Elämäni ensimmäiset ripsienpidennykset (ei aprillia)

Kolme tai neljä vuotta sitten postasin hetken mielijohteesta Instaan lähikuvan silmästäni. Tekstiin kirjoitin jotain sellaista, että hitsi pakko myöntää, että olen jo piiiiitkään haaveillut ripsienpidennyksistä, pitäisköhän…?

”Aprillia!”, huusi muistaakseni yksi ensimmäisistä kommentoijista.

Epähuomiossa olin postannut kuvan aprillipäivänä tai ainakin lähellä sitä. Hups.

Eikä se edes ollut aprillia!

Ripsienpidennyshaaveni on peräisin jo jostain kaukaiselta ajalta ennen lapsia. Että ei tarvitsisi käyttää ripsaria ja silmät voisivat olla vaikka kokonaan ilman meikkiä; silloin siis meikkasin paljon enemmän kuin nykyisin. Mutta miksi se jäi sitten aina tekemättä? Ehkä en tiennyt, minne mennä sellaisia ottamaan – pelkäsin, että tulee jotkut megaräpsyttmet. Ehkä se kuitenkin tuntui turhamaiselta; muka turhamaisemmalta kuin ripsarin käyttö tai kampaajalla käynti, outoa… Ja sitten tietysti nämä lehtijutut silloin tällöin: liimoille altistumisista ja niin edelleen.

Ehkä joku sellainenkin, että kun ei ole koskaan sellaisia käyttänyt (ja olen kosmetologillakin käynyt elämässäni vain kerran), aloin ehkä tuntea itseni aivan liian juntiksi edes uskaltaakseni varata aikaa mistään.

Mutta koko ajan mä olen tavalla tai toisella kaihoillut, että hitsi mäkin haluaisin tuollaiset.

Nyt sitten ystävän hienot ripset täällä saivat aikaan mullakin kateuden. Eiku siis: toimenpidesykäyksen. Mäkin testaan!

Ja: tadaa, tällaiset tuli! Ilman meikkiä (paitsi ne pidennykset) tänä aamuna näytin tältä:

Mähän en siis tiedä ripsiasioista juuri mitään enkä tiedä, aionko koskaan opiskellakaan. Sen tiedän, että nämä ovat klassiset eli ripsi kerrallaan kiinnitetyt. Tekijä oli suomalainen ammattilainen, joka hyvin heti tajusi, millaisia haluan: luonnollisen näköiset ripset, jotka näyttävät vaan siltä kuin olisi tosi hyvää ripsiväriä.

Perinteiset ennen – jälkeen kuvat alla. Ylemmässä kuvassa kokonaan ilman meikkiä ripsienlaittoon lähdössä, ja alemmassa kuvassa oon (ripsienpidennysten lisäksi) ministi söhräissyt kulmakynää kulmakarvohin ennen kuvan ottoa, ja muuten olen siinäkin meikittä.

Tyytyväinen olen!

Paitsi ehkä yhteen juttuun.

Nimittäin siihen, että ripisenlaiton jälkeen puoliso katsoo minua jatkuvasti näin:

Selitän normaalisti jotain juttua ja yhtäkkiä huomaan, että Joelilla on tuollainen katse.

Ripset ovat kuulemma hyvät, mutta mä näytän vaan erilaiselta. Se kuulemma yllättää, kun kävelen paikalle kotikalsareissa tukka sykeröllä, mutta räpsyripset viuhuen.

”Höh! Näiden tarkoitushan tietysti olisi, että sä katsoisit mua silleen ihastellen!”, minä totesin.
”Mutta mähän katsoin jo ennen sua ihastellen”, Joel vastasi.
”Nyt katson lisäksi myös kummastellen.”

Ha ha. Ehkä tuo Joelkin noihin tottuu.

Jos (kun) aion tällaisten kanssa jatkaa (3-5 viikon päästä pitää huoltaa eka kertaa), saatan kokeilla vielä paksumpiakin. Aikoinaan meikatessa käytin aika isoja ripsarivärimääriä; oma kanttini kestäisi kyllä vähän massiivisemmatkin räpsyttimet.

