Autoiluavautuminen

Minä en ymmärrä (muita) autoilijoita.

Minun mielestäni liikennesäännöissä on kyse yhteisestä turvallisuudesta ja liikenteen sujuvuudesta. Monen muun mielestä säännöissä on ilmeisesti kyse egojen taistelusta ja yksilön(kaahaamis)vapauksien rajoittamisesta.

*******

Avautuminen Kuusamosta

Ajoin ajokorttini Kuusamossa. Yksi isompi pääkatu, jonka molemmissa päissä liikennevalot. Yksisuuntaista tietä käytiin harjoittelemassa lukion edustan linja-autopysäkillä viiden metrin verran. Taskuun parkkeeraamista kokeiltiin Postin edessä, jossa oli tällaiset häkellyttävät kolme peräkkäistä parkkiruutua. Kun pääsin taskuun, sekä edessä että takana oleva auto oli lähtenyt. ”Ei tätä kuitenkaan tarvitse tehdä inssissä, kun tuota taitoa tarvitsee niin harvoin”, opettaja vakuutti.

Kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä inssistä läpi, opettaja suositteli lottoamista tänään – oli kuulemma niin hyvä tuuriputki päällä.

*******

Avautuminen yksityisautoilusta (ja yksi takinkääntö)

Olen aina väittänyt, että kaupunkiasukas ei autoa tarvitse. Pitkään olikin näin: keskusta-asukkaana ei olisi tullut mieleenkään metsästää katujen varsilta parkkipaikkoja tai ajella autolla aamuruuhkassa töihin. 45 min per suunta ratikalla ja lähijunalla tuntui ihan kohtuulliselta.

Takinkääntö siinä(kin) asiassa tapahtui viime talvena, kun vaihdoin työpaikkaa ja muutimme tänne Toukolaan. Kolme kuukautta jaksoin matkustaa kävely-bussi-metro-bussi-kävely -yhdistelmällä uudelle työpaikalle, mutta kun yhden kerran sain Joelin vanhempien auton lainaan, ei paluuta entiseen enää ollut. Tunti per suunta julkisilla vs. 20 minuuttia omalla autolla. Ajansäästö per päivä 1 h 20 min. Per viikko 6 tuntia.

Mitäs ne autot nyt maksoivatkaan?

*******

Avautuminen nopeudesta

Matkalla työpaikalle on pieni pätkä 30km/h -nopeusrajoitusta – yleinen nopeusratsian paikka, kuulemma. Työkaverit lähettävät toisille varoitustekstiviestejä: nyt on taas ratsia paikalla, olkaa varovaisia.

Täh?

Miksi siitä pitää varoittaa? Ei minua ainakaan tarvitse. Kun ajaa kolmenkympin alueella kolmeakymppiä, harvemmin tulee kai sakkoja?

Minä ajan nopeusrajoitusten mukaan. Aina. Jos on kahdeksankympin alue, ajan kahdeksaakymppiä. Viidenkympin alueella viittäkymppiä. En viittä kilometria yli tai viittä vaille. Tasan. Ja jos vauhti alkaa vahingossa kiihtyä, Joel kyllä muistuttaa: ”Hei katsopas tuota mittaria!”.

Ajotavoillani kuulun ilmeisesti pieneen (ja muiden autoilijoiden mielestä ärsyttävään) vähemmistöön. Suurin osa kai ajaa juuri tasan tarkkaan sen verran ylinopeutta, että sakkoja ei tule.

Toinen täh.

Jos nopeusrajoitus on 80 km/h, minun järjelläni se tarkoittaa, että siinä saa ajaa maksimissaan 80 km/h. Voi ajaa myös vähemmän, vaikkapa huonon sään takia, mutta maksimissaan tuon verran. Sehän on rajoitus. Raja. Ei tämän yli. Ei 88 km/h.

Ja voi, miten minun ohitseni kaahataan.

*******

Avautuminen ohittelusta

Kun ajan Joelin vanhempien vanhalla Saabilla, saan körötellä suht rauhassa. Mutta oma pieni Hyundaini on ilmeisesti aivan liian suuri ärsyke kanssa-autoilijoille: ”ohi! ohi!”.

Silvan synnyttyä päätin heti hankkia auton takalasiin sellaisen hölmön ”baby on board” -kyltin. Hormonipöllyissäni naiivisti kai ajattelin, että muut autoilijat vähän rajoittaisivat vaarallisimpia kaahailuitaan, kun huomaisivat, että tässä autossa matkustaa tuollainen vastasyntynyt rakas pikkuinen.

