Vanhemmuuden paineista – MLL:n terveiset

Pääsin eilen olemaan osana aivan mahtavaa keskustelutilaisuutta – teemana vanhemmuuden paineet.

Keskustelun jälkeen lähdin kohti kotia suunnilleen hypellen ja intoa puhkuen, mutta samalla myös jonkinlaista aiheähkyä potien. Koska keskustelu oli niii-iiiin hyvää; miksi-oi-miksi en saanut vaikka nauhalle ihan kaikkea, jotta voisin vaan sanasta sanaan välittää sen eteenpäin. Sain nimittäin keskustelusta itselleni irti aivan hurjan paljon: tukea ja tavallaan eräänlaista lohtua (eritysesti MLL:n vt. pääsihteerin sanoista), vertaistukea yleisestä keskustelusta (lähes kaikilla osallistujilla – edustivat mitä tahoa hyvänsä – oli omia lapsia) sekä uutta tutkimustietoa. Hitsi! Haluaisin, että kaikki saisivat kuulla nämä asiat!

stylisti lowres

Vannikkila heitti Instassa minulle Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi #AnnaLapsesiPukeaSinut -haasteen. Tässä eiliseltä illalta meidän vaatemestariprinsessastylisti.

Keskustelutilaisuuden olivat kutsuneet koolle Piltti ja MLL. Tilaisuudessa julkistettiin heidän yhdessä teettämänsä tuore tutkimus vanhemmuuden paineista, ja lisäksi paikalla oli Turun yliopistolta ravitsemustutkija, joka esitteli lasten ravitsemukseen liittyviä tutkimustuloksia. Paikalla oli myös mediaa – ja minä. Minun rooliini oli toisaalta tavisäitinä kertoa omista kokemuksistani, ja toisaalta antaa ensikäden kommentteja vanhemmuuden paineista, niiden syntymisestä ja vertaistuen merkityksestä sosiaalisessa mediassa.

Ja kyllä: tunsin oloni todella etuoikeutetuksi. Oli niin mahtava olla tuolla paikalla. Ajattelin, että olen siellä vähän niin kuin edustamassa meitä kaikkia, jotka vuosien varrella olemme täällä blogissa jutelleet vanhemmuudesta. Ja toivottavasti pystyneet myös toimimaan vertaistukena toinen toisillemme <3

poseeraus yläkerrassa lowres

Pienempi stylisti ei halunnut osallistua pukemiseen, koska hänellä oli tärkeitä pingviinintyöntelyhommia.

Niin kuin huomaatte, tärkeitä aiheita noissa keskustelunaiheissa on paljon. Ja isoja aiheita. Pyöriskelin hetken sellaisessa ”apua mä haluan kertoa kaiken” -pyörteessä, mutta sitten kalenterista huomasin, että tänään 20.11. on kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä. Sen kunniaksi väitän, että juuri nyt paras mahdollinen aihe minulle on kirjoittaa tähän bloggaukseen MLL:n vt. pääsihteeri Milla Kalliomaan terveiset vanhemmuudesta. Hän puhui tilaisuudessa otsikolla ”Vanhempien suorituspaineet – some-ajan korostama ilmiö”.

Tämä MLL:n edustaja iski heti aloituksellaan suoraan asiaan. Hän kertoi, että miten nykyään on tyypillistä vähän vähähtellä meitä ”pullamössövanhempia” (mun termi – ei hänen). Että ”miksi nykyvanhemmat ei muka pärjää lasten kanssa”. Hän vastasi siihen: eivät vanhemmat ole pärjänneet yksin ennenkään. Ennen on ollut kirjaimellisesti se ”koko kylä hoitamassa”; on ollut isovanhempia ja tätejä ja setiä. Nyt vanhemmat saattavat asua satojen kilometrien päässä sukulaisistaan – ehkä toisella puolen maailmaa. Ei ole niitä turvaverkkoja, mitä ennen oli.

