”Missä minun valoni on?”, kysyi Silva tänään aamuhämärässä auton takapenkiltä.
”Ai mikä valo?”, minä ihmettelin.
”No aurinko tietysti”, tirppa vastasi.
”Se ei ole vielä noussut, on niin aikaista. Aurinko nousee näin talvella myöhempään”, minä selitin.
”Se on varmaan vielä nukkumassa, kun sitä väsyttää niin paljon”, tirppa totesi.
”Mmm niin.”
”Se nukkuu aika pitkiä päikkäreitä varmaan”, tirppa jatkoi.
”Itse asiassa nyt on ollut yö. Silloin aurinko on piilossa. Mutta aamuisin se nousee ja illalla laskee. Päikkäriaikaan se on kyllä taivaalla, jos se ei ole pilvien takana piilossa”, minä selitin.
”Niin. Kun se on aika ujo.”
Hetken tauko. Sitten ajattelin, että no hitsi mä yritän selittää.
”Arvaapa mitä, kulta? Ihan oikeasti-oikeastihan se aurinko on aina siellä taivaalla. Se on paikoillaan ja maapallo pyörii. Silloin, kun maapallo kääntyy niin, että aurinko tulee näkyviin – silloin tulee aamu”, minä yritin kuvailla.
”Aaaa, se onkin MAAPALLO, joka kääntyy niin, että aurinko tulee näkyviin”, tirppa hoksasi.
”Kyllä, niin se on. Kun sehän pyörii”, minä vahvistin.
”Joo se pyörii ja pyörii ja sitten se kääntyy. Ja silloin se aurinko sitten herää ja syö aamupalaa ja leikkii vähän, ja sitten se alkaa reippaasti paistamaan!”
I rest my case.
”Miten mä sitten voisin nähdä sen maapallon?”, tirppa hetken päästä kysyi.
”No me nähdään sitä tavallaan koko ajan. Tuo maa on sitä maapalloa, se on sitä kuorta. Me ei vaan nähdä sitä kokonaan, kun se on niin valtavan iso.”
”Olisipa hurjan hienoa nähdä se maapallo joskus ihan kokonaan”, tirppa haaveili.
”Me voitais katsella vaikka kuvia siitä joskus. Lentokoneestakaan sitä ei näe, pitää mennä vielä kauemmas. Ihan avaruuteen asti.”
”Jos musta tulee astronautti isona, niin sitten mä voisin nähdä sen!”
”No niin voisit!”
”Mä haluan, että musta tulee astronautti isona!”
”Voi susta vaikka tulla.”
(kuvituskuvan tarina myöhemmin)
”Voisiko lapsikin olla astronautti?”
”Ei kyllä voi. Aikuiset vaan. Koska pitää osata ajaa sitä avaruusrakettia.”
”Jos ei osais ajaa, se vois jäädä jumiin vaikka kuuhun!”
”No niin vois. Ensin pitäis opetella ajamaan sitä rakettia.”
”Mutta hei, mä keksin! Kyllä lapsikin voi olla astronautti!”
”Ai jaa, ai miten?”
”Tehdään vaan tarpeeksi pieni astronautin puku!”
*******
Aijaijai mä rakastan näitä keskusteluita 3-vuotiaan kanssa! <3
PS. Kuvituskuvasta: ei, meillä ei ole tuollaista. Blogin kuvissa oli loppuvuonna jotain vikaa; ne eivät tulleet millään näkyviin. Laitoin viestiä ylläpidolle (?) ja he lupasivat korjata asian. Korjasivatkin – ja samalla blogin kuva-arkistoon oli ilmestynyt mystinen kuva Millennium Falconista :D Pöydän pinnasta ja kahvikupista päätellen ehkä jonkun työpöydällä…? :) Terkkuja Seravolle! :D
26
anmini
19.1.2016 at 13:03Meillä kanssa 2 ja puolvee yrittää hahmottaa tätä maailmankaikkeutta. Mieletöntä seurata kuinka pienikin ymmärtää jo noin isoja asioita.
krista
19.1.2016 at 15:16Niinpä! …ja sitten toisaalta toteaakin kaiken ymmärtämisen päälle, että ”sit se aurinko syö lettuja aamupalaksi” <3 Mutta se onkin just ihanaa - lapsen maailma! Todellisuuden hahmotaminen ja mielikuvitus eivät sulje pois toisiaan <3
Anmini
19.1.2016 at 22:43Sehän se lapsen maailmassa on just se hienous. Asiat voi olla samaan aikaan tarua ja totta! Ja arkisten asioiden ympärille, kuten auringonnousulle, voi rakentaa hienon tarinan ympärille. ”Aurinko, aurinko lettuja maistaa…” -loru lienee Silvalle tuttu?
