Joelin helppo jauhismoussaka – sisältää reseptin ja arvonnan!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa.

Tasan kaksi vuotta sitten testasimme (kaupallisen yhteistyön myötä) ensimmäistä kertaa silloin uutta MiFua, ja Joelin siitä kokkaama herkku Palak MiFu on edelleen yksi tämän blogin googlatuimmista resepteistä. Eikä suotta, se nimittäin on ihan järkkyhyvää! Tuosta ensikokeilusta lähtien MiFu jäi meidän perheen vakituisiin perusruoka-aineksiin, ja se on etenkin mun herkku just Joelin tekemissä intialaistyyppisissä kasviscurrypöperöissä, nam!


Ja tänä syksynä tuli sitten myyntiin tuo MiFun jauhis, joka tietysti myös istuu meidän ruokapöytään ihan nappiin. Lapsuudenystävä kirjoitti muuten juuri lauantaina Facebookiin, kuinka heillä MiFu jauhiksesta tehty makaronilaatikko hotkittiin lasten suihin – ja ihan samaan aikaan sattumoisin meidän keittiössä porisi pannulla tällainen:

Jauhelihapöperö? Ei vaan jauhispöperö! Se olisi toiminut itse asiassa ihan tuollaisenaankin riisin, pastan tai perunan kanssa, mutta tämä pöperö oli kuitenkin jatkamassa tietään vielä meidän uuniin. Siitä nimittäin tuli…

…MiFu jauhismoussakaa!

Mikäköhän siinä muuten on, että näin syksyllä tulee aina mieleen (ja ruokalistalle) uuniruoat? Meillä ainakin tällaisia erilaisia uunissa tehtyjä ruokia syödään syksyllä paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina.

Moussaka lähdössä uuniin, vankalla fetakuorrutuksella.

Tuo MiFun jauhis on muuten rakenteeltaan ja ulkonäöltään yllättävänkin ”jauhelihamaista” – ja veikkaan, että se on siksi aika hyvä jauhelihan korvaaja myös (kröhöm) sellaisille henkilöille, joilla on (kröhöm-höm) vielä hieman opeteltavaa uudenlaisten ruokalajien ennakkoluulottoman maistamisen kanssa. Lue: esimerkiksi meidän lapset.

Eli tuo jauhis on jo ihan ulkonäöltään niin ”tuttua”, että se menee ainakin meidän lapsille läpi ruoassa ihan ongelmitta. Tältä se jauhis näyttää ihan suoraan purkista otettuna:

Ihan mielenkiinnosta tuota ”raakana” maistelinkin – ei ollut mitään voimakasta makua – ja sitä tosiaan voi periaatteessa laittaa ruokaan ihan sellaisenaan. Mutta vielä kun vähän paistaa, saa pinnasta parissa minuutissa sellaisen mukavan rapsakan ja maistuvan. Ja tietysti voi maustaakin miten haluaa!

Tämä MiFu jauhis ei ole kuitenkaan niin akuutissa maustamisen tarpeessa kuin moni muu lihaton vaihtoehto. Eli siinäkin mielessä tämä on helppo tapa korvata joskus jauheliha – tätä käyttäessä ei siis tarvitse olla mikään harjaantunut maustamisguru!

Mutta siis siihen Joelin moussakaan: iso arkiruokasuositus tälle!

Meidän moussakat ja lasagnet ovat muuten siinä mielessä perinteestä poikkeavia, että kukaan meidän perheestä ei varsinaisesti ole sen valkokastikkeen fani, joten meillä se kastike on ihan tomaattipohjaista ja punaista. Fetasta meillä puolestaan tykätään, joten se maistuu tässäkin; Joelin moussakalla on siis kunnon fetakuorrutus, tietysti.

Tällä kertaa tämä moussaka oli tarkoitettu koko perheen päivälliseksi, joten se on hyvin miedosti maustettu, vain pippurilla ja timjamilla. Jos Joel olisi tehnyt tästä ”vain aikuisille” -version, siinä olisi myös reipas tujaus valkosipulia ja yksi palko chiliä.

