Espanjalaiset sisällä, suomalaiset puistossa

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Espanjan leikkipuistot tyhjenevät sateella. Ja sadetuhnulla. Ja sateen jälkeen märällä (vaikka aurinko jo paistaisikin). Ja tuulella. Ja ”kylmällä”. (lue: noin alle +15 astetta eli suomalainen juhannus parhaimmillaan)

Jos Espanjassa menee sadesäällä leikkipuistoon ja siellä on joku muukin perhe leikkimässä, voi olla 100 % varma, että se toinen perhe on myös suomalainen.

Ja tavallaan sen toki ymmärtääkin.

Täkäläiset lapset puetaan pienestä asti supersuloisesti. Niin toki suomalaiset lapsetkin, mutta tarkoitan sellaista erilaista supersuloisuutta. Esimerkiksi tytöillä voi olla leikkipuistossa tekoturkkipörröliivi, minihame, pitsisukkahousut ja kimaltelevat ballerinat. Kaikki sellaista vaaleanhaalenhempeää ja söpöä. Totta kai tosiaan… …supersuloista, mutta ei niillä varusteilla kyllä märällä tai kylmällä leikitä! Hrrr! Ei ihmekään, että tekee mieli pysyä sisätiloissa, jos varusteita ei ole.

Tästä jo täällä mainitsinkin.

En ole kertaakaan nähnyt teknistä vedenpitävää ulkoiluvaatetta täällä kenenkään muun kuin suomalaisten lasten päällä.

Näin suomalaiseen ulkoilumentaliteettiin tottuneena tuntuu niin kummalliselta, että miten lasten tekniset ulkoiluvarusteet voivat olla täällä edelleen niin tuntemattomia. Tämä menee samaan sarjaan kuin pussilakana: kun sellainen on kerran keksitty, niin miten sitä ei käytetä kaikkialla graaaaah. Tai: jos sellainen kerran jostain löytyy, niin miksi niissä ei ole reikiä niissä kulmissa niin kuin pussilakanassa kuuluu olla-aaaaaaargh.

Haha, anteeksi. Sivupolku: pussilakana-angsti.

Mutta siis kun ei täälläkään kuitenkaan 365 päivää vuodessa aurinko paista. On sadesäitä ja tuulta. Ja silloinkin elämä jatkuu: viedään lapsia hoitoon, käydään kaupassa ja niin edelleen. Luulisi, että olisi ihan kiva pysyä kuivana silloinkin.

Ja sitä paitsi sadesään jälkeen ulkoilussa on jotain tosi hienoa. Aurinko löytyy taas väistyneiden pilvien takaa ja ilma on ihanan raikas.

Ja puisto ihan typötyhjä.

Jotenkin voisi kuvitella, että lasten ulkovaatepukeutuminen olisi jossain vaiheessa muuttumassa täälläkin. Ainakin olen ollut huomaavinani, että paikalliset vanhemmat katselevat ”sillä silmällä” näitä meidän ja muiden suomalaisten varusteita.

Ja tällaisia varusteitahan ei täällä oikein myydä missään. Lastentarvikeliikkeissä ja tavarataloissa on vain noita söpöstelyvaatteita. Jopa kumisaappaita on vaikea löytää, jos ei ole satumainen mäihä niin kuin meillä.

Veikkaan, että viime marraskuun lopussa avatulla Reiman kansainvälisellä nettikaupalla voi olla lähitulevaisuudessa mahtava maaperä täällä. Voisiko hyvien ulkoiluvarusteiden saatavuus jopa muuttaa espanjalaisten ulkoilutottumuksia? Ehkä se vaatii pidemmän ajan ainakin – että saisi espanjalaiset uskomaan, että koko sadeviikkoa ei tarvitse kököttää (kosteissa ja kylmissä) sisätiloissa.

Eikö niillä jo iske mökkihöperyyskin? Meillä ainakin oli iiiiihanaa mennä eilen ulkoilemaan.

