Hyvä myyjä

Eräänä perjantai-iltana megahikisen tanssijumpan jälkeen tajusin, että hemmetti vie mähän tarvitsen lisää pinnejä seuraavan päivän tanssiesitystä varten. Täyshikisenä, jumppakamat vielä vaatteiden alla, ilman meikkiä ja naama jälkipunaisena. Jea. Olin liikkeellä ystävän kanssa, ja päätimme pistäytyä pikapikaisesti pinniostoksilla Kauppakeskus Kaaren Glitter-myymälässä.

Apua. Hikisenä ja punaisena jonnekin kirkkaiden lamppujen alle… Mainittakoon vielä, että tässä nyt tätä juttua kertoo ihminen, joka ei ole oikein koskaan uskaltanut mennä Stokkan meikkiosastolle, koska pelkää näyttävänsä siellä perfect-meikattujen myyjien joukossa ihan hampuusilta.

Mutta pakko mikä pakko. Lisää pinnejä tarvitaan.

Lähdin siis ostamaan näitä:

Mutta hitsi – tässähän on kolme pinnituotetta kahden hinnalla. Otin siis ostoksiini nämä:

Seuraavaksi ystävä alkoi suositteluhommiin – mun täytyy kuulemma kans hankkia itselleni hiuspanta. Että toisessa Glitter-myymälässä myyjä oli kädestä pitäen näyttänyt ystävälle ihan huipun pantakampauksen, joka ois niiii-iiiiin hyvä mulle.

No hitsi. Myyty.

Ostin siis myös tällaisen:

Nooh, näiden kanssa kassalle.

Myyjä – nuori äärimmäistrendikäs mieshenkilö – oli juuri palvelemassa toista asiakasta, joten ehdin seisoa kassalla pienenpienen hetken. Silmiini osui perusmustia hiuslenksuja, no hei näitä tarvitsee aina:

…paitsi että kaksi lenksupakettia saa näköjään kimppahintaan halvemmalla, joten:

Myyjä kiiruhti paikalle. Alkoi jutella siinä tuotteita kassaan laittaessaan. Hmm onpas se muuten jotenkin aidosti kivan tyypin oloinen eikä yhtään katsellut minua nenänvarttaan pitkin – anteeksi vaan tän räjähtäneen kotiäidin päänsisäiset stereotypiat yybercooleja stadilaisparikymppisiä kohtaan.

”Hei sulla puuttuu ihan vaan pari euroa siitä, että saisit kolme leimaa keräilykorttiin”, myyjä hoksasi.
”No niin… tuota… en mä oikein…”

Kassan vieressä oli niitä muovisia kummallisia 80-luvun avaimenperiltä (apua muistaako kukaan niitä?!?) näyttäviä hiuslenksuja, joista juuri vähän aikaa sitten olin kuullut huonoja käyttökokemuksia Jeban Tuuliajolla-blogissa.
”Oletko kokeillut näitä?”, myyjä ehdotti.

No en – kerroin, että itse asiassa en ole näistä kovin vakuuttunut.

Myyjä alkoi esitellä hiuslenksuja. Kuinka ne oikeasti toimii tuollaisiin paksuihin hiuksiinkin. Ei saa vaan vetämällä ottaa pois tukasta. Kuinka just pitkähiuksinen kollega oli näitä suositellut. Sekä sellainen, jolla on ohut tukka, mutta myös sellainen, jolla on paksu ja pitkä tukka. Kuinka niitä kantsii käyttää kuumassa vedessä, jos ne venähtävät. Kuinka ne on tosi näppäriä hei siis niinku vaikka nyt, kun kesä tulee, niin biitsillä, kun niiden kanssahan voi mennä uimaankin!

Ja sitten:

Ostin.

Se hemmetin myyjä sai ihan aidosti minut itsenikin – minut räjähtäneen kotiäidin – sinä perjantai-iltana uskomaan, että minä olisin juuri sellainen ihminen, joka bikinit päällä biitsibileissä kirmaa mereen juuri tällainen hiuslenksu tukassaan.

Oh my.

Sain siis keräilykorttiin kolme leimaa.

Het-ki-nen – keräilykorttiin? Tajusin vasta jälkikäteen, että mitä hemmettiä minä jollain keräilykortilla, enhän mä ikinä edes käy Glitterissä. Ja siis jonkun leiman ansiosta se myyjä sai myytyä mulle vielä lisää!

