Lukuvuosi vaihtui ja vuoden 2025 aikana luettujen kirjojen määräksi tuli 30 kpl, aika hyvä! Muutamia niistä tahkosin tosi pitkään: kevään ”urakka” oli se loputtoman raskas (mutta palkitseva) Fernando Aramburun Äidinmaa, syksyllä puolestaan olin (eri tavalla) jumissa Fiona Valpyn Rue Cardinalen ompelijattaret. Se puolestaan ei ollut yhtään raskas, mutta jotenkin vaan en saanut sitä kunnolla vauhtiin vaan lukeminen kesti monta kuukautta.
Mutta 30 kirjaa silti, jee!
Tässä niistä (ja osa jo tämän vuoden puolella) yhdeksän viimeisintä:
1. Kristin Hannah: Sodan sisaret
suomennos: Karoliina Timonen
lainattu kirjastosta
Viime vuoden (ja monen muunkin vuoden) ylivoimainen ykkönen, aivan huikea kirja! Olen rakastanut Kristin Hannahin muitakin kirjoja (Satakieli, Tomun ja tuulen maa, Alaskan taivaan alla, Sisarten kesken) ja tämä Sodan sisaret nyt kiilasi ihan kärkeen tai ainakin aiemman ykkössuosikkini Satakielen rinnalle.

Sodan sisaret on kyllä sellainen ”kaikkien kannattaa lukea tämä” -kirja. Joo, kirja oli osittain (etenkin alkupuolella) hyvinkin raaka, mutta samanaikaisesti se avasi sellaisen puolen, jota ennen ei ole tullut ajatelleeksikaan: amerikkalaisten naisten osuuden rintamalla Vietnamin sodassa. ”Ei Vietnamissa ollut naisia”, saavat kirjan päähenkilöt useaan otteeseen kuulla. Mutta kun oli, sairaanhoitajina!
Kirjan vavisuttavinta antia on ymmärrys siitä, miten naiset lähtivät rintamalle ajatellen tekevänsä jotain isänmaallista ja suurta. Kokevat siellä sanoinkuvaamattomia kauheuksia – ja kotiin palatessa ei olekaan vastassa sankarien vastaanotto vaan halveksunta ja päälle sylkeminen, kun asenteet sotaa kohtaan muuttuivat kotimaassa. Puhumattakaan kaikista niistä traumoista, joita mukanaan kantaa.
Sodan sisaret kertoo siis paitsi sodasta myös sodanjälkeisestä ajasta ja tunnelmista kotimaassa. Alkuun olin harmissani, kun osuus Vietnamista päättyi, mutta oikeastaan Amerikkaan paluun jälkeinen osuus lopulta ikään kuin kokosi kirjan merkittävyyden.
Huikea, raaka ja raju kertomus, vau!
2. Lucinda Riley: Särkynyt sävel
suomennos: Hilkka Pekkanen
saatu läheiseltä joululahjaksi
Mmmmmitä: Rileyn kirja, jossa ei ole eri aikatasoissa tapahtuvaa menneiden sukupolvien mysteerin selvittelyä!
Kun siitä yli pääsin, oli tässäkin ihan kelpo-Riley. Ei mikään hänen kärkimestariteoksensa, mutta ehdottomasti juuri sellainen otteeseensa nappaava ja hyvää vetävää luettavaa.

Tämähän on silleen jännä ilmiö, että Rileyltä ilmestyy jatkuvasti uusia kirjoja, vaikka hän menehtyi jo useampi vuosi sitten. Myös tämä kirja on siis Lucinda Rileyn pojan Harry Whittakerin uudelleenkirjoittama kirja. Tämä on itse asiassa julkaistu aiemmin suomeksikin, nimellä Ilman sinua vuonna 1999. Olisipa joskus jännä vertailla vanhaa ja päivitettyä versiota!
Kirjan tarinassa 60-luvun irlantilaisen pikkukaupungin nuoret rakastavaiset lähtevät Lontooseen: poika pyrkii muusikoksi ja tyttö päätyy mallin uralle. Alkutilanteesta kuitenkin jo selviää, että 80-luvulle tultaessa joku on ollut pitkään vankilassa, mitäköhän on tapahtunut – haa, tavallaan menneisyyden selvittelyä toki sekin, vaikka ei sukupolvelta toiselle tässä periydykään.
Ihan hyvää luettavaa siis Rileyn ystäville!
Nyt olen tainnut lukea kaikki käännetyt Rileyt. (kuinkakohan monta kertaa olen ajatellut näin ja aina pompsahtaa uusi kirja) Voisin joskus tehdä niistä sellaisen kokoelmapostauksen!
3. Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä
suomennus: Aila Herronen
lainattu kirjastosta
Tätä minulle suositeltiin – mutta ensikokeilulta se jäi minulla kesken. Kirjan ensimmäiset muutamat kymmenet sivut nimittäin niii-iiin enteilivät maagista realismia (jolle olen akuutisti allerginen), että epäilin, että kohta tässä kuitenkin koirat tai sypressipuut puhuvat.

