Kutisee, kutisee (ja ei ole täitä)

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa.

Tämän jutun otsikko kuulostaa ihan sellaiselta lasten arvoitukselta: ”Kutisee, kutisee, mutta ei ole täi. Mitä se on?”

Helppo kysymys! Se on mun päänahkaaaa-aaa-aaaargh! Tämä päänahan kutina on välillä jotain ihan sietämätöntä. Ja tuo ”ei ole täitä” pitää tietysti aina tällaisessa yhteydessä lisätä.

Kuulostaako tutulta, kutiseeko muillakin just nyt?

Olen kertonutkin, että atooppinen ihoni pysyy nykyisin aika hyvässä kunnossa – kiitos mun iholle sopivien Allergiatunnuksella varustettujen tuotteiden (mm. rasvat, saippuat ja pyykinpesuaineet) sekä vakiintuneen rasvausrutiinin, jossa reagoin heti kuivumisen ensimerkkeihin.

Mutta päänahan kutinan kanssa olen aivan lapsenkengissä.

Vaiva on myös minulle selvästi uudempi kuin muut atooppisen ihon merkit.

Kutiseva päänahka voi johtua monesta eri syystä – taustalla voi olla esimerkiksi psoriasis, hiuspohjan karvatuppitulehdus, seborrooinen ihottuma (taliköhnäihottuma), hiivasienet, atooppisuus, ja tietysti myös ne täit. Siksi tietysti kutinanhoitokeinotkin ovat erilaisia. Ehkä se siitä jotenkin haastavaa tekeekin: pitäisi osata hoitaa just oikealla tavalla!

Allergia, iho & astma -lehdessä ilmestyi viime talvena aivan loistava ”Kymmenen kysymystä kutisevasta päänahasta” -juttu, joka silloin ilmestyessään antoi mulle paljon uutta hyvää tietoa aiheesta. Olen lukenut sen varmaan jo sen kymmenen kertaa, vähintäänkin. Juttu löytyy myös netistä täältä.

Kannattaa ehdottomasti lukea!

Oma kutinani on ”vasta” noin kahden tai kolmen vuoden mittainen vaiva, ja ehkä siksi olen sen hoidossa vasta näin aloittelijan tasolla – ihon kuivuudesta kun sen sijaan on kokemusta ihan lapsuudesta asti.

Kutinavaiva alkoi vaivihkaa hiipien jonain syksynä, ehkä kolme vuotta sitten, ja samaan aikaan jokasyksyisen ihon kuivumisen kanssa. Välillä kutina hilseshampookuurilla (joku Espanjasta ostettu markettituote) vähän helpotti – vaikka pelkäsin, että sen jälkeen mulla on päänahka tulessa – mutta vähän ajan kuluttua se jatkui taas. Ja toisaalta kun ennen koronaa kävin säännöllisesti kampaajalla, käyntien jälkeen kutina pysyi aina useamman viikon poissa. Luultavasti hyvät hiushoidot hoisivat myös päänahkaa.

Omalta osaltani olen itsediagnosoinut kutinavaivan juuri atooppisuudesta johtuvaksi: iho on kuiva, eikä päänahkaa voi oikein samaan tapaan rasvailla kuin muuta ihoa. Päänahkani ei juurikaan punoita eikä hilsettä ole mitenkään erityisen paljon – vähän vaan ajoittain sellaista samanlaista valkoista ihopölinää kuin rasvaamattoman ihon kanssa talvisin.

Osin tässä ongelmassani kyse on varmasti myös siitä, että iholle olen löytänyt hyvät rasvat, kun taas hiusten puolella mulle sopivat ”luottotuotteet” puuttuvat. Hellävaraiset shampoot ovat kyllä hellävaraisia myös päänahalle – mutta minulla ne tekevät helposti sen, että hiukset näyttävät likaisilta jo seuraavana päivänä. Haluaisin pitää pesuvälin kuitenkin pidempänä.

Eli tavallaan kierteestä toiseen tässä on menty.

Hilseshampoo helpottaa, ehkä – mutta ärtyykö herkkä päänahka rajuista aineista entisestään?

