Hyvänyönkeskustelu

”Mä rakastan sua,” supatti Joel keskellä nukkuvan Silvan selän yli,
”Mä oon onnellinen, että sä olet mun kumppani. Vaimo. Kenenkään muun kanssa tämä ei olisi yhtä kivaa.”

Kivaa!?! Onko tää sun mielestä kivaa?!”, minä hihitin.
(Seela oli juuri nukahtanut puolen tunnin totaalihuutokonsertin jälkeen; meidän moka, ei ehditty nukkumaan tarpeeksi ajoissa.)

”Nojoo. Mä voisin sanoa vaikka niin, että en ikinä ikinä ikinä kenenkään muun kanssa olisi alkanut tähän hommaan. Vain sun”, minä vastasin hempeästi.
(hetken hiljaisuus)
”Että siinä mielessä vois sanoa, että tää on sun syy!!!!”

(hiljaista hihitystä)

”Samoin. Mutta pakko sanoa, että en mä kyllä sun kanssakaan tähän enää kolmatta kertaa alkaisi”, Joel jatkoi.

(hihitystä)

”Itse asiassa tänään, kun mä ajoin Kätilöopiston ohi, mä ajattelin, että oikeastaan tekisi mieli kokea vielä kerran joskus se synnytys.”
”TÄH?”
”No on se vaan niin hullua ja erikoista. Ne supistukset. Ja se ilokaasu. Siitä supistelu-ilokaasuhommasta jotenkin kummallisella tavalla oon ihan tykännyt.”

”Hullu. Toi sun kommentti johtuu nyt vain unen puutteesta.”
”Ja arvostelukyvyn.”
”Ja järjen.”

”Hyvää yötä, kulta.”
”Hyvää yötä, rakas.”

You Might Also Like

  • NinaJoPu (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 11:44

    Te ootte ihania!!!
    Täällä oman riipivän eron keskelläkin mä oon tosi onnellinen teidän puolesta. =) <3

  • P (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 11:52

    Hehee, kuulostaa jotenkin hullun tutulta. Meillä on jo 8 hengen uusperhe mutta salaa mietin vielä kolmatta synnytystä, vaikka kuopuksen synnytyksestä on aikaa vasta reilu kuukausi. Olin ihan varma, että mun synnärisatsaukset jää kahteen ipanaan mut ”Erilaisia äitejä” katsoessa tuli itku. Mitä jos ei enää koskaan…! Asia jää hautumaan, paha vaan, että lapsirakas mieheni tajusi mun pillityksestä heti, mistä kenkä puristaa. => Autossa olis vielä yks paikka ja jos mieheltä kysytään, niin mukaan mahtuu vielä. ;)

  • Kahvittelija
    15.9.2014 at 12:39

    Ihanaa keskustelua!

    Meidän hyvän yön hihittelyissä on esiintynyt viime aikoina aika usein sanat ”vasektomia” ja ”terapia”, mutta silleen hyvässä hengessä… :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 13:10

    Ihan pelkän synnytyksen kokemisen takia sitä kolmatta ei ehkä kannata pykätä kun siinä saa sitten kokea myös ne seuraavat parikymmentä vuotta…

    Ja sit kyllä tarviitte isomman pedin ;-) Meillä on kolme muksua, joista periaatteessa vain 6kk vauva nukkuu vieressä, mutta auta armias niitä öitä kun kaikki pennut löytyvät meidän sängystä. Siinä ei 180 cm riitä mihinkään! Tai siis lapset nukkuu hyvin noinkin, mutta kyllä ne aika unettomia öitä ainakin minulle on.

    Ja sit myönnettäköön, että vaikka rakkautta riittää kaikille lapsille niin käsiä ja kahdenkeskistä aikaa kunkin lapsen kanssa erikseen ei aina tahdo löytyä tarpeeksi – eikä varmaan varsinkaan silloin kun molemmat on työelämässä (ja toinen reissutöissä).

    Mut Seelan synnytyskertomusta et ole tainnutkaan kirjoittaa? Jotenkin rivien välistä oli kuitenkin luettavissa ettei ihan helposti käynyt ja vaati vähän toipumisaikaa.

  • Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 13:19

    Kyllä mäkin oikeastaan kolmannen vauvan voisin haluta ja synnytyksen. Mutta oikeasti me ei jakseta enää kolmatta lasta, ei mitenkään. Kun se ei lopu siihen vauvavuoden köllöttelyyn, vaan jatkuu vaan ja mutkistuukin matkalla. Kun nyt ajattelee, että pitäisi koko päivähoitorumbakin aloittaa taas alusta, kaikki ne vastahakoiset aamut, kun kurahousuja etsitään kiireessä. Ja kaikki vasukeskustelut alusta alkaen, pottailutavoitteet, neuvolat, oikojat, puheterapeutit, korvatulehdukset, koulun arviokeskustelut, vanhempainillat, harrastusten vapaaehtoistyöt, kadonneet kotiavaimet, jälki-istunnot, kaverihuolet ynnä muut, mitä lapsi tuo tullessaan ilon ja onnen lisäksi… Eikä mun kroppa kestäisi edes sitä raskautta enää, kaikki paikat on jo sen verran revitty ja räävitty valmiiksi. Mutta kyllä se synnyttäminen vaan niin jännä ja mielenkiintoinen tapahtuma on, ettei ole toista. Sen jos saisi pelkästään, niin heti lähtisin.

