Käsien iho kunnossa! (sisältää pienen arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö: Medisoft

Tiedättekö, kun sormissa kynsien alapuolelta alkaa iho lohkeilla sellaisia pystysuoria ”viiltoja”…? Onkohan niillä joku nimi? Muukin nimi siis kuin ne tosi kipeät jutut. Auts ja aijaijai. Katselen tässä käsiäni ja mietin, että ottaisin nyt tähän kuvan selitystäni selkeyttämään – mutta just nyt mun kädet on niin hyvässä kunnossa, että joudutte nyt vaan olemaan sanallisen selityksen varassa :)


Mutta niitä mulla on sormissa aika usein; ei kuitenkaan juuri nyt.

Itse olen jäljittänyt omien käsieni kuivumisen ja halkeilun paitsi talviaikaan, myös liian ärtsyihin käsisaippuoihin ja kosteutuksen laiminlyöntiin. Mulle itselleni käsien hyvä kunto ei ole itsestäänselvyys, joten silloin, kun iho on hyvänä, tietää tehneensä jotain oikein.

Okei kynnet vähän vinksin vonksin, mutta eipä nyt anneta sen häiritä. 

Tänne Espanjaan me roudattiin (tämän blogiyhteistyön myötä) neljä erilaista isoa pulloa Medisoftin tuotteita, ja näitä me ollaan nyt käytetty. Ja iho on tykännyt. Tuo Medisoftin nimi oli minulle entuudestaankin hämärästi tuttu – johtuneeko siitä, että äitini oli terveydenhoitaja ennen eläkkeelle jäämistään. Medisoftia on nimittäin käytetty ammattilaiskäytössä jo vuodesta 1967 asti.

Tämä uusi koko perheen käyttöön tarkoitettu ihonhoitosarja on lanseerattu tänä syksynä, ja sitä saa siis nyt ihan tavallisista ruokakaupoista. Medisoft on kotimainen merkki, ja kaikissa näissä tuotteissa on avainlipputunnus.

Itse olen joskus koulussa oppinut, että neutraali pH-arvo on seitsemän. Mutta ihon pH-arvo ei ole seitsemän, vaan iholla on luonnostaan lievästi hapan suojakerros (5-5,5). Sen tehtävä on suojata ihoa kosteuden haihtumiselta ja epäpuhtauksilta.

Tässähän tulee nyt minimuotoinen kemian tunti, heh. Mutta siis puolestaan hieman emäksinen vesijohtovesi kuivattaa ihoa joka kerran, kun käsiä pesee. Ja niin tekevät myös liian voimakkaat pesuaineet, jotka tekevät pahojaan sille ihon luontaiselle rasvakerrokselle.

Eli pesuaineen ja kosteusvoiteen kannattaa vastata ihon omaa pH-arvoa, jotta se on mahdollisimman hellävarainen ja suojaa sitä luonnollista rasvakerrosta. Ja noissa Medisoftin tuotteissa siis pH on 5,5 eli ihan just hyvä.

Oiskohan siksi tämä mun käsien iho näin hyvänä? Toki Espanjan ilmastollakin on varmasti osuutta asiaan.

*end of kemian tunti, ha ha*

Käsivoidetta on tässä viime aikoina tullut tuon pumppupullon ansiosta pruutattua usemmin kuin tavallisesti. Vartalovoiteen käyttämisestäkin olen yrittänyt ottaa jonkinlaista tapaa; en ehkä joka päivä (en halua rasvata liikaa), mutta esimerkiksi jumpan&suihkun jälkeen tai kun tuntuu, että iho on kuiva (erityisesti jaloista mulla) tai uhkaa alkaa hilseillä.

Ja siis aijaijai, miten mä muistan joskus talvisin, kun otti mustat leggarit tai sukkahousut jalasta ja sellainen valkoinen pölinä vaan kävi. Eikä se ollut siis pölyä (aina), vaan hilseilevää ihoa. Iyyyyh! Itse asiassa nyt tätä kirjoittaessa tajuan, että noita leggaripölypilviä en ole viime aikoina ollenkaan joutunut kokemaan.

Edelleen: jotain siis kai menee oikein, vaikka en voi tosiaan mitenkään väittää olevani mikään ihonhoidon superpanostaja. Pikemminkin sen ”silloin kuin muistaa tai huomaa ihon kuivuneen” -tekniikan käyttäjä siis.

Molemmat nämä Medisoftin voiteet ovat väriaineettomia ja parabeenittomia, ja niissä on mieto tuoksu.

