Käänteinen tavaravirta

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Ekopaasto

Maanantain… (kröhöm) …etsintäbloggauksen yhteydessä pari lukijaa ihmetteli vähän tyyliin (ei näillä sanoin), että miten voi olla sama tyyppi, joka ähkiipuhkii, että ei haluaisi hankkia ylimääräistä kamaa. Ja samanaikaisesti kuvista näkee kyllä, että sitä kamaa on sen verran, että on sitä kuulkaas ainakin jossain vaiheessa ostettu.

Selityshän on tietysti yksinkertainen.

Olen ollut aikuisikäinen, omilla rahoillani elävä ja omia hankintoja tekevä kuluttaja jo… (laskee) …jo kohta 19 vuotta. Yhdeksäntoista vuotta. Siihen mahtuu kaikenlaista.

Näiden vuosien aikana olen ollut soluasunnossa asuva ja opintotuella pihistelevä opiskelija, joka söi pelkkää halvinta makaronia ja pölli ketsupit ja vessapaperit (sori) Helsinginkadun Hesburgerista. Olen ollut ”double income no kids” -elämää viettävä uraihminen, joka osti kerralla viidet kengät hintalappuun vilkaisematta. Olen ollut säästöjeni varassa Intiaan lähtenyt vapaaehtoistyöntekijä. Olen ollut uudestaan nollapisteeseen aikuiselämänsä buutannut citysinkku, jonka asuntolainan määrästä verotoimiston virkailija huokaisi ”herrajestas”. Olen säästänyt rahaa, käyttänyt rahaa, tehnyt töitä, opiskellut, kuluttanut, ostanut, pihistellyt, kerskakuluttanut, köyhäillyt – ja uusimpana tietysti lapsiperheellistynyt.

Olen elävä esimerkki siitä, että ihmisen kuluttamisen tavat eivät ole vakio. Ne muuttuvat.

Ja juuri nyt minulla on ähky.

Ihan kirjaimellisesti sama juttu: kun syö vaikka kuinka hyvää ruokaa, mutta jos sitä on liikaa… Tulee olo, että uhh pliis ei enää tai oksennan.

Tilanteeseen vaikuttaa tietysti isosti myös se, että puutalossa ei ole yhtään käyttökelpoista varastoa – ullakkoa ei ole, ja kellarissa on maalattia. Ihan kaikki tavaramme ovat siis tässä. Kaapeissa ja vaatehuoneessa. Ei ole paikkaa, minne sysätä pois.

Tässä on astiakaappimme.

Omasta mielestäni se on ihana.

Aika kuluu niin nopeasti – tuntuu, että se oli eilen, mutta se oli toissa kesänä. Silloin tein kierrätysoperaation keittiön kaapeillemme. Laitoin kaikki yksittäiset astiat puoli-ilmaiseksi kiertoon paikalliseen kierrätysryhmään. Ja ne menivät heti: ajankohta oli just sopiva kesämökkiläisille. Ja oh; itse saimme kaappeihin tilaa! Nyt astioita tuntuu olevan juuri sopiva määrä.

Olen tunnearvoihminen. Ja keräilijäluonne, myönnän avoimesti. Nautin esineistä, joihin minulla on tunneside. Jotka merkitsevät jotain.

Mutta samanaikaisesti on myös paljon tavaroita, jotka eivät merkitse mitään. Ne on syystä tai toisesta silti hankittu (tai saatu lahjaksi) eikä niihin ole latautunut mitään… …tunnetta. Niiden eteenpäinlaittaminen on ollut minulla akuuttina toiveena jo tänne puutaloon muuttamisesta asti. Ainoana esteenä on ollut se isoin, josta on se ikuinen pula: aika.

Nyt olen käynnistelemässä juuri uutta, toissa kesää vastaavaa ylimääräisentavaranpoisto-operaatiota.

Luuliko joku muuten, että se maanantain eka kuvan kaappi oikeasti näyttää aina siltä? Se oli siis tietysti silloin, kun olin (etsimistekniikkani mukaisesti) leväyttänyt kaikki lattialle. Normaalitilassa kaapin sisältö näyttää tältä.

