Joulun tunnelmaa – ennemmin vai myöhemmin?

Kun olin lapsi, meillä jouluaattoaamupäivän tärkein ohjelma oli joulukuusen koristelu.

Kyllä, joulukuusi koristeltiin meillä siis vasta silloin. Muistaakseni se tuotiin sisäänkin vasta aattoaamuna, tai korkeintaan se oli viety edellisenä päivänä saunaan sulamaan.

Usein omia lapsuustapoja haluaa jatkaa, ne tuntuvat juuri oikeilta perinteiltä.

Niinpä meilläkin lasten ensimmäisinä jouluina koristeltiin kuusi (muistaakseni) vasta aattoaamuna.

Mutta tuosta perinteestä emme ole nyt pitäneet kiinni.

Syytän somea! Siis sitä, että siellä näkee ihania tuikkivia kuusia jo marraskuun puolella. Syytän myös Espanjaa! Siellä kun luonnonkuusen kukkakioskilta bongaa, pitää toimia nopeasti tai jää ilman. Niinpä meille on nyt muutaman vuoden ajan joulukuusi tullut jo joskus joulukuun puolivälin tietämillä.

Samalla kotiin on hiipinyt myös muita joulukoristeita.

Ja se on tuntunut ihanalta.

Ennen ajattelin, että kodin joulutunnelmallistamisessa keskeistä on se, että se tehdään juuri siinä ennen joulua.

Ei liian aikaisin!

Aikoinaan kävin yliopiston kirjastossa Kaisaniemessä 22. joulukuuta – joulusuunnitelmani oli lyhentää ja täydentää vanhasta gradunalusta kandintyö välipäivien aikana. No, olin siellä kirja-arkiston uumenissa maan alla, kun tuli jo sulkemiskuulutus, pari tuntia ennen aikojaan. Nousin pöllämystyneenä kellarista ja lainaustiskillä puoliääneen ihmettelin, että mitenkäs tämä nyt näin aikaisin sulkeutuu.
”Nyt on JOULU”, lainaushenkilö vastasi vähän tylymmin kuin olisi ollut ehkä tarpeen.

Teki mieli vastata, että no ei ole. Että nyt on itse asiassa kahdeskymmenestoinen päivä ja ihan tavallinen arkipäivä.

Ennen ajattelin, että kun joulutunnelman luo kotiin vasta juuri joulun alla, se pysyy jotenkin erityisenä.

Koti ikään kuin puhkeaa siihen jouluun juuri silloin, kun joulu on. Että silloin sitä katselee ympärilleen tuikkivia jouluvaloja, ja ajattelee, että vau. Okei nyt on joulu!

Kaikkein konkreettisimmin tämä ”joulun ihme” tapahtui ehkä… piti kaivaa ihan blogiarkistot: vuonna 2014. Silloin kävi jouluaattona näin, ja yhtäkkiä jouluna koko maailma valkaistui.

Samanaikaisesti olen (puoli)hiljaa ihmetellyt heitä, jotka tarmokkaasti kantavat kuusen ulos jo välipäivinä. Mitä ihmettä, tämähän on parasta joulufiilistelyn aikaa! Olen mielessäni ajatellut, että no sen siitä saa, kun aloittaa liian aikaisin. Ehtii kyllästyäkin jo ihan ennen aikojaan! Missaavat ihan olennaisen osan joulua hei!

Koska tietysti just se oma perinne on aina se oikea – eli luonnollisesti meidän perinne, ha!

Mutta siis puolensa ja puolensa.

Ja nyt olemme selvästikin hiipimässä vähitellen kohti sitä toista puolta. Tai no josko edes kohti sitä puoliväliä.

Koska siis oikeasti tämä pimeä aika tässä on pitkä. Piiiiiiiitkä. Siis piiiiiiiiiiiiiiiitkä. Sanoinko jo, että ihan tosi-tosi pitkä. Jos siihen saisi vähän iloa ylimääräisestä jouluvalojen tuikkimisesta, niin kaikki keinot käyttöön. Vaikka jo sitten pyhäinpäivänä! Monivärisesti välkkyen joululaulujen tahtiin!