Eilen siis päivällä sadeviikon keskellä pilkahti ihanan lämmin ja kirkas auringonpaiste – ennen kuin taas illalla ja yöllä alkoi sataa. Se täällä sadeviikoissakin on aika ihanaa: oikeastaan koskaan ei ole kuin maksimissaan vuorokausi harmaata. Aina väleissä aurinko antaa optimismin väläyksiä itsestään. Että täällä mä oon! Kohta mä taas paistan! Sateet tuntuvat ikään kuin ohimeneviltä häiriötiloilta, koskaan niiden alle ei pääse nääntymään.

Muutonjälkeisellä ”to do” -listalla meillä oli ihan kärjessä lähipuistossa käyminen täällä Pacosissa. Tässä puistossa me käytiin hurjan paljon viime talvena, mutta tänä talvena ei vielä kertaakaan! Mutta nyt muutettiin taas ihan sen kylkeen – täällä me käydään taas varmasti lähes päivittäin. Meidän puisto! <3

Me kutsutaan puistoa lähipuistoksi, mutta kilpikonnapuisto on sen oikea nimi. Sillä puiston takakulmassa, ankean-ankeassa vesilätäkössä tosiaan on kilpikonnia. Talvikuukausina ne pysyvät piilossa, mutta keväällä aurinkoisella säällä ne nousevat lammikon reunoille auringossa pötköttelemään.

Nuo meidän lasten Reiman (saadut blogiyhteistyön myötä) softshell-vaatteet ja Patter/Wetter-kengät ovat olleet tänä talvena ihan lyömätön yhdistelmä ja käytössä aina viileämmällä tai kosteammalla ilmalla. Seelalla on muuten jalassa kolme vuotta vanhat Wetterit – ne meidän ihan ensimmäiset! Uutena ne näkee täällä.

Sekä nuo vihreät Wetterit että Silvan pinkit Patter Washit joutuivat ensimmäisen tulvan kouriin tammikuussa. Siellä ne seilasivat (kelluivat!) 40 senttisessä tulvavedessä – eivät kuitenkaan päässeet karkaamaan suljetulta pihalta. Veden laskettua ne näyttivät aika surullisilta ja ajattelin jo, että mennyttä ovat. Mutta Washit laitoin pesukoneeseen, ja sieltä paljastuikin ihan kengät kaiken mudan alta.

Wettereiden kanssa olin kahden vaiheilla, että uskallanko laittaa koneeseen – olen kuullut, että joku on niitä pessyt onnistuneesti, vaikka ne eivät Wash-mallia vielä olekaan. Suihkuttelin kuitenkin ensin niitä puutarhaletkulla aika isolla paineella ja totesin, että riittävän puhtaaksi saan silläkin tavalla, ilman pesukoneriskin ottamista.

Ja nyt ne ovat molemmat ihan käyttökelpoisia taas!

Tulvankestävät kengät siis, todistettavasti :)

16

You Might Also Like

  • Leena
    5.3.2018 at 12:21

    Ihania ulkoilukuvia! Olette kyllä melkoisia sankareita noissa muuttohommissanne tulvan keskellä! On ollut jännää teidän puolesta! Minulla olisi yksi kysymys noista Patter/Wetter kengistä, että millainen taipuvuus niissä pohjissa on? Onko ne ”tönköt” vai taipuisat, vai jotain siltä väliltä? Ja onko pohjallisissa ”muotoiluja” vai ovatko tasaiset, tai saako ne pois kengistä? Asutaan ulkomailla, ja harkitsen tilausta online! Kiitos Krista ihanasta, piristävästä blogista! Ja terkkuja Itävallasta!

    • krista
      5.3.2018 at 12:33

      Kiitos! :) Ja terkkuja takaisin Itävaltaan!

      Ja vastaan ”jotain siltä väliltä” :) Pohjantaivutuskuvia täällä: http://www.puutalobaby.fi/odotetut-ihmekengat/ Pohja on siis mun näppituntumaan ehdottomasti taipuisampi kuin muissa välikausikengissä (aina kun saan kengän käteeni, niin taivutan sitä refleksinomaisesti, heh), joita olen väännellyt. Mutta ei sitä tietysti voi mihinkään paljasjalkakenkiin verrata. Tästä puhuttiin Reimallakin, heillä on ergonomia ihan kenkäsuunnittelun kärjessä olevina asioina, mutta tosiaan välikausikenkää voidaan käyttää pakkasessa ja lumessakin, joten sen täytyy kuitenkin olla riittävän paksu siihen – ja nämähän tosiaan myös pitävät vettä. Mutta tosiaan vedenpitäviksi välikausikengäksi mun mielestä paras pohja, mitä olen nähnyt.

