Kysy minulta (ja tällä kertaa mä voisin ihan vastatakin)

Ei ehkä ihan kovin hyvin minulta.

Olen tehnyt neljän vuoden blogihistoriassani yhden ”Kysy minulta” -postauksen – se oli syyskuun alussa (täällä), heti tälle omalle sivustolle muutettuani. Enkä ole vieläkään vastannut siihen. Anteeksi.

hiuskoru

”Mikä ihme sulla on tossa päässä?”
”Hiuspanta tyttöjen turkkilaisista tanssipuvuista.”
”Miksi?”
”Koska se on ihana ja kilisee.”

Kerron syynkin. Mulla oli ajatuksena siihen sellainen hauska videovastauspostaus. Se on kuitenkin osoittautunut työmäärältään niin isoksi, että en vaan yksinkertaisesti ole löytänyt aikaa siihen. Mulla kun nyt joskus on innostuessani taipumusta luoda hommalle vähän isommat mittakaavat kuin mitä todellisuus antaa myöten :D

lukee lapsen kanssa

”Mitä te tuossa luette?”
”Mun lapsuuden yhtä lempparikirjaa nimeltään Kisu ja minä.”

Mutta toki vastaan, kun kerran vielä erikseen kehotin kysymään! Ajattelin tehdä (tavallisen; nyt vaan suosiolla hyllytän toistaiseksi sen videoidean) vastauspostauksen joskus tällä viikolla. Toivottavasti. Mutta koska aikaa kysymyksistä on tosiaan kulunut tämä viisi kuukautta, voisin antaa tähän tuoreemmankin mahdollisuuden esittää kysymyksiä.

Eli: Saa kysyä!

pulkalla

”Mihin te ootte matkalla?”
”Seeluskan muskariin.”
”Missä se käy muskarissa?”
”PopJazz-konservatoriolla. Ihan paras muskari.”

Saatan vastata osaan kysymyksistä suoraan kommenttikenttään, mutta lisäksi nyt vihdoinkin poimin sekä vanhoista ja uusista yhteensä vaikka 5-10 kpl erilliseksi vastauspostaukseksi. Ehkä jostain voisi tulla kokonaisia postausaiheitakin… Vähän tietysti riippuen, mitä kysytte. Ja jos nyt jotain kysytte :)

Vaikka että:

vaatehuone

”Mitä ihmettä sä siellä vaatehuoneessa teet, kun se homma ei tunnu edistyvän?”
”Väitän siivoavani, mutta oikesti varastan omaa aikaa hörppimällä kahvia (joskus siideriä) ja viikkailemalla vaatteita laatikoihin omassa rauhassani. Usein hyräilen tai lauleskelen ja suljen korvani alakerran kriiseiltä.  Älä kerro Joelille.”

41

You Might Also Like

  • Vannikkila
    2.2.2016 at 14:21

    Yhden taisin upottaa johonkin muuhun kommenttiketjuun kuin alkuperäiseen ”Kysy”-postaukseen. Ja toinen tuli mieleen nyt :D

    1. Onko asioita. joista haluaisit kirjoittaa, mutta et kirjoita, koska se kertoo myös muista (esim. Joelista, teidän jommankumman vanhemmista yms)? En mä nyt osaa suoraan keksiä esimerkkiä, mut mietitääs…. Noh vaikka (tylsästi) teidän parisuhteen sun mielestä ns. kipukohdista. Äh, kuulostaa negatiiviselta, mut en nyt oikeesti osaa keksiä parempaakaan esimerkkiä, mutta ajatuksena, että vaikka kertoisit vain itsestäsi, saavat toiset pakostakin tietää myös toisesta.

    2. Lukeeko Joel koskaan tätä blogia? En usko, että mitään salailisit Joelilta siitä, mitä tänne oot kirjottanut, mut ihan käykö Joel ihan konkreettisesti lukemassa sun tekstejä?

    • krista
      2.2.2016 at 14:45

      1. Hmm on ja ei. Miten selittäisin :) En kirjoita muihin liittyvistä asioista (en edes Joeliin liittyvistä) ilman lupaa tai muutettuna anonyymille tasolle ei-tunnistettavaksi. Eli joo, se tavallaan rajoittaa. Mutta sitten taas ei, eli että en edes haluaisi kirjoittaa, jos se olisi jonkun läheisen mielestä kiusallista :) Jos olisin alkanut kirjoittaa blogia anonyyminä (vaikka minulle oli itsestäänselvää, että kirjoitan naamallani/etunimellä), saattaisi sisällössäkin toki olla eroja. Silleen luonnollisen verran :) Tuohon esimerkkiin – parisuhteen kipukohdista saattaisin kirjoittaa Joelin luvalla jonkun pohdiskelevan jutun, jonka Joel saisi lukea ennen julkaisua. Mitään riitoja ”sit se sano” ja ”sit mä sanoin” puolestani en IKINÄ lähtisi repostelemaan julkisesti. Eli mulla on omat yksityisyyden rajani, aika selkeätkin oman pään sisällä :)

      2. Joo lukee, ihan joka päivä. Ainakin mä LUULEN, että se lukee. Testataan. Joel? (katsotaan, kauanko menee, että se vastaa :D ) Vaikka ei se ehkä kommentteja lue :D Mutta tosiaan sellaiset jutut, joissa se keskeisesti esiintyy (tai jos luulen, että sitä muuten kiinnostaa/haluaa sanoa mielipiteensä) luetutan aina ennen julkaisua. Myös lapsia koskevia juttuja.

      • elinamanda
        7.2.2016 at 03:11

        Hei tosta 2. kohdasta tuli mieleen: Onko Joel joskus kieltänyt sua julkaisemasta jotain? Tai no kieltää on kenties vähän raju ilmaisu, mutta siis onko ollut koskaan erimielisyyttä siitä, mitä sopii julkaista ja mitä ei?

        • krista
          8.2.2016 at 16:25

          Yleensä meillä on aika hyvä yhteisymmärrys, mutta joitain yksittäisiä kertoja on ollut, kun Joel ei olekaan halunnut (mulle yllätyksenä) jotain asiaa bloggaukseksi. Tavallisesti ne on olleet tosiaan mulla yllätyksiä ihan niin, että ”ai mikset halua, se ois niiii-iiiin kiva”.

          Tai no esimerkkikin mulla on mielessä. Joelilla on sellainen salattu lahja kirjoittaa meidän arjesta tosi osuvia runoja! Se silloin tällöin julkaisee sellaisia omassa Facebookissaan ja mä sit alan kerjuulle, että PLIIIIS saanko julkaista. Ensimmäisen julkaisemani runon (http://www.puutalobaby.fi/juhannussaa-ajaa-runolliseksi/) kanssa piti houkutella aika pitkään, tuo väsymysruno (http://www.puutalobaby.fi/joelin-vasymysruno/) puolestaan oli sit ihan ok :)

          Mutta joo tuollaisia jotain on toki ollut :)

  • Vyyhti
    2.2.2016 at 14:25

    Minua kiinnostaa puoli, jota ei (ymmärrettävistä syistä) ole paljoa blogissa näkynyt, nimittäin työelämä. Mitä teit työksesi ennen perhevapaita? Minkälaiset ajatukset sinulla on tällä hetkellä paluusta työelämään? Koetko saaneesi kotivuosista jotain hyödyllistä myös ammatilliselle minällesi?

