Koska viimeksi nauroitte yhdessä?

”Tiedätkö sen tunteen kun heittää jonkun tyhmän läpän puolisolle ja se hymyilee silleen 20% huvittuneena siitä läpästä ja 80% siitä että toinen kehtaa ja jaksaa heittää noin tyhmiä läppiä? Hyvä tunne.”

Kuva: Sissi Vuorjoki

Joel kirjoitti tuon muutama päivä sitten Facebookiinsa; huomasin statuksen vasta seuraavana päivänä. Nauratti. Minulla ei ollut mitään käsitystä, että mikä tuo tyhmä läppä oli ollut, mutta pystyin silti näkemään sen tilanteen silmissäni.

Hyvä huumorintaju. Tulee mieleen ihan joku Napakymppi tai perinteinen senssipalstan ilmoitus. Että huumoria pitää olla, heh heh. Kari Salmelainen siinä vitsailee ja Kaitsu heittää pianolla jonkun säveljuoksutuksen.

Mikään ei ole rasittavampaa kuin pakonomaisesti huumoria joka asiasta vääntävä vitsiniekka, jonka jutut eivät kolahda yh-tään. Ja jos ei naura jonkun munamiehen (tai mitä näitä nyt on) jutuille, on sitten varmaan huumorintajuton? Huumorintajuttomaksi on hyvä leimata myös kaikenmaailman tiukkapipokukkahatut, jotka eivät naurakaan jollekin jutulle vaan toteavat, että tuo nyt ei ole yhtään hauskaa. Vaan epäsopivaa ja loukkaavaa. Itse olen just sellainen ”huumorintajuton” monessakin asiassa. Ja sitten vastaaavasti kikatan katketakseni jollekin asialle, joka jonkun toisen mielestä ei juurikaan naurata.

Huumorin ei tarvitse olla hyvää, kunhan se on jollain tavalla yhteensopivaa.

Kuva: Sissi Vuorjoki

Ja kun se on yhteensopiva, yhdessä nauraminen on ihan mahtava parisuhteen liima. Kun nauraa yhdessä katketakseen jollekin asialle, saa hykerryttävän hyvän olon pitkäksi aikaa. Yhteiset huonot läpät – se kun toinen jatkaa toisen läppää, toinen jatkaa siitä, ja juttu vaan leviää ja leviää absurdimmaksi ja typerämmäksi – luovat myös yhteisyyttä. Meitä. Meillä on nämä yhteiset naurunhepulihetket (yleensä lasten nukahdettua), ja se erottaa meidät pariskuntana kaikista muista maailman ihmisistä. Nämä ovat meidän naurettuja hetkiä, meidän läppiä, joita kukaan muu ei voisi oikeastaan edes ymmärtää.

Nauraminen yhteisille omille huonoille jutuille tuo parisuhteeseen sellaista yksityistä oma intimiteettiä, jopa vähän niin kuin seksi.

Ymmärrättekö yhtään, mitä tarkoitan?

Kuva: Sissi Vuorjoki

Välillä naurun hetket ovat vähissä. Jos olo on arjesta rasittunut, nauru saattaa jäädä pois vähän niin kuin vahingossa. Ja kun se sitten ryöpsähtää takaisin yhtä huonona kuin ennen, se tuntuu ihanan vapauttavalta. Tätähän se meidän elämä on! Naurua! Huonoa läppää! Ihanaa!

Yhdessä nauramisessa on se hankala juttu, että sitä ei voi saada väkisin. Ei voi ajatella, että ”nytpä me aletaan nauraa yhdessä enemmän”. Ainakaan itselleni ei toimi yhtään se, että joku kertoo vitsin ja sitten sille nauretaan. Läpänheiton pitää olla spontaania, rentoa. Ja jotta siihen pääsee, pitää olla jotenkin rento olotila.

Mutta ehkä naurua voi silti vaalia. Vaikka lähteä toisen heittämään juttuun mukaan ja lisätä vähän löylyä. Voi muistaa niitä alkusuhteen vapaita ja huolettomia (heh) hetkiä, jolloin ei puhuttu vain esikouluilmoittautumista ja kaupassakäyntilistoista, vaan naurettiin hervottomasti jollekin ihan typerälle silloin, kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa.

