Ruoka & co

No hitsi enhän mä nyt tietystikään malta olla kertomatta lisää siitä Demos Helsingin johdolla tehdystä ajatushauduttelusta. Silloin eka päivän jälkeenhän tästä jo vähän kirjoitinkin… Mut hei – mä en vaan osaa jäädä yleiselle tasolle :)

Kiinnostaa nimittäin kovasti, että miltä tällainen teidän mielestänne kuulostaisi! Voisiko kuvitella, että joskus tulevaisuudessa te/ihmiset yleensä käyttäisivät tällaista ”ruokakauppaa”…?

Taustalla

Ajatushauduttelun tarkoituksena oli siis keksiä ”uutta normaalia”: miten joskus tulevaisuudessa ihmiset voisivat toimia ihan peruksenaan – ei siis vaan mikään pieni innovaattorijoukko vaan koko iso massa… Ja tämän ”uuden normaalin” oli tarkoitus olla samalla myös nykyistä ekologisempi ja kestävämpi toimintatapa.

…mut ei siis silleen, että ”no mäpä valitsen tän ekotavan” vaan ”mäpä teen tän ihan normaalin” (heh joka sattuu siis samalla ihan vaivihkaisesti olevan myös ekologinen tapa)

Aika isoja juttuja siis. Mutta jos ajatellaan piiiiiitkällä aikavälillä ja silleen.

Taustaksi meille esiteltiin myös tosi kiinnostavia tutkimustuloksia hiilijalanjäljestä. Päällimmäisenä niistä jäi mieleen, että:

  • yksittäisen ihmisen hiilijalanjälkeen vaikuttavat eniten asuminen, liikenne ja ruoka
  • ruokatuotteen hiilijalanjäljen isoin osuus tulee siitä, kun ihminen käy hakemassa sen kaupasta autolla kotiin – esim. sillä, että se appelsiini on kuljetttu Espanjasta, oli ihan yllättävän pieni merkitys. Samoin pakkaus, lähellä tuottaminen ym. olivat ihan minipieniä tuohon autoiluun verrattuna. Oho.
  • ”pahimpia” tuotteita olivat liha ja juusto – mutta minulle taas yllätyksenä kotimainen talvitomaatti kiilasi ”pahislistan” kolmanneksi!

Oman pienryhmän idean taustalla

”Hyötyliikunta on ihan perseestä.”

Tälle täräytykselle kun hetki naureskeltiin, tajusimme että mehän olemme ihan samaa mieltä: kuka nyt oikeasti nauttii vaunujen työntämisestä sohjossa kauppakasseja roudaten… Kyllä mä ainakin mieluummin joogaisin auringonlaskussa tai reippailukävelisin ystävien kanssa rupatellen.

”Arjen helpottamisen (ekologisia) ratkaisuja”, minä kirjoitin liimalappuselle, kun kartoitettiin osallistujien odotuksia ajatushaudutteluun. Sen pidin päällimmäisenä mielessäni koko pienryhmäideoinnin ajan – taisin huudella ”hei tän pitää HELPOTTAA elämää”:tä vähän liikaakin ryhmässämme, sori vaan tiimi :)

Ja mitä me sitten hauduttelimmekaan…?

Ruoka & co – hauska ja helppo ruokakauppayhteisö

Tekstiviestinvaihtoa to klo 15.37:

”Moi, taas pitäis käydä kaupassa… Tarttis taas maitoa, leipää, tiskiaine on loppu jne jne.”

”Eäääh, taasko? Mä en millään jaksais mennä kauppaan, just hain muksun joka on tosi nälkäinen ja MÄ HALUUN KOTIIN. Mut kai se on mun vuoro… Mut mitä me syödään tänään…?”

”Emmävaantiiä. Emmäkeksi. Jotain helppoa. Riisiä ja jotain? Keksi sä, mulla ei raksuta…”

…mut – TADAA – mitä jos ois olemassa Ruoka & co…? Eli uusi ruokakauppayhteisö, joka mahdollistaisi:

  • oman näköisen inspiraation
  • helpon ostosten keräilyn
  • joustavan toimituksen kotiin, kaverille tai vaikka työpaikalle

Homma voisi toimia näin:

Ruokabloggaajilla on olemassa jo valmiita ”yleisöjä” ja iiiiihania reseptejä. Mitä jos ruokablogien yhteydessä olisi Ruoka & co -logo, jota klikkaamalla ko. ruokaan tarvittavat ainekset pomppaisivat suoraan klikkaajansa ostoskassiin…?