Hellävarainen shampoo on hellä myös päänahalle – mutta sitten hiukset rasvoittuvat nopeammin ja rasvaisten hiusten kanssa se päänahka vasta kutiseekin.

Kutina tosiaan voimistuu heti, kun hiukset ovat vähänkin rasvaiset.

Kutinaaa-aaa-aaargh! Kasvojen kuivuuskin tässä kyllä huutaa.

Tämän parin viikon takaisen kiharapostauksen keskustelun jälkeen kokeilin A:n vinkistä päänahan pesemistä perusvoiteella. Pyörin kylppärissä hetken voidevalintaa pähkäillen, ja päädyin tähän Avèneen: koska se vähentää kutinaa mun iholla, niin miksei sitten päänahassa…? Haha, sarjassamme ihan ite päättelin ja kokeilin. Kokeilin ensin päänahan pesua perusvoiteella, ja myöhemmin myös erityisten kutinapaikkojen rasvaamista pesun jälkeen, etenkin otsan ja ohimoiden hiusrajasta ja takaraivolta.

Ja sanotaan nyt niin, että eipä ole ihan helppoa tällaisella hiuspehkolla saada sitä rasvaa päänahkaan asti. Veikkaan, että noin 95 % rasvasta meni hiuksiin, ei päänahkaan.

Jotenkin kuitenkin veikkaisin, että tuollainen perusvoiteella silloin tällöin peseminen voisi olla oman kutisevan päänahkani seuraava hoitokokeilu. Vaikka se kyllä tekee hiusten juuresta tietysti entistäkin rasvaisemman näköisen.

Onko teillä muilla sellaisesta kokemusta tai vinkkejä, miten tällainen päänahan perusvoidepesu kannattaisi tehdä?

Ja tältä Allergiatunnuksella varustettujen hiustenhoitotuotteiden listalta jatkan ”luottokäyttöshampoon” etsimistä: sellaista, joka olisi hellävarainen päänahalle mutta kuitenkin sen verran tehokas, että se myös pesisi hiukset selvästi puhtaiksi. En tosiaan kuitenkaan ihan joka päivä olisi valmis hiuksiani pesemään.

Erityisesti tuolta listalta osuivat nyt silmiin Cutrin Vieno -hajusteeton shampoo ja Dermosil sensitive -shampoo. Oletteko testanneet? Voisiko toimia mun tilanteeseen?

Kutisevan päänahan vinkkijuttu oli tosiaan viime talven Allergia, Iho & Astma -lehdessä.

Tämä todella hyvä, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti kuuluu siis Allergia, iho- ja astmaliiton jäsenyyteen. Tuorein lehti ilmestyi muutama viikko sitten, ja siellä oli esimerkiksi aivan supersuloinen juttu koko perheen ötökkäkoulusta. I-ha-na! Ötökät on tärkeitä!

Uusimmassa lehdessä on myös esimerkiksi 10 kysymystä allergiatesteistä ja juttu siitä, miten hoitaa astmaa ja atopiaa raskauden aikana.

Allergia-, iho- ja astmaliiton jäsenyyden hinta on vain 27e /vuosi, ja sama jäsenyys koskee kaikkia samassa talossa asuvia perheenjäseniä. Mun mielestä yllättävän edullinen jäsenyys!

Liiton jäsen saa lehden lisäksi apua ja tukea arkeen, aktiivista vertaistukitoimintaa (tosi hyviä verkkotapaamisia) sekä paljon jäsenetuja (sekä valtakunnallisia että paikallisia): esimerkiksi alennuksia kotimaanmatkailuun, hyvinvointipalveluihin ja jopa silmälaseihin. Ja totta kai jäsenyydellä omalta osaltaan edistää myös kaikkien allergiaa, astmaa ja ihotauteja sairastavien asiaa sekä tietoisuutta näistä asioista!

Jäseneksi voi liittyä täällä.

Iso suositus, jos perheessänne on vaikka allergiaa jollain perheenjäsenellä! Jäsenyyden edut ihan ehdottomasti ovat suuremmat kuin kustannukset – ihan jo tuon laadukkaan lehden myötä!

