Tapettitaivas

No nyt koitti puutalobabylandiassa tapettionnenpäivät – kiitos Au naturel -palstan ja erityisesti Petkalan vinkin!

Kärräsin nimittäin perjantaina huutolaisvauvamme (siinä vaiheessa onneksi nukkuvan – huh!) ja itseni tuohon läheiseen Modeon myymälään, ja… …AHH!

Jokin aika sitten totesimme nimittäin pettyneinä, että mainion Tapettitalon valikoima on niii-iii-iin nähty. Niisk. Tajusimme myymälässä käydessämme TAAS kerran selaavamme niitä samoja kuvioita, joita Tapettitalossa on ollut tarjolla vuodes… eipäs vaan vuosikymmenestä toiseen.

Ja hyvä niin – totta kai nämä Tapettitalon klassikot ovat kauniita. Ja niistä (yhdistettynä K-raudan tuoreempiin tapettipaloihin) syntyikin mm. Punavuoren-kotiini tällainen:

Jos verhooja nikotteli kääntösohvaa, niin kuvitelkaapas vaan remppareiskan ilme, kun selitin TÄMÄN idean. Otti sitten valokuvankin lähtiessään ja sanoi, että ei ole hullumpaa ennen nähnyt.

sivuhuom: Tuon Punavuoren-asuntoni osti sittemmin muuten Lähi-Idästä kotoisin ollut lääkärismies, joka totesi jo ensisilmäyksellä: ”no nyt tulin kotiin”.

 

Mutta nyt oli aika saada puutaloomme jotain ihan muuta! Ja Modeon myymistä Élitis-tapeteista löytyi meidän makuumme ihan TÄYDELLISIÄ tapetteja. Iiiiiiih tätä tapettionnea!

Modeon myyjä oli vieläpä niin ystävällinen, että antoi minulle viikonlopuksi lainaan (about 20 kg painavat) Azzurro- ja Foulards-sarjojen tapettikansiot, jotka roudasin kotiin kämmenet verillä mutta sydän innosta (lue: rasituksesta) pamppaillen.

Tämän viikonlopun aikana olemme sitten ihailleet (mitä vauvanheilutukseltamme olemme ehtineet) mm. näitä:

Azzurron Capri kultaisena olisi TÄYDELLINEN meidän Afrikka-henkiseen kirjastoomme. Mutta harmi kyllä seinäpinta on jo lopussa. Paitsi jos jätetään kirjahyllyt rakentamatta. Hmm.

Azzurro Ponza punaisena. Inkat, ponchot, Andit – anyone?

Azzurro Madalena oli oma ykkössuosikkini olohuoneen tehostetapetiksi. Mutta Joel sanoi, että se näyttää halvalta muovimatolta. Damn. Ei sitte. Mun mielestä se on silti ihana. Nii.

Mutta mikään, mikään, MIKÄÄN kuvio ei kuitenkaan voisi olla meidän makuumme täydellisempi kuin tämä:

Tänä vuonna myyntiin tulleen Foulards-sarjan Rajasthan, tässä punaisena.

Pieni maantieteellinen korjaus katalogiin kuitenkin: ”Un Thé au Sahara” (mitä ikinä tarkoittaakaan) on ehkä vähän harhaanjohtava mainoslause. Koska Sahara on Afrikassa, Rajasthan Intiassa. Toisaalta olen lentänyt Air Saharalla Intiassa, että ehkä tässä on joku juju, jota en vaan tajua…

Jep. Tämä tulee olohuoneen peilin (puukehys yllä) taustalle. Päätetty. Kops.

Entäpä tämä alla oleva sävy sitten? Ooooooooh! Ei sovi meidän olkkarin väreihin, mutta onhan meillä onneksi myös makuuhuone…

Foulards Rajasthan puna-turkoosina.

Puutalobabymme on muuten syntynyt lohikäärmeen vuonna – ja hän on siis vieläpä lohikäärme-esikoistyttö, mikä on aasialaisten uskomusten mukaan jotain ihan tosi-tosi-TOSI onnekasta. Olisikohan vielä onnekkaampaa, jos tämä näkyisi myös sisustuksessamme…?

Foulards Dragon perinteisenä punaisena – sopisi hengeltään meidän makuuhuoneen tatameihin, mutta hitsi, kun sinne haluttiin jo tuo turkoosi Rajasthan…

…vai sittenkin tässä värissä keittiöön…?

