Helman hulmahdus

Vihjasin aiemmin (täällä), että muutaman viikon takainen Nenäpäivä-tanssiesityksemme ei ollut meidän Bollywood Kamlees ryhmälle tämän syksyn ainoa telkkariin kuvattu ”musiikkivideo” – ja lupasin kertoa lisää marraskuun loppupuolella. Eli nyt!

Nimittäin juuri äsken bongasin hulmahtavia helmojamme Yle Teeman elokuvafestivaalien nettisivulta (täältä).

bollywood kamlees

Tanssikohtaus kuvattiin syyskuun lopulla auringonlaskun aikaan Suvilahdessa.

Teeman elokuvafestareilla 25.-29.11. siis aiheena ”You should be dancing” – eli luvassa Teemalla 15 pitkää elokuvaa sekä välinumeroina musiikkivideoita. Festari kuvasi myös oman tanssivideonsa, joka on kuvattu täällä Helsingin kaduilla ja puistoissa. Mukana on 60 esiintyjää, muutama koira ja yksi kissa.

Ja myös siis eräs tietty Bollywood-tanssiryhmä.

tanssitytöt

Ennen kuvauksia vähän harjoiteltiin tirpan kanssa kotona.

Varsinainen video julkistetaan vasta festivaalin alkaessa 25.11., mutta nyt on jo ilmestynyt muutama klippi eri tanssijoista. Kuten tämä minipätkä – tästä ei minua kyllä ole bongattavissa, mutta rakkaita tanssikavereita kyllä:

MUTTA! Löysin myös  Yle Teeman nettisivulta täältä ilmiselvää todistusaineistoa siitä, että minäkin olin paikalla! Sieltä löytyvään videoklippiin ei valitettavasti ole suoraa osoitetta (tai ainakaan en tajua, miten sen voi poimia), mutta tuolta Ylen sivulta kun klikkaatte Festivaalikuumetta: Bollywood, niin siellähän se eräs bloggaaja virnistelee ja tanssahtelee :)

edit: Kiitos Vannikkila, suora osoitekin pidempään videoklippiin löytyi! Yle Areenalla nimittäin, täällä!

 

Tsek tsek siis, siel mä oon! :)

9
Like

You Might Also Like

  • Atro Niiniluoto
    22.11.2015 at 09:32

    Söpön näköistä, sekä iso että pieni tanssija.

    • krista
      22.11.2015 at 10:57

      Kiitos! :)

  • Devika Rani
    22.11.2015 at 23:20

    Molemmat videopätkät ovat tosi kivoja! Odotan innolla että näen sen virallisen Teema-videon! :)

    • krista
      23.11.2015 at 10:05

      Kiitos! Lopullisessa me varmasti vaan ihan vilahdetaan – mutta varmaan kiva kokonaisuus, jo ideana se kuulostaa ihan hurjan hyvältä! :)

  • Vannikkila
    23.11.2015 at 08:41

    Tässä suora linkki jälkimmäiseen videoon :)
    http://areena.yle.fi/1-3160421

    • krista
      23.11.2015 at 10:03

      Ooooo, kiitos! <3 Lisään tonne tekstiin! :)