8

You Might Also Like

  • Mirva
    10.12.2020 at 15:46

    Mulla on ihan samaa ongelmaa: iho, korvakäytävät (!), silmät ja päänahka kuivaa. Mä löysin avun Nurmen teepuuöljyä sisältävästä shampoo-palasta (lähinnä siksi että yritän vältellä myös apteekkituotteita jossain määrin koska nekin voi kuivattaa kuten mulla kävi atooppiselle iholle tarkoitetun naamaputsarin kanssa…) ja sitä on kyl päänahka kiittänyt 🙏 eikä oo kallis myöskään jos haluaa kokeilla 🙂

    • krista
      11.12.2020 at 09:06

      Mulla on muuten uutena paikkana alkanut myös kulmakarvat kutista, ja ehkä kuvittelen vaan, mutta ripsien tyvetkin, kääks… Hih tuli mieleen siis tähän listaan, kun kutinapaikkoja luettelet :) Ja kiitos vinkistä! Mulle nuo palashampoo/saippua-jutut ovat täysin uusi ulottuvuus ja vähän epäilyttääkin käytännöllisyyden osalta – mutta niin moni niitä käyttää ja kehuu, että varmaan se pitäisi vaan kokeilla ja siihen tottua!

  • Oliver
    10.12.2020 at 15:47

    Mulla ja miehellä kutinaan on auttanut system 4 -sarjan shampoot.

    • krista
      11.12.2020 at 09:07

      Kiitos, googlasin! Vaikutti tosi hyvältä ja joku muukin tätä suositteli, täytyypä kokeilla!

  • M
    10.12.2020 at 16:36

    Mun kuivaan päänahkaan on auttanut Urtekramin Tee tree -shampoo.

    • krista
      11.12.2020 at 09:09

      Jostain syystä mä oon kuvitellut, että nämä Urtekramit ois vaan erikoisliikkeiden tuotteita, mutta näitähän saa näköjään ruokakauppakuljetusten mukanakin. Tätä suositteli moni, vaikuttaa lupaavalta, kiitos!

  • Eve/Pinkkiä piiperrystä
    10.12.2020 at 16:42

    Cutrinin pesevä hoitoaine on ollut yksi mikä on välipesuina toiminut. System4, Cutrinin Bio+ kuivalle päänahalle myös. Välillä tarpeen myös päänahkaa kemiallisesti kuoriva shampoo kun pitkän tukan juureen tuntuu kertyvän kuollutta ihosolukkoa joka kutisee ihan jäätävästi. Rasvapesuista en ole oikein tykännyt mutta joskus ennen pesua olen hautonut päänahkaa öljykylvyllä. Ja pesun jälkeen päänahkaan System4 päänahkavoidetta. Joskus kun olen jatkuvasti repinyt päätä verille, on pitänyt ottaa myös paikalliskortisonikuuri liuoksella.

    Shampoon kanssa aina tasapainoilua riittävän pesutehon ja kuivumisen välillä. Joka toinen (viimeistään kolmas) päivä pestävä koska muuten kutina on ihan hirveää. Tänä syksynä tosin pään sijaan pahimmalla kuivuudella yllätti kyynärpäät.

    • krista
      11.12.2020 at 09:11

      Ooooh kiitos näistä! Voiskohan mullakin olla just noin, että pitkän tukan juuressa ois kuollutta ihosolukkoa, joka myös kutisee… Se selittäisi sen, miksi sellaiset hyvin hellävaraiset shampoot vaikuttaisivat ”lopettavan tehonsa” vähän ajan jälkeen. Cutrinista sain privanakin suositteluita, samoin tuo System4 tosiaan vaikuttaa hyvältä! Kiiiiitos, täältä tulee nyt tosi paljon hyviä vinkkejä, mitä lähteä kokeilemaan!

      Ja kyllä, mulla kans on kuivat kyynärpäät, se on sellainen ikuisuusvaiva, pahimmillaan oli ehkä koulu/opiskeluaikoina, kun niihin varmaan jotenkin nojasi pulpetilla. Mulla Bepanthen on hyvä niihin!