Haha, vähänpä tiesin. Kyltti on näköjään samanlainen punainen vaate kanssa-autoilijoille kuin kahdeksankympin lätkä aikoinaan. ”Ha! Tuossa ajelee joku neuroottinen äiti-ihminen pikkuautollaan – ohi! ohi! OHI!”

Turvallisuusväline vai punainen vaate?

 

Viime kesänä olimme matkalla mökille Porkkalanniemen suuntaan. Kun olin vaihtamassa kaistaa Turun väylällä, näin peräpeilistäni nopeasti minua lähestyvän punaisen Audin. Olin pian ryhmittäytymässä Kehä II:lle menevälle kaistalle.

Punainen Audi vaihtoi ensin kaistaa minut ohittaakseen. Sitten uudestaan kaistaa seuraavan ohittaakseen. Sitten käväisi ryhmittäytymiskaistalla. Sitten päätti ohittaa vielä yhden. Aloin huvikseni seurata kuskin käyttäytymistä: lyhyellä matkalla hän ohitti viisi autoa ja vaihtoi kaistaa seitsemän kertaa.

Mutta kun ajoimme erkanemiskaistalle, olimme silti siististi peräkkäin; Audi minun edelläni, totta kai. Minä olin ajanut koko ajan tasaisesti samaa kaistaa rajoitusten mukaan.

Jatkoimme siitä peräkanaa Kehä II:lle. Audi jatkoi ohittelua, minä tasaista vauhtiani. Välillä välissämme oli kolme autoa, välillä päädyimme taas peräkkäin. Audi painoi vuoroin kaasua, vuoroin jarrua. Pystyin ihan aistimaan autosta hehkuvan kiukkuadrenaliinin.

Sattumalta matkamme oli aika lailla samanlainen: kehältä sitten Hangontielle ja siitä kohti Kirkkonummea. Ja kun Audi vihdoinkin kääntyi kohti Jorvasta eri suuntaan kuin minä, laskin ääneen, kuinka monta sekuntia se oli minua edellä: viisi. Hän oli laskujeni mukaan ohittanut 13 autoa.

Täh?

*******

Avautuminen muuten vaan

Kun minä ajan keltaisilla liikennevaloista, vilkaisen takapeiliin. Minun jälkeeni vielä kolme autoa vetää päin punaisia. Täh?

Kun minä ajan liittymästä isolle tielle lyhyttä liittymiskaistaa pitkin, painaa takana oleva auto kaasun pohjaan ja kiilaa minun ohitseni pääkaistalle. Täh?

Liikenneympyrässä ajava auto ei näytä ympyrästä poistuessaan suuntamerkkiä. Neljä muuta autoa seisoo ympyrän reunoilla, kun ei tiedä, mihin tämä yksi on menossa. Täh?

Autojono seisoo ruuhkassa, mutta jotkut autoilijat lähtevät kaahaamaan viereistä tyhjää (väärään suuntaan menevää) kaistaa jonon ohi. Ruuhkapaikan vieressä he laittavat vilkun päälle ja änkeävät väkisin johonkin väliin. Täh?

*******

Avautuminen taksissa

Kerran erään puheliaan taksikuskin kanssa jutellessa aloin avautua näistä aiheista, etenkin nopeudesta. Taksikuski nauroi jutuilleni vedet silmissä – miten mahtavia ja erikoisia ajatuksia!

Ai että on erikoista ajattelua, että kahdeksankympin alueella pitää todellakin ajaa kahdeksaakymppiä.

Täh?

 
Like

You Might Also Like

  • MinnaM
    29.10.2012 at 13:21

    Tuttu ilmiö. Joudun tosin tekemään tunnustuksen: kaupunkiajossa ja maanteillä pystyn vielä pitämään itseni ruodussa eikä tee tiukkaakaan, mutta moottoritiellä muutun oman elämäni kimiräikköseksi. Olen pitänyt sitä pienempänä pahana kuin taajamassa kaahailua, vaikka tyhmäähän sekin tietysti on. Mutta jotenkin se motari aiheuttaa vaan sen, että Pelle Miljoona alkaa välittömästi soida henkisissä stereoissa ja sitten se onkin menoa.