Jos joku siitä riemunsa repii. Joku toinen ehkä migreenin.

Meilläkin on ollut jo muutaman viikon ajan se vuokrakuusi ulkona seisomassa ja söpösti valaistuna, ja pieni valosotkumöykky (koska en jaksanut selvittää sitä) ulkoportaissa myös. Kodin sisälle on laitettu jo yksi pieni jouluvaloköynnös. Pahvista itseaskarrellut joulukoristeet on ripustettu mökiltä tuotuun irtokuusenoksaan.

Lapset ovat tonttuilleet jo pidemmän aikaa. Joulupukille on asianmukaisesti kirjoitettu ja toivottu joululahjaksi mummia ja ukkia. Ja piparia.

Lähitulevaisuudessa meillä siintää myös tottuoven laittaminen, espanjalaisen stalkkeripukin ripustaminen ulkoseinään ja joulutähti ikkunaan, ja ja ja… Osa niistä piti laittaa jo aikaisemmin, mutta tuolla ne vielä notkuvat pitkin lattioita.

Ai niin, ja pian laitetaan esille myös meidän Espanjan-joulujen rakas jouluseimiasetelma, sitä lapset ovat jo kyselleet. Viime ruokakauppatilauksen mukana tilasin kaksilatvaisen amarylliksen ja vielä amaryllista leikkokukkanakin.

Tämähän lähtee jo ihan lapasesta!

Ja kyllä se kuusikin varmasti nostetaan aika pian sisään ja koristellaan.

Ehkäpä iloa voi saadakin just tällaisesta kodin jouluistamisesta vähitellen. Aina yksi kerrallaan uudesta jutusta iloiten. Ja jos jotain erityistä jättäisi sitten sinne jouluaatollekin.

Jotain sellaista, josta tulee se fiilis, että vau. Että nyt todellakin on se joulu.

Saiskos vaikka kymmenen senttiä lunta? Pliis? Ihan vaan joululahjaksi?

Kumpaa koulukuntaa olette: aikaisin joulun tunnelmaa fiilistellen vai aattoon asti pihtaillen?

Jotenkin somen perusteella tuntuu, että nykyisin kaikki ovat näitä aikaisia – apua tätä sanaa – jouluttajia. Jaiks, just ensimmäistä kertaa kirjoitin tuon näppäimistöltäni, mutta kai se on ihan oikea sana.

Onkohan tämä mun aikaisemman ajatusmaailman mukainen joulupihtariporukka ihan katoava luonnovara…? Säästeleekö enää kukaan jouluun?

13

You Might Also Like

  • Joltte
    9.12.2020 at 15:23

    Meillä aletaan laittamaan joulukoristeita esille heti ekana adventtina, täydennetään siinä sitten joulukuun ekojen viikkojen aikana. Mutta kuusi tulee aina vasta aattoaamuna! Arvaappa, miten lapsuuden kodissani toimittiin? :D Onneksi miehen kodissa on näiltä osin ollut aika samanmoinen systeemi, ei ole tarvinnut kinata. Ollaan molemmat samalta paikkakunnalta, vaikuttaisiko sekin asiaan..? Mutta joo, ehdottomasti olen sillä kannalla, että joulua voi pitää koko joulukuun. Välipäivinä se saakin sitten jo mennä.

    Ps. Anteeksi. Mutta. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että SITÄ SANAA mitä ekaa kertaa tuossa käytit, ei tulisi kenenkään käyttää ikinä koskaan missään. Että anna olla ensimmäinen ja viimeinen kerta!