  • qwertyuiopå
    10.12.2020 at 16:42

    Mulla jatkuvan kutinan ja ihottuman taustalla oli natriumlauryylisulfaattiallergia, löydettin kun tutkittiin lääkkeiden apuaineallergioita. Aloin käyttää urtekramin tuotteita, niissä tuo aine on korvattu kookosperäisellä ainesosalla. Ja kas kummaa, hiusten rasvoittuminen loppui samalla! Ennen en todellakaan olisi voinut olla jopa kolme päivää pesemättä hiuksia mutta nyt se on mahdollista. Ja tuota allergisoivaa ainetta tungetaan ihan kaikkialle nestesaippuoista, hammastahnoista ja jopa antibiooteista lähtien.

    Vielä kun keksisi miten saa tämän atopian muuten kuriin niin olisi hyvä. Nyt otin merileväoljykapselit käyttöön, sisäinen kosteutus kunniaan!

    • krista
      11.12.2020 at 09:27

      Aaaa-HAAAA, tämäpäs onkin myös mielenkiintoista! Mä olen selvästi herkistynyt ainakin JOLLEKIN, mullahan tuli ne voimakkaat oireet ripsienpidennyksiin ja ne piti ottaa pois. Lisäksi kokeilin jotain kasvohoitoa kerran, ja vaikka tuotteiden piti olla tosi herkälle iholle (olivat vieläpä luonnonkosmetiikkaakin), sain tosi voimakkaan punoituksen ja ärtymisen puoleksi päiväksi (onneksi ei pidemmäksi) kasvoilleni, noista syistä olenkin just niin tarkkana, että on noita Allergiamerkittyjä rasvoja esimerkiksi, kun niistä ei ole koskaan tullut mitään… JA tosiaan jotkut käsisaippuatkin melkein polttelevat käsiä, pitää aina olla vaikka LV:tä (allergiamerkitty) ja niin edelleen… JA se tapaus, kun sain Espanjassa niistä pyykinpesuaineista valtavat oireet ja vain YKSI sikäläinen pesuaine oli sopiva. Mutta siis voisi tosiaan kuvitella, että mullakin on joku raaka-aine siellä, mikä ei sovi! Hitsi jos olisi ihan paneutumisintoa, voisin katsoa ensin näitä rasvoja, mitkä mulle sopii, ja sitten verrata ei-sopiviin, että onko jotain eroa… Tietysti allergiatestit olisivat vielä tehokkaampia. AI NIIN, mä olen myös allerginen eräälle antibiootille, hmm… Kiitos tästä! Ja tosiaan tuo Urtekram vaikuttaa tosi lupaavalta!

      Toivottavasti saat atopian hallintaan <3

  • Tyllerö
    10.12.2020 at 16:43

    Mulla päänahan kutinaan auttoi ihan marketeista löytyvät Urtekramin luomushampoot, aivan parhaita!

    • krista
      11.12.2020 at 09:30

      Jesh, nämä saa paljon kehuja, kiitos!

  • Eija
    10.12.2020 at 17:27

    Bio+ shampoo ja pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin hiusvesi hieroen päänahkaan.

    Upeet on hiukset Sinulla!

    • krista
      11.12.2020 at 09:34

      Kiitos! <3 Ja hei tuo Bio+ sai myös paljon suositteluita ja vaikuttaa hyvältä, hitsi mulle tulee paljon testattavaa! <3 Onko tuo hiusvesi sulla samalta merkiltä?

      • Eija
        11.12.2020 at 14:04

        Kyllä on. Kirvelee ja viilentää päänahkaa.

  • A
    10.12.2020 at 18:13

    Pitkien ja paksujen hiusten kanssa päänahanhoito on kyllä haastavaa. Se perusvoidehoito tosiaan on päänahan iholle hyväksi, mutta haaste saada hiukset samaan aikaan hellävaraisesti puhtaaksi.

