Ennen vuosi vierähti nopeasti, nykyään vuosikymmen.
On jotenkin hassua ajatella, miten lyhyt silmänräpäys se lapsuus oikeasti on. Olen räpäyttänyt tässä silmiä korkeintaan ihan muutaman kerran, ja yhtäkkiä meidän ”kaksi pientä lasta” täyttivätkin jo 10 ja 12 vuotta.
Toki tässä keskilapsuus vielä jatkuu toivottavasti ihanina tulevinakin vuosina, mutta ehkä en tässä uskalla räpäyttää silmiäni enää kovin monta kertaa.
Kuluneet kymmenen (ja kaksitoista) vuotta ovat olleet aivan ehdottomasti elämäni parhaat. Elämäni suurin onni, ihme ja autuus ovat olleet nämä kolme pientä ihmistä, jotka olemme elämäämme saaneet!
Vitsailin eilen illalla 10-vuotiaalle päivänsankarille, että ehkäpä sinä päivänä voisikin onnitella myös minua.
”Ai mistä?”
No tietysti siitä, että olen saanut juuri teidät omaan elämääni! Sehän se on se suurin onnittelun aihe!
Näitä kolmea lasta voisi kehua ihan loputtomasti siitä, miten fiksuja, empaattisia, ajattelevia, luovia ja mielikuvitusrikkaita he ovat. Pidin eilen ensimmäiselle synttärisankarille (tänään tulee toiselle) pienen puheen. Pienen, ha. Se oli pitkä. Taputettiin aplodit.
Puheen jälkeen Joel komppasi: hän on kaikista noista lapsen loistavista puolista aivan samaa mieltä.
Mutta mikä tärkeintä: he ovat omia, meidän rakkaita.
Joten onnittelut meille kaikille! Kymmenen ja kaksitoista vuotta jo olemme saaneet rakastaa toisiamme!
57
Nadja
5.4.2024 at 18:05Se on juuri niin! Elämänmittainen rakkaus, se on tärkeintä<3 Lämpimästi onnitteluja koko perheelle! <3
Veema
7.4.2024 at 12:26Alankomaissahan on tapana onnitella koko synttärisankarin perhettä/lähipiiriä 🤗 eli sä voit vaan sanoa, että ootte ottanut tällaisen alankomaalaisen käytännön. Musta se on kiva ajatus, että onnitellaan koko perhettä, onhan se tosissaan onni kaikille, että synttärisankari on olemassa.