    • krista
      9.12.2020 at 20:20

      Tuossa aattoaamun kuusen koristelussa on kyllä niiii-iiin sitä joulun taikaa! Se ois varmaan just se viimeinen silaus: jos kaiken muun koristelun vaikka tekisikin, ja sitä vielä pihtailisi, hmmm… Saas nähdä, maltetaanko :D Luultavasti ei :D

      Ja mä oon ihan samaa mieltä SIITÄ SANASTA :D Ihan pahaa teki kirjoittaa :D Lupaan, että en tee toiste! :D (aikanaan kovin usein tai ilman ironiaa) :D

  • A
    9.12.2020 at 15:50

    Mä olen näitä aikaisin aloittajia. Ainut sääntö on, että ennen halloweenia ja pyhäinpäivää ei joululaulut raikaa ;) Mutta heti sen jälkeen kyllä kaivan cd-hyllystä ylähyllyltä joululaululevyt helposti saataville. Meidän joulun valmistelun aikataulu menee niin, että pian halloweenin jälkeen laitetaan kausivalot keittiöön (silloin ilta jo pimenee niin aikaisin, että valoista on paljon iloa). Marraskuun aikana saatetaan myös paistaa ekat tortut ja avata piparipaketti ja glögipullo (näistä jälkimmäisistä en itse välitä, mutta lapsi tykkää).

    Kuusi meillä tulee perinteisesti vintiltä iloksi ekana adventtina (tänä vuonna viikkoa ennen, koska teki mieli). Samalla leviävät joulukoristeet ympäriinsä (aika maltillisesti niitä on, mutta kuitenkin). Mä niin rakastan olkkarin nurkassa lempeää loistettaan tuovaa kestokuustamme. Se on ihana hervoton koristeläjä :) Itsenäisyyspäivän traditioksi on (huimalla kahden vuoden otannalla) tullut piparitalon kasaus ja koristelu (viime vuonna leivottiin itse, tänä vuonna osat ostettiin valmiina). Eilen tuli vielä ruokatilauksen mukana Amaryllis, jonka nuppujen aukeamista odotellaan (hyasintit on nou-nou tässä taloudessa). Niin ja joulusuklaatkin on jo jemmattu kaappiin. Joululahjoja alettiin pikkuhiljaa tilata kotiin lokakuussa, nyt ovat pääosin jo yläkaapeissa paketoituna ja siitä kuusen alle tipotellaan (koska onhan se kiva se lahjakasa siellä kuusen alla), eli lahjatkin on osin ilmaantuneet ennen joulua (koska niitä ei pukki tuo, yllättäen kyllä lapsi 8,5v. on edelleen vahva uskossaan joulupukkiin, hämmentävää). Tämän jälkeen ei joulua enempää kotiin tulekaan ennen jouluviikkoa (jolloin toivottavasti saadaan ruokakauppatilaus napattua, muuten ollaan sit varmaan ilman ruokaa ;) … no ei vaiskaan, lähikaupoista ei ole koskaan ruoka loppunut joulun alla).

    Mutta mitä joulun jälkeen….no, silloin mä haluaisin purkaa joulun pois jo heti tapanina. Onhan niitä koristeita jo kuukausi katsottukin. Perhe ei niinkään ole yhtä nopea joulusta luopumisesta, mutta yleensä siinä vuoden vaihteen aikoihin siivotaan joulu pois. Ainoastaan kausivalot jää, ne otetaan pois sitten kun on enemmän aurinkoa…

    • krista
      10.12.2020 at 09:39

      Haa, teille on tullut amaryllis just samana päivänä ruokatilauksessa kuin meillekin! Vähän jännitti, että onkohan niitä tarjolla, mutta olihan niitä – ja tuli oikein hyvännäköinenkin, ihan samanlaisen olisin itse valinnut!