    • krista
      2.2.2016 at 14:51

      Joo, työminän oon tosiaan ihan tarkoituksella rajannut blogista pois. En halua, että se rajoittaa mun blogisekoiluja :D Eli että pitäisi alkaa miettiä, että ”onko tämä nyt sopivaa” tms. :D Tilanne saattaa muuttua toki siinä vaiheessa, kun/jos palaan töihin; ehkä sitten työasiat on muutenkin enemmän päivittäisellä agendalla omassa mielessä. Nythän oon ollut ihan kotiäitinä/bloggajana/freelancerina tämän koko blogin tähänastisen ajan ja blogikin on tietysti sen mukainen.

      Koen! Siis saaneeni kotivuosista jotain. Olen todennäköisesti enemmän ”jalat maassa” -tyyppi tän jälkeen; tai siis silleen, että olen saanut etäisyyttä työasioihin. Ja se on hyvä. Olin samalla työnantajalla pitkään ja mulla on ollut/on hyvä työnantaja, mutta silti se on terveellistä huomata, että ei ole korvaamaton tai muuten maailman tärkein tyyppi. Paitsi omalle perheelle <3 Pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Toisaalta antaa myös ihan uudenlaista motivaatiota. Kun olen tehnyt jonkin verran "friikkuna omaa työtäni" oon ollut ihan "JESH JESH JESH TÄÄ ON KIVAA" -fiiliksellä sellaisista asioista, jotka ennen olisivat menneet rutiinilla. Mun unelma olisi, että voisin tehdä omaa työtäni 2-3 päivänä viikossa. Tein ihan hurjan paljon töitä aiemmat vuodet ennen tätä perhe-elämää; koen, että ihan siihen tilanteeseen ei ole enää paluuta.

  • Jenn-
    2.2.2016 at 16:26

    Miksi olet kasvissyöjä? Tää mua kiinnostaa.

    • krista
      2.2.2016 at 16:51

      Hitsi tosi hyviä kysymyksiä, tästäkin mun on ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta aina on jäänyt! Ehkä jossain keskustelukommettisivulauseessa oon saattanut jotain kertoa, en tarkalleen muista edes… Tähän mä voisin kirjoittaa pidempää tarinaa, eli otan tän joko vastauspostaukseen tai sit ihan omaksi postauksekseen, kiitos! :)

  • Kao kao
    2.2.2016 at 18:39

    Milloin on seuraava lukijatapaaminen?

    • krista
      2.2.2016 at 19:55

      Ääk! Ei ole vielä suunnitteilla :) Se Titi-nalletalo oli mielessä, mutta en ole liikauttanut ajatuksiani vielä sen suhteen. Johonkin tapahtumaan ois kiva mennä kans kimpassa… Ideoita otetaan vastaan! :)

  • Heidi
    2.2.2016 at 19:09

    Mulla on myös kisu ja minä -kirja ja se oli mun lemppari pienenä! Mä vähän näytinkin samalta kuin se tyttö siinä kirjassa :)

    • krista
      2.2.2016 at 19:56

      Oh, mä kans tykkäsin. Toinen samanlainen oli ”Kaikkein kultaisin kirja”. ”Tähtiä jokainen rakastaa iltaisin kun pakastaa. Katson niitä, pidän siitä. Kaukaisia maailmoita vaiko taivaan ikkunoita.” Ah! <3 <3 <3 (tai jotain vastaavaa, tuo tuli ulkomuistista)

  • Jenisei
    2.2.2016 at 20:09

    Kommentoin ehkä vasta kolmatta kertaa, vaikka oon jo muutaman vuoden seurannut tätä blogia (on muuten hyvä!). Ja mikä minua kiinnostaa tietää eniten? No se, että missä te käytte suihkussa? Koska joskus olet jossain aiemmassa postauksessa esitellyt, miten nykyisin käytätte saunaanne jonain kuivaushuoneena (yms), ja sen vieressä oleva (ilmeisesti entinen?) suihkutila on toiminut mm. lasten vaipanvaihto ja vaatteiden säilytys huoneena (muistaakseni?). Tai jotenkin kuvien perusteella se on näyttänyt siltä, ettei teillä siellä saunahuoneen vieressä ole enää suihkuja käytössä, tai vaikka suihkut olisikin, niin en voi ymmärtää miten niiden lähellä olisi se vaipanvaihtopiste/vaatehylly, kun sehän kastuisi kovin… (en voi tietää). Vai onko teillä joku salainen kellari, jossa suihkutilat tai sitten alakerran vessan yhteydessä kunnon suihkutilat?
    ANTEEKS, jos nyt tunkeuduin nyt liikaa privaattialueelle, mutta muo on vaan jäänyt ihmetyttämään tämä asia… :DD

    • krista
      2.2.2016 at 20:17

      Hahaa, mahtava kysymys! :D

      Hauskaa, että suihku ei varmaan ole koskaan kylppärikuvissa näkynytkään, se rajautuu varmaan aina oikeaan takakulmaan. Tässä sen paikka ainakin näkyy pohjapiirrustuksessa: http://www.puutalobaby.fi/terveen-merkki-kylppari-innostus/ …ja HEI, näkyyhän tuolla ihan suihkukin! Se on itse asiassa suihkukopp… tai siis suihkuJETTI, mitä ikinä se tarkoittaakaan :D Eli sellainen, mihin saisi höyrykaappiominaisuuden ja siellä on tuollainen penkki, johon saisi suunnattua seinistä kaikenmaailman sademetsäsuihkut :D Jepjep, arvaa vaan, onko noita ominaisuuksia käytetty :D Mutta joo, olennaista tuon valintaan oli se, että vaikka meidän kylppäri on tosi-tosi ammattilaisen huolella vesieristämä, aina vähän mietityttää vesitilat puutalon yläkerrassa… Niinpä keskeistä oli saada sellainen suihku, jossa on seinät joka suunnalla (ei vaan kahdella suunnalla vaan ympäri) sekä kunnon allasmainen lattia. Ja tuulettuva. Ovi siis laitetaan kokonaan kiinni sinne mennessä niin, ettei sieltä roisku kun sen verran, mitä märkänä ulostuleva tiputtaa :) Eli siksi kylppäri ei kastu, suihkut on omassa kop… JETISSÄÄN :D

      • Jenisei
        2.2.2016 at 20:58

        Aaaaah, Kiitos Krista! Nyt mä ymmärrän paljon paremmin. :D empä ollut tossa vanhemmassa postauksessa sitten huomannut tuota suihkukaapp… JETTIÄ (vaikka se luki niissä pohjapiirroksissakin. höpsö minä). :D
        Mutta nyt minua alkoi kiinnostamaan miten te saatte teidän tytöt pestyä tuolla (näyttää tosi pieneltä). Kai se sit onnistuu, kun on pakko mahtua, mutta ei varmaankaan molemmat tytöt samaan aikaan? Meillä on isohko/avoin suihkutila, ja sekin jo välillä tuntuu ahdistavalta, kun meidän tyttö (1v8kk) pyörii siinä aina jaloissa (saatikka että ois noin ahdas se tila, jossa tyttö pyöris jaloissa)! :D tai sitten kaikissa muissa perheissä lapset pestään jotenkin erikseen, ettei itse olla suihkussa… mä oon siis aina tottunut ottamaan tytön mukaan suihkuun kun käyn itsekin, siitä lähtien ku osas kävellä… :)