Tyyliin ”klik klik” sen Joelin herkkupiirakan kohdalla (okei no mä itse en varsinaisesti ois sellainen ruokabloggaaja :D), ja ainekset olisivat kassissa. Lisäksi tietysti jokainen käyttäjä voisi klikkailla kassiin myös ne omat perusaineksensa maitoineen ja pesuaineineen.

Yhteisössä olisi omat ”kaverit” Facebook-tyylisesti, ehkä kavereihin voisi pyytää myös ne omat lempibloggaajat – ja sitten tietysti nähtäisiin myös kavereiden ostoskassit (ne, jotka antavat siihen luvat) ja niistä voisi hakea inspiraatiota. Tyyliin ”Markku” tekee tänään papurisottoa, ainekset on nämä, ja ruoka-annoksen hinnnaksi tulee näköjään 1,80 per satsi.. Ja reseptinkin Markku näköjään jakaa tuossa…

Klik, klik!

Ja sitten kauppaan…? No jos välttämättä haluaa, mutta…

Yhteisöön voisi klikata myös erilaisia toimitusvaihtoehtoja: kappas, meidän kortteliin on tulossa toimitus tiistaisin (kyllä: vähän niin kuin se perinteinen kauppa-auto, mutta vain ennakkoon nettiostettujen tuotteiden kanssa). Tai hei tuo mun naapuri Päivi näyttäisi olevan kotosalla tänä iltana – mä itse kun oon sirkustreeneissä. Päivi on antanut mulle luvan toimittaa ruoat heille oman tilauksensa yhteydessä. Eli klik klik – ruoat menevät kimppakyydillä Päivin kotiin ja jääkappiin (ehkä voisi olla myös erillisiä kylmäbokseja) odottelemaan, ja mä nappaan ne siitä mukaan illalla treeneistä kotiin tullessani…

Yhteisö myös jakaisi toimituskustannukset. Kympin kulu (tällä hetkellä Alepa Kauppakassissa 6,90 e) saattaa tuntua yhdessä laskussa liian isolta, mutta kun sen jakaa kymmenelle osallistujalle, se ei ehkä tunnukaan enää niin pahalta…

Etenkin jos nettiruoan saisi tyyliin Prisman hinnoilla eikä tarvitsisi maksaa Muumi-vaippapaketista melkein 13 euroa niin kuin eräässä meidän lähellä olevassa nimeltämainitsemattomassa yksityisessä pikkukaupassa… (GRAAAH!)

Mutta jos lähikauppa on näppärästi kulkureitillä, omat ostoksensa voi tokia hakea perinteisesti myös sieltä – sehän on tietysti vielä ekologisempaa kuin kimppakyydit. Mutta kaikki eivät tietystikään asu täällä Alepojen täyttämässä Helsingissä, ja lähteekö joku vaikka neljän lapsen kanssa bussilla 10 km päähän kauppaan… Ja onko niitä 5 minuutin välein liikennöityjä bussireittejä tuolla Kuusamon hoodeilla…? No ei – siellä otetaan auto alle, koska joissain tapauksissa se on ainoa järkevä vaihtoehto.

Mutta olisiko tässä toinen vaihtoehto…?

*******

HUPS, tulikohan liian pitkä ja vaikeaselkoinen ideankuvaus…? :)

Mutta hei miltäs kuulostaa?!

(muuta kuin pitkältä ja vaikeaselkoiselta, tshih)

Voisitteko kuvitella joskus tulevaisuudessa hoitavanne kauppa-asianne tähän tyyliin?

 

Idean äidit ja isät: Krista/Puutalobaby, Markku/relaa.com ja kuinoma.fi, Arja/Fazer ja Outi/Demos Helsinki
 

You Might Also Like

  • karkkimaria
    15.2.2013 at 14:18

    Kannatan! Koska ton saa käyttöön??!!

    Meiltä isompaan markettiin kuten Prismaan tai Cittariin on matkaa 20km ja kyllä sinne täytyy omalla autolla lähteä, kun ei julkiset liiku.

    Pyritään käymään kaupassa yleensä viikonloppuisin  (kun on aikaa ja energiaa) hakemassa viikon isommat ostokset kerralla ja täydennetään niitä sitten paikallisen lähikaupan (kalliimmalla ja suppealla) tarjonnalla tarvittaessa.