Hihkuin riemusta myymälästä poistuessani; ei hitsi, miten taitava myyjä! Ja taitavasti asetetut hinnat. Mä lähdin ostamaan parin euron pinnejä, mutta ostinkin yli kolmella kympillä hiuskamaa.

”Mitä sä ajattelet? Onko sulla silleen k*usetettu olo?”, ystävä kysyi.
”No ei – sehän tässä niin hauskaa onkin! Mulla on ihan loistava olo”, minä nauroin.

Ihana olo. Sellainen, että en ollut hikinen nolo jumpanjälkeiskeski-ikänorsu posliinikaupassa (ööö tai jotain) vaan ihan oikea ja huomioonotettu asiakas, jolle tämä trendikäs nuorimies ihan tosissaan ja aidosti suositteli noita neonvärisiä hiuslenksuja.

Myöhemmin tajusin vielä lisää. Ystävä oli intoillut hiuspannasta, koska toisen Glitterin myyjä oli sitä hänelle suositellut ja näyttänyt kampausta kädestä pitäen. Ystävä sitten oli siitä niin innostunut, että ”myi” saman tuotteen spontaanisti myös minulle. Ja minä nyt kirjoitan tästä julkisesti blogissani.

Damn. Taitavaa. Noi on ihan varmasti juuri käyneet jonkun asiakaspalvelukoulutuksen.

Arvostan.

 

PS. Ihan susihuonoa laatua muuten nuo pinnit, en suosittele.

 
Like

You Might Also Like

  • Kiisa
    6.5.2015 at 09:21

    Mulla on pitkät paksut hiukset ja mä just tykkään noista puhelinlankapampuloista, koska ne pitää esimerkiksi liikuntaharrastuksesa hätäisen nutturan napakasti paikoillaan, eikä revi hiuksia.

  • HanKo
    6.5.2015 at 09:21

    Mut noi pöytäpuhelinlankahiuslenksut (ehehe :D) on kyl pitkien hiusten kanssa ihan ässiä.

  • miiu (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 09:37

    Mulle kävi aikalailla tismalleen samalla tavalla Glitterissä viime viikolla. Alle kympin juttua lähin ettiin ja kolmenkympin ostosten (ja sen perhanan leimakortin kanssa! ”#&%@d!!) kanssa kotiin. Kotimatkalla jäin miettiin et mitähän hittoa tossa just tapahtu, olinpas helppo! And damn they’re good!! :E

    • Kristaliina
      6.5.2015 at 15:54

      Hahahaha ihan mahtavaa, en ois uskonut, että näin monella ihan täsmälleen samanlaisia kokemuksia! Glitterin uhrit ry! :D :D :D

  • Torey
    6.5.2015 at 09:40

    Musta tuntuu että hyviä hiuspinnejä on nykyään toosi vaikea löytää. :/

  • kata_eric
    6.5.2015 at 09:55

    Olen huomannut Glitterissä kyllä aina saman palvelun, aina saa ihastella niitä myyntitaitoja :) 

  • Empputiina
    6.5.2015 at 10:26

    Vannon puhelinlankaponnareiden nimeen; tääkin liuhuponnari näyttää ees hetken tuuhealta ja terhakalta. Mutta kokemukseni perusteella ostan jatkossa vain invisibobbleja (onko nää nyt niitä alkuperäisiä?). Tosin yhden olen saanut menemään niistäkin poikki, joku maanantaikappale ehkäpä. Muut venähtää hetkessä käyttökelvottomiksi eivätkä ole niin joustavia alkuunkaan -> repii.

    • Merenwen
      6.5.2015 at 23:35

      Mulla sama juttu. Kokeilin monia halpoja versioita, joista kaikki menivät muodottomiksi parin käytön jälkeen. Sitten ostin ne ”oikeat” versiot eli Invisibobblet ja niissä olen pysynyt! Lähtee hiuksista mukavan helposti mutta ei myöskään valu mun liukkaista, piikkisuorista hiuksista kuten moni muu ponnari. 