        • krista
          2.2.2016 at 21:12

          Joo, ei ole ihan tilalla pilattu :D Tai on se suihkukaap…JETIKSI isommasta päästä, oisko jotain metri kertaa metri. Mutta joo ei molempia yhtä aikaa, vuorotellen käydään :) Pienempänä tytöillä oli sellainen kokoontaittuva amme. Mä käyn itse asiassa ”omassa suihkussa” aina ylhäisessä yksinäisyydessäni, edes pieni hetki joskus yksinään :D Tälleen tuli kerrottua peseytymisrutiinit :D

  • Lydiah
    2.2.2016 at 21:18

    Millaiselta toivot elämänne näyttävän viiden vuoden päästä? :)

    • krista
      2.2.2016 at 22:47

      Ah. Tätä mä itse asiassa voisin miettiä ihan enemmänkin – taas on sattumalta just ehkä elämässä, että olisi hyvä miettiä tätä! Tai siis ehkä (toivottavasti) tajuta, miten on oikealla suunnalla jo nyt <3 Mutta joo, tää ehdottomasti tulee laajemmaksi vastaukseksi vastauspostaukseen tai ihan omaksi jutukseen! Hyvä kysymys!

  • Miski
    2.2.2016 at 21:21

    Ootteko te molemmat VIELÄKIN (niin suuri vihreyskateus, ei yhtään paheksuva sävy) kotona? Miten, oi miten, se on mahdollista? Vinkit kelpais 😊
    T: tunnollinen lukija monen vuoden ajalta jo, susihuono vaan kommentoimaan

    • krista
      2.2.2016 at 22:54

      Hehee, jos kysymys kuuluu, että miten hemmetissä teidän rahat riittää, niin pakko sanoa, että EN TIEDÄ. Ihmettelen sitä itsekin. Ehkä me jollain kummallisella pyhällä hengellä eletään, vaikka 3/4 perheestä on joko pakanoita tai ateisteja :D

      Mutta siis jos se kotona oleminen ajatellaan niin, että kumpikaan ei ole perinteisessä kahdeksasta neljään -työsuhteessa, niin joo: molemmat ollaan kotona. Mutta ei me toimettomina olla (eikä koko aikaa kaksi aikuista lasten kanssa) vaan meillä on omat keskinäiset ”työvuoromme” ja projektimme. Tällä hetkellä on työn alla systeemi (syksymmällä oli erilainen toimintatapa), jossa molemmat saisivat kaksi kokonaista työpäivää itselleen. Saas nähdä, miten saadaan homma toimimaan :) Eli yksinkertaisesti ”salaisuus” on ehkä itsensä työllistäminen ja satunnaiset projektityöt. Aika usein työ on ”tästä saa palkkaa sit jos tää toteutuu” -tyyppistä, mutta se kuulunee asiaan :)

      Meidän arkipalapelistä oli tarkoitus kirjoittaa syksyllä, mutta se ehti jo romuttua sairaustapausten takia. Ehkäpä nyt keväällä ehdin kirjoittaa meidän tämänhetkisistä arkikuvioista!

  • -Jenni-
    3.2.2016 at 06:58

    Millaista ajattelet teidän elämän olevan kolmen vuoden kuluttua?

    • krista
      3.2.2016 at 10:34

      Jännää muuten, tää ”kolmen vuoden päästä” tuntuis olevan ihan huomenna, kun taas aiemmin kysytty ”viiden vuoden päästä” jossain tulevaisuudessa niii-iiiin pitkällä :) Mutta joo – minäpä otan myös tämän siihen vastauspostaukseen! :)

  • Janika
    3.2.2016 at 08:09

    Mikä on upean kroppasi salaisuus?
    Eli bikinikuvistasi näkee, että et todellakaan ole yhtään ylipainoinen, vaan kadehdittavan hyvässä kunnossa.
    Treenaatko jotain lajia, vältteletkö herkkuja tms? T: yks kade, joka joutuu vahtaamaan jokaista suupalaansa

    • krista
      3.2.2016 at 11:19

      Oi, kiitos – tulipa kiva mieli heti aamulla, kun tän luin!

      Geeneistähän se varmaan isoilta osin johtuu, luulisin. Mulla ei ole ollut sellaista lihomistaipumusta koskaan, olen ollut luontaisesti eka raskauteen asti about lukiopainoinen, muutaman kilon heitolla. Yhtenä kesänä monen kuukauden siideri/pitsaruokavalion jälkeen alkoi farkut kiristää, mutta ruokavaliotsekkauksella (käytin Kiloklubia) se hävisi. Toinen juttu on varmaan se, että mä en ole koskaan tykännyt makeista herkuista (kakut, suklaat tms.); en syönyt karkkia kuin eka kerran joskus ala-asteella ja elämäni eka wienerin 21-vuotiaana :D Ankea lapsuus :D Mutta ehkä se on vaikuttanut, että mulla ei ole ”luontaista” makeanhimoa.

      Mähän oon nyt hurahtanut tuohon tanssiin :) Muutenkin mulle selvästikin sopii sellaiset lajit (aiempi hurahdus oli sirkus; nyt mun lihaskunto ei ole riittänyt siihen lajiin palaamiseen), joita ei harrasteta paino/ulkonäkötarkoituksessa vaan innosta itse lajiin. Käyn myös tanssillisissa jumpissa; paitsi (HUPS!) viimeksi joskus loppukesästä. Tälle päivälle oon itse asiassa varannut zumban eka kertaa syksyn jälkeen. Saas nähdä, jaksanko mennä. Viime yö meni valvoessa, kun Silva on kipeänä.

      Mutta: KIITOS! Mä meinaan tässä koko ajan alkaa kirjoittaa tyyliin ”on mulla mahassa löysää” tai ”en mä ”ennen raskautta”-painossa tietysti ole”. Mutta höh, hitsi en ala nyt mollaamaan itseäni. Vaan sanon, että kiitos kivan mielen tuoneesta kysymyksestä :)

  • stev
    3.2.2016 at 08:46

    Minua kiinnostaisi Silvan päiväkotikuulumiset..Vai onko tämä aihe josta et halua kirjoittaa? Kiinnostaisi kaikki siihen liittyvä eli ootteko olleet tyytyväisiä, onko ollut haastavia tilanteita, onko päiväkodista löytynyt sydänystäviä, kaikki käytännön asiat, nukkumisen, syömiset, jne. Oma poika on melko samanikäinen, eikä ole ollut vielä päiväkodissa, kerhoissa vain. Niin ja miten Seela on suhtautunut, haluaisiko jäädä myös päiväkotiin, jos olette vieneet Silvan päiväkotiin yhdessä? ☺

    • krista
      3.2.2016 at 12:08

      Hih mä oon nyt pyöritellyt tän aloittamista, kun pähkään, että onko tää postaus vai laajempi vastaus vai vastaanko tähän – joka tapauksessa kun erilaisia puolia on tietysti paljon ja sitten toisaalta tulee taas vastaan yksityisyys, että mitä haluaa kertoa :) Ajattelen silleen hassusti myös muiden samassa päiväkodissa olevien kannalta eli jos vaikka jonkun päiväkotikaverin vanhemmat lukevat tätä ja jos heistä tuntuu liian yksityiseltä kertoa saman päiväkodin meininkejä (vaikka toki ilman päiväkodin nimiä) . Vähän näitä tunnemaailman juttuja :) Mutta oon aina supertarkkana, jos koskee muita ihmisiä tai erityisesti muita lapsia. Mutta joo, vastaan silleen kuin hyvältä tuntuu :)