Ja tältä:

Hähää – järkytinkö? Meillä on myös järjestyksessä olevia kaappeja, joissa on jopa ylimääräistä tilaa. Heh tiedoksi siis vaan niille, jotka ovat sotkujamme avoimesti paheksuneet :D

Tavarasta luopuminen käy minulta kuitenkin hitaasti. Monet suosivat helppoa ja nopeaa kierrätyslaatikkoon dumppaamista, mutta minulla on joku hassu henkilokohtainen ongelma tämän asian suhteen… Vaikka tiedän, että se ei millään tavalla ole roskiin heittämistä, niin silti… …se vaan jotenkin alitajuisesti karmii minua – ikään kuin olisin hylkäämässä jotain jonnekin. Kylmästi ja tunteetta. Dump dump dump; ”olit minulle joskus tärkeä mutta nyt en tarvitse sinua HYVÄSTI”.

Eijeijeijeijiei en pysty. Ikään kuin tavaralla olisi tunteet.

Tiedän siis hyvin, että tuossa ei ole mitään järkeä.

Mutta minulle siis ihan eri asia on se, että ikään kuin antaa tavaralle uuden elämän.

Esimerkiksi eräs Ikean rahi. Meidän Tikru repi sen ihan riekaleiksi, sitten minä ompelin (surkeasti) siihen uuden päällisen sillä ajatuksella, että se saa ollakin Tikrun raapimapuu. Sitten Tikru raapi senkin riekaleiksi.

Tikrun (niisk) kuoltua Joel sanoi, että nyt tuon riekalekauhistuksen voi varmasti kantaa roskiin. Ei eijeijei! Laitoin kierrätysryhmään ilmoituksen: annetaan tällainen runko sille, joka haluaa täyttää rahin uudestaan ja päällystää sen – ja pian löytyi ottaja! Ja hänellä oli selkeä visio, että millaisen hän rahista aikoo tehdä.

Niiii-iiiin parasta!

Että antaa sen tavaran jollekin ihmiselle käteen ja näkee, miten tämä siitä ilahtuu. Silloin sillä tavaralla on minulle jotenkin… arvoa.

Lasten käyttövaatteet pöydällä: kahdessa ruskeassa korissa Seelan ja kahdessa ruskeassa korissa Silvan vaatteet. Heh eikä niitä ole edes noin paljon – kun vaan ehtisi poimia pieneksijääneet pois…

Harrastin joskus shoppailua ikään kuin terapiakeinona. Minulla oli siitä vakioläppäkin – jos vaikka työkuvioissa joku oli… …hankala, päätin lähteä töiden jälkeen ostamaan itselleni kengät. Kostoksi. Häh häh hää, siitäs sai; meitsi osti kengät. Tai useammat. Kerran, kun joku pölli minulta (oi kyllä) saappaat, ostin itselleni kolmet. IN YOUR FACE, SUCKER!

Jepjep.

Se toi tyydytystä. Lohdutusta. Ehkä sellaisessa elämäntilanteessa, jossa sitä lohtua en muulla tavalla saanut tai osannut ottaa vastaan.

Nyt kuvio on kääntynyt täysin toisin päin. Olen huomannut, että on aivan yhtä palkitsevaa antaa itselle turha tavara pois sellaiselle, jota se ilahduttaa.

Tai palkitsevampaakin.

Minimalistia minusta ei silti saa millään. En haluakaan. Olen persoonaltani aina runsas. Rakastan värejä ja kaikkea… …no niinku oranssia ja intialaista – hehe kyllä te tiedätte jo.

Turhaa en kuitenkaan enää tarvitse. Tavaravirta pitäköön nyt jatkossa suuntanaan puutalosta ulospäin.

You Might Also Like

  • Korppu (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 17:54

    Tavara on niin vaikeata!!

    Itselle on myös kertynyt vähän sitä ja tätä ja tuota nurkkiin. Mielelläni hankkiutuisin eroon tavarasta, mutta jotkut (kalliimmat) jutut on…äh. En mä tahdo antaa niitä ilmaisiksi pois, jos olen käyttänyt niihin vaikkapa sata euroa! Kyllähän siitä nyt edes kymppi pitäisi saada! Seuraava kysymys onkin, että kukahan ne sitten ostaisi. Ei kukaan. Jep.

    Helpointa olisi tehdä siivous ja viedä kirpparille. En jaksa noita facebookin ”joo mä haen tänään”-varailijoita, jotka sitten peruvatkin viime sekunneilla – jopa ilmaisen tavaran kohdalla, jumaliste, hermo repeää minulta.
    Nyyh. Voisipa pitää sellaiset ”tulkaa kotiini, ottakaa tahtomanne ja antakaa rahaa ja suklaata vastineeksi”-päivät. En kyllä sitten tiiä miten sitäkin valvot, että kuka vie ja mitä vie :D

    • Kristaliina
      25.3.2015 at 20:44

      Tuo tavaran arvojuttu on kyllä välillä vaikea, just kalliimmalle tavaralle. Oon ajatellut sellaisia laittavani sitten vaikka huuto.netiin (lähikirppisryhmässä kun myydään niin halvalla; mikä on siis sinänsä hyvä), mutta vaivan takia huutiksen käyttö kyllä helposti jää… Ja paikalliseen ryhmään laitan sitten tavallisesti mahdollisimman pienellä hinnalla, että menee vaan helposti ja nopeasti kaupaksi.