      Sisällä on pohjallinen, jossa on aavistuksen verran muotoilua. Ja sen saa halutessaan pois ja kenkä toimii oikein hyvin ilman pohjallistakin. Muistaakseni me yksistä kengistä otettiin pois mutta muissa on annettu olla. Mullahan on itselläni kans nuo Wetterit (ollut jo 2-3 vuotta) ja ne on tosi hyvät jalassa. Joten senkin puolesta suosittelen kyllä!

      • Leena
        5.3.2018 at 15:13

        Kiitos Krista! Joo, hyvältä kuulostaa! Noita vois ihan vakavissaan harkita!

        • krista
          5.3.2018 at 15:16

          Joo suosittelen! Ja hei jos teet ulkomaantilausta, niin kerro ihmeessä sit kokemuksia, että miten toimi toimitukset sun muut! :)

        • Triit
          6.3.2018 at 17:52

          Mun täytyy olla eri mieltä tuosta pohjan joustavuudesta. Ilmeisesti siinä on ollut eroja eri erien välillä, koska osa (ne mun kokeilemani) on ollut ihan tosi jäykkiä.
          Monta kertaa olen näitä meinannut ostaa kun muuten vaikuttavat hyviltä, mutta en sitten pohjan takia ole pystynyt. Superfitillä ja jopa Vikingilläkin on selkeästi joustavapohjaisempia vk-kenkiä, mutta niiden ergonomiassa on valitettavasti paljon mallikohtaisia eroja.

          • krista
            6.3.2018 at 18:00

            Jännä, että kokemukset voi olla näin erilaisia! Ehkä tosiaan on jotain eroja, sillä just noita mainitsemiasi kenkiä olen taivutellut ja ne ovat olleet ihan tönkköjä, kun nämä taipuvat helposti parilla sormella niin kuin noissa taivuttelukuvissa… Toki en heiltä kaikkien mallien pohjia ole taivutellut, vaan pelkästään niitä, jotka ovat tulleet kaupassa/kavereilla vastaan :)

  • Saila
    5.3.2018 at 13:03

    Samaan olen törmännyt täällä Skotlannissa, ja täällä sentään sataa (kokoajan)! Enemmän toki näkyy toppa- ja sadetakkia, mutta hyvin usein jopa pienet vauvat ovat ilman pipoa ja hanskoja. Vielä vuodenkin jälkeen jaksan päivitellä paljaspäisiä taaperoita, kun omani on topattu Michelin tyyliin :D. Tämän lumikaaoksenkin keskellä harvalla näkyi toppahousuja. Usein toppavaatteet ovat myös kuivan pakkaskelin kamppeita, ei siis minkäänlaista vedenpitävyyttä.

    Mieheni on portugalilainen ja sielläpäin tosiaan näkyy tuota espanjalaistyylistä söpöstelyä. Hänen siskonsa ihmetteli Suomen vierailulla, miten kaikki lapset on puettu haalareihin. Portugalissa pienten lasten talvikampe on se toppatakki, mutta mitä teet pelkällä takilla kun lapsi pakostakin möyrii maassa? Saimme myös etelän sukulaisilta lahjaksi pienen pienen toppatakin tytön syntyessä. Ihana ja söpö, mutta hieman epäkäytännöllinen -10 asteen pakkasessa. Ehkä olisi pitänyt etsiä pienen pienet toppahousut kaveriksi? :D

    • krista
      5.3.2018 at 13:10

      Tosi kummallinen kyllä tuo ilmiö; että miten ihmeessä Skotlannissakaan ei olla ”keksitty” sateenpitäviä varusteita, ihan hassua! Monesti just lämmön lisäksi se sateenkestävyys on kyllä tosi olennaista!

