10 * unelmani tulevalle kesälle

Kyllä ovat kesäunelmat varmasti koronan takia monella muuttuneet – vai ovatko? Itse huomaan unelmoivani ennen kaikkea sellaisesta omasta tavallisesta. Huolettomuudesta tietysti, tosin sitä tuskin on vielä ”vanhassa muodossaan” ihan hetkeen luvassa.

Vielä entistäkin enemmän omissa kesäunelmissani korostuvat just nyt perinteiset ”vaatimattomat” kesätekemiset, ei niinkään huikeat kohokohdat tai extreme-elämykset. Ja ennen kaikkea kiireetön oleminen läheisten kanssa.

Tässä mun spontaani kymmenen kesäisen unelman lista. Ja arvatkaas mitä? Nämähän taitavat olla aika realistisia unelmia!

Heh aina sanotaan, että pitäisi ”unelmoida isosti”. Mutta toisaalta jos unelmoi pienemmästi, todennäköisemmin saavuttaa ne omat unelmansa. Aika näppärää hei!

Unelmoin toisesta kahvikupillisesta *bling* sain sen juuri työpöydän kulmalle. Unelmathan hei toteutuvat!

Tässä tulevan kesän unelmani:

1. Toivon kiireettömiä kesäpäiviä. Että on nukkunut pitkään, syö aamupalan ulkona ja laiskasti vielä puolilta päivin pohtii (ahdistumatta), että hei mitäs kivaa tänään tehtäisiin.

2. Toivon jätskiauton ääntä kotona tai mökillä. Toivon, että tänäkin vuonna mökiltä koko perhe hyppää innoissaan autoon ja lähtee äänen perässä suunnistamaan pitkin kylänraittia.

3. Toivon, että lapset saavat kirmata pihoilla vapaasti ystäviensä kanssa. Ilakoivien pihaleikkien taustaääniraita (kun itse istuu portailla ilta-auringossa) on yksi parhaista kesän äänistä.

4. Lapsi toivoo ensi kesästä kaikkien aikojen mummilakesää. Sitä toivovat aikuisetkin. Aikuisille kun se voisi tarkoittaa myös kahdenkeskistä aikaa mökillä sillä aikaa, kun lapset viettävät henkilökohtaista kotilinnanmäkeään mummilassa.

5. Toivon rantalomaa Sotkamossa. Viimevuotinen sellainen oli jotenkin niin pohjattoman ihanaa. Saisikos kiitos samanlaisen?

6. Toivon, että päästään uimalaan! Siellä ei viime kesänä käyty kertaakaan, vaikka auki se kyllä oli. Uimarannatkin olivat kyllä kivoja ja siellä ei (jos valitsee rannan hyvin) ei olla niin vieri vieressä kuin tuossa pienessä uimalassa… Joten kelpuutan rannatkin, heh. Mutta jos tämä on sitä unelmaa, niin unelmoin kuitenkin uimalasta.

7. Toivon aamupalaparatiisia. Se on meidän ikioma, perheen sisäinen nimitys mökillä vilttien päällä nautittavasta lettuaamupalasta.

8. Toivon huumaavia kukkakausia: upeita syreenejä, joiden tuoksu täyttää maljakosta keittiön. Terhakkaita tulppaaneja – niitä ei jostain syystä tullut viime vuonna yhtään. Pörhelöistä unikkomerta. Pään kokoisia pinkkejä pioneja. Ja paljon pörriäisiä (ei kiitos kuitenkaan amppareita. hekumoimaan kukkaloistosta.

9. Toivon Naantalia. Jos jotain Helsingin ulkopuolelle lomailua olisi luvassa, niin Sotkamon lisäksi se olisi kyllä Naantali. Toivon yöpymistä vanhassa puutalossa. Ja sitä Muumimaailmaa. Olisikohan tarjolla sellainen Risto Räppääjän kävelykierroksia, joista kaksi vuotta sitten kesäesitteestä luettiin…?

10. Toivon intoa pikkuprojekteihin! On se sitten vuohenputkien nyppimistä, leikkikatoksen uudelleenmaalaamista tai jotain uutta intohurahdusta, jota en ole vielä edes keksinyt. Jostain asiasta innostuminen ruokkii hyvää mieltä!

Innostunut ahkeroija siivousprojektin keskellä.

Mistä sinä unelmoit ensi kesänä? Unelmoitko suuria vai pieniä?