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      7.5.2015 at 10:59

      Jep, nää puhelinlankaremmit on ainoita joita käytän. Hiukset on pitkät ja tosi liukkaat, ei pysy ponnarilla millään muulla. Ja invisibobblet on mulle ihan liian löysiä ja ohuita. Käytän aina noita mitä tossa postauksen kuvassakin näkyy. Tottahan ne käytössä venähtää, mutta kun niiden antaa ”levätä”, ne palautuu alkuperäiseen muotoonsa. En oo vielä kokeullutkaan tuota kuuma vesi -kikkaa, täytyy testata.

  • Asta M.
    6.5.2015 at 10:32

    Huh, tällaista siis käy muillekin ja usein just tuolla glitterissä.. Ne on kyllä hyvin koulutettuja myyjiä, kateeksi käy!

  • Juuei (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 11:20

    Hei! Meikä ilmottautuu kans Glitterin ”uhriksi”, oonkohan kertaalleen käyny ihan ostoaikeissa (Kuusamossa ei tuommosta ihimettä ole, eli olen sitten harvoilla Oulunreissuilla saattanu joskus eksyä ihan-vaan-kattel”HEI TUOLLA ON TUOMMONEN IHANA VIHREÄ VITSI KU KIMALTAA IHANAIHANA”.. :D), ja sillon olin tosiaan menossa hakemaan tulossaolevien häiden kaasontehtäviini tarvittavia hilpetöörejä (ja rauhoittelemaan hihkuvaa morsianta siinä samalla, sillä nimittäin meinasi karata mopo käsistä ja lähtiä joka perk*leen kimaltava timanttiblingbling kaula-, käsi-, korva- ja nilkkakoru sormuksineen mukaan.. Ah meitä maalaisia ku mennään kaapuntiin ;) ), ja siinä samalla jotain korua joka passais mekon kanssa.. Noo, löysin tarvittavat, eli juurikin parit pinnit, itselleni nappikorvikset (en kuitenkaan sitä kaulakorua, joten päädyin muistaakseni joko täyteen kaulakoruttomuuteen tai sitten johonki äitin tekemään kaulakoruun), MUTTA. Myyjän haukankatse huomasi minut. Näki kesäisen ukkosrintaman aiheuttaman olen-juossut-päivän-kaupungilla-hullun-morsiamen-perässä-hikeni. Näki punaiset aukinaiset hiukseni liimautuneena pitkin päätä, näki piru myös sen että hypistelin ja niprailin jenkkihuiveja ja ponnareita, ajattelin että jos ostais jonku pikkuponnarin tai vastaavan että saa hiukset pois naamalta ja niskasta.. Hengitys tiivistyy, Jaws-teema alkaa kuvitteellisesti soida kovenevalla äänenvoimakkuudella, söpö pieni myyjätyttönen vaanii saalistaan ja PADAM – iskee kiinni! ”Moi, onko kuuma? Kuuleppa, tässä olis tämmönen VIHREÄ jenkkihuivi, tällä saa tosi kätevästi tehtyä fiftarikampauksia, tää sopii niihin just hyvin, ku pistää hiukset ponnarille ja sitte sitasee huivin vaan päähän!” (- Mistä se tiesi että tykkään vihreästä, näkikö se nää NAPPIkorvikset jotka mulla on täällä kädessä, ei se voinu näitä nähdä, enkä oo vielä maksanu näitä ku maksan samaan aikaan morsiamen kans että päästään yhtaikaa ulos, ja mistä se tiesi että tykkään fiftarihiuksista? Sen se sentään varmaan näkee että mulla on kuuma..) ”Ja hei, saanko näyttää sulle kuule tästä näitä pantojaki, näillä SAA TOSI HYVIÄ KAMPAUKSIA TEHTYÄ, voin näyttää sulle yhen! Pistäppä tästä päähän kato näin….” (Semmonen vihreä-punottu-lettipanta jossa takana kuminauha, ja ku emminä etes tykkää niistä kuminauhapannoista, ku ei ne vaan pysy minun päässä, lähtevät luistaan hetiku vähänkään päätä liikuttaa) Minä: Hei emmä nyt tollasta oikeen ku en tykkää niitä käyt… ”Eiku katoppa nyt, ei varmasti lähe luistaan, sullon tossa nuita pinnejä, aiotsä ostaa noi? Aiot, siis katoppa nyt ku laitetaan täältä tällee ja noin, ja sitte otetaan tästä pari pinniä ja pistetää kii, ja sit lähetää vaa tällee pyörittää hiuksia tähän pannan ympärille ja katoppa ku tulee hieno, eikä tätä tartte nyt purkaa vaikka ostasit tän pannan, ku voin ottaa hinnan tosta toisesta pannasta!” Minä: Nii, täähän on tällane.. Vähän.. Runotyttömäinen kampaus? ”Joo, sopii sulle kuule tosi hyvin!” (Ei, en todellakaan oo IKINÄ määritelly itteäni mitenkään runotyttömäiseksi). (Liian?) pitkän tarinan lopputulemana, kuitin loppusummaa en muista, mutta poistuin enemmän köyhtyneen morsiamen kanssa Oulun Glitteristä itse vain vähän köyhempänä, vihreäkiviset nappikorvikset, ponnarit, pinnit ja vihreä jenkkihuivi pienessä pussissa, pientä pussia iloisesti heilutellen, ja vihreä, inhokkimallinen, kuminauhapanta päässä hiukset ”runotyttökampauksella” valmiina puhkeamaan kiitollisuuden kyyneliin joka kerta kun satunnainen pieni tuulenhenkonen pyyhkäisi niskaa ja otsaa. Kyllä, ne on aivan järkyttävän hyviä myyjiä, vaikka en kyllä oo onnistunu sitä kampausta toisintamaan enää kertaakaan sen jälkeen ku se myyjätyttö sen mulle teki, enkä sitä pantaakaan oo tainnu käyttää enää juurikaan. Silti ei oo paha mieli asiasta, jännä juttu!

