Koko perheen pelisuositus (ja arvonta!)

Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oppi & ilon kanssa.

Turvallinen työkalu? Lyhyt kasvi? Tuoksuva ajoneuvo? Märkä jälkiruoka?

Saanko esitellä meidän perheen tämän vuoden ylivoimaisen suosikkipelin: Arvaa, mitä ajattelen!

Saimme tämän pelin viime joululahjaksi sukulaiselta, ja ai että tästä on riittänyt iloa siitä lähtien. Heti silloin jouluna tätä pelattiin isommalla sukulaisporukalla – mukaan mahtuu kuusi pelaajaa – ja sen jälkeen oman perheen kesken. Mitä enemmän pelaajia, sen hauskempaa tämä on. Mutta toimii hienosti myös kolmen hengen kesken!

(meillä perheen pienin pelaa tiiminä jonkun toisen kanssa, sillä pelissä pitää osata kirjoittaa)

Nyt tulevina pääsiäisen päivinä meillä onkin taas hyvin aikaa pelailla lautapelejä koko perheen voimin!

Kun tästä nykyajasta näitä positiivisia asioita yrittää (hakemalla) hakea, niin tämä on tietysti yksi näistä. Ei ole hoploppeja tai elämyspektaakkeleita – mutta sen sijaan on neljä ”ylimääräistä” tekemisvapaata vapaapäivää, ja aikaa viettää tällaista pienimuotoisen kivaa perheaikaa oman olohuoneen lattialla.

Ja lasten kanssa pienet jutut on niitä isoja juttuja! Uskon ja toivon, että juuri tällaiset perheen hauskat pelailuhetket tallentuvat lasten lapsuusmuistoihin. Ehkäpä korona-ajasta lapset muistavatkin sen, että silloin pelattiin paljon lautapelejä yhdessä…?

Muutenkin itse olen tässä huomannut, että minulla ei tule enää mentyä lattialle ”tämä menis tänne” -leikkimään lasten kanssa; näin kahden suht samanikäisen lapsen perheessä nuo lapset hoitavat tämän leikkiseurapuolen keskenään. Mutta sitten just pelaaminen, lukeminen, kaikenlainen perheen yhteispuuhastelu ja askartelu ovat meille sellaista yhteistä tekemistä, johon aikuisenkin on helppo heittäytyä.

Aidosti viihdyttävää ja kivaa yhdessäoloa koko perheelle!

Arvaa mitä ajattelen -pelin idea on yksinkertaisuudessaan mahtavan toimiva: Ensin nostetaan esiin ”Millainen?”-kortti (esimerkiksi sana onnellinen) ja sitten ”Mikä?”-kortti (esimerkiksi sana sää). Okei, eli onnellinen sää!

Sitten jokainen pelaaja/pelaajatiimi kirjoittaa tauluun, että mikä tämä asia voisi olla. Ja nyt kannattaakin vähän miettiä: Mitä muut perheenjäsenet voisivat vastata…?

Koska pisteen saa silloin, jos pelaajalla on sama vastaus kuin toisella!

Ja tämä onnellinen sää oli nyt tietysti helppo: kaikki vastasivat auringon, kaikille piste! Usein sanapareihin tulee kuitenkin ihan hassuja ja pöhköjäkin yhdistelmiä. Oranssi kauppa? Nokkela matkustusväline? Raidallinen valtio?

Näitä on hauska keksiä! Raidallinen valtio voisi olla vaikka maa, jonka lipussa on raitoja – tai hei, ehkäpä maa, jossa elää seeproja! Tai sitten vain se maa, joka sattuu tulemaan mieleen! Ja sitten vielä miettimään, että millä perusteella tuo pelikaveri raidallisen valtion määrittelee…?

Usko tai älä, tämä kuva ei ole lavastettu! Tuli meidän pelissä oikeasti, piste kaikille!

Me ollaan pelattu tätä tosiaan koko perheen kanssa, mutta näen tän tosi hyvin myös sellaisena aikuisten kesken pelattavana illanistujaispelinä. Tässä pääsee nimittäin hienosti taktikoimaan, että ”hmm mitäs hän vastaisikaan”, ja ”tuolle varmasti tulee ensin mieleen tuollaista”.