    Ainoa en myöskään taida olla, johon tämä hulluus iskee. Kerran tohotin satasen alueella sataakahtakymppiä ja eikö vaan vasemmalta kaistalta paineltu ohi jotta morjens. Oma ihmistyyppinsä ovat myös nämä, joilla on outo pakkomielle ohittaa sinut juuri ennen sitä liittymää, josta itse suikkaavat motarilta pois. En ole vielä keksinyt logiikkaa tällaiselle käytökselle.

  • tiia_
    29.10.2012 at 13:39

    Ah, tuo MinnaM:n mainitsema just ennen omaa liittymää ohittamista on niin totta! Tullaan hirveää vauhtia ohi, kiilataan ilman vilkkua eteen jarruttamaan ja sitten hikipäissä mahdutaan just ja just liittymästä ulos. Täh todellakin!

    Myönnän, että oma kaasujalkani on motarilla ihan liian herkässä. Turhaudun liian helposti vaihtumattomaan maisemaan ja lähden ohittelemaan. Ja kas, kohta on mittarissa ihan liikaa nopeutta. Mutta jos nyt menisi vielä yhdestä ohi. Tyhmäähän se on.

    Omat ärsytyksen aiheet: tieltä kääntyvät tai kaistanvaihtajat, jotka alkavat jarrutella reippaasti ennen vilkun näyttämistä. Ja kahdeksankympin alueella kuuttakymppiä ajavat. Voisi sitä nyt pikkusen nopeamminkin ajaa. :)

  • iity-
    29.10.2012 at 13:41

    Niin totta! Mua ärsyttää ihan suunnattomasti ne takapuskurissa roikkujat sitten kun ajat sen nopeusrajotuksen mukaan. Ja toi sun mainitsema keltasen valon jälkeen menevät (= päin punasia). Eikö niillä kavereilla oo ollenkaan itsesuojeluvaistoa?

    Kävipä muuten 7. kuulla raskaana semmonen episodi, että olin tulossa kaverilta puolenyön aikoihin moottoritietä ja liittymästä tulee auto, mikä jää roikkuun kaistallaan tasasta vauhtia eli ei hidasta. Vaikka ite katon harvinaisen tarkkaan kuolleen kulman aina ja vieläpä muutaman kerran, tiedän ettei kaikki järjenjättiläiset näin tee, joten seurailen aina kaistoja vaihtavien autoilijoiden liikkeitä melko neuroottisesti.
    No, aikansa kaistalla roikuttuaan (tässä vaiheessa jo ajattelin, että ei tuu kaistalle ollenkaan, vaan jatkaa matkaa seuraavaan liittymään) ja ihan hippasen mua edellä, vieressä kuitenkin – eli just siinä kuolleessa kulmassa tää tyyppi päättää hypätä mun kaistalle ilman vilkkua, 120km/h vauhdissa.
    Painelin tööttiä, kirosin, annoin pitkän jäätävän katseen ohittaessani, mut autossa istuva muija ei tee elettäkään pahoitellakseen. Ei se varmaan edes tajunnu tehneensä mitään väärää.

    Siinä sitten vietin loppumatkan yrittäen saada pulssin normaaliks ja miettien miten saisin pysäytettyä kuskin ihan vaan näyttääkseni isoa mahaani ja kertoakseni kuinka helvetin tärkeetä sen kuolleenkulman kattominen on, vilkusta puhumattakaan – vaikka oliskin yö. 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 13:46

    Hyvä kirjoitus! Oikeesti, eikö ihmiset ymmärrä että niissä nopeusrajoituksissa on joku idea (liikenneturvallisuus), ei kukaan niitä kiusallaan ole tehnyt. Mua aikoinaan ärsytti, että rajoitusten mukaan ajavia haukuttiin aina ”jännittäjiksi” yms. Ketä sitten jännittää, kun joskus käykin jotain kamalaa ylinopeuden takia?

  • Perho Kerttunen
    29.10.2012 at 14:00

    Oh, mä olen aina ajatellut olevani hyvä taktinen kuski, kun ajelen yksikaistaisella tiellä johtaen kisaa. Ruuhkassa kun painelee, niin aina olen voittanut kun eivät tsikaaneissakaan pääse ohi. 