Sanna
19.1.2016 at 13:18Kiitos kuvaterveisistä! Ylläpito osaa yllättää monella tavalla ;) Yritin etsiskellä syyllistä, olisikohan meidän Antti rakennellut joululomalla legoja kaikessa hiljaisuudessa – pöydästä ja kupista päätellen ei sentään toimistolla!
Seravolta siis terveiset takaisin, hyvä että ongelma korjaantui! Ja seuraavaksi Silva pohtimaan vaikeita kysymyksiä koodauskurssille? :)
Silmukan saalistaja
19.1.2016 at 13:24Ihana keskustelu! Meillä 4-v halusi katsella elokuvaa, jossa kerrottiin universumin synnystä. Se oli engalnninkielistä, mutta parhaamme mukaan yritettiin selittää miehen kanssa asiat pojalle. Hassua, että itselle oli vaikea ymmärtää teoria, että kaikki on lähtenyt liikkeelle nuppineulanpäätä piememmästä pallosta, joka on alkanut kasvamaan, mutta poika ei ihmetellyt tätä lainkaan, vaan imi kaiken tiedon, minkä selitimme :D Siinä vaiheessa jätimme, kyllä elokuvan kesken, kun siinä alettiin kertomaan kaikista uhkakuvista, mitkä maapalloa uhkaa. Mutta siis tuo pienen ihmisen tiedon jano ja kyky ymmärtää asioita (tosin joskus itietysti ihan omalla tavallaan) on aina yhtä hämmästyttävää :)
Vannikkila
19.1.2016 at 13:25Sannan kommenttiin liittyen, jokos Silvalla on Hello Ruby -kirja? :D
–
Mut asiaan, ai että mä odotan vaan kun tuon meidän pojan sanavarasto alkaa riittämään sen pään sisäisen maailman kertomiseen <3 Oon aina ihaillut Tirpan sanavalmiutta, katsotaan saadaanko tästä meidän etelä-karjalaisesta hölpöttäjää (kovasti kyllä siltä näyttää ;)
krista
19.1.2016 at 21:10Heti piti mennä googlaamaan! Ei siis ole – vielä :)
Joelhan joskus ennen Silvan syntymää oli sitä mieltä, että se alkaa opettaa sille jollain-ja-jollain metodilla matematiikkaa kaksi(vai neljä?)vuotiaana. Jos se oli 2-vuotiaana, se on jo myöhässä. 4-vuotisaloittamiseen on vielä muutama kuukausi aikaa :)
Maria87
19.1.2016 at 13:53Juu tuttua on. Kesällä kolme täyttänyt poika kävi kovaa mietintää syksyllä siitä, miten hemmetissä me kaikki voidaan olla maapallolla. Joka kerta kun lähdimme ajamaan autolla johonkin, alkoi takapenkiltä sarjatulena kysymyksiä: ”Siis ollaanko me nytkin maapallolla? Ja nuo kaikki talot kanssa? Onko mummu ja pappakin maapallolla? Ja nuo autot tuolla? Miksi tuo kuu seuraa meitä?” jnejne. Heh, itselle jäänyt mieleen kun lapsena iloisesti myös totesin auton kyydissä kuun seuraavan meidän autoa ja isä yritti selittää ettei kuu liiku mihinkään. Suutuin siitä isälle ja ihmettelin miten voi olla niin pöljä ettei sen vertaa ymmärrä kun ikkunasta näkyi kuinka kuu liukui mukana hurjaa vauhtia :D
Antti Kuosmanen
19.1.2016 at 13:57Kappas joo! Kovin tutun näköinen Millennium Falcon -Legohan se siinä. Taisi jäädä testikuva blogin kuva-arkistoon korjauksen jäljiltä. (hups)
Terkkuja täältä Seravolta takaisin 3-vuotiaalle tulevalle astronautille! :)
krista
19.1.2016 at 15:17Hahaa, syyllinen löytyi! Mä hihittelin tuolle kuvalle jo silloin sen nähdessäni – nyt tuli sopiva sauma käyttää sen, kun mietin avaruuskuvitusta :D Kuvakrediitit siis sinne! :)
piupali
19.1.2016 at 14:42Mun kolmevee yksi ilta astui ovesta ulos, katsoi taivaalle ja kiljaisi: MÄ NÄEN AVARUUDEN, ÄITI KATO AVARUUS!!! Tarkoitti avaruusalusta, lentokone oli juuri laskeutumassa kaupungin toisella puolella olevalle lentokentälle.