Mutta kyllä tuollainen 7-8 -vuotiaskin osaa jo hienosti miettiä, että miten kannattaa vastata juuri sellaista, mitä ajattelee toisen vastaavan. Pelissä tavallaan oppii koko ajan paremmaksi, ja se on ihanaa ja palkitsevaa!

Pelin ikämääritelmä tosiaan on 7-99, ja mun mielestä oikeastaan ainoa rajoite pelaajien iälle on se, että pitäisi osata kirjoittaa, jotta voi pelata ihan itsekseen. Eli sanoisin, että tämä peli sopii myös sellaisille alle 7-vuotiaille, jotka osaavat jo itse kirjoittaa. Tai sitten voi pelata tosiaan tiiminä jonkun toisen kanssa niin kuin meillä tehdään.

Meidän 6-vuotias tykkää tästä pelistä myös siksi, että hänellä on tässä ihan omia vastuutehtäviä.

Lappujen kääntäminen, ja pistekirjanpito…

…sekä ajastimena toimiminen! Kas näin! Aika alkaa…

…nyt!

Lapsi siis seisoo aina ensin suorana ajanlaskun alkaessa, ja sitten alkaa hitaasti laskea päätä kohti lattiaa. Ja kun pää on maassa, aika on ohi!

Hän on siis ihmistiimalasi! Ja kuten ehkä arvaatte, hän ihan itse keksi tämän erityistehtävän itselleen, kun muut kirjoittavat lappuihinsa. Normaalisti pelissä ei ole (eikä edes tarvita) ajastinta. Mutta meilläpä nyt sitten on ihan ilmielävä ihmisajastin tässä!

Kirpeä urheilija? Valkoinen huone? Hauska tavara? Vihreä tarina?

Oppi & ilo lahjoitti tähän postaukseen arvottavaksi kahdelle onnelliselle voittajalle Oppi & ilon vapaavalintaisen pelin. Siispä täten arvonta käyntiin!

Voittaja voi siis valita palkinnokseen joko tämän ”Arvaa mitä ajattelen” -perhepelin tai minkä tahansa muun Oppi & ilon pelin. Täältä voit katsoa kaikki pelit! Sieltä löytyy erilaisia opettavaisia ja hauskoja pelejä kaikenikäisille ihan 1-vuotiaasta alkaen! Meillä on tämän pelin lisäksi itsellä myös Lasten Suomi -palapelikirja, jossa opii palapeliä kootessa Suomen karttaa.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla ti 14.4.2020 klo 12 mennessä tähän postaukseen ja kertomalla samalla, minkä pelin (näistä) valitset, jos voitat!

Hei ja oiskos tää hauska…? Tehdäänkö oma pikkupeli? Jos haluaa, vastauksessa voi siis myös hihkua, mitä te vastaisitte joihinkin noihin tän postauksen esimerkkeihin…? Mikä sulle olisi nokkela ajoneuvo, lyhyt kasvi tai märkä jälkiruoka? Entä turvallinen työkalu, kirpeä urheilija, valkoinen huone, hauska tavara tai vihreä tarina? Voidaan testata, saatteko te kommentoijat tästä pisteitä – piste tulee, jos keksii saman kuin muut, haha! Pääsiäishuvittelua! Mäkin voin jossain vaiheessa paljastaa, että mitä mä ajattelin!

Jätä siis kommenttisi alle! Joko esimerkkihihkumisilla tai ilman, mutta laita kuitenkin kommenttiin mukaan yhteystietosi (siihen lomakkeeseen) ja se tieto palkintovalinnastasi, jos voitat. Mutta kaikki yhteystiedoilla varustetut kommentit ovat mukana arvonnassa :)

Ja kivoja pelailuhetkiä teidän perheisiin tulevalle pääsiäiselle! Kuinka moni aikoo pelailla lautapelejä pääsiäisenä?

