Testissä: Reiman hyttysiä torjuvat ja ihoa viilentävät kesävaatteet (ja arvonta!)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa.

Superaurinkoinen lämmin kesäviikonloppu takana!

Ainakin tässä meidän pihamaalla oli sunnuntaina alkuiltapäivästä jopa läkähdyttävän kuuma. Ilma tuntui ihan seisovan paikoillaan. Luin siinä kirjaa pihalla lasten touhuillessa omiaan, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että oho onpa huono olo. Tuli ihan äkillisesti jokin outo yleisheikotus ja kuvottava olo, ja lisäksi sormet alkoivat turvota ja niitä pistellä.

Kääks, äkkiä vettä myös äidille!

Lapsille kyllä muistuttelin jatkuvasti, että juokaa juokaa juokaa vettä, mutta itsehän join vain kahvia. Tulipa hyvä muistutus: nyt on alkanut se vuodenaika, jolloin pitää (aikuisenkin) muistaa taas ihan uudet jutut. Vettä, varjoa, vilpoisuutta, aurinkorasvaa – ja hattu päähän!

Lapset sen sijaan hippaloitsivat koko kuuman päivän pitkin pihoja ihanan vilpoisasti.

Kuvat otettu heti aamusta, myöhemmin päivällä päässä oli tietysti vielä ”aurinkotyttöhatut”.

Lapsilla oli nimittäin sunnuntaina päällä eka kertaa Reimalta saadut viilentävät Xylitol Cool -vaatteet. Ja he ihan ensituntumasta asti rakastivat niitä!

”Äiti, tämä tuntuu ihan niin kuin silkiltä!”

Saimme siis Reiman brändilähettäänä toimimisen myötä testiin kaksi Reiman tämän kevään materiaaliuutuutta. Toinen on tämä Xylitol Cool ja toinen sitten Anti Mosquito. (siitä lisää myöhemmin tässä postauksessa)

Kun kuulin näitä uusista materiaaleista, tuuletin (mielessäni) erityisesti tuolle Anti Mosquitolle – jesh jesh jesh tuollainen on Suomen kesään just huippu! Xylitol Coolista puolestaan ajattelin, että ”no ihan kiva lisä” ja myös ”onpa kivan värikkäitä”, mutta sen kummempia innonväristyksiä ei ensikuulema vielä aiheuttanut. Onhan tässä ennenkin pärjätty ohuella puuvillalla ja UV-puvuilla.

Mutta ensimmäinen käyttöpäivä sai kyllä tuuletukset nousemaan tälle Xylitol Coolillekin. Kuumana päivänä materiaali oli ihan selkeästi jotain ihan uutta (meille ainakin) ja Suomessa näköjään on myös kesällä niin kuuma, että tällaiselle on käyttöä.

Ja lapset tosiaan kuorossa vakuuttivat, että vaate tuntuu aivan ihanalta. Esimerkiksi toinen lapsi oli jossain vaiheessa leikkejä riisunut pusakan, mutta myöhemmin puki sen takaisin päälleen.

”Äiti! Äsken mulla oli ihan läkähtynyt kuuma olo, mutta kun laitoin takaisin tuon pusakan päälle, tuli ihanan raikasta!”

Tänään päivähoitoon lähtiessä (iltapäivälle luvattu taas painostavaa ilmaa) lapset pakkasivat nuo pusakat mukaan reppuihin ja miettivät, miten hoitopaikassa pitääkin selittää hoitajille, että tämä ei olekaan sellainen, joka laitetaan päälle silloin kun on kylmä, vaan silloin jos tuntuu liian kuumalta.

”Jos ne ei vielä tiedä, että tällaista on olemassa, niin me voidaan opettaa se niille!”

Tässä käynnissä Risto Räppääjän ”Kyllä pärjätään” -tanssikoreografia.

Xylitol Coolin materiaalin viilentävä vaikutus tulee viimeistelyssä käytetyistä makeutusaineista (ksylitoli ja erytritoli), joten tuotteet ovat (totta kai!) turvallisia ja haitattomia.

