Superhelppo jalkahoito kotona (ja arvonta!)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.

Heti alkuun paljastus: mä en ole koskaan käynyt jalkahoidossa. Ja perään toinen paljastus: en ole koskaan omistanut jalkaraspia. Menköön vielä kolmas paljastuskin samaan jonoon: en myöskään rasvaa jalkojani.

Sitten voikin kuorossa sanoa vastauksen: ja sen kyllä huomaa.

Minusta ei ole oikein koskaan löytynyt sellaista sisäsyntyistä tarvetta (saatikka aikaa!) ehostaa, hoitaa, hioa ja viilata jotain sellaista asiaa kuin varpaat. Nehän ovat kuitenkin… …varpaat. Ihmiskropassa niiden sijainti on jossain siellä mahdollisimman kaukana silmistä.

Samanaikaisesti on mulla silti silmät päässäni: näen kyllä, että kantapäät ovat ihan kovat ja koppuraiset, ja siellä on halkeamia. Ärsyttää, kun sukat kuluvat karheiden jalkapohjien takia rikki. Joskus on kipeitä kohtia niissä halkeamissa. Ja olisihan se ihan kiva, että jalat näyttäisivät kesäsandaaleissa joltain muulta kuin sokerikorpulta, jonka parasta ennen -päivä meni viime vuosikymmenellä.

Kuulin kuorintasukista ensimmäistä kertaa joskus muutama vuosi sitten – jonkun blogin kautta se tietysti oli, mitenpä muuten. Yllätyin: ai tällaistakin on! Näppärän näköinen kotikuorinta ilman raspailuja ja rasvailuja. Voisi sopia mullekin! Mutta jotenkin niiden testailu on kuitenkin tähän asti jäänyt tekemättä. Niin kuin moni muukin itsensä huoltoon liittyvä juttu näinä viime vuosina, myönnettäköön.

Kunnes nyt, kun Sabora Pharmalta kysyttiin, että haluaisinko kokeilla blogiyhteistyössä näitä Footnerin kuorintasukkia. Näin tässä heti tilaisuuteni tulleen! Akuutti toimenpidesykäys: kyllä, nytpä minä ne kuorintasukat sitten vihdoinkin testaan! Jesh, hyvästi koppurakantapäät!

Ja ne kantapäät olivatkin Espanjan-talven jälkeen sellaisessa kunnossa, että tämä on oikein hyvä sauma alkaa koesukkakaniiniksi.

Tätä blogipostausta kirjoittaessani istun siis juuri nyt koneella Footnerin kuorintasukat jalassa.

Niiden laittaminen oli tosi helppoa: avasin paketin, leikkasin muovin auki, ja tuikkasin jalat sisään. Heti ensituntuma oli ihana viileys. Sukka suljetaan teipillä (tarra sukan etuosassa), ja muovien päälle laitetaan omat sukat. Kokeilin ensin villasukkia, mutta sitten jäin miettimään, että hmm roiskuuko sieltä jotain kuorinta-ainetta mun lempparisukkiin. Niinpä vaihdoin sukat niihin, mitä satuin tästä muuttokaaoksesta löytämään vanhoihin pörrösukkiin. Ihan varan-varan-varalta.

Sitten tulinkin tähän keittiön pöydän ääreen kirjoittamaan tätä postausta, hahaa.

Ajastin on päällä, eli tasan 60 minuutin jälkeen sitten pestään geeli pois lämpimällä vedellä.

Ja se 60 minuuttia onkin kulunut… …nyt.
(poistuu pesulle)

…ja pesty!

Eli oli kyllä ihan superhelppoa.

Jalat tuntuvat just nyt raikkailta ja virkeiltä – mutta se ei vielä ole se tulos. Vaan se oikea tulos näkyy vasta 5-10 päivän kuluttua. Olen nähnyt kuvia, jossa koppuranahat kuoriutuvat irti jaloista kuin käärmeellä. Sitä odotellessa! Kohti käärmeen uutta kevätnahkaa! Käyköhän kaikille näitä käyttäville tuollaiset kunnon nahanluonnit, vai onkohan se jotenkin jaloista kiinni…? Muutaman päivän päästä näkee, mitä mulle käy!

