DIY: helppoa grafiikkaa lasten kanssa

Meidän koululaisten maaliskuun DIY-grafiikkaprojekti herätti Insta Storyn puolella paljon ihastusta ja kysymyksiä ohjeista. Joten tässäpä tulee!

Tämä on siis ihan oikeasti helppoa tee-se-itse grafiikkaa, joka on tosi palkitsevaa sekä tekijälle että ohjaajalle – koska tulee niin upeaa lopputulosta! Valmista ei tule ihan viidessä minuutissa, eli kannattaa varata pari tuntia rentoa luovaa aikaa tai varautua siihen, että projektia tehdään useammassa osassa.

Mutta noin niin kuin muilta osin tämän grafiikkatyön voi tehdä varmasti tosi monenikäisen kanssa: koululaiset tekevät itse, pienempää voi vähän tai vähän enemmänkin auttaa. Eikä tämä ole pelkästään lasten projekti, aikuinen voisi tästä myös innostua ja saada aikaan jopa melkein yhtä hienon taideteoksen kuin lapsi, haha!

Ja näin me se tehtiin.

Olimme siis Espanjassa, jossa meillä ei ollut mitään erityisiä välineitä mukana, saatikka halua lähteä mihinkään erikoiskauppoihin. Niinpä käytettiin mielikuvitusta ja katseltiin vaan ympärillemme, että mitä välineitä voitaisiin soveltaa!

Meidän välineet:
– paksumpi piirustuspaperi (tämä on ainoa, mikä tuotiin Suomesta)
– akryylimaalit (tuubeja oli ostettu jo aikaisempina vuosina Espanjasta lasten taiteiluja varten)
– jumppamatto (kaiverruslaataksi)
– terotetut syömäpuikot (kaiverrusvälineeksi)
– pesusienen palat (värin levittämiseen)

Nämä toimivat tosi hyvin, mutta välineet voi keksiä jokainen itse kotoa löytyvistä jutuista – esimerkiksi sukkapuikko saattaisi olla loistava kaiverrusväline! Oikeastaan ainoastaan nuo värit on sellaisia, joita tarvitsee erikseen kaupasta, jos kotona ei ole valmiina.

Työvaiheet:

1. Ääriviivojen luonnostelu lyijykynällä luonnospaperille. Aiheeksi otettiin eläinten ”muotokuvat” (inspiraatio aiheeseen löytyi Pinterestistä). Toinen lapsista teki orangin itse ottamaansa valokuvaan perustuen, ja toinen katsoi netistä löytämäänsä pupun kuvaa.

2. Jumppamatosta leikattiin sopivan kokoinen pala ja kiinnitettiin se teipillä pöytään. Alle tietysti hyvät suojat sanomalehdestä.

3. Luonnos jäljennettiin tussilla jumppamattoon eli ihan lapsi otti mallia omasta luonnoksestaan ja piirsi sen uusiksi tussilla mattoon.

4. Sitten kaivertamaan! Eli lapset kaiversivat terotetulla syömäpuikolla kunnon lovet jumppamattoon.

5. Taustaan saatiin eloa painamalla siihen kuvioita erilaisilla purkkien pohjilla sekä ihan tökkimällä reikiä sillä puikolla.

6. Sitten työhön valittiin mieleiset värit ja töpsötettiin niitä pesusienellä kaiverrettuun jumppamattoon.

7. ”Painaminen” tapahtui asettamalla paperi laatan päälle ja kevyesti painelemalla. Tämä kannattaa tehdä suht nopeasti, etteivät värit kuivu. Meillä oli violetin värin kanssa hieman haastetta, se kuivui nopeammin kuin muut ja meinasi tarttua laattaan kiinni. Mutta siitäkin selvittiin.

8. Poista paperi varovasti ja ihaile tulosta! Anna kuivua rauhassa.

9. Paina niin monta vedosta kuin huvittaa! Laatan voi myös pestä ja painaa myöhemmin lisää, vaikka eri väreillä tai eri kokeiluilla!

Kokeilimme myös ”positiivista vedosta”, se tehtiin näin:

10. Ujuta sinne kaiverrettuihin koloihin rutkasti väriä. Me tehtiin tämä käyttämällä pientä jumppamaton palaa ikään kuin lastana.

11. Pyyhi esimerkiksi talouspaperilla tai sienellä väriä (ei kuitenkaan kaikkea väriä) pois laatan tasaiselta pinnalta.

12. Paina paperiin, kuten aiemminkin, mutta nyt käytä enemmän voimaa painamiseen ja painele erityisesti ääriviivojen/kolojen kohdat.

Ja vielä kolmantena kokeiluna kannattaa kokeilla ”positiivista vedosta” (tai vaikka alkuperäistä negatiivista) vaikka värikkäälle paperille. Oranssille paperille tuli aika ärtsy!

Joten tässäpä sitten pieni puuhavinkki vaikka tulevalle viikonlopulle! Jos innostutte tekemään, olisi superihana nähdä sitten valmiita taideteoksia! Jos sulla on Insta, merkitse vaikka #grafikkaalapsille, niin mäkin käyn kurkistelemassa sitten sieltä!

18

You Might Also Like

  • Anna
    11.4.2024 at 21:37

    On hauska arvailla kumpi lapsi on tehnyt kumman työn. Lopulta värivalinnat ratkaisi kumpaan suuntaan kallistun ja päätöksen tehtyäni tuntuu, että myös aihe ja toteutus tukee ajatustani siitä, että pupun teki S ja orankin S ;D

    • krista
      12.4.2024 at 15:07

      Haa, uskon, että arvasit oikein päin – vaikka ei ollutkaan muotokuvassa krokotiiliä :D