Ja siihen omaan ”onko se turhamaista” -sisäiseen ääneeni aion nyt vastata, että… …ihan sama jos onkin. :D Jos se tuottaa mulle iloa, niin olkoon turhamaista. Ja miksi se tosiaan olisi sen turhamaisempaa kuin ripsivärin käyttökään. Tai kampaajalla käynti.

Ja vältynpähän ripsarinpesulta (joka jäi mulla aina kroonisesti tekemättä viime vuodet).

39

You Might Also Like

  • Heidi
    18.1.2018 at 15:44

    Nuohan sopii sulle vallan mainiosti! 👌👌

    Mä en koskaan ole käyttänyt, ja todennäköisesti en tule koskaan käyttämäänkään, koska joko ne tehdään minkkien ripseistä tai silkkitoukista, ja se on mulle ehdoton no-go. Jos markkinoilla on ns vegaanisia ripsiä niin voisin silloin harkita :D

    • krista
      18.1.2018 at 15:52

      Kiitos …ja jaiks :D Mä itse asiassa luulen, että nuo mun ripset on jotain synteettista materiaalia eikä ns. aitoa karvaa. Mutta varma en voi olla, ei tullut mieleen edes kysyä :)

    • Mm
      18.1.2018 at 16:22

      Niitä on sekä synteettisiä, että aidosta karvasta tehtyjä. Mutta ei minkkien ripsistä, vaan niiden turkista. Nuo synteettiset taitaa kuitenkin olla se eniten käytetty versio.

    • Heidi
      18.1.2018 at 18:21

      Pitänee tarkistaa onko täälläkin saatavilla 😍

  • coxia
    18.1.2018 at 15:51

    Tosi nätit ripset :)

    • krista
      18.1.2018 at 15:56

      Kiitos! :) Vähän jännitti niin kuin aina uuden jutun kanssa, mutta kivalta nuo kyllä omaankin silmään näyttää :)

  • Mm
    18.1.2018 at 16:11

    Tosi nätit ja kivasti piristää ilmettä. 👍

    • krista
      18.1.2018 at 17:12

      Kiitos! :) Samaa mieltä, jee! Hih ja ehkä olokin on niiden myötä pirteämpi, hassua että pienet jutut vaikuttaa omaan fiilikseen.

  • Ebe
    18.1.2018 at 16:50

    Tosi kivat! Voi kun minäkin uskaltaisin, mutta oon niin herkkäihoinen ja allerginen kaikenmaailman rasvoille sun muille (kesällä sain niin kamalan reaktion lanoliinista (jota käytin kuiviin nänneihin) että silmät turposi umpeen) etten uskalla :/ ja kalliitkin kuuluvat olevan, siinä toinen syy :/ :)

    • krista
      18.1.2018 at 17:20

      Joo silmä on kyllä vieläpä sellainen paikka, että sinne lähelle ei tee mieli mitä tahansa laittaa, jos on allerginen… Mä kyselin kans noista allergisista reaktioista etukäteen ja mulle kerrottiin, että liimoissa on paljon eroja – ja että kaikissa liimoissa on syonoakrylaattia (lunttasin nimen), mutta oikeaoppisesti kiinnitettynä se ei koske ihoon ollenkaan. Mutta joo, jos mä olisin voimakkaasti allerginen (olen itse vain atooppinen/herkkäihoinen), niin en uskaltaisi kokeilla silmän lähelle :(

  • Ebe
    18.1.2018 at 16:51

    Siivoutuiko mun kommentti taas johonkin? :D

    • krista
      18.1.2018 at 16:56

      No kyllä, höh! Eka meni roskapostiin, mutta toka tuli läpi – tää on ihan randomia :D Mutta joo seuraan koko ajan tuota roskapostikansiota ja vapautan sitä mukaa kuin huomaan! Tänne tulee siis niin paljon (vuorokaudessa satoja) ulkomaalaista spämmiä, että pitää pitää suodattimet tiukalla… Mutta nyt en tiedä, mikä siinä oli – hei tiedänpä, ehkä sanan ”nänni” :D Täytyypä katsoa, meneekö edes tää mun oma kommentti läpi! Nänni! :D

