Hassu olo – ensimmäistä kertaa ikinä meillä on reppureissulle matkasuunnitelma jo etukäteen valmiina! Ja jo huimaa viikkoa ennen matkaa. OMG. Tähän on tultu.
Oikeastaan meidän piti vain vähän ”kartoittaa”, mutta sitten lapset nukkuivat perjantaina huiman pitkät päikkärit, ja HUPS meillä olikin jo kaikki varaukset tehty. Tavallisesti mulle on ollut jotenkin tärkeää mennä ilman varausta fiilispohjalta – käydä itse kurkistelemassa bungaloweihin ja valita just se idyllisin maja meren ääreltä.
Nyt kuitenkin ajatus rinkkojen (ja lasten) kantamisesta pitkin rantaa ja vapaiden bungalowien kysely tuntui enemmän vaikealta kuin rentouttavalta. Eikä vähiten siksi, että joskus (etenkin sesonkiaikaan) sitä huonetta voi oikeastikin olla vaikea löytää. Kerran ollaan muuten jääty ilman. Ihan oikeasti-oikeasti kokonaan ilman huonetta. Se oli Intiassa, Gokarnassa, joulupäivänä. Ei vain ollut yhden yhtä sänkypaikka missään, tuntikaupalla kierrettiin ja kysyttiin. Heh jouluteemaisesti, ei ollut sijaa majataloissa… Ensin meinattiin päätyä nukkumaan erään ravintolan keittiön lattialle, mutta sitten närkästyimme, kun sieltä myytiin meille huonoa vettä. Pimeän jo laskeutuessa löydettiin joku epämääräinen lannasta rakennettu paikallisen maja, josta saatiin huone (kyllä, maattiin siinä lantapenkillä) siksi aikaa, että aamu alkoi sarastaa.
Joka puolella ripisi ja rapisi. Laitoin otsavalon päälle ja näin satoja torakoita. Kaikkialla. Meidän tavaroissa, laverillamme – kaikkialla. Haukoin henkeäni ja herätin Joelin (miten se VOI nukkua siinä?!?!?). Joel totesi siinä otsavaloa ympärilleni huitoessani, että ei ole yhtään huolissaan noista torakoista, mutta sen sijaan on huolissaan tuossa meidän jalkopäässä olevasta tappavan myrkyllisestä skorpionista.
Et silleen.
Sormen kokoiset muurhaiset torjuttiin lantamajasta näppärästi laittamalla hyttysmyrkkyvoidetta oven alle. Tulivat sitten puolta tuntia myöhemmin muista aukoista.
Että ehkä ei lasten kanssa.
Hups, aiheesta eksyminen!
Mutta että matkasuunnitelma valmiina! Jea!
Ensin mennään meille entuudestaan tuttuun paikkaan Koh Lantalla – helppo ensimmäinen valinta, kun kuitenkin viimeksi sieltä jäi niin voimakas ”tänne tullaan uudestaan” -tunne.
Seuraavaksi siirrymme samaa saarta etelämmäs ekoresorttiin, jota minulle viime reissubloggauksen kommentissa suositeltiin – kiitos loistovinkistä! Paikasta tuli nettisivujen ja heidän kanssaan käydyn sähköpostinvaihdon jälkeen tosi hyvä fiilis: omaan rauhaan rakennettu rentotunnelmainen paikka. Hyvin perus-perus-yksinkertaisia bambumajoja viidakon katveessa. Kuulostaa just meidän paikalta.
Kolmanneksi pientä seikkailua: lautalla ja pitkähäntäveneellä minipienelle saarelle, jossa on vain ripaus paikallista asutusta (kumipuuviljelmiä) ja yksi rauhallinen bungalow-rykelmä. Ha ha jossain luki, että ”keski-ikäisten hippien versio The Beach -leffasta”. Just hyvä :D
Kahdeksi viimeiseksi yöksi sitten vielä Krabi Towniin, ihan sinne kaupunkiin siis. Joel haluaa night marketille syömään :) Ja Krabilta on sitten lennotkin takaisin, niin ei tarvitse jännittää viimeisiä siirtymisiä ja lentokoneestamyöhästymisiä.