Mitäs sanotte, saako laittaa sit kuvia vaikka Instaan, kestättekö? Vai onko liian ällöä? :)

Onko teillä kokemuksia näistä, hävisivätkö kantakoppurat ja pehmenikö iho? Odotan innolla, tämä on yhtä aikaa hassua, kummallista ja mahtavaa!

Kuorintasukat jalassa omien sukkien alla! Myös jonkun iho kaipaisi rasvausta…

Lyhyt oppitunti (tämä peräisin ihan Footnerin kuorintasukkien tuoteselosteesta) siitä, miksi tuota koppuraa jalkapohjiin kertyy. Tiivistettynä näin se menee: Kuolleet ihosolut sisältävät runsaasti keratiinia, eli sitä samaa, jota on myös hiuksissa ja kynsissä. Keratisoituneet ihosolut suojaavat sisempiä kerroksia ulkoisilta haitoilta, ja se on kovempaa kuin elävä ihokerros. Jalkoihin kohdistuu muuta ihoa enemmän hankausta ja painetta, eikä iho siellä pääse uusiutumaan. Tällöin sinne siis alkaa kertyä runsaasti niitä keratiinia sisältäviä ihosoluja, joista muodostuu kova kerros, jota oma keho ei pystykään hajoittamaan.

Voisi tietysti ajatella, että mikäs siinä – sielläpä suojaavat jalkapohjaa. Mutta sitten tulee ne ongelmat, eli kovettumat, jotka voivat olla kipeitäkin. Kantapäät voivat halkeilla, tulla kipeiksi ja sieltä voi tulla verta tai pahimmassa tapauksessa ne voivat tulehtua. Mulla itselläni on just tuollaista halkeilua ja kipeitä kohtia.

Nuo Footner-kuorintasukat sisältävät siis alfahydroksihappoja (AHA), jotka irrottavat kuolleiden solujen välisiä sidoksia jalkojen ihon sarveiskerroksessa ja edistävät siten ihon luonnollista kuorintaprosessia. Terveen ihon koostumukseen tuo ei vaikuta. Eli se itsestään kuoriutuva iho on sitten sitä kuollutta solukkoa; ja se pitää muistaa, että sitä ei saa nyhtää (vaikka varmasti tekisi mieli sitten repiä), ettei se vahingoita tervettä ihoa siinä alla.

Ja apteekeista näitä voi ostaa!

Omien sukkien alla on siis tässä ne kuorintasukat.

Footnerin testituotteiden pakettiin sain mukaan myös tuollaisen viilentävän hieronta-aineen, nimeltään Cool ActiveMassager! (tuo puikko tuossa alemmassa kuvassa)  Testasin sitä heti lentämisen jälkeen turvonneisiin jalkoihin, ja väsymys ja turpoamisen tunne helpottivat ihan selkeästi. Mutta kaikkein parhaiten tuo varmasti toimii esimerkiksi juhlien jälkeen – jos siis on ollut vaikka korkkareissa ja jalat ovat niistä romuina.

Tai sitten tuo viilentävä aine voisi toimia vaikkapa kaupunkilomalla, jos on päivän aikana kävellyt paljon ja se tuntuu jaloissa! Tässä tuotteessa vaikutus on siis välitön, eli toimii akuuttiin jalkatuskaan, haha.

Joten käyttöön tulee tämäkin!

Sain myös arvottavaa!

Eli täten arvotaan tähän postaukseen kommentoivien kesken 2 kpl tällaista samanlaista pakettia kuin minulla: sisältää siis sekä Footner-kuorintasukat että tuon CoolActive Massagerin (arvo noin 38€). Arvonta on käynnissä to 11.4. klo 16 asti ja säännöt löytyvät täältä.

Vilkaise varpaisiin ja kantapäihin (omiisi tai kumppanin) ja kerro kommentissasi vaikka, että missä kunnossa jalkasi ovat juuri nyt! Löytyykö koppuraa kantapäistä niin kuin minulla, vai oletko siloisten jalkapohjien onnellinen omistaja?