 

 

PS. Heh luovuudella ei ole rajoja näiden Oppi & ilon tuotteiden käytössä – miten niin pelkkä peli?

Lasten Suomi -palapelin laatikko on tällä hetkellä eläintyttönuken makuuhuone.

7

You Might Also Like

  • Shrek
    9.4.2020 at 14:49

    Toi Hoksaa-perhepeli olis huippu! Mulla ei ole omia lapsia, mutta töissä voisin käyttää!
    Nokkela ajoneuvo: lentokoneen täytyy olla aika nokkela, jotta pysyy ilmassa
    Lyhyt kasvi: apila
    Märkä jälkiruoka: Tiramisu
    Turvallinen työkalu: Jakoavain
    Kirpeä urheilija: Janne Ahonen ainakin oli aika hapan silloin kun häntä aikoinaan usein haastateltiin :D
    Valkoinen huone: Eh, mielisairaalan huone tuli ekana mieleen
    Hauska tavara: pierutyyny :D
    Vihreä tarina: Shrek!

    • krista
      9.4.2020 at 14:52

      Hahaa, ihan mahtavat vastaukset! Ai hitsi, TÄN takia tää peli on niin kiva, mä siis tykkään ihan hulluna :D

      Ja siis kilpailun osallistuakseen ei tarvitse tosiaan olla näin kekseliäs kuin Shrek tässä (riittää, kun laittaa kommentin ja mielellään palkintotoiveen), mutta HUIPPUA jos saataisiin tästä tällaine pieni virtuaalipeli tän porukan kesken! Kiitos Shrek, ihan mahtava avaus! :D

    • Anna
      9.4.2020 at 15:17

      Janne Ahonen :’D
      Ihan mahtavia

    • krista
      9.4.2020 at 19:38

      Sulle Shrekistä piste ainakin, alhaalla Tero sanoo saman!

      • krista
        9.4.2020 at 19:43

        Ja mielisairaalasta toinen piste!

  • Anna
    9.4.2020 at 15:16

    Robogem!!! Tykkään pelistä nimeltä roborally ja tämä on hyvin saman tyyppinen. Uskon että tämä olisi ihan mahtava hahmotusharjoitus myös tuolle meidän 5V neidille. Jos koko perhettä ajattelisin niin ottaisin tarinapelin johon kaikki voisivat osallistua, mutta ai että tuo Robogem <3

    nokkela ajoneuvo=hybridiauto (saako perustella? Perustelen silti) koska ne pystyvät säätelemään sitä milloin kannattaa kuluttaa minkäkinlaista polttoainetta. Muutenkin välillä tuntuu että uudet henkilöautot ovat minua fiksumpia pyörillä liikkuvia tietokoneita.

    lyhyt kasvi=Sammal
    märkä jälkiruoka=murot maidolla
    turvallinen työkalu=lipsahdussuojalla varustettu puukko
    kirpeä urheilija= En todellakaan tiedä XD
    valkoinen huone=Lääkärin vastaaonnohuone
    hauska tavara=Vispilä
    vihreä tarina=Hobitti, eli sinne ja takaisin. Ainakin yhdessä suomennetussa versiossa jossa on Tolkienin oma kuvitus on melko vihreä kansi ja lisäksi tarinassa on luonto ja sen kunnioittaminen aika paljon läsnä läpi tarinan.

    • krista
      9.4.2020 at 19:31

      Me kans katsottiin tuota Robogemia, että se voisi olla noista meidän seuraava valinta! <3
      -
      Ihan mahtavia noi sanakeksinnöt, VAU, te ootte ihan huippuja! <3 <3 <3 Ja mahtavat selityksetkin! Ne selitykset kuuluvat muuten kans aina pelissä asiaan :D

    • krista
      9.4.2020 at 19:32

      …ja sä ja Joel saitte pisteen sammaleesta!

  • Anu
    9.4.2020 at 15:18

    Arvaa mitä ajattelen-lautapeli sopisi meidän perheelle hyvin. Ja märkä jälkiruoka on ajankohtaisesti mämmi, nams!