No, joulun aikaan ei sitten ollut muuta lukemista, joten yritin uudestaan. Ja siis wohoo sehän sit lähti! Kirja oli itse asiassa ihan älyttömän hyvä, eikä hei yhtään puhuvaa koiraa tai puuta!
Tarinassa metsässä asuva (saksalaisperheestä kaapattu) nuori nainen auttaa juutalaispakolaisia selviämään metsäolosuhteissa. Huikean hieno ja tosi todentuntuinen, ja tositapahtumista (juutalaisten pakeneminen Keski-Euroopan metsiin) se oli innoituksensa saanutkin. Vähän epärealistisia aineksia tosin oli mukana, mutta ne eivät itseäni oikeastaan ollenkaan häirinneet. Kunhan ei ole niitä puhuvia koiria, ha!
Sama kirjailija on kirjoittanut myös kirjan Unohdettujen nimien kirja. Laitoin varaukseen kirjastosta!
4. Jojo Moyes: Riikinkukon paratiisi
suomennos: Riina Vuokko
lainattu kirjastosta
Haa, Moyesin kanssa on muuten sama: aina olen ajatellut, että NYT olen lukenut kaikki käännetyt, mutta niin vaan ilmestyy taas uusi! No mutta Moyes on elossa ja ilmeisen tuottelias, joten se ei ole siinä mielessä kovin kummallista.

Moyesillahan on mun tulkinnan mukaan kahdenlaisia kirjoja: toiset sijoittuvat historialliseen ympäristöön (mun lempparit, kuten Ne, jotka ymmärtävät kauneutta ja Ole niin kiltti, älä rakasta häntä) sekä perustason hyvät, kuten Kuinka painovoimaa uhmataan, Parillisia ja parittomia, Kerro minulle jotain hyvää, Jos olisit tässä, Elä rohkeasti, Tähtien antaja, Morsianten laiva, Yömusiikkia, Lainakengissä ja Hopealahti sekä Yksinäisten sydänten talo. Tulikohan siinä kaikki…? Menee jo sekaisin! Mutta kaikissa on yhteistä Moyesin koukuttava kirjoittamisen taito, osassa vaan enemmän syvyyttä kuin toisissa.
Tämä Riikinkukon paratiisi on vähän siinä välissä: tässäkin on nykyajan lisäksi mukana 60-luku ja nykyajan päähenkilönaisen huikentelevaisen äidin historia. Nykyajan päähenkilö palaa siis kotikaupunkiinsa ja perustaa sinne kahvilan. Hän kantaa kuitenkin äitinsä menneisyyttä taakkanaan. Suurimmaksi osaksi kirjan teema on varmaan sellainen nykyihmisen elämän solmujen selvitteleminen, oikein sellainen hotkittavanluettava sellainen.
5. Tiina Kristofferson & Vesa-Matti Toivonen: Nämä sanat ovat vain sinulle
arvostelukappale saatu: Bazar
Tästä kirjasta sain arvostelukappaleen kustantajalta, ja onneksi sain! Koska minulla on tämä päänsisäinen ennakkoluulo kotimaisista (ja Suomeen sijoittuvista) kirjoista, tämä kirja olisi muuten melko varmasti jäänyt lukematta! Vaikka tämähän oli oikein hyvä ja sellainen aika hotkaistava; luin tämän joulun päivinä parissa päivässä.