    Mun luottoshampoo on Ducrayn Elution (mainoslause ”Miedosti hajustettu, tasapainottava shampoo sisältää puhdistavaa sinkkiglysinaattia, hiuspohjaa rauhoittavaa B5-vitamiinia ja kosteuttavaa glysiiniä.” Itselle on tärkeää, että ei ole mitään silikonia shampoossa, se saa päänahan totaalikutiamaan. Itsellä päänahassa psori, joten hoidoksi on käytössä keskivahva kortisoniliuos (ja kaverina Ducrayn Kertyol PSO shampoo), mutta arjessa tuo Elution on tosi hyvä. Ducraylla tuntuu olevan monenlaiseen vaivaa eri shampoita kyllä.

    System 4 -sarjalle kans peukut. Mulle niistä ei ole löytynyt sopivaa, mutta mies käyttää tätä merkkiä ja mun luottohoitoaine on System 4 Hydro Care Conditioner (mainoslause ”Tehokasta kosteutusta hiuksille. Hoitoaine tukee hiusten luonnollista kosteustasapainoa ja sen sisältämät rauhoittavat raaka-aineet ehkäisevät myös hilsettä, kutinaa ja punoitusta hiuspohjassa. Suojaa hiusväriä haalistumiselta, antaa kauniin kiillon hiuksiin ja tekee hiuksista helpommin käsiteltävät.”). Tämä on todella hyvä hoitamaan omia luonnonkiharoita ja plussana ei saa päänahkaa kutisemaan, vaikka läträisi hoitoaineen kanssa enemmän).

    Aikoinaan käytin Bio+ merkin jotain shampoota, oli mun totaalinen luottoshampoo se tän todella selektiivisen päänahan kanssa, mutta sitten tuli päivä ”uudistettu koostumus” ja sitten meidän tiet erosi. Onko ikinä mikään uudistus lempparituotteessa ollut hyväksi, no ei!

    • krista
      11.12.2020 at 09:51

      Noooouh tuo ”uudistettu koostumus” -juttu! Mulla oli siis yksi vuosien-vuosien-vuosien luottoperusvoide, joka sopi iholle AINA. Mutta sitten yhtäkkiä alkoikin tuntua, että punoittaa ja kuumottaa, mitä ihmettä… Googlasin asiaa ja siinähän oli UUDISTETTU KOOSTUMUS. Jännä, että iho huomasi heti! Silloin oli hetken ”mitä mä nyt teen” -fiilis, mutta onneksi on löytynyt hyvät muut perusvoiteet tilalle.

      Hih joo tosiaan perusvoiteella voitelusta ja pesemisestä ei mun tapauksessa voi ihan puhua samassa lauseessa. Eli ei sitä varmaan pesemiseksi voinut kutsua, tuli rasvaista (lähinnä hiuksiin, ei päänahkaan) eikä puhdasta :D Mutta teoriassa voisin kuvitella toimivaksi! Mutta ehkä sit kuitenkin se isoin avain voisi olla sopivan tuoteen löytäminen pesemiselle.

      Jesh, kiitos noista vinkeistä! Vaikka vinkkituotteita tulee paljon, niin tämähän on just niin, että kun kaikki ei kaikille käy, niin pitää vaan testata! Ainakin saa inspiraatin alkaa testata, sen myötä se sitten voi löytyä!

  • Riika
    10.12.2020 at 18:56

    Mulla oli samaa ongelmaa. Apu löytyi alunperin hevosten pesuun tarkoitetusta sarjasta; https://manentail.com/
    Tämähän on sittemmin siirtynyt ihan yleisesti ihmisten käyttöön ja nykyään sitä myydään täällä ihan peruskaupoissa tyypillisesti afroamerikkalaiselle (kuivalle, kiharaisuuteen taipuvalle ja helposti takkuuntuvalle) hiustyypille suunnattujen tuotteiden joukossa. En tiedä onko tätä nimenomaista merkkiä saatavilla Suomessa, mutta itse tsekkaisin myös näitä yllättävämpiä vaihtoehtoja.
    Itse pesen ensin hiukset ja hiuspohjan runsaalla hoitoaineella, annan vaikuttaa hetken, huuhtelen puolihuolimattomasti ja sen jälkeen vasta shampoopesu. Lopuksi vielä tarvittaessa hoitoaine sinne hiusten ”pituuksiin” päänahkaa ja hiusten juuria välttäen.

