3+1 kirjaa

Aika hyvä saa kirja olla, jos se saa minut vapaaehtoisesti valvomaan kolmeen. Yökolmeen siis, tarkennettakoon. Mutta totesin, että tämän kirjan viimeiset tapahtumat haluan lukea häiriöttä. Ja koska en halunnut odottaa seuraavaan lapsettomaan mökkivuorokauteen, seuraava looginen vaihtoehto oli sitten tietysti .

Se kirja oli Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus. Ja se tosiaan oli hyvä.

Tässä 3+1 viime aikoina lukemaani kirjaa:

1. Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Kliseisen nimen takia tämä kirja meinasi jäädä ostamatta, mutta ”nyt jotain luettavaa mökille” -hengessä tämä oli kuitenkin parasta, mitä Prisman hyllyiltä (kansikuvan perusteella) löytyi.

Ja onneksi löytyi, todellakin.

Kirja kertoo nuoresta New Yorkissa asuvasta naisesta, jonka Burmasta kotoisin oleva lakimiesisä mystisesti katoaa. Myöhemmin nainen löytää isänsä tavaroista rakkauskirjeen, jonka vuoksi hän lähtee Burmaan isänsä salattuja elämänkäänteitä selvittämään.

Kirjan kerronta on mun makuun just ihanaa: riittävän kuvailevaa tempaamaan mukaansa, mutta ei liian itseäänkorostavaa (kuten myöhemmin esitellyssä kirjassa). Kirja olisi ollut ehdottomasti mallia ”hotkaistava” eli siihen olisi halunnut yhdeltä istumalta upota ihan sataprosenttisesti. Lapsitekniset asiat (heh) estivät tällä kertaa itseltäni täydellisen uppoamisen, mutta kirjan itsenäisen jatko-osan (Sydämen ääntä ei voi unohtaa) yritän saada käsiini niin, että pääsen sen hotkimaan keskeytyksettä (lue: joku mökkireissu).

Pakko vielä sanoa: ärrrrr-syttävät nimet kirjoilla. Tai siis käännökset. Kuulostaa ihan joltain Hertta-sarjalta, aaargh :D

2. Affinity Konar: Elävien kirja

Tämäkin mökkireissuostos – kävelin sisään kirjakauppaan, marssin tiskille ja kuvailin, että ”mä tykkään sellaisista kirjoista, joissa jossain kaukaisessa kulttuurissa asuvalle naiselle käy tosi huonosti – niin kuin Thousand Splendid Suns -kirjailijan tai Purppuranpunainen hibiskus -kirjailijan kirjat”. Myyjää nauratti ja hän mainitsi ensin jonkun kirjan, jota heillä ei juuri nyt ole, ja sitten perään: ”…mutta kävisikö kirja 12-vuotiaista kaksostytöistä keskitysleirillä”.

Kävi.

Puolen sekunnin harkinta-ajalla päätin, että tuon mä otan. Ja se olikin hyvä ratkaisu (vaikka kirja oli ihan poskettoman kallis, auts). Tämäkin kirja oli huippuhyvä ja siihen teki mieli uppoutua. Välillä kävi kuitenkin vähän huvittamaan, kun huomasin kirjan ”läpäretekstistä”, että kirjailija on kirjaa varten tehnyt monen vuoden taustatyön Josef Mengelen kokeista Auschwitzissa. Hienoa, hienoa. No, kirjaa lukiessa päädyin kurkistelemaan Wikipediaan ja totesin, että tosi moni Wikipediassa kerrottu juttu oli suoraan kirjassa: testit identtisillä kaksosilla, silmänvärin muuttamisyritykset ja monet muut yksityiskohdat. Ihan niin kuin se mittava taustatyö olisi ollut se Wikipedia-sivun lukeminen, niin tarkasti kirjan yksityiskohdat täsmäsivät Wikipedia-sivun kanssa, ha ha.

Okei, okei: varmasti se on ollut toisin päin. Että samat yksityiskohdat alkuperäisessä aineistossa ovat kiinnittäneet sekä kirjailijan että Wikipedia-artikkelinkirjoittajien huomion. Mutta jotenkin huvittavaa se silti oli.

Kirja oli totta kai surullinen ja karmivakin, mutta tuo ”tarina toivosta” oli tavallaan aika hyvin sanottu. Missään vaiheessa ei tullut sellainen ”heitän hanskat tiskiin, lopetan lukemisen ja itken viikon” -oloa, vaan tarina piti otteessaan hyvällä tavalla.

