Neljä kirjaa: vuodenvaihteessa luettua

Lukuvuosi päättyi ja uusi alkoi: tai siis lukemisen vuosi.

Se oli määrällisesti sellainen aika keskinkertainen, mutta sisällöllisesti oikein hyvä. Hei voisinpa tehdä omana postaukseenaan vielä listan viime vuoden aikana luetuista – siitä lisää myöhemmin!

Ja lukumääräksi kirjattakoon 23 kirjaa vuonna 2024. Itse asiassa se on ihan sama kuin vuonna 2023: silloin kirjasin laskutavasta riippuen lukusaldoksi 22-24 kirjaa. Jos vuodessa on 52 viikkoa, tuo lukutahti tarkoittaa noin yhtä kirjaa per 2 viikkoa. Sellaiselta tahdilta se tuntuukin – itse asiassa noin ajateltuna oikein hyvä!

Vuodenvaihteen neljä kirjaa olivat kaikki oikein hyviä, ihan vuoden 2024 parhaasta päästä. Näistä minkään kanssa ei tarvinnut taistella, vaan tarinat vetivät imuunsa alusta asti. Tässäpä taas pienet kuvaukset neljästä tuoreimmasta luetusta, jonkinasteisessa paras ensin -järjestyksessä.

Mari Renko: Helmisormus kirjekuoressa

Kustantajalta (Bazar) saatu arvosteluennakkokappale.
Kirja ilmestyy 22.1.2025

No onko vähän epäreilua, että tämä kirja kiilasi ykköseksi! Kirjana se on nimittäin aika lailla yhtä hyvä kuin muutkin nämä neljä kirjaa, mutta mulla oli ihan syyni nostaa tämä kärkeen.

Nimittäin wohoo: suomalaisen kirjailijan kirjoittama ”mun skenen” kirja!

Tällaista ”vanha kirje sadan vuoden takaa” -selvittelyjä oon tottunut lukemaan tunnetuilta ulkomaalaisilta kirjailijaguruilta: Lucinda Rileyltä ja mitä näitä nyt on. Mutta että suomalainen Nurmes-taustainen kirjailija, mitäköhän tästä tulee…?

Ja olipa kiva lukea tätä! Ensinnäkin kirja oli kerrassaan otteeseen nappaava: kirja ei jäänyt lojumaan eikä sen imuun pääseminen vaatinut töitä, vaan tarina lähti suorilta rullaamaan. Kieli oli ihan yhtä hyvää kuin kirjailijaguruillakin – osansa ehkä teki, että kääntäminen ei ollut hukannut vivahteita – ja muutenkin kirja paini ihan samassa sarjassa kuin ulkomaiset (ehkä) genre-esikuvansakin.

Itse asiassa jos mulle olisi sanottu, että tämä on Jojo Moyesin kirja sieltä ”historiallisia ulottuuvuuksia hyödyntävän Jojo Moyesin” päästä, mutta hassua kyllä Moyes olisi päättänyt sijoittaa osan tarinasta Suomeen, niin olisin uskonut! Olisin ihan täysillä uskonut! Ja se on kohteliaisuus!

Kirjahan siis on (sopivan) hömppäisä ja vähän rakkausimelä – ja oli myös silleen ihanan positiivisen huvittavaa, miten se selvästi oli niin täysillä genreensä kirjoitettu. Tuli sellainen olo, että on haluttu just tätä tiettyä genreä ja se on tehty sitten ihan täysillä. Oli vanhoja kirjeitä ja valokuvia, helmisormus, oltiin Titanicilla ja se upposi, oli romantiikkaa ja sydänsuruja ja kaikkea. Silleen kaikilla mausteilla, täältä pesee! Mutta sehän ei ole huono asia, vaan pelkästään hyvä!

Ja tätä sarjaa on tulossa lisää, seuraava jo ensi syksynä! Eli just silleen klassisesti, että sisarusparven elämää, yksi sisarus per kirja. Luen, todellakin luen!