      • krista
        18.1.2018 at 16:56

        Oma kommentti meni sentään läpi, eli itse saan sanoa nänni :D :D :D

  • Ebe
    18.1.2018 at 17:11

    Mä aloin epäillä sitä nänniä kans ku ei kommentti ilmestyny, hyi hävytöntä! :’D

    • krista
      18.1.2018 at 17:14

      Aijaijaijai, rumia käyt täällä puhumassa :D (…paitsi että nyt se nänni (muodossa ”nänniä”) meni kyllä läpi)

      • Ebe
        19.1.2018 at 10:21

        No ilmeisesti :D mut joskus oon kyllä ihan kironnukin ja sitä oo siivottu :D

  • Appa
    18.1.2018 at 19:00

    Tuo oli päivän paras miten miehesi sinua katsoo nyt. Aijai…aina minua naurattaa sinun jutut, paitsi se tipujuttu oli siltä perheeltä karua. Jatketaan me täällä Suomessa tätä ihme talvea ja nyt alan haaveilla jo kesästä, ei tiiä vaikka päästäisiin papan eli mieheni kanssa jonnekin reisuun. Ajattelimme ottaa lapsenlapset mukaan jos heidän vanhemmat sen sallii niin ei tule niin kiire takaisin, ikävä tulee aina meidän lapsenlapsia jos olemme reissussa vaikkapa viikonkin.

    • krista
      18.1.2018 at 19:31

      Hihi! Ja terkut lumiseen Suomeen ja kesähaaveiluun! Toivottavasti reissu lastenlasten kanssa onnistuu, sehän voisi olla lomaa kaikille, myös niille vanhemmille (jos eivät tule mukaan) jotka saavat siten kahdenkeskeistä loma-aikaa – kaikki voittaa <3 Me ollaan puhuttu isovanhempien kanssa joskus sellaisesta, että lähdetään isolla porukalla johonkin; ja sit me vanhemmat voitaisiin käydä joitain omia pikkureissuja siitä. Se ois aivan ihanaa!

  • K
    18.1.2018 at 19:07

    Kivalta näyttää.:) Mulla oli joskus 2000-luvun alussa samanlaiset js ne oli uutena tosi kivat. Ongelmia tuli vasta sitten kun ne alkoi irtoilemaan ja yritin laittaa jäljellä olevien ja omien päälle ripsaria. Oli jotenkin harvaripsinen näky. Tätä ongelmaa ei varmaan kyllä tule jos ei käytä ripsaria ja pidennykset sitten tippuu omia aikojaan pois huomaamatta.

    • krista
      18.1.2018 at 19:33

      Muistatko yhtään, koska sulla alkoi irtoilu? Mua vähän jännittää just tuo – ja sitten kun tajuan juuri, miten paljon mulla on tapana hieroa silmiä, en ole ennen yhtään tiedostanut tuollaista tapaa :D Etenkin väsyneenä (=aina) tiedostamatta hieron silmiä silleen satukirjamaisen kliseisesti :D Sit aina tajuaa, että hupsis, näitä ei sais ehkä hieroa… :)

      Mutta joo saas nähdä millaiseen pyryharkka-lookiin tässä päätyy ennen kuin menee sit huoltoon. Toisaalta mätsää sit hyvin tuohon mun hiusten juurikasvuun :D

      • K
        18.1.2018 at 19:54

        Mitenköhän se olis ollu… Oliskohan ollu muutaman kuukauden päästä laitosta, mutta saattoi olla pidempäänkin. Mä en sillee hiero silmiä, mutta nukun mahallani naama tyynyssä niin se ei varmasti auttanut.😄 Mä yleensä kiharran omat ripset ja noiden pidennyksien kanssa oli niin mukavaa kun ei tarvinnut. Vasta sitten putoamisvaiheessa ei kumpiakaan ripsiä (omia tai feikkejä) saanu oikein ojennukseen ja se lisäsi sitä vinksin vonksin harvahapsisuutta.:) Pääsisitkö sä pienemmällä hinnalla ehostamaan noita aika ajoin? Ettei sitten pääse siihen juurikasvun kanssa mätsäävään tilaan.😀

