Arki vs. arki

Seelan päikkäriaika kotona:

Seelan päikkäriaika Espanjassa:

Okei valitsen jälkimmäisen.

Mutta sitä en voi tajuta, että meidän perhekuukausi on jo puolivälissä. Eiiiih! Mitenaikameneenäinnopeasti? Mä oon ihan kamala: oikeastaan riippumatta reissun kestosta alan viimeistään tässä puolivälin tietämillä laskea, että eiiiiih enää niin-ja-niin-paljon jäljellä. Se on ihan älyttömän typerää. Että vaikka puolen vuoden matkasta vain kolme kuukautta elää siinä hetkessä ja lopun laskeskelee, että apua kohta pitää palata kotiin

Hetkessä elämisen oppitunnit siis vielä kesken tässä osoitteessa.

 
Like

You Might Also Like

  • Riika V.
    20.2.2015 at 11:44

    Joo, mä tiedän! Ja sit sitä sen hetkistä hetkeä ja olotilaa vertaa siihen, mitä se sama tilanne olisi tai tulee olemaan kotona. Ja se taas sitten osittain pilaa sen sen hetkisen ihanan olotilan tai tilanteen! Ihan typerää. :/

  • miumaumiu
    20.2.2015 at 12:19

    Kuvaotsikot voisi olla myös:

    Suomalainen mies Suomessa (perkele)

    Suomalainen mies Espanjassa (Vamos a la playa!)

    :D

  • Merenwen
    20.2.2015 at 16:21

    Oon tehnyt ihan samaa joka kerta kun oon matkustanut. Varsinkin kun matkustin tänne miehen luokse kylään kun kaukosuhteessa meillä oli kuukausikaupalla aikaa kun ei nähty toisiamme ollenkaan. Ensin laskin päiviä kunnes pääsen miehen luokse, sitten tulee se mahtava, ihana tunne kun viimeinkin pääsee perille ja ehkä saman viikon lopussa tulee ihan hirveä tunne kun tajuaa, että mähän joudun lähtemään pian takaisin. ”Pian” eli yleensä on vielä viikkoja jäljellä, mutta alkuhuuman kadottua sitä alkaa laskea päiviä siihen hirveään tunteeseen kun joutuu lähtemään lentokentällä eri suuntaan :( Onneksi ne ajat on nyt viimein ohi kun asun miehen kanssa USA:ssa, mutta tästä eteenpäin saan sitten kokea ne hirveät tunteet kun lähden Suomesta takaisin USA:han ja jätän kentällä taakse perheeni ja ystävät. Ei siitä tunteesta koskaan pääse eroon, mutta ehkä se vuosien saatossa lievenee hieman. Tosin sitten kun on niitä lapsia niin sitten se tunne siirtyy niille kun pitää lähteä Suomesta isovanhempien luota. Voi prse täähän on loputon oravanpyörä. Huoh. 

    Kuitenkin ihania viikkoja Espanjaan. En sano, että jäljellä olevia viikkoja vaan ihan vaan viikkoja ;)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      20.2.2015 at 18:52

      Mulla ihan sama joka lomalla..
      Lohdutukseksi kuitenkin välillä se arki ei ole hullumpaa kotonakaan. Täällä oli tänään tylsän harmaa ja sateinen aamu..Harmittelin taas kuinka talvi tuntui liian lyhyeltä tänäkin vuonna. Lähdettiin kuitenkin lasten kanssa ulos ja olikin kyllä niin hauskaa. Kotipihalta löytyi iso lätäkkö jeeeee, Uitettiin laivaa, tehtiin loskakakkuja, loikittiin ja pompitiin niin että vesi roiskui ja läiskyi. Naureskeltiin että ollaan kuin uimarannalla, muutama pulahduskin tuli lätäkköön tehtyä meinaan. Puolitoistatuntia hujahti mennä ihan huomaamatta. Sitten sisälle ja märät haalarit kuivumaan ja punaposkiset lapset syömään. Ja iltapäivällä tietysti uusiksi.
      Ihanaa lomaa sinne vähän aurinkoisimmille rannoille :D

  • Annis (Ei varmistettu)
    20.2.2015 at 23:01

    Tähän väliin pakko sanoa, että musta on niin liikuttavaa kun Seela nukkuu päikkärit isin rintaa vasten Manducassa vaikka on jo tollainen ”isopieni” vauva. Siis että hän saa nukkua tollasessa turvapesässä eikä väkisin opeteta vaunuihin (kun se ilmeisesti ei ole hänestä hyvä juttu). Itsehän opetin omani vaunuihin huudon kautta, eipä hän pilalle mennyt. Mutta jännä, miten silloin olikin niin kiire saada vapaat kädet. Nyt harvoin kun lapsi ehtii sylissä touhuiltaan oikein viivähtää, imen sitä läheisyyttä. On ne ihania. :)

  • MaijaM
    22.2.2015 at 06:11

    Toi ensimmäinen kuva on vaan niin mahtava! Herran ilme on varsin tyhjentävä.

    Ja voin allekirjoittaa, jotain ihmevoimia se aurinko tuottaa. 1,5 vuotta auringossa asuneena ja 0 flunssaa takana myös aamuherätysangstit ovat promillen luokkaa Suomeen verrattuna. Arki se on auringon allakin, mutta niin paljon onnellisempi. 

    Nauttikaa loppustakin Espanjan-ajasta!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    22.2.2015 at 09:10

    Pakko pikaisesti jakaa yksi onnistunut ”unikoulukokemus”. Herralla ikää kk enemmän kuin Seelalla ja hiljalleen oltiin lipsuttu siihen että tunnin välein suunnileen tissillä tainnutetaan uneen. Joskus kun koitin pantata, alkoi hillitön karjunta joten se panttaaminen jäi siihen alle puoleen minuuttiin. Nyt tuli mitta täyteen ja päätin että yötissi saa jäädä ja vaikka sitten päivätissikin vaikka tärkeitä ovat meille kummallekin olleet. Läheisyyttä voi tankata muutenkin ja sitä paljon tehdäänkin, vaikka pienen miehen jalat jo kovasti vievät sylistä kauemmaskin.
    Niinpä päätin, että kainalossa saa nukkua edelleen, mutta nukun itse rintsikoissa (jätkä suunnilleen repii multa paidan päältä maidonhimossaan). Ekana yönä itki kahdesti noin vartin sylissä. Viime yönä ei kertaakaan. Kerran heräsin kun tunki ihan kylkeeni nukkumaan. Ja nukkuu isänsä kanssa edelleen! Ei ole koskaa nukkunut yli 9 tuntia, nyt mennyt 11!!! Ja tunnustanpa nyt, että näin on käynyt ihan kaikkien kolmen lapsen kanssa, että öisin on lipsuttu tainnuttamaan tissillä kunnes ollaan tässä tilanteessa ja kunnes olen itse saanut tarpeekseni. Jälkikäteen päällimmäinen fiilis on aina että miksi kestin näinkin monta kuukautta huonoja unia. Mutta kun siinä väsymyskoomassa jo pelkän unikoulupäätöksen tekeminen ja siinä pysyminen on liian vaikeaa… Tsemppiä teille!