Ikuinen omenapuun kukoistus (ja -25 % alekoodi Vallilalle)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Vallilan kanssa.

Mähän aina kuvittelen tuntevani oman makuni aika perinpohjaisesti.

Tyylini ei (enää) juurikaan heilahtele trendien tai muoti- ja sisustusbuumien mukaan, vaan se on vuodesta toiseen hyvinkin vakaa. Minulla on omat lempivärini, värikylläisyyden ja -lämmön suosikkini sekä kuosityyppilempparini. Tiedän hyvin tarkasti (ja sovittamatta), millaiset väriyhdistelmät omaan värisilmääni iskevät.

Ja sitten jostain takavasemmalta iskee jokin ihan ylläri.

Kuten tämä.

Kun joskus vuosi sitten näin ensimmäistä kertaa tämän Vallilan Omenapuu-kuosin, spontaani ensireaktioni oli se teinimäinen (vai wannabeteinimäinen?) vinkaisu: OMG en ehkä kestä.

Miten VOI olla olemassa jotain noin kukkeaa! Jotain noin hehkeää, noin herkullista, noin huikeaa, noin meidän vanhaan taloon sopivaa, jotain noin…

…jotain noin pinkkiä.

Pinkki ei normaalisti ole yh-tään mun väri.

Tuo omenapuu kuitenkin on vetänyt minua vääjäämättä puoleensa, kaikkine pinkkiyksineen. Tai ehkä juuri siksi! Se on niin yllättävä: periaatteessa hempeä pinkki, joka on kuitenkin samanaikaisesti jopa raju kaikessa kukkeudessaan. Rajoja rikkova pinkki!

Mutta hitsi eihän tuollainen väri sovi meidän kodin muuhun värimaailmaan ollenkaan, ei sitten tipan tippaa!

Paitsi eräs kevätpäivä, kun lasten makuuhuonetta lattiastakattoonsiivotessa katsoin tätä…

…ja yhtäkkiä väläyksenomaisesti näin mielessäni tämän:

Ja sitten kiljuin taas mielessäni, että OMG en ehkä kestä.

Täydellinen. Voiko edes olla näin täydellinen?

Unelmamaailmassa (jossa emme elä) tuosta ehkä puuttuisi tuo piano kuviota peittämästä.

Kas näin:

Mutta pianolle ei muutakaan paikkaa ole, joten sovitaan vaikka niin, että pianon tumma väri on juuri tarkoituksella matchattu kuvion omenapuun runkoihin. Se rytmittää tuota verhoseinää.

Sovitaan niin.

Unelmamaailmassa olisin ehkä myös lyhentänyt verhot oikeaan mittaansa ennen kuin intoilen niistä tässä blogissa – verhojen mukana tuli sellainen helpon tuntuinen lyhennysnauha, jonka avulla lyhentäminen käy ilman ompelua – mutta rehellisesti sanottuna mulla oli niin valtava into saada ne suoraan pakasta tuohon verhoseinään, että en kerta kaikkiaan malttanut.

Ja eikös tuollaiset ruttulatvaiset ylipitkät verhot ole jotenkin trendikkäitä…? Ai se trendi meni jo? No, sitten mainitaan vaan taas tämä mun ajaton maku ja sillä perustellaan tämä mahdollinen laiskan lyhentäjän (verhon)helmasynti.

Että nämä oli ihan tarkoitettu näin. En ollut lyhentänyt niitä aiempiakaan.

Noiden aiempien vanhojen, itsevärjättyjen verhojen värit istuivat ihan häkellyttävän hyvin yhteen tämän Vallilan Omenapuun kanssa. Ajattelin ennakkoon, että luultavasti poistan tuon violetin verhokaistaleen tästä kokonaan – mutta nyt, kun tätä ihanuutta katselen, niin en todellakaan poista.

Ihan niin kuin koko huone olisi ihan just tarkoitettu näin, huoneen tapetista ja tuolista alkaen.

Ehkä se onkin.

Erityisesti kun katson omenapuuta ja tuota kirjavaa tuolia vierekkäin, meinaan haljeta. Mä ra-kas-tan tällaista ei-yhteensopivaa-mutta-silti-ja-juuri-siksi-niin-täydellisesti-yhteensopivaa vaikutelmaa. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?

Tätä!

Aaaaaaaah, mun sielu lepää!

Tuota Vallilan huikeaa omenapuukuviota löytyy muuten eri sävyissä, olen bongannut pinkin lisäksi ainakin sinistä, valkoista, vedenvihreää – oi ja keltaista!