 

PS: Kaiken takana tietysti unelma hyvin etenevästä rokottamisesta ja siitä, että ensi kesänä voisi huolettomammin viettää aikaa kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa! Voiko todella olla, että sekin unelma toteutuu…? Aika hyvältä ainakin näyttää, se luo toivoa! (no välillä myös epätoivoa, enimmäkseen kuitenkin nykyisin toivoa)

11
Like
2

You Might Also Like

  • Karina
    21.4.2021 at 14:13

    No just sellanen ihan normaali eläminen ja spontaani lähtö kavereiden kanssa Mattolaiturille tms ois ihanaa! Mulle riittää ihan hyvin kesä Suomessa, mutta molemmat lapset on jo luetelleet Pariisit, Lontoot, New Yorkit, Kreikat ja Floridat matkakohteiksi ja itse vähän toppuuttelen että ehkä sitten 2022 :D (tai toiveikkaana syysloma…?) Nyt vaan toivon että sää suosii! Ilmoitin jo pomolle että otan yhden viikon ainakin sään perusteella lomaa, eli jos jonain perjanta-päivänä seuraavalle viikolle on luvattu kaunista ja lämmintä niin meikäläiseltä lähtee heti lomailmoitus menemään. Kuulemma käy :)

    • krista
      21.4.2021 at 17:05

      Meillä ois Suomen ulkopuolelta mielessä se Pärnu… Oih! Viime kesään sitä oltiin niin kovasti suunniteltu, isolla porukalla lähtönä, ja sit sen jälkeen haaveiltiin, että no ENS kesänä. No nyt Viron tilannetta katsellessa todettiin jo tuossa aiemmin, että ei taida toteutua. Tosin en nyt ole Viron tilannetta katsonutkaan! Mukana olisi sen verran riskiryhmäläistä porukkaa kuitenkin (onneksi jo rokotuksen kanssa), joten tavallaan mä tuota pidän jo sellaisena ajat sitten peruuntuneena unelmana, siksi se ei päätynyt tähänkään. Muita pidemmälle lähdön unelmia mulla on tietty talvella Espanjassa käynti, saas nähdä <3
      -
      Ihana loma-ajankohtasuunnitelma, mahtavaa että onnistuu! <3

  • LeenaK
    21.4.2021 at 15:08

    No, hirmu iso unelma on päästä jalkapallon EM-kisoihin katsomaan kun Suomi pelaa siellä ihan ensimmäistä kertaa! Jo yli 20 vuotta sitten sanoin että jos Suomi joskus pelaa arvokisoissa niin menen katsomaan. Liputkin on, eikä vielä olla perumassa niitä vaan toivotaan että rokotuksen turvin (jos sellainen ollaan jo saatu!) uskalletaan lähteä matkaan. Tähän en uskalla vielä luottaa.

    Toinen oikeasti iso unelma (ehkä enemmän tyttären mutta sitä kautta myös minun!) on se, että abitytär pääsee haluamaansa paikkaan opiskelemaan. Nämä kaksi ne suurensuuret.

    Muuten toiveissa pienimuotioiset yo-juhlat ja kuopukselle toteutunut rippileiri sekä siihen kuuluvat juhlat, kolmas perinteinen roadtrip tällä kertaa Itä-Suomeen ja mukavaa kesäsäätä mökillä ja kotona. Ainiin ja ehkä joku aikuisten irtiotto hopeahääpäivänä! Apua, mä en todellakaan tyydy vähään!! Tai tyydy kyllä, nämähän oli unelmia/toiveita ja jos ne ei toteudu niin sekin on ok. Kunhan olis sitä aurinkoa!

    • krista
      21.4.2021 at 17:09

      Oi, sulla on rohkeampia suunnitelmia! Tai etenkin tuo EM, piti ihan googlata, että missä ne on – Lontoossa kesä-heinäkuussa? Kyllähän tämä nyt tosi isolla vauhdilla etenee tämä rokotustilanne ja luvutkin laskee, joten ei kuitenkaan ihan mahdoton unelma, pidetään peukkuja!

      Oikein erilaisten merkkipaalujen kesä teillä <3 Toivottavasti kaikki toteutuu! <3 Mä oon jotenkin ihan liikuttuneessa tilassa, kun siis totta se taitaa olla: tällaisista uskaltaa jo haaveilla! Alkaisko tää todella olla jo takana...? <3

      • LeenaK
        21.4.2021 at 17:22

        Sehän se: meillä liput Suomen peliin kesäkuun lopulla ja se olis Pietarissa – vähän hirvittää mutta katsotaan nyt mikä tämä suunta on. Siis meillä on todellakin juhlavuosi, niiden mainitsemieni lisäksi sekä mulla että miehellä 50v-synttärit. Niin kauan jo ajateltu että 2021 meillä sitten oikein juhlavuosi, mutta saa nyt sitten nähdä mitä siitäkin tulee. ;-D

        • krista
          21.4.2021 at 17:36

          Hei ja jos et nyt pääsisikään (toivotaan, että pääsette!), niin sit vaan juhlavuosi seuraavana vuonna – tosin mitenköhän ne pelit…. Mutta toivotaan toivotaan toivotaan nyt parasta!