      Täällä järjestetään silloin tällöin kotikirpputoreja vähän tuolla periaatteella kuin sanoit! En oo koskaan käynyt, mutta kuulostaa ihan toimivalta idealta :)

  • Liisalotta (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 18:11

    Kannattaa lukea Marie Kondon The life-changing magic of tidying up. Samaistun tuohon haluun antaa tavaroille arvokas uusi elämä, mutta oikea kysymys kuuluu, kuinka arvostettu ko. esine on lojumassa oman kaappini pohjalla unohdettuna ja käyttämättömänä?

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 18:46

    Minäkin saan nykyään suuren suurta mielihyvää juuri siitä antamisesta. Ihan sama, paljonko maksoin itse. Vien HOPElle tai Pelastusarmeijalle kaiken nykyään, koska se parilla eurolla kauppaaminen tuntuu jotenkin niin…en mä tiedä mutta ahneelta. Olen niin iloinen, että vapaaehtoisvoimin esim. HOPEssa tavara päätyy oikeasti sitä tarvitseville. Ja ihana olo on sekin, kun kaappi on välillä puoliksi tyhjä :D Leluista on ollut vaikea välillä luopua, sillä luon ihme tunnesiteen lasteni puolesta leluihin heheh. Ehkä siksi, että omia lapsuuden lelujani ei ole säästynyt. Mutta nyt olen päässyt siinäkin parempaan jamaan ja vein esim. korillisen duplo-legoja Hopelle. Joku lapsi, joka vaikkapa turvakodin kautta muuttaa vanhempansa kanssa uuteen alkuun, saa iloa paaaaljon enemmän kuin ”yltäkylläisyydessä” elävät lapseni. Tsemppiä kierrätysurakalle!

  • GoneWithTheFairies
    25.3.2015 at 19:19

    Oi, voin niin samaistua! Avokin kanssa muuttaessa yhteen kävi ilmi se ikävä fakta, että vanhassa yksiössäni on aivan käsittämätön määrä säilytystilaa. Ja sitten kun sen tavaramäärän vielä siirtää kaksioon, jossa on vähemmän säilytystilaa kuin edellisessä kämpässä JA se säilytystila pitää jakaa jonkun muun kanssa, on se jo tuskallisen selvää. Itsekin kiinnyn tavaroihin hämmentävän kovasti. En toki kaikkiin – osan pystyn laittamaan melko vähällä tuskalla kiertoon, kunhan olen ensin pohtinut, miten optimoisin sen jatkokäytön (esimerkiksi kannattaako halpisketjun muutaman kerran käytettyjä uusia trikoopaitoja laittaa lahjoituskirppikselle, etteivät sitten varmasti päädy matonkuteina myytäviksi siksi ettei kukaan halua maksaa käytetystä halpisketjun paidasta oli miten vähän käytetty vain..?). Itse en kykene (tai halua) luopumaan mistään ilman, että olen käynyt tavarat ensin itse rauhassa läpi. Kaikkein suurin kauhistukseni on säännöllisesti kuultu vinkki: ”Jos tavarat on olleet laatikossa vuoden ilman että olet mitään kaivannut, dumppaa koko laatikko avaamatta kierätykseen.” En! Enenen!  Vuoden kiertolaisuuden jälkeen (asuin vuoden aikana viidessä eri asunnossa ja parhaina hetkinä kamat oli levitelty kolmeen eri kämppään) olen koittanut kartoittaa, mitä missäkin on ja pikkuhiljaa käydä läpi kamoja ja luopua ylimääräisistä. Useampi IKEA-kassillinen tavaraa on lähtenytkin jo kiertoon ja useampi varmasti lähtee ennen kuin homma on valmis (onko se oikeasti koskaan valmis?). Baby steps, baby steps. :) Tsempppiä teidän urakkaan! :) 

    • LauraEm.
      25.3.2015 at 19:57

      ”Kaikkein suurin kauhistukseni on säännöllisesti kuultu vinkki: ”Jos tavarat on olleet laatikossa vuoden ilman että olet mitään kaivannut, dumppaa koko laatikko avaamatta kierätykseen.” En! Enenen!”