Näistä pinkki iski mulle välittömästi tosiaan sellaiselle ”pakko saada” -tasolle, mutta hitsi että tuo keltainenkin kutkuttaisi, vaikka sisustustyynynä…

Tai pinkit pussilakanat…?

No, eipä nyt päästetä mopoa karkuun. Näistä verhoista tätä kukkeutta saa nyt ainakin ihan joka päivä ihailla!

Hei ja tykkäsitte viimeksi siitä Vallilan alekoodista, joten pyysin ja sain alennuskoodin uudestaan – ja vieläpä kaksviisprossaisena ja ihan kaikista normaalihintaisista tuotteista, jesh! Tässä tulee!

Eli – 25 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista Vallilan verkkokaupasta. Alennus on voimassa su 6.6.2021 asti, eli tämän viikon loppuun asti on aikaa klikkailla Vallilan valikoimaa läpi!

Ja alekoodi on: KRISTANOMENAPUU

(koska toi omenapuu vaan niiiii-iiiin on mun, haha)

Alennuksen saa siis kaikista normaalihintaisista tuotteista, eli kaikesta muustakin kuin Omenapuusta!

Ja siis aah. Meillä ei ole ollut uusia verhoja vuosikausiin: puutalon ensimmäiset verhot ovat oikeastaan olleet ja pysyneet ikkunoissa, ei niitä ole mihinkään vaihdeltu. Enkä nyt aio sanoa, että ehkä olisi syytä välillä vaihtaa, koska ennen kaikkea uskon kestäviin valintoihin, jotka tuottavat iloa vuosikausia – ja tämä Omenapuu on ehdottomasti meille sellainen.

Mutta kyllähän nämä uudet verhot nyt muuttivat ihan koko tämän huoneen, VAU.

Ajattelin joskus tuohon verhojen tilalle liukuovia. Verhot olivat sellainen nopea ensiratkaisu. Mutta nyt, kun tätä katselen, niin tähän ei todellakaan tarvita mitään liukuovia.

Tämä on täydellinen.

Erityisiloa tässä tuottaa vieläpä se, että tuo kauan ihastelemani kuosi todellakin sitten lopulta sopi meidän kotiin! Sen vain piti löytää se oma paikkansa ja hetkensä!

 

 

PS. Meidän oman pihan omenapuulla sen sijaan taitaa olla lepovuosi menossa: siellä on nyt enintään viisi kukkaa, jos ei nyt ihmekukkaryöpsähdystä lähitulevaisuudessa tapahdu. Näin on käynyt kerran ennenkin, taisimme silloin saada kolme omenaa – ja sitä seuraavana vuonna taas puun täydeltä.

No, onneksi meillä sisällä kotona on nyt ikuisen kukinnan aika!

13
Like
5

You Might Also Like

  • Anomuumioriginaali
    4.6.2021 at 09:18

    Ei liity aiheeseen, mutta kun se nyt tuossa mainittiin, niin kuka sitä pianoa teillä soittaa? Onko lapsilla jotain musiikkiharrastuksia (tanssin lisäksi)? Onko teillä musiikkiharrastustaustaa? Kiinnostaisi kuulla, meillä lapsi kävi kevään ajan pianotunneilla etänä (opettaja soitti videopuhelun), mietin ensin, onko se yhtään tehokasta, mutta ihmeesti se opettelu eteni niinkin, eikä meitä vanhempia tarvittu mihinkään siinä. Pimputus vaan kuului :) Toivottavasti syksyllä voisi sitten jo mennä lähiopetukseen. Mutta harjottelemaan hiillostaminen on kyllä välillä aika kuormittavaa.

    • krista
      4.6.2021 at 10:09

      Meillä on ollut nyt koronan takia kaikki ”aikatauluharrastukset” tauolla koko vuoden (viime vuosina lapsilla ollut viikoittain tanssi ja uimakoulu) ja tuo pianopuoli on myös sellaisessa ns. käymistilassa :D Ollaan siis puhuttu tyttöjen kanssa, että haluavatko alkaa vakituisesti opiskelemaan soittamista – just sitä, että se vaatii sitten myös harjoittelua jne. Mietin just noita etätunteja tms. Nyt on kuitenkin vapaa ulkoleikki kavereiden kanssa vienyt voiton aikatauluharrastuksista, joten ei olla sitten mihinkään tuntiopetuspuoleen menty. Jos joskus haluavat, niin sitten!