Krabi Townista meillä ei muuten vielä majoitusta olekaan – se on ainoa aukko plänissä. Varmaan joku ihan perushotelli yritetään bongata sieltä. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan! :)
Mutta sellaiset suunnitelmat! Kaksi viikkoa perilläoloaikaa (plus kolme matkustuspäivää), ja neljä eri paikkaa. Omaan korvaan kuulostaa suht sopivalta: riittävän rennolta ja helpolta lasten kanssa, mutta silti ”meiltä”.
Hitsi tässähän ihan matkakuume nousee!
40
Elmeri
22.11.2015 at 16:29Mä en ehtinyt edelliseen kommentoida mutta toivottavasti tuo minipieni on koh jum. Se ainakin oli niin ❤❤❤. Valittiin asumus sieltä hiljaiselta puolelta; Banyan bay villas oli ainakin aivan mahtava paikka, omistajan toimesta oli myös veloituksetta ”bamse”klubi–pyysivät välillä saada katsoa lapsia että vanhemmat voi vaikka syödä rauhassa tai käydä uimassa. Ihan super.
krista
22.11.2015 at 20:44Melkein :) Koh Jumilta nimittäin vielä yksi pitkähäntävenematka vieläkin minimmälle saarelle :) Koh Jumillakaan ei olla koskaan käyty – ja oon kuullut siitä hyvää! Oh, niin paljon ihania paikkoja, missä haluaisi käydä! <3
krista
22.11.2015 at 20:46Oi mä kävin katsomassa tuota paikaa – IIIIIIHANAN näköinen! Äh, miks me ei ehditä kaikkea!?!? :)
Nina
22.11.2015 at 19:05Krabi townissa ei ollut kauheasti nähtävää, kun käytiin siellä pari vuotta sitten pyörähtämässä. Tosin se ruokamarkkina oli huikea, sinne kannattaa mennä. Lähistöllä on sellainen ranta kun Ao Tonsai, jonka tunnelmasta saattaisitte pitää. Sinne pääsee vain veneellä, vaikkakin ei ole saari. Veneyhteys ”mantereelle” toimii jatkuvasti, tyyliin 5-15min välein ja sieltä paikallis”bussi” krabi towniin. Venematka kesti ehkä vartin ja bussi puolisen tuntia. Tonsailta pääsee laskuveden aikaan kävelemään Raileyn puolelle, josta veneitä meni vielä enempi.
krista
22.11.2015 at 20:50Joo mekin oltiin siellä viimeksi pari yötä – se oli Silvan sairaalareissun jälkeen – ja lähinnä meille isoin juttu oli se, että tarjolla oli länkkäriruokaa monen viikon nuudelinsyönnin jälkeen :) Ja Joel tosiaan tykkäsi niistä ruokamarkkinoista.
–
Hei kiitos tuosta rantavinkistä! Jos jää aikaa (ja vielä biitsityttää), niin siellä voisi pistäytyä! Lähinnä me ajateltiin tuota Krabia siksi, että ollaan sitten lähellä lentokenttää (aamuyön lento)…
Surku
22.11.2015 at 19:21Täytyi oikein nieleksiä ja hengitellä hetki tuon torakkastoorin jälkeen. Ne ovat mun nemesikseni. :D Rakastan esimerkiksi käärmeitä ja hämähäkkejä, mutta monet hyönteiset menevät kammolistalle, jonka ykkössijaa pitävät torakat. Tämä siitä huolimatta, että olen eläintenhoitajan työssäni hoitanut torakoita ja myös tarjoillut niitä ruuaksi monille eläimille – ja olisi luullut, että matkustaminenkin vaikuttaisi, mutta muistan eräänkin kerran Koh Changilla, kun näin bungalowissa, että rinkkaani ryömi torakka, jonka jälkeen olin sekunnissa sängyllä hyttysverkon alla ja itku silmässä vaadin kihlattuani käymään rinkkani läpi tavara tavaralta. :D Joo, nyt naurattaa, mutta ei silloin, kun steppailee pitkin öisen Bangkokin katuja torakkalaumoja väistellen tai tapaa jättiyksilön unenpöpperöisellä vessareissulla. Onneksi yölliset rapinat ovat usein vain gekkoja, jotka ovat ihania. <3
Tuli tästä mieleen, että onko teidän tytöillä (tai miksei myös sulla ja Joelilla :D) mitään erityisiä kammoja, jotka tulisivat arjessa tai reissussa vastaan?