Atro Niiniluoto
19.1.2016 at 14:46Olen kuullut, että pimeällä aurinko ei nuku, vaan väistyy tähtien tieltä.
krista
19.1.2016 at 15:09Kaunis ajatus!
a
19.1.2016 at 20:24Mä olen keskustellut evoluutiosta lapsen (kohta 4v.) kanssa, aika veikeitä keskusteluja. Ehkä vielä vähän hakusessa se lopullunen idea, mutta getting there.
Mut luonnontieteellisiä kysymyksiä haastavampia on uskontoon liittyvät keskustelut. Niitä kun on piti nyt joulun alla aika paljon käsitellä ”äiti,miksi tuossa lauletaan että ”Jeesus syntyy uudelleen, eihän uudelleen voi syntyä?”… Jeesus-vauva oli muutenkin paljon tapetilla joulun alla. Hiukkasen on vaikeaa selittää jouluevankeliumin tarinaa, kun jumalan käsitteen selittäminen on aika haastavaa mulle henk.koht. (muuten kun että jotkut uskoo…johonkin), siis kun siitä jää aika paljon taustaperustelua pois (siis tyyliin ”öö, Maria ja Joosef meni Beetlehemiin ja sit siellä olikin kaikki hotellit täynnä…ja sit se Jeesus syntyi ja tähti loisti ja itämaan tietäjät toi sille lahjoja…ja öö, siinäpä se about ja sit jotkut viettää joulua Jeesus-vauvan synttärinä…vaikka ei se kyllä ihan oikeasti tainnut edes syntyä joulun aikaan”…*damn* lisäkysymystulva). No joo, mutta näillä taustoituksilla lapsi oli tyytyväinen, että Jeesus-vauva on tosi jees ja sit ratikassa käytiin keskustelu Lucian päivän aikoihin: Lapsi ”onko tänään sen Lucian synttärit”, mä ”no, joo kai sen voi niin ajatella”, Lapsi ”äiti, eiks ookin niin että jouluna vietetään sen Jeesuksen synttäreitä…eikun nyt mä sekotin, kun eihän vauvoilla oo synttäreitä kun niillä on nimiäiset”. Pikkasen meinasin revetä tossa nimiäiskohdassa, pieni pakana-lapseni on kyllä ihana :)
krista
19.1.2016 at 21:08Apua, nämä ovat edessä meilläkin! :) Mä haluaisin delegoida nuo vastaukset Joelille – sehän tässä asiassa se tiukkis on, mutta sitten toisaalta pelkään, miten se asian esittää :D Me säästyttiin tältä vielä tänä jouluna, varmaan osittain siksi, että oltiin reissulla joulunalusaika. Ens vuonna tää sit luultavasti edessä :)
–
Ihana tuon nimiäisjuttu! :D
Karin
20.1.2016 at 01:43Mä oon vaan ajatellut, että toi ”Jeesuslapsi syntyy uudelleen” tarkoittaa että ihmisten mielissä, kun juhlitaan sitä syntymäpäivää.
Se ylösnousemusjuttu voikin sitten olla vaikeampi selittää, kun siinä mennään alueelle, jossa kyse on uskosta. Toiset uskovat ja toiset eivät. Tarinat kertovat, mutta kukaan meistä ole elänyt silloin.
Karin
20.1.2016 at 01:44Tai siis, toki aina uskonnossa on kyse uskosta, mutta tiettävästi Jeesus oli oikea henkilö joka eli pari tuhatta vuotta sitten.
