Meidän lapset innostuivat Supermarsu-kirjoista joskus viime talvena. Tai no äänikirjoista, nyt ne kaikki on taidettu kuunnella jo BookBeatista.
Ja huvittaa se aikuistakin. Marsu Halonen, Kike Välimaa ja vanupuikon näköinen Anneli, hihi.
Supermarsusta on myös tehty leffa – ja me tajuttiin just tänään sopivasti sateisen sunnuntain kunniaksi, että se on nähtävissä Yle Areenalta!
Meidän lapsille sopivien lastenleffojen löytäminen on ollut meille hieman (kröhöm) haastavaa. Toinen on herkkä liikkuvassa kuvassa pahiksille tai liian vahvoille tunteille, toinen taas liialliselle jännittävyydelle. Kun toinen sanoo ”jee”, toinen huutaa ”liian jännä, liian jännä!”
Niinpä meillä on esimerkiksi Frozen-leffa jätetty kesken. Kun lapset yksiselitteisesti kieltäytyvät katsomasta, niin ei kai sitä pakottaakaan voi. Monen lastenleffan suhteen hahmot sellaisenaan toki toimivat hienosti ilman elokuvan näkemistäkin.
Sen sijaan Risto Räppääjistä ja Onnelista ja Annelista meillä tykätään ihan valtavasti! Ne ovat olleet vain sopivan jänniä, kivoja ja jänniä. Mutta tämäntyyppisiä leffoja onkin ollut yllättävän hankala löytää. Jotenkin kaikkiin leffoihin on ängetty jotain överi-ilkeitä tyyppejä ja kiusaamista. Itse taas olen allerginen joidenkin lastenleffojen övereille strobovälkeleikkauksille ja räminälle ja räimeelle – vaikka mun mielipide nyt lasten makuun ei vaikuta. Mutta silti.
Haha esimerkiksi kokeilimme joskus hyvin harmittomalta kuulostavaa Karhuherra Paddington -leffaa. Hei tämäpä vaikuttaa suloisen harmittomalta.
Jepjep. Viittä minuuttia myöhemmin Karhuherraa viedään (väärin perustein syytettynä) vankilaan, ja lapset huutavat, että laittakaa tuo kamala hirveä leffa pois. Haha. Että sellainen harmiton nalleleffa.
Mutta hei tuollapa tytöt nyt katsovat Supermarsua!
Okei pienempi huutaa just nyt ”liian jännä! LIIAN JÄNNÄ!”
Että on se näköjään jännäkin. Mutta ekaluokkalainen on ruudun äärelle liimautuneena kuin magneetti.
Mutta superhyvältä vaikuttaa Supermarsu – ja tosiaan Yle Marsu Areenalta (hups) ilmaiseksi katsottavissa. Iso suositus vaikka huomisen eli viimeisen pääsiäispyhän viihteeksi!
Vähän jännä, ehkä sopivan jännä.
Pienempikin palasi katsomaan, kun jännä kohta loppui.
PS. Kun leffa loppui, pienempikin hihkui, että ”mä haluan nähdä tän heti uudestaan!” Että oli se hyvä.
13
Maarit
12.4.2020 at 21:02Onko Tatu ja Patu kirjat teillä hitti? Jos on, vinkkaisin yhdeksi pääsiäisohjelmaksi Linnateatterin Tatu ja Patu syömään näytelmää. Näytelmä on livestreamattu ja 6,90 hinnalla sen saa kahdeksi viikoksi katsottavaksi (muistaakseni saatavilla 23.4. asti).
Me ollaan lasten kanssa tykätty tosi paljon kahdesta aikaisemmasta Tatu ja Patu näytelmästä (Pihalla ja Työn touhussa). Tämä ei ollut lasten mielestä enää niin hyvä, mutta tultiin yhdessä siihen tulokseen, että taisivat olla ekan näytelmän aikaan enemmän oikeaa kohdeikää, nyt jo ehkä vanhempana ei niin enää osunut. Hyviä arvosteluja oli kuitenkin saanut.
krista
14.4.2020 at 09:47No meillä on kaksi niitä Tatu ja Patu -kirjoja, ja niitä on kyllä luettu, mutta jotenkin ne eivät ole yltäneet meillä hitiksi asti. Mutta tuosta livestriimatusta näytelmästä oon kuullut tutuiltakin, ja hitsi sitä me kyllä voitaisiin kokeilla – iso kiitos vinkistä! Kerron sitten, mitä tykättiin! :)
Miia
12.4.2020 at 21:05Ootteko katsoneet Tatun ja Patun? Tai Viiru ja Pesonen elokuvia? 😊
krista
14.4.2020 at 09:48Kumpaakaan ei olla katsottu – ja Viiru ja Pesosesta en edes tiennyt, että on leffaa olemassa! Kiitos, katsotaanpa mistä noita saisi nähtäväksi! :)
A
14.4.2020 at 15:46Meillä oli lapselle Tatu ja Patu elokuva tosi pelottava (ainakaan, silloin kun se oli leffassa käytiin katsomassa se, toki lapsi oli silloin paljon pienempi ja näytellyt elokuvat on paljon jännempiä kuin piirretyt). Nimittäin kun ne jäi Stokkalle jumiin kun se meni kiinni, se oli liian jännää :D Mutta se on tosi kiva leffa kyllä! (Ja aiempaan kommenttiin, mun tytsy joka katsoo jo Harry Pottereita nykyään 8v. iässä (HP:itä on luettu urakalla), ja kestää hurjiakin juttuja, oli ihan kauhuissaa Paddington elokuvasta 7v. iässä, sen sijaan Paddinton 2 oli hänestä tosi kiva).