      Mun silmät laajeni niin paljon että alko sattuun! Siellähän voi olla vaikka mitä TÄRKEÄÄ! Ai kauhee.

      • Kristaliina
        25.3.2015 at 20:16

        Sama! :D Mä kans haukon henkeäni tuota edes ajatellessani – ei ikinä! Eijeijei!

        Joo ei sovi mulle tuo toimintatapa, vaikka tosiaan se on nykyään joka toisessa naistenlehdessä ja blogissa :)

        Mun mielestä on itse asiassa ihana avata joku vanha laatikko, että uuuu uuuuu mitä täältä löytyykään :) Aarreaitta omassa kodissa!

        • Emmanna (Ei varmistettu)
          27.3.2015 at 08:44

          Vähän niin kuin lapset ja lelut. Tavara alkaakin taas kiinnostaa, kun on välillä hyllyssä. ☺ Kiitos postauksesta, tavaroiden kanssa tasapainoilu tuntuu olevan yleinen ongelma.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        25.3.2015 at 20:20

        Käytännössähän tuo vinkki toimii vain jos tietää mitä laatiko(i)ssa on. Tiedän eräänkin tapauksen joka tuota neuvoa noudattamalla onnistui heittämään pois passinsa…

        • Kristaliina
          25.3.2015 at 20:22

          :D

        • LauraEm.
          25.3.2015 at 20:33

          Joo, on mullakin ollut sellasia epämääräsiä kirppiskasseja tms jotka on vaan jääny pyöriin, sit availen niitä ja ”otan takasin käyttöön” eli vaan taas takasin kaappeihin pyöriin. Mä kun en kauheen hevillä luovu vaatteistakaan, niin niille pois laitetuille on kyllä ollut syy laittaa pois. Sellasiin mä oon opetellut, että ”ai niin tää oli menossa keräykseen, en kato ja muistele mitä siellä on, laitan pois”. (Tosin kannattaa sen verran tarkistaa että se on oikeesti kirppiskassi, oliko se Rosannalla kun eteisen ”roskapusseissa” olikin ollut vauvanvaatteita…). Mut just vaan joku laatikko tms mistä ei ees tiedä mitä siellä on, huih vaatii tarkkaa läpikäymistä!

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            25.3.2015 at 22:46

            Mä löysin taannoin pahvinkeräyksestä kaksi vaippalaatikollista kauniisti viikattuja vauvanvaatteita. Jotenkin arvaan että emäntä oli pyytänyt isäntää viemään ”ne laatikot sieltä varastosta” pahvinkeräykseen ja isännän matkaan tarttui kenties väärät laatikot…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 19:22

    Asiasta kukkaruukkuun, tuosta työ- ja opiskelutaustastasi olisikin kiva kuulla enemmän. Jossain on gradutuskaa varmaan tullut ilmi ja joku luentojuttu Anna Mäkelän yhteydessä, mutta en muista tarkemmin mitä olet opiskellut tai missä työskennellyt. Tai mikä työ sinua odottaa perhevapaiden jälkeen.

    Kulutustottumuksiaan tosiaan voi ja saa muuttaa. Vieläkään ei kuitenkaan mene ihan läpi, etteikö lapsillakin olisi ylenmääräisesti jotain, kun siinä pinniksessäkin taannoin saattoi lojua parisataa(!) vaatekappaletta. Enkä itse tosiaankaan ole mikään paheksumaan suurta tavaramäärää: meillä on lapsilla vaatteita niin, että voimme olla lomareissussa vuodenaikana minä hyvänsä kaksi viikkoa ja vielä pärjätään kotona toiset pari viikkoa pyykkäämättä jos tarve vaatii. Toisaalta en edes muista milloin olisin ostanut lapsille uutta vaatetta kaupasta vaan järjestäen kaikki tulee kirpputoreilta, lahjaksi tai kavereilta kiertoon. Vaatteet ovat siis maksaneet pääosin euron tai alle kappaleelta, ulkovaatteet vähän enemmän. Sillä hinnalla siis millä pakkotilanteessa hakisin lapselle kengät prismasta, olen ostanut muutamat kengät varastoon etukäteen. Kerskakulutukseksi näistä kumpaakaan tapaa ei varmaan ole syytä kutsua.