Kun reilu vuosi sitten kysyin parisuhteen salaisuutta entiseltä työkaveriltani (naimisissa silloin 40 vuotta), hän vastasi, että huumori.

Mä uskon sen.

Koska teillä viimeksi naurettiin yhdessä?

 

PS. Ja se stauksen alkuperäinen läppä? Kuulemma se oli ollut se, kun olin illalla leffaa katsoessa istunut sohvalla Mithun villashaalin päällä ja Joel oli kiskonut sen altani ja laittoi kaulansa ympäri, kun niskan takaa ikkunasta veti. ”Tosi hyvät nämä pepunlämmittimet, kun ne voi kietoa tälleen kaulaankin”, Joel oli todennut. Ahhhaha. Heko heko.

37
Like
4

You Might Also Like

  • Justus
    10.1.2018 at 13:34

    Nauran kyllä paljon mieheni kanssa, mutta ne täydelliset hepulinaurut saan läheisen serkkuni kanssa. Sellaisten hepulinaurujen jälkeen on super hyvä olo!Mutta eikö se ole niin, että parempi huono huumorintaju kuin ei huumorintajua ollenkaan.

    • krista
      10.1.2018 at 13:38

      Joo just näin! Ja jos on huono yhteensopiva huumori, niin mikäs sen parempaa :D

  • Puumis
    10.1.2018 at 16:13

    Viimeksi sunnuntaina (mies lähti maanantaiaamusta reissuun). Meillä nauretaan varmaan kaikkina niinä päivinä, kun ollaan yhdessä – ollaan molemmat aika sanavalmiita tyyppejä ja nonstoppina kieli poskessa toisiamme kommentoimassa. Mutta ihan eri levelillä on sitten (nykyisen) parhaan ystävän kanssa – viime Fugenreissulta tulin vatsalihakset nauramisesta kipeänä kotiin. (Ollaan muuten taas menossa maaliskuussa, jej!)

    • krista
      10.1.2018 at 16:18

      Se on vaan niin parasta, kun huumorit kohtaa! <3
      -
      Hei josko tällä kertaa ehdittäis tavatakin, laitetaan viestiä!

      • Puumis
        10.1.2018 at 17:26

        Haa – te ootte siellä vielä silloin? Juu laitetaan! :)

        • krista
          10.1.2018 at 17:40

          Joo, vappuun asti! :) Tällä kertaa viisastuttiin eikä tulla vielä huhtikuussa takaisin niin kuin viime talvena :)

  • Karoliinan
    10.1.2018 at 16:25

    Joo! Me nauretaan yhdessä joka päivä ja meiän jutut on ihan tyhmiä :D meillä on kans lasten nukkumaanmentyä semmost kuiskailuhupsuttelua tai sit vakavia asioita. Yks ikimuistoisen hauska iltahepulinauru oli se kun kerroin miehelleni yöllä sängyssä tarinaa siitä kun en löytänyt tampereen tornihotellin sisäänkäyntiä :DD kaupungin korkein tollane talorakennus eikä ovea missään. Oli hauskaa. Ihan parasta :)

    • krista
      10.1.2018 at 16:57

      Meillä kans naurut (ja hepulinaurut) tulee usein päivän kokemusten tai tilanteiden kuvailusta, ja jotenkin niistä sitten lähdetään spontaanisti rakentamaan läppää ja päädytään vaikka mihin. Viimeksi toissailtana repeilyyn asti vitsailtiin tulvatilanteesta, en edes muista että mitä :D Mutta joo parasta! Ja jotenkin tosi tärkeää parisuhteessa, yhdessä pelleily. Miten se menee, ”couple who plays together stays together”. Jotenkin nauruun sovellettuna :D

      • Karoliinan
        10.1.2018 at 20:50

        Voiii! Niin totta :) ihan parasta :D tää postaus muistutti taas siitä miten eheyttävää kaiken rankan keskellä on tää yhteinen nauru jota jaetaan arjen keskellä.