  • Glitterin uhri (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 12:06

    Täällä myös yksi glitterin uhri. ”Kuuleppa, kun ostat vielä parilla eurolla, saat kolme leimaa…” Mä menin tuohon samaan ja niin sai meidän pikkuneiti kasan uusia ponkkareita. Enkä sitä leimakorttia ole jälkeenpäin tarvinnut/muistanut, onkohan se edes voimassa enää?!?

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 12:48

    Saman olen minäkin huomannut, tosi hyvä palvelu. Mahtava koulutus, vaikka olen käynyt eri liikkeissäkin aina sama palvelu. Ja aina en ole edes mitään ostanut, ei siis väkisin tyrkytetä. Ja yllättävän paljon miesmyyjiä, pinnikaupaksi.

  • kaktuskakru (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 13:02

    Glitterin myyjät. <3
    Itiksessä oli kanssa ihana miesmyyjä, joka lupasi näyttää kampauksia erilaisten holkkien kanssa. Ja ei ole edes tullut sellainen olo että tyrkyttäisivät jotain, vaan että olisivat vain aidosti innoissaan tuotteistaan, sen takia siellä on varmaan kiva käydä asioimassa. Loistavaa markkinointia tuommoinen asiakaspalvelu.

    • Kristaliina
      6.5.2015 at 16:08

      Joo, mullakaan ei tullut ”tyrkytysolo” ollenkaan! Todellakin – ehkä parasta mahdollista markkinointia!

  • PikkuKirppunen (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 13:09

    Jep, noi puhelinponskut on kyllä ihan parhaita; mulla on suht paksu, alushousujen reunukseen yltävä, puoliksi luonnonkikkarakäkkärä tukka, ja ah, rakastan noita! Ei toki toimi kaikissa ”kampauksissa” (lue:pikaletin päädyssä ei toimi, etenkään, kun mulla on ehkä kaks kertaa noin isoja kun noi sun ostamat). Eikä tartte kiskoa enää puolta tukasta irti ku aamulla on pikana heittäny tukan kiinni ja ehtoosti päivän liesuussa olemisen ja sohvanuhjuumisen jälkeen alkaa avata väkerrystä.
    Menee samaan kastiin tingeltangelin kanssa (siis se muovinen lyhytpiikkinen harja… mikä se nyt on *googlaa* … AH!: Tangle teazer): en taatusti uskonut että vois tässä tukassa mitenkään toimia, kunnes testasin kaverilta… Nyt on hyvä harjata tukka kiskomatta ja avata se nylkemättä päätään kaljuks. :D

    • PikkuKirppunen (Ei varmistettu)
      6.5.2015 at 13:10

      Siis Tangle teezer. Melkein osaan kirjoittaa. :D

    • Kristaliina
      6.5.2015 at 16:03

      Mä varmaan kans tarvitsisin sellaisia isompia, että toimisi paremmin…

      Tingeltangelharjan (hihihi) nimiin mä kans vannon! Se on mulle ollut tosi-tosi hyvä, ja tirpan hiukset kans sillä selvitän :) Vaikka siitäkään ei kaikki kuulemma tykkää, ehkä se on hiuslaadusta kiinni.