      Silva on soljahtanut sinne aivan mahtavasti – oikeastaan voi sanoa, että ei mitään ongelmia sen suhteen. Se oli vaan niii-iiin valmis tuollaiselle ja itse halusi sinne. Silvahan on siellä vain 20 tuntia viikossa (neljänä päivänä a 5 tuntia) eli pitää sitä ikään kuin harrastuksenaan/leikkipaikkanaan. Näin alkuun poissaoloja on ollut PALJON sairasteluiden (ja meidän matkan) takia, enemmän on varmaan ollut poissa kuin paikalla. Mutta kertaakaan ei ole ollut sellaista tilannetta, että ei olisi halunnut mennä sinne, eikä kertaakaan ole ollut (tietääkseni!) minkäänlaisia itku/ikävätilanteita siellä. Jotain huolta aiheuttavia juttuja meillä vanhemmilla toki on (varmaan luonnollista), mutta niistä ei näin täysjulkisesti. Jos haluat jutella niistä lisää, vaihdetaan meiliä :)

      Kaveriasioita mä jännitin alussa eniten; että jos jää ryhmän ulkopuolelle – etenkin kun meno näytti joillain aika villiltä joskus ja Silva rauhallisena ja herkkänä helposti jää jalkoihin. Mutta kappas vaan, olihan siellä tietysti muitakin samanhenkisiä lapsia <3 Eli ystäviä on löytynyt, käsittääkseni vähän isompien lasten (eskarilaisten) kanssa se aika paljon viettää aikaa. Tosi kivasti ovat ottaneet tän pienemmän tyypin mukaan ja ihan mieltä lämmittää, kun Silvaa sinne viedessä jotkut tulevat vastaan hihkuen, että "Silva tuli! Silva tuli!" ja sitten ne hyppelehtivät yhdessä leikkimään.
      -
      Nukkumisten kanssa on vähän haastetta, mikä me ratkaistiin omalla tavallamme. Silva on ikäistään vanhempien ryhmässä (4-5v) ja siellä ei nukuta sängyissä vaan levätään patjoilla esim. satua kuunnellen. Eihän Silva tietysti sellaiseen nukahda... Ja kuitenkin tarvitsee päiväunensa. Siksi me haetaan Silva jo kahden jälkeen ja se nukahtaa vaunuissa matkalla kotiin, nukkuu päikkärinsä sitten siinä. Onneksi ollaan saatu Seela samaan aikatauluun. Syömiset puolestaan sujuvat samalla tavalla kuin kotona eli eivät suju :D
      -
      Mulla ei ole ollut Seela mukana mun "vientivuoroilla", mutta Joelilla on. Seelalla on kuulemma tullut suru, kun ei ole päässyt leikkimään. Niisk. Se on ollut ihan mukaan lähdössä muiden lasten perään ja sitten on harmittanut, kun ei olekaan otettu ulkohaalaria pois. Nopeasti harmitus on kuitenkin unohtunut.

      • stev
        3.2.2016 at 14:21

        Kiitos pitkästä vastauksesta! :)
        Kuulostaa kyllä tosi järkevältä tuo sun linja, minkä haluat julkisesti kertoa ja mitä et. Ja Silva on kyllä onnentyttö, kun on saanut noin lempeän alun päiväkotiuralle. Meillä on kans nyt alkanut näkymään vähän sellaista omaa kiinnostusta päiväkotia kohtaan, toisaalta tuo minityyppi odottaa jo milloin pääsee kouluun ja saa tehdä ”tärkeitä koulutehtäviä”. Huh, miten nää kasvaakaan nopsasti. Niin kliseistä, mutta niin totta! :)

        Meillä on välillä kyllä kerhoon meno ollut hankalaa, mutta olen ottanut kuitenkin sen linjan, että jos sinne asti lähdetään, niin sinne kerhoon myös jäädään niiksi kolmeksi tunniksi kuin se kerho kestää. Välillä on jäänyt itkemään sinne, mutta sitten kuitenkin kun menen hakemaan poikaa, niin vastassa on iloinen kerholainen joka ei muistakaan sitä itkua, mikä sinne jäädessä oli.
        Apuaaa, nyt mulla jää kyllä kommentti kesken, kun pienempi herää just päikkäreiltä, mutta eiköhän tässä tullut tärkeimmät..

  • Salmiakkityttö
    3.2.2016 at 10:32

    Haluaisin kysyä hammasprojektistasi. Olen ymmärtänyt, että noissa leikkauksissa profiili ja siten ulkonäkökin vähän muuttuu, kun leukaluuta siirretään. Oletko huomannut tällaista itselläsi ja jos, niin miltä ulkonäön muutos tuntuu?

    Ja vaikka et ehkä tähän vastaakaan, niin mua kyllä hirveesti kiinnostaisi tietää tarkemmin, missä kohtaa te asutte. Yhdessä vanhan postauksen kuvassakin ootte nimittin mun lasten mummolan edessä kadulla. Eli tutut nurkat kyseessä siis :-)

    • krista
      3.2.2016 at 13:20

      Joo, ulkonäkö on muuttunut kyllä – mutta silleen jännästi ”tutulla tavalla” kuitenkin. Leuka näyttää isommalta, mutta silti se on ikään kuin omannäköinen. Vaikea selittää :D Lopputilannetta on myös vähän vaikea vieläkään hahmottaa, koska käsittääkseni vähän turvotusta on vielä toisella puolella. Suu ei aukea vielä kunnolla ja leuassa on vähän vielä tunnottomuutta ja se vaikuttaa vähän ilmeisiin. Eli siinäkin on varmaan vielä muutosta tulossa – toivottavasti hyvään suuntaan kuitenkin :)

      Mun piti itse asiassa just tänään kirjoittaa ”15 viikkoa leikkauksesta” -postaus sen jälkeen, kun olisin käynyt kirurgin tarkastuksessa. Mutta jouduin perumaan ajan, kun Silva piti viedä lääkäriin :( Teen varmaan sitten, kun saan uuden ajan ja kirurgin näkemyksen siitä, että miten paraneminen on edistynyt :)

      Joo, tarkkoja koordinaatteja en tietysti voi julkisesti sanoa, mutta varmaan kulmilla, jos mummola bongattu :) Jos bongaat meidät, muista moikata! Onko meillä samanikäisiä lapsia? Heti aloin miettiä mahdollisia leikkikavereita :)

      • Salmiakkityttö
        3.2.2016 at 13:53

        Meidän lapset on jo isompia (nuorinkin kohta 10), mutta silti vaan olen ”jumittunut” lukemaan sun pikkulapsijuttuja, kun ne on niin hauskoja :-D Nykyisin siellä käydessä tulee käveltyä entistä enemmän lähikaduilla pienen ruskean koiranpentumme kanssa, joten moikkaan kyllä, jos teihin törmään :-)

        • krista
          3.2.2016 at 19:02

          Jesh! Ja me tullaan silittelemään sun koiraa, jos teidät bongataan :)

  • vilja
    3.2.2016 at 11:46

    Mulla olisi itse asassa parikin kysymystä.
    Ensiksikin, sinun hiukset! siis miten voi olla tuollainen tukkarunsaus, ainakin kolmen ihmisen verran hiuksia. Miten hoidat, oletko koskaan harkinnut leikata niitä?
    Ja tokaksi, olitko varautunut siihen, että blogistasi tulee näin suosittu?
    Entä nämä lieveilmiöt, kuten vauvapalstan spekuloinnit raskaudestasi yms kakkapuheet, tuleeko niille immuuniksi?