Ja tosiaan meidän lapset todistivat nyt omakohtaisesti eilisen kuuman päivän perusteella, että se todella viilentää. Reiman materiaalin tutkimuksissa mitattiin, että 10 minuutin jälkeen ihon lämpötila viileni 1-3 astetta.

Materiaali myös hengittää hyvin ja siirtää kosteutta pois iholta. Se joustaa ja kuivuu nopeasti – tämä tuli todettua, kun lapset lääräsivät vedellä eilen pitkin päivää. Kesä märkänsä kuivaa!

Veikkaan, että näistä tulee meidän tämä kesän (etenkin jos on kuumuutta luvassa) suosikkivaatteet!

Meidän lapset valitsivat itselleen Reiman Xylitol Cool -vaatteista Badestrand-mekon toiselle, ja vihreän Sannikka-topin ja Tellina-shortsihameen toiselle. Tosi kiva muuten tuo shortsihame! Päältä se on lyhyt kesähamonen, mutta alla on shortsit siis.

Ja molemmilla oli myös Korsi-legginsit (siniset ja mustat) ja verkkatakit, toisella pinkki Block ja toisella vihreä Brygge.

Kesäkenkinä meillä käytetään just nyt noissa yläkuvissa näkyviä uimakenkiä, oi kyllä! Ihanat pehmeät läpyskät! Oikeasti nämä oli tarkoitus laittaa vasta uimakäyttöön mökillä (viime kesänä havahduttiin uimakenkien tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun ne olivat loppuunmyytyjä jo kaikkialla!) mutta olivat niin hyvän tuntuiset ja helppo vetää jalkaan että hitsi, käyttäkää ihmeessä pihallakin kun kerran haluatte. Näillä kengillä lähtivät tänään hoitoonkin! Molemmat kengät ovat malliltaan Twister, toinen kuviollinen ja toinen yksivärinen pinkki.

Eli viime kesältä opittu vinkki: jos tarvitsette kesällä uimakenkiä, ne kannattaa ostaa jo tässä vaiheessa kevättä! Ainakin viime kesänä heinäkuun helteillä kaikissa marketeissa ja nettikaupoissa oli vaan eioo:ta tarjolla.

Sitten se toinen Reiman tämän kevään materiaaliuutuus, se joka meitä jo heti ensikuulemalta innosti!

Viime torstaina iltapiknikillä Roihuvuoren kirsikkapuistossa.

Eli Anti Mosquito.

Mun ensimmäinen kysymys tulee varmaan monen muunkin mieleen. Millä se hyttysten karkottavuus on tehty? Eeeeeeeeeeei kai siinä ole mitään myrkkyä? Ei kai ne HAISE?

No ei, se ei kyllä yhtään istuisikaan Reiman toimintatapoihin.

Tässäkin materiaalin erityispiire on tehty viimeistelyvaiheessa, ja haitattomalla aineella. Tässä hyttysiä karkottava aine on geraniol-niminen kasviuute. Ja ei, se ei myöskään haise.

Näiden varsinainen hyttyskarkoittavuustoimivuus testataan varmasti sitten kesällä mökkeilyolosuhteissa – itse asiassa sain itsellenikin tuollaisen Slusse-takin isoimmassa koossa (164) ja väitän, että käyttöön tulee. Vielä kun karkottaisi punkitkin!

Mutta muuten noita takkeja ja housuja on pidetty meillä jo tosi paljon tässä pitkin kevättä. Itse asiassa oli vielä toppapukukelit, kun tytöt jo yrittivät vaatia uusia kesätakkeja hoitoon.

Pinkki takki on Slusse ja vihreä on Abroad. Molemmat ovat supermukavia (kangas joustaa neljään suuntaan) vuorettomia kevättakkeja. Kuivuu tarvittaessa nopeaasti, ja  UV-suojakerroin on 50+.

Ja tyttöjen housuvalinnat olivat coral pink Silta ja harmaa Virtaus. Molemmat housut ovat (meille eka kertaa!) 2in1-malliset, eli housut saa sekä lahkeellisiksi että vetskarit avaamalla shortseiksi. Tämä ominaisuus herätti suurta intoa ja piti vähän muistutella, että pliis älä vedä koko ajan sitä vetskaria auki, haha. Tytöt ovat nyt myös lämpimällä käyttäneet housuja jo shortsiominaisuudella tavallisten leggareiden kanssa, koska ne ovat kuulemma stailit just sillä tavalla.