Elina
14.4.2020 at 21:45Meillä myös tuo Tatu ja Patu -elokuva koettiin tosi pelottavana, kun käytiin se aikoinaan leffateatterissa katsomassa. Välillä piti ihan lähteä ulkopuolelle rauhoittumaan ja vielä vuosien jälkeenkin lapsi muistelee miten pelottava se oli.
krista
15.4.2020 at 12:42Okei hitsi no sitten se Tatu ja Patu ei mene vielä meillekään. Lapset on niin erilaisia myös siinä, että mitä jännittäväksi koetaan. Mutta tällä veikkauksella meillekin toistaiseksi liian jännä!
Mansikka
13.4.2020 at 07:19Hih, meillä katsottiin eilen juurikin sama elokuva :) Oli aivan hauska ja viihdyttävä, lapset näyttivät tykkäävän. Mua vain itseäni häiritsi kovasti, kun läpi elokuvan yhtä päähenkilöä kiusattiin, eikä tilanne edes varsinaisesti päättynyt niin, että kiusanneet olisivat pyytäneet anteeksi tekojaan. Selittelin ja hämmästelin välillä siinä elokuvan aikana lapsille, kuinka ikävästi toiset kiusaavat tätä yhtä henkilöä.. Mutta ilman tätä kiusaamisjuonnetta oli juurikin mainio pienempien lasten elokuva, jonka jaksoin itsekin katsoa :)
–
Meillä on katsottu viime päivinä myös Maaritin mainitsemaa Tatu ja Patu -näytelmää. Pari katselukertaa takana, ja vieläkin lapset haluaisivat sen nähdä. Tykkäsivät kovasti siis! Me aikuiset ei olla sitä kovin keskittyneesti seurattu kuin pätkiä sieltä täältä, mutta ollaan saatu lasten esittäminä nähdä siitä jo kohtaus jos toinenkin :D
krista
14.4.2020 at 09:56No mä kiinnitin kans siihen kiusaamiseen huomiota ja siitä näkökulmasta, että päähenkilö ei puolustanut ystäväänsä. Yhtä kohtausta lapset kommentoivatkin, hienosti lukivat tilannetta. Mä en nähnyt ihan elokuvan loppua, kiinnostus sitten sen verran herpaantui, että livahdin sivuun kirjoittamaan tätä postausta (hups), joten en ollut hoksannut, että sitä kiusaamista ei oltu ”ratkaistu”. Tosi erikoinen valinta! Mutta meneekös se sitten niin, että se sama Rasva-antero kiusaa muissakin kirjoissa eli se on sellainen jatkuva juonikulku… Mutta kurjalta kyllä tuntui sen suloisen pojan tilanne. Ehkä ihan hyvä paikka keskustella lasten kanssa tuollaista katsoessa, että hei mitäs tuollaisessa tilanteessa kannattaisikaan tehdä.
–
Mahtavaa, tuo Tatu ja Patu livestriimaus ostetaan kyllä meillekin! Kiva kuulla, että tykkäsitte!
Lilah
13.4.2020 at 20:00Meillä oli aikanaan vähän samaa esikoisen kanssa, piirretyt meni mutta näytellyt leffat ei. Lapsi katsoi sitten monta vuotta olipa kerran -sarjaa. Kirjoina toisaalta kaikki kävi, Harry Potterit ja Taru sormusten herrasta luettiin ekaluokalta alkaen. Em. leffat katsottiin kun täytti 12v eikä enää pelottanut.
krista
14.4.2020 at 10:00Meillä hei tämä sama kirjojen osalta, eli lapsi on ihan selvästi nyt kiinnostunut jännittävämmistä kirjoista ja haluaa oikein erityisesti sellaista jännää – jopa ministi KAUHUA, jaiks, äidin yllätykseksi. Ja Harry Potter meni äänikirjana aika pitkälle, mutta sitten halusivat aika viime metreillä jättää kesken ja jatkaa sitten, kun ei enää pelota :) Alkuosan puolestaan kuuntelisivat mielellään uusiksi :)
–
Varmaan siinä tapahtuu sitten jokaisella omaa tahtiaan se, että miten jännittävä tuntuu kivalta. Meillähän lähtökohta joskus vuosia sitten oli se, että Nalle Puhkin oli liian jännä, kun siinä oli vihainen Kani :D <3 Että isot harppaukset siitä on tietysti vuosien varrella menty jännittävämpään suuntaan. Ja jotkuthan ei aikuisenakaan tykkää liian jännästä :)