Myös tässä kieli oli mun mielestä hyvää, mikä on mulle tärkeää. Ja tarinan eteneminen. Ehdottomasti suosittelen.

3. Victoria Hislop: Paluu

Tämä lähti samalla kirjakauppakäynnillä mukaan ”kaksi kirjaa kympillä” -pokkaripöydästä. Tällä kertaa kansikuva aiheutti minussa vähän torjuntareaktiota, mutta Victoria Hislopin nimi tuntui jotenkin etäisesti (positiivisella tavalla) tutulla ja nappasin kirjan mukaan. Google paljasti myöhemmin, että muistikuvani osui oikeaan: olen lukenut samalta kirjailijalta kymmenisen vuotta sitten kirjan nimeltään The Island.

The Islandista (suomeksi Saari) tavallaan silloin aikoinaan tykkäsin hurjasti ja tavallaan en. Kerronnassa oli muistaakseni jonkinlaista yliromanttisuutta, joka minua tökki – toisaalta sitten kertomus Spinalongan leprasaaresta oli niin kiehtova, että se on pyörinyt mielessäni vielä vuosikausia kirjan lukemisen jälkeenkin.

Paluu-kirjassa oli (minulle) sama ongelma kuin Saaressa aikoinaan. Osaankohan selittää: jotenkin tuli sellainen olo, että tässä on tekemällä tehty jotain kaunista upeaa tarinaa. Totta kai varmasti AINA kirjailija haluaa kertoa hienon tarinan, mutta jotenkin… …liikaa yritetty ehkä. Ongelma voi olla kerronnassakin; tuntui että kirjassa vähän väliä askeleet kopisevat mukulakivikatua vasten. Tykkään kyllä kuvailusta, mutta liika on vaan liikaa. Ja siinä vaiheessa mulle se on liikaa, kun kerronta ei vie automaattisesti mukanaan vaan siihen alkaa kiinnittää erikseen huomiota.

Mutta silti kirjan tarinassa oli hyvääkin: tykkäsin siitä, että 30-luvun Espanjan sisällissodan tapahtumia kuvattiin paljon ja aidon tuntuisesti – mulle kirjoissa on aina tärkeää historiallinen ulottuvuus. Ihmiskohtaloiden kautta historiaa ja kulttuuria, ah!

Eli luin ja tykkäsinkin, ja pääsin tarinaan sisään, kunhan vaan tietoisesti pidin itseäni ärsyyntymättä niihin askelten mukulakivikopinoihin. Se helpottuikin aina, kun siirryttiin historiaan. Ja kyllä: aion lukea samalta kirjoittajalta varmasti muutakin, jos eteen sattuisi tulemaan. Mieluummin historiallista, nykyaikatapahtumiin sijoittuvia kirjoja en tältä kirjailijalta ihan heti lähtisi lukemaan.

Plus yksi. Ildefonso Falcones: Meren katedraali

Tämä olkoon ”plusykkösenä” siksi, että luin sen jo Espanjassa alkuvuonna eli ihan tuoreimpiin lukemisiin tämä ei kuulu.

Heh tämä kertonee mun vinoutuneesta kirjamausta: mä olin alkuun ihan, että äh, 1300-lukua. Liian kaukana menneisyydessä, haha. Mun suosikkihistoriavuodet kirjoissa on sit ehkä välillä 1930-1970. Ja missä naiset? Naisten osa on tässä kirjassa kyllä huonostikäyvä, mutta ainakin kirjan alkupuolella myös hyvin suppea. Mutta kun pääsin näistä yli, niin kyllä riitti kirjassa ahmimista, huh heijaa.

Historiaa oli paljon, mutta se ei ollut yhtään puisevaa. Hieman raskasta ehkä keveän lukemisen ystävälle, mutta heh onneksi mä en ole sellainen. Tykkäsin ihan hurjasti siitä, että kirjan päähenkilön elämään todellakin paneudutaan ja sitä seurataan vauvasta vanhuuteen asti. Tykkään juuri sellaisesta; seuraisin elämää (ja sitä kautta jonkin paikan historiaa) vaikka useammankin sukupolven ajan. Tässä siis kuitenkin keskiössä yksi ihminen ja hänen elämänsä vaiheet ja tragediat.

Ei mitään kepeää kesälukemista, mutta ”muntyyppiselle” lukijalle ehdottomasti suosittelen.

