Eka kerta: Pikkukoski

On hyvin vaikea sanoa syytä sille, miksi emme ole ikinä ennen lasten kanssa käyneet Pikkukosken uimarannalla – sinnehän ajaa meiltä vain kymmenessä minuutissa! Tämän aamun ”mitäs tänään tehtäisiin?” -keskustelussa Joel kuitenkin sitä yllättäen ehdotti, ja pakkasimme saman tien aamupalakamat ja uikkarit kasseihin ja lähdimme extemporebiitsille.

Ennakoimme ruuhkaa, mutta ehei – ainakin yhdentoista aikaan auton sai näppärästi parkkiin ja kaikkialla oli muutenkin mukavan väljää

”Onko tällä hiekkalaatikkoa?”, Seela kyseli ja selitimme, että tämähän on niin kun Espanjassa; koko ranta on hiekkalaatikko.
”Vaaau, ihan niin kuin koululaisten kokoinen hiekkalaatikko!”, napero totesi.

Okei, voihan sen niinkin ajatella.

Väljyyden lisäksi kiva yllätys oli paikan yleinen siisteys ja palvelut: ensin ajattelimme, että vessahuolto on rannalla ihan bajamaja-tasolla, mutta myöhemmin bongasimme rantarakennuksesta pienen kahvila ja veskit. Näytti vieläpä ihan kivalta ja silleen… …hyväntuuliselta kahvilalta.

Samassa rakennuksessa oli myös uimavalvontakoppi. Hassua kuitenkin, että rantavalvojat oleilivat siellä kopissa eikä rannan tuntumassa, esimerkiksi hyppytornin lähellä. Toki jokainen on vastuussa omista lapsistaan ja mahtavaa, että ylipäänsä pelastustaitoinen on paikalla (säntäisi varmaan kopista avunpyynnöt kuullessaan), mutta silti – kun kerran valvonta rannalla on, niin eikös sen kuvittelisi olevan siinä rannalla katselemassa…? Ehkä mä en vaan tajua jotain :)

Ihana paikka kerrassaan – ja erityisesti ihastelin uimarannan vieressä olevaan vanhaa puutaloa. Ihan unelma!
”Mä haluan tuon talon!”, totesin ykskantaan Joelille.

Sanoin tuossa alussa, että vaikea sanoa syytä, miksi emme ole käyneet tällä aikaisemmin. Mutta tavallaan voin nimetäkin ehkä yhden oudon pienen syyn. Minä.

Koska siis… …tämä nyt varmastikin johtuu siitä, että olen tuolta maalta ja pohjoisesta kotoisin. Mulla on vaan joku sellainen hölmö sisäänrakennettu käsitys, että Helsingin uimavedet ei voi olla kovin puhtaita. Ja käsitys on varmasti väärä; kyllähän täälläkin ihmiset pulikoivat ja vedenlaatua valvotaan. Mutta mä itse en jotenkin… …suostu uimaan Itämeressä ainakaan, edes Jurmalassa tai Pärnussa en ole uinut. Typerää, tiedän. Enkä ole tainnut uida Helsingissä oikein muuallakaan; no Luukissa (Espoossa) olen ehkä joskus parikymppisenä pulahtanut.

Mutta tuohan on tietysti ihan hölmöä, tiedän tiedän tiedän. Ehkä mua kauhistuttaa myös ne vedessä asuvat kalat, mutta eipä siitä sit sen enempää :D Trooppisen vesistön kalat eivät niin pelota, kun ne ovat sellaisia Nemoa etsimässä -värillisiä ja ihania, haha. Toisin kuin suomaiset hauet ja ahvenet ja kaikenmaailmansiiatsäynävät :D

Okei, okei, lopetan tuosta aiheesta nyt.

Pikkukoski sijaitsee Vantaanjoen rannalla – ja siitäkin mulla on joku perustelematon mielikuva, että yök yök likainen. Vaikka sieltähän tulee välillä juomavesikin! Mun pitää varmasti opetella vaan näistä mielikuvistani irti. Lapsuuskesinä rannalla pulikointi oli kesän ihan ykkösjuttu, ja kyllä täällä Helsingissäkin ovat lapset varmasti polskineet kautta aikojen.

Ja vedenlaadun mittaus näytti, että vedenlaatu on hyvä.

Tänne tullaan siis ehdottomasti toistekin!

Parinkymmenen asteen lämpötila oli ihan sopiva polskimiseen, vaikka auringon mennessä pilveen tulikin vähän vilu. Jätskit syödään sitten ensi kerralla!

Pikkukosken uimaranta sijaitsee siis Oulunkylän-Veräjälaakson kulmilla osoitteessa Pikkukoskentie 23.  Oulunkylän juna-asemalta on reilun kilometrin kävelymatka ja bussi numero 65 taitaa tulla aika lähelle myös (650m kävely).

PS. Ilmaisia lastenmenoja Helsingissä -juttusarja viime kesänä:
Lasten kaupunki täällä.
Linnanmäki täällä.
Haltiala täällä.
Leikkipuistot täällä.
Kiasma täällä.