    • krista
      9.4.2020 at 19:32

      Hihihi, mahtavasti keksitty!

  • Daniela
    9.4.2020 at 15:19

    Toi tarinapeli olisi paras meidän puhumaan opetteleville pojille :) sais ehkä vähän lauserakenne hiottu pelin kautta. Varmaan olisi hauska puuha!

  • Ellliisa
    9.4.2020 at 15:20

    Tuo kyseinen peli on jo moneen otteeseen pyörinyt kädessä, mutta jäänyt vielä kauppaan. Jospa tärppäis!

  • Mari
    9.4.2020 at 15:24

    Arvaa mitä ajattelen- tai kivat kirjaimet- peli.

  • Tilia
    9.4.2020 at 15:40

    Tätä peliä olisi kiva päästä kokeilemaan!

    Nokkela ajoneuvo: sähköpyörä
    Lyhyt kasvi: sammal
    Märkä jälkiruoka: kiisseli
    Turvallinen työkalu: lapio
    Kirpeä urheilija: Marjo Matikainen (havuja prkl)
    Valkoinen huone: sairaala
    Hauska tavara: uimapatja
    Vihreä tarina: Ronja

    • krista
      9.4.2020 at 19:34

      Mahtavia! Sulle kans piste ainakin sammaleesta! Entä tuo sairaala, oisko sama kuin Annan ”lääkärin vastaanotto”, melkein siitäkin pisteen saa! :D

  • Tiina
    9.4.2020 at 15:59

    Joku noista perhepeleistä, meillä on 4v nyt innostunut pelaamisesta ja samat pelit alkaa jo tökkiä 🙈

  • Sari
    9.4.2020 at 16:00

    Tuo Arvaa mitä ajattelen tai Robogem kuulostavat kivoilta. Pitäisi lapsilta koota gallup kumpi olisi kiva!

  • Lilas
    9.4.2020 at 16:10

    Tämän saman pelin ottaisin eli arvaa mitä ajattelen. Kuulostaa tosi kivalta.

  • HeidiS
    9.4.2020 at 16:46

    Eläinperheet ensipeli!

    Lyhyt kasvi on taimi :)

    • HeidiS
      9.4.2020 at 17:13

      Ja siis tuoksuva ajoneuvo on taksi :D miten usein siellä haiseekin hiki, pieru, (grilli)ruoka tai rööki.. joudun välillä menemään töihin taksilla, ja aina saa jännittää millainen sankari sitä osuu kohdalle.

    • krista
      9.4.2020 at 19:38

      Mahtava, lyhyt kasvi ”taimi” – totta kai! :)

      Ja hihitys tuolle taksille, pierulta tuoksuva taksi :D

  • Iiris
    9.4.2020 at 17:03

    Hoksaa -perhepeli tai tämä Arvaa mitä ajattelen voisi olla kivoja myös meille!

  • Iitu
    9.4.2020 at 17:24

    Me hankittiin tämä kiitos teidän joulukuisen postauksen ja on ollut meidän perheen suosikki siitä lähtien! Kohta 6v. kirjoittaa itse ja kohta 3v. ”piirtää” omat vastauksensa (ja kysyy monesti neuvoa siskoltansa että saavat pisteen yhdessä xD.) Harmi vaan, että niistä kynistä on enää 2 ehjänä. Muista on mennyt päät rikki kun niitä on tuppeihin laitettu takaisin, ovat ottaneet kai johonkin sisäreunaan kiinni?

    Meillä tämä peli on on toiminut loistavasti myös etäyhteyden päässä olevien isovanhempien kanssa! Meidän päässä valitaan kortit ja he kirjaavat tahollansa vastaukset ihan paperille.

    Lasten Suomi-palapelikirja voisi olla meille hitti, kuopus varsinkin on intoutunut tekemään palapelejä ihan urakalla.