        • sa
          18.1.2018 at 21:45

          muutama kuukausi kuulostaa kyllä ihan suuper pitkältä ajalta. Yleensä ripsien huoltoväli on sellainen 3-5 viikkoa, riippuen oman karvan kasvutahdista. Mulla ne ekat alkaa tippua irti 2 viikon päästä, 3 viikon päästä näyttää omaan silmään selkeästi harvemmalta, mutta look on vielä ihan tyylikäs ja 4 viikon päästä selkeästi harventuneet. 2 kk alkaa olla sellanen aika et siellä sojottaa ihan muutamia irtonaisia tekoripsiä omien joukossa.

          • K
            18.1.2018 at 22:44

            Joo, se voi olla, että muistan ihan väärin ja että oli tosiaan vain sen kuukauden. Tää oli silloin muistaakseni suht uusi tekniikka ja kallista oli, mutta on näköjään Suomessa edelleenkin.:) Mäkin kävin myös ammattilaisella, että tuli kunnolliset.

        • krista
          18.1.2018 at 21:52

          Mä luulen, että kaikki ohjeet (ja varmaan ripsilaadutkin) on muuttuneet sen 2000-luvun alun jälkeen, mutta tosiaan nykyisin ainakin mulle kerrottiin, että huoltoa tarvitaan just tuon 3-5 viikon välein – että hurjan pitkäänkin sulla on pysynyt, jos vielä parin kuukauden päästä on ollut edes jotain jäljellä! Sitten kun alkaa tipahdella/hapsottaa, voi (kai?) alkuun vähän paikkailla ripsarilla, mutta sitten huoltoon tai jos ei halua jatkaa ripsillä niin niitä voi kuulemma öljyn kanssa irrotella. Huolto on edullisempaa kuin se ensilaitto! Täällä on jonkin verran Suomea halvemmat hinnat, huolto maksaa 35-45 euroa, tuolta noiden hinnastosta just kurkistin :) Suomessa taisi olla huolto jotain 60 euroa ainakin jossain random-paikassa, joka osui googleen :) Ensilaitto on täällä reilu 50e, Suomessa taisi olla yli satasen (taas random-googlauksen perusteella) :) Varmaan edullisestikin jostain saa, mutta ainakin mulle on tosi tärkeää, että laittajana on sellainen ammattilainen, joka oikeasti homman osaa :)

  • hiulihei
    18.1.2018 at 19:10

    Mä nauroin tuolle Joelin ilmeelle niin paljon! Kiitos!

    • Nellisi
      18.1.2018 at 19:31

      Sama homma! En vaan voinu olla nauramatta ja vielä jutun lukemisen jälkeen oli pakko palata katsomaan tota ilmettä. :D :D

      • krista
        18.1.2018 at 19:35

        :D

    • krista
      18.1.2018 at 19:34

      :D :D :D Tuohon kuvaan tallentui vielä harvinaisen aidosti just se ilme, miten se katsoo :D :D :D

  • Helmi
    18.1.2018 at 23:05

    Hyvältä näyttää! :) Mä olen kolme kertaa ottanut ripsienpidennykset. Ensimmäiset otin häihin, huollatin pari kertaa. Silloin mulla oli useasti satunnaista silmien kirvelyä ripsien kastuessa enkä uskaltanut pitää niitä kauempaa (eikä olisi ollut varaakaan). Toisen kerran otin ripsienpidennykset 1,5 vuotta sitten ja ne alkoivat ihan saman tien putoilla pois, siis seuraavana päivänä jo huomasi eron. Seuraavalla viikolla teinkin sitten positiivisen raskaustestin – kuulemma raskaus monilla aiheuttaa sitä, että ripset eivät enää pysy. Nyt sitten kokeilin kolmatta kertaa ripsiä vauva-aikana enkä voisi olla tyytyväisempi! Löytyi kerralla hyvä(t) tekijä(t) (samasta salongista), sopiva ja pysyvä lopputulos ja silmiä ärsyttämätön liima. Olen aiemmin meikannut paljon (ihan kyllä omaksi ilokseni) ja nautin tosi paljon siitä, että nyt ei ”tarvitse”, vaan on hiukan laitettu olo ilman ripsiäkin. Olen kokeillut eri vaihtoehtoja viime kuukausien aikana ja todennut, että volyymiripset kestävät mulla siistinä hiukan pidempään kuin klassiset, eli suunnilleen 4vko huoltoon asti tosi hyvät, klassisilla aloin kaivata huoltoa viimeistään kolmen viikon kohdalla. Nää helpottaa kyllä elämää ja on mulle ehdottomasti se kauneudenhoidon luksus, johon haluan panostaa! Esim. kampaajalla käyn tosi harvoin. :)