    • voukrayksiö (Ei varmistettu)
      19.9.2014 at 19:56

      Samaa mieltä!

      Mulla ja meillä ei henkiset resurssit riittäis kolmanteen lapseen, mutta mä tykkäsin sekä raskausajasta etta synnytyksestä. Jossain vaiheessa jopa googlailin puolitosissani että miten kohdunvuokraus onnistuisi (en asu Suomessa). Harmiksi se olikin paljon hankalampi prosessi kuin kuvittelin (en esim. ollut tajunnut että sitä ennen saa usein /yleensä hormoonihoitoja samoin kuin hedelmättömyydestä kärsivät kenohedelmöityksen valitsevat naiset).

      Ja ihan itsekkäästi mua vähän myös huolestuttaisi se että nyt vanhempana kroppa tuskin palautuisi samalla tavalla, varsinkaan kun sitä vauvaa ei sitten imettaisi.

  • pähkinäpau (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 13:55

    Mä suosittelen lämpimästi kolmatta lasta. :) Juju on pikkasen pidempi ikäero. Meillä on ekan kahden välissä vajaa 3 vuotta, mutta kakkosen ja kolmosen välissä 6 vuotta (olin jo yli 40 silloin). Ja kas: homma sujuu leikiten! Isoista on jo hurjasti apua, itsellä taas rutkasti kokemusta ja varmuutta. Tajuaa nukkua paljon, tajuaa että kaikki vaiheet menee ohi, tajuaa miten lyhyt aika se on kun ne on pieniä. Sen kuin vain nauttii täysin siemauksin vauvasta <3.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      15.9.2014 at 14:47

      Meillä vähän näin, mut ei kuitenkaan: ekojen väli 2 vuotta ja sit viis. Enkä vieläkään väitä että tää ihan leikiten menis vaikka kokemusta varmuutta oli jo ekojenkin kanssa. Edelleen mulla on aikaa vain 24/7 ja kaksi kättä ;-) Ja vaikka 4-kymppiset odottajat on aina vaan tavallisempia, siinä kuitenkin riskit kasvaaa ja itse ajattelen, että kehitysvammainen lapsi pistäisi tän potin niin uusiksi, ettei se ehkä toisi meidän kenenkään parhaita puolia esiin. Vaikka toki ne riskit aina on olemassa.

  • murina
    15.9.2014 at 14:20

    Mä niin tajuan ton synnytyskaipuun :) Raskaana en enää halua ikinä olla, eikä tänne oikein enempää lapsiakaan mahdu (toki ainahan vois muuttaa ;) ) 

    Mut nyyh, kyllä mä synnyttää ja imettää vielä haluasin! 

  • hann (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 14:45

    Mä en kyllä synnyttämistä kaipaa, se oli niin kauhea kokemus. Toivon kovasti, että tästä toisesta jäisi sellainen fiilis, että sittenkin haluaisin. Salaa vähän mietin, että voi kun se istukka, joka tänään ultrassa oli vähän kohdunsuun päällä, pysyisi siellä niin leikkaisivat. Vaikka leikkausta mä nyt viimeseksi oikeasti haluan. Toivon siis että tämän vauvan jälkeen jään kaiholla miettimään synnytystä minäkin.

  • Någon Annan (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 15:29

    Hullua, mutta mäkin kaipaan synnyttämistä! Meillä on sama tilanne, kaksi lasta on, eikä enää kolmatta suunnitteilla. Esikoisen synnytys oli ihan kauhea, kävin pelkopolilla sen jälkeen, ja kuopuksenkin synnytys oli tosi kivulias, mutta nopea, ja siitä jäi niin hyvä fiilis, kun sain pusattua vauvan ulos avotarjonnasta huolimatta. Mutta jos kolmas lapsi tulisi, pelottaisi kyllä, että en ehtisi sairaalaan asti, tämäkin synnytys eteni niin nopeasti ja matkaa on yli 80 km.

  • nni. (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 16:04

    Ihanat te ♡ :)

  • mammaM (Ei varmistettu)
    15.9.2014 at 17:39

    Nyt kun mun vauva on 6,5 kk, mietin liian (!!) usein, miten ihanaa olisi olla taas raskaana. Synnytys pelottaisi (ja arki kahden pienen kanssa!), mut se raskausaika oli vaan niin mahtava kokemus.. Mies on jatkuvasti höpöttämässä toisesta lapsesta, joten kaipa tää on osaksi sen syytä. Hulluinta on, etten tiedä kuitenkaan, oltaisko me kuitenkin parempia yhden lapsen vanhempina..

