Siivoustestiryhmään! (voita siisti koti)

Yhteistyössä: Freska

Siivouskuulumisia!

Toukokuusta asti meillä on käynyt Freskan siivooja kahden viikon välein – miinus vakkarisiivoojan heinäkuussa pitämä kesäloma, minkä ajalle me ei otettu sijaista. Ja sen kyllä huomasi sitten kesätauon jälkeen… Mutta nyt ollaan takaisin ruodussa, ja siivoojan palveluiden käyttäminen on kyllä kerta kaikkiaan koukuttavaa.

Edes kerran kahteen viikkoon meillä on itsestään puhdistuva koti. Se kotiinpaluun tunne, kun joku muu on poissaolon aikana siivonnut ja joka paikassa on kiiltävää ja bling-bling-puhdasta. Ah!

eteinen lowres

Arjen luksusta.

…ja koska mä oon nyt näköjään ihan superinnostunut näiden videoiden tekemisestä (hitsi niiden tekeminen on vaan niii-iiin kivaa!), niin olkaa hyvä – meidän siivousmaanantai liikkuvana kuvana:

Kiva fiilis on vielä kivempi, kun sen saa jakaa.

Niinpä täten jaettakoon kolme siistiä kotia tämän blogin lukijoille.

Ehdotin nimittän Freskalle testiryhmää – että täällä blogissa arvotaan kolme kodin perusteellista siivousta lukijoiden kesken. Nämä kolme voittajaa saavat siis kotiinsa täyssiivouksen Freskalta, ja sen jälkeen lähetän testiryhmäläisille melitse pienen kyselyn: että miltä tuntui ja niin edelleen. Nämä lukijoiden aidot kokemukset (ehkäpä joku rohkaistuisi ottamaan ennen/jälkeen-kuviakin…?) sitten jakaisin eteenpäin täällä blogissa.

Kuka lähtee mukaan? Arvon testiryhmäläiset kaikista tähän postaukseen kommentoineiden joukosta pe 26.8. klo 16. Siihen mennessä siis osallistukaa kertomalla kommentissa jotain siivoukseen liittyvää. Vaikka että oletteko koskaan testanneet siivouspalveluita – tai miksi olette tai miksi ette ole? Tai jos olette: miltä se tuntui? Voi tieysti myös perustella, miksi ehdottomasti juuri te tarvitsisitte kotiin täysssiivousta. Testiryhmäläiset kuitenkin ihan arvon :)

Freskan toiminta-alue on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella, eli sen verran (valitettavasti!) tässä on pakko rajoittaa testiryhmäläisten maantieteellistä sijaintia. Freskan nettisivujen etusivulla (täällä) voi syöttää oman postinumeron ja testata, ulottuvatko Freskan palvelut sinne. Kokeilin muuten Kuusamon postinumerolla (93600) ja joo: taisi olla liian kaukana Tampereesta tuo Kuusamo :)

eteinen siisti lowres

Mutta toivotaan kovasti, että Freska myös laajentaa! Olen nimittäin nyt ihan vapaa-ajanelämässänikin suositellut tätä yritystä useammallekin tutulle, jotka ovat tuskailleet kotisiivouksen kartoituskäyntien ja tarjouspyyntöjen kanssa. Freskalla nimittäin palvelun voi tilata yksinkertaisesti nettikaavakkeella ja hinta on aina selkeän sama: normaali tuntihinta 34/e tunti, kotitalousvähennyksen jälkeen 18,70e/tunti. 

Siivousmäärän voi valita suosituksen mukaan tai muokata sitä itse. Me itse käytämme suositusta alempaa tuntimäärää (2 h per kerta, joka toinen maanantai) ja annamme siivoojalle aina ohjeen siitä, mitä halutaan sillä kerralla erityisesti siivottavan. Esimerkiksi nyt eilen toivoimme keskittymistä alakertaan – mutta joskus Jane (meidän vakkarisiivooja siis) on käyntinsä yhteydessä mm. raivannut tuon eteisen mustan aukon eli peilikaapin. Aika uskomatonta oli muuten avata se peilikaapin ovi, kun siellä oli about ensimmäistä kertaa muuton jälkeen ihan siistiä.

Ei ole muuten enää; ha ha. Järjestys ei tässä härdellissä tietty kovin pitkään pysy. Mutta hetken kuitenkin – ja se on kaunis hetki se!

Ja mitä tahansa siivouksen tärkeimmäksi jutuksi onkin sovittu, aina on ollut yleispuhdas vaikutelma kotiin tullessa: siistit lattiat, puhtaat peilit, kiiltävät hanat ja lavuuarit sekä puhdas veski. Luksus.

eteinen ovi lowres

Mehän siis itsekin tilasimme tämän Freskan siivouksen kotiimme alekoodilla ja keväällä jaoin sen saman koodin täällä blogissakin. Ja edelleen tuo ”Puutalobaby Freska alekoodi” -hakuyhdistelmä näkyy blogin yleisimmissä Google-hauissa jatkuvasti. Siksi sovimme nyt tässä samassa yhteydessä myös uudesta alekoodista. Ja jopa ihan pikkuisen paremmankin sain kuin viimeksi: 50 % alennus ensimmäisestä siivouksesta säännöllisille asiakkaille (kuten viimeksikin) tai 30 euron alennus kertasiivouksesta (tämä oli viimeksi 20e).