krista
22.11.2015 at 20:53Mä friikkaisin ehkä käärmeistä eniten… Ja ROTISTA! Jompi kumpi jos ois huoneessa, niin… …lähtö tulisi :D
–
Tytöistä Seela jännittää kovia ääniä, esimerkiksi lentokoneita taivaalla… Ei ehkä lupaile kovin hyvää lentomatkoille, jaiks :D Muuten noi noiden pelkäämät jutut on tyyliin Teletappien Nuu-nuu ja tappileipäkone (Seela) ja merirosvot ja robotit (Silva). Että ei ehkä suoranaisia vaikutuksia reissuun :D
Surku
22.11.2015 at 21:25Voi, mulle rotat on niin rakkaita! :D <3 Oon hoitanut niitä paljon ja ne ovat aivan supermahtavia ja ihania eläimiä – köh joo, ehkä VÄHÄN eri asia joku kesyrotta tai koe-eläinrotta kuin oikeasti vaarallinen ja tautinen elukka suoraan viemäriputkesta. :'D (Ja on mulla kesyistäkin arpia sormissa, purevat lujaa.) En ole vielä joutunut rottarealismia kohtaamaan, kun niihin on törmännyt vain kaupungilla, tai siis muualla kuin omassa huoneessa/bungalowissa.
–
Voi että, merirosvot ja robotit. :') Mun tuli tosta heti mieleen, että miten mahtavan sarjakuvan saisi aikaan merirosvoroboteista!
Minna
22.11.2015 at 21:53Mahtavan kuuloinen seikkailu. Toivottavasti teillä on rentoa ja ihanaa ja nautinnollista ja kaikkea siistiä! Nauttikaa täysillä.
krista
23.11.2015 at 16:12Kiitokset! Nyt, kun lennot on varattu ja matkareitti tiedossa, tämä on alkanutkin kääntyä jo siihen nautinnon puoleen! Eli että se ”onkohan meillä kivaa” -huoli, mikä siinä joo-ei -pähkäillessä oli, on jotenkin kaikonnut :) On tullut sellainen olo, että TOTTA KAI meillä on kivaa :)
Devika Rani
22.11.2015 at 23:18Oih! Kuulostaa täydelliseltä! :)
krista
23.11.2015 at 16:14Niin munkin korvaan! Oooh, enää viikko! <3
HenKin
23.11.2015 at 01:17Meidän tyttö pelkää(si) myös kovia ääniä (just niitä lentokoneita), mutta ei oo ollut moksiskaan lentsikalla matkustamisesta. Hyvin se menee!
krista
23.11.2015 at 22:07Toivotaan, että meilläkin menee just näin! Ja lensihän Seela sinne Espanjaankin – en kyllä muista, oliko tuo lentokoneäänen pelkääminen jo silloin päällä. Ja Silva pelkäsi jossain vaiheessa lentokoneen ääniä myös.
Jenni
23.11.2015 at 04:54Mulla melkein iskee matkakuume, mut oon todennut että tässä elämäntilanteessa ja tämänkokoisella hiilijalanjäljellä ei todellakaan lähdetä mihinkään kaukomaille lentelemään. Sitten kun on talossa maalämpö (nyt vihonviimeinen öljy), ruokavaliosta poistettu eläinperäisyydet ja auto myyty, niin vois kuvitella maailmantuskan helpottaneen sen verran, että voi lähteä palmujen alle. :D Toivottavasti siis jo ens talvena, mikäli kaikki menee putkeen.