Maanantaiaamuna roudaan kansiot takaisin. Me tarvitaan lisää seiniä!

(ja rahaa – hinta about 130 euroa rulla…)

 
Like

You Might Also Like

  • Camilla
    19.8.2012 at 14:57

    Upea tuo Punavuoren asunnon seinä! Pointsit rohkeudesta toteuttaa, sekä tuo seinä aikoinaan että nyttemmin se kääntösohva.

    Rakastan tuota Rajasthania punapinkkiturkoosina :)

    Bisous, C

    ps. Un thé au Sahara = (Yksi/eräs) tee Saharassa

  • Liisa
    19.8.2012 at 16:01

    Meidän valkoiselle olohuoneen seinälle taisi juuri ilmestyä sana ”PLIISU”. Maitokahvinvärisellä Comic sans -fontilla.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.8.2012 at 17:21

    oma tyylini on aivan erilainen sinun makusi kanssa, mutta nämä remppapostaukset hymyilyttävät väkisin :) vaikutat ihanalta luonteelta ja hienoa, että se näkyy tällä tavalla myös kodissasi!

  • Mari Inka
    19.8.2012 at 21:29

    Tuo seinä on ihana! Samoin tykkäsin sun sohvasta.
    Meillä on (ehkä sitten vähän kuluneita tai ajattomia :) tapettitalon tapetteja ja Båros-tapettien Anno mallistoa. Rakastan tuota meidän eteisen tapettia, josta näkyy kuva tässä postauksessa  http://www.lily.fi/juttu/missa-ihmisen-koti

    Mutta ei lainkaan hullumpia nämä sun punasensävyset. Tykkään!

  • Mari Inka
    19.8.2012 at 21:30

    Siis tietenkin Borås-tapeter http://www.borastapeter.se/main.aspx?l=3

     

  • Miitu (Ei varmistettu)
    19.8.2012 at 21:30

    Kieltämättä aika erinäköistä kuin omassa kodissa, mutta ihanaa, että ootte löytäny sellaisia, jotka teitä miellyttää! Kieltämättä aika suolaselta kuulosti hinnat, mutta seinää kerrallaan…

    Pitäis kohta suunnata myös tapettikaupoille, ja jo valmiiksi jännittää, jääkö tapetit suosiolla kauppaan ja lätkästään vaan maalit seinille… Toistaiseksi ei oo löytyny yhtään, joka olis miellyttäny kumpaaki. Ei ku ompas (ainaki mulle)! Käsityöhuoneeseen valko-harmaan sävyis kuvaa neulotusta 2o2n-resorista. Siitä sain kyllä kunnon euforian.

  • Lallu
    19.8.2012 at 23:34

    Toi Aruzzo Pontsa tuo mieleen virolaisten kansallispukujen vyöt. Toi punavuoren seinä on ihana. Enpä ole koskaan ajatellut että vois näinkin. Rakastan kyllä värejä, mutta jostain syystä oma kotini on aika pliisu verratuna näihin vaihtoehtoihin. Toi kääntösohva on aivan ihana.

  • NiinaS (Ei varmistettu)
    20.8.2012 at 09:35

    Mä tarvitsen uuden kämpän, jotta saan sinne samanlaisen seinän kuin sun Punavuoren-kämpässä. Tähän nykyiseen ei mahdu. Kummallisia remonttimiehiä sitä onkin! :D

    Niin, ja sanoinko siis jo, että toi seinä on IHANA!! Ja noista uusista malleista ottaisin kiljuen ton pinkki-turkoosin :)

  • Kristaliina
    20.8.2012 at 10:19

    Tapettitilaus lähti! Punaista Rajasthania tehosteeksi olohuoneeseen ja samaa kuviota pinkki-turkoosina yläkerran makuuhuoneeseen :)

    Joo mutta siis uskon vakaasti siihen, että kodin sisustamisessa pitää kuunnella omaa ”sisäistä ääntään”, ei mitään sisustustrendejä tai vaikkapa ammattilaisten mielipidettä siitä, mikä nyt pitäisi olla tyylikästä. Joillekin se sisäinen ääni huutaa vaaleaa kotia, maitokahvikotia, musta-valkoista kotia, Ikea-kotia – ja kaikki voivat olla ihan tosi kauniita. Pääasia, että niissä kodeissa asuvat ihmiset viihtyvät!