      Haha ja siis mulla itsellänihän on todella traumat pianon soittamisen opiskelusta: olin musiikkikoulussa 8-17 -vuotiaana, eli suoritin pianossa ja musiikin teoriassa/säveltapailussa 3/3-tutkinnon, soitin matineoissa jne. Se oli ihan järjetöntä pakkopullaa ja jälkikäteen ajateltuna vei paljon aikaa muilta asioilta, joista olisin nauttinut enemmän – enkä ”osannut” sitä harrastusta lopettaa, koska olin tunnollinen lapsi. Jännitin tunteja, itkin ja treenasin. Viikon kamalin päivä oli soittotuntipäivä ja myös pari edellistä päivää, kun väkisin harjoittelin tuntia varten. Etenkin ne pakkoesiintymiset olivat jotain ihan järkyttävää: mokasin aina, siis kertakaikkian koko esitys meni aina totaalisen päin persettä, jännitin ja itkin ja tärisin jne. Ja SILTI musiikkikoulusta laitettiin väkisin aina esiintymään ”että kertyy kokemusta”. Ihan järkyttävää näin jälkikäteen ajateltuna! Ei tuollaista toivottavasti nykyisin enää tehdäkään. Ja mähän siis RAKASTIN kaikkea muuta esiintymistä: tanssia, laulua, näyttelmistä, antakaa vaan lava niin minä esiinnyn – mutta se piano oli jotain, mikä veti mut ihan lukkoon. Kun sitten sain sen 3/3-tutkinnon soitettua, lopetin pianon soiton kuin seinään – tästä tajuaa, miten suorituskeskeisesti teiniminäparka oli sitä tehnyt, ilosta ei ollut ripaustakaan. Ja sen jälkeen en varmaan 20 vuoteen edes pianoon koskenut! Nyt olen ihan vähän soittanut ja yrittänyt vapaasti etsiä sitä ilopuolta siitä. Apua, mikä avautuminen :D Mutta siis pitkänä selityksenä, että tällaisen oman tosi huonon kokemuksen takia oon ollut tosi herkkänä, että en laita lapsia sellaiseen ”etenemistyyppiseen” harrastukseen, jota on vaikea suorittajahenkisen lapsen lopettaa, vaikka ei haluaisikaan enää treenata. Mieluummin sellaisia keveitä ”iloharrastuksia”, ja sitten jos lapsen omat taipumukset vie syvemälle johonkin lajiin, niin sitten varovasti tukien tietysti sen suuntaan. Esimerkiksi tanssiharrastuksessakin me ollaan taaperotanssi/tanssileikki-iän vaihdettu tanssikoulua ja ryhmää useampaan kertaan, kun ollaan yritetty löytää sellaista, jossa ei lähdetä niin nopeasti kohti ”etenemistä” vaan tanssittaisiin ilon kautta. Kun tanssileikin ikä loppui, niin jotenkin tanssituntien sisältö muuttui aivan valtavasti. Tämä me tajuttiin Espanjassa talvisin, kun tytöt kävivät siellä sellaisella ”ilonkauttantanssimisen” tunnilla. Suomeen palatessa nilkkojen ojentelut rivissä ei enää tuntuneetkaan yhtä kivoita ja lapset halusivat lopettaa koko harrastuksen. Tuntui niin hurjalta: että lapset, jotka TEKEVÄT KAIKEN ELÄMÄSSÄÄN TANSSIEN, haluaisivat LOPETTAA TANSSIN? Tajusin, että siinä ei ole kyse tanssista (jota lapset RAKASTAA ja tanssii joka päivä) vaan siitä, miten sitä opetetaan. Suomesta onkin sitten ollut hankalampaa löytää sellaista iloista ja leikillistä biletanssituntia, jopa luovan tanssin tunnilla mentiin riveissä ja kaikkien pitää mennä samalla tavalla. Ja kokeiltu on monia jo: ja lapset kyllä menevät tosi hyvin mukaan siihen tanssimiseen ja ovat hyviä siinä, mutta sellaista ilon pirskahtelua se ei tuota niin kuin ne tunnit Espanjassa. Toivon niin kovasti, että Espanjan-ope (hän on siis ihan suomalainen, mutta piti koulua Fugessa) alkaisi opettaa lapsille tanssia täällä Suomessakin, mentäisin HETI (koronatilanteen jälkeen). MUTTA siis takaisin pianoon: pianon soittaminenhan on ihanaa! Itsekin sitä vasta tässä olen löytämässä <3
      -
      Ja nyt siis vasta pääsen vastaukseen, kun trauma pyrki tuolta esiin :D Mähän siis itse osaan vähän opettaa, ja tuossa muistaakseni viime syksynä googlailin itseopetusmetodeja. Löytyi sellainen kuin Mummola-metodi, joka kuulosti kiinnostavalta. Sitten kuitenkin löysin jonkun appin, muitaakseni Simply Piano, ja sen jälkeen olen huomannut, että tokaluokkalaisen koulussakin on opeteltu jo nuotit ja ne pianonäppäimiltä. Hyvin alussa ollaan siis, mutta joskus aina iskee sellainen intopuuska lapsiin, ja sitten vähän opetellaan :) Piano ei muuten ole meidän oma vaan se on sukulaiselta "sijoituksessa" tilanpuutteen takia. Joskus siis varmasti oikeaan talouteensa palautuu, ja sitten me harkitaan, että ostetaanko omaksi samanlainen. Tuo on ollut kyllä tosi hyvä piano, ihan yllätyin, että sähköinen pianokin tuntuu ns. ihan oikealta eikä vaan joltain syntikalta niin kuin sähköpianot mun lapsuudessa.
      -
      Hihi pitkä vastaus tuli pianosta! Mutta sitten pitää vielä sanoa, että olisin kyllä tosi iloinen, jos lapset innostuisivat pianonsoitosta ja löydettäisin vaikka joku kiva yksityisope, joka opettaisi rennosti ja paineetta, ilon kautta <3