Että ei se ole mikään ”perustila”, että yksi vanhempi (usein äiti) yksin hoitaa lapsensa omassa kodissaan. Ei ihmekään, että se tuntuu raskaalta. MLL:n pääsihteerin tärkein neuvo olikin: ”ÄLÄ JÄÄ YKSIN”. Etsi seuraa ja vertaistukea.

Tutkimusdataa: Seitsemän kymmenestä pikkulapsen vanhemmasta kokee ainakin toisinaan riittämättömyyttä vanhempana. Puolet vastanneista koki, että tärkein keino helpottaa vanhemmuuden paineita on vertaistuen hakeminen muilta vanhemmilta.

poseeraus yläkerrassa 2 lowres

Miksi sitten niitä paineita on? Siihen on varmasti paljon selityksiä – itse väitän, että tämä some-maailmakin antaa osansa. Somesta kun näkee, että jollain on hymyilevät lettipäät siisteissä merkkivaatteissa, vasta tehtyä luomuruokaa lautasella ja tunnelmallisesti ”kausivalaistu” putipuhdas design-koti valkoista hohtavana. Että hemmetti miksi meidän lapsilla on toissapäivän puurot hiuksissa ja neuvolakortti kroonisesti hukassa.

Ja puhumattakaan siitä, että ”oikeita valintoja” ei VOI tehdä. Koska aina joku on täysin eri mieltä – ja ne voimakkaimmin eri mieltä olevat ovat tietysti niitä äänekkäimpiä. Että pitää nukkua perhepedissä, mutta pitää opettaa lapsi nukahtamaan itse. Pitää imettää juuri oikea määrä juuri oikeaan aikaan eikä lopettaa liian aikaisin eikä herranjestas liian myöhään. Pitää hoitaa lasta kotona 3-vuotiaaksi, mutta hemmetti vie urasta ei saa luopua. Pitää olla omaa aikaa ja parisuhdeaikaa, mutta silti pitää vuorovaikuttaa lasten kanssa 24-7. Ja j*mankauta itse on sinun bataattisi soseutettava – muuten olet huono äiti, joka ei lapsiaankaan viitsi itse ruokkia.

Siinäpä sitä sitten rimpuilet matemaattisesti mahdottomien yhtälöiden äärellä…

Tutkimusdataa: Valtaosan mielestä on tärkeä päästä liikkumaan lapsen kanssa kodin ulkopuolelle (86 % vastaajista). Kahdeksan kymmenestä vanhemmasta kokee, että on täysin hyväksyttävää antaa lapselle valmista lastenruokaa (81 % vastaajista).

poseeraus eteisessä lowres

Some-paineet omaa pohdintaani – MLL:n Kalliomaa puolestaan totesi, että paineitahan tulee niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Ennen vanhemmuuteen ei välttämättä keskitytty niin kuin nykyään. Lapset tulivat ”siinä sivussa”, ei välttämättä edes puhuttu kasvatuksesta. Se, että meidän sukupolvi pähkäilee loputtomasti, että ”mitenköhän tämä-ja-tämä asia kannattaa hoitaa” ei välttämättä kerro siitä, että olisimme avuttomia.  Tai että ajattelemme liikaa – niin kuin minulle on joskus sanottu. Vaan enemmänkin siitä, että koska pidämme asiaa niin tärkeänä, haluamme myös tehdä sen mahdollisimman hyvin.

Hitsi. Allekirjoitan tämän täysin. Itse mietin näitä kasvatusasioita juuri tämän takia. Pidän tärkeänä – tärkeimpänä asiana itselleni koskaan – että kun olen kaksi lasta tähän maailmaan saattanut, haluan antaa heille mahdollisimman hyvät eväät elämään. Luoda tasapainoisen, onnellisen elämän perustan. Niillä kyvyillä, mitä minulla on. Ei enemmällä eikä vähemmällä. Omana itsenäni äitinä ja vanhempana. Ei täydellisenä, mutta parhaani yrittäen minuna.