Osa tarinasta sijoittu nyky-Helsinkiin: viisikymppisen päähenkilönaisen kirjankustantamo on vaikeuksissa ja muutenkin elämä tuntuu olevan sellaisessa ahdistuksen sumpussa. Toisessa aikatasossa puolestaan ollaan itävaltalaisessa alppisairaalassa, jossa natsit tekevät kammottavia asioita. Millainen osuus (öööh, ei itse asiassa päähenkilön omalla vaan päähenkilön työkaverin) isoisoenolla oli tapahtumiin?
Sama kaksikko Kristofferson & Toivonen (sisarukset muuten) on näköjään kirjoittanut hyvänmielenkirjan nimeltään Kangaskauppa joen varrella. Sen voisinkin ottaa kuunteluun äänikirjana!
6. Emma Hamberg: Au revoir ja näkemiin, Agneta
suomentaja: Saara Kurkela
kuunneltu äänikirjana
lukija: Vuokko Hovatta
Oi, Agneta ja ystävät, olipa kiva saada teidät takaisin!

Muutama vuosi sitten kuuntelin äänikirjana Agnetan ykkösosan, Je m’appelle Agneta. Ja nyt viisikymppisen ruotsalaisen Agnetan elämä jatkui ranskalaisessa pikkukylässä, ja olipa jotenkin ihan yllättävän ihana ”saada takaisin” kaikki aiemmasta kirjasta tutut henkilöhahmot. Melkein tuntui, että tykkäsin tästä kakkoskirjasta enemmän! (mutta toki vaatii sen, että ykkösen lukee/kuuntelee ensin)
Ja siis Vuokko Hovatta sopi ihan älyttömän hyvin tähän lukijaksi. Hänestä on itse asiasta tullut ihan ehdottomasti mun lempilukija tämäntyyppisissä kirjoissa!
7. Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret
suomennos: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen
lainattu kirjastosta
Tän kirjan lukeminen kesti mulla pit-kääään. Ja syy ei ollut sellainen, että kirja olisi ollut jotenkin raskas. Mutta ehkä mä oon vaan lukenut niin monta tämäntyyppistä kirjaa, että en saa enää ihan innostuttua, jos kirjassa ei ole jotain ihan poikkeuksellisen koukuttavaa.

Fiona Valpy menee mulla muuten helposti sekaisin alla olevan Soraya Lanen kanssa. yritän muistaa: Valpy on näistä se parempi, Lane on niitä Riley-plagiaatteja. Mun aiemmat Fiona Valpyltä lukemani kirjat (Sypressisokkelo, Casablancan tarinankertoja) ovat olleet ihan ok-hyviä mutta eivät tajunnanräjäyttäviä. Sellainen oli myös Rue Cardinalen ompelijattaret.
Eli taas ollaan 40-luvulla, kuten mun kirjoissa about aina, ja natsit ovat ottaneet Pariisin valtaansa. Tarinassa kolme ompelijaa toimii kukin tavallaan: joku osallistuu vastarintaliikkeen toimintaan, toinen rakastuu sakasalaiseen upseeriin ja niin edelleen. Tarinaa keritään auki taas nykyajasta käsin, kun ompelijan lapsenlapsi saapuu Pariisiin menneisyyden tapahtumia selvittämään.
8. Soraya Lane: Safiiritytär
suomennos: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveröinen
lainattu kirjastosta
Samat kääntäjät muuten kuin Valpylla! Sekö nämä mun mielessä sekoittaa, vai kansikuvat, en tiedä… Mutta tämä Soraya Lane on nyt se ”Rileyn seitsemän sisarta” -kopiokirjailija, Lanella siis myös ”kadonneet tyttäret” -sarja ja miten nyt ihan hups vaan sattumalta tässäkin on seitsemän tytärtä ja niin edelleen.

