Syysaskarteluja

Lapsena mä rakastin askartelua.

Mutta mihin ovat jääneet askartelut aikuisiällä? Neulomisvimma minulla jossain vaiheessa oli – parin vuoden ajan ennen lapsia ja vielä Silvan vauvavuonna – mutta sellainen leikkaa-liimaa -askartelu… Koskakohan olen viimeksi sellaista tehnyt? En edes muista! Hyvin voin ymmärtää viime aikojen trendibuumit kaikenmaailman tuunaamisista ja aikuisten värityskirjoista. Koska onhan se kivaa!

Niinpä mun on pakko myöntää, että olen ihan odottanut tätä! Aikaa, jolloin ensimmäisen naperon kanssa voi käyttää esimerkiksi liimaa. Wohoo, mitkä uudet ulottuvuudet!

orava lowres

Hommaa mutkistaa kuitenkin vielä pikkusisko, joka haluaa tehdä kaiken, minkä isosiskokin. Ohi ovat jo ne ajat, jolloin Silva sai omaa puuhastelurauhaa kiipeämällä vaikka korkealle jakkaralleen keittiön pöydän ääreen. Nyt Seela tulee tömps-tömps-terhakkaasti perässä ja lyö vaippapeppunsa penkkiin isosiskon vierelle: ”Mitä täällä tehdään? Mä teen kans!”

…missä vaiheessa Silvalla menee hermo, ja sitten kaikki huutavat.

Öööö niin joo askartelu. Mun piti kirjoittaa askartelusta. Ja siitä, miten me askarreltiin syksyn lehdistä tirpan kanssa kaikessa rauhassa eläimiä, kun Seela oli isin kanssa keinumassa leikkipuistossa.

Lehdet käytiin yhdessä keräämässä jo edellisenä päivänä.

lehtiä keräämässä lowres…ja seuraavana päivänä ne olivat suht kuivia askartelua varten.

Joku tarkempi ihminen olisi varmaan kuivannut ne jossain painon alla, jotta ne eivät olisi niin käppyräisiä. Nääh, me ei olla niitä tarkkoja.

Sit liimapuikko (toimiva sellainen löytyi jopa vain lyhyen etsimisen jälkeen) käteen ja hommiin! Tirppa sai tietysti itse valita, mitä eläimiä lehdistä tehdään – ja mikä lehti on pää, mikä on masu, ja mitä osia piirretään.

askartelee lowres

…mutta kyllä mä tietysti näissä ohjasin hommaa jonkin verran. Ikään kuin (kröhöm) annoin pieniä vinkkejä. Olisi voinut myös tehdä niin, että antaa lapsen liimailla ihan omatahtisesti lehdet niin kuin haluaa. Mutta kun nimenomaan eläimiä tirppa halusi tehdä, niin ajattelin, että… …no, ikään kuin luon puitteet onnistumisen kokemuksen syntymiselle :D

Tadaa, tässäpä siis lehtitaidetta a la tirppa – assistenttina äiti:

hiiri valmis lowres

Hiiri.

siili lowres

Siili.

oravat lowres

Äitiorava ja lapsiorava.

Ihan hurjan hauskaa hommaa oli!

…niin ja kyllä Silvakin tykkäsi :D

 

 

PS. Huomasittehan taiteilijan hienot signeeraukset. Ihan selviä nimmareita mun mielestä :D Tsihihihi tää on varmaan, se sama, kun lapsi sanoo GÄGÄ ja äiti halkeaa ylpeydestä, että kuulettehan, että se sanoo selvästi ”äiti” :D

21
Like

You Might Also Like

  • a
    30.9.2015 at 21:59

    Hienoja askarteluja! Meillä lapsi (3,5v.) rakastaa askartelua (äiti ei niin valtavasti) ja se tekee sitä ihan jatkuvasti, ihan jatkuvasti ja sen lemppariohjelma pikkukakkosesta on Neppajymykerho (aka askartelutäti). Joten meillä askarrellaan, melkein joka päivä. Paljon omatoimisesti (lapsella on pöydällä sakset kynät liima kimalleliimat tarrat paperit pahvit jne vapaassa käytössä). Tällä hetkellä on lehtiä kuivamassa kirjan välissä ja viikonloppuna sit tehdään varmaan samanmoisia juttuja :) Joo ja signeeraukset tottakai, kyllä lapset tietää. Meillä tyttönen on valtavan kiinnostunut kirjaimista ja oma nimikin alkoi syntyä muutama viikko sitten, välillä oikein ja välillä oikealta vasemmalle, mutta eihän se nyt niin tarkkaa ole :)

    • krista
      1.10.2015 at 10:04

      Oijoijoi, mä oon tirpan puolesta vähän kade siitä, että teillä voi olla vaikkapa liimat ja sakset siellä vapaasti omassa käytössä! Meilläkin oli tarroja sun muita Silvan pöydällä (vanhan Singerin päällä) ennen, silloin kun Seela pysyi vielä lattian tasossa. mutta nyt tosiaan, kun pikkusiskoa ei pidä MIKÄÄN mahti maailmassa poissa, on kaikki pitänyt nostaa näkymättömiin – edes ylähylly ei riitä, kun pikkutyyppi osaa hakea itse keittiönjakkaran ja kiivetä sille… O-ou. Oi ihan odotan vaikkapa tilannetta vuoden päästä, kun tytöillä vois olla oma yhteinen askartelupöytä! <3