Kaksi ihmisen elämää, jotka ovat saaneet minusta alkunsa ja jotka minä haluan saatella hyvin eväin osaksi tätä maailmaa.

päivän asu 3

”ÄLÄ JÄÄ YKSIN” -ohjeen lisäksi Kalliomaalla oli toinen keskeinen sanoma: ”TEE SE, MIKÄ ON TÄRKEINTÄ”. Eli toisin sanoen: KARSI SUORITUKSISTA. Että jos (kun!) ei voi tehdä kaikkea, karsi epäolennaiset asiat pois. Nurkat saavat olla pölyisiä ja lastenruoka saa tulla purkista (kyllä: hän sanoi niin), kunhan keskittyy vuorovaikuttamiseen. Ja että lapselle on tärkeää se, että hän saa kokea tuottavansa iloa vanhemmilleen.

Voi <3 <3 <3

Tässä vaiheessa puhetta en voinut mitään – minulta pääsi spontaani ”JESH!”-tuuletus. Teki mieli itkeä ilosta. Mähän siis ajattelen noin; te kyllä tiedätte. Mutta kuulla se jonkun muun sanomana… Ja ikään kuin asiantuntijan suusta. Ja että se on ihan ok ja vieläpä jopa hyväksi lapselle…

Hitsi mä meinasin haljeta onnesta. Ajattelin, että j*mankauta mä taidan rakastaa tuota naista.

Tutkimusdataa: Paineista huolimatta vanhemmuus on suuren enemmistön mielestä ihanaa (92% vastaajista) ja lapset ovat tehneet heidän elämästään onnellisempaa (92 % vastaajista).

poseeraus eteisessä 3 lowres

Vielä yhtenä asiana – ja myönnän tietysti poimineeni hyvästä puheenvuorosta ne eniten itseäni koskettaneet asiat – MLL:n Kalliomaa puhui ”lapsen parhaasta”. Sehän on ihana ajatus, mutta pahimmillaan myös lyömäase toisen vanhemman ratkaisujen arvostelemiseksi.  Hän korosti, että eri lapsille on hyväksi erilaiset asiat.

Ja miten sen sitten tietää: kuuntelemalla. Olemalla herkkänä sille, mitä juuri se oma lapsi omana yksilönään tarvitsee.

Se on se lapsen paras.

päivän asu

Ehkä tähän on hyvä päättää.

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille ja vanhemmille! <3

poseeraus eteisessä 2

PS. MLL:n sivuilla Lapsen oikeuksien päivästä täällä.

44
Like

You Might Also Like

  • Vannikkila
    20.11.2015 at 15:15

    Kuvat <3

    Luen tekstin myöhemmin, nyt työreissussa ei ehdi syventyä suuremmin :)

    • krista
      20.11.2015 at 17:47

      Poseeraukset hallussa :D Kiitos hyvästä haasteesta, sitä oli hauska tehdä!

  • Heispi
    20.11.2015 at 17:24

    Juuri nöin

    • Heispi
      20.11.2015 at 17:26

      Miten mä saan nää lähteen etukäteen.
      Eli siis juuri näin! Priorisointi! Ja lapset ensin <3

      • krista
        20.11.2015 at 17:48

        Kyllä – juuri näin! <3

  • Lotta
    20.11.2015 at 18:50

    Hihi!
    Yllättävää että armoa annetaan.
    ”Ruoka saa tulla purkista.”
    Jos iltaa piteli MLL: n lisäksi Piltti…
    Tsih, tsih….
    Ei sillä etteikö omanikin olisi purkin antimia nauttineet. :)

    • krista
      20.11.2015 at 19:02

      Joo ehdottomasti näin – Piltti ja MLL siis yhdessä tämän tilaisuuden järjestäjät, eivätkä nuo tahot varmasti tällaista yhteistyötäkään tekisi, jos ei olisi ”MLL:n armahdus” :)