Pesunestettä meillä on käytetty nyt eniten suihkusaippuana ja myös ihan käsien pesuun – tuntuisi sopivan hyvin kaikkeen, myös kasvoille. Siinä ei ole ollenkaan saippuaa eikä se tunnu yhtään kuivattavan ihoa.

Desinfiointiaine puolestaan meillä odottaa kaapissa mahdollisia (kop kop puuta) vatsatautiepidemioita. Mutta sellainen pikkupullo desinfiointiainetta on aina kulkenut mulla vuosikausia käsilaukussa. Huolellinen käsien peseminen on tietysti parasta, mutta joskus (etenkin matkalla) on tilanteita, jolloin ei pääse pesemään, ja kyllä mä silloin käytän (ensimmäisestä Intian-matkasta lähtien) desinfiointiaineitakin. Mutta siis käsien pesu ennen kaikkea!

..ja käsien huolto myös :) Jos oon oikein ymmärtänyt, niin hyväkuntoiseen ja halkeilemattomaan ihoon ei tartu pöpötkään niin helposti.

Pieni arvonta myös!

Medisoft antoi tänne arvottavaksi kaksi Medisoftin tuotepakettia; yhdessä paketissa aina tuollaiset pesuneste, käsivoide ja vartalovoide. Arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tähän alle – vilkaise vaikka omiin käsiisi ja kerro kommentissa, että missä kunnossa kätesi ovat juuri nyt, ja miksi? :)

Arvontaan voi osallistua ma 11.12. klo 12 asti, ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä: Medisoft

7

You Might Also Like

  • sikkuralla
    4.12.2017 at 21:05

    Kädet ovat kuivat. Kylmä ilma ei tee hyvää :(

  • Nelli
    4.12.2017 at 21:06

    Arvontaan. Kädet kuivuu auts auts. Juuri noi kipeät halkeamat ja esim..lasten turvavöiden aherrus ”auts”! Kaiken lisäksi mulla on paha tapa nyppiä ”keskittyneenä” käsien ihoa jos ovat kuivuneet 😡😡

  • Ebe
    4.12.2017 at 21:14

    Atoopikko täältä osallistuu arvontaan :) nyt pari vuotta pysyny suht aisoissa, mutta nyt taas talven tultua huomaa tarvitsevansa vähän enemmän rasvailua :)

    • Ebe
      4.12.2017 at 21:17

      Olinpa nopea, lähti ennen aikojaan :) kädet ihan ookoo kunnosss, vaikka nyt pienen vauvan kotiuduttua on tullut pestyä ja desinfioitua käsiä tavallista useammin :)

  • Saara Heikkilä
    4.12.2017 at 21:19

    Mukana! ikuiset kuivat ja allergisen ihmisen kädet! Ja ne on tietääkseni pakohaavoja, mitä kuvailit, itelle kanssa tuttuja!

  • Ellliisa
    4.12.2017 at 21:25

    Kädet on kyllä semmosesss kunnossa, että hyvää tekis nuo aineet tässä talossa. :)

  • Heli
    4.12.2017 at 21:32

    Mun kädet on aika hyvässä kunnossa, kiitos uuden opetellut rutiinin. Jossain asioissa rutiinit pelastaa! Rasvaan kädet aina aamulla kun katsotaan työporukan kanssa päivän työt. Tarpeeksi pitkä aika, että voide ehtii imeytyä ennen näppikseen koskemista.

    • krista
      4.12.2017 at 21:57

      Mahtava rutiini! Joku tuollainen pitäisi kehittää itsellenikin!

  • Essi
    4.12.2017 at 21:49

    Mukana! Kädet oli vielä aamulla ihan kuivat ja haavoilla, mutta tän postauksen innostamana kävin ostamassa nämä tuotteet. Nyt on ihanan pehmeet kädet (ja koko kroppa) ja ihan erilainen tunne kuin muiden rasvojen kanssa. Jäänee siis meillä vakkarikäyttöön :)
    Miinusta kyllä ihan hirveestä hajusta tuoreeltaan, mutta onneks muuttuu hyväksi, kun vähän aikaa on iholla :D

    • krista
      4.12.2017 at 21:56

      No hei mahtavaa, että testasit heti – ja täsmälleen sama fiilis mulla :) Ja siis ihan sama kokemus myös tuoksun suhteen, kun käytän nykyisin niin paljon tuoksuttomia, niin se tuntuu alkuun aika voimakkaalta. Mutta se kyllä tosiaan ”laantuu” pian ihan hyväksi miedoksi tuoksuksi eikä sit enää huomaakaan, että on tuoksuvaa voidetta laittanut :)

  • keel
    4.12.2017 at 22:05

    Atooppinen ihottuma vaivaa taas näin talven tullen, ja juurikin käsissä ja ovat siis huonossa kunnossa. Rasvoja kokeillu jos jonkinlaisia, mutta ihan passelia ei ole vielä löytyny. Ehkäpä nämä tuotteet toimisi.

