hienolta kuulostava. Mutta hitsi luokkaystäviä ja opea kyllä tulisi ikävä, eli meillä kun nuo ovat osuneet niin täydellisesti nappiin!

  • Riika A
    28.5.2020 at 20:47

    Heh, mä oon salaa toivonut koko kevään, että mulla ois jo kouluikäinen lapsi, että pääsisin pitämään kotikoulua. 😀

    • krista
      29.5.2020 at 15:49

      Hahaa, ymmärrän! Mä oon ihan samanlainen :) Mun mielestä on ollut vaan aivan ihana opettaa omaa lasta <3 Ainoa vaan, että tuo hitsin Joel ajattelee samoin, niin on pitänyt sen kanssa kilpailla :D

  • Anitra
    29.5.2020 at 17:57

    Eikö teille Krista ole opettaja lähettänyt koulutehtäviä?
    Olen ymmärtänyt, että nyt koronakevään aikana on käyty etäkoulua, jolloin koulun ja opettajan vastuulla on ollut tehtävien anto ja niiden tarkistaminen. Tässäkin tosin vanhemmille on jäänyt vastuu niiden tekemisestä.
    Kotikoulu tarkoittaa sitten jotain muuta. t. Ala-asteen ope

    • krista
      29.5.2020 at 18:08

      Jos kurkistat vielä, mitä termejä käytin jutussa, niin hoksaat – mä olin nimittäin niissä ihan erityisen tarkka :) Alkuun oltiin siis etäkoulussa ja sitten viimeiset reilu kaksi viikkoa ”kotikoulussa” (heittomerkitkin siellä tarkoituksella).

      Eli tekstissä tosiaan lukee:
      …”kevään viimeinen kahden viikon ”kotikoulujakso” meni”… ja kokonainen lause, jossa selvennän tätä eroa:
      ”Aiemman kevään etäkouluun verrattuna ero on tietysti ollut siinä, että luokkakavereiden ja opettajan ryhmävirtuaalitapaamiset (niisk) loppuivat ja me vanhemmat olemme vastanneet tarkemmasta päiväohjelmasta.”
      Sekä vielä ”tämän kevään etä/kotiopetuskauden päättyessä” :)

      Ihanaa alkavaa kesälomakautta myös sinne ala-asteen opelle! <3 Toivottavasti opetkin pääsee pian lomailemaan (se on ansaittua kaikkien kevään uusien nopeiden muutosten jälkeen), vai jäävätkö opet vielä paperitöitä hoitamaan alkukesään...? Aurinkoista kesää joka tapauksessa! :)