      Yleensäkin muuten ruokakeskustelu oli koko keskustelutilaisuuden iiiiiso osuus – oli tosiaan lasten ravitsemustutkijaa (hänellä ei kytköstä vaan oli ihan yliopistotutkija) kertomassa suomalaisten lasten ravitsemuksesta. Mutta sitten Piltillä oli myös ruokaturvallisusasiantuntijan (hih mikä titteli nyt olikaan) puheenvuoro. Tuo ruokajuttu oli vaan aiheena niin iso, että päätin olla sitä sen tarkemmin (kuin tuolla heittotasolla vaan) kirjoittamatta tähän bloggaukseen, koska tästä olisi tullut niiiii-iiiin masiivinen tekstimassa. Niinpä kirjoitin ensin vaan tämä vaan tuosta MLL:n puheenvuorosta, kun tuo oli jo yksinäänkin niin ajatuksiaherättävä.

  • tuulia
    20.11.2015 at 21:22

    Juuri näin! Olipa hyvä postaus tämäkin! Kiitos! :)

    • krista
      21.11.2015 at 22:13

      Kiva, että tykkäsit! Mä pidän näitä asioita niin tärkeinä <3

  • Ninnni
    21.11.2015 at 00:02

    Olipa kivaa luettavaa ja todella hyvään saumaan; päivittäin tuntee jostain asiasta paineita tai huonoa omaatuntoa kun kaikkea ei ehdi tai jaksa tehdä.. Itse olen siis tällä hetkellä lasten kanssa kotona, vanhempi 2 v 2kk ja nuorempi 2,5kk :) jotenkin kombinaatio : kotityöt ja molempien lasten huomioiminen (omasta mielestä) tarpeeksi tuntuu välillä uskomattoman vaikealta, ja kun itsestäkin pitäisi pitää huolta. Niin, ja parisuhteesta. Mutta kun tarkemmin ajattelee niin pääasiassa ne paineet luo ihan itse itsellensä. Ja vaikka kuitenkin lopulta sen itsekin tietää että ei tarvitse (todellakaan) olla täydellinen, niin tuntuu hyvältä kuulla se myös joltain asiantuntijalta ;)

    Yksi postaustoive olisi siulle esittää: teidän tyttöjen unet. Kuinka teidän tytöt nukkuu/nukahtaa, millaiset unirytmit heillä on? Aihe tuntuu hyvin ajankohtaiselta, kun on nyt saanut vanhemman unien kanssa jo aika kauan painiskella. Ja kun meidän lapsilla on melko sama ikäero kuin teidän, niin kiinnostaa sekin, kuinka kauan mahdollisesti kummatkin nukkuvat päiväunia :D

    Ps. Olin juuri saanut esikoisen, kun laitoksella luin postauksen jossa kerroit odottavasi Seelaa. Tuntuu että se oli ihan hetki sitten, siksipä tuntuukin ihan uskomattomalta että nyt tässä sylissä tuhisee jo toinen pieni :)

    • krista
      21.11.2015 at 22:20

      Oh. En voi sanoin kuvata, miten elävästi mulle tuli tuo tuon vaiheen tunnetila mieleen tätä sun kommenttia lukiessa… Silloin mulla itselläni riittämättömyyden tunteet olivat jokapäiväinen vieras. Itse asiassa mulla oli mielessä jo bloggauskin, jossa olisin avautunut, että en ole tarpeeksi kenellekäään – en kummallekaan lapselle tai kaikkein vähiten puolisolle. Mutta sitten tuli itselläkin jotenkin sellainen olo, että tuo aihe menisi niin megaruikutukseksi, että itseäkin jo alkoi nolottaa oma valitus :D …mutta se tilanne OLI silloin just sellainen. Vaikka kaiken teki, ei silti riittänyt.