…ja minä puolestani palaan 5-10 päivän päästä asiaan (joko tämän postauksen kommentteihin tai Instaan), että miten tämän kuorintahomman kanssa kävi!

Kaupallinen yhteistyö: Sabora Pharma

10

You Might Also Like

  • Elida
    8.4.2019 at 19:20

    Koppurat on. Ja sama tilanne kun sulla, hoitamatta jäänyt.

  • Koppurakoipi
    8.4.2019 at 19:41

    Olisi käyttöä todellakin! Minulla on toinen kantapää usein halki, mutta toinen ei. Mikä ihme siinä on että jalkapohjat kuluvat noin epätasaisesti, olen tarkistanut kaikki kengät jne, ei löydy syytä.

  • keel
    8.4.2019 at 21:47

    Todellakin tartteis näitä tuotteita, kantapäät kuin korput. :)

  • Jenni
    8.4.2019 at 21:53

    Mukana arvonnassa. Omat kauheat korput, mut miehellä vielä pahemmat 😩 eli tulisivat tarpeeseen!

  • Sanna
    8.4.2019 at 22:45

    Mä tein yks ilta puuroa paljain jaloin ja yks lapsista kysyi ehkä jopa vähän kauhistuneella äänellä et ”äiti mitä sun kantapohjalle (kyllä, käytti tällaista sanaa!) on tapahtunut?!?!” Noooo, talvi, rakas. Talvi!! Et mä voisin olla mukana kans! :D (mua kyllä ällöttää jo valmiiks se kuoriutuminen…. luin instasta jonku jalkapohja irtosi uima-altaaseen jutun… 😳🤢)

  • Kaisa
    9.4.2019 at 17:57

    Ois kyllä tarvetta kuorintasukille 😊 joskus rasvaan jalat kun iho on ihan tosi kuiva ja kutiseva mut sen jälkeen laitan taas villasukat jalkaan ja unohdan koko jalat.

  • maikki
    9.4.2019 at 19:58

    Kantapäät on kyllä melkoisen koppurat :D

  • Enni
    9.4.2019 at 20:01

    Oiskohan tosta oikeesti apua! Ehkä pakko testata, jos en voita arvontaa :D

  • Kikkis
    9.4.2019 at 20:41

    Kyllä tulis tarpeeseen! Talvella jäänyt jalat hoitamatta, koska kotona ollessa on aina villasukat jaloissa, eikä niitä raaski riisua rasvauksen vuoksi :)

  • Tiina
    10.4.2019 at 10:45

    Olis kyllä tarpeen kuorintasukat omille jaloille. Itsellä jää jalkojen hoito aivan liian vähälle 😔

  • johanna
    10.4.2019 at 11:50

    Onpas helppoa.Mulle oikein sopivaa :)

  • Lea
    10.4.2019 at 11:56

    Jalat on kun korput eli tarpeeseen tulis!

  • Jenni
    11.4.2019 at 07:41

    haluaisin kokeilla koppurakoipiini

  • Ulla
    11.4.2019 at 08:27

    Voi, kun olisi mukava kokeilla. Mies mulle tommosia joskus kaupassa esitteli, kertoi tykänneensä.
    Mulla iho on kuiva muutenkin ja jalkapohjiin sekä ulkosyrjälle muodostuu kovettumia. Istun usein risti-istunnassa ja siksi ulkosyrjät ja kehräsenluun seudun iho myös karhentuu. Näitä ihoalueita ei vain oikein voi mennä raspilla sorkkimaan….

  • Mari
    11.4.2019 at 10:10

    Olipa mukavan hyväntuulinen ja ajankohtainen postaus! Täällä myös koppuraa talven jäljiltä molemmissa kantapäissä ja vähän hirvittää mille näyttävät kun paljasjalkatepastelukelit alkaa. Joskus olen tehnyt tuon kuorinnan ja tuli ihanan pehmoset. :)

  • Riina
    11.4.2019 at 15:44

    Itselle tulisi käyttöön:)

  • 1 3 4 5