      Meillä tavallisesti loppiaisen tienoilla vähän putsaillaan joulua pois. Mutta satunnaiset jutut voi jäädä pidempäänkin, osa ympäri vuoden :D

  • Tilia
    9.12.2020 at 16:34

    Minä olen vissiin vielä niitä vanhan kansan ihmisiä, enkä ole yhtään joulukoristeita vielä antanut tuoda varastosta sisään. No, erilaisia valoja on kyllä jo ikkunoilla, niitä ei tarvitse odottaa jouluun asti, ja tänä vuonna laitoin synkän vuoden takia joulutähdenkin jo nyt ikkunaan, vaikka yleensä on laitettu vasta kuun puolivälissä tai isomman joulusiivouksen jälkeen. Joulukukkia ei ole vielä hankittu, mutta hankitaan kyllä. Yhtään en halua kaikkea tilpehööriä pyörimään pölyä keräämään ennen kuin on jonkinlainen viikkosiivousta isompi joulusiivous ehditty tehdä. Kuusi koristellaan aattoaamuna tai aatonaattona, riippuu vähän viikonpäivistä. Tänä vuonna ollaan töissä vielä aatonaattonakin, niin jää varmaan sitten aattoon. Ei ole todellakaan hankittu edes vielä kuusta, eihän se elävä kuusi kestä viikkoja huoneenlämmössä hyvänä enkä halua varisevaa kuusta aattona. Täällä on lapsilla lomaa loppiaiseen, joten ei kyllä välipäivinä vielä todellakaan joulua kuorita pois, olkoon ihan reilusti sinne Nuutin päivään asti.

    • krista
      10.12.2020 at 09:41

      Oiskohan tää just se perinteinen tapa – mun korvaan ainakin kuulostaisi just siltä! Vai onkohan alueellisia erojakin ollut myös silloin ennen, että koska joulua laitetaan… Mutta tuolla sun kuvaamalla rytmillä meilläkin lapsuudessa mentiin!

  • Oliver
    9.12.2020 at 16:54

    Meillä lapsuuden kodissa kuusi koristeltiin aina aatonaattoiltana ja sen jälkeen juotiin glögit ja ihasteltiin kuusta. Siitä alkoi joulu ja niin on (olisi) oikein ja arvollista, kuten kirkossa sanotaan. Nykyisin meillä lasten myötä kuusi koristellaan ihan viimeistään joulukuun puolivälissä, mutta se on toisaalta meillä ulkona, koska ei vietetä joulua kotona. En tiedä pystyisinkö taipumaan aikaiseen koristeluun jos kuusi olisi sisällä. Muita koristeita kyllä laitan ympäri kämppää jo ekasta adventista alkaen.

    • krista
      10.12.2020 at 09:42

      Tosi tunnelmalliselta kuulostaa tuo teidän lapsuustapa <3 Melkein tuota glögiäkin voisi muuten pitkittää tuonne asti, sehän on sellaista (mulle ainakin), että ihanalle maistuu ja sitten kyllästyy :D

  • Torey
    9.12.2020 at 17:33

    Mä alotan yleensä kuubn vaihteessa perus siivouksen yhteydessä tonttujen ripottelun. Nyt keittiörempan takia saan alotettua vasta viikonloppuna, mutta onneksi jo silloin!
    Meidän äitikin laittaa joulua jo heti joulukuun alussa. Kuusi (muovi) tuotiin vasta jonkin verran ennen joulua ja sitten oikea kuusi viime vuosina koristeltiin aaton aattona.

    Kuusi on viskattu pois sitten kun se varistaa niin, että hermo menee. Muuten koristeet siivoan sitten kun alkaa tuntua siltä, että tonttujen on aika siirtyä säilöön. Sille ei ole mitään tiettyä päivää. Mutta pitkälle tammikuuhun saavat olla. 😁