Ja suosittelen sullekin: tämä vois olla sellainen ”en ole lukenut pitkään aikaan, miten pääsisi liikkeelle” -kirja. Ei liian raskas, mutta silti vähän historiallista ulottuvuutta, tosiaan erittäin hyvin etenevä kerronta ja helposti koukkuun ottava – ja uusia osia tarjoava.

Joten kaikki ainekset, todellakin. Siksi nostin tämän ykköseksi näistä neljästä.

Mari Renko hei terveisiä, jos päädyt lukemaan tämän. Haha näin suomalaiselle kirjailijalle voi lähettää tälleen terveisiäkin. Mutta siis: Hyvähyvä, mahtavaa, että kirjoitit tämän kirjan! Oot superhyvä tarinankertoja ja ihanaa, että oot ottanut haltuun tän genren, lisää tätä!

Kirja ilmestyy siis 22.1.2025 eli minulla oli luettavana arvosteluun saatu ennakkokappale. Kannattaa klikata nopeasti kirjaston varausjonoon (Helsingissä tätä kirjoittaessa 92 varausta, niteitä tilattu 51 kpl) tai kirjakauppaan 22.1. jälkeen!

2. Hope Adams: Vaaralliset naiset

Käännös: Arto Konttinen
lainattu kirjastosta

Tätä ja seuraavaa oli vaikea laittaa järjestykseen, mutta nostetaan vaikkapa kakkoseksi tämä. Oli nimittäin positiivinen yllätys! Historiallinen ulottuvuus, koukuttava kerronta ja murhamysteeri – näistä ainoastaan tuo murhamysteeri ei niin ole ”mun juttu”. Ja vaikka musta ei dekkarifania saa millään, en silti nykyisin ole (haha) antanut pienenpienen murhajuonensäikeen häiritä lukukokemusta, jos palaset ovat muuten olleet kohdallaan. Ja tässä oli!

Eli laivallinen Englannista karkoitettuja pikkurikollisnaisia matkalla Tasmaniaan. Joku saa puukosta – kuka sen teki ja miksi?

Hassua kyllä, olen ennenkin lukenut ”ryhmä naisia laivassa” -tyyppisen kirjan (Jojo Moyes: Morsianten laiva sekä muistaakseni jonkun muunkin, mutta hitsi en saa nyt millään nimeä mieleen!), ja silloin laiva tapahtumaympäristönä ei välttämättä oikein muhun iskenyt. Jotenkin se alkoi kirjan edetessä tuntua liian yksitoikkoiselta. Mutta tässä sitä vaikutelmaa ei ollenkaan tullut, vaan ympäristön kuvaus pysyi kiinnostavana!

Ja kiinnostavaa tässä oli myös tosiaan historialliset tositapahtumat taustalla: tällainen Rajah-niminen laiva tosiaan kulki, siellä tehtiin naisten yhteisponnistuksena tilkkutäkki (googlasin! se on tosi hieno!) ja myös aitoja historiallisia henkilöitä oli mukana. Ai että mä tykkään tällaisesta!

3. Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja

Käännös: Taina Helkamo
lainattu kirjastosta

Jännä yhteensattuma: luin peräkkäin kaksi kirjaa, joissa tehtiin tilkkutäkkiä! Melkein siinä jo iski itseenkin tilkkutäkki-innostus!

Tämä oli ensimmäinen lukemani Fiona Valpyn kirja. Aiemmin olen pidellyt käsissäni Mehiläishoitajan salaisuus -nimistä kirjaa, mutta jokin siinä sai jättämään kirjan pois lukulistalla. Ehkä kuulosti takakansitekstin perusteella jotenkin liian imelältä? Mutta tämän ensikokemuksen perusteella laitoin seuraavan Valpyn kirjan varaukseen. Tämä Casablancan tarinankertoja oli nimittäin tosi hyvä!