    Mutta ONNEKSI meillä on Joelin kanssa suht samanlainen sisustusmaku! (ja kyllä: Joel siis vaikutaa myös hyvin paljon näihin sisustusratkaisuihin, mikä on tosi kivaa – tämä sisustaminen ei siis ole meillä mikään ”naistenprojekti”, vaan Joelin visuaalinen silmä on hyvinkin tarkka) Tavallaan myös pidetään toisiamme ”kurissa”: Joel esim. käytää veto-oikeuttaan esim. aina, kun suunnittelen maalaavani jotain kultamaalilla :D Mutta huh ongelmissa oltaisiin, jos toisella olisi tällainen rehevä sisustusmaku ja toinen kannattaisi Skandinavista minimalismia… Hyvä siis näin :)

    Mari Inka: Bongasinkin tuon seinäsi jo aiemmin tuosta postauksestasi – ihana! Tulee jotekin mieleen lapsuuskesät mummolassa ja aurinkoiset kesäpäivät :)

    Miitu: MAHTAVA  idea tuo käsityöhuoneen seinä! Toteutukseen ehdottomasti! Annemi muistaakseni on maininnut tehneensä yhden seinän valokuvasta – hänellä olisi varmaan antaa vinkkejä siitä :) Kuvia tänne sitten, KUN toteutat :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.8.2012 at 11:56

    Kerrassaan ihanainen ja rohkea toteutus!

  • Flore
    20.8.2012 at 12:34

    Tuo Punavuoren-seinäsi on ehkä hienointa, mitä olen sisustusrintamalla tai monella muullakaan rintamalla aikoihin nähnyt! Vau!

    Kiitos muutenkin hyvistä tapettivinkeistä. :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    21.8.2012 at 15:09

    Aivan ihana tuo Punavuoren-seinä!! Päädyin tänne kaverini suosituksesta, sanoi, että sä niin pidät tästä – ja oikeassa oli. :D Täytyy ehkä harkita jotain tuollaista omaan kotiin. Mun mieheni on sitäpaitsi Lähi-Idästä!

    Sahara muuten tarkoittaa arabiaksi ’suurta autiomaata’, ja Rajastanissakin sellaista on. Ehkä se olisi se yhteys? Hmm.

  • klassila (Ei varmistettu)
    24.8.2012 at 16:34

    Moi Krista,

    tee Saharassa viittaa varmaankin legendaariseen Stingin säveltämään the Policen biisiin vuodelta 1983 eli luultavasti ei ole maantieteellinen moka vaan ihan tarkoituksellinen rockviittaus. Ollaan kuunneltu Synchronicity-albumia nimittäin automatkoilla tässä kesän aikana enemmänkin. Loistokamaa! Puhumattakaan live-esityksen hius- ja vaatetyylistä :)



    Terkuin kummitäti Katri

  • cherrypop (Ei varmistettu)
    27.8.2012 at 22:55

    Tuosta lohikäärmevuodesta tuli mieleen, että eräs aasialainen ystäväni kertoi että sen vuoden lapsen onni (vai onnekkuus.. vai perheen onni/onnekkuus? vai mikä onni..)on riippuvainen myös vanhempien merkeistä ja joistain älyttömistä syntymäaika laskelmista ja muuta huh huh. Mutta kyllä tuo meidänkin tyttö ainakin on itse onni, vaikkei muut laskelmat sitten menisikään ihan napilleen (;

  • Fransel (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 20:09

    No minkälaisia niistä tapetoiduista seinistä sitten tuli?! Muutenkin täällä odotellaan innolla lisää puutalo-postauksia :)

  • Kristaliina
    23.10.2012 at 20:26

    Hih, tapetit ovat edelleen siististi rullalla – me ei taideta olla kovin aikaansaavia :D Katsotaan, josko jouluun mennessä…

    Yritän kunnostautua myös puutalo-postaus-saralla; nyt Joelilla onkin aika kiva kirjahyllyprojekti kesken, sen pitäisi valmistua tässä… …no ehkä ennen sitä joulua :)

  • Kristaliina
    23.10.2012 at 21:33

    …mutta joo, alkoipa tässä pyöriä mielessä useampikin puutalo-aiheinen postausidea… Kiitos siis ”muistutuksesta”, taidanpa laittaa näitäkin aiheita lähiaikoina toteutukseen! :)