  • Anna
    21.4.2021 at 20:49

    Oma kymppilistani olisi tällainen.
    1. Juhannus sukulaisten kanssa. Erityisesti rakkaan tätini, joka asuu Ruotsissa ja jota on viimeisen vuoden aikana nähty vain kerran hautajaisissa, kun yleensä hän käy ainakin pari kertaa vuodessa Suomessa ja me kerran Ruotsissa. Hänen miehensäkin pitää meistä (vaikka ei ole yhteistä kieltä) kun ollaan ne Suomen sukulaiset, jotka tulevat heille kylään säännöllisesti. On aika iso ikävä tätiä.
    .
    2. Kiireettömyyttä ja haahuilua. Haluan kuljeskella aamulla paljain varpain varpaat kasteen kosteana pihalla keräilemässä smoothieen marjoja ja villiyrttejä, istua syömässä aamupalaa terassilla, ensimmäisessä auringon läikässä, käydä koiran aamulenkin kun vielä on viileämpää, mutta tuntee jo tulevan päivän olevan lämmin, istua pihakeinussa lukemassa kun lapset leikkivät pihalla, syödä ulkona melkein joka päivä (omalla terassilla), kulkea iltasella kastelemassa kaikki pihan miljoonat kukat (menee melkein tunti kastelussa) ja samalla ihastella sydän paisuen ja sykertyen yhtä aikaa sitä miten ihana kukkameri meidän piha kesäisin on. Kävellä vaan ympäriinsä katselemassa mitä missäkin nurkalla sinä päivänä kukkii ja illalla vielä tuntea miten iho hehkuu aurinkoisen päivän jäljiltä (ei palaneena vaan se on sellainen jännä tunne iholla kun on kesällä ollut koko päivän ulkona ja ehkä myös paljon auringossa) vaikka on jo käynyt viileässä iltasuihkussa.
    .
    3. Että saan jättää kengät eteiseen ja kulke apaljain varpain melkein koko kesän. Jalkapohjiin pinttyy kestomusta, vaikka joka ilta liottaisi jalkojaan. ja sekin on ihana tunne kun on kävellyt koko päivän paljain jaloin ja illalla upottaa paljon nähneet varpaansa kuumaan veteen ja istuu siinä lukemassa kirjaa ja lillittämässä jalkojaan. Kaipaan hiekan ja nurmen tuntua varpaiden alla. Jopa niitä jalkapohjaa pisteleviä ohdakkeita on vähän ikävä, vaikka kesällä kiroilen joka kerta kun sellaiseen astun.
    Tuntuu että jalat ovat oihan tunkkaiset oltuaan talven sukkiin kahlittuna. minä kun olen vähän viluvarvas, enkä voi edes sisällä kuleka ilman sukkia talviaikaan. Nytkin vielä pidän sukat tiiviisti jalassa. Mutta haaveilen jo siitä kun niitä ei enää tarvita.
    .
    4. Saan uida ja uida ja uida ja uida ja uida. Mieluusti ainakin paristi rantasaunasta uimaan ja saunaan ja uimaan ja saunaan ja uimaan.
    Minä viihdyn järvivedessä ja voisin puljata siellä melkein pidempään kuin lapseni. Isoin este on se, että meillä ei ole ihan lähellä rantaa ja olen tällainen erakko joka ahdistuu jos samalla rannalla on muita :P
    .
    5. Haluan viettää vähän aikaa ihan yksin (korkeintaan koiran kanssa) ja jonkun verran aikaa myös miehen kanssa kaksin. Eniten haaveilen kuitenkin siitä, että saisin olla jonkun aikaa täysin yksin. Vain omien ajatusteni, tarpeideni ja mieltymysteni kanssa. Niin että ei tarvitsisi huomioida ketään muuta kuin itsensä.
    .
    6. Haaveilen telttaöistä tai riippumattoöistä. Ulkona nukkuminen on ihanaa. Minä nukun yleensä todella hyvin ulkona ja tuntuu ihan pahalta kun pitää jossain kohtaa jättää teltassa nukkuminen ja palata sisälle. Meillä nukutaankin yleensä ikkuna auki siitä lähtien kun yöt pysyvät tukevasti plussan puolella siihen asti kun tulee ensimmäiset pakkasyöt. Ja välissä se telttailukausi. Monena kesänä ei olla suljettu makuuhuoneen ikkunaa kertaakaan koko kesänä (no ehkä ukkosella jos muistetaan).
    .
    7. Jäätelötötterö omassa pihakeinussa.
    .
    8. Odotan ja toivon, että saisin inspiraation piirtää, kirjoittaa tai rakentaa jotakin. Rakastan inspiroitumisen tunnetta, mutta sen saavuttaakseen tarvitsee tyhjää aikaa ja sitä haahuilua.
    .
    9. Haaveilen siitä, että saan olla oikeasti yli kuukauden pääasiassa kotona (näin korona-aikaan varmaan monien mielestä hassu ja ahdistava haave, mutta minä olen käynyt työpaikalla ihan normaalisti koko ajan). Ei minulla sentään noin hulppeaa lomaa ole, mutta määräaikaisen työsopparin etuja on se, että voi olla pitkällä ”lomalla” kesäkaudella.
    .
    10. Haaveilen ystävien näkemisestä. Meillä on harrastusporukka, jota nähdään yleensä neljästi vuodessa. Viimeksi nähtiin elokuussa ja silloinkin moni jäi pois. Haaveilen siitä että nyt tulevan elokuun aikana oltaisiin siinä tilanteessa, että voidaan nähdä täysipainoisesti, täyttää saunan lauteet vierekkäin ahdetuilla takamuksilla, pelata lautapelejä ja Marrying Mr Darcya, laulaa, nauraa ja halata toisiamme.
    .
    Olisi minulla muitakin haaveita suvun kesäpaikasta, remontin valmistumisesta ja muusta sellaisesta, mutta ne täyttyvät osittain noiden muiden haaveiden kanssa rinnakkain ja minä halusin nyt rajata tämän oikeasti kymppiin, niin ne jääkööt vain tällaisiksi jälkimaininnoiksi.