  • Sumonen
    10.1.2018 at 17:44

    Juu, aivan parasta. En muista ees mitä tai mille naurettiin viimeeks katketaksemme, mutta siinä keittiönpöydän luona se oli. Niin kivaa ja hykerryttävän vapauttavaa. Ja se pitää lisätä, että kun lapset kasvaa (meillä nyt 7 ja 8), niin lasten kanssa alkaa olla samanmoista. Etenkin vanhemman huumorinkukka on yhtäkkiä kasvanu sellasiin lukemiin, että hänen kanssa on alkanu olla näitä nauruhepuleita myös. Niin jotenkin palkitsevaa kun pikkutyypeistä kuoriutuu ihka oikeita pieniä ihmisiä 😉.

    • krista
      11.1.2018 at 11:17

      Oi joo, sit vielä tuokin ulottuvuus! Meilläkin selvästi on huumorintajuisia sanailijoita kasvamassa, mutta sit koululaisikäisten kanssa ollaan vitsailussa varmasti jo ihan uusissa ulottuvuuksissa! Mahtavaa, kuulostaa tosi ihanalta <3

  • Torey
    10.1.2018 at 19:39

    Meitä yhdistää ehdottomasti huumorintaju mun mieheni kanssa! Just tossa joululomalla oli sellanen iltanauruhepuli, että en lopulta enää meinannut saada happea, ja se on ihan parasta. ♡ Meillä tulee 9 vuotta yhdessäoloa tänä vuonna täyteen, ja huumori on koko yhdessäolon aikana säilynyt. Ja niinhän se on, että se varmasti pitää yhdessä. Koska kaunis ulkonäkö on katoavaista tai ainakin rapistuvaa, ja ne yhdessä pitävät jutut on kuitenkin pääosin niitä henkisiä juttuja ja nauru auttaa moneen!

    • krista
      11.1.2018 at 11:19

      Just näin! Yhdessä nauretuista jutuista tulee sitä ”omaa juttua”, jota ei ole kenenkään muun kanssa vaan se on just omaa <3 Se yhdistää!

  • A
    10.1.2018 at 20:39

    Mä luen teidän hepulinaurut vaan sopuleiksi (Otso ja sopulit :D) ja huomio kiinnittyi lähinnä sanaan esikouluilmoittautuminen (nimimerkillä omalla todo-listalla ja lähinnä melkein itkettää että mun muru on jo ilmoittautumassa eskariin, kohta se muuttaa pois kotoa, buhuu ;)).

    Mutta joo, yhteiset naurunaiheet on tärkeitä :)

    • krista
      11.1.2018 at 11:23

      Sopulinaurut :D Onko se sitten sellaista, että oikeasti ei naurata, mutta nauru tulee massan mukana – sellaisenkin oon kyllä kokenut esimerkiksi joskus jossain teatterissa, jossa vitsit ei oikeasti naurata, mutta muun yleisön reaktiot alkaa naurattaa :)

      No niinpä! Tosi vaikeaa oli meillä tuo eskari-ilmoittautuminen, kun on niin monta liikkuvaa osaa ja ”vanhaan” päiväkotiin ei päästä, kun se on väärällä alueella. Ja sit pitää saada siirto vielä pienemmällekin, koska aiempi päiväkoti on niin kaukana. Puhumattakaan siitä, että ens talveksi täytyy vähän tätä Espnaja-kuviotakin ajatella. Jännittävät kuviot, huih sentään.

      • A
        11.1.2018 at 12:05

        Meillä yllätykseksi tajuttiin että lapsi pääseekin oman pk:n eskariin, kun olin luullut että eskarien oppilaaksiotto menee koulujen mukaan, mut ei menekään. Tästä toki seuraa, että kouluun menee sit ilman tuttuja kavereita (niisk) mutta koitan unohtaa sen ja ajatella, että ihanaa kun lapsi saa herkässä eskari-iässä nauttia tutuista aikuisista ja kavereista (jotka on tuntuneet hänet jos yli 4v!, aika paljon 5,5v.:n elämästä). Ja i-ha-naa kun meidän ei tartte luopua vielä rakkaasta päiväkodista (siis se on ollut tosi tärkeä osa meidän elämää viimeisten vuosien aikana).