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

  • Veema
    9.12.2020 at 22:43

    Joulu on ihana ja sen pitkä, rento odotus tuo syksyyn niin paljon iloa. Varsinkin, kun on 10-vuotias joulun rakastaja tässä mukana ja 3-vuotiaskin hyvää vauhtia kasvamassa sellaiseksi. Tärkein oivallus on ollut se, että mitään ei ole pakko tehdä, mutta kaikkea voi, jos haluaa ☺️
    Syksy kun on niin pitkä, niin valothan ”laitettiin” parvekkeelle jo lokakuussa. Oikeastihan ne oli koko vuoden paikallaan 😅 mutta sitten vasta laitettiin päälle. Jotenkin perinteeksi on muodostunut se, että muita joulujuttuja ei tehdä ennen isänpäivää, mutta sen jälkeen alkaa kyllä ilmestyä glögit iltoihin. Ja marraskuun lopuilla lapsi kaivoi ensimmäiset koristeet esiin ja kyllä, omien sanojensa mukaan ”joulusti” tunnelmaa. Torttujakin on leivottu ja pipareita tehty. Tosin en ehkä leivo kumpaakaan enää enempää, vielä kun riittää syötävää. Vielä on joitain muita jouluherkkuja, joita lapset haluaa leipoa ja itselle tärkeä perinne on myös tehdä hiivaleipää iso määrä ja viedä sitä joulutervehdyksenä muutamille tuttavaperheille. Eilen koottiin piparkakkutalo.
    Mullekin kuusi oli pitkään tärkeä, mutta ympäristösyistä en tiedä pystynkö enää perustelemaan itselleni sen hankintaa. Vuokrapuuidea on kiva. Meillä on nyt joskus blogeista bongattu kuusiverho, saa nähdä riittääkö se lapsille. Muuten ehkä ensi vuonna kokeillaan vuokrapuuta. Mutta siis vielä on säästössä lisää aiempia kuusenkoristeita, joita lapset saa sitten ripustella pieneen ruukkukuuseen ja muihin viherkasveihin ja muuten laitella esille. Tämä tehtäneen joulusiivouksen jälkeen tai sitten jo ennen ☺️ Näin pikkuhiljaa tehden tuntuu, että iloa riittää pidempään. Sitä paitsi mä kuulun ehdottomasti siihen koulukuntaan, että tapaninpäivän jälkeen koristeet pois 😅 Uusi vuosi otetaan vastaan jo uuden vuoden kujein. Joten olisi kurjaa laittaa kaikki vain pariksi päivää esiin.
    Varsinkin nyt etätöissä on itselläkin iloa hauskoista koristeista. Mutta facebook muistutteli, että tätä marraskuun jouluistamista on tehty aiempinakin vuosina, joten kai se alkaa olla meidän perinne.

  • Aurinko
    10.12.2020 at 07:59

    Pitkään itsekin tein joulua niin miten olin lapsuudessa siihen tottunut. Kuusi koristeltiin meilläkin AINA aattona. Sitten jossain vaiheessa havahduin (vai olisikohan puoliso tästä maininnut) että meidän ei tarvitse viettää joulua niin kun lapsuudessa on aina tehty vaan omalla tavallamme. Aiemmin olin tehnyt mm. joulupöytään rosollia koska ”se kuuluu joulupöytään” vaikka emme siitä puolisomme kanssa edes välitä. Oli oikeastaan mahtavaa kun sai alkaa itse luomaan perinteitä ja niitä onkin jo muodostunut kivasti. Kuusen koristelu aaton kiireessä kun tuntui melkein työltä käyttöön tuli tapa että kuusi koristellaan sitten kun tulee sellainen fiilis. Tämä vuonna fiilis tuli jo marraskuun puolella ja en ole katunut tätä päivääkään. Joka päivä ihailen kuusta. Tämän toki mahdollistaa se että viime vuonna myönnyin ja hankimme tekokuusen.

  • Tuuli
    10.12.2020 at 09:56

    Täällä on joulufiilis kateissa – taas. Kai se osaltaan johtuu siitä, kun lapset on jo täysi-ikäisiä, niin ei ole enää pikkuisia intoilijoita kotona.
    Kausivaloja laitan jo lokakuussa ja ulko-oveen sain ripustettua kranssin joulukuun alussa. Mitään muuta ei sitten olekaan tehty.
    Kuusi laitetaan viimeistään aatonaattona, koska haluan että jouluaattona ei tarvi tehdä yhtikäs mitään, saa vaan olla ja nauttia tunnelmasta. Nykyään oon useimmiten laittanut kuusen joulua edeltävänä viikonloppuna, että jos meillä poikkeaa pakettien vaihtajia, niin onhan se mukavaa että on joulutunnelmaa. Ja kuusi on ehdottomasti loppiaiseen asti! Silloin sitten kaikki koristeet pois.
    Joululauluja kuuntelen lähinnä silloin, kun tuo 18v. joulunvihaaja ei ole kotona. En viitsi tahallani ärsyttää toista. 😉