    • krista
      13.12.2020 at 19:17

      Hih välillä nämä hiukset hevosen jouhilta tuntuvatkin, että tavallaan ois loogista! :D Tuollaista en ole koskaan kuullutkaan!

  • Piipu
    10.12.2020 at 19:21

    Meillä kutisevat päät on taltutettu kosteuttavilla tuotteilla, kuten Bonacure moisture kick-sarjalla. Niissä tosin on tuoksu. Cutrin vieno-sarjan nimeen vannovat tuoksuyliherkät läheiset, itselle niistä tutuin on tehohoitoaine, ei ole liian raskas, vaikka hiukset eivät ole erityisen kuivat. Omaa herkkää ja kutisevaa päänahkaa hellin pelkällä hoitoainepesulla, shampoopesu noin kerran viikossa riittää itselle mainiosti.

    • krista
      13.12.2020 at 19:19

      Bonacure onkin tuttu, mulla oli joskus siltä sellainen tosi hyvä latvahoitoaine – tosin oli vahva tuoksu siinä, en ole muutamaan vuoteen käyttänyt. Sellainen muuten voisikin olla tarpeen nyt, kun ei kampaajalla käyh, hmm…

      Tuo Cutrin vieno kyllä kiinnostaa myös tuoksuttomuutensa takia! Ja käsittääkseni hyvä merkki muutenkin! Mä kans muuten ennen pesin vain kerran viikossa, mutta jotain on nyt selvästi viime vuosina muuttunut, kun päänahka rasvoittuu, välillä tosiaan jo seuraavana päivänä, kun vasta edellisenä iltana on pessyt…

  • Xyz
    10.12.2020 at 19:36

    Nokkapullo on hyvä apu, jakaus jakaukselta päänahkaan. Tässä voi käyttää lapsityövoimaakin avuksi, kun perusvoide ei ole mitenkään vaarallista.

    Itsellä kutina on pysynyt poissa allergialääkkeellä (setiritsiini). Sillä ei ole tunnettuja haittavaikutuksia tai yhteisvaikutuksia, vanha, hyvä ja halpa lääke. Keksin kokeilla, kun potilaille tuota määrätään jopa 10mg x 3, jos saavat opiaattikipulääkkeestä opiaattikutinaa.

    Jos päänahassa selkeästi näkyy jotain – punoitusta, hilsettä – vetelen päähän käsidesiä. Se tappaa hiivojakin ja kun muut aineet haihtuu pois, jää päänahkaan glyseroli hoitamaan. Kannattaa googlata ”käsidesi päänahkaan”.

    • krista
      13.12.2020 at 19:24

      Mä käytän allergialääkettä nokkosihottuman akuuttiin lehahtamiseen, usein just setiritsiiniä. Täytyypä tarkkailla ens kerralla, että häviääkö päänahan kutina samalla kuin paukamat, iso kiitos vinkistä!

      Mä oonkin muuten kuullut tuosta käsidesihommasta! Kuulostaa TOSI oudolta, mutta moni just sanonut, että toimii. Kiitos myös nokkapullovinkistä!

  • Annm
    10.12.2020 at 20:30

    Urtekramissa näyttää olevan jotakin taikaa, se lopetti minunkin päänahkani kutinan! Käytän nykyään ainoastaan Urtekram Nordic Berries shampoota ja hoitoainetta ja olen tosi tyytyväinen. Käytin aiemmin juuri mainitsemaasi Cutrin sensitiveä, ja kutina oli välillä ihan mieletön. Taustalla myös minulla on atooppinen ja allerginen iho.

    • Puutalon asukas
      12.12.2020 at 22:34

      Mulla kanssa käytössä tuo Urtekramin Nordic berries ja kutina lakkasi ja pesuväliä sain pidennettyä päivällä :)

    • krista
      14.12.2020 at 15:25

      Jesh, Urtekramille paljon ääniä! Mäpäs laitan tätä jo huomiseen ruokakauppatilaukseen, jos sieltä vaan löytyy!