      Mutta niin kuin se (joskus ärsyttäväkin) klisee menee, niin lapset koko ajan kasvaa ja aika muuttaa kaiken. Tilanteet muuttuvat – ja kun on tälleen 3v8kk ja 1v8kk, niin sitten on tilanne taas ihan eri, mutta tietysti omat haasteensa kaikissa vaiheessa. Ja onnistumisetkin!

      Ja tosiaan – asiantuntijan suusta noiden asioiden kuuleminen vaan jotenkin HELPOTTAA. Tulee ikään kuin vahvuutta niille omille ajatuksille. Että joo kyllä tässä oikealla tiellä ollaan <3
      -
      Kiitos juttutoiveesta! Voisin yrittää vaikka ensi viikolla kirjoittaa unijutuista, vaikka se niin iiiii-iiiso aihe onkin. Nyt muuten just ens yönä on tarkoitus, että Seelalle ei anneta maitoa vaan vettä. Että huh huh. Saa pitää peukkuja! :)
      -
      Hitsi eikö olekin elämä hassua! Niin vähässä ajassa tapahtuu niin isoja juttuja! Onnittelut toisestakin pienestä <3

  • Torey
    21.11.2015 at 10:00

    Mä olen ystävän kanssa keskustellut juurikin noista ruoka ja äiti yksin huolehtii-asioista. Meidän pienin saa sekä itse tehtyä, että purkkiruokaa. En jaksa ottaa paineita siitä että väsäisin kaiken itse hänelle, koska tässä ei mene enää kauaa kunnes jän siirtyy syömään meidän muun perheen kanssa samaa ruokaa. Ja silti, MIKSI tunnen huonoa omaatuntoa lapatessani ruokapurkkeja kassahihnalle? (Koska ”pitäisi” tarjota itsetehtyä.)

    Ja tuo yhdessä kasvattaminen… Voi miten haluisin asua vanhassa puutaloyhtiössä sukulaisten ja ystävien kanssa, ja kaikki kasvattaisi ja huolehtisi yhdessä kaikkien lapsista! Voi se on mun unelma!

    • krista
      21.11.2015 at 22:25

      Jos mä jotain tuolta tilaisuudesta opin (tai no siis opin muutakin), niin se oli se, että niistä purkeista EI pitäisi tuntea huonoa omatuntoa. Ja siltikin itse etenkin Silvan kanssa tunsin. Mä snäppäsin sieltä kotiin tullessani, että tuossa keskustelussa olisin halunnut olla mukana silloin, kun mä sen asian kanssa kriiseilin. Olisin tehnyt edelleen ne samat valinnat, mitkä tein, mutta en olisi kantanut niistä valtavia paineita. Sellaiset ”pitäisi”-asiat pitäisi (hehe) vaan unohtaa ja KESKITTYÄ SIIHEN OLENNAISEEN. Ja sen kun osaisi :)

      Itse en Seelan kanssa käynyt sellaista ”purkkikriisiä” läpi kuin viimeksi, kun tiesin että toimimme samoin kuin Silvan kanssa. Mutta kyllä mä myönnän muutaman kerran noloilleeni leikkipuistossa, kun kaivan purkin laukusta. Ja Seela kun vielä kaikkein mieluiten sen syö kylmänä lusikalla suoraan purkista :D :D :D Siinä on varmasti joku retkiruokafiilis silloin :D

  • Kukka
    21.11.2015 at 22:28

    Huoh. Mulla alkaa olla jo vakio, että saan kunnon syyllisyydentunnon päälle, kun käyn lukemassa tiettyjä blogeja. Miksi mun lapset ei aina hymyile, miksi ne ei aina käyttäydy, miksi mä en kerkeä saada aikaiseksi niin paljon, kuin muut, vaikka kaikkien vuorokaudessa on saman verran tunteja?

    Vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni, että nettiin voi kuvailla vain ne elämän kultareunukset, niin silti se on vaikea uskoa. Jokainen äiti tarvitsisi kommenttiboksin, jossa kehuttaisiin vähintään kerran päivässä sitä, mitä kyseinen äiti tekee vanhemmuudessa oikein. Voisi aloittaa sellaisen ”kehu äiti päivässä”-hankkeen.

    • krista
      21.11.2015 at 22:44

      Voi kyllä! Kaikelle, mutta etenkin noille viimeisille! Tämä muuten suoraan siitä keskustelutilaisuudesta: yksi äiti (kolme lasta) sanoi, että kun siellä kotona kukaan ei tule taputtamaan olkapäälle, että ”hyvin tehty”. Johon mun oli pakko heittää, että ”paitsi jos pidät blogia” :D Nojoo, eikä se tietenkään ihan noin mene: kyllä tästä saa mielensä aika pahaksikin joskus. Mutta sitten taas oikealla hetkellä niitä tsemppaavia kommentteja, joilla OIKEASTI on vaikutusta etenkin silloin, kun ne osuvat tasan siihen oikeaan hetkeen, jolloin sitä olkapäätaputusta tarvitsee.

      Suuri kannatus ”kehu äiti päivässä” -hankkeelle!

      Pssst, ja mitä minä ajattelen ”miksi noi saa niin paljon aikaiseksi” -tilanteissa. Okei tiedän, että moni vaan ON sellainen toimelias ja nauttii siitä! Mutta sitten on myös se toinen ääripää, jossa sillä kaikella ”suorittamisella” yritetään lunastaa sitä sellaista jonkinlaista epämääräistä ihmisarvoa. Mutta eihän se elämä siitä ole kiinni! Joskus (ei aina) suorittajalla voi olla myös omia paineita ja kyvyttömyytä rentoutua ja keskittyä hetkeen… Näin mä joskus ajattelen – ehkä lähinnä itseä lohduttaakseni :)

  • saria
    22.11.2015 at 04:24

    Kasvattamisesta ei tosiaan tarvitse ottaa paineita – jo se etta siita stressaantuu kertoo etta tekee riittavasti lapsensa eteen :)

    Asioita jotka oikeasti (ehka) pilaavat lapsen elaman on esimerkiksi henkinen ja/tai fyysinen pahoinpitely, taysin poissaolevat vanhemmat (esim. paihdeogelmaiset vanhemmat), tai vaikka niin krooninen koyhyys ettei ihan joka paiva ole kunnon ruokaa ollenkaan. Ja iso osa tallaisissakin olosuhteissa elaneista lapsista kasvaa ihan tayspaisiksi aikuisiksi.

    Jos siis edes joskus miettii etta meneekohan tama homma nyt ihan oikein jos lapsi syo karkkia satunnaisesti (tai vaikka vahan saannollisemminkin) tai ei mene joka paiva ulos tai katsoo piirettyja, kertoo sen etta suurilta osin vanhemmus menee ihan riittavan hyvin. Sen paremmin ei tarvitsekaan menna lapsen optimaalista kehitysta silmalla pitaen. Tahdatkaamme siis riittavaan keskinkertaisuuteen vanhemmuudessa!

    Terv. Kasvatustieteen tohtori, joka ei opintojen ajalta muista yhtaan alan professoria joka olisi stressannut omien lastensa kasvatuksesta minkaan tassa postauksessa mainitun asian osalta. Ihan hyvia niista lapsista tulee!