        Toivottavasti syksyn pk-kuviot järjestyy teillä! Teillä päin kaupunkia on tungos vähän eri sorttia kuin lännessä :)

        • krista
          11.1.2018 at 12:10

          Oi, hyvin järjestyi! Mekin oltaisiin valittu just noin päin, eli varmasti just hyvä <3

  • Heluna
    10.1.2018 at 21:34

    Mun vanha äiti sanoi joskus mun miehestä ja minusta, että te pysytte varmaan yhdessä, kun teillä on keskenään kivaa! Juuri miehen ja mun välisen huumorikohtauksen jälkeen (joka ei ollut edes iso kohtaus). Se on jäänyt mieleen.

    • krista
      11.1.2018 at 11:25

      Kyllä, tuossa on viisautta! <3

  • MarjaH
    10.1.2018 at 21:39

    Me nauretaan paljon yhdessä, se on ihanaa! Tosin tänään olin erityisen onnellinen siitö, kun meillä oli koko perheen yhteinen nauruhetki; naurettiin superpierupuhalluksille, ja myös kuopus 1 v 7 kk tajusi tämän vitsin :D

    • krista
      11.1.2018 at 11:26

      Ihanaa <3 <3 <3 <3 Superpierupuhallukset :D :D :D Taaperon osallistuminen vitsailuun on kyllä ihan parasta, heti tuli mieleen itselläkin oman perheen osalta niitä hetkiä, kun Seeluska-taapero nauraarätkätti mukana jutuissa. Nyt se tietysti vitsailee jo ihan kunnolla kaikessa ja huumorintajuinen tyyppi onkin, mutta tuollaisessa taaperon naurussa on kyllä jotain ihan mahtavaa :D

  • Elmi
    11.1.2018 at 02:21

    Jätänpä toisenlaisen kommentin, ihan vaan vaikka vertaistueksi jollekin koska tuntuu pahalta lukea vaan näitä positiivisia kommentteja. Meillä ei enää naureta. Ilo ja yhteinen nauru vaan katosi jonnekin, enkä tiedä, löytyykö vielä. Mistä sen tietää, onko tää väliaikaista vai lopullista? Sitä oon miettinyt viime aikoina paljonkin. Kaikista pahimmalta tuntuu, että meidän taapero joutuu elämään ilottomassa kodissa (noin kärjistetysti, toki niitä ilon hetkiäkin on).

    • Katarina
      11.1.2018 at 06:55

      Nauru ja ilo on merkkejä siitä että nauttii toisen läsnäolosta ja viihtyy seurassaan.
      Hyvissäkin parisuhteissa on ylä- ja alamäkejä, mutta niihin suhtautuu luottavaisesti koska yhteinen ymmärrys ja luottamus on olemassa.
      Kannattaa keskustella kumppanin kanssa ja kysyä hänen näkemys tilanteesta.
      Hyvän yhdessäolotunteen elvyttämiseksi kannattaa alkaa tietoisesti muistella yhdessä niitä hyviä hetkiä mitä parisuhteen alussa oli ja miksi alunperin olitte menneet yhteen, mikä oli silloin teille arvokasta. Palata perisuhteenne perusteisiin.
      Kannattaa miettiä yhdessä onko todella niin että kaikki se mistä ennen oli pitänyt kumppanissa on nyt muka kadonnut. Usein taustalla on vain liiaksi kertynyttä väsymystä, arkihuolia ja liian vähäistä yhteista aikaa silloin kun lapset ovat pieniä. Se on ohimenevää vaan useimmat parisuhteet kaatuvat siihen jos ei pidetä toisesta kiinni. Kumppanin kädestä kannattaa ottaa kiinni vaikkei olisi enää teini. Pelkästään sen vuoksi että se tuntuisi hyvältä niin kuin silloin joskus seurustelualkuaikoina.
      Aina ei voikaan nauraa ja hymyillä, mutta tärkeää on että molemmat ovat toisilleen läsnä ja tukena.
      Yhteisten hyvien hetkien muisteleminen ja pienien ilojen arjesta löytäminen auttavat jaksamaan yhdessä eteenpäin. Olkoon se pieni ilo pusu, halaus taikka lempiruoka päivälliseksi.