      • krista
        4.6.2021 at 10:17

        PS. Pitäisi varmaan kirjoittaa joskus lasten harrastamisesta ja omista kokemuksista :D Näköjään mulla lähtee vaan ajatukset ryöppyämään :D

      • Oliver
        4.6.2021 at 11:45

        Mäkin lapsena harrastin vuosia kahta asiaa joista en nauttinut yhtään. Ihan vaan tunnollisuuttani ja siksi etten osannut sanoa että haluaisin lopettaa. Vanhemmat eivät edes yhtään painostaneet. Esiteininä löysin sattumalta sen oman jutun, jota harrastan intohimoisesti edelleen nelikymppisenä.

        • krista
          4.6.2021 at 12:13

          Joo, ihan sama oli mulla! Muakaan tosiaan ei perheessä todellakaan painostettu, päinvastoin yritettiin sanoa, että saa lopettaa jos haluaa. Mutta mä itse sanoin vahvasti vastaan, että en halua lopettaa – se ei kuitenkaan ollut sitä, että olisin nauttinut vaan sitä, että olin liian tunnollinen ja sitkeä ns. antaakseni periksi.

          Tuo on just parasta, että löytää sen oman jutun, joka tuo nautintoa! Itsekin olen just aikuisiällä paineettomasta harrastamisesta sen ilon ja palkitsevuuden löytänyt!

  • Karina
    4.6.2021 at 12:32

    Noi verhot voi muuten sillä liimanauhalla (ja itse asiassa se on mun mielestä jopa helpompaa niin) lyhentää suoraan tossa roikkuessa. silitysvehkeet vaan lähelle ja vähän saksii ensin niin hyvä tulee. Silleen mä oon lyhentäny kaikki meidän Vallilan verhot. Ostin sitä liimanauhaa myös erikseen ja lyhensin yhdet toiset verhot samalla tavalla myös. Mukin silmään noi maata viistävät verhot oli kivat tuossa 2000-luvun alussa ja meillä oli vanhassa kämpässä olohuoneessa sellaset, mutta nyt jotenkin mun mielestä ne laskeutuu nätimmin kun on lyhennetty silleen ihan just melkeen maata viistävästi.
    Ja toi omenapu on kyllä i-h-a-n-a ja kuten instassa sanoin, tyttärellä on tuota kuosia pussilakana/tyynyliinä ja mä aina välillä käyn sen huoneessa ihailemassa kun ollaan vaihdettu lakanat :D