  • Laura
    10.12.2020 at 18:01

    Marraskuun lopulla voi silleen hiljalleen laskeutua joulufiilikseen, mutta täysi joulutus alkaa 1.12. Me laitetaan omaan kotiin kuusi 1.päivä, mutta päästään lapsen kanssa myös kotikodin perinteisiin mukaan, sillä 23.päivä mennään koristelemaan kuusi mummulle&papalle samalla kun odotetaan kinkkua uunista 😊 meillä on kahdestaan muodostunut omia ”perinteitä” mutta sit on ihana kun mukana on ne tutut perinteet omasta lapsuudesta. ❤️

  • Anna
    10.12.2020 at 21:19

    Kekrinä laitetaan valot ulos ja olkipukki esille. Siitä pikkuhiljaa lisäillään kynttilöitä ja valoja (tähdet ja sähkökynttelikkö ensimmäisenä adventtina), mutta meillä kuusi tuodaan sisälle aatonaattona kun on lattiat imuroitu ja pesty ja olen saanut puhtaat ja ihanasti mäntysuovalta tuoksuvat matot lattioille (kuusen reitilla vasta kun se on tuotu). Silloin laitetaan myös ensimmäisiä koristeita. Paitsi että tänä vuonna lipsuin kun avasin ikkunan ja otin syksyn lehdet välistä pois niin samalla laitoin yhden pukin väliin, joten ehkä olen liukumassa johonkin tuntemattomaan etukäteisjouluun xD
    Minä kuulun kuitenkin myös niihin jotka loppiaisena ovat jo totaalisen kyllästyneitä joulupukkeihin, tonttuihin ja kuusestakin haluan riisua koristeet pois vaikka itse puu saa seistä pidempäänkin jos se ei varise hurjasti. Pelkään vähän että jos aloitan joulun jo kuun alussa niin viimeistään tapaninpäivänä olisin heivaamassa kuusta pihalle ja koristeita laatikoihin x’D Hyvässä tapauksessa jouluni kestäisikin pidempään, mutta huonossa kävisi juuri noin.
    Huomenna kuitenkin väsään piparitaikinan ja viikonloppuna leivotaan piparit. Ehtii se koristemassa jähmettyä hyvin kovaksi ennen joulua.

  • MildE
    11.12.2020 at 17:17

    Meille puoliväli on sopiva eli joulukuun alussa laittelen kausivalot. Joululahjoja olen bongaillut pitkin syksyä, tänä vuonna viimeiset ostin tiistaina ja Postitin kummilapsille. Kuusi laitetaan tänä vuonna viikonloppuna ennen joulua koska työt vielä aaton aattona. Onneksi jouluviikonloppu on vapaata.

  • Teresa
    11.12.2020 at 17:21

    Ehdottomasti joulun fiilistely aloitetaan aikaisin marraskuussa. Joulu on kerran vuodessa vaan joten pitää siitä ottaa kaikki ilo irti ja nimenomaan kaikki jouluvalot,koristeet, kynttilät ym. Tuo ihanaa valoa ja tunnelmaa suomen pimeyden keskelle. Mä oon muutenki se meidän perheen ”jouluhullu” joka ostaa lahjoja ihan liikaa kaikille ja pöydät notkuu erilaisia ruokia ja leivonnaisia 😁

  • Heya
    13.12.2020 at 01:55

    Meillä kuusi koristellaan aattona. Viime vuonna se sai olla tammikuun loppuun (!) asti, koska ei varissut yhtään ja oli niin kaunis, ettei siitä raskinut luopua. :)