Tämä Lane on sillä tavalla hassu juttu minulla, että mua samaan aikaan ärsyttää tämä samankaltaisuus, mutta sitten huomaan kuitenkin lukevani näitä. Ehkä siksi, että näitä on usein kirjaston hyllyssä esillä tarjolla! Nämä ovat myös helposti lukaistavia, ehkä siinä toinen syy. Mutta koko ajan vähän nyppii silti, ha!
Olen siis lukenut aiemmin Italialaisen tyttären, Kuubalaisen tyttären, ja nyt tämä Safiiritytär. Kreikkalainen tytär on just nyt lainassa ja aloitan sen seuraavaksi. Varmaan luen loputkin ja katsotaan, loppuuko ärsyyntyminen missään vaiheessa.
Mutta joo tässä Safiirityttäressä (jännä, ettei tässä kirjan nimessä ole maata tai kaupunkia niin kuin muissa nimissä) ollaan Genevenjärven maisemissa, ja nykynaisen menneisyydestä saama vihje on vaaleanpunainen safiiri, joka on peräisin Italian kuningasperheeltä. Niinpä taas selvitellään, miten tämä safiirivihje on päätynyt naimattomien naisten asuntolaan eli mitä menneisyydessä on tapahtunut.
9. Siri Ostli: Uusien alkujen joulukalenteri
suomennos: Aino Ahonen
kuunneltu äänikirjana
lukija: Minttu Mustakallio
Joulun alla kuuntelin äänikirjoina kaksi tällaista jouluaiheista ”feel good” -tyyppistä kirjaa. Molemmat samantyyppisiä (miehensä jättämäksi tullut nainen rakentelee palasista uutta elämää) olivat ihan ok, mutta tämä oli niistä se parempi.

Sellaista viihdyttävää kuunneltavaa ja kivoja henkilöhahmoja, aika ennalta-arvattavaa, mutta sehän ei tällaisissa mitään haittaa. Tämä oli ensimmäinen kuuntelemani Minttu Mustakallion lukema kirja. Odotukset olivat kovat, mutta täytyy vaan sanoa, että ei ole Vuokko Hovatan voittanutta lukijana!
10. Mia Ahl: Yllätyspukki
suomennos: Christine Thorel
kuunneltu äänikirjana
lukija: Riina Tikkanen
Ja tämä oli se toinen samantyyppinen joulu-ero-voimaantumis kirja. Tässä oli toista kirjaa enemmän vähän sellaisia vaivaannuttavia kohtia (strippaava joulupukki, nooouh) eikä lukijakaan minun ihan varauksetta iskenyt, mutta just tuolleen autossa joulun alla kuunneltuna oikein hyvää kuunteluviihdettä! Kirjana ei tulisi luettua, mutta äänikirjana sellaista sopivan yksinkertaista.
Lisäksi tämä oli muuten mun eka kokeilu ”vuodenaikakirjojen” kanssa, en ole ennen tällaista kokeillut. Tuntui ihan kivalta kuunnella jouluun sijoittuvia kirjoja joulun alla – vaikka nämä erovoimaantumiskirjoja molemmat olivatkin eikä se nyt varsinaiseti itselle ajankohtainen jouluaihe ollut, ha.

No siinpä taas kymmenen!
Tuttu kysymys: oliko tuttuja kirjoja joukossa? Ootko lukenut ja olitko samaa mieltä! Myös suositukset taas alle tervetulleita!



1 Comment
A
23.1.2026 at 15:14Ei tuttuja kirjoja :) Äänikirjojen lukijoista kuitenkin sellainen sananen, että on tosi iso vaikutus. Mulla jostain syystä miespuoliset lukijat toimii paremmin (en tiiä miksi näin on, mutta näin on). Mun lempilukija on Jukka Pitkänen ja äänikirjojen valinnan strategia on se, että etsin hänen lukemanaan jotain uutta (onneksi näitä löytyy paljon). Ylipäänsä valitsen kuunneltavaksi sellaisia kirjoja, joita en lue (poikkeuksena tähän tosin kuuntelin Antti Holman lukemana Täällä pohjantähden alla (ensisijaisesti halusin kerrata millaisia raakuuksia siinä on, että suosittelenko 13-vuotiaalle, mutta kyllähän se tarina tuntien kuluessa taas vei mukanaan). Äänikirjat myös kuuntelen 1x-nopeudella, koska se on mulle yhden sortin meditaatiota, hidastempoinen kirja ja kävely :) Kuuntelen siis äänikirjoja lähinnä kävellessä työmatkoja näin talvella ja bussissa istuessa.
—
Kirjasuosituksena, oiskohan Anthony Doerrin ”Kaikki se valo jota emme näe” https://www.wsoy.fi/kirjat/kaikki-se-valo-jota-emme-nae/ sun makuun? Tykkäsin tästä kovasti kuunneltuna (niin paljon, että harkitsen sen hankkimista omaan kirjahyllyyn). Myös saman kirjailijan ”Taivaanrannan taa” palkitsi (ts. useam aikalinjan tarinoiden seuraaminen oli haastavaa alussa, mutta langat punoutuivat mahtavasti yhteen).