Tarina liikkui taas tyypillisesti kahdella aikatasolla: vuodessa 1941, jossa juutalaisen tytön perhe on paennut Ranskasta Casablancaan ja yrittää päästä Amerikkaan. Sekä nykyajassa, jossa samaan taloon muuttanut nainen painiskelee oman elämänsä kanssa sekä yrittää sopeutua Casablancaan. Tarinat yhdistyvät, kun nykyajassa elävä nainen löytää talosta puisen rasian (ja tietysti päiväkirjan!), joka oli kuullunut aikoinaan tälle juutalaistytölle. Mitä tytölle oli lopulta tapahtunut?

Osittain hyvinkin riipivä mutta kaunis kertomus. Pakko laittaa kuitenkin pieni: ”jos olet lapsille tapahtuvasta asiasta herkillä, varo tätä” -varoitus. Toivottavasti en spoilaa tällä, mutta pieni varoitus olisi ollut itselleni ainakin ihan paikallaan.

Lisää Valpya siis! Varasin seuraavaksi kirjastosta Syperssisokkelon, joka on ilmeisesti juuri ilmestynyt. aika pitkään si tä varmaan saa odottaa, mutta ei se mitään, joskus se sieltä sitten tupsahtaa!

4. Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

Käännös: Helene Bützow
lainattu kirjastosta

Tämä(kin!) oli hieno kirja ja hieno tarina, mutta siihen on syynsä, miksi tämä jäi viimeiseksi näistä. Toisaalta kovassa seurassakin tämä tietysti oli!

Kirjan tarinassa 18-vuotias ensimmäisen vuoden farmaseuttiopiskelija päätyy ”lääkäriksi” syyrialaiseen sairaalaan, täysin raunioina olevaan Homsin vanhakaupunkiin. Kuvagooglasin, uhhuh. Erityistä muuten on se, että tapahtumapaikan kuvaus tuntuu kirjalta just siltä, miltä se näyttää aidoissa valokuvissakin. Ja tarinan ytimessä on suuri kysymys: lähteä mahdollisesti vaaralliselle pakoretkelle kiikkerässä veneessä merelle, vai jäädä rakkaaseen kotikaupunkiin, jossa suurella todennäköisyydellä tulee kuolemaan. Uhhuh.

Ja vaikka olen lukenut Syyriaan sijoittuvia kirjoja paljon, tämän tarinan ansio oli ehdottomasti se, että se avasi taas vähän lisää sitä, mitä Syyriassa oikein tapahtuu. Kuten tiedätte, mä tykkään tällaisesta!

Kirjassa kuitenkin yksi asia häiritsi, ja yllätän itseni sanomalla tämän: mun mielestä tässä kirjassa oli liikaa sellaista ”päälleliimattua raakuutta”. Itseäni tämä yllätti ennen kaikkea siksi, että sotaraakuuksia olen lukenut näissä paljon. Mutta joku sellainen jännä näppituntuma tuli tästä, että kirjailija (tämä on esikoiskirja – jotenkin olin näkevinäni sen) kirjoitti sairaalakohtauksia jotenkin itsetarkoituksellisen raa’asti.

Enkä siis yhtään epäile, eikö todellisuus olisi just niin raakaa tai jopa raaempaa, mutta tosiaan joku jännä päälleliimatun ”nyt kirjoitan mahdollisimman rajusti” -raakuuden tunne kirjan päälle jäi (joissain kohdissa) leijumaan.

Mutta hieno ja tärkeä kirja joka tapauksessa!

Ja ihanaa, nyt on jotekin selvä lukumoodi mulla päällä. Uskon, että tästä tulee hyvä lukuvuosi! Kirjasuositukset taas tervetulleita!

Seuraavaksi mun lukulistalla ovat todennäköisesti:
Lucinda Riley: Vangittu kauneus (sain joululahjaksi)
Phan Quê Mai Nguyên: Missä tuhka kukkii (lainassa kirjastosta)

Kirjastosta jonotan:
Natasha Lester: Pariisin ompelijatar
Sarah Lark: Simpukoiden soitto
Karen Swan: Kadotettu rakkaus
Fiona Valpy: Sypressisokkelo
Kristin Hannah: Sodan sisaret

9