Oliko joukossa tuttuja kirjoja? Mitkä omat fiiliksesi, osuiko ”kirja-arvosteluyritelmäni” (hah) yhtään oikeaan?

PS. Espanjassa luin myös Piiat (superhyvä! kiitos suositteluista!) ja Kabulin kirjakauppias (kerronta tökki ja meinasin useasti lopettaa sen kesken, mutta tarinan kiinnostavuus sai jatkamaan – ja lopulta olin tyytyväinen, että luin).

21
Like
4

You Might Also Like

  • Satu
    25.7.2017 at 12:15

    Oot hei varmaan lukenut Alex Haleyn kirjan Roots!? Ehkä tyhmä suositus, kun vanha kirja ja varmaan ”kaikki” on tän lukenut 😄 Mut siinä jos jossain seurataan useiden sukupolvien ajan. Ihan henkeäsalpaava kirja!

    • krista
      25.7.2017 at 21:15

      Hahaa, enpäs olekaan! :) Yritin jo etsiä tätä (ja tuota seuraavaa) kirjastosta, mutta ei ollut juuri nyt hyllyssä lähikirjastossa. Mutta tämä tulee ehdottomasti lukulistalle, vaikuttaa kiinnostavalta! Kirja näyttää olevan 70-luvulta, onko kieli kuitenkin nykylukijalle ok…?
      (nimim. pieni klassikkokarsastus)

      • Satu
        25.7.2017 at 23:20

        Ooo, sit ehdottomasti kannattaa lukea! Olen ite lukenut tän aikaa sitten ja englanniksi. Ainakaan itse en mitenkään huomannut kielestä,että vanha kirja.

  • Lurre
    25.7.2017 at 14:16

    Luin kans nyt kesällä tuon Elävien kirjan, tykkäsin! Tuo eka vois mennä kans lainattavien listalle :)
    Suosittelen myös Gyasin Matkalla kotiin -kirjaa, oli huippu! https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/matkalla-kotiin-gyasi/

    • krista
      25.7.2017 at 21:16

      Ihanaa, vaikuttaa ihan huipulta! Tätäkään ei löytynyt kirjaston hyllyltä, mutta lukuun menee ehdottomasti! Kiitos! Jesh, kivaa luettavaa tiedossa!

  • Eeva
    25.7.2017 at 19:24

    Minusta toi Sydämenlyönneissä ikuisuus oli jotenkin epäuskottavaa hömppää. Ihan hyvää kieltä ja kuvailua, mutta perustarina oli jotenkin niin arvattavissa.

    Luin juuri Tove Janssonin Kesäkirjan, se oli ihana! Samoin Lempi oli ihan hyvä.

    Mut onneksi kirjoja ja makuja on erilaisia. Lukeminen on parasta!

    • krista
      25.7.2017 at 21:20

      Hmm joo mä voin hyvin ymmärtää sun näkemyksen – koska kyllä, tarina oli kuitenkin aika yksinkertainen ja ”hömppä”-sanan voin myös hyvin ymmärtää tässä, verrattuna vaikka tuohon Meren katedraaliin. Mä kuitenkin itse ihan hurjasti tykkäsin siitä tunnelmasta ja… …kaikesta. Kirja oli enemmänkin sellainen ”ihastuneena hotkaistava lyhyessä ajassa” kuin kovasti pureksittava.

      Ja kyllä, makuja on kyllä niii-iiin erilaisia ja onneksi on kirjojakin! <3 Mulla on lukeminen sellainen on-off -harrastus, välillä voi olla vuoden tauko (vauvavuodet) ja sit taas näitä ihania ahmimiskausia <3

  • Mii
    25.7.2017 at 23:13

    Tuo elävien kirja kuulostaa sellaselta että tykkäisin. Täytyy hommata,kun aika on oikea. Oon kans tosi kausiluontoinen lukija. Saatta mennä kuukausia etten lue mitään ja sit kun se hulluus taas iskee ni menee monta kirjaa viikossa. Tosin lapset vaikeuttaa tätä harrastusta täälläkin. Kun hyvä kirja on niin en malta lopettaa sitä ja sit luen yötämyöten tietäen et herätys lähenee uhkaavasti.

  • Kiskis
    25.7.2017 at 23:30

    Melkein kokonainen elämä, naisella (vai naisilla) hankaluuksia ja ”vieras kulttuuri”. Sopii vielä sun historiamakuun kun sijoittuu 1960-70-luvuille.