      Ja joo, toppakakkeja täälläkin näkee! Sellaisia muhkeita untuvatakkeja. Usein sellaisia ihan lyhyitä malleja vieläpä – ei kovin käytännöllisiä vaikka kiipeilytelineissä. Ja ne just usein tytöillä yhdistetään siihen pikkuhameeseen ja sukkahousuihin. Nyt kun jäin ihan miettimään, niin toppahousuja tms. en ole tainnut nähdä ollenkaan untuvatakkien parinakaan.

    • RainDrop
      5.3.2018 at 18:20

      Samaa oon täällä vähän alempana hirvitellyt, kuinka tosi kylmälläkin ilmalla lapset istuu rattaissa ilman pipoa tai hanskoja. Toinen mitä kans kauhistelin joku aika sitten kauppareissulla, oli pikkutyttö koulupuvussa, siis lyhyt hame, eikä edes sukkahousuja. Äidillä oli kuitenkin kunnon toppatakki. Mua palelsi pelkkä katsominen :D Ainoa selitys minkä oon keksinyt tolle on, että täällä on valtaosa asunnoista niin kylmiä, että lapset(kin) saa siedätyshoitoa jo pienestä asti :D ite oon niin vilukissa, ja inhoan kylmää, että sisällä pitää olla lämmintä ja ulkona kunnon talvivarusteet kylmällä.

      Mietin vielä tota lasten pukeutumista, että juontaakohan se tuosta lapsuuden pukemisesta juurensa, että niin monet suomalaiset mielletään vähän ”tyylittömiksi” aikuisenakin, meillä kun totutaan pienestä asti siihen, että puetaan kelin mukaan lämpimästi, ehkä espanjalaistytöt oppii jo pienenä kulkemaan ”hörhelöissä” ja olemaan myöhemminkin hienona sitten :)

      • krista
        5.3.2018 at 18:54

        Huijuijuijui, näin silmissäni tuon tytön ilman sukkiksia, kun äidillä topptakki – jaiks!

        Hmm mä jäin miettimään tuota karaistumista: että täällä Espanjassa puolestaan se ei välttämättä päde. Nimittäin se toinen ilmiöhän on se, että espanjalaiset on untuvatakeissa, kun me ollaan uv-uikkareissa :D Ja he valittavat, miten kylmä on, vaikka on meidän mielestä oikein lämmin ja mukava… Mutta sit tulee mieleen, että onko heillä kuitenkin niin huonot varusteet, että siksi se tuntuu kylmältä. Vaikka just tyyliin toppatakki, mutta varpaat on märät, kun kengät ei pidä vettä. Esimerkiksi kylmiin taloihin täällä harrastetaan kaikenlaisia keinokuitupörrösysteemivaatteita eikä merinovillaa, mitä me käytetään. Mä oon ihan varma, että merinovilla ois sisävaatteena parempi :D

        Ja joo, oon ihan samoissa ajatuksissa tuon suomalaisen ”käytännöllisen tyylitajun” kanssa. Mä oon itsekin viime vuosina löytänyt just lämpimien, vedenpitävien ja mukavien vaatteiden estetiikan – se on vähän erilaista kuin hepenevaatteiden ja korkkarien estetiikka, mutta sit taas oon alkanut ajatella, että voi olla yhtä aikaa mukavat ja hyvännäköisest vaatteet :)

    • Leena
      6.3.2018 at 12:02

      Jeps! 😀

    • Triit
      7.3.2018 at 17:51

      Joo, se on aivan käsittämätöntä miten samalla merkillä voi olla mallien välillä niin paljon eroa. Erityisesti Vikingillä suurin osa on ihan kivikovia, mutta sitten muutamat ihan hyviä (vielä kun saisi kantakorotuksen pois). Superfit oli pitkään luottomerkki, kjnnes törmäsin niissäkin turhan jäykkiin pohjiin ja muotoiluakin oli turhan paljon.