      • a
        1.10.2015 at 16:30

        Joo tämä on yksilapsisen perheen luksusta, siis kun ei tartte pitää pienempien ulottumattomissa tavaroita (ja meillä ollaan esim. vaihdettu duploista oikeisiin legoihin, mikä ei pienemmän lapsen kanssa ehkä onnistuisi). Tosin luonnekysymys tuo on varmaan myös (teillä Silva ja Seela kuulostaa vähän erilaisilta luonteilta), meidän tytöllä on tosiaan ollut sellaiset harjoittelusakset (muovia) vapaassa käytössä värikynien lisäksi selvästi alle 2v. iästä ja ei ole ollut ongelmia (niin ja jossain vajaa 3v. iässä siirryttiin oikeisiin saksiin ja tusseihin…ainut mitä on meillä yläkaapissa on permanent tussit…miksiköhän :D). KAvereilla taas on samanikäisiä lapsia (siis ikäluokassa 3-4v.) joille ei todellakaan voisi antaa vapaata pääsyä edes vahaliituihin ellei halua yllätyksiä (esim. nenään tai seiniin ;)), niin erilaisia on lapset keksimään juttuja. Joo ja joku kirjoitti silpun leikkaamisesta, niin se on tosiaan ollut meillä hitti, tosi iso hitti.

  • M-M
    30.9.2015 at 23:46

    Ihania askarteluja :) Muistinkin, että meillä on ollut yks pieni oksa kuivumissa jo pari viikkoa tuolla hyllyssä. Jospa muistaisi joku kerta pojan ollessa päikkäreillä antaa Millan askarrella.

    • krista
      1.10.2015 at 10:01

      Suosittelen, oli kivaa! Oliko sulla jo ajatusta, mitä siitä oksasta askarrellaan! Tässähän ihan innostuu erilaisia askarteluvinkkejä haluamaan!

  • Heispi
    1.10.2015 at 08:10

    Ihania! Mekin tehtiin syysaskarteluja poikien (2,5 v ja 10kk) kanssa niin, että leikkasin pahvista ympyröitä (puiksi) ja pojat maalasi siveltimellä/sormin niihin lehtiä. Sitten vielä leikkasin pahvista puun rungon ja liimattiin yhteen. Tehtiin vielä sieniä samalla tyylillä ja laitettiin seinälle. Molemmat tykkäsi ja oli riittävän simppeliä pikkuveljenkin osallistua!

    • krista
      1.10.2015 at 10:00

      Oi vau! Mun täytyy myöntää, että mä en ole vielä edes ajatellut askarteluja tämän meidän pienemmän tulisielun kanssa :) Pelkästään jo värittäminen/piirtäminen kynillä/tusseilla on jännittävä operaatio, joka usein päättyy huutokatastrofiin… Tyypillä kun menee hermo VÄLITTÖMÄSTI, jos ei saa tehdä tasan sitä, mitä haluaa = imeskellä tussia, heitellä tavaroita jne… Auts. Mutta toi sun idea kuulostaa kyllä niin huipulta, hitsi! Me voitais ehkä kokeilla ihan samaa (”reippaasti käymme rekkain alle” -tyyppisesti) molempien tyttöjen kanssa, kiitos vinkistä!

      • hannah
        1.10.2015 at 10:16

        Silpun leikkaaminen on yllättävän palkitsevaa jo pienillekin ja siihen ainakin meillä jaksetaan keskittyä pitkään kun tuotosta syntyy koko ajan. Muoviteräisillä tylppäkärkisillä saksilla ei saa edes kieleen haavaa, vaikka välillä suuhun eksyvätkin. Paperia leikkaavat kuitenkin ihan ok. Samoin sormin maalaaminen toimii mainiosti ja sormivärithän yleisesti on myrkyttömiä. Tai tähän vuodenaikaan värjäämisen voi tehdä vaikka mustikallakin (itse en ole näitä suosinut, kun olen kokenut että sen jälkeen on aika vaikea kieltää ruualla leikkimistä), jos pelkää että suuhun päätyy enemmän kuin paperille.

  • hannah
    1.10.2015 at 10:09

    Se onkin yllättävän vaikea taito vanhemmalle pitää näppinsä erossa lasten askarteluista. Itse huomaan kerta toisensa jälkeen, että jos yhdessä tehdään, äidin kädenjälki tulee turhan paljon esiin ja juurikin tuolla verukkeella ”jotta se nyt edes vähän näyttäisi siltä mitä oli tarkoitus niin lapsi kokisi osanneensa”. Mutta eihän se niin mene. Lapsi olisi ihan yhtä tyytyväinen ihan omaankin tuotokseensa – niitä sitten tuleekin päiväkodista, kun hoitajat ei ehdi joka lapsen työhön niin puuttua.
    Meillä myös samoin kun joku tuossa aiemmin mainitsi, askarteluvälineet on olleet saatavilla parista vuodesta eteenpäin. Suurempia haavereita ei ole sattunut. Pieni pelästys tuli hiljan kun kuopus 1,5 tuli askarteluhuoneen ovella vastaan pitäen nenäänsä saksenterien välissä (isompien jäljiltä kun ovet/portit jäävät yhtenään auki)…mutta eipä niillä lasten askartelusaksilla suurta tuhoa saa aikaan ja pikku haavereista vaan oppii.