(Kyllä, Viileä Venla asuu meillä edelleen)

Nämä ovat siis sellaisia ohuita, vuorettomia kaikki. Eli käyttöön me on otettu nämä siinä vaiheessa, kun sään puolesta Reiman softshellit (nämä) voi vaihtaa kevyempiin.

Reiman brändilähettiläänä toimimisen myötä olen sopinut näihin Reiman postauksiin ihan uuden ulottuvuudenkin. Muistaakseni nimittäin koskaan ennen en ole saanut Reiman tuotteita arvottavaksi, mutta nyt sovittiin, että sillon tällöin blogissa voisi olla myös arvonta! Kivaa!

Arvotaan siis näistä postauksessa esiintyvistä tuotteista yksi vapaavalintainen tuote, ja siksipä kysynkin teiltä: minkä näistä tämän postauksen Reiman Anti Mosquito- tai Xylitol Cool -tuotteista valitsisit teille, jos saisit vapaasti valita? Linkeistä pääsee halutessaan katsomaan tarkemmin tuotteen tiedot ja värivaihtoehdot.

Ja arvonnan voittaja siis voittaa kyseisen tuotteen :) Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti meiliin sitten, kun arvonta-aika päättyy.

Huomioidaan vielä sellainen, että JOS tuotetta ei ole enää Reiman varastossa, korvataan se sitten vaihtoehtoisella (voittaja toki saa sen sitten valita) tuotteella. Samoin näitä on valitetttavasti tarjolla vain koosta 104 alkaen, eli jos voittajan lapsi on vielä pienempi, niin sitten totta kai saa valita jonkun vaihtoehtoisen tuotteen Reimalta :)

Kommentoi siis tähän alle ma 27.5. klo 12 mennessä, niin olet mukana arvonnassa! Minkäs tuotteen siis haluaisitte teille, jos voitat?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa.
Olen yksi Reiman brändilähettiläistä 2019.

10

You Might Also Like

  • Anna X
    20.5.2019 at 17:33

    Valitsisin kaikki! Mutta jos vain yhdet niin anti mosquito takit molemmille…

  • Nora
    20.5.2019 at 17:42

    Xylitol-takki pienelle villille pojalle olisi varmasti kätevä! Ja hyvän ja iloisen näköinenkin.

  • 5veen ja 1veen äiti
    20.5.2019 at 17:45

    Kuopus on kova hikoilemaan, ja inhoaa sitä yli kaiken, joten ehkä sitten tulevaisuudessa kun kasvaa isommaksi täytyy nuita viilentäviä hänelle kokeilla (nyt vasta kokoa 86). Mutta isompi pelkää hyttysiä hysteerisesti, joten varmasti hänelle joku takki koossa 134 olisi superihana.

  • TuuliaK
    20.5.2019 at 18:06

    Pyynikki-mekko (134 cm) tai vihreä speeder (110 cm) lähtis tännepäin!

  • Saaana
    20.5.2019 at 18:17

    Slusse Clay Gray -värisenä, koossa 110 tänne pohjoiseen metsän reunaan. Ekat sääsken ininät ärsytti tänään…

  • Anna
    20.5.2019 at 18:19

    No voihan kökkö tuo koko. Tuollaiset hyttysenkarkotusvaate olisi ihan paras nimenomaan pienille taaperoille joille ei vielä oikein voi minkäänlaisia hyttyskarkotteita käyttää edes sen vertaa kuin isommille. Sama homma viilennysvaatteiden kanssa että paras juuri noille pikkuisille joilla on kuitenkin paras pitää pitkähihaisia vaatteita vaikka on niin kuuma että jokainen ”riepu” päällä on liikaa.
    Tästä siis painavaa palautetta Reimalle että varmaan se oikeasti paras kohdeyleisö jolla olisi kaikista suurin tarve tämän tyyppisille vaatteille on jätetty kokotaulukon ulkopuolelle.