    Viikonlopuista eli meidän perheen yhteisestä ajasta menee siis joka viikko iso osa matkoihin ja marketissa roikkumiseen :( Toki nyt samalla matkalla yritetään jotain muutakin usein puuhata, mutta sitten ongelmaksi tuleekin syömiset (täällä kun ei viikonloppuisin lapsiystävällisten ravintoloiden tarjonta ole kovin)  ja päiväunet, nekin pitäisi saada jotenkin sovitettua.

    Summa summarum tuo palveluhan suunnilleen pelastais meidän viikonloput!

  • SiniJnsn
    15.2.2013 at 15:01

    Minä lähtisin tuohon HETI ja ilosta huutaen mukaan. Kaksi suurimman ketutusarvon saavaa vakiaskaretta ovat minulle nimittäin 1) viikottaisen ruokalistan suunnitteleminen (miten voi tänään tietää, mitä ensi torstaina tekee mieli), ja 2) itse ruokakaupassa käyminen.

    Ensimmäinen vielä menee jos jaksaa netissä surffata ja etsiä uusia reseptejä, mutta se jälkimmäinen…jo tätä kirjoittaessa, kun ajattelen mikä siellä kaupassa  ärsyttää, saa kiristelemään hampaita niin että suu on täynnä luujauhoa.

    Ne tantat, jotka pitävät juuri minun markettiani julkisena juoruilupaikkana, ja parkkeeraavat kärryjensä kanssa vierekkäin silleen, ettei pääse ohi ei sitten millään?

    Ne kerran vuodessa ruokakaupassa käyvät puolisot, jotka majoittuvat juuri sen tarvikkeen eteen, jota itse tarvitsen, soittaakseen kotijoukoille että oliko se nyt rasvatonta, ykkös- vai kevytmaitoa?

    Ne ikuiset jonot kassoilla kun mummu on unohtanut punnita banaanit/haluaa maksaa 19.95 -arvoisen kauppalaskun tasarahalla, laskee pennejään (eikun senttejään) 5 minuuttia jonka jälkeen huomaa, että ohhoh ei ollutkaan kuin 19.90 ja päätyy antamaan sen kahdenkympin setelin, jonka huomasin tursottavan mummun pörssistä jo 5,5 minuuttia sitten? 

    Ne yhteiskunnan vähemmän menestyneet partaisat vekkulit, joilla suolentoiminnan rekisteröityminen aivoihin on ajat sitten ohitettu valikoivalla hajuaistilla? 

    Minä maksaisin sen kympin stressivapautusmaksua kotiinkuljetuksesta ihan koska vaan. Se, että se olisi myös ekologinen vaihtoehto, olisi vain kiva bonus, jos rehellisiä ollaan… 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    15.2.2013 at 15:51

    Kannatan! Parasta tuossa oli kauppa-autoajatus, eli että tietylle alueelle tuotaisi tiettynä päivänä etukäteen valitut ostokset – siihen tottuisi samalla tavalla kuin jotkut tottuvat siihen, että jäätelöauto käy aina samaan aikaan.

    Voisin kyllä kokeilla ostoslistankin klikkailua, mutta luulen että pidemmän päälle siitä olisi ehkä enemmän vaivaa: osa reseptien aineista olisi kuitenkin jo kotona, ja sitten pitäisi tarkistaa monesta reseptistä että mitäs nyt oikeasti tarvitaan, kun nämä tulee automaattisesti mun ostokoriin. Säätämistä!

    Yhdistetään tää siihen tulevaisuudenvisioon, jossa jääkaappi (ja toivottavasti myös myös muut keittiönkaapit) tiedottavat tietokoneelle, mitä kaapeista löytyy, ja sitten vaan synkronoidaan tää tieto niiden respetiostolistaojen kanssa? Whoa, oisko hyvä?

  • Katie
    15.2.2013 at 15:53

    Täällä päin palloa olen tehnyt ruokaostoksemme netissä jo vuosikaudet enkä pois kovin mieluusti vaihtaisi. Kotiinkuljetussopimus nettisupermarketin kanssa maksaa jotain vähän alle satasen vuodessa (siis punnissa), mutta siihen hintaan voi ruokaa tilata kotiin niin monta kertaa kuin jaksaa. Tilaus on tehtävä viimeistään edellisenä päivänä, ja vähän firman kiireistä riippuen toimitusajan voi yleensä varata 12 – 18 tunnin päähän – kunhan siinä on siis se yksi yö välissä. Toimitusajaksi on valittava tunnin slotti aikavälillä 6.30 – 23.30 (muistaakseni), ja netistä näkee myös, milloin auto on jo tilattu meidän alueelle, eli saman ajankohdan saisi vähän ekologisemmin.