12
Like
5

You Might Also Like

  • Iina
    24.7.2017 at 13:03

    Voi että. Nyt kyllä kehottaisin unohtamaan tuon Helsingin uimarantakammon. Täällähän on vaikka mitä ihania (ja puhtaita, ennen kuin tulee sinilevää) uimarantoja.
    Yksi parhaista on Kallahdenniemi Vuosaaressa. Paljon käymme myös Laajasalossa, jossa on useampikin ranta, Kivinokassa ja Marjaniemessä.
    Yksi tuttavani ei kuulemma VOI uida meressä, hänen mielestään vaibn järvivesi soveltuu uimiseen.
    Ja joka kesä kuulee, kuinka nimenomaan järviuimarannoilta on löydetty kolibakteereja, niin, että ranta on ollut uimakiellossa. Siis paskaaa. Viimeksi taisi olla Lahden suunnalla jokin ranta.

    • krista
      24.7.2017 at 14:51

      Apua tuo sinilevä vielä eriksen :D Mutta joo, tuollaisissa asioissa vielä se mun ”kuusamolaisuus” varmaan puskee läpi. Tosin en tiedä, oliko Kuusamossakaan se lähinnä ”kylää” (nykyisin kaupunkia) ranta eli Kelan ranta puhdas edes silloin 80-luvulla. Useammin me pyöräiltiin ihanalle pienelle Helilammelle uimaan <3 Mutta joo: on täällä Helsingissäkin varmasti kautta aikojen uitu eli pitää vaan nyt sulkea omat "paskaaaa-kammot" veks :)
      -
      Heh yhtenä kuumana kesänä, Seela oli silloin vauva eli oli varmaan se oli kesä 2014, me käytiin Silvan kanssa (ma meidän ystävien kanssa) Vantaalla jossain oikein kivalla ns. tehdyllä luonnonuimalalla. Vetokannas ehkä? No, siellä oli sitten aika pian sen jälkeen oikein epidemia, sarjassa "paskaa vedessä" eli ranta suljettiin kokonaan käytöstä. Ei varsinaisesti auttanut mun kammoon :D :D :D

      • Oliver
        25.7.2017 at 09:51

        ”Edes silloin 80-luvulla” :) Vesien laatuhan on nimenomaan parantunut viime vuosikymmeninä, kun jätevesien käsittely on kehittynyt.

  • Tilia
    24.7.2017 at 15:58

    Kyllä ehkä ennemmin päästäisin lapset Pikkukoskella uimaan kuin Välimerellä! ;)

  • A
    24.7.2017 at 17:49

    Mä välttelen luonnonvesiä…en vaan tykkää niissä, puhtaita tahi ei (tai no, tykkään yhdestä Kainuussa sijaitsevasta pienestä lammesta jossa on sikakirkas vesi, pohjassa hytikylmiä lähteitä ja silkkistä hiekkaa rannalla männynkäppyröiden kera). Itämeressä oon uinut muutaman kerran, mutta edellisestä kerrasta lienee kymmenen vuotta vähintään. Maauimalat on musta vaan ihania!

    Pk-seudulla mieluummin oon viemättä lasta uimarannoille, vaan Stadikka tai Kumpula kutsuu. Hanhien kakat ja (sini)levät, yh ei kiitos (tosin, eka kerta kun oltiin lapsen kanssa sen ollessa 2v. stadikalla, niin pienten allas suljettiin meidän siellä lilluessa kakkavahingon vuoksi—yööök ja arvata saattaa oliko se kerta se, jolloin saippuat oli unohtuneet kotiin ;)). Ainut luonnonvesi jossa on käyty lapsen kanssa on Pirkkolan plotti (hiekkakuopassa oleva lähde ja yllättäen Pirkkolassa) ja sit tietysti lapsi molskii lähileikkipuiston kahluualtaassa (ti-ke, maanantaisin vesi on hyytävää ja loppuviikosta musta se on liian likaista ;)).

    • krista
      24.7.2017 at 18:00

      Joo, me ollaan kans oltu maauimalafaneja ja ollaan edelleen, tuo Kumpula on tässä se läheisin. Lämpiminä kesinä ollaan oltu siellä ihan jatkuvasti, mutta tänä kesänä ei vielä KERTAAKAAN, kamalaa. Jotenkin vaan koko ajan odotetaan sitä lämmintä säätä, mutta näköjään sitä ei ole tulossa – ainakaan nyt tällä viikolla, joka on viimeinen lomaviikko, jaiks.

      Pirkkolan plottia me ollaan useana vuonna ajateltu, mutta se on sit vaan jäänyt. Leikkipuistojen altaiden vesi mua sen sijaan vähän öklöttää :D Maunulan leikkipuistossa polskittiin viime kesänä muutamia kertoja, kun se näytti niin puhtaalta (sininen pohja, ehkä johtui siitä). Intian leikkipuistossa on sellainen betoninvärinen pohja, varmaan sen takia se näyttää niin öklöltä. Mutta kyllä siinä tietty lapset polskii! Nyt viime viikolla se oli kyllä tyhjänä, oisko otettu pois kylmien säiden takia. Joskus taas vähän aiemmin se oli pois käytöstä ”likaantumisen takia”. Yöks :D

      Silloin muuten just Maunulassa puhtaannäköisessä kohdassa se oli ihan HYYTÄVÄN kylmää. Ehkä se tosiaan on kylmää alkuviikosta ja likaista loppuviikosta. Vaihdetaankohan ne muuten viikoittain vai miten…?

