Rankan päiv… viikon jälkeen äidin unelmat ovat saavuttamaisillaan lynchmäisen tason: mitä jos mä ottaisin huoneen jostain hotellista? Pakkaisin laukkuun mukaan pullon viiniä ja pari kuivaa siideriä. Jättäisin kännykän ja kannettavan kotiin. Menisin hotellin sänkyyn peiton alle ja katsoisisin telkkarista kaikki paskimmat tosi-tv-ohjelmat (meillä kotona ei ole tv:tä).
Niin ja joisin sitä viiniä. Niin kauan, että olisin sellaisessa tukkoisessa sössön-sössön-humalassa. Huom.: yksin ja ilman viestintävälineitä, niin en voisi sössöttää kenellekään. Saisikohan myös hotellihuoneen oven ulkoa lukkoon, niin en menisi sössöttämään aulaankaan? (koska se riski olisi tietysti olemassa) Sössöttäisin ihan itsekseni vaan.
Sitten seuraavana aamuna heräisin ja aurinko pilkottaisi tummien verhojen raosta ja olisi krapula. Krapula! En edes muista, miltä se tuntuu. (raskauspahoinvoinnin kyllä muistan) Sitten avaisin ikkunan (en tv:tä) ja joisin hi-taas-ti niitä kuivia siidereitä (jäitä! pitäis olla jäitä!) ja tilaisin pizzan. En mitään hyvää herkkupizzaa vaan sellaisen kulmakuppilapitserian jauholätyn, jossa vihreät chilit ovat lötköjä ja juusto pahaa.
Illalla tulisin taas kotiin.
Suunnitelmassa on kenties useampikin aukko. Mutta ensimmäinen, minkä huomaan: rintapumppu. Voi paskan paska, mulla pitäis olla rintapumppu mukana. Muuten mun rinnat räjähtää. Tai maidontuotanto loppuu, uijuijui eli ei.
Hmm mun turmiovisio ehkä hieman kärsii, jos mulla oiskin viinilasi toisessa ja rintapumppu toisessa kädessä.
Sitten ne muut aukot. Oon ollut viimeksi humalassa… hmmm… toissa talven työpaikan pikkujouluissa? Uhh. Joel (joka ei siis juo ollenkaan) kutsui sitä ”voi kamalaa” -humalaksi: tulen kotiin ja rötkähdän kaikki vaatteet (myös kengät) päällä sänkyyn ja hoen voikamalaa, voikamalaa, voikamalaa. Ei. En haluakaan. Koska se ON kamalaa. Ja entä se krapula? Voikamalaa.
Alkoholittomalla siiderillä ja rintapumpulla tää ei nyt vaan ois ihan sama.
Niin ja sitten tietysti se, että en edes HALUA olla poissa kotoa ja poissa noiden kultien luota. Koska niitä tulee niin ikävä ja ne on niin ihania ja mä haluan olla niiden vieressä ja kuulla niiden hengityksen tuhinan ja ahh.
Hmm niin miksi halusinkaan edes lähteä sinne hotelliin?
En mä halua minnekään hotelliin, mä haluan olla KOTONA!
Joo. Joel lupasi, että saan huomenna vapaapäivän. Käytän sen olemalla KOTONA. Jee!
1
Mindeka
18.8.2012 at 08:57Mitä jos pystyttäisit teltan pihaanne ja joisit siellä pari lasia viiniä, katsoisit läppärillä jotain kökköjä teeveeohjelmia ja sitten yön hämärtyessä (ja hiprakan hiipiessä) sipsuttaisit omaan sänkyyn nukkumaan?
Ei krapulaa (tai siis, on se mahdollista), ei koti-ikävää (on sekin mahdollista, mutta apu olisi lähellä), eikä pelkoa, että sössöttäisi kellekään muulle kuin omalle miehelleen (hmmm, naapurit?). Toki tässäkin suunnitelmassa on aukkoja: rintapumppua tarvitset melko varmasti, sillä alkoholi saa maidon nousemaan aika, no, agressiivisestikin joskus, eikä yön yli seisonut kulmakuppilan pizza-laatikko omalla nurmikolla ole ehkä aamusta sitten ihaninta nuuskittavaa. Puhumattakaan siitä loppusiivouksesta: pitäähän se teltta purkaakin jne.. Okei, nyt tästä meni idea. Se siitä rentouttavasta illasta omalla pihanurmella. Pysy vaan kotona ;)
Vierailija (Ei varmistettu)
18.8.2012 at 12:00Ihan mahtava juttu! Tekee mieli aina kirjoittaa ”just noin mäkin oon ajatellut!” Meillä vauva kohta 10kk ja vieläkin näitä hetkiä tulee, mutta onneksi ajatus kulkee samaa rataa ja sitten taas jaksaakin kotona! Nyt odotan imetyksen loppua ja sitten lähden minne ikinä haluankin, mutta lähelle kotia ;)
Kristaliina
18.8.2012 at 19:56Hmm, äidiksi tulon jälkeen hyvin monissa suunnitelmissa on näköjään ainakin tuon rintapumpun meneviä aukkoja :D No mutta – onneksi kotona on ihan hyvä :)
Lallu
18.8.2012 at 21:43Kotona on hyvä. mä voisin joskus lähettää mieheni isompien lasten kanssa kylään, että saisin olla omassa rauhassa kotona, vauveli jäis toki minun kanssa, kun vieläkäämn en sitä mielellään muille luovuta hoidetavakseen, kun hän tuoksuukin niin ihanalle.
hotmama (Ei varmistettu)
18.8.2012 at 22:35Joo… Rintapumppu pitää muistaa… Tosin sillä pumppaaminen pinkeistä rinnoista onkin ihan tuskaa. Olin itse leikkauksessa sairaalassa, kun vauva oli vuoden vanha (imetän edelleen, vaikka nyt hän on jo taapero) ja kyllä huonekaverit ihmetteli kun yön pimeydessä kuului rintapumpun ääni. Olin ajatellut nukkuvani kerrankin yhden yön putkeen (sitä kun ei ole vieläkään tapahtunut), mutta ei onnistunut. Rinnat piti hereillä. Ja koti-ikävä tietysti.