    • krista
      3.2.2016 at 13:07

      Oho, kivoja kysymyksiä, kiitos ;)

      Tukka: heh ne geenit. Mä en ole edes meidän lähisuvun isotukkaisin – ja pesen shampoolla ja selvitän muumisuihkeella, siinäpä se. Sutaisen kolmessa sekunnissa takaraivolle nutturalle. Ennen, kun pidin tukkaa enemmän auki, laitoin vahoja ja seerumeita sun muita; nykyisin en jaksaehdi. Ai joo ja tietysti varmaan se tärkein (geenien lisäksi): käyn säännöllisesti ihan mahtavalla kampaajalla, joka ymmärtää pitkien hiusten päälle.

      Blogia perustaessani ajattelin, että ehkä tästä vois tulla jotain – silleen toivomalla ajattelin :) Mutta eihän sitä tietysti koskaan voi ennakolta tietää, miten lukijat löytää. Kiva, että löysivät! :)

      Lieveilmiöt olivat tietysti hyvin odotettavissa ja jos olisin herkkä tuntemattomien arvostelulle, en olisi tällaista blogia ehkä uskaltanut perustaakaan: näyttää itseäni jatkuvasti meikittä ja ei-edustavasti, ja laittaa itseään muutenkin peliin. Mutta se oli just mun blogin idea: uskaltaa olla oma itsensä ihan niissä kotikalsareissa. On muuten jännä juttu, että mä laitan kauppaan ripsiväriä, mutta paljon isommalle porukalle blogikuviin näytän ihan miltä vaan :D Mutta kun mä oon KOTONA niissä kuvissa :D Tuntemattomien ihmisten anonyymit random-herjaukset eivät vaikuta minuun oikeastaan muuten kuin että joskus tulee surullinen olo niiden ihmisten puolesta – että mikä on taustalla, kun käyttää aikaa netissä jotakuta tuntematonta vihaamassa. Mutta muuten itselläni on niin, että en osaa pahastua; eivät he tunne minua, vaan muodostavat vaan mielikuvia minun itseni kirjoittamien/valitsemien sanojen perusteella. Eli että tavallaan se ei ole edes MINÄ. Pahastuisin kyllä, jos joku minut tunteva ajattelisi minusta ikävästi :) Onneksi kuitenkin taitavat enimmäkseen tykätä :) Omasta mielestäni oon päässyt herjakommenttien suhteen myös suht vähällä. Hyvä niin :)

      Joskus olen toki pahoittanut mieleni tai menettänyt yöuneni. Silloin se on ollut jotain sellaista, että joku kommentti on osunut juuri pahaan hetkeen – muistan esimerkiksi hämärästi jonkun hetken silloin, kun Seela oli vauva ja meillä väsymyksen ja pitkäaikaisen valvomisen takia raskasta ja vaikeaa. En edes muista, mistä kommentista silloin oli kyse, mutta sen tuntemuksen muistan. Silloin voi pienikin juttu satuttaa, jos itse on herkillä jonkun asian suhteen. Ei sille tietysti immuuniksi siinä mielessä koskaan tule.

  • Katarina
    3.2.2016 at 17:23

    Hei,

    saako kysyä oletko tyytyväinen hormonikierukkaan, onko tullut mitään haittavaikutuksia? aikoinaan vissiin olit pohtinut pitkään sen ottamista :) itselläni on ja tyytyväinen olen.

    • krista
      3.2.2016 at 18:22

      Joo, olen tyytyväinen! Alkuun oli… joitain tyypillisiä oireita (too much information), mutta nyt sitä ei enää muistakaan. Sopi mulle hyvin!

  • Tee
    3.2.2016 at 18:32

    Hei Krista,

    Haluaisin kysyä, miten aikoinaan punnitsit ja päädyit siihen, että esittelet perheesi, ja erityisesti lapsesi kuvien ja videoiden kautta tunnistettavasti? Esimerkiksi joissain videoissa Silva näyttää ymmärtävän, että häntä nimenomaisesti kuvataan, oletko koskaan (yrittänyt) kertonut/selittänyt, mihin kuvat tai videot ”menevät” ja ketkä sen voivat nähdä. Pohdin tätä siksi, että aikuiset (yleensä) ymmärtävät mitä kuvan/videon/tekstin lisääminen nettiin tunnistettavasti tarkoittaa, mutta lapsi ei välttämättä ymmärrä eikä osaa myöskään kieltäytyä tai myöntyä.

    En tiedä oletko aiheesta jo joskus kirjoittanut/vastannut vastaavaan kysymyksiin, linkkaa jos olet!

    • krista
      3.2.2016 at 19:01

      Hyvä kysymys! Mä en ole suoranaisesti asiasta blogannut – kyseessä on vähän tällainen tulenarka aihe, joka ryöpsähtää säännöllisin väliajoin ”uutena” esiin eli joku aina ikään kuin uudestaan keksii siitä kohun :) Olen ikään kuin yrittänyt pysyä keskustelusta vähän etäällä; itselläni on päätös mietitty enkä jaksa alkaa missään tulenpalavassa keskustelussa siitä vänkäämään :)

      Mutta näin kivasti kysyttynä vastaan kyllä mielelläni! Tosiaan tämän blogin perustamista miettiessäni minulla oli idea siitä, millainen olisi ”munnäköinen” blogi; eli ikään kuin homman konsepti. Se oli just tällainen, mitä blogi nykyään ja alusta asti on ollut: me tavalliset ihmiset kiillottamattomina, omilla naamoillamme ja etunimillämme. Blogin pitäminen anonyyminä tai lapset anonyymina tietysti on vaihtoehto, mutta se ei ollut JUST SELLAINEN blogi, mitä mulla oli innostus alkaa pitää. Se ei olisi just tämä blogi :) Juttelin ideastani silloin Joelin kanssa ja se kannusti hurjasti – eikä sekään nähnyt estettä ”blogihenkilönä” toimimisesta eikä siitä, että lapset (tai siinä vaiheessa se yksi syntymätön) olisi blogissa mukana.