    • krista
      20.5.2019 at 19:25

      No sanos muuta!

      Meillä itse asiassa aikoinaan, kun Silva oli ihan vastasyntynyt, oli hankittuna sellainen matkustuskäyttöön ostettu viltti (muistaakseni retkeilykaupasta), jossa oli hyttysiä torjuva käsittely. Ensin ajateltiin, että JESH laitetaan tämä vauvalle yöksi mökille, mutta sitten alettiin miettiä, että jaiks niin mitähän ainetta se on… eikä sitten uskallettu laittaa. Retkikäyttöön on siis olemassa erilaisia tekstiilien käsittelyitä MUTTA ne eivät ole välttämättä myrkyttömiä. Tästä Reimallakin oli puhetta, että heillä pitkään selviteltiin ja tutkittiin, että he löysivät myrkyttömän vaihtoehdon tähän. Joten olisi kyllä tosiaan hienoa, jos olisi pienemmissäkin koossa saatavilla. Onneksi kuuntelevat hyvin palautteita, joten palaute täten menee varmasti eteenpäin :)

  • Keel
    20.5.2019 at 18:19

    Mekko tai takki olis kiva

  • Lilas
    20.5.2019 at 18:27

    Anti-mosquito housut pojalle kokoa 110 tai 116, riippuen mitoituksesta. Tulisivat mökkikäyttöön pohjoiseen, jossa hyttysiä voi olla vaihteleva määrä kesästä riippuen.

  • Eve S.
    20.5.2019 at 18:44

    Vihreä Aboard takki koossa 158cm tai pinkki Slusse 128cm olisi suosikit.

  • Essi
    20.5.2019 at 19:25

    Mosqito vihreä aboard takki olisi täydellinen veljen pojalle, joka on ihan mieletön hyttysmagnetti!

  • Anni
    20.5.2019 at 19:27

    Mielenkiintoisia uutuuksia! Kummatkin voisivat olla tulevaisuudessa käteviä. Meidän neiti on vasta 68cm pitkä ja tällä hetkellä eniten lierillisen aurinkohatun ja lyhythihaisten bodyjen tarpeessa, mutta ne taidan tilata jo tänään. Jos voitto osuu kohdalle, niin katson sitten jotain muuta sopivaa.

    • krista
      20.5.2019 at 19:29

      Suuri suositus muuten sille Reiman Tropical-hattumallille, se on ihan paras hattu!

  • zirpale
    20.5.2019 at 19:43

    Abroad-takki. Pojat lähdössä taas kesällä Lappiin telttailemaan isän kanssa, takki pääsisi kunnon testiin👍

  • Esmeralda
    20.5.2019 at 19:46

    Tosi mielenkiintoisia tuotteita! Valitsisin Virtaus housut kokoa 128.

  • Sipu
    20.5.2019 at 20:03

    Vihreä Abroad koossa 104 tulis tarpeeseen, varsinkin aina kotikotona Pudasjärvellä vieraillessa. :)

  • M
    20.5.2019 at 20:11

    Joku pojalle sopiva Xylitol Cool paita ois hyödyllinen ensi syksynä, kun suunnataan talveksi pois Suomesta…

  • Heinik
    20.5.2019 at 20:30

    Ehdottomasti tuo Aboard -takki sinisenä! :)

  • Minna
    20.5.2019 at 20:37

    Nuo Virtaus housut kiinnostaa näistä eniten.

  • Vierailija H
    20.5.2019 at 20:38

    Siistejä uutuuksia! Abroad lähtisi mieluusti kokeiluun.

  • Maarit
    20.5.2019 at 20:58

    Tummansininen Aboard-takki olisi aivan huippu partioretkille tyttärelle!

  • Kiskis
    20.5.2019 at 21:15

    Höh, ehdin jo innostua meidän kuumakallelle viilentävästä vaatetuksesta, mutta kun käytössä oleva koko on vasta 92, niin ei kannata noita vielä kuolailla. Arvonnassa silti mukana, kun uv-vaatteet tulisi kyllä tarpeeseen.

  • 1 2 3 4 5 8