    • Kristaliina
      25.3.2015 at 19:33

      Pikakännykkäkuittauksena: siinä pinniksessä olivat/ovat aikuisten vaatteet :) Lasten pestyt menevät suoraan noihin koreihin kylppärissä :)

  • M-M
    25.3.2015 at 20:06

    Meillä olis rutkasti  enemmän säilytystilaa,  JOS mä suostuisin luopumaan käsityö-ja askartelutarvikkeista. Mutta sitähän mä en tee :)

  • kao kao
    25.3.2015 at 20:10

    Eteenpäinlahjoittaminen on ihan parasta! Mä sain kaveriltani kauan kuolaamani Scanian vanhan laukun. Se on jo ihan puhkikulunut ja nolo, mut kannan sillä edelleen salivaatteeni. Kyllä sen jollain vahvikekankaalla saa vielä korjattua! 

    Ja niistä tulee niin iloisia ajatuksia, nähdessäni ruokapöydän tuolini tulee mieleen heti lapsuudenystäväni ja hänen pieni perheensä. Tuolit ovat ystäväni miehen mummon vanhat ja todella kauniit.. 

    Olisin halunnut ostaa asunnonkin vanhana. Sellaisen jolla on jo tarinoita. Tämä ihan uusi oli jotenkin tosi tyhjä. Nyt me ollaan tietenkin kasvettu kaksi vuotta yhdessä joten hänkin jo vähän persoonallisempi.. Mut kiertoon vain ja ajatuksella!

    • Kristaliina
      25.3.2015 at 20:14

      Mä sain yhden oranssin iiiiiihanan huivin eräältä ihan tuntemattomalta kivalta ihmiseltä – tuosta ihan noin vaan :) Hän ajatteli, että tykkäisin siitä – ja oli ihan oikeassa. Aina, kun näen huivin tai käytän sitä, tulee hyvä mieli :)

      Mäkin halusin vanhan asunnon/talon, ehdottomasti!

      • kao kao
        25.3.2015 at 21:32

        Voi kivaa jos se on ollut tykätty :) Piti kyllä vähän kerätä rohkeutta ennen kuin otin yhteyttä.. ku mitähän se sitten oikein ajattelee. ha ha.

  • Papyli
    25.3.2015 at 20:33

    ”Harrastin joskus shoppailua ikään kuin terapiakeinona. Minulla oli siitä vakioläppäkin – jos vaikka työkuvioissa joku oli… …hankala, päätin lähteä töiden jälkeen ostamaan itselleni kengät. Kostoksi. Häh häh hää, siitäs sai; meitsi osti kengät. Tai useammat. Kerran, kun joku pölli minulta (oi kyllä) saappaat, ostin itselleni kolmet. IN YOUR FACE, SUCKER!”

    Ha! Repesin! :D

    • possu
      26.3.2015 at 17:46

      Täällä toinen terapiaa harrastava, tosin hankin koruja. Ei tarvitse olla jalokiviä tai -metallia, mutta aina on löytynyt jotain kivaa..Sitten pitäis keksiä missä niitä pitää.

      • Papyli
        26.3.2015 at 18:07

        Mä kyllä myös myönnän harrastavani välillä terapiashoppailua.. Onneksi nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Ja juurikin kengät ovat kohteenani :D 

        Siksi ehkä tuo Kristan kommentti juuri naurattikin.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 20:43

    Meidän tavaroiden vähennysprojekti alkoi siitä kun kaksi yli kymmenen vuotta omillaan asunutta (kumpikin isossa kaksiossa) tyyppiä muutti yhteen (siinä vaiheessa on ehditty valmistua, nauttia säännöllisistä kuukausituloista pitkään jne). Kaksi astiastoa (6+8 hengelle, onneksi sopivat yhteen), kahdet kattilat, viinilasit (you name it, kaikkea löytyi), kirjahylly ja levyhylly täynnä duplikaatteja (sama maku kummallakin), jne jne. Meidän kolmiossa oli kyllä säilytystilaa, mutta seuraava muutto kun realisoitui niin todettiin että kaipa me ollaan yhdessä noin niinkuin pitkällä tähtäimellä ja alettiin karsia. Siitä muutosta on nyt 6 vuotta ja me ollaan karsittu, karsittu ja karsittu, vuosi vuoden perään (ja kas, viimeksi joululomalla perkasimme lakanakaapin, 15 pussilakana settiä (!?!?…siis nää on olleet sen 8 yhteistä vuottamme kaapissa oottamassa) pois ja silti jäi enemmän kuin tarpeeksi. Kenkiäkin mulla oli ihan älyttömästi silloin kun miehen kanssa yksiin muutin (nyt on ehkä 1/4 siitä määrästä ja tämänkin on enemmän kuin tarpeeksi). Joo ja sattuneesta syystä häälahjaksi ei todellakaan toivottu tavaraa :)