  • Jii
    10.12.2020 at 20:50

    Päänahan kutina on tuttu juttu, itse olen myös atoopikko. Ihotautilääkärin mukaan kyse on siitä, että atooppisella iholla voi elää normaalia enemmän tiettyjä bakteereja, muistaakseni erityisesti jotain stafylokokkeja. (Ja vähänkään rikkonaisella, rapsutetulla iholla ne villiintyvät.) Bakteerit iholla ja päänahassa siis aiheuttavat oireita. Jos pesen joka päivä, niin päänahka ei pahemmin kutise. Pesu huuhtoo bakteereja pois ja silloin helpottaa. Joskus kun en ole jaksanut pestä, niin olen lutrannut vähän käsidesiä päänahkaan ensiavuksi. Mutta mulla on kanssa pitkä ja paksu tukka, niin ei kyllä ole oikotietä onneen valitettavasti. Itse pesen Sebamed everydaylla. Rasvaukset ei päänahkaan auta. Jos ihottumaa tulee päänahkaan, niin kannattaa pyytää lääkäriltä kortisonivoideliuosta, joka pääsee perille oikeaan kohteeseen.

    Nyt kun en ole värjännyt hiuksia, tuntuu, että kutinaa on alkanut nopeammin kuin värjätyillä hiuksilla. Syynä lienee se, että hiukset rasvoittuvat nopeammin ja bakteerit viihtyy siinä pohjassa.

    Yksi syy voi kutinaan toki olla myös kosketusallergia, joka ilmenee iholla parin päivän viiveellä, eli itse voi olla vaikea tietää, mikä allergisoi. Eli pesuaineissa on jotain, joka ei sovi. Kosketusallergia todetaan ihosairaalassa lapputesteillä. Kemikaaleille voi herkistyä ihan yllättäen, vaikka aiemmin olisi ollut hyvä joku tuote, niin allergisoituukin sille.

    • krista
      14.12.2020 at 15:28

      Kuulostaa TODELLA tutulta! Tuo Sebamed onkin muuten tuttu, mun äidillä on sitä aina saippuana. Ootkohan vielä linjoilla, osaatko kuvailla sen tuoksua, onko voimakas?

      Ja siis mulla ihan sama myös tämä, että nyt kun en ole värjännyt, tuntuu että kutisee enemmän! Olen yhdistänyt kyllä toisaalta tuohon, että kampaajalla tehtiin aina tehokkaita hoitoja ja ajattelin, että se hoitaa päänahkaakin. Mutta tosiaan tuntuu, että nyt hiukset rasvoittuvat nopeammin ja päänahka kutisee enemmän!

      • Jii
        23.12.2020 at 23:13

        Musta Sebamed Everyday ei oikein tuoksu miltään erityisesti, hiukset tuoksuu pesun jälkeen vaan puhtaalta :) Suosittelen kyllä, mulle se on ollut paras ns. hellävaraisista shampoista, ja se ”pesee kunnolla”, eli ei jää lähmäiseksi.

        Joo, siis tässä olen itse miettinyt, että pitääkö alkaa taas värjäyttämään, että ei tarviis pestä niin usein!

  • kARKKi
    10.12.2020 at 20:57

    Oma kutinani on hiivan aiheuttamaa, shampoot jotka sisältävät öljyjä saavat päänahan oikein syyhyämään. Jos 2-3 pesukertaa Nizoralilla auttaa kutinaa, syy on todennäköisesti hiivan liikakasvu.

  • ekv
    10.12.2020 at 21:33

    Mulla oli teininä atopiaa päässä. Sitä varten oli sellasia ohuita nestemäisiä kosteusvoiteita ”nokkapullossa” jonkä kärki muistutti sokerikuorrutetuubia tai liimapullon nokkaa. Sillä sai hyvin käytyä jakauksia läpi eikä mennyt niin paljoa hiuksiin. Samanlaista oli myös pahimpiin hetkiin kortisonilla. Nää oli siis myynnissä ihan päänahkaa varten.