      • Karkkibee
        24.7.2017 at 19:15

        Ainakin Munkassa vaihetaan vesi aina maanantaina ja sillon se on hyyyyyyyytävän kylmää – eli niinku suoraan kaivovettä vaan letkusta :D Sillon ku me asuttiin lähellä niin käytiin kyllä just maanantaisin ja sitten ehkä vielä tiistaisin, mutta loppuviikosta ei tod.
        Itämerihän on muuten (tänään just näin viimeksi mainoksen) yksi maailman saastuneimmista meristä, ja mäkin vähän karsastan siinä uimista. Lapset ei edes tykkää meressä uimisesta (etenkään Välimeressä) kun se ”maistuu pahalta” – ei auta vaikka käsken niitä olemaan juomatta sitä :D
        Me asutaan nyt siinä Vetokannaksen lähellä ja ollaan kyllä kesäsin siellä käyty, tänä kesänä vaan ei ole oikeen ilmoja pidelly. Se yhden kesän kakkavahinko oli joku poikkeustila, sinä kesänähän oli tosi kuuma ja niitä kolibakteereja löyty vaik mistä sillon. Onneks ei just sillon käyty! Mutta käsittääkseni siinäkin on lähde ja vesi vaihtuu – ainakin kun ollaan oltu niin raikkaalta vaikuttaa, vaikka samea on.

        • krista
          24.7.2017 at 19:20

          Eli alkuviikosta siis pulikoimaan: mieluummin kylmä kuin lika :D

          Se Vetokannas oli kyllä ihan superihana paikka, ja tosiaan se oli se kesä, kun noita oli useampiakin. Eli ei varmaan sen paikan ”vika” mitenkään; onhan Kumpulan maauimalassakin joskus lastenallas kiinni, jos jollain on käynyt pieni vahinko :)

      • A
        25.7.2017 at 08:10

        Joo, niinkuin karkkibee sanoo, niin myöskin meidän leikkupuistossa vesi vaihdetaan maanantaisin ja kylmää vesijohtovettä. Meidän lähileikkipuiston allas on tosi vanha kallioon louhittu (?) ja mun standardeihin ihan jees (alkuviikosta). Tänä kesänä tosin en oo lasta päästänyt sinne kertaakaan, kun on ollut joko kylmää (alkuviikosta) tai sit loppuviikko ;)

  • Kailin
    25.7.2017 at 11:05

    Ymmärrän sun kammot täysin! Me asuttiin ennen Pukinmäessä ja siellä olisi ollut Tapaninvainion uimaranta ihan lähellä, mutta jotenkin olen myös aina ollut sitä mieltä, että Vantaankosken vesi on ällöttävää. Samasta syystä ei olla Pikkukoskellakaan käyty, vaikka se näyttää kyllä todella kivalta rannalta.
    Eipä tässä ole parina viime kesänä hirveästi tarvinnut miettiä luonnossa uimista muutenkaan, kun ei ole tarennut ja sitten jos on tarennut niin sinilevä! :)

    • krista
      25.7.2017 at 21:55

      No niinpä! Sit kun ois lämmintä, niin iskee sinilevä :) No m utta uimalassa ei onneksi levää ole! Kunhan ois vaan riittävän lämmin, että lähtisi sinne :D

  • Laura
    25.7.2017 at 20:54

    Me myös oltiin sunnuntaina Pikkukosken rannalla, ilmeisesti samoihin aikoihin n. 11.30-13.30. Ainakin koko sen ajan ajan uimavalvoja (tai ehkä kaksikin, toisella oli puna-keltainen asu) istui visusti siinä rakennuksen portailla eli oikein hyvällä paikalla valvontaa ajatellen 20 m päässä vesirajasta.

    En bongannut teitä, olisin kyllä tunnistanut poppoon :)

    • krista
      25.7.2017 at 21:24

      Joo hei oltiin ihan samaan aikaan, me oltiin ehkä 11.15-13.30 :D

      Jännä juttu, silti ihan eri näkemys valvojan läsnäolosta! Mä näin sen puna-kelta-asuisen kerran siinä portaalla (jutteli toisen ihmisen kanssa) ja sen jälkeen vain siellä kopilla pyörimässä. Mutta toisaalta uima-alueella oltiin vaan reilu puolisen tuntia, muuten hiekalla ja nurtsilla – ehkä se meidän havainto (ihan Joelin kanssa siinä ääneen ihmeteltiin, että miksi ei ois vaikka tuolilla hyppytornin vieressä) osui vaan sit just sellaiseen kohtaan, että tyypillä oli jotain muuta hommaa kopilla. Mutta huippuhienoa, jos tosiaan on siellä näkösällä valvomassa eikä kopin uumenissa!