    No joo, mutta sitten tuli tää skidi kolme vuotta sitten. Eka periaatepäätös oli että ei muuten hankita yhtään säilytyskalustetta lisää, vaan raivataan skidin vaatteille tilaa olemassa oleviin. Skidin vaatteille siispä lipasto ja hoitopöytä tehtiin sit vanhasta keittiön pöydästä jne. No, mutta se ovista ja ikkunoista tulevan tavaran määrä oli jäätävä (sitteriä, vaatetta, leluja, leikkimattoa…argh, vanhempi polvi siis pyytämättä ja yllätyksenä ”ilahdutti” meitä) ja sit tarpeellista mutta isokokoista (vaunut, turvakaukalo, matkarattaat, kantoreput, syöttötuoli). Argh. Siis oikeasti jossain vaiheessa tuntui että skidillä on enemmän romua kuin meillä. No mutta kun skidin tavarat vaati niin paljon tilaa, niin jatkettiin omista karsimista. Ja onneksi nyt kun skidi on lähemmäs 3v. niin isosta osasta romua on päästy eroon. Vissiin yksi iso matkalaukullinen ja kaksi muovikassia skidin pieniä vaatteita, yksi iso matkalaukullinen leluja ja turvaistuin oottavat kiertoon pääsemistä (ja yhdistelmistä, kantorepusta, turvakaukalosta jne on jo eroon päästy), paljon vaatii vaan energiaa kierrätys (kunnei tosiaan ilmaiseksikaan pääse eroon helpolla, vaan tulee säätöä ja ohareita) mutta eipähän ole tavararöykkiöitä.

    Joo ja oikeasti se perimmäinen syy miksi tavararöykkiöt ahdistaa, on se että faijani kuoli yht’äkkiä eräänä kauniin päivän iltana. Jälkeen jäi hamstraajafaijan täyttämä omakotitalo. Sitä taloa peratessani tavaran hamsteroinnin älyttömyys kirkastui mulle. Siis kun mitään ei mukaansa saa, joten kotiaan ei kannata turhalla tavaralla täyttää.

  • L / Tänään kotona (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 21:10

    Oi, ja minä rakastan järjestelyä. Siis jos jotain tekemistä nyt voi rakastaa… Tai pidän siis siitä lyttömän paljon. Se rentouttaa. Ja on mukavaa. Mutta silti mullekin on kertynyt kasoja, joista pitäisi päästä eroon. Koska en halua säilöä sellaista tavaraa, mitä en tarvitse. Kyllähän se järjestely on helppoa, tavaroiden poisvieminen on se vaikea paikka. Ei vain saamattomuuden takia, vaan myös siksi, että olisi mukavampi antaa tavara suoraan sellaiselle, joka sen tarvitsee, kuin viedä se kierrätyskeskukseen (jossa se myydään).

  • Niin totta (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 21:25

    Toi ”Tunnearvotavara” on mulle täydellinen sana ja täyttää kaappini – mutta vähän olen pystynyt hellittämään siskon neuvolla:”Ota se tavara, pussaa sitä ja sano sille kiitos ja sitten vaan kiertoon/poistoon” ja tää on oikeasti helpottanut luopumista – oikeastihan niitä tavaroita ei kuitenkaan sitten kaipaa.

    • kao kao
      25.3.2015 at 21:36

      Siis mä en voi luopua yhdestä halvasta kynttilänjalasta ja kynttilöistä, koska äiti on ne mulle ostanut ja silloin noin 12 vuotta sitten melkein kyynelsilmin vakuutin että haluan tän ja poltan kaikki kynttilät ja se oi siis tosi ihana.. Olihan se pari vuotta esillä hyllyssä, sitten maku muuttui, mut voiko sitä heittää pois? No ei kun äidille lupasin et se on tarpeellinen..