    Tuo ruokalistan suunnittelupalvelu yhdistettynä nettiruokakauppaan olisi kyllä myös superia! Kunhan siinä siis tietysti olisi valinnanvaraa myös meille ruokavammaisille.

  • zubi (Ei varmistettu)
    15.2.2013 at 16:17

    Kuulostaa hienolta ja varmaan joku tollanen onkin just sitä tulevaisuuden normaalia. Itse käyn 98 %:sti kävellen kaupassa, mutta silloin ongelmana onkin se, ettei kerralla saa tuotua älyttömän paljon ja päivittäin käyminen on kyllä varmasti kans epäekologista (kun tulee ostettua kaikkea pientä turhaa ja valmisruokaa) ja sitä paitsi kukkarollekin huonoksi. Ja sitten jos olis tuommoinen kiva reseptipalvelu, jolla saisi suunniteltua ruuat etukäteen, niin mä ainakin varmasti söisin myös monipuolisemmin. Tiedän joo, että noita on jo nyt olemassa, pitäisi vaan aktivoitua käyttämään, eikä aina tehdä vaan niitä viittä luottoruokaa.

    Sitten kun vielä sais kaupat ja niiden logistiikan tuohon tehokkaasti mukaan, niin tuohan olisi kaupoillekin hyvä juttu.

    Oot kyllä mielenkiintoiseen ideointiryhmään päässyt mukaan! :)

  • kahden äiti
    15.2.2013 at 21:44

    No täällä olis sit yks joka ei kannata :D Mulle kauppareissut on melkein henkireikä kohta kolmen pienen lapsen äitinä. Pääsen sinne yksin! :D :D

    Me asutaan maalla joten toi kauppa-auto vielä menis mut jos aina toimitettais tuotteet kotiin asti niin kuinka moni ihminen syrjäytyis ihan kokonaan kun ei tarttis enää edes kauppaan vaivautua? ei olis pakko enää minkään asian takia nokkaa ulos näyttää ja mahollisesti nähä tuttuja. Nyt en siis tarkota näitä joilla on jokin esim. liikunnallinen este ettei pääse, sellasille tuo olis loistava ja varsinkin vanhuksille tämäntyyppisiä taitaa jo ollakkin.

  • J
    15.2.2013 at 21:53

    ko. ruokaan tarvittavat ainekset pomppaisivat suoraan klikkaajansa ostoskassiin…?

    Tämä on oikeasti todella erinomainen idea. Lisänä siinä voisi olla vaikkapa sellainen että voisi laittaa kuinka monen hengen annoksen haluaa, jolloin systeemi laskisi sitten senkin siihen samaan.

    Muutenkin mietityttää että miksi ruokaostosten tekeminen netissä on täällä niin lapsenkengissä. Itse asiassa tämän postauksen innoittamana rupesin tarkastelemaan millaiset olisivat mahdollisuudet tehdä ruokaostokset netissä. Ensin törmäsin tähän palveluun: Kauppahalli 24h. Onko kellään kokemusta? Itse ajattelin kokeilla. Mulla ei ole autoa ja joskus toivoisin, että voisin tilata suuret ostokset kuten vessapaperit, pesuaineet, koiranruuat tms. kotiin.

    Periaatteessa kaikki tällaiset jotka vähentävät oman auton välttämättömyyttä ovat kyllä todellakin kotiinpäin. 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    15.2.2013 at 21:58

    KOOMAÄITI miten yö meni???? :D

  • J
    15.2.2013 at 21:58

    Ja jos miettii noita toimitusmaksuja, niin tuntuuhan ne isoilta mutta jos periaatteessa se tarkoittaa sitä että säästyisi esim. auton hankinnalta, niin…olisihan se aikamoinen säästö. Tosin varsinkin lapsiperheissä tietty siihen auton hankintaan tsemppaa moni muukin asia. Ja maaseudusta tässä en nyt edes puhu. Mutta jos siis mietitään ihan kaupunkiasumista ja hiili- ja materiaalijalanjäljen pienentämistä täällä.