Mutta tässä siis koko perheen MiFu jauhismoussakan yksinkertaiset ainekset & helppo resepti, olkaapa hyvä!

Kuvasta unohtui punasipuli, hups!

Joelin helppo MiFu jauhismoussaka

Ainekset:
– 1 paketti Mifu jauhis originalia
– 400 g kiinteää perunaa
– 300 g munakoisoa (noin yksi keskikokoinen tai vajaa isokokoinen)
– 200 g tomaattimurskaa
– 30 g tuoretta pinaattia
– 1/2 punasipuli
– 150 g fetaa
– oivariinia vuokaan
– mausteeksi pippuria ja timjamia

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, uunivuoka saa myös lämmitä uunissa.

Leikkaa perunat ja munakoiso siivuiksi. Silppua sipuli ja pinaatti. Murenna feta.

Kastike: Esikeitä perunasiivut puolikypsiksi. (meillä ainakin meinaa jäädä perunat moussakoista raa’aksi ilman esikeittämistä; mä tykkään, että perunat on kunnolla kypsiä) Ruskista Mifu jauhis, sipuli ja pinaatti rasvassa. Lisää tomaattimurska ja sekoita. Mausta pippurilla ja timjamilla, tai mielesi mukaan vahvemmaksi.

Ruskista erikseen kevyesti munakoisosiivut.

Kerrostus: Laita vähän rasvaa lämpimän vuoan pohjalle. Levitä ensin pohjalle kerros perunoita. Sen jälkeen laita seuraavaksi kerrokseksi puolet kastikkeesta. Kolmanneksi kerrokseksi munakoisot, ja sitten vielä loput kastikkeesta. Ripottele päällimmäiseksi fetamurska.

Paista n. 25 minuuttia uunin alatasolla.

Sitten syömään, nam! Lautaselle lisukkeeksi laitettiin tällä kertaa ”äitijugurttia” (lasten antama nimitys) eli maustamatonta Bulgarian jugurttia. Myös esim. tzatziki käy mainiosti! Minä laitoin omalle lautaselleni myös tulista salsaa antamaan lisäpotkua.

Mmmm oli muuten hyvää!

Jos siis ainainen jauheliha kyllästyttää, niin tässäpä kokeiluun helppo vaihtoehto sille! Tällä voi siis tehdä ihan tutuista arkisista kotiruoista helpon jauhisversion; vaikka ihan jauhis-spaghetti tai jauhis-burritot tulevat itsellä ensimmäisenä mieleen. Mitä teidän keittiön arkiruokaa voisit kokeilla MiFu jauhisversiona?

Yllä oleva kysymys sisältää myös kilpailun :) Eli kaikkien tähän kommenttikenttään ma 8.10. klo 16 mennessä vastanneiden kesken arvotaan ”kuukauden mifut”; käytännössä siis 50 euron lahjakortti K-ruokakauppaan, ja sillä voi ostaa noin 12 MiFu-pakettia.

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

PS. MiFu jauhis on muuten valmistettu kotimaisesta maidosta ja maitoproteiinista tuossa ihan lähellä, Valion Vantaan tehtailla.

Kaupallinen yhteistyö: Valio

11

You Might Also Like

  • laulau
    1.10.2018 at 21:46

    Makaronilaatikko jo testattu, hyvää oli. :) Seuraavaksi vaikkapa tortilloihin.