    • krista
      19.1.2018 at 20:57

      Kiitos! :) Ja hei kuulostaa tosi hyvältä nää sun uusimmat! Missä päin sä asut? Jos tuo sun mainitsema hyvä paikka on Helsingissä, niin saa vinkata :) Mulla ei ole mitään käsitystä, että missä noita Helsingissä kannattaisi tehdä…

      Ne volyymit on siis sellaiset, että yhteen ripseen tulee aina useampi tekoripsi? Niillä saa ehkä tuuheammat? Voi olla, että mäkin kokeilen niitäkin, jos tässä oikein innostun :D Nyt on ainakin tosi hyvä fiilis!

  • Lurre
    19.1.2018 at 08:54

    Kivannäköiset :) Itsekin periaatteessa haluaisin, mutta sit taas en halua, ne on aika tujut ne ripsiliimamömmöt, niin en taida haluta niin lähelle silmää sellaista kamaa. Muutama tuttu tullut allergiseksi ja joutunut luopumaan, mutta toivottavasti siulle ei käy niin :) Ja tosiaan, entäs sitten jos on turhamaista, niin on moni muukin asia, ja miksi se turhamaisuus tosiaan olis paha asia, jos siitä itselleen saa iloa elämään ♥

    • krista
      19.1.2018 at 21:01

      Kiitos! Mä tosiaan kyselin tuosta liimasta etukäteen ja tekijä kertoi, että liimoissa on paljon laatueroja ja oikeaoppisisesti tehtynä liima ei koske ihoon – siksi uskalsin kokeilla. Mutta tietysti jos mitään allergiaoireita tulee, niin sit pitää heti lopettaa. Kop kop puuta ettei tule mitään! Mähän olen herkkäihoinen, mutta toisaalta esim. Bollywood-esiintymisissä oon pitänyt ihan sellaisia halpisripsiä, jotka oon usein kiinnittänyt niillä paketin halpisliimoilla – eikä ole tullut mitään. Aika moni tanssikaveri käyttää niissä laadukkaampia liimoja, mutta mä en ole jotenkin jaksanut alkaa selvittää liimojen laatuja vaan ostanut vaan Prismasta tai jostain aina eka ripsipaketin, joka on riittävän blingblingiltä näyttänyt :D

    • Helmi
      22.1.2018 at 22:22

      Joo, volyymeilla saa nimenomaan tuuheammat. Niitäkin on eri tasoisia, 2D-4D, jos olen oikein ymmärtänyt terminologian. :D Noi 2-3D:t on mun silmään näyttänyt suht luonnollisilta ”ripsariripsiltä” (miten sen nyt selittäisi, ei siis ihan luonnollisilta tietenkään mut ei övereiltä :D). Helsingissä on joo tämä paikka, Kauneuskeskus Kristalli katutaso Kampissa. Siellä mun ripsiä ovat laittaneet sekä Liisbet että Nea. Molemmista olen tykännyt ja ovat tehneet hyvät ripset!