    • krista
      9.4.2020 at 19:37

      Heeeeei mekin voitaisiin kokeilla pienimmälle sitä vastauksen piirtämistä! Ja jesh, kiva kun ootte tykänneet – meillä kans tästä tosian tuli kestosuosikki! Meillä muuten kävi parille kynälle ihan samalla tavalla! Mietin, että mikä ihme nämä kynät rikkoo, kunnes tajusin, että jos sen laittaa varomattomasti kiinni, se pää rikkoontuu. Pari meni pilalle, harmi! Mutta nyt meillä on Oppi&ilon peruskynät tuossa pelissä käytössä, en itse asiassa edes muistanut, että tässä oli alun perin erilaiset kynät…

      Ja sis JESH mikä idea tuo etäyhteydellä pelaaminen. Me TODELLAKIN tehdään kans noin, koska isovanhempien kanssa tätä oli just mahtava pelata silloin jouluna. Iso kiitos vinkistä!

  • Leena
    9.4.2020 at 17:30

    Arvaa mitä ajattelen. Tukilasten kanssa pelaisimme.

  • Tero M
    9.4.2020 at 17:48

    Arvaa mitä ajattelen -perhepeli

    Lyhyt kasvi: Sammal
    Märkä jälkiruoka: Pirtelö
    Turvallinen työkalu: Kumivasara
    Kirpeä urheilija: –
    Valkoinen huone: Sairaala
    Hauska tavara: Vappunaamari
    Vihreä tarina: Shrek

    • krista
      9.4.2020 at 19:37

      Pisteitä ropisee, sammal ja sairaala ja Shrek, kolme pistettä jo, vau!

      • krista
        9.4.2020 at 19:42

        …ja kumivasarasta neljäs! Sä johdat!

  • Johanna L
    9.4.2020 at 17:49

    Arvaa mitä ajattelen -perhepeli

    Lyhyt kasvi: Sammal
    Märkä jälkiruoka: Pirtelö
    Turvallinen työkalu: Kumivasara
    Kirpeä urheilija: –
    Valkoinen huone: WC
    Hauska tavara: Vappunaamari
    Vihreä tarina: Shrek

    • krista
      9.4.2020 at 19:39

      Pisteitä tulee! Ainakin kaksi, sammaleesta ja Shrekistä!

    • krista
      9.4.2020 at 19:41

      Kumivasarasta muuten kolmas piste!

  • Satu
    9.4.2020 at 17:56

    Robogem ois mun pelivalintani <3
    Lyhyt kasvi ois sammal ja nokkela ajoneuvo olis trukki, se kääntyy pienessä tilassa näpsäkästi ja "kantaa" pieneen kokoon nähden paljon tavaraa ;)

    • krista
      9.4.2020 at 19:39

      Sammaleesta piste! :)

  • Mia
    9.4.2020 at 18:37

    Eläinperheet ensipeli tai joku muu pienille sopiva, voisi pelata lapsenlapsen kanssa tai töissä 😊

  • Hola!
    9.4.2020 at 18:38

    Hoksaa perhepeli olis kiva meidän tytölle :)
    Ja sitten tähän sanapeliin.. nokkela ajoneuvo; Kitt (ritari ässän auto), lyhyt kasvi: leskenlehti, märkä jälkiruoka: tiramisu, turvallinen työkalu: ruuvimeisseli, kirpeä urheilija: Iivo Niskanen, valkoinen huone: hullujen huone, hauska tavara: älypuhelin ja vihreä tarina: vuoden 2019 eduskuntavaalit.

    • krista
      9.4.2020 at 19:41

      Tiramisusta ainakin piste! Ja toinen mielisairaalasta!

      Hihitys tuolle vihreälle tarinalle, IHAN MAHTAVA! Tää on just tän pelin helmiä, kun tulee tällaisia väläyksiä <3

  • zirpale
    9.4.2020 at 20:01

    Kivat kirjaimet tulevalle 1-luokkalaiselle ja eskarille.

    Tässä sanapelissä ei nyt pää leikkaa, liian katkonainen yö takana 🙈

    • krista
      9.4.2020 at 20:02

      Parempaa yötä ensi yölle <3 <3 <3

    1 2 3 5