  • Veera
    4.12.2017 at 22:06

    Mun sormenpäät halkeilee ja iho on halkeileva ja kutiava. Argh ihana vaihteleva sää!!!!

  • Saana
    4.12.2017 at 22:06

    Käsien iho on harvinaisen hyvässä kunnossa, johtunee kuopuksen atooppisen ihon rasvauksesta 2 kertaa päivässä. Olispa jo kesä, niin tuo olis paljon parempana! Omat jalat taas, no, melkein sen valkoisen pilven tasolla ollaan. Pitääpä ryhdistäytyä niiden suhteen.

  • Anna
    4.12.2017 at 22:12

    Vähän kuivat, koska talvi… mutta rasvaan kyllä ahkerasti ja aina täytyy laukussa olla mukana käsirasva (huulirasvan lisäksi)!

  • Kvaakkuli
    4.12.2017 at 22:28

    Todellakin tiedän noi! Mulla vetää heti pakkasella ihan kauheaksi kädet, ilmestyy noita viiltoja ja nyt uutena juttuna ”rapsahtaa” nivelten kohdalta auki iho kun kuivattaa niin kauheasti. Rasvaa, rasvaa ja rasvaa, puuvillahanskat. Lapsiperhearjessa vaan monesti ehtii tilanne jo pahaksi, ennen kuin taas havahtuu huomaamaan kuivumisen.

    • krista
      5.12.2017 at 09:53

      Aijaijai, tuota mä en muistanutkaan! Jomman kumman vauva-aikana mulla oli just noita, että nivelten kohdalta vaakasuoraan ”halki”, ja hitsi että kirvelivät ja olivat kipeitä! Just varmaan se, kun pesi käsiä niin paljon eikä rasvannut…

  • Nni.
    4.12.2017 at 22:44

    Kyllä on kuivat! Laitan puhelimen pois ja uitan ne rasvassa ja vedän puuvillahanskat käsiini 🙋

  • Kaura
    5.12.2017 at 00:02

    Kuivat on kädet, ja halkeilevat. Ei kestä yhtään tätä kylmää kautta (ja lämpötilojen vaihtelua) vaan koko ajan saa rasvata.

  • Sanni L
    5.12.2017 at 00:02

    Hieman kuivan näköiset, kiitos kylmempien ilmojen.

  • Kaura
    5.12.2017 at 00:04

    Kuivat ovat kädet, koko ajan saa rasvata. Ei kestä lämpötilojen vaihtelua.

  • saya
    5.12.2017 at 01:44

    Kädet eivät onneksi ole kovin pahassa kunnossa, parissa sormessa on pikkuinen viilto ja vähän ovat kuivat mutta eivät ihan koppurat. Pitäisi kyllä muistaa useammin rasvata, ettei tilanne huonone.

  • Nina
    5.12.2017 at 01:56

    Kuivathan nuo käet ovat.

  • AnniVe
    5.12.2017 at 07:16

    Halkeilu on niin tuttua, mulla vaan halkeilee kämmenpuolelta sormienpäistä. Syksy/talviaika plus vedellä lotraaminen töissä sen aiheuttaa. Tuota pesunesteiden vaikutusta en olekaan tullut ajatelleeksi joten olisi kiva kokeilla näitä tuotteita!

  • PikkuKirppunen
    5.12.2017 at 07:49

    Just nyt mun kädet on ihan ok, mutta yleensä talvisin ovat kyllä karheat ja halkeilevat. Tähän osasyynä on varmasti hanskojen käyttämättömyys tällaiseen lämpimähköön talviaikaan, mutta ennen kaikkea jatkuva käsien pesu. Ja vaikuttaahan ihoon myös laiska hoito; rasvaan käsiä tasan sillon, kun käsirasva jo vähän saattaa kirvellä, eli iho on jo kärsinyt. Josjo tollanen pumppupullosysteemi altaan vierellä toimisi… 🤔

  • 1 2 3 4 5 6