  • Atro Niiniluoto
    1.10.2015 at 13:53

    Tuohan on taiteellista.

  • Sarivir1
    1.10.2015 at 14:00

    Joo on tuo lapselle luksusta kun pääsee hommiin ja se pienempi on poissa tieltä! Hienoja elukoita!

    Tää on just tätä meilläkin, kolmevuotias haluaisi piirtää, käyttää saksia, liimaa, muovailla, pelata lautapelejä, liimailla tarroja ja kaikkea sellaista. Lähes aina joutuu vaan sanoo ”ei nyt”. Koska pikkusisko. Pikkusisko haluaa ihan kaikkeen mukaan, eikä siitä mitään sitten tuu, molemmat huutaa ja veljellä ei mitään rauhaa. Pienempi rääkyy naama punaisena ja tärisee raivosta kun ei saa haluamaansa, oli asia sit mikä tahansa.
    Minkäs teet?!? Muovailuvahat menee suuhun, samoin kynät. Enempi kynillä piirtetään seiniin ja lattioihin tai sitten viskotaan ympäri kämppää. Tarrat pikkusisko liimaisi ikkunoihin ja itseensä ja lopuksi suuhun nekin. Värityskirjojen sivut se repii säpäleiksi. Ei vaan tuu mitään.
    Onneksi isompi kerhossa saa edes vähän toteuttaa itseään askartelun merkeissä.
    Jospa vuoden päästä tosiaan…? 😞

    • krista
      1.10.2015 at 18:10

      Hihihihihihi anteeksi, kun nauran :D Ei sais nauraa – mutta oi kyllä, kuvasit just valokuvantarkasti meidän elämää :D

  • Aino
    1.10.2015 at 18:11

    Ihania töitä! Jos perinteinen askartelu joskus tökkii, niin Kiasmalla on tuollainen päiväkodeille tarkoitettu ideamateriaali, joka sopii hyvin kotioloihinkin
    http://www.kiasma.fi/wp-content/uploads/2014/05/Nykytaidetta-naperoille_tehtavakortit.pdf

    • krista
      1.10.2015 at 18:14

      Oi vau, kiitos vinkistä! Jo heti pikavilkaisulta näytti tosi huipulta – ja vinkit ovat tosiaan tervetulleita, askarteluideat vähän ruosteessa varmaan :)

  • Miitu
    3.10.2015 at 07:32

    Oi mahtavia! Siilin signeerauskin on just eikä melkein. Mutta voi sanokaa ihmiset, mitä te teette näille sadoille – jos ei jopa tuhansille – tuotoksille? Omat suosikit on helppo valkata säilöön, mutta ainakin meillä lapsi haluaisin säästää KAIKEN. Siis ihan-ihan kaiken. Tyyliin ”Tein paperille pienen söhryn / leikkasin saksilla paperiin pienen viillon. Eikö olekin upea taideteos, tämä pitää säästää.”

  • Puumis
    5.10.2015 at 17:44

    Haha, tosta ”ohjasin hommaa jonkin verran” tuli mieleen toissaviikonloppu, tein ystävättäreni lapsen (2,5 vuotta tai jotain sinnen päin) kanssa hiekkakakkuja, ja ystävätär seurasi aikansa vierestä, kunnes totesi, että ”jaa säkin olet tuommoinen lapsen kanssa puuhastelija, jonka on kuitenkin pakko ottaa ohjat omaan käteen kun silleen tulee parempi”.

    Huomasin, että olin delegoinut pikkuneidin (ainoastaan) tuomaan kuivaa hiekkaa, jota minä sitten (erillisessä astiassa) sekoitin veteen, lapoin optimaalisen sekoitteen muottiin, tasoittelin ja taputtelin ennen kuin kumosin muotin (tuu tuu hyvä kakku, jne) ja varmistin näin, että hiekkakakusta tuli hieno.

    Vähän jopa jälkeenpäin harmitti kun neitonen välttämättä halusi hajottaa MUN HIENOT OMATEKEMÄT KAKUT!!!

    T: Puuma 40-v.

    P.S. Kyllä sillä lapsosella silti ihan hauskaa näytti olevan :D

    • krista
      5.10.2015 at 18:20

      Hehee, tätä näkee hiekkalaatikoilla niiii-iiiiin paljon! :D Varsinkin jotenkin usein isät (kyllä äiditkin) tuntuis olevan näitä, jotka haluaa pitää lapset erossa täydellisistä hiekkakakuistaan :D