    Sillon, kun ajaa just eikä melkein rajoitusten mukaan, on hyvä tietää, paljon oman auton mittari heittää. Ja heittääkö se saman verran kesä- kuin myös talvikumeilla, ettei ärsytä turhaan takana ajelevia kuskeja. Jatka samaan malliin, Krista!

  • Gwenndelin (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 14:17

    Juuri näin! Aivan savu nousee korvista välillä tuolla liikenteessä. Ja minä asun pienessä itäisessä kaupungissa. Menisi varmaan järki, jos pitäisi pääkaupunkiseudulla ajella…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 14:23

    Joo, pakko antaa pisteet sinulle kärsivällisyydestä ja pitkäjänteisyydestä! Minulla on aina ollut vähän ongelmia ”road ragen” kanssa: ajelen usein ylinopeutta, hermostun muihin autoilijoihin ja mieleni mustuu. En kuitenkaan mielestäni ota turhia riskejä liikenteessä, ohitan esimerkiksi vain turvallisissa paikoissa, ja hurjat ylinopeudet jätän oman elämänsä formulakuskeille. Otan myös jalankulkijat huomioon mielestäni keskivertokuskia paremmin.

    Tiedostan kuitenkin kuinka helposti hermoni pettävät liikenteessä, ja minusta tulee sinunlaistesi kuskien painajainen. Tämän vuoksi viime vuosina olenkin jättänyt ajamisen suosiolla miehelle tai jollekin toiselle, jos mahdollista. Niin ja aina ajaessani koitan rentoutua ja nauttia esimerkiksi musiikin kuuntelusta ja omasta ajasta, jolloin autoiluni ei hermostuta minua eikä toivottavasti muitakaan.

  • Saga (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 14:29

    Täysin samaa mieltä. Omat vanhempani saavat aina uskomattomia raivokohtauksia rajoitusten mukaan ajavista ”Mikä maksaa”, ”Mummo huviajelulla pistää sen kaasun pohjaan” jne. Useimmiten ko. tilanne tapahtuu 50km/h alueella, joka on pienten koululaisten koulumatkan varrella ja asutusta on paljon ja pimeitä käännöksiä jokapuoella. Uskomatonta sontaa sanon minä!

    Nopeusrajoituksen kunniaan.

  • Poppaliini (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 14:33

    Loistava postaus! Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Älytöntä!

  • Kristaliina
    29.10.2012 at 16:47

    Niin joo unohtui tietysti erikseen avautua niistä kaikkein ärsyttävimmistä: perseessäajajista. Vaikka j*mankauta ajaa TASAN sitä neljääkymppiä neljänkympin alueella, niin eiköhän jo ole joku kasivitosen bussi (hypoteettisesti siis, ha!) perseessä kiinni valoja vilkuttelemassa. En tahallanikaan aja yhtään nopeampaa, vilkuttelen jarruvaloja vaan takaisin iloisesti. (mikä ei tietystikään auta tilannetta yhtään)

    Mä luotan siihen, että jos johonkin on kolmenkympin rajoitus laitettu (esim. koululaisten tienylityspaikka), siinä on turvallisinta juurikin sitä kolmeakymppiä ajaa. Ja olla muutenkin erityisvarovainen.

    Uih, noista kovista nopeuksista… Mun mielestä satanenkin tuntuu jo aika rajulta eikä tee edes mieli ajaa (edes suoralla tiellä satasen alueella) yhtään sen nopeampaa. Se on jo niin hurja vauhti, että jos lähtee vaikka vesiliirtoon, niin se on kyllä menoa. Eikä tee mieli kuolla, kun tämä elämä on aika kivaa kuitenkin. :)

    Ja sit jos ajais esim. sitä 12o km/h vaikka 10 kilometrin pätkän… Siinä ei taida voittaa ajassa kuitenkaan kuin muutaman sekuntin. Minuutin? Ehkä joku jaksaa laskea. Mä en tajua, miten muutaman  sekunnin ajansäästö olisi mukamas sellaisten riskien arvoinen, mitä ihmiset ottaa joka kerran ohitustilanteessa.

    Mä mieluummin olen ohittamatta ja ajan vaikka vähän hitaanpaa jokun ”matelijan” takana. Niin kuin intialaisissa tiekylteissä runollisesti ja vapaasti kännettynä sanotaan: ”Mikään kiire ei ole ylinopeuden arvoinen, paitsi jos sinulla on treffit jumalan kanssa.”