    • krista
      22.11.2015 at 15:08

      Kiitos tästä! <3
      -
      Joo mitä näiden meidän perheen psykologiaa lukeneita kans on kuullut, ilmeisesti aika pahasti pitää mokata ennen kuin sillä oikeasti on mitään (ainakaan tutkimuksessa osoitettavissa olevia) tuloksia. Mä jonkin verran Joelin kanssa tästä oon eri linjalla (Joel kärjistää, että tyyliin mikään ei vaikuta mihinkään - muu kuin ihan suora laiminlyöti) ja sen verran on päästy konsensukseen, että lyhyen tähtäimen vaikutuksia lapseen varmasti on - eli että millaista lapsen kanssa on toimia lyhyellä tähtäimellä. Mutta sitten, kun mennään aikuisuuteen asti, niin ilmeisesti ainakaan tutkimuksella on hyvin vaikea osoittaa, että mikään johtuisi oikeastaan mistään :) Mutta sit taas haluan jotenkin maallikkona ajatelle, että JOKU kuitenkin vaikuttaisi JOHONKIN :D
      -
      Mutta kyllä, samaa mieltä - jo huolehtiminen on merkki siitä, että huolehtii <3

  • Puumis
    23.11.2015 at 17:19

    Näin lapsettoman näkökulmasta – ja itse oman ystävä- ja tuttavapiirin lapsellisia ”haastatelleena”: kahdeksan prosenttia on siis sitä mieltä, että vanhemmuus ei ole ihanaa, ja että lapset eivät ole tehneet heidän elämästään onnellisempaa?

    Miksi mä nyt jotenkin järkytyin tästä – ajattelin, että automaattisesti kaikki vanhemmat ovat sataprosenttisesti sitä mieltä?

    (Vai ajattelenko mä nyt vaan liikaa?)

    • krista
      23.11.2015 at 17:24

      Apua :D Joo :D Odotas mä tsekkaan sen datan vielä! :D

    • krista
      23.11.2015 at 17:31

      ”Lapset ovat yleisesti ottaen tehneet elämästäni onnellisempaa”: 1 % oli täysin eri mieltä, 5 % jokseenkin eri mieltä ja 2 % ei osaa sanoa. Täysin samaa mieltä on 58 % ja jokseenkin samaa mieltä 34 %.

      ”Minusta vanhemmuus on ihanaa”: 1 % täysin eri mieltä, 6 % jokseenkin eri mieltä ja 1 % ei osaa sanoa. 50 prossaa täysin samaa mieltä ja 42% jokseenkin samaa mieltä.

      Hehe mä sanoisin, että tuon vastaus omalta kohdalta riippuu monesti siitä, millä hetkellä kysyy :D :D :D Noei, kyllä mä vastaisin täysin samaa mieltä. Vaikka onhan se välillä aika… …moista :D

      • Puumis
        23.11.2015 at 17:44

        Ehkä sillä yhdellä prosentilla on ollut just joku niskakakkatilanne päällä :D

        • saria
          23.11.2015 at 17:55

          Siis tukimusten mukaan lapset vahentavat ainakin parisuhteen onnellisuutta: lapsettomat parit (jopa lapsettomuudesta karsivat) ovat keskimaarin tyytyvaisempia parisuhteeseensa kuin lapselliset parit. Tutkimusten mukaan perheissa joissa on lapsia onnellisimman parisuhteen aika alkaa sitten kun lapset muuttavat pois kotoa (no joke).

          Kun opetan tata mun aikuisopiskelijoille nuoremmat aikuiset ovat ihan etta OMG, ja ne 40-50 opiskelijat (suurin osa naisia) taas nyokyttelevat vaan etta no juuri noin se menee…

          • krista
            23.11.2015 at 18:08

            Mikä parisuhde…? :D

            Mutta joo – toi tutkimus on kyllä aika pysäyttävä. Esim. täällä: http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0

            Se tuossa myöskin on kiinnostavaa, että tilanne muuttuu iän karttuessa! Eli:
            ”Keski-iän lähestyessä lasten ja onnellisuuden suhde muuttuu. 30–39-vuotiaat 1–3 lapsen vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat, ja 40–49-vuotiaista onnellisimpia ovat 2–3 lapsen vanhemmat.

            Yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 2–4 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.”

            Mä voin olla yksilöesimerkki, joka vahvistaa tän :D