    Jeannette Wallsin The glass castle

    Luin viime kesänä Espanjassa kun löytyi vuokrahuoneistomme rappukäytävän kirjastosta. Olisin kantanut kirjan kotiin kirjahyllyyn toistakin lukukertaa varten, mutta oli niin kovasti luettu kirja että sivut irtoilivat sitä mukaan kun sain luettua.

    Suosittelen, jos et ole vielä törmännyt. On kuitenkin ollut ihan bestsellerkin joskus.

    Toinen suositeltava, jonka juuri viimeksi luin, on Hyeonseon Leen Seitsemän nimen tyttö – Pakoon Pohjois-Koreasta. Ei ole
    kaukaista historiaa, vaan lähes tätä päivää, mutta meininki P-Koreassa on kuin kaukana menneisyydessä tai Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikaan… josta päästäänkin

    siihen että samaan syssyyn voi lukea Jung Changin Villijoutsenet – Kolmen kiinattaren tarina ja päästä sinne Kiinaan kolmen sukupolven naisten kohtaloita seuraamaan.

    Tulipahan suositeltua. Toivottavasti jotain sulle uutta ja mieluisaa.

    • krista
      26.7.2017 at 10:10

      Uuuuu vau, kaikki mulle lukemattomia! Kiitos!!!

      • Anni
        26.7.2017 at 10:24

        Suositus täältäkin Seitsemän nimen tytölle ja varsinkin Villijoutsenille! Muut täällä mainitut ovat itselle uusia ja päätyivät lukulistalle. Kiitos Kristalle postauksesta ja keskustelun herättämisestä. Lukeminen on ihanaa ja on kiva saada vinkkejä hyviksi koetuista kirjoista.

        • krista
          26.7.2017 at 10:39

          On kyllä mahtava saada suosituskirjoja omallekin lukulistalle, kiitos kaikille! Joskus aiemmin muuten kyselin (Moana/Vaiana-postauksessa) sinne maailmankolkalle sijoittuvia kirjasuosituksia – ja nyt sen perusteella onkin lähdössä Tahitin tyttäret just mökkilukemiseksi :)

  • ElinaBeE
    26.7.2017 at 13:05

    Meren katedraali on yks mun lemppareista ja muistan nyt myös lukeneeni Fatiman käden. Kumpikin on hienoja! Luin ton Meren katedraalin heti kun se suomennettiin vuonna 2008 kun olisi pitänyt lukea lukion kokeisiin ja se oli mun guilty pleasure :D

  • Anna
    26.7.2017 at 22:16

    Oletko lukenut seuraavia: Jean Sasson: Prinsessa ja Prinsessan tyttäret? Siis kaksi eri kirjaa. Ovat tositapahtumiin perustuvia ja kertovat Saudi-Arabian prinsessoista (siis yhdestä perheestä, prinsessoja on lukuisia) jostain 1940-luvulta (muistaakseni) 1990-luvulle. Niin mielenkiintoista, silmiä avartavaa ja samalla jotain niin karmeaa luettavaa. Ja karmeaksi tekee siis se, että naisten olot tuolla eivät älyttömästi nykyäänkään eroa kirjojen tapahtumista. Kerronta on vahvasti naisten asioita ajavaa ja vaikka islaminuskon käytänteitä kritisoidaan kovasti niin samalla välittyy rakkaus tuota kulttuuria, uskontoa ja sen hyviä puolia kohtaan. Mikä siis minusta hyvä asia.

    • krista
      27.7.2017 at 11:14

      Joo, tää on tuttu! Mutta siitä on kyllä niin piiitkä aika, että nyt en muista varmaksi, oisinko kuitenkin lukenut vaan eka osan… Se oli kyllä hyvä! Täytyypä katsella tuota kakkososaa, jos se ois mulla vielä lukematta – kiitos!

  • Annnni
    27.7.2017 at 22:08

    Oletko lukenut Elena Ferranten Napoli-sarjaa. Jos et, lue lue!! Vie niin mukanaan.

    • krista
      27.7.2017 at 22:12

      Ooo en ole, täytyypä googlata! Sarja kuulostaa hyvältä, paljon luettavaa :)

      • Annnni
        28.7.2017 at 15:16

        No kaksi osaa vasta suomennettu, ja kun tuo italia ei taitu, niin ei voi lukea alkkiksinakaan. Tosin vois lukee englanniksi, mutta jotenkin ei viitsi sotkea, kun suomennos oli niin hyvä.