    Uhh, iity, mikä tilanne! Tuollaiset pähkähullut (ja huolimattomat) tuntuu vaan niin älyttömän piittaamattomilta. Joskus kiukkuunnuttuani tai turhaannuttuani haen itselohtua siitä ajatuksesta, että todennäköisesti tuollaisia törppöjä kuitenkin jossain vaiheessa sakotetaan. Mikä on niille ihan oikein. Ha!

  • M-M
    29.10.2012 at 17:30

    Ja yks asia mitä itse en voi ymmärtää, on se kun ohitetaan sellaisessa paikassa, missä ei edes eteen näe kunnolla. Esim. just ennen mutkaa.

    Tosi monesti on Kittilä-Rovaniemi välillä autot menneet ohi hirveällä vauhdilla  juuri ennen mutkaa ja sitten sieltä tuleekin auto vastaan. Ohittajat kerenneet just ja just omalle kaistalle. (Ja aikamonesti näiden autojen rekkari on sattunut olemaan venäläinen).Ite katon varmasti sellasen pitkän suoran, että ei varmasti tule yhtäkkiä autoa vastaan. Enkä kyllä yleensä ohittele, ellei siinä sitten ole joku tosiaanki matelemassa edessä.
     Olimme juuri tulossa Rovaniemeltä, kun luin tätä ensimmäisen kerran (mummu ajoi). Olipa siellä nytkin jäänyt monta poroa auton alle.
    Mutta myönnän kyllä, että meidän lähisuvussa on raskaskaasujalkasia ihmisiä, itekin on tullut ajettua hieman ylinopeutta tuolla välillä. Mutta Millan synnyttyä jäi ylinopeudet, myös vaarilta.

  • Kristaliina
    29.10.2012 at 17:44

    Tuttu tie mulle :) Mun mummola on vähän Kittilästä ylöspäin Könkään kylässä.

    Vaikka oon asunut Helsingissä 16 vuotta, musta edelleen tuntuu, että oisin parempi bongaamaan poroja kuin raitiovaunuja :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 18:51

    Taajamassa ajan tarkalleen nopeusrajoitusten mukaan, mutta maantiellä ja moottoritiellä ajan kyllä mainitsemaasi ”tästä ei vielä tule sakkoja”-nopeutta, ja joskus enemmänkin. Ajan paljon ja vaaratilanteita on kilometrien varrella sattunut sekä omista virheistäni että toisista autoilijoista johtuen. Jos itse lähden ohittamaan hitaammin ajavaa, en missään nimessä tee tätä ajatellen olevani nopeammin perillä, vaan siksi, että saisin vapaan kaistan eteeni. Tietenkään tämä ei toimi, jos tie on ruuhkainen (en asu pääkaupunkiseudulla, joten kehillä en onneksi joudu juurikaan ajamaan), enkä ruuhkassa lähdekään ohittelemaan.

  • Outiko
    29.10.2012 at 20:49

    Kyllä, voi kyllä. Allekirjoitan jokaikisen tähhisi. 

    Samoja asioita tulee mietittyä. Myös pohdintasi, miten kaupunkilaiselle aiemmin turha kapistus on tullut tärkeäksi. Minulle auto on raskauden myötä muuttunut erääksi niistä viidestä esineestä, joista en luopuisi. Kun ei voi edes kävellä lähikauppaan supistusherkkyyden vuoksi, on moottoroidusta kulkuvälineestä tullut arkinen ilo ja onni. Toki toivon, ettei autoa tarvitsisi enää lapsen synnyttyä käyttää edes viikoittain, vaan pääkaupungin julkinen liikenne palvelisi perheemme tarpeet. 

    Minulle on tärkeää kunnioittaa liikennesääntöjä (kuten kaikkia muitakin yhteiskunnassa olevia lakeja ja asetuksia), eikä ruuhkassa istuminen saa minua menettämään hermojani. Olenhan itse osa kyseessä olevaa ruuhkaa, eikä hermostuminen mitään auta. Päinvastoin, siinä vain pahoittaa oman mielensä. Tuore aviomieheni sen sijaan… Huh. Mies hermostuu kaikesta. Liikennevaloista, muusta autoista, kiertoliittymistä, pysähtymisestä, hidastamisesta, nopeusrajoituksista (joita ei tokikaan koskaan noudata), bussikaistoista (joita käyttää surutta) ja ihan kaikesta muusta. Eikä Mies itse koskaan käytä vilkkua, sen sijaan hän roikkuu edessä ajavan puskurissa kiinni ja kiroilee muiden kyvyttömyydelle ajaa oikein Nyt ollaan siinä pisteessä, että jos molemmat ovat yhtä aikaa autossa, minä ajan. En kykene istumaan Miehen kyydissä ilman, että on pakko sanallisesti puuttua päättömään ajotyyliin. Mistä voisi saada liikennetapakasvatusta muuten niin kovin älykkäälle ja ihanalle ihmiselle? 