  • Kristaliina
    15.2.2013 at 22:18

    Hei kiitos kaikille kommenteista – ja hih mahtavaa, kun ainakin näin moni jaksoi selvästi jopa lukea ton pitkän selostuksen :)

    kahden äidillä hyvä pointti :) Toisaalta tuskinpa ”oikeat” kaupat ihan heti mihinkään häviää – hmm ja tavallaan tällainen ruokayhteisöhän saattaisi tuottaa myös sellaista uutta perinteistä yhteisöllisyyttä, jos ostokset kimpassa tai vaikkapa jollekin naapurille, josta ne sitten voi hakea ja samalla vaihtaa vaikka kuulumiset :)

    Tuo Kauppahalli24h on taas mulle yks uusi palvelu, kiitos J – ja siellä näköjään on tarjouksena ilmaiset toimituskulut yli 150 ostoksille. Täytyis ehkä jotenkin verrata, ovatko hinnat muuten samanlaiset kuin perinteisissä kaupoissa.

    Katien mainitseman vuosisopimus ois kyllä hyvä homma tännekin! Vaikka se hinta tietty aika kovalta, veikkaanpa että mekin vakavasti harkittaisiin, jos tuollainen olisi tarjolla Suomessakin… ”Ekoplussaa” tuosta, jos tosiaan saisi samalla kuljetuksilla lähiympäristöllekin!

    Vierailija 15.51: Joo, ehdottomasti älyjääkaapit ja älyruokakaapit seuraavaksi! Luulisi, että ei tuollainen teknologiaakaan enää kaukana ole – tiedetäänhän kaupassakin, että paljonko tiettyä tuotetta on hyllyssä :) Eli tavallaan se teknologia varmaan on olemassa, mutta se pitäisi vaan saada ”mikrotasolle” sovellettuna jääkaappeihin :D Vau!
     

    …ja tää koomaäiti nukkui vielä viime yön normaalisti sängyssään (kolmen yöimetyksen taktiikalla), mutta nyt mut on laitettu vieroitukseen tänne alakertaan – isi ja napero jo tuhisevat tuolla yläkerrassa. Yhyhyhyhyyy. Pitäkää peukkuja!

     

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    16.2.2013 at 11:51

    Ihana Blogi! Ja ihan naapurissa vielä ;)

    Meidän viisihenkinen ja kaksikissainen perhe kyllä käyttäisi ja olisi tosi kiinnostunut. Toki hiilijalanjälkikin vaikuttaisi mutta ihan jo pelkästään se kiinnostaisi että ei itse tarvisi olla aina raahaamassa sitä 22764783268 litraa maitoa. Mielenterveydelläkin on hintansa :)
    Ihan arjen sujuvuuden takia meillä mietitään ruoka ym. politiikka joku 4-5 päiväksi eteenpäin kun kauppaan mennään. Toki jotain herishommia käydään muutenkin ja justiinsa täydentämässä maitoa mutta muuten pyritään isosti käymään 4-5 päivän välein jolloin sitten tehdään kaupassa tehotyhjennys. Ja se ei ole ihan pieni määrä mitä sitä tavaraa kannetaan. Musta se itse kaupassa käyminen on kivaa, tavaroiden tutkiminen ja uusien tuotteiden bongailu ja extempore-ideointi mutta se himaan raahaaminen…. voi blaaah! Jos mennään ilman autoa niin ihan tosissaan saa talviaikaan varsinkin miettiä että _mitä_ sieltä tuodaan että ne saa kaikki myös himaan raahattua.
    Pari kertaa harkinnassa on ollut toi Alepan kauppakassi (haha kirjotin eka kaukkapassi :D) tai Prisman ”hae valmiit ostokset”-palvelu mutta vielä ollaan menty omin voimin.

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    17.2.2013 at 02:38

    Mielenkiintoinen visio. Piti oikein pysähtyä miettimään asiaa.

    Me asutaan noin 6 minuutin päässä kauppakeskuksesta. Yleensä hoidamme ruokaostokset kävellen, mutta kun tarvitsemme esimerkiksi kissanhiekkaa ja raksuja Faunattaresta, kuljemme kauppakeskukseen autolla. Aivan naurettavaa, mutta pakko. En vain jaksa kantaa 10kg raksupussukkaa ja hiekkaa kotiin asti.

    Näin ollen jos olisi esimerkiksi kauppakeskuksella oma kuljetuspalvelu joka kattaisi usemman liikkeen, toimisi se meidän perheelle paljon paremmin. Saisi maidot, mehut ja kissan tarvikkeet samalla kertaa kotiin.

    Itse en lämpene tuolle ruoka & co -idealle. Me esimerkiksi tykätään valmistaa intialaisia ruokia. Mausteet, riisit ym hankitaan aina etnisistä puodeista. Meitä ei tosiaan kiinnosta mitkään Pirkan omat Garam Masala seokset ja ”muka-intialaiset reseptit”. Jos palveluun saisi liitettyä etniset liikkeet, niin sitten voisin miettiäkin tätä palvelua. Bling – mitä jos valmistaisit tänään herkullisen Masala Dosan Sambharin kera? Tässä ainekset mitä tarvitsisit ruokaan.. Ruoka & co:n lähtökohtana on suomenkieliset blogit ja ”perusruoat”. Liian kapeakatseista mun mielestä.