    • krista
      4.6.2021 at 13:15

      JAIKS, uskaltaisinko…? Kuulostaa kyllä tosi näppärältä tavalta lyhentää, ja tuota lyhennysnauhaakin on… Mietin myös sellaista, että saisiko lyhentämistä tehtyä niin, että se loppupääty jäisi sinne jemmaan ja ”vapautettavaksi” tarvittaessa…? Tässä verhot nimittäin menisivät aika lyhyiksi, ja jatkoa ajatetellen kävisivät sitten vain tällaiseen matalampaan tilaan – ja näen nämä meille kuitenkin sellaisina ”kokoelämänverhoina”, joita käytetään vielä mummopappaisinakin :D Eli vaikka jos meillä joskus aikuisten makkari siirtyisi alakertaan leikkihuoneen tilalle (kun lapset alkavat kaivata omia huoneitaan, eli saisivat sellaiset sitten yläkerrasta), niin samoja verhoja voisi käyttää sitten aikuisten makkarin verhoina, ja ikkunat ovat siellä korkeat… Haha tää on tätä tarkan markan elämää, kun haluaa säästää sukista reiätkin :D Mutta vähän ehkä tämänkin takia en oikein raaski leikata – että voin sitten ripustaa nämä mihin vaan ikkunaan vielä 30 vuoden päästäkin! :D Mutta täytyy pähkäillä ja katsotaan, saanko buustin pätkäistä!

      Joo toi on todella kyllä ihan poikkeuksellisen ihana. Sellainen, jota ei voi oikein ohittaa vaan pitää aktiivisesti ihailla <3 Voin kuvitella, että joka kerran tuntuisi sellaista visuaalista iloa, kun vaihtaisi lakanat ja laittaisi tämänkuosiset pussilakanat!

      • Karina
        4.6.2021 at 14:29

        Ahhh joo nyt huomasinkin myös että tosi paljon jää tuota häntää tuonne maahan eli ihan kunnolla saisi leikata. En usko että jää nätisti jos sitä yrittää jättää vaikka silittäisi sen liimanauhan…. eiku hei! silittää sen liimanauhan tarpeeksi korkealle! Eli taitat ton kankaan oikeasta kohdasta ja silität sen kunnolla että pysyy, sitten sen liimanauhan sinne aika korkealle mihin se verhon alkuperäinen reuna jää (hmm pitääköhän johonkin sitten puoliväliin vaikka silittää toinen liimanauha ettei se jää pussittamaan). Se liimanauhan liima joka tapauksessa jossain vaiheessa antaa periksi että varmaan muutaman vuoden päästä se liimaus ratkeaa sieltä anyway. Sitten vaan pitää silittää se laskos siitä sileäksi uudelleen. Mut voihan sen jättää noinkin :)

        • krista
          4.6.2021 at 14:36

          Haa, eli hyviä uutisia tässä se, että se liimanauha ei ole ikuinen JA että sen lattiarajan silitystaitteen voisi tosiaan saadakin sitten suoristettua… Tällä tavalla se voisi tosiaan olla mahdollista ilman saksia – ja hei tosi hyvä idea tuo, että käyttäisi vaan monta liimanauhaa! Tuleekohan silti pussia…? Haha täytyy pähkäillä, että uskaltaiskos yrittää! Voisin myös googlailla, luultavasti joku on tällaista jossain (jossain blogissaan, haha) varmasti ennenkin pähkäillyt! Tai sitten vaan jään ”harkitsemaan” ja sitten ne vuodet kuluukin :D :D :D (mun perustapa)

        • Anna
          4.6.2021 at 17:44

          Minä varmaan ratkaisisin asian vaan sillä, että en ripustaisi verhoa tuosta kujasta vaan heittäisin tangon yli ja kiinnittäisin hakaneuloilla tangon alapuolelta. Tällainen laiskan ratkaisu XD
          Tuossa vieressä parkkeen ovessa on verho kiinnitettynä verhovaijeriin juurikin yli heittämällä, mutta kun vaijeri on niin ohtu niin verho pysyy paikoillaan neljällä pyykkipojalla :D

          • krista
            4.6.2021 at 18:51

            Whaaaaaat? Siis IHAN MAHTAVA IDEA, en ole koskaan tullut ajatelleeksi! Kuulostaa ihan mun tavalta lyhentää verhot :D :D :D Kiitos, testaan!

          • Salallaa
            4.6.2021 at 23:41

            Joo, saman tapaista ratkaisua mietin, että se lyhennys/pidennys vara kannattaisi ehkä kuitekin jättää sinne verhon yläreunaan nurjalle puolelle. Uus kuja vain oikeeseen kohtaan ompemalla.