     

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.10.2012 at 21:07

    Vielä yksi avautumisen aihe lisää… Itse inhoan kaikkein eniten niitä kuskeja, joilla nopeus ei pysy. Ajan usein vakionopeudensäädin päällä/ tarkkailen muuten neuroottisesti nopeusmittaria, koska tiedän itse että nopeuteni vaihtelee, jos en niin tekisi. Ja sitten siinä edessä joku ajaa 80km/h alueella kaikkea välillä 60-100km/h. Näistä on pakko päästä ohitse, jos vain järjellinen paikka tulee.

    Näiden kuskien erikoisominaisuuksia ovat:
    – Nopeus nousee suorilla
    – Nopeus nousee alamäissä
    – Nopeus nousee kun yrität ohitse
    – Nopeus +20km/h ohituskaistalla, kun yrität ohitse

    Ekstapisteet kuskeilla, jotka ajavat ruuhka-aikaan motarin kiihdytyskaistalla nopeutta 60km/h kaistan päässä.

  • Adiina
    29.10.2012 at 21:13

    Sattuipa sopivasti. Päivitin juuri viime viikolla Facebookiin: Tulee murhanhimoinen olo maantiellä ajavista rekkakuskeista, jotka ajavat satasen vauhdissa kiinni takapuskurissa. Muuttuiskohan asenne, jos ymmärtäisivät että muutaman metrin päässä kaasujalasta nukkuu pieni vauva. Perkele!

    Tilapäivitys herätti paljon keskustelua ja jotkut arvioivat minun yleistävän, ettei kukaan ammattiautoilijoista pidä turvaväliä… Veljeni kuitenkin ehdotti juuri tuollaista kylttiä auton takaikkunaan, sillä hänet vastaavanlainen oli joskus herättänyt ajattelemaan turvaväliä. 

    Mutta eipä ilmeisesti herätä kaikkia…

    On muuten todella pelottavaa, kun näet peileistä tyyliin kerrostalon kokoisen rekan aivan kiinni autossa!

     

  • A. Sinivaara
    29.10.2012 at 22:09

    Ahhaha. Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, mikä ärsyttää (amerikkalaisissa) autoilijoissa silloin, kun itse ajan moottoripyörällä. On tietysti mukavaa, että peräni houkuttaa ajamaan ihan niskaan hengitysetäisyydellä sillä upouudella bemarilla. Totuus on kuitenkin se, että minun italialainen kaksipyöräinen pysähtyy aika paljon nopeammin kuin saksalainen nelipyöräinen. Hätäjarrutuksen tullen en haluaisi saada takana ajavaa kotiloa niskaani.

    Ja sitten ne nopeusrajoitukset… niin, ne ovat suuntaa antavia. Meidän lähitiellä saa ajaa 45 mph (n. 70 km/h). Jos ajan sitä vauhtia, jään jalkoihin. Kaikki muut kun ajavat siellä 55-60 mph:n tietämillä (n. 90-95 km/h). Sitä oppii aika nopeasti ajamaan samaa vauhtia kun muutkin ja se on periaatteessa täällä ihan ok. Mikäli kaikki ajavat ylinopeutta, poliisi ei puutu asiaan. Jos yksi ajaa vielä kovempaa kuin toiset, saa takuuvarmasti sakot.

  • Kristaliina
    29.10.2012 at 22:27

    Hei tää onkin muuten tosi kiinnostavaa, kun muutama myöntää rehellisesti joutuvansa joskus ”road ragen” valtaan. Mua oikeasti kiinnostaa – mistä se tuntuu, että se johtuu? Pystyykö sitä itse jotenkin analysoimaan, että mitä siinä oikein ajattelee silloin…?

    Eli en tarkoita sellaista ärsyyntymistä, jos joku törppöilee. Enkä sellaista, että tyyliin ärsyttää, että joku ajaa perseessä (niin kuin mua) :D Tai edes sitä, että joku ajaa hitaasti madellen.