      • Helmi
        22.1.2018 at 22:24

        Tää mun vastaus hyppäsi ihan väärään kohtaan. :D Tuonne oman kommentin jälkeen piti mennä. Mut asia tulee varmaan selväksi tästäkin. :)

  • Anni
    19.1.2018 at 08:59

    Oikein kivan näköiset! Itselläni oli ripsienpidennykset yli vuoden putkeen, ja huollatin niitä n. 3 viikon välein (en edes viitsi laskea, paljonko niihin meni rahaa). Ensin oli klassiset, mutta sen jälkeen siirryin volyymiripsiin ja rrrrrakastin niitä. Ja siis ei nekään mitkään tuksu-pullasudit olleet :D On niiii-iiiin kätevää kun ei tarvitse laittaa ripsiväriä, eikä silti näytä ihan seinästä reväistyltä. Volyymeissä omalla kohdalla tuo 3 viikkoa oli sopiva huoltoväli ja 4 viikkoa ihan maksimi.

    Pelottelen kuitenkin sen verran, että nälkä kasvaa syödessä ;) Itsellä meni tosiaan klassisten kautta volyymeihin, ja muistaakseni ensimmäiset oli jotain 8mm mittaisia ja lopulta mentiin jo jossain 12mm mitassa. Olivat näyttävät, mutta eivät kuitenkaan mauttomat.

    Pahin kriisi iskee sitten siinä vaiheessa, jos/kun päättää niistä joskus luopua. Meni varmaan yli viikko ennen kuin aloin tottua omaan peilikuvaani, kun silmät näytti pidennysten poistamisen jälkeen ihan kaljuilta ja tyyppi muutenkin joltain, mikä on naarattu joesta. Mutta onneks ne omatkin ripset sieltä kasvoi takaisin ;)

    • krista
      19.1.2018 at 21:04

      Kiitos! Ja hih, mä voin hyvin kuvitella, että näiden kanssa alkaa ahnentia aina isompia – mulla on jo nyt vähän sellainen fiilis :D Mutta hei jos siltä tuntuu, että haluaa isompaa, niin mikäs siinä! Jos kerran itse tykkää, niin voihan sitä päätyä vaikka minkälaisiin räpsyttimiin :) Mä tavallaan aina tykkään, kun on tanssiesityksissä sellaiset yyberkarseat megaripset :D Ehkä mä vuoden päästä oon päätynyt sellaisiin :D

      Apua tuo poisto saattaa olla kyllä aikamoista. ”Naarattu joesta” :D Sitä odotellessa :D

  • Puumis
    19.1.2018 at 11:27

    Ei kannata paikkailla ripsarilla, sitä kun et voi pestä pois kun ne ripset ei saa periaatteessa kastua (!) ikinä…jatkuva kastuminen lyhentää pysyvyysikää. Mulla oli ripsienpidennykset standardina n. 1,5 vuotta, kävin 3 viikon välein huoltamassa. Niitä sai kyllä aamuisin kammata aika huolella, varsinkin jos nukkui vahingossa ”silimän päällä” niin ne oli aika sotkuisesti sojottamassa seuraavana aamuna.

    Kaikesta ”vaivasta” huolimatta pitäisin edelleen pidennyksiä, mutta tulin allergiseksi sille ripsiliimalle :( Viimeisellä kerralla oli 2 päivää Karvis-silmät. Ja kun yritettiin korvaavaa liimaa (jotain hypoallergista), ripset karisi tyyliin viikossa.

    Joo ja toisiaan jatkuva pidennysten käyttö haurastuttaa omia ripsiä, eli ne on sitten vähän aikaa aika karut sen jälkeen kun menee takaisin luomuksi.

    Tulipa jotenkin negatiivisen oloinen kommentti – onhan ne siis aivan IHANAT kuitenkin. Sopii sulle tosi hyvin <3

    • krista
      19.1.2018 at 18:24

      Oho, mä taas oon ymmärtänyt, että nimenomaan näitä pitääkin pestä päivittäin! Eilen jo eka kertaa (eka vuorokauteen ei saanut kastella) suihkussa varovaisesti pesin. Ja ripsaria sanottiin, että voi käyttää jos haluaa (mutta alkuun ei varmaan tarvitse), mutta myöhemmin voi käyttää – kunhan ei poistoaine ole öljypohjaista… Mutta samanaikaisesti en kyllä yhtään epäile sun kokemuksia, koska kyllähän kaikenlaien rasitus kuitenkin varmasti vähentää pysyvyyttä. Mutta varmaan kokemukset kans näiden kanssa karttuu!