  • Mar-Jatta
    10.12.2020 at 23:04

    Harvoin kommentoin, mutta nyt oli tuttu ongelma, johon jotain konsteja olen löytänyt. Oma päänahka on hyvin kuiva, kuten muukin iho. Samoin olen pitkätukkainen.

    Olen rasvannut päänahkaa perusvoiteella ennen suihkua niin, että rasva on saanut ihan rauhassa imeytyä. Lisäksi olen käyttänyt System4- sarjan scalp tonic -ainetta, joka on nestemäinen koostumukseltaan, eli ei vaadi hiusten pesua. Tässä on jotain, mikä paitsi kosteuttaa, myös tekee päänahkaan semmoisen viileän tunteen, joka hämää kutinatunteen pois. Todella ihana tunne! Mutta, tämä tuote on hyvin voimakkaan eikä mitenkään miellyttävän tuoksuinen (vähän tervan ja mentholin sekoitus), eli jos teillä on tuoksuherkkyyttä, tää ei ole sun tuote. Lisäksi vielä kampaajani niksi, että pesuvälien harventaminen voi lisätä kutinaa.

  • Henskukka
    10.12.2020 at 23:10

    Nauratti (ja vähän itketti) lukea näitä kommentteja läpi sillä oon kirjaimellisesti kokeillut jokaisen tuotteen näistä! Mut silti kukaan ei oo vielä maininnut sitä tuotetta, joka itellä parantaa kutinan. Eli Decubalin Dry Hair Treatment. Hierotaan päänahkaan, paksumpaa kuin seerumi. Pidentää myös pesuväliä, sillä kohottaa hiukset päänahasta ja antaa kivasti volyymia. Tämän kans on ihan sama mitä shampoota tai hoitoainetta käyttää, kutina pysyy poissa. Ekalla kerralla säikähdin ”jäätävää” tunnetta, sillä sisältää mentolia. Mutta tuo tunne ainakin itsellä jää pois kun päänahka paranee, eli jotenkin kertoo juuri siitä kuivuudesta. Suosittelen lämpimästi kaikille päänahkaongelmaisille!

  • Larppa
    10.12.2020 at 23:36

    Mulla toimii parhaiten suolashampoo!

  • Anomuumioriginaali
    11.12.2020 at 09:18

    Heh, ja vielä yksi tuotevinkki: Lushin sampoopala Soak and Float, on ihan tarkoitettu kutisevaan päänahkaan. Mulle toimii samoin kuin Honey I Washed My Hair, joka on ”vaan” kosteuttava, mutta molemmat tuoksuu kyllä eikä taatusti täytä ainoatakaan allergiavaatimusta… Urtekramit sen sijaan on saaneet mut kutisemaan vaan pahemmin. Jännä, miten yleinen ongelma tämä näyttää näidenkin kommenttien perusteella olevan! Toivottavasti jengi löytää täältä puolin ja toisin uusia kokeiltavia vaihtoehtoja, että kaikki saataisiin jouluksi ihanan tyynet päänahat :D

  • Sisi
    11.12.2020 at 12:09

    Täältä ääni Ducrayn Elution-shampoolle, jonka joku ylempänä jo mainitsikin. Löysin sen apteekista avuksi päänahan kutinaan ehkä 10 vuotta sitten, eikä pois ole vaihtamista. (Kerran muistaakseni kokeilin ja kutina palasi!) Sopii onnekseni myös hiuksilleni paremmin kuin mikään muu kokeilemani shampoo: on just sellainen hoitava, ettei sähköistä ja kuivata liikaa hiustakaan. Mutta mulla on ohuet ja liukkaat hiukset, joten ei välttämättä kyllä toimi niille, joita on siunattu isolla, tuuhealla hiuspehkolla 🙂

    • A
      11.12.2020 at 12:40

      Mulla on aika lailla päinvastainen hius, eli luonnonkihara (ts. karhea, kuiva ja kosteutta janoava) ja Ducrayn Elution toimii superhyvin myös. Kosmeettisesti se on musta myös äärimmäisen miellyttävä, niin tilanne on silleen tosi jees, kun se on myös shampoo josta mun hiuspohja tykkää :)

    1 2