      Keskustellessa huomaa onko keskusteluyhteys tallella.
      Jos ei keskusteulyhteyttä saa ja yhdessäolon ilo on kadonnut kokonaan, tilanteeseen pitää tarttua.
      Apua kannattaa hakea jos tuntuu että omin päin ei enää selviää.

      Tuskin kukaan lähtee parisuhteeseen jossa ei ole alkuunkaan iloa ja hyvä olla? Mutta mihin se katoaa matkan varrella? Pystyykö parisuhteen perustalle enää yhdessä palata ja rakentaa uudestaan?

      • RainDrop
        11.1.2018 at 23:37

        Kiitos kun laitoit tämän kommentin <3 Meillä kaikilla ei tosiaan ole jatkuvasti niin hauskaa.

        • Elmi
          12.1.2018 at 00:25

          Raindrop, <3

      • Elmi
        12.1.2018 at 00:38

        Kiitos Katarina, siinäpä ajattelemisen aihetta. Aina ei välttämättä tule edes mieleen ne asiat, joihin toisessa on ihastunut. Ja sitten sitä miettii, onko vaan valinnut väärin vai onko jotain vielä tehtävissä..

    • krista
      11.1.2018 at 11:09

      Heti alkuun Elmi: <3 <3 <3
      -
      Ja hyvä kun laitoit kommentin! Monissa parisuhteissa on varmasti kausia, jolloin ei vain naurata. Mutta just tuo sun pohdinta: onko se väliaikaista vai lopullista? Jos se on väliaikaista vaan, niin sittenhän siitä mennään jossain vaiheessa yli ja ehkä huonompi aika voi tuoda jopa vahvuuttaa siihen suhteeseen: että hei siitäkin me päästiin yli! <3
      -
      Katarina kirjoitti niin hyviä ajatuksia, että mulla tuli ihan kyyneleet silmiin ensin lukiessa sun kommentin ja sitten Katarinan vastauksen. Tuossa on niin paljon hyviä ajatuksia ja pointteja, että en keksi muuta sanottavaa kuin että suuri kiitos Katarina!

      • Mariakoo
        11.1.2018 at 22:46

        Ja sit/jos kun se nauru taas löytyy!! Meillä nimittäin oli jossain vaiheessa myös tuollainen tilanne. 2 vanhinta aloittanut hoidon, molemmat töissä ja mentiin ristiin ja rastiin, klassinen ruuhkavuosiin hukkuminen. Tapahtui paljon asioita ja erokin olis saattanut tapahtua. Mutta onneksi niin ei käynyt. En edes oikein muista, miten hommat eteni, mutta sen muistan, kun vihdoin nauroimme yhdessä! Oltiin jo vähän ”paremmalla puolella” ja lähdetty naapurikaupunkiin hotelliin. Ja siellä tuli naurut! Voi että, kuinka mahtavaa se oli!! Ja kun pato oli avattu, alkoi noita nauruja tulla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Kannustan tekemään töitä parisuhteen eteen ja komppaan, hienoja ja viisaita sanoja Katariinalta! Toivottavasti nauru löytyy vielä!

        • krista
          11.1.2018 at 23:11

          Ihana kertomus <3 Ja ihana, että teille kävi noin <3 <3 <3 Taas kyyneliä silmissä <3

  • Jonnaaa
    11.1.2018 at 14:19

    Hahaa, meillä myös on näitä nauru hepuleita, voi mennä parikin päivää jotta ei naureta mutta sitten saattaa kulua viikko kun nauretaan joka päivä ja monta kertaa. Lisäksi meillä on äärimmäisen huonoa huumoria, joten usein siis nauretaan vaan sille kuinka pas*kaa läppää se toinen päästikään suustaan. Lisäksi on hetkiä kun mieli on maassa ja huumori muuttuu mustaksi huumoriksi ja meidän suusta suodatettuna erittäin huonoksi… Ja näitä saattaa tulla kesken kauppa reissun jolloin meitä kohtaan paha katse joltakin kukkahattu tädiltä. Kesällä kuulimme usein ystäväviltä että ei voi noin huonot huumorit kohdata, kuulema juuri siksikin täydennetään toisiamme.
    Varmasti osittain totta, koska ex mieheni kanssa tälläistä huumori yhteyttä ei ikinä ollut.