Puumis
21.1.2016 at 18:01Eipä noin pienet lapset kai vielä osaa vertauskuvallista kerrontaa hahmottaakaan (miten muistelisin että vasta n. 12-vuotiaana), eli jos kerrotaan ylösnousemuksesta niin lapsi uskoo vaan, että se nousi konkreettisesti ylös ja meni sitten taivaaseen, vähän kuin sängystä noustaisiin ja mentäisiin aamupalalle. :)
cpop
19.1.2016 at 21:36Ihanaa! Meillä käydään välillä myös keskustelua avaruudesta ja se on kyllä aika hitti juttu.. Olen ostanut joskus kirpparilta sellaisia jotain disney kuvitettuja kirjoja joissa käydään kaikenlaisia asioita läpi ja meillä on kirjat säistä ja vuodenajoista, kulkuneuvoista ja sitten avaruudesta! Ne on ihan kivoja kun niissä on ihan vain yksinkertaisia tietojuttuja, jotka lastakin kiinnostaa. Esim. se että aurinko on tähti, on ollut aika ihmeellinen asia mitä eilen liikkari matkalla mietittiin samalla kun katseltiin -30 asteen pakkasen kirkastamaa taivasta.
Kirjastosta lainasin joskus jonkun tosi hienon avaruuskirjan myös, siinä oli luukkuja ja vaikka mitä, mutten kyllä yhtään muista sen kirjan nimeä. Silloin me käytiin vähän samankaltainen keskustelu siitä ettei lapsi voi valitettavasti olla astronautti :D En nyt ihan tarkalleen muista, mutta keskustelu meni abouttisrallaa näin:
”Minä haluan lentää tuollaisella raketilla!”
”No sitten sinä voit vaikka opiskella astronautiksi”
”Sitten minä lennän rakettia. Mennäänkö huomenna lentämään raketilla?”
”No valitettavasti se ei taida onnistua”
”Miksi?”
”Koska raketteja saa lentää vain astronautit”
”Minä voin olla astronautti”
”Sitten voit, kun olet aikuinen, koska lapset ei vielä saa lentää rakettia”
”Äiti lentää rakettia”
”No minä en kyllä ole astronautti, mutta sinä voit opiskella astronautiksi ja sitten lentää raketilla! Sinä voit opiskella ihan miksi vain haluat!”
”En minä kyllä halua olla astronautti.. Minä haluan olla lääkäri.”
:DD
Kuu on myös kova juttu. Tänäänkin hän säikäytti jalankulkijan kun yhtäkkiä huusi täyttä kurkkua”KATSOKAA!!” ja osoitti taivaalle.. ”SE ON KUU! VAU! SE ON HIENO!”. Ja hän totesi yhdelle ohittavalle mummelille spontaanisti ”Me asutaan maassa.” :DD
Iitanen
20.1.2016 at 10:12Pitäisiköhän teidän järjestää Isyyspakkauksen Tommin kanssa lapsitreffit Heurekaan :D
elppis
20.1.2016 at 11:59Meillä on keskusteltu, että silloin kun täällä on yö niin kenguruiden kotimaassa on päivä. Sitten pari kuukautta myöhemmin 4v halusi katsella karttapallosta eri maita, ja varsinkin sitä missä ne kengurut on. Hyvin muisti..
Neiti Nimetön
20.1.2016 at 21:26Kolmivuotiaat on mahtavia!
E: ”Mamma, minä en eilen illalla saanut nukuttua.”
M: ”Ai? Miksi?”
E: ”No kun revontuli huiskutteli ikkunassa suoraan minun silmään!”
M: ”Hmm?”
E: ”Ja sitten minä hiivin ikkunaan huiskuttelemaan sille takaisin!”
Voi olla satua tai pitää paikkansa, näistä jutuista ei voi koskaan olla aivan varma. :D Komeat revontulet kyllä oli eilen taivaalla. Huomenna loppuu kaamos ja aurinko kipuaa horisontin ylle – odotan mielenkiinnolla siitä riittävää keskustelua.
Ande
22.1.2016 at 10:44No tämähän on varmaankin Pakkanen paukuttaa -laulusta :)