  • Pieta
    5.3.2018 at 18:54

    Siellähän näyttää olevan ihan sopivasti vaatetta päällä! Mites säät, onko ollenkaan shortsikelejä luvassa? Katselin sääennusteita ja keskilämpötila oli kaiketi jotain +15 asteen tietämillä. Kyselen, kun sain vihdoin ja viimein varattua matkan siihen teidän viereen Benalmadenaan ja mietin josko pakata kesä- vai kevätvaatetta mukaan. :) No, säästä viis, kunhan näen meren ja vuoret! Ah, ihanaa!

    • krista
      5.3.2018 at 18:59

      Nyt on tosi vaihtelevaa, tänään aamulla satoi, mutta iltapäivällä paistoi ihanasti ja nyt on sininen taivas ja kaunis auringonlasku <3 Pahin sade on varmaan takana jo! Ja sunnuntaista asti näyttäis ihan lähelle pariakymmentä astetta ja aurinkoa! Kannattaa pakata sellaiset vaatteet kuin pakkaisit, jos lähtisit lomalle Suomen kesäkuuhun: välillä ihan kesävaatteet, mutta sit voi tulla yllärinä välikausitakille tarvetta :)
      -
      Meren ja vuoret näette varmasti! Ja vaikka olisi sateistakin, niin auringon aika varmasti näkee taivaalla lähes joka päivä tai jopa joka päivä <3

      • Pieta
        5.3.2018 at 23:16

        Kiitti vastauksesta! Välikausihepenet it is! :)

        • krista
          6.3.2018 at 18:03

          Joo! Tänään oli hyvä farkut & lyhythihainen & villatakki. Mutta kantsii ottaa tosiaan jotain kesämekkoakin, niin päiväsaikaan auringossa voi kesäfiilistellä <3

  • Sanni
    5.3.2018 at 20:32

    Me asuttiin Indianassa, Usassa muutama vuosi sitten talvikautena. Ei sielläkkään lapsia näkynyt leikkipuistoissa lumen ollessa maassa. Me oltiin ainoat vuoden ikäisen tytön kanssa 😀 Meinas meilläkin ulkoilut loppua, kun kaupoista ei löytynyt tytölle talvikenkiä, kun edelliset meni pieneksi. Sellasia ohuita saappaita vaan. Ostettiin lopulta saappaat ja niiden kanssa laitettiin villasukat, niin tarkeni. Toppahaalari onneksi oli reilu ja riitti koko talven, nimittäin haalareita tai toppahousuja ei niitäkään pienelle ois löytynyt.
    Alue oli kuitenkin sellaista, jossa talvi on ollut luminen vuosikymmeniä, joten eihän me älytty varata useampia talvikenkiä.

    • krista
      5.3.2018 at 21:22

      Oi, kiva kun kerroit, sielläkin siis samaa! Ja vaikka ihan eri puolella maailmaa. Nämä on kyllä kiinnostavia – ja kummallisia :D Jotenkin sitä just ymmärtää, että poikkeuksellisiin sääoloihin ei niitä varusteita löydy, mutta jos on tosiaan kyse jokavuotisista sääolosuhteista, niin miten ihmeessä niihin ei ole ”kulttuurissa” tapana varustautua :) Hih vähän niin kuin ”talvi yllätti autoilijat” joka vuosi, mutta meillä Suomessa sentään ON talvirenkaita olemassa :)

  • Lilah
    5.3.2018 at 21:37

    Mä ihmettelen miten ne espanjalaiset pärjää talvella sisätiloissaan kun ulkona on melkeen lämpimämpi ja pihalla pukeutuvat toppatakkiin. Musta sisällä sellainen kosteankalsea on kamalinta ikinä.

    • krista
      5.3.2018 at 21:59

      Ehkä ne on sisälläkin toppatakeissa…? En tiedä :D Mutta kylmää kyllä valittavat paikallisetkin (ja ehkä eniten juuri he) täällä koko ajan :)

  • espanjatar
    6.3.2018 at 10:59

    Ihania nää sun Espanja-kirjoitukset :) Mutta joskus ehkä aurinkorannikko toimisi terminä Espanjaa paremmin kun yleistät jotain. Itsekin ihan muualla Espanjassa pari vuotta asuneena hymyilyttää ajatus esimerkiksi siitä, että ihan kaikkialla Espanjassa sadesäällä ulkoilevat olisivat juuri suomalaisia – ihan vastaavaa suomalaisten ryhmittymää ja ylivaltaa kun ei aurinkorannikon ulkopuolella ole. Monista sun pointeista tunnistan kyllä ”minunkin Espanjani”. :)