      Voin jo ihan kuulla äidin höpöhöpö pyrskähdyksen tähän. Joten mä kokeilen tota et pussaan sitä ja annan mennä. Hei hei kynttiläjuttu. Rakastan äitiä ilman sinuakin <3

      • Hertta
        26.3.2015 at 14:39

        Voi ei, liikutuin tästä niin <3

  • Ladyinblack (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 23:12

    http://www.honeyacid.net/kampela/Tekstit/poetry/neruda_-_oodi_esineille.txt

    • Kristaliina
      26.3.2015 at 13:52

      Mahtava! 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    25.3.2015 at 23:34

    Itsepalvelukirppispöydän pitäminen on niin hauskaa! Pidin sellasta melkein koko viime syksyn ja myin yhden muuttoautollisen verran tavaraa, ja pöytämaksujen jälkeen jäin jopa voitolle. Myin kaikki mahdolliset romppeet pois mitkä ei uuteen pienempäänkämppään sopineet. Yhtäkään tavaraa emme ole niistä kaivanneet, päin vastoin nyt on kevyt oli. Tosin lisää myytävää löytyy vieläkin, siihen jää koukkuun. Yksi tekijä on se että vaatemaku ja -koko on muuttunut totaalisesti äitiyden myötä ja on pakko hiljalleen myöntää itselleen etteivät ne vanhat vaatteet enää tuu sopimaan, tai vaikka niihin jotenki mahtuis niin vartalo on nyt muuttunut.

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 00:45

    Kun me muutettiin meidän nykyiseen asuntoon n. 3,5 vuotta sitten, olin päättänyt että osa tavaroista menee kierrätykseen. Muutto läheni ja yhtäkkiä oli helpompaa vaan pakata ihan kaikki ja roudata tavarat uuteen asuntoon. Jep, ja sillä tiellä ollaan. Olen nyt vuoden ajan yrittänyt käydä läpi tavaroitamme ja lajitella pois menevät. Vaikea tehtävä tällaiselle hamsterille. Roinaa ja nimenomaan tuollaista nostalgia roinaa on ihan liikaa. En mitenkään haluaisi luopua tavaroista, jotka ovat merkinneet mulle jotain ja lahjan antaja on ollut tärkeä ihminen. Mutta alan hiljakseen ymmärtää että tyttö tarvitsee tilaa omille tavaroilleen, joten on vaan luovuttava. Ja joo mä kanssa ajattelen että tavaroilla on sielu.

  • sariaaa (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 02:27

    Me valmisteltiin vuosi sitten muuttoa pienempaan kotiin, ja sita varten koitettiin mahdollisimman paljon karsia tarpeettomaksi kaynytta tavaraa etukateen. Paljon lahti hyvantekevaisyyskirpparille, ja muutama isompi juttu myytiin itse eteenpain.

    Paras mieli jai kuitenkin kahdesta muusta tavasta. Jatkuvana taktiikkana pyysin meilla kayneita vierailijoita katsomaan kirpparikassit lapi ja ottamaan mita halusivat. Oli kiva nahda etta itselle nykyaan turha tavara sai iloisein vastaanotan itselle tarkealta ihmiselta.
    Viela kivempi mieli tuli siita kun kerasin kaksi jatesakillista lasten ja naisten vaatteita (naapurini osallistui myos tahan) ja muutaman isomman vauvatavaran, ja lahjoitin ne paikalliselle naisten turvakodille. Saatuaan miehensa hakeman ”saaliin” kotiin turvakodin tyontekija soitti viela takaisin, ja oli niin kiitollinen siita tavaramaarasta etta itseani melkein havetti (eihan se itselta ollut mikaan iso ele kun se kaikki oli pieneksi jaanytta tai muusta syysta kaytosta poistettua, itselle ns. arvotonta tavaraa).

  • Raleigh (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 07:36

    Kaikki muut tavarat pysyy meillä ihan hallussa, mutta vaatteet, argh! On äitiysvaatteita ja imetysvaatteita, läskipäivävaatteet ja vannon-että-mahdun-näihin-vielä-jonain-päivänä-vaatteet, remppavaatteet, työvaatteet ja kotivaatteet. Ja tietty ne perus ja tavis arkivaatteet. Niin ja ulkovaatteet, urheiluvaatteet ja talvivaatteet.
    Miehellä ongelma on teiniajoilta säästetyt hupi ja bändipaidat. Ei niitä käytetä, ei niihin edes mahdu, mutta eieieiei saa edes karsia.
    Puhumattakaan lasten vaatteista. Pojat 12v, 3v, ja 5kk, mitä säästetään nuorimmalle, mitä kiertoon, pitäiskö myydä (äh mikä vaiva), vauvan vaatteet pois, mutta mihin (myyntikelpoista, lahjoituskelpoista ja täysin loppuun käytettyä). Ja kengät sitten, kokojen 19-43 väliin mahtuu aika monen sorttista monoa, monen sorttiseen menoon ja keliin.
    Puhumattakaan teini-neidistä. Pelkkä asenne: teineillä pitää olla paljon vaatteita, et on kato valinnan varaa AHDISTAA tätä äitiä. Ostaa paljon itse, vaihtaa kavereiden kanssa, lainaa sieltä ja täältä, saa mummilta (meillä on tosi nuorekas ja muodissa mukana oleva hip-mummi). Mä olen jo ajat sitten pudonnut kelkasta. Annan vaan rahaa kun sanoo et tarvii uudet tennarit.
    Vaatehuollon ja kierron mielellään ulkoistais jollekin. Bisnesidea, vapaaseen käyttöön.