  • A
    4.6.2021 at 14:25

    Tuohon harrastusasiaan on pakko itsekin antaa kommentti. Mä niin kaipaisin sellaista ”höntsäjoukkue”-lajia lapsille. Kun oma lapsi menee kolmoselle ja ip-kerho loppuu, niin harrastukset on ihan uudella tasolla tarpeen. Lapsi on pienempänä harrastanut tanssia, muskaria, jumppaa, uintia ja isompana tennistä, mutta haluaisi nyt uuden liikunnallisen lajin. Tanssia hän haikalee, mutta tuollaiset 9-10v. tuppaa tanssiopistoissa olemaan jo tyyliin kilparyhmiä tai ainakin edistyneitä (ja oma lapsi tarttisi sellaisen aloitteleville tanssijoille ryhmän). Lapsi innostui koriksesta ja kas, omasta kaupunginosasta löytyy korisseura, sehän ois kiva…kunnes tsekkaan että maksaa noin 1000 euroa vuodessa plus lisenssi ja harkkoja min. kaksi kertaa viikossa ja …. argh. Siis oikeasti, eikä voisi olla jotain ”iisimpää”, vähemmän määrätietoista harrastamista. Myös soittotunnit ovat olleet haaveissa, mutta sekin on kraah, että mistä mä löydän kivan soitto-open aloittelijalle, ei siis tavoitteita ammattisoittajaksi, joten musiikkiopistot pääsykokeineen nounou (tässä kohtaa päätös on, että soittotunnit vetää isä, jolla on musiikillinen tausta kunnossa tähän hommaan). Pistän toivoni koulun tarjoamiin harrastuksiin, Hkin kaupungin päätöksen mukaan sellaisia pitäisi olla (omassa lapsuudessa ennen lamaa koulun kerhot oli mahtavia, mä muistan olleeni mm. kotitalous-, puutyö- ja telinevoikkakerhossa).

    Niin ja verhotkin on kauniit. Mä en Vallilan tuotteiden kanssa tunnu pääsevän mitenkään yli siitä ”traumasta” etten ostanut päiväpeittoa ja/tai pussilakanoita Nummi-kuosilla. Edelleen satunnaisesti googlettelen että josko sitä jostaan löytyisi…mut yhyyy, ei oota vaan. Se päiväpeitto oli niin superkaunis, että Vallilalle terveisiä että ottakaa päiväpeitot taas valikoimaan :)

    • krista
      4.6.2021 at 14:59

      Tää on niin mahtavaa, miten yhtä aikaa me tässä puhutaan harrastuksista ja Vallilan kuoseista :D Tää on vaan niin parasta, ai että <3
      -
      Ja siis JUST NÄIN harrastuksista, mulla on ihan täysin samat kokemukset ja samat toiveet! Pienempien kanssa oli just sitä "ilokseen harrastamista" tarjolla, mutta hitsi vie yhtäkkiä kaikki muuttuu niin TAVOITTEELLISEKSI, kilpailuksi, tai vähintäänkin yli puolet kaudesta treenataan tavoitteellisesti jotain joulu/kevätesitystä varten eli vaikka tanssissa (siihen meillä loppui esibaletti) monta kuukautta harjoiteltiin yhtä tiettyä esityskoreografiaa. Just sellaista höntsäharrastamista tarvitaan, vaikka tanssiin tai musiikkiin (esim. ONKO missään koululaisille muskaria? Ei siis soittoharrastusta tai bändiä tai pääsykokeita opistoon, vaan MUSKARIA. Jos on, niin täällä ois osallistujia!) Mäkin oon ajatellut koulun harrastuksia, mutta hitto vie olin lukevinani, että loppuko nekin nyt sitten leikkausten takia, äääääh. Pitää seurailla!
      -
      Ja seurailusta puheen ollen: mä olen 100 % varma, että Vallilan terveiset menevät näissä blogikommenteissa perille :) Mä googlasin tuon Nummi-kuosin, onpa nätti! Toivottavasti tulee joskus takaisin valikoimaan, päiväpeitto kuulostaa ihanalta <3

  • Veera
    5.6.2021 at 11:23

    Pirkanmaalla ainakin PMO järjestää muskaria vielä pikkukoululaisille 7-9v. Oma lapsi kävi vielä 1. luokalla ennen kuin aloitti soitto harrastuksen.

    • krista
      5.6.2021 at 11:37

      Mahtavaa, tällainen siis VOI olla jossain tarjolla, oispa ihanaa! Meillä etenkin pienempi on ollut harmissaan, kun ei ole muskariin päässyt, ja mua on harmittanut, että jos muskari-ikä nyt meni jo ohi…