      Lapsien some-esittämisen hysteriaskenaarioissa en halua mennä sen syvemmälle etkä niitä onneksi kysynytkään :) Mutta yleisesti ajattelen niin, että lapsi pitää normaalina sitä, mikä omassa perheessä on normaalia. Meidän tytöille on normaalia, että äiti bloggaa – ja he puhuvat siitä ihan tavallisena juttuna. Jos olisin koulun rehtori, se olisi normaali. Jos näyttelijä, se olisi normaali. Esimerkiksi tunnen nykyään monia taiteiljaperheiden lapsia ja on jännä huomata, miten heidän ”lapsuusnormaalinsa” on tosi paljon erilaista kun mun kuusamolaislapsuusnormaali. Mutta yhtä normaalia se silti on :)

      Tuon Silvan ymmärtämisen olet tulkinnut oikein. Ja se usein ihan toivoo, että ”äiti ota tästä videoo”, ”ota musta kuva kun teen näin”, ”laitatko sä tän sun blogiin, laita kun mä teen näin”. Tytöt myös innostuneena katsovat, että ”ai tuossa me tehdään muovailuvahoilla, näytä lisää!” esimerkiksi blogipostauksista. Sellaista ”nyt äiti laittaa tämän nettiin ja sitten minä kerron, mitä sen jälkeen tapahtuu” -luentoa en ole pitänyt, mutta veikkaan, että lasten ymmäryksen kasvaessa myös ikään kuin itsestään automaattisesti kasvaa ymmärrys myös tästä. Ja tosiaan: se on heille varmasti yhtä normaalia kuin se on mulle ja Joelillekin :) Tai itse asiassa hyvin paljon normaalimpaa: me ollaan oltu blogissa vasta neljä vuotta, lapset koko elämänsä :)

  • Emmakko
    3.2.2016 at 22:56

    Mua kiinnostaa tämä ihan älyttömästi, mutta toivon, että osasin muotoilla kysymykset mahdollisimman objektiivisesti. Näihin ei ole piilotettu mitään piikkiä :)

    Onko sun helppoa innostua kaupallisesta yhteistyöstä, vai tuntuuko se välillä vaivaannuttavalta?
    Joudutko koskaan jättämään yhteistyön väliin, koska koet, ettet voisi hyvillä mielin kehua jotain tuotetta tai edes suhtautua neutraalin innostuneesti siihen?
    Kuinka paljon punnitset, mikä on sopiva määrä tällaista yhteistyöpostausta?

    • krista
      3.2.2016 at 23:30

      Hitsi miten hyviä kysymyksiä! Tämäkin on sellainen, että oon monesti ajatellut, että tätä voisi avata lukijoille. Mutta kokonaisen bloggauksen tekeminen on tuntunut kömpelöltä. Mutta kiva tällä tavalla päästä kertomaan vähän taustoja!

      Mä punnitsen/mietin yhteistöasioita paljon: mulla on ns. oma linja, ja sitten tietysti tapauskohtaisesti mietin tarkasti yhteistyön sopivuuden. Mulle tulee (niin kuin varmasti monille muillekin bloggaajille) val-ta-vas-ti ehdotuksia. Niistä toteutukseen asti etenee ehkä… …oisko edes kymmentä prosenttia? Usein ehdotukset ovat sellaista ”tyrkytetään joka blogiin samaa hiusväriä” ja se on mulle selkeä eijeijei. Joskus taas suorilta näkee, että ehdottaja itsekin lukee blogia ja vilpittömästi on ajatellut, että me saatettais tykätä tuotteesta – tai on huomannut/aavistelee meidän käyttävän tuotetta jo entuudestaan. Silloin ollaan jo paremmissa lähtökohdissa. Paras on se, että joku tarjoaa yhteistyötä JUST Puutalobabyyn; just mulle eikä kenellekään muulle. Tai sitten Blogiringin porukka, joka myös on pitkäaikaista lukijaakin ja osaa heidän asiakkaistaan ehdottaa mulle sellaisia, mitkä ajattelisivat sopivan. Jonkin verran olen yhteydessä potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin myös suoraan itse, jos saan jonkun kivan toteutusidean.

      Mun oma linja on siis sellainen, että tuotteen/palvelun pitää olla sellainen, jota me käytettäisiin/hankittaisiin itse myös ilman blogia ja jota mä voisin suositella omille kavereilleni myös ilman blogia. TAI josta innostun (esim. joku uutuus) niin, että voisin kokeilla/hankkia myös omalla rahalla ilman blogia. Joskus myös joku kiva haaste osuu mulle nappiin; esimerkiksi tykkäsin siitä riisi ohraksi -jutusta. Se oli aidosti sellaista, mitä oli kiva testata. Olen siis valinnassa aika tiukkapipoinen, mutta toistaiseksi olen saanut ihan riittävästi yhteistyökumppaneita tällä tiukalla pipollanikin :) Siinä mielessä mulla on onnellinen tilanne, että ei tarvitse lähteä mukaan mihin tahansa tarjolla olevaan vaan saan oikeasti miettiä blogin/oman elämän kannalta sopivat.

      Ai niin, ja joskus on ollut myös sellainen tilanne, että tuote on kiva, mutta minulla ei ole siihen mitään omaa/uutta sanottavaa. Ei ikään kuin vaan… …iske. Myös silloin jätän suosiolla väliin. Tai jos yhteistöitä on kertymässä liikaa sumppuun johonkin ajankohtaan. Joskus olen kieltäytynyt tosi kivoistakin, kun yhteistöitä on ollut tarjolla liikaa yhdelle kuukaudelle.

      Joo ja määrästä. Olen tarkka, mutta siinä olen antanut pieniä joustoja tulla. Joskus mulla oli ihan määrärajoite (max 2 kpl/kk), mutta sittemmin käytäntö on opettanut, että joinain kuukausina ei tule mitään ja jollekin muulle kuukaudelle saattaa olla paljonkin kivaa tarjolla. Esim. viime syksynä kävi niin, mun omasta mielestä rehellisesti sanottuna marraskuussa oli ”liikaa”. No, sitten joulukuussa ja tammikuussa ei ollut juuri mitään (nyt ei kuukauteen mitään), ja blogillekin tällaiset yhteistyöttömät ”hengähdystauot” tekevät tosi hyvää.

      Oon valinnut bloggauspaikkani (sekä Lily että nyt tämä itsenäisesti toimiminen, mutta Blogiringin kanssa diili) niin, että en ole ”joutunut” tekemään yhtään yhteistyötä annettuna. Se on mulle tärkeää ja ollut yksi osa ihan blogin sijainnin valintaakin! Nykyiseen omalla sivustolla toimimisen tilanteeseen/määrään/yhteistyökumppaneihin oon tosi tyytyväinen :)

      Tuli pitkä vastaus, mutta oon halunnutkin vähän kertoa taustoja. Sun kysymys antoi hyvän syyn kertoa :)

  • Tuisku
    4.2.2016 at 14:40

    Mun on pitänyt jo jonkin aikaa kysyä, että onko sirkus harrastus jäänyt? Ja mitä siellä teit sillon kun kävit? Vähän tossa jo sivusitkin tätä, mutta kysyn silti :) olis kiva kuulla toisen hurahtaneen sirkus tarina.

    Minä aloitin sirkus apinoinnin, kun esikoinen oli 2 v. Ai että hurahdin! Lattia ja ilma-akrobatiaa harjoittelin ja jotenkin se sirkuksen hyvä henki vei mukanaan. Sitten tuli toinen raskaus ja vuoden tauko. Nyt kuopuksen ollessa 4 kk olen palannut rakkaan lajin pariin. Eihän se kunto ole sama kuin vuosi sitten, mutta ei myöskään yhtä huono kuin aloittaessa. Ja treenaamalla se paranee koko ajan.