    • krista
      6.3.2018 at 11:04

      Joo ja Aurinkorannikkoa tietysti vielä tarkemmin tämä Fuengirola – tämähän on totta kai ihan erilainen alue kuin mikään muu täällä, juuri siksi, että täällä on vähän niin kuin suomalaispikkukaupunki espanjalaiskaupungin sisällä :) Mutta oikeassa oot, ja tuollainen yleistäminen on tietty aika yleistä: sanotaan, että ”kävi Jenkeissä”, vaikka kävi vain New Yorkissa, tai ulkomaalainen kertoo kokemuksia Suomesta, vaikka kävi vain Helsingissä ja Ivalo käymättä :) Mutta siis kyllä: ehdottomasti ”Fuge-suodatinta” tarvitaan aina, kun mä puhun Espanjasta :D Ja yritän kiinnittää siihen itsekin paremmin huomiota!

  • Ribis
    6.3.2018 at 11:26

    Täällä länsi-Saksassa on vähän sama ilmiö lasten ulkoilun ja ulkopukeutumisen suhteen. Leikkipuistot on sadekelillä melko tyhjillään, ja kun sää on hyvä, niin lasten (ja aikuisten) asu leikkipuistoon on farkut, takki (usein auki), siistit nahka-/kävelykengät ja usein ei hanskoja eikä pipoja. Hrr. Ihan pienillä lapsilla (sellaisilla just kävelemään oppineilta) näkee kurahoysuja ym. Mutta harvemmin isommilla lapsilla. Itse olen siis varsin erikoinen näky lapsineni, kun ollaan kaikki kunnon teknisissä ulkotamineissa, hatut päässä ja hanskat kädessä.

    Meidän kohta 5-vee tyttö aloitti kuukausi takaperin metsäpäiväkodin (ovat ulkona lähimetsässä koko päiväkotipäivän, ei varsinaisia sisätiloja ollenkaan), ja siellä lapsilla on kaikilla kunnon ulkovaatteet. Tosin viime viikon pakkaskelillä hirvitti, kun oman lapsen toppasin kunnolla kerrastoihin ja talvitamineisiin, ja paikalliset lapset kulki siellä päiväkodissakin ilman hanskoja/pipoja/takit auki.

    Tilasin tytölle metsäpäiväkitia varten Reiman nettikaupasta vaatteita silloin kuukausi takaperin, ja hienosti toimi homma. Vaatteet tuli perille kotiin toimitettuna (täällä kaikki paketit toimitetaan kotiin) noin neljässä tai viidessä päivässä (siinä ole viikonloppu välissä).

    Täällä olen ymmärtänyt, että tämä hanskattomuus/pipottimuus ym. nähdään karaisevana asiana. Mua vaan kauhistuttaa kun ihan pienet lapset kulkee avopaikasta ja sormet kylmästä punaisina tuolla viimassa😬

    • Leena
      6.3.2018 at 12:15

      Hei Ribis! Kiva kuulla miten siellä Länsi-Saksassa! Jännä kyllä huomata miten eri kulttuureissa niin erilaiset käytännöt lasten ulkoilemisen suhteen. Meillä täälla Itävallassa lapset käy päiväkodissa, eikä ne mene ulos ollenkaan koko päivänä jos on vähänkään kylmä. Eli talviaikaan ei ulkoilla juuri lainkaan! Minulle se oli ihan järkytys! Viikonloppuna meillä ulkoillaan sit kunnolla ja välillä päiväkodin jälkeenkin viikollakin. Talvella tosin viikolla ulkoilu on vaikeaa kun monissa puistoissa ei ole kunnon valaistusta. Mutta piti siis myös kiittää kokemuksista Reiman nettikauppa tilauksesta ulkomaille. Taidan tehdä sen itsekin!