Mut varmasti ihana reissu teille tulossa, ja oon kyllä iloinen, että muksuja (siis ylipäänsä, en tarkoita teidän) viedään muuallekin kuin täysin suljettuihin turistiresortteihin, missä kosketus paikallisiin on lähinnä siinä kun joku pukkaa siivouskärryä käytävässä.
krista
23.11.2015 at 22:12Mä uskon kans, että lapset saa näistä matkoista jotain, vaikka muistijälkiä niistä ei tietysti vielä tallennukaan. Ja ainakin he ovat osana sitä elämää, mikä on heidän vanhemmilleenkin tärkeää <3
-
Hitsi mä muistan Vietnamissa (olin silloin raskaana eka kertaa) yhden pellavapäisen pikkupojan. Hän oli noin 6-vuotias ja matkustellut vanhempiensa kanssa koko elämänsä. En muista vanhempien kotimaita, mutta molemmat vanhemmat eri maista - ja olivat siis matkustelleet kaikki viimeiset vuodet, elättäneet itsensä mm. kirjoja kirjotitamalla. Ja se pikkupoika oli vaan MAHTAVA. Ilman varhaiskasvatussuunnitelmia :) Heillä oli vaan huolena, että pojan kouluiän lähestyessä pitäisi löytää joku maa, jonne asettua. Ja kokivat sen vaikeaksi, kun olivat niin... ...maailmankansalaisia. Se perhe jäi kyllä mieleen - elivät omalla tavallaan <3
Thaimaa
23.11.2015 at 12:42Ollaan lähdössä tänä talvena Thaimaahan ekaa kertaa ikinä, mukana 3 v ja puolivuotias. Ollaan tosin vain ihan Phuketin turistisaarella. Mut mietin, mikä on turvallisin tapa kuskata vauvaa taksin tai tuktukin kyydissä? Ei meinattu raahata mukana turvakaukaloa… Mitä Krista vinkkaisit? Siellä tuskin ketään kaukalot kiinnostaa… Meinasin kuskata vauvaa ihan vain rintarepussa.
krista
23.11.2015 at 12:59Vaikea kysymys – koska turvallisin tapa olisi tietysti ottaa turvakaukalo kotoa, mutta enpä ole koskaan nähnyt ketään, joka sellaista olisi Thaimaassa käyttänyt :( Ja kaikki muut tavat ovat ei-turvallisia :( Meitä tullaan lentokentältä vastaan ja siinä yhteydessä mainitsin tyttöjen iät ja painot ja sivulauseessa tyyliin ”jos on turvaistuimia saatavilla”. Mutta sellaisten käyttö on kyllä tosi harvinaista.
–
Meillä Silva oli viimeksi autoissa ”aikuisten vöissä” aina silloin, kun sellainen oli saatavilla. Mutta ei koskaan aikuisen kanssa samaan vyöhön! Se ois vaarallisinta, kun onnettomuustilanteessa jäisi aikuisen painon alle puristuksiin. Tuossa tuk-tuk -kuvassa on Silva on kantorepussa, joka on hihnoilla kiinni tuk-tukissa (ja me pidetään siitä kiinni), ja usein oli vaan sylissä. Eli ei turvallista. Rintarepuissa vauvoja näkyy just paljon kannettavan liikennevälineissä. Niin mekin tehtäisiin noin pienen kanssa. Mutta turvallista se ei tietystikään ole – mutta ei oikein muitakaan vaihtoehtoja siellä ole :(
–
Turistikohtaissa SAATTAA kyllä olla turvakaukaloitakin saatavilla eli kannattaa niitä aina tietysti kysäistä, jos esim. taksia tilaa respan kautta tms.
-Jenni-
23.11.2015 at 14:03Siis tuo torakkakertomus yök! Mä olen aina ollut sitä mieltä, että en halua mihinkään thaimaan suuntaan ja tuo vain vahvisti sitä. Toinen mitä en millään ymmärrä on että mitä lisäarvoa elämään tämä matka tuo jos on noin paljon vaaroja jo kulkuvälineissä kulkemisessa että pistää elämänsä tärkeimmät aarteet vaaraan?! Mä en vaan ikinä ottaisi tuota riskiä. Toivon kaikkea parasta reissullenne!
krista
23.11.2015 at 16:03Hehe, no mä oon bongannut torakoita (tietysti Thaimaan/Intian/Tansanian lisäksi) mm. Espanjasta, Kreikasta, Portugalista… Ja eihän siitä kovin pitkä aika ole, kun ne olivat yleisiä Suomessakin. Vaarallisiahan ne eivät ole, ällöjä vaan :) Kuuluvat matkustamiseen, ja tosiaan tuolla Thaimaan hoodeilla niiltä ei voi oikeastaan edes hienoimmissa hotelleissa välttyä.