  • Nadja
    6.5.2015 at 13:10

    Glitterin uhrit ry:n jäsen ilmoittautuu. Damn, ne on hyviä. Jopa niin hyviä, että ostoksista jää vaan hyvä mieli :) 

     

    mä kyllä oikeesti tykkään niistä puhelinlankapampuloista, ei hiukset katkeile niillä. 

  • Heidi_S (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 13:19

    Parhaat pinnit saa kampaamoliikkeistä. Itse ostin omani Kampin liikkestä. En muista nimeä, mutta osoite näyttää olevan Freda 63. Niitä myydään siellä kilohinnalla 500 kpl saa vähän reilulla kympillä. Pitävät tosi hyvin ja riittävät, riittävät, riittävät aina vaan :D

    • Kristaliina
      6.5.2015 at 15:53

      Oi vau mikä vinkki – kiitos! Ens kerralla siellä suunnalla ollessa lähden kyllä pinnitoiviomatkalle :) Nää pinnit (ja toinen on hakaneulat) on kyllä sellaisia, että niitä tarvitsee aina lisää. Minne ihmeeseen ne aina katoaa? Ensin niitä on joka paikassa ja seuraavalla viikolla ei enää yhtään missään :)

  • Maaren S
    6.5.2015 at 13:27

    Jep, niin tutun kuuloista. Ei ole kerta eikä kaksi kun olen kävellyt Glitteristä ulos niin että on tullut tuplattua ostomäärä. Mutta toisaalta olen myös onnistunut sanomaan että ”Ei kiitos” ja silloin minut on yleensä jätetty myös rauhaan. Joten se toimii myös toiseen suuntaan, ainakin mun kohdalla :)

    Silloin kun oli vielä pitkät hiukset, niin olin vannoutunut puhelinlankaponnareiden käyttäjä. Mun hevosenhäntäni (paksu, karhea, kihara ja muutenkin vain mahdoton) ei meinannut pysyä oikein millään kiinni paitsi noilla puhelinlangoilla. Nyt kun lyhyemmät hiukset niin olen vaihtanut takaisin normiponnareihin, puhelinlangat tuppaavat jäämään liian isoksi möykyksi niskaan. Pitäisi varmaan niitä pieniä invisibobbleja tilailla.

  • Paprika (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 13:28

    Oh kiitos tästä! Nyt tiedän välttää Glitteriä :D Henkeni edestä :D

  • Jenni_Kuperkeikkaseikka
    6.5.2015 at 13:53

    Miten totta tämä onkaan! Mullakin on lompakossani Glitterin leimakortti paraatipaikalla. Vaikka en muka ikinä käytä koruja, pinnejä, kimallusta, hörhellystä, niin jotain ne on mullekin saanut näemmä myytyä. 

  • Jeba
    6.5.2015 at 15:30

    Täällä on porukka nyt niin paljon kirjoitellut hyvää noista puhelinlankaponnareista, että nyt mä Kristaliina odotan sun mielipidettä niistä! :) Mä en tiedä sitte onko mulla hiuslaatu jotenkin ihmeellinen ( liian ohut vaiko mitä? ) mutta mä en ainakaan tykännyt niistä yhtään. :)

    • Kristaliina
      6.5.2015 at 15:51

      Ehkä näitä on jotenkin erilaatuisia? Nää mun ei ole sotkeneet hiuksia, kun otan sen tosiaan ”taitellen” pois (ei vetäen). Mutta on tää kyllä tällainen… …lörppö. Ei pidä hiuksia kovinkaan napakasti, joutuu vähän väliä uusimaan esim. sotkunutturan eikä voisi kuvitella menevänsä esim. jumppaan hyppimään tällä. Mulla on kyllä niin paksu tää tukka, että pidän normaalistikin tavallisilla lenksuilla ”tuplalenksuja” eli kahta lenksua yhtä aikaa, että pysyy… Toisaalta mulla on myös tällainen hevosenharja, että sitä tavallista (ilmeisesti) ongelmaa siitä, että lenksu jotenkin repisi tukkaa, ei oikein ole ongelmassa. Ei tää mun tukka mihinkään katkeile, se on kuin karhunlankaa :D