      Ja kiitos! Ihanat on! <3

      • Helmi
        22.1.2018 at 22:27

        Vastaan nyt tähänkin, että olen myös saanut myös ohjeistuksen pestä päivittäin. Silloin, kun ensimmäiset ripset otin vuonna 2013, oli ohjeistus muistaakseni vähän erilainen, ja kehotettiin ylimääräistä kostumista ja esim. saunomista välttämään. Olisikohan ne liimat (tai tieto niiden pysyvyydestä) tässä välissä kehittyneet, kun on ohjeistus muuttunut…

  • Kolmen manna
    19.1.2018 at 13:26

    Itsellä oli ripsipidennykset vuoden ajan ja sitten kyllästyin just siihen kun osa oli jo irronnut ja osa paikallaan niin sitten tuli semmoisia ”tyhjiä” kohtia. Nyt oon muutaman kerran käynyt ottaan lash liftin ja ihan koukussa tähän systeemiin. :)

    • krista
      19.1.2018 at 21:05

      Oi, mikä se lash lift sitten on…? (säntään googlaamaan)

  • Selja
    19.1.2018 at 17:35

    Minäkin ottaisin tuollaiset, mutta kun olen himouimari, eikä uiminen kuulemma sovi noiden ripsien kanssa, niin en ole viitsinyt… Miten sinä Krista maltat olla pis rannoilta ja uima- altailta siellä Espanjan auringossa, vai teetko uhrauksen kauniiden ripsiesi vuoksi? Ne näyttää hyviltä ja luonnollisilta, en tykkää sellaisista ylituuheista ja pitkistä yhtään mutta sulla on just kivat.

    • krista
      19.1.2018 at 18:16

      Enpäs muuten tiennytkään, että ei kestä uimista! Jossain lukee, että saa uida normaalisti, mutta tietysti jos on himouimari ja ui paljon, niin ehkä ne kärsii.. En tiedä, kun ei ole kokemusta :) Mutta joo en todellakaan uhraa yhtään mitään, hih! Jos ei kestä mun elämää, niin sitten ei kestä ja tuli todettua, että ei sovi mulle :) Ajattelin siis ihan normaalisti elellä näiden kanssa ja katsoa, miten käy. Tietysti ohjeiden mukaan kuitenkin, eli esim. ei öljyisiä silmämeikinpoistoja.

  • Mims
    19.1.2018 at 22:45

    Noni sit vaan seuraavaks microblading-kulmat ;)
    Mulla on volyymiripset ja just noi kulmat laitettu. Niin luksus kun meikkaus on aamurutiineista kokonaan pois – suosittelen! :)

    • krista
      19.1.2018 at 23:20

      Hihi, porttiteoria! :) Mutta joo tuolla ajatuksella ymmärrän kulmien laitonkin tosi hyvin!

  • AaHoo
    19.1.2018 at 23:48

    Mille nuo näyttää sivulta? Siis mietin, kun omat ripset yleensä tököttää suorina eteenpäin ja nuo tekoripset kaartuu kauniisti ylöspäin? Tätä olen aina miettinyt, joten huippua, jos viitsit laittaa kuvan! Mutta siis hyvälle näyttää :)

    • krista
      20.1.2018 at 00:05

      Nää kaartuu! Niitä oli eri kaarevuudella ja tätä mulle suositeltiin – laitan kuvan huomenna!

    • krista
      20.1.2018 at 19:21

      Nyt otin kuvan sivulta! :) Instassa täällä: https://www.instagram.com/p/BeLfAxuhVvh/?taken-by=puutalobaby

      • AaHoo
        20.1.2018 at 21:25

        Kiitti kuvasta!!! Siis nuo omat ripsethän häviää tuonne jonnekin täysin sekaan! Oon aatellut, että ripsiä on sitten ”kahdessa tasossa”, omat eteenpäin ja nuo siinä päällä :D. Hyvälle näyttää!