–
Ainahan matkoissa on riskinsä, mutta miten se tilasto onnettomuuksista nyt meneekään – että kotonahan niitä sattuu ja niin edelleen :) Samoin ne rakkaimpansa laittaa vaaraan joka kerran esimerkiksi autolla johonkin lähtiessä :( Järkevä matkailija kuitenkin tekee varmasti sellaista jatkuvaa riskiarviota, ja varsinkin lasten kanssa tämä on tietysti sellaista ihan jatkuvaa ”mitä kannattaa tehdä” -päätöksentekoa – ja samoin tekee myös autoilija tai oikeastaan missä tahansa muussakin tilanteessa vanhempi; vaikkapa leikkipuiston kiipeilytelineessä. Itselle vieraimmat tilanteet tuntuvat varmasti aina niiltä kaikkein jännittävimmiltä, ja sehän on ihan normaalia ja inhimillistä.
hannah
23.11.2015 at 13:48Me ollaan pidemmille bussi/taksimatkoille lentokentältä kohteeseen raahattu lapselle kotimaasta turvaistuin/kaukalo. Ei niitä omassa autossa käytettyjä vaan kierrätyskeskuksesta joku muutaman euron vehje, jolla lapsen saa tukevasti autossa kiinni. Helpottaa myös kun lapsi nukkuu matkalla. Lentokoneessa ovat olleet ruumassa rattaiden kanssa samassa paketissa (alle 2v kanssa menee vaunuina ilman mitään lisämaksua ja säätöä ja yli 2v:n kanssakin korvaavat vain sen ruumaan sallitun laukun. Reppureissussa tämä ei tietenkään toimi kuin yhteen suuntaan, istuin/kaukalo jätetään autoon/ekaan majoitukseen/tarjotaan tarvitsevalle ohikulkijalle.
Ilman istuinta pitäisin kyllä itsekin vauvan rintarepussa tai tuktukissa/songthaewissa juuri kantorinkka kulkupelin rakenteisiin kiinnitettynä. Tai jos rattaat on mukana niin rattaiden 5-pistevöissä ja rattaat parilla remmillä autoon/moponlavaan kiinni. Lapsen ollessa rintarepussa ja aikuisen auton vöissä, on parempi laittaa vain lantiovyö ja se lapsen jalkojen alta. Olkavyö sitten selän takaa. Alle 15-kiloisen kanssa on kutakuinkin yhdentekevää onko lapsi samassa vyössä aikuisen kanssa vai vyössä yksinään, kun vyön pysäytysmekanismi ei toimi pienellä massalla. Onnettomuustilanteessa siis joko lentää paikaltaan tai jää aikuisen massan ja vyön väliin. Vain huonoja vaihtoehtoja siis tarjolla.
krista
23.11.2015 at 16:10Meillä kans sekä Italiassa että Espanjassa oli mukana sellainen kierrätysryhmästä ilmaiseksi saatu kaukalo. Mutta tosiaan reppureissulla sellaisen kantaminen ei oikein ole mahdollista – eikä niissä kulkuneuvoissa useimmiten ole edes turvavöitä, mihin ne kiinnittää….
–
Hyviä vinkkejä! Yhtä turvallisia mahdollisuuksia siellä tien päällä ei kuitenkaan tosiaan ole kuin meidän liikenteessä :(
Jonnaa
24.11.2015 at 15:11Täällä ollaan kyllä nyt kateudesta vihreitä. Niin tekisi hyvää ottaa irtiotto arjesta ja lähtee lämpöseen. Mutta ei just nyt mahdollista…toivittavasti pian olisi kumminkin