      Mutta siis jos ois tällainen kierrelenksu, mutta jotenkin… ….paksumpaa ja napakampaa laatua, voisi ehkä toimia. Ehkä. Just näistä nimenomaisista en ole kovin vakuuttunut :)

      • Jeba
        6.5.2015 at 15:56

        Sama juttu oli mulla, en voinut tehdä sotkunutturaa enkä voinut pitää näitä jumpissa, sillä lipsuivat ja löystyivät ihan koko ajan. Mutta, hyvä siltä että suurimalla osalla toimii kuitenkin. :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        6.5.2015 at 17:23

        Mulla on ollut jotain halpismerkkiä ja sit niitä ”aitoja” invisebobleja ja noi inviseboblet on ohuempaa ja notkeampaa kuin mulla olleet halpikset. Tykkään kovasti, halpikset jäi käyttämättä. Pitää kyllä testata toi vinkki kuumasta vedestä, siis kun kyllähän noi venähtää pidemmän päälle. Joo ja pitkät ja paksut hiukset & sotkunuttura onnistuu näillä kivoiten, en pahemmin muita lenksuja käytä.

        Joo ja Glitteriin en oo ikinä eksynyt, enkä taidakaan ;)

      • FFFifi
        7.5.2015 at 09:51

        Niitä on tosi erilaisia! Mulla on Turkista ostettu paksuhko ja veltohko, joka on älyttömän hyvä: pitää hyvin, mutta nuttura ei kiristä :D Sitten mulla on ehkä just Glitteristä paksu ja jäykkä, sitä käytän vaan jos en löydä muita, se pitää tosi hyvin mutta kinnaa. Sit mulla on ohuita löysiä, jotka ei pidä niin hyvin, mutta tuntuma on mukavampi. Osa on pitkiä ja venyviä, joten ne saa kolmekin kertaa ympäri jos tarvitsee, suurimman osan saa vaan kahdesti. Nää on kaikki jotain merkittömiä, meillä on myös Invisibobbleja, mutta ne on aina lapsilla jossain niin en ole saanut itse kokeiltua :D

        Mutta jos löytää itselle sopivan, niin nämä on kyllä ihan parhaita. Näiden kanssa tosiaan voi uida, ja mä juoksen yleensä nuttura päälaella, ja se todetusti pysyy näillä siellä 42 kilsaa, mikä on musta aika hyvä osoitus pitävyydestä!

  • sipulisopuli (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 19:51

    Kerran samaisessa liikkeessä äiti ja tytär ihastelivat hopeista koristekättä, johon voi kotona ripustaa koruja ja sormuksia. Äiti kysyi myyjältä että mitä se maksaa, myyjä kertoi että 30 euroa. Äiti siunaili että miten se voi maksaa niin paljon, mutta myyjä vaan siihen jatkoi mutta onhan tää ihan sairaan ihana :D Sitten ne osti sen käden. Ihan sika hyviä myyjiä :D

  • Riika V.
    6.5.2015 at 19:56

    Toi myynti on kyllä niiiin taitolaji. Sen joko osaa tai ei!

  • Vierailija-ande (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 21:33

    Hirnuin ääneen jälkikirjoitukselle!

  • Nellis (Ei varmistettu)
    6.5.2015 at 21:38

    En oo aikoihin käynyt Glitterissä, mutta siis oikeestiko nämä myyjät haltsaavat ton homman ilman, että tulee ahdistus ja kauhistus? Mua meinaan ahdistaa ihan mielettömästi mennä Vilaan, koska ne myyjät pelottaa mua:

    ”Moi. Ootko etsimässä jotakin tiettyä juttua?”
    ”Ei kun mää tässä ihan vaan kattelen” *hypistelee kevättakkia*
    ”Meille on hei just tullu tosi ihania näitä takkeja. Tässä on tällasta ja tällasta väriä ja sit tällasta pituutta. Sitten niiden kans sopii tosi hyvin nää uudet housut mitä meille tuli just eilen. Näitä on niin ihanissa väreissä. Mikä sun koko on, mää voin tästä kattoo sulle.”
    ”En mää nyt kyllä taida”
    ”Mut nää on kyllä tosi hienot, sano ihmeessä jos haluat sovittaa, niin etin sulle koon”