      • Ribis
        6.3.2018 at 14:08

        Ei täällä Saksassakaan normaalisti päiväkodeissa ihan hirveästi ulkoilla. Tää meidän päiväkoti onkin iso erikoisuus täällä😊

      • krista
        6.3.2018 at 18:14

        Täälläkään ei juurikaan ulkoilla ”huonolla” ilmalla (joka ois Suomesa ihan perushyvä sää) peruspäiväkodeissa. Ja muutenkaan jostain syystä en näe paikallisten päiväkotien lapsia ulkona… …ikinä? Vaikka kuljen sellaisten ohi päivittäin. Kai ne varmaan joskus kuitenkin ulkoilee, mutta ei vaan osu aikataulut yksiin…

        Suomalaisissa päivähoitopaikoissa täällä sentään ulkoillaan! Vaikka ei kyllä joka säällä :) Ja sitten on yksityisiä ”erikoistuneita” päiväkoteja, joissa on sitten kaikenlaista kivaa spessua, kuten puutarhanhoitoa, eläimiä ym. Ne ovat aika kalliita paikkoja, mutta käsittääkseni täkäläiseen kunnalliseen verrattuna kyllä hintansa arvoisia <3

    • krista
      6.3.2018 at 18:11

      Hei hienoa kuulla, että nettikaupasta tilaaminen toimi! Tää oli eka kerta, kun kuulin kokemuksia ulkomaantilauksista tuolta, tää on mua kiinnostanut :) Kun jotenkin omalla näppituntumalla täältä käsin ajateltuna (vaikka me ollaankin vain puolet vuodesta täällä) näen tälle niin kovasti markkinarakoa täällä :) Kiva, että ovat saaneet heti homman toimimaan!

      Pipottomuus ja hanskattomuus KARAISEVANA? :D Aika hurja ajatus. Hitsi näitä kulttuurieroja kyllä! Mutta ihanaa, että tuollaista metsäpäiväkotejakin sieltä löytyy! <3

      • Silja
        9.3.2018 at 01:38

        Asun New Yorkissa, ja amerikkalainen ystäväni tilasi juuri 2-vuotiaalleen Reiman toppahaalarin. Se tuli ilmeisen nopeasti kotiin ja sekä käyttäjä että käyttäjän pukija ovat tyytyväisiä. Meidän Reimat on tähän mennessä tuotu Suomesta, mutta on kiva, että teknisiä ulkovaatteita saa nykyään täällä muiltakin kuin Po.Pilta. On vähän enemmän valinnanvaraa, kun on sentään ihan kaksi kauppaa tsekattavana :D

  • A
    6.3.2018 at 14:38

    En mä nyt kyllä sanoisi että (kaikki) suomalaisetkaan ulkoilee kurjilla keleillä…nimittäin ne kerrat kun lapsen kanssa Länsi-Helsingissä tuossa syksyllä ja alkutalvesta aina loska*askan läpi rämmittiin meidän lähileikkipuistoon niin ihan keskenämme saatiin siellä olla (ja me ei siis todellakaan niinä pahimpina keleinä itsekään jakseta, mutta ihan tyhjää täynnä oli ulkoilumestat pimeessä ja loskassa/kurassa, vaikka olisi ollut ihan vuodenaikaan nähden säädyllinen keli). En tiiä missä kaikki lähiseudun lapset hengaa (kesällä aurinkoisella säällä tuo on ihan keidas ja täynnä lapsia), mutta ei meillä pää kestä kökkiä sisällä koko välikautta…

    • krista
      6.3.2018 at 18:18

      Hehe no niin kuin tiedätte, eihän mekään tosiaan ihan niitä hurjimpia ”säällä kuin säällä” -ulkoilijoita olla :D Vähän olllaan tehtyjä sokerista, täällä Espanjassakin juuri talvea paossa :D Mutta samaan hengenvetoon pakko just todeta, että en mäkään jaksaisi (eikä lasten kanssa ole kivaakaan) montaa päivää sisällä nököttää. Kyllä sitä sitten pitää päästä vähän ulkoilemaan. Esimerkiks just nyt tuo sunnuntain ulkoilu oli ihan henkireikä! Ja tänään oltiin kans ulkona monta tuntia päivällä ja oli ihanaa. Toki ei satanutkaan :)