    …vaan sellaista tunnetta, että haluaa kiilata jonkun eteen tai ohittaa ilman järkevää syytä tms. tms. Tuleeko siinä joku kilpailufiilis, alkukantainen ”nopeimmat elävät” vai mikä se tunnetila oikein on…?

    Adiina: Mäkin kuitenkin edelleen käytän tuota Baby on Board -kylttiä. Ajattelen, että jos edes joku sen jotenkin huomioisi käyttäytymisellään. Tää on kai tää naiivi usko ihmisissä piilevään hyvään :)

  • A. Sinivaara
    29.10.2012 at 23:17

    Hei lisään vielä jenkkien autoilussa eniten ärsyttää -listaani:

    – naiset, jotka ajaa koira sylissä. Eikä se koira ole aina kovin pieni, vaan voi yhtä hyvin olla vaikka iso noutaja.

    – ihmiset jotka syö hampurilaista autoa ajaessa. Vastenmielisyyskerrointa lisää pukumiehet, jotka syö burgeria ajaessa ja pyyhkii suupieliään kravaattiin, ihme juttu.

    – ajan & tekstaan -ihmiset. Se tekstiviestien kirjoittelu ajaessa on vielä vaarallisempaa kuin puhelimessa puhuminen. Ja jengi tekee sitä täällä todella paljon. Autot seilaa kuusikaistaisella moottoritiellä minne sattuu, kun on elintärkeää asiaa kirjoitettavana.

    – ajan autoa & partaani -ihmiset. Oikeasti, olen nähnyt miesten ajavan partaansa samalla kun ajavat autoa. Meikkaaminen autonratissa menee ihan samaan kastiin. Eikö sitä voi tehdä vaikka työpaikan parkkipaikalla jos se kerran on kivempaa autossa kuin kotona?

    ARGH.

  • hihii :) (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 00:02

    Hahaa ehkä sitä tykkää sinun blogistas kun sinunki sukujuuret on pohjosessa :D

    Pikkukylästä kun itsekki kotoisin niin mukavampi kaupungissa oli ajaa kortti siis ihan sen takia että osaa ajaa liikennevaloissa, yksisuuntaisilla ja kiertoliittymissä, joo vaikeampaa mutta ihan sen takia juuri BCkortti kaupungissa, kyllä sitä suoraa kylänraittia osaa ajaa muutenkin :D

  • Miitu (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 07:28

    Mä oon yleensä aika samanlainen ajaja kuin sinä. Takapuskurissa roikkujat, pakko-päästä-TON-ohi-kuskit ja etenkin liittymästä ohi kiilaajat ärsyttää ja pelottaaki välissä. Ajonopeudensäädintä joudun kyllä käyttämään, sillä muuten oma vauhti saattais vaihdella liikaa ”fiiliksen” mukaan maantieajossa (esim. ei kait kovaa ja korkeaa laulaes voi muuta kuin painaa lisää kaasua ;) ) tai tiepätkillä, joiden alhainen nopeusrajoitus tuntuu muihin teihin verrattuna matalalta.

    Mutta. Myönnän kyllä, että välissä se hulluus iskee omaanki päähän. Yleensä silloin alla on jokin oma ketutus/ahdistus, joka sitten yleistyy liikenteeseenkin, kunnes tajuan rauhoittua. Toinen vaihtoehto on se, että oon ohittanu kerran jonkun reippaasti nopeutta vaihtelevan tai selvää alinopeutta (-20 km/h) ajavan, että pääsee rauhassa ajamaan vakaata ajoa maantiellä, ja ohittelu jää jotenki ”päälle”.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 09:23

    Erittäin hyvä postaus johon mä haluan vielä lisätä yhden asian:

    Ajaminen ja alkoholi!

    Siis MIKSI, MIKSI pitää juoda edes se yksi jos tietää että lähtee vielä autonrattiin? Minä en ymmärrä. Jos otat, et aja. Kenelläkään ei voi olla niin suuri oluen tai viinilasillisen himo, tai jos on niin kannattanee miettiä asiaa vähän syvällisemmin.

    Mulle on aivan se ja sama kuinka monta rattijuoppoa hengestään pääsee, mutta harmillisesti ne vievät henkiä viattomiltakin.

  • 1 2