    Ja apua, jos erehdyt sanoon, että haet jotain, niin ne kiikuttaa sun eteen koko kaupan valikoiman, jos siinä on edes sama kirjain, kun siinä asiassa mitä haet. Ne liikkeet ahdistaa mua ja toi Glitter-meininki kuulostaa jotenkin pelottavasti samalta. :D

    Mut mää oon ihmetelly noita puhelinjohtoponnareita! Eihän niillä saa millään napakkaa ponnaria ja mää ainakin haluan, että hiukset pysyy just niinku mää ne laitan. Oon ihmetelly tätä uutta trendiä jo pitkään. Mun hiuksia kun ei saa silleen huolettomasti sutastua ponnarille, koska tuolla takaraivolla on pyörylä ja näytän ihan kaljuuntuvalta, jos en tee sellasta tiukkaa ponnaria. Ellen tietty eka tupeeraa ja laita miljoona mömmöä, niin sit pystyy tekeen sellasen feikki-nopeasti-huolettomasti-ponnarille-sutastu-efektin.

    Joo, tulipa jaariteltua. Sainpas avautua. Kiitos ja anteeksi. ;)

    • slla (Ei varmistettu)
      6.5.2015 at 23:06

      Ite en kans yhtään lämpene Vilan myyjille (eikä olla erilaisten nettifoorumeiden keskustelujen ja ystävien kommenttien perusteella todellakaan ainoita!), mut jostain syystä Glitterissä ei tuu sitä samaa ahdistusta. Ne vaan jotenkin taitaa sen homman ihan sikahyvin! Jää tunne, että niitä oikeasti kiinnostaa ihminen ihmisenä, ei pelkästään potentiaalisena asiakkaana ja ”höynäytettävänä”.

      Tästä voi varmaan päätellä että juu-u, Glitterin uhreja ollaan täälläkin. Ja mun kaveri osti kans just vähän aikaa sitten yli 30e tavaraa vaikka oli mennyt hakemaan sinne pelkkiä mustia perusponnareita.
      Damn they are good.

    • Kristaliina
      7.5.2015 at 10:43

      Apua kuulostaa vähän painostavalta kyllä tuo sun Vila-kuvaus :D

      Mä itse asiassa joskus aikoinani kyllä farkkuostoksilla tein aina niin, että marssin farkkukauppaan, bongasin jonkun myyjän ja sanoin, että ”myy mulle farkut”. Sitten linnoittauduin sovituskoppiin ja myyjä toi mulle eri malleja ja kokoja, itse vaan sovittelin ja heiluttelin pebaa peilin edessä. En edes itse koskenut niihin farkkupinoihin. Se oli mahtavaa, joskus ostin useammatkin farkut kerralla. Tavallaan siihen tuleekin kyllä sitten vähän sellainen ”velvollisuustunne” ostaa jotain :) Mutta mun mielestä ei ole tuskaisempaa kuin yrittää itse pähkäillä tuumia ja malleja, luotan siihen että farkkukaupan myyjä osaa ne paremmin :) Mutta tää on tietty ihan ei asia, kun mä silloin asiakkaana ihan halusin sitä koonetsimistä :)

      Hehehehehe ja viime aikoina en ole muuta käyttänytkään kuin äitiysfarkkuja :D

      Mut joo, mulle aikanaan ei siis tullut ”tyrkytysoloa” tuolla Glitterissä vaan jotenkin tosi luontevasti se myyjä toimi. Se on varmasti iso taito sekin! Että ei ole vaan jotkut päälleliimatut vuorosanat, joita myyjä sitten toistaa tilanteessa kuin tilanteessa.

      • Nellis (Ei varmistettu)
        7.5.2015 at 16:38

        Siis joo! Itsekin tykkään housuja ostaessa saada palvelua ja yleensä sillon kans etsin ihan myyjän, joka saa auttaa. Tosiaan se pinojen plärääminen on hankalaa ja varsinkin jos on jotain kasseja jo ennestään siinä käsipuolessa.

        Mulle tuli jopa nyt ihan hinku mennä varta vasten tonne Glitteriin! :D Miten ne myyjät on NÄIN hyviä, että satunnainen blogilukija haluaa lähteä toisten kokemusten perässä shoppaileen. Tuli fiilis, että pakko mennä tuo lähella oleva Glitter testaamaan ja tsekkaan onko myyjät yhtä hyviä. :D

    1 2