    • krista
      4.2.2016 at 20:04

      Oi, sirkus <3 <3 <3
      -
      On jäänyt, niisk. Toivoisin, että ei olisi jäänyt, mutta niin kävi paristakin syystä. Ensiksikin mun "vakkariope" lopetti opetushommat ja lähti seuraamaan hullua unelmaansa (Tuktuk-travellers, tää: http://www.puutalobaby.fi/pahkahullua-mahtavaa/). Kävin myös Circus Helsingin tunneilla, mutta ne olivat tosi… fyysisiä ja toisen raskauden jälkeen mulla tuli sellainen itsekritiikkikohtaus että tuntui, että mun kunto ei riitä. Jänistin siis. Tässä kaks ekaa syytä. Ja kolmas se, että pääsin Bollywood-tanssin puolella tuohon Kamlees-porukkaan mukaan, ja se on tarkoittanut ajoittain jopa 15 tunnin treenejä viikossa. Eli ei ole mitenkään riittänyt aika enää muuhun; siinäkin on näin lapsiperhehärdellissä aika paljon, että ”heippa, äiskä lähtee taas viideksi tunniksi treenaamaan MOI!” :D

      Mutta henkisesti sirkus ei ole jäänyt. Aion palata, kun aika on kypsä ja itsellä tulee sellainen olo.

      Ilma-akro mullakin! Toisena pariakro, jos ois vaan yhtä innostunut pari – mä siis haluaisin aina olla se flyer :) Mutta joo erityisesti nuorallakävely oli mulle sellainen rakastus. Paikallaan olevasta trapetsista tykkäsin myös. Itse asiassa näin kun kirjoitan, tajuan että haluaisin mahdollisissa tulevissa sirkusteluista keskittyä JUST NOIHIN. Viime vuosina tehtiin ehkä mun makuun liikaa voltti- ym. harjoituksia, mitkä totta kai on sellaista hyvää perusharjoitusta, mutkumutkumutku… mä olisin halunnut enemmän sirkusprinsessana keikkua siellä trapetsilla :) :) :)

      Hatunnosto sulle, että oot palannut lasten jälkeen! Missä sä käyt, ootko Helsingissä? Jos se on alkeisryhmä, niin mahtuuko sinne mukaan? :)

  • Maija
    4.2.2016 at 19:26

    Mua kiinnostaisi mm seuraavat asiat:
    – miksi halusit siirtyä omaan osoitteeseen bloggaamaan?
    – saatko jokaisesta blogissa tapahtuvasta klikkauksesta tienestiä —> miksi jokainen juttu pitää painaa erikseen ”jatka lukemista” -kohdasta (en tykkään siitä yhtään:D)?

    En valitettavasti ole jotenkin kotoutunut tänne uuteen osoitteeseen vielä. Lilyssä kävin lukemassa vähintään kerran viikossa, nyt ehkä kolmen viikon välein. Kyse ei niinkään ole kirjoituksistasi tms vaan pikemminkin omista kangistuneista tavoista ja vaikeuksista muuttaa ne:) Aurinkoisia päiviä puutaloon!

    • krista
      4.2.2016 at 19:49

      Hei onpa kiva päästä tosiaan kertomaan tällaisia taustoja, mitkä bloggauksina olisivat vähän liian ”tylsiä” bloggauksiksi mutta jotka ehkä kiinnostavat kuitenkin :)

      Lilystä omaan osoitteeseen siirtyminen oli sellainen toooosi hitaasti kypsynyt päätös ja ”irtautuminen” oli mulle henkisesti vaikeaa, kun olin niin kovassa Lily-koukussa :D Mutta se oli sellainen, mitä olin ajatellut oikeastaan aika alusta asti: että joskus voisin olla sitten ihan omillani. Syitä on tosi monia; voin niitä luetella, mutta varmaan unohdankin jotain. Eli monen asian summa. Se, että pääsin itse rakentamaan blogin ulkoasun omannäköiseksi; ei siis kenenkään muun bannereita tai ennalta-annettuja rakenteita: sain suunnitella fonteista alkaen kaiken itse. Myös se, että sivulla ei vilku kenenkään muun myymät mainosbannerit – en välttämättä halua mainostaa kaikkia niitä juttuja, mitä esim. Lilyssä mainostetaan. Plus siellä mainostajat maksoivat bannereista jollekin muulle kuin mulle; eli rahaa virtasi johonkin ihan muuhun kuin mun laihaan kukkaroon :D Omalla sivullani myös esim. näen kaikkien kommentoijien ip-osoitteet: jo pelkkä se on vähentänyt ”viestipommitusta”, jossa samalta näppikseltä lähtee kymmenen viestiä eri nimimerkeillä. Jäävät mulle heti kiinni :) Pystyn halutessani vaikka blokkaamaan koko henkilön pois. Mitähän vielä… No sellainen, että ei ole tilivelvollinen kenellekään. Vaikka en ollut tavallaan silloinkaan; ei mua kukaan vaatinut tekemään mitään. Mutta silti, sellainen tunnetason juttu. Niin kuin että silloin olisi ollut palkkatyöläinen jollekin muulle (ja tuottanut voittoja jollekin muulle) ja nyt yksityisyrittäjä (haha joka ei tuota voittoja juuri kenellekään :D ).

      En saa! Siis tienestiä klikkauksista. En tosiaankaan :) Mähän en saa ”palkkaa” keneltäkään, olen ”yksityisyrittäjä”. Itse asiassa maksan tästä sivustosta aika… …paljonkin. Enemmän kuin kuvittelin :D Mutta tällaisilla kävijämäärillä sivun ylläpitäminen ei ole mitään halpaa hupia. Eli maksan siitä ilosta, että kirjoitan juttuja muiden luettavaksi – aika kökkö diili :D Palkkioita toki saan yhteistyöpostauksista eli niistä, jotka on mainittu jutun alussa. Ihan veroa maksaen yrittäjänä sekin :)

      Mutta joo, sellaisia ”klikkaa tästä niin se ohjaa jonnekin, josta mulle kertyy jotain” mulla ei ole koskaan ollut. JOS joskus jonkun affilinkin tms. laittaisin, merkitsisin sen asianmukaisesti. Mutta musta tuntuu, että se ei ole mun blogin juttu. Eli klikkaukset eivät kerrytä mitään. Se etusivun sivurakenne on siksi, että mä itse tykkään siitä :) Eli että on ikään kuin etusivu, josta näkee viime aikojen jutut ja voi valita sieltä mieleistään luettavaa. Facebookiinhan mä muuten aina postaan päivän jutun, eli sieltä juttua klikkaamalla pääsee suoraan juttuun eikä etusivulle, jos se etusivu ärsyttää :)

      Mä hyvin ymmärrän nuo tavat ja niiden kangistumiset – mä oon itse ihan samanlainen :) Tulee ne omat rutiinit, että esim. mitkä nettisivut ottaa tavaksi klikata läpi. Mutta toivottavasti sullekin kotiutuminen jossain vaiheessa tulee! Mä itse oon täysin kotiutunut tänne uudelle sivustolle, oon tosi tyytyväinen :)

      Kiitos hyvistä kysymyksistä!

  • Lto
    4.2.2016 at 21:16

    Kysynpä seuraavaa: tiedätkö lukeeko päiväkodin henkilökunta tätä blogia ja erityisesti päiväkotia koskevia bloggauksia? Olen itse lastentarhanopettaja ja jo entisen hoitolapsen vanhempi bloggasi erityisesti päiväkodin aloituksen yhteydessä ahkerastikin ja osa asioista oli selvästi väärinkäsityksiä (liittyen esim. paikan saantiin ja ulkoiluun). Asiat käytiin isän kanssa läpi, mutta näistä ei kirjoitettu ja se kyllä harmitti! Oletko itse saanut kommenteja?