  • Riikka
    1.10.2018 at 21:50

    Makaronilaatikkoon 👍 Meillä testattiin MifuJauhista toppuluokkalaisemme (poika) pyynnöstä juurikin makaronilaatikossa ja toimi paremmin ku hyvin👍😀 Poikanen söi kaks lautasellista tuosta vaan ja ilman ketsuppia (jota ihmiset normaalisti lotraa makaronilaatikon päälle ”pullo tolkulla”) 🙌 Nelivuotiaski (poika hänki) söi hyvällä ruokahalulla MifuJauhis- laatikkoa 😋 Eli tuote jäi pysyvästi meiän perheen jääkaappiin 😍 Seuraavana testiin pääseeki tuo Joelin moussakaresepti 👍

  • Petra
    1.10.2018 at 22:04

    Mä voisin testata kaalilaatikkoa!

  • Rosie
    1.10.2018 at 22:05

    Nacholautasella tuli jo kokeiltuakin, toimi loistavasti! Seuraavaksi ehkä joku ihana, lämpimän mausteinen bolognese. :)

  • N-
    1.10.2018 at 22:05

    Chili con carne 🤗

  • Ani
    1.10.2018 at 22:31

    Mausteinen keitto..

  • Tiipu
    1.10.2018 at 22:57

    Nachoihin. Se on ollut melkein ainoa ruoka, johon olen jauhelihaa kaivannut :)

  • Venla
    1.10.2018 at 23:17

    Rakas isoäitini oli monissa asioissa uudistusmielinen, joten hän varmaan hyväksyisi että kokkaisin hänen jauhelihakastikettaan Mifusta. Kastikkeen pitää olla luotaantyöntävän harmaata ja vetistä ja sitä tarjotaan keitettyjen perunoiden kanssa. Maku on ihanin. Jos haluaa olla 100%:n retro, niin salaatin tilalla on porkkanatikkuja.

  • Tiitu
    1.10.2018 at 23:40

    Ihan perinteiseen ruskeaan kastikkeeseen koklaisin. Olen etsinyt jauhelihalle korvaajaa tuohon lapsuusruokaan, liekkö jauhis toimis?

  • Outi
    2.10.2018 at 00:16

    Chili sin carne

  • Hanna-Marleena
    2.10.2018 at 00:36

    Mie vähän karttelen näitä lihankorvikkeita kun on ollut hirveä pakastin täynnä. Mutta tänä syksynä sitä ei tule, niin voisin kokeillakin Joelin moussakkaa. Tykkään kun suositellaan jotain ruokatuotetta, mukana on resepti koska en osaisi välttämättä alkaa itse kehittelemään ruokaa tuotteen ympärille

  • Liitu
    2.10.2018 at 01:00

    Harkitsen vakavasti kokeilevani reseptiä… Sen verran vakuuttavaa ja herkullista settiä!

  • Hannastiina
    2.10.2018 at 05:01

    Bolognesekastike vois olla sellanen ettei noi teinit huomaisi mitään. Ovat niin ennakkoluuloisia kaiken kasvisruuan edessä 👍 toinen hairahtui kerran syömään nyhtökaurakäristystä ja vielä tykkäsi siitä siihen asti kun selvisi mitä söi.

  • Maiuuu
    2.10.2018 at 06:31

    Meidän lasten ikisuosikki eli pottumuusi ja punajuuri- & porkkanaraasteilla höystetty tomaattipohjainen jauheliha.. tai siis jauhiskastike 👌

  • Hipsu
    2.10.2018 at 08:52

    Hmm, makaronipannariin! Eli vähän kuin pellille tehty makaronilaatikko. :)

  • Milli
    2.10.2018 at 09:44

    Lasagnea voisi kokeilla!

  • Lauriczek
    2.10.2018 at 10:44

    Mukana! Rakastan näitä suomalaisia ruokainnovaatioita!!

  • Leena
    2.10.2018 at 11:42

    Mukana arvonnassa, tortillan täytteeksi kokeilenkin tätä viikonloppuna, kiitti vinkistä! :)

  • Iiris
    2.10.2018 at 12:18

    Bolognese ja tortillat ainakin!

  • Maikki
    2.10.2018 at 12:40

    Täytettyihin paprikoihin. Tietysti fetakuorrutteella😊

  • 1 2 3 4