    Se että jaettaisiin avoimesti muille tiedot siitä mitä meillä syödään -kuulostaa todella omituiselta ja ihan suoraan sanottuna yksityisyyden loukkaamiselta. En tiedä miksi! Ei meidän ruokatottumukset & kuinka paljon me laitetaan rahaa ruokaan kuulu muille. :D Jos joku tekee aina minibudjetilla ruokaa, sitä alkaa miettimään onkohan toinen kauheissa veloissa kun ei raaski ostaa kunnollisia aineksia. Tai päinvastoin jos joku ostaa sisäfileitä ym yleellisyysherkkuja jatkuvasti, ihmiset miettivät että onpas aikamoista törsäämistä ruokaan; miten niillä riittää rahat! Mun mielestä tuossa paljastetaan liikaa itsestään ja omista elämäntavoistaan. Ja kuinka moni perusjamppa oikeasti suostuisi tähän.

    Älyjääkaappi olisi huippuhyvä. Olisi hyvä jos kauppalistaan saisi pysyvästi tietyt tuotteet, kuten maidot ja mehut ja ne kävisi sitten hyväksymässä ennen tilausta. Ei tarvitsisi aina naputella samoja tarvikkeita listalle.

    Ja vielä tuosta naapurijutusta. Aika harva ihminen enää nykypäivänä tuntee naapureitaan edes nimeltä saati että olisi heidän kanssaan missään tekemisissä. Nää toimii ainoastaan jossain pienessä kyläyhteisössä tai hyvin aktiivisessa ja sosiaalisessa asuinyhdityksessä. Ei siis voi olettaa että perusjampat pyytelee naapureitaan hakemaan kauppa-autosta omat ruokaostoksensa.

    Ideat ovat mun mielestä ehkä vähän liian ”hippimäisiä” jos asian voi näin hassusti ilmaista. Mutta hyvä että tuollaista palvelua mietitään! :)

  • M-M
    17.2.2013 at 10:29

    Meillä onneksi on kaupat tässä ihan kävelymatkan päässä :D Saa koirakin lenkin kun kauppaan lähdetään. Sitten jos huomaan, että jotain yksittäistä tarvii, niin laitan laiskana hellulle viestin, että ku kuiten sen kaupan ohi kuljet, niin tuotko tätä ja tuota :D (tai jos tiedän, että äiti ja isä on menossa kauppaan, niin saatan heitäkin pyytää jotain tuomaan.)

    Mutta yleensä käyn vaunujen ja koiran kanssa. Onpahan pakko lähteä sitte ulos :)

    Meillähän sinne prismaan on reilut 160km, että kyllä autolla käydään :) (eikä kyllä pelkästään sen prisman takia käydä. Yleensä jos ollaan kylässä Rovaniemellä, niin silloin käydään ja käytetään samalla siskokin ostoksilla.)

    Mutta näin asiasta poiketen, linja-autolla olis ihan kiva joskus mennä Rovaniemelle, mutta kun se on niin kallista. Oma auto on melkein puolet halvempi (ja paljon helpompi). 

    (mutta oikeasti musta on tosi kiva käydä kaupassa, voihan sieltä löytyä jotain mitä ei sillä ostoslistalla ollutkaan)

  • Mona P (Ei varmistettu)
    18.2.2013 at 09:19

    I’m in! :) Tosi mahtavalta ideoinnilta ja mun mielestä myös ihan realistiselta tulevaisuudenkuvalta vaikuttaa. Tuohon saatetaan hyvinkin olla menossa. Ja tuo yhteisöllisyys erityisesti houkuttelee, siinä vois olla sitä jotain :)

    Foodie.fi:ssähän on vähän tuota samaa periaatetta (eli hae ideoita eri resepteistä, tulosta resepti ja tarvittavat ainekset on saman tien kauppakassissa (ja kauppakassi toimitetaan ovellesi, jos niin haluat)). Mutta siinäkin on tietysti aika rajallinen määrä noita reseptejä.

    Kukakohan lähtisi kehittämään Ruoka&co-sovellusta? Hella & houkutus ottaa tuon tagin ainakin huutaen sivuilleen. :)