    • krista
      5.2.2016 at 10:07

      Oon siinä käsityksessä, että he eivät tiedä, että bloggaan eli eivät lue. Mutta en tietenkään voi tietää… Nämä päivähoitojutut ovatkin minulla olleet sellaiselta fiilispohjalta vähän sellaisia, että niistä ei ole tuntunut luontevalta kovin paljon kirjoittaa. Olen tainnut aloittamisesta kirjoittaa, sitten sen jälkeen vähän sivulauseessa tai kysymyksiin (tietysti muita samaa pähkäileviä se kiinnostaa) tietysti vastannut. Mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että päivähoitoon liittyvät asiat koskettavat henkilökohtaisella/yksityisellä tasolla niin monta ihmistä, että tuntuu vähän ”juoruamiselta” kertoa liikaa. Mutta tosiaan: näitä tunnetason juttuja :D

      Tästä muuten tuli mieleen, että Seelan synnyttyä kätilöopistolla eräällä työntekijällä oli meidän huoneeseen tullessa kädessä kaikkia erilaisia paperilappuja. Yhtä äkkiä mun silmään osui, että johonkin sivuun se oli kirjoittanut ”Puutalobaby”. Tuli pik-ka-sen kummallinen olo :D Luultavasti henkilökunnan kesken oli tullut puhetta, että tuo yksi synnyttäjä pitää blogia ja tämä ihminen oli ottanut blogin nimen ylös, että menee kurkistamaan. Ihan silleen positiivista todennäköisesti, mutta tuntui tosi hassulta :D

      • Tiuhti
        15.2.2016 at 18:04

        Mä kyllä uskoisin, että tietävät! Blogisi on kuitenkin sen verran suosittu, että varmasti joku henkilökunnasta on sitä lukenut ja sitten muille puhunut.

        Tuo Kätilöopisto-juttu oli creepy! Itse oisin ihan pokkana kysynyt, että miksi on kirjoittanut niin paperiin. Epäammattimaista.

  • jennilee
    5.2.2016 at 09:18

    Täältä vielä pukkais kysymystä! Oletko kirjoittanut siitä millaisia huolia sulla oli toista lasta odottaessa ja mitä niille huolille sitten kävi? Nimimerkillä, yksi (uhmaikäinen) lapsi ja pulla uunissa ja pyörin öisin sängyssä miettien, onko minusta kahden äidiksi, muuttuuko suhde esikoiseen jotenkin, onko minulla hänelle aikaa, tuleeko hän kärsimään vauvan synnyttyä, saanko ikinä nukuttua sitten kun niitä on kaksi, jaksaako esikoisen viedä puistoon jos vauva valvottaa öisin, miten parisuhteen käy… ja muita tällaisia pikkukysymyksiä. :’D

    • krista
      5.2.2016 at 10:00

      Uuuh, miten hyvin muistakaan nuo ”pikkukysymykset”. Nyt paria vuotta myöhemmin voi sanoa, että ihanaa, kun näitä on kaksi – mutta kyllä noiden asioiden kanssa tuli painittua niin raskausaika kuin oikeastaan kokonainen ensimmäinen vuosikin. Voisin tehdä tästä joko oman bloggauksensa tai vastata laajemmin vastausbloggauksessa. Palataan siis tähän asiaan, ehdottomasti!

  • Nekku
    8.2.2016 at 00:58

    Hei, minua kiinnostaisi lukea jonkinlaita yhteenvetoa leukaprojektistasi. Milloin sait raudat ja missä vaiheessa alettiin puhumaan leikkausajankohdasta ja kuinka pitkään siinä meni ennenkuin leikkauspäivä ilmoitettiin sinulle? Minulla on nyt ollut raudat 05/15 alkaen ja toivoisin kovasti pääseväni leikkaukseen tämän vuoden kuluessa. Jos hyvin käy, minulla siirretään alaleukaa eteenpäin niin, että alaleuka olisi lähempänä etuhampaita (hyp oli aloittaessa 12mm ja 14mm oikomisien seurauksen). Pahin skenaario leikkaussuunitelmasta on se, ertä päätyisivät vielä saman leikkauksen aikana laajentamaan yläleukaani. Aika kuluu tuskaisen hitaasti, eikä asiaa auta, että tässä olisi pari palloa ilmassa tulevaisuuden suhteen, mutta jotka odottaa tipahtamista kunhan tiedän milloin pääsen leikkaukseen. Käyn kirurgisella hoidettavana ja tietoa sieltä tippuu hyvin niukasti, kun yritän ohimennen kysyä miten hoito etenee tai muita hoitoon liittyviä asioista. Tämä pohjustuksena siis sille, että kaikki tiedonmurut leikkauksesta olisi minulle kultaakin kalliimmat! Kiitos, että päätit jakaa tämän puolen elämästäsi meidän kanssa!

    • krista
      8.2.2016 at 16:41

      Ensinnäkin kovasti tsemppiä sinne projektiin! Oothan huomannut tän eka bloggauksen, missä oli taustoja: http://www.puutalobaby.fi/eraan-purennan-tarina/

      Mä oon siis ilmeisesti tässä projektissa tasan vuotta sua edellä – sain nimittäin omat raudat 5/14 ja leikkaus oli viime syksynä. Se leikkauksen ajankohta tosiaan ”eli” sen mukaan, miten oionta edistyi ja mitään kovin tarkkaa ei missään vaiheessa sanottu. Joskus puhuttiin keväästä, sitten se olikin elokuu ja lopulta ensin syyskuu ja sitten lokakuu lopulta. Mutta oikoja jotenkin ilmaisi sen ihan hyvin niin, että ”elä vaan elämääsi eteenpäin normaalisti, tämän varaan ei kannata tehdä suunnitelmia”. Sillä tavalla mä sitten ajattelin, ja tulihan se leikkaus sieltä sit eteen yllättävänkin nopeasti. Olin varautunut vieläkin siirtoon, koska oon käsittänyt, että tuolla Kirurgisessa tietysti kiireiset tapaukset menevät aina näiden eteen. Mikä on tietysti ihan luonnollista ja hyvä niin!

      Mulla ei tosiaan yläpuolta tarvinnut leikata ja oon käsittänyt, että se onkin isompi operaatio. Mutta haluaisin ihan valtavasti rohkaista sua: vaikka se leikkauksen jälkeinen aika (muutamat viikot) ovat ihan tuskaa, niin aika kuitenkin kuluu aivan hurjan nopeasti! Mähän en siis kyllä vieläkään pysty syömään esim. leipää, mutta kyllä siihen tottuu :) Ja sitten on hampaat paikoilaan! :)

      Mulle voi laittaa muuten meiliäkin, jos joku erityisjuttu mietityttää! Mä oon hurjasti saanut meiliin tsemppejä muilta saman läpikäyneiltä ja ne ovat olleet kullanarvoisia! Mielelläni jaan omiakin tiedonjyväsiä, kun vaan keksin kertoa oikeita juttuja :)

      Kirurgisella oon siis minäkin. Se on hyvä paikka; ollaan varmasti hyvissä käsissä!