    • krista
      22.4.2021 at 10:36

      Apua miten ihana, luin jotenkin ihan liikuttuneena, pystyin jotenkin ihan tuntemaan sun unelmakesän! Toivottavasti saat nää ihan kaikki <3

    • Mira
      22.4.2021 at 15:40

      Ihania unelmia; niinkuin omia ajatuksiaan lukisi <3 juuri tätä kaikkea toivon myös omalta kesältäni :) jee, se kaikki on vielä edessäpäin <3<3<3

  • A
    21.4.2021 at 21:39

    Mun eka kesän toive on koronarokote :D eikä yhtään maskissa hikoilua.

    Sen perään ottaisin uimarannalla hengailua kavereiden ja heidän lasten kanssa. Parvekeella hengailua ja omia pikkutomaatteja (ruukut on, taimia ei :D). Oman äidin halaamista ja näkemistä, äidin luona kyläilyä. Sitä että lapsi pääsisi lopulta yökyläilelään mummolaan. Matkan Tampereelle sekä appivanhempien luokse (ja lapsi voisi jäädä yksin yökyläilemään reissun päätteeksi :D). Se jos mikä olisi luksusta olisi junamatka lapsen kanssa silleen että olo ois turvallinen (ei olla matkattu julkisilla sitten maaliskuun 2020). Maauimalassa polskimista. Lapsen seikkailua puistossa kaverin kanssa ja kotiinpaluuta pölyisin varpain. Tahtoisin mennä helteiselle terassille puolivarjoon miehen kanssa. Olisi mahtavaa, jos äiti ja miehen vanhemmat pääsisivät näkemään meidän uuden kodin ihan omin silmin. Haaveilen myös helteisistä raukeista päivistä Helsinkiä ympäri pyöriessä (pyörien kanssa koko perhe) pysähdyttäisiin kahville, jätskille ja/tai syömään, katsoittaisiin ihmisvilinää, oltaisiin vaan. Ylipäänsä haaveilen lämmöstä ja auringosta ja uimisesta (ja ihana, ihana parvekkeemme on jo nyt huhtikuussa osoittanut että aurinkoinen lasitettu parveke on lämmön tae, ihan mahtavia hellepäiviä vietetty jo niin monta, tämä on jotain mitä etätyö mahdollistaa, jotain hyvää koronastakin). Haaveet jatkuu Linnanmäellä hengailuun ja retkeen tyttären kanssa tehtyyn perinteiseen Särkänniemeen reissuun.