  • seasonsofmari
    26.3.2015 at 10:27

    Mullakin on tavaraahky (vahan oon onneton, mulla on kaverin mac kaytossa ja tasta puuttuu aat ja oot pisteilla, enka onneton osaa tehda niita). Paha semmonen. Helpottaa ajatus, et kun muutetaan maasta parin vuoden paasta, ei tarvii miettii mitaan, senku myy KAIKEN pois. Jee! 

  • Någon Annan (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 11:35

    Mä sanon aina, että tavara on yksi länsimaisen ihmisen suurimpia vitsauksia. Meillä on myös vanha talo ja huonot säilytystilat, mutta onneksi se on johtanut myös siihen, että olen alkanut innoissani vähentää tavaraa – ja nyt tulos on alkanut näkyä! Vielä on paljon tekemistä, mutta sielua hivelee, kun huomaa, että tavara on jostain kohdaasta vähentynyt.

    Mä oon tehnyt vähennystä pussi kerrallaan. Kerään kirpparille pienen pussin ja vien. Huonot retkut menevät H&amp;M:n vaatekeräykseen. Roskiinkin oon livautellut aina jotain. Kaikista parhaat vaatteet ja käytöstä poistuvat lastenvaatteet ja muu liikkuvampi tavara menee itsepalvelukirpparille. Jälkimmäisessä on kuitenkin se ongelma, että niden myytävien tavaroiden hamstraaminen vie kuitenkin tilaa sekin. Mä panen osan itsepalvelukirppiksellä myymättömistä kamoista esim. lähetyskirppuun, mutta osan jätän seuraavaan kertan

  • Mar-Jatta (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 13:32

    Haluaisin tuoda keskusteluun yhden näkökulman, koska tästä keskustellaan nyt ekopaaston näkökulmasta. Nykyään aika monet ovat ahdistuneita tavaramääristään (minä myös) ja lähipiirissä ja somessa usein kerrotaan, että kaappeja tyhjennetään ja tavaraa lähtee kiertoon ja tulee hyvä olo. Varmasti tuleekin. Mutta voi olla riskinä, että tavaran eteenpäin kierrättämisellä ja joskus jopa roskikseen heittämisellä hankitaankin itselle parempaa kuluttajaomatuntoa.
    Tottakai tavaran kierrättäminen säästää luontoa ja rahaa, mutta siitä saattaa tulla semmoinen illuusio, että koska laitan tavaraa kiertoon, voin ostella huolettomasti toisia tavaroita tilalle. En nyt puhu tästä puutalon ongelmana vaan tunnistan sortuvani itsekin tähän ajattelumalliin.
    Eli se todellinen ekopaasto lähtisikin siitä, että se tavaravirran tulo kohtuullistuisi. Olipa tavara kierrätetty tai uusi tai saatu, ja vaikka se vielä menisi seuraavalle käyttäjälle, mietittäisiin oikeasti, että pärjäänkö ilman tätä. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin mulle!m

    • Kristaliina
      26.3.2015 at 13:46

      Kyllä, oi kyllä! Mä itsekin tuota ajattelin – ja mietin, että pitäisikö tehdä vielä jatkopostaus tästä, kun yhdessä bloggauksessa ei voi sanoa kaikkea :) Kun olen koneella, mä yritän kaivaa esiin ihan mahtavan vanhan Minimalen-blogin kirjoituksen, jossa pohditaan just tätä!

  • Paprika (Ei varmistettu)
    26.3.2015 at 14:16

    Oh! Toivottavasti en kuulostanut paheksuvalta. Oon tuommoinen räiskyvä tyyppi itsekin ja noh. Tuntuu enemmän siltä, että samassa veneessä ollaan. Lauantaiksi varasin kirppispöydän ja huoh, tää on ikuisuusprojekti :D

    • Kristaliina
      26.3.2015 at 14:25

      Eijeijeijei, et ollenkaan! :)

      Täältä kans lähti jo tavaraa kiertoon eilen, ja lisää tänään :)

    1 2