  • ihanajohanna
    15.9.2014 at 19:40

    Mä oon vanhin kuudesta lapsesta. Meitä oli siis yhdessä vaiheessa KUUSI alle 12-vuotiasta – ja just siinä vaiheessa isä ja äiti päätti et eiköhän lähdetä koko perheellä lomalle Kreikkaan. Ihan huippuhauskaahan meillä lapsilla ainakin oli mutta ei huhhuh ku mietin asia nyt jälkikäteen ni on ollu varmasti ihan huomattavan rentouttava loma myös vanhemmille :D Musta ihan tää kaks koiranpentua ja loppuraskaus (juu ei ees sitä vauvaa vielä) on välillä sellasta rallia et hirvittää eikä tulevaisuutta uskalla ees ajatella. Ja mun äiti on vielä lastenteon välissä siis pyörittänyt menestyvää yritystä, opiskellut lisää (ja valmistunut aikataulussa ja sitte nykäs vielä väitöskirjankin), ottanut vastaan työpaikan 150km päästä kotoa ja ihan sujuvasti on siinä duunissa ollut nyt jo öö no yli 15 vuotta kuitenkin. Ja nyt ku me kaikki ollaan aikuisia ni pakko on todeta et jotenkin se vaan onnistu ihan kaikissa hommissaan. En käsitä, en millään. 

    Pitääkin joskus kysyä äidiltä et mikäs tässä ny oli se juttu, et tykkäskö se eniten siitä raskausajasta, synnyttämisestä, imettämisestä vai ihan vaan lapsista ny ylipäänsä vai mikä hulluus tässä maailmassa ajo ne tämmöseen ;) Ja toivottavasti se hulluus ei ole periytyvää…

    Aivan superihmisiä on kaikki äidit mun mielestäni, oli niitä lapsia sitten yks tai kuus tai kuustoista. Toivottavasti joku vinkkaa mullekkin niistä salaisista pähkinöistä tai pinaatista mistä se superominaisuus löytyy sit synnytyksen jälkeen…

  • Faabeli
    16.9.2014 at 21:20

    Me käytiin ennen esikoisen syntymää Kättärillä synnytyssuunnitelmakeskustelussa, ja se meidän kanssa puhunut kätilö kertoi, että sillä on kolme lasta ja siinä on ihan kyllin monta, mutta vaikka lapsia ei enää lisää haluakkaan, niin synnyttää kyllä. Että jos jonkinlainen synnytyssimulaattori olisi keksitty, niin hän ainakin haluaisi vielä edes kerran sen kokea.

    Esikoisen syntymän jälkeen (hillitöntä kipua ja hirveä ”kuolen tai tulen hulluksi” -pelko) ajattelin, että se neinen oli ihan seinähullu, mutta nyt toisen synnytykseni jälkeen (sattuihan se tietenkin, mutta pysyin toimintakykyisenä) ymmärrän mitä se tarkoitti. Tuskin mikään kokemus elämässä voi olla yhtä mieletön. Se kipu, ja se miten se kipu loppuu sekunnissa, ja kaikki ne endorfiinit ja ties mitkä mielihyvähormoonit sen jälkeen. Raskaana en jaksais olla enää koskaan, mutta kyllä minäkin sitä ”synnytyssimulaattoria” kokeilisin ihan miettimättä, jos siihen olisi mahdollisuus.

    Ja eniten tietenkin sen hetken takia, kun saa katsoa ensimmäistä kertaa silmiin uutta ihmistä. Huh huh.

     

     

  • neljän äiti (Ei varmistettu)
    16.9.2014 at 23:18

    Tää nyt osui ja uppois, kun itse prosessoin tällä hetkellä tosi paljon sitä, että kohta meidän perheen viimeinen vauvavuosi on paketissa. Jos olisin nuorempi, niin tiedä vaikka joskus olisi tullut se viides lapsi. Pari kuukautta sitten, kun meillä oli ihan kammottavia öitä, niin en taatusti olisi ajatellut näin. Nyt tuntuu tosi haikealta, että raskaudet ja synnytykset on nyt mun osalta ohi ja seuraava pieni vauva tulee olemaan lapsenlapsi sitten joskus. Kiitos ei vielä moneen vuoteen kuitenkaan. ;)

    Neljännen raskausaika oli fyysisestikin raskas ja synnytys kaikista kamalin ja silti haluaisin vielä päästä kokemaan synnytyksen. Ymmärrän hyvin, että jotkut jää koukkuun maratonjuoksuun, kun synnyttämiseenkin voi tietyllä tapaa jäädä koukkuun. :)