    No, saa nähdä mitä näistä toteutuu. Se on ainakin aikalailla varmaa, että tämä(kin) kesä tulee vietettyä Suomen kamaralla ja koska niin tekee kaikki muutkin suomalaiset on helpointa pysyä pääosin Stadista ja nauttia täällä kesästä :D

    • krista
      22.4.2021 at 10:46

      Haha joo se mullakin on ikään kuin se ”käynnistäjä” kaikelle muulle :D Meillä lähipiirissä riskiryhmäläiset onkin jo rokotteensa saaneet ja mä taidan olla sitten ikäjärjestyksessä se seuraava :) Saas nähdä, saako jo ennen juhannusta! Täytyy vaan yrittää ajoittaa niin, että ei just olla rantalomalla Sotkamossa, kun alkaa nelikymppisten rokotusvuoro. Helsingissä taitaa olla tällä hetkellä kuusikymppiset ikäjärjestyksessä menossa, mutta Vantaalla taisi alkaa tänään jo 50-54 -vuotiaiden ajanvaraus! Kohta, kohta…

      Ihania kesäunelmia sulla, hyvin tutun kuuloisia <3 Toivottavasti nämä toteutuu, kuulostaa kuitenkin aika realistisen kokoisilta toiveita nykytilanteessa!

      • Rokotettu
        23.4.2021 at 00:19

        Nainkohan Suomessa on jo rokotettuja riskiryhmalaisia? Ainakaan itse en Suomesta tieda juuri yhtaan toistaiseksi kokonaan rokotettua.. muistetaanhan, etta immuniteetti tulee kuntoon vasta 2vko toisen rokotteen jalkeen, ei suinkaan ensimmaisen piikin jalkeen.

        En ymmarra miten Suomi voi olla tassa nain hidas! :(

        • Karina
          23.4.2021 at 10:09

          Mulla on ainakin kaikki riskiryhmäläiskaverit rokotettu yhden kerran, jopa parikymppinen astmapotilas ja nyt esim Lohjalla viiskymppisiä rokotetaan. Tänään oli Hesarissa ”Todennäköisyys koronavirustartunnan saamiseen laskee merkittävästi jo ensimmäisen rokoteannoksen saaneilla, selviää brittiläistutkimuksesta. Tulos oli samanlainen sekä Astra Zenecan että Pfizerin rokotteen saaneilla.

          Ensimmäisen annoksen saaneilla on tutkimuksen mukaan 65 pronsenttia pienempi mahdollisuus saada koronavirustartunta kuin rokottamattomilla. ” Suomessahan siksi pidennettiin ekan ja tokan rokoitteen välistä aikaa jotta saadaan mahdollisimman iso kattavuus nyt nopeasti.
          Että eiköhän sitä valoa tunnelin päässä jo täälläkin näy!

        • krista
          23.4.2021 at 12:31

          Tarkoitin siis eka rokotetta! Ja just niin Karinakin tuossa sanoo: eka rokote antaa onneksi jo jonkin verran suojaa. Meillä on lähipiirissä ajateltu, että noin 3-4 viikkoa ekasta rokotteesta (se on jo kulunut) voi jo vähän henkisesti huokaista, tosin ei missään nimessä sataprosenttisesti. Tärkeintä tietysti olisi, jos rokote pystyisi estämään vakavasti sairastumista.

          Mulla ihan hurja määrä tuttuja on jo saanut tän ekan rokotteen, voin varmaan 30-40 ihmistä saada mieleeni. Aika huikeaa, kun joka päivä somessa näkee uusia ”rokote saatu” -kuvia, niitä on jotenkin ilo nähdä, luo toivoa!

  • Julia
    22.4.2021 at 09:03

    Ihania unelmia! 🥰 Ja niin samaa mieltä siitä, että unelmat voi olla pieniä, arkisia ihania juttuja ❤️ Mä unelmoin piknikeistä, mansikoista kesätorilla, kahvin juomisesta samalla kun lapset touhuaa leikkipuistossa, pyöräretkistä jäätelökioskille. Ja vähän isompina unelmina koko perheen reissut mökille ja sukulaisten luo Helsinkiin, ois ihana viedä lapset ekaa kertaa vaikka Lintsille (viime kesänä olivat vielä sen verran pieniä, ettei menty). Ja ennen kaikkea unelmoin kiireettömästä yhdessäolosta perheen kanssa ❤️

    • krista
      22.4.2021 at 10:52

      Ooooh, just tällaisia <3 Nämä vois olla ihan suoraan mun unelmia! No sillä erotuksella, että meillä on tietty Lintsillä käyty, paitsi viime kesänä ei. Mutta on puhuttu jo lasten kanssa, että sitten seuraavalla Lintsi-käynnillä voisi ostaa jopa rannekkeet! Tähän asti ollaan aina menty ilmaislaitteissa ja ostettu pari maksullista laitetta päälle.