Koodit ovat:
30PUUTALO antaa 30€ alennuksen kertatestaajille
50PUUTALO antaa 50% alennuksen ensimmäisestä siivouksesta säännöllisiksi asiakkaiksi ryhtyville

Käyttäkää siis ihmeessä alennukset, jos itsestäänsiistiytyvästä kodista haaveilette!

…ja www.freska.fi -osoitteessa voi tilauksen tehdä.

puhdas pöytä lowres

Ja kilpailuun/testiryhmään voi osallistua siis kommentoimalla tähän postaukseen pe 26.8. klo 16 mennessä!

edit: kilpailu on päättynyt! Voittajat ja siis testiryhmän osallistujat ovat…

Jermia, joka kommentoi:  ”Just miehen kanssa mietittiin, että hommattaisi freskalta joku siivoilemaan. Olisi ihana päästä testiryhmään! :)”

Suvi, joka kommentoi: ”Ei olla käytetty siivojan palveluita, vaikka välillä olis todella tarvetta mm. kesällä meillä oli super siistiä tai edes perus-siistiä, kun mulla oli aikaa kuurata enkä odottanut perheen muiden jäsenten panosta. Nyt taas kun työt ja opinnot on jatkuneet niin välillä vähän lipsutaan. Ei vaan jaksa. Siivoja toisinaan siis mahtuisi varmaan meidän budjettiin(turhempaakin menee rahaa), mutta itselle on todella vaikeaa kutsua vieraita meille varsinkin päästää joku toinen siivoamaan. Opin jo ihan lapsena jotenkin pitämään kotia kauheen yksityisenä paikkana ja no suuren tarkastelun kohteena (tiedättehän että vieraat arvostelee). Varmaan siksi, kun meillä ei koskaan sisustettu ja kotiin sai kutsua kavereita todella harvoin. Jos arvontaonni suosisi niin ehkä pääsisin yli tästä mun vieras-siivoja kammostani :D”

sekä Tuulia, joka kommentoi: ”Voi onnetar suosi mua kerrankin! Tän palkinnon mä oikeasti haluan! Yksinhuoltajaäidin elämää taitais vähän helpottaa… =)”

Onnea, onnea, onnea – ja kiitos kaikille osallistuneille! Voittajien siivouskokemuksia tulossa blogiin varmasti muutaman viikon kuluttua :)

23

You Might Also Like

  • Säde
    23.8.2016 at 17:29

    Nyt on sen verran hyvä arvonta, että pakko koittaa onnea! Meillä ei ikinä ole käynyt siivoojaa ja haluisin oikeasti nähdä minkälaista jälkeä ihan oikea siivooja tekisi 😂

  • Pikku-iia
    23.8.2016 at 17:33

    Mukana arvonnassa.
    Olen joskus saanut joulusiivouksen lahjaksi ja se jos mikä oli ihanaa!

    • krista
      23.8.2016 at 22:00

      Toi on kyllä ihan mahtava lahjavinkki!

  • Suvi
    23.8.2016 at 17:33

    Haaveena olisi siivous jonkun muun tekemänä! Eli en ole koskaan testannut :)

  • Sanna
    23.8.2016 at 17:34

    Tähän on vaan ihan pakko osalistua, jos vaikka ihan innostuisin tilaamaan säännöllisen siivouksen meillekkin, kun kerran kokeilisi.
    Voin kyllä kuvitella kuinka ihanaa olisi jättää taakseen kaaos ja lähteä nauttimaan vapaa-ajasta ja takaisin tullessa oven takana odottaisikin harmooninen siisti koti. Se vielä puuttuisi, että joku olisi laittanut ruuan valmiiksi :) Saisko semmoisenkin palvelun?

    • krista
      23.8.2016 at 22:01

      Haha, tuohon ruokapuoleen vois sit tää yritys laajentaa :) Vois ottaa vaikka jonkun pataruoan uunista niin, että se ois just tasan valmis kotiin tullessa, mmm <3 (vai voisko sellaista jättää yksin uuniin muhimaan, ehkä ei)

  • asstrid
    23.8.2016 at 17:35

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Meille niin kelpaisi siisti koti. Edes kerran!

  • Emma
    23.8.2016 at 17:41

    Oih! Kyllä olisi tarvetta ammattiluuttuajalle tässä kahden pienen lapsen taloudessa.. 😃 miten ihanaa olisikaan tulla kotiin, joka on putsaantunut poissaollessa.. simsala bim!

  • Hanna
    23.8.2016 at 17:43

    Todellakin mukana arvonnassa! Kolme- ja kohta kaksivuotiaan ja kahden kissan taloudessa siivousehtiminen ja -jaksaminen on kortilla, ja sotkua tulee senkin edestä. Joka siivouskerralla suunnitellaan uudenlaisia rutiineita, miten homma onnistuisi hiukan kevyemmin eikä koko huusholli ehtisi räjähtää, mutta fakta taitaa olla että löhes jika vapaahetki pitäisi käyttää puunaamiseen – ei jaksa! Ollaan mietitty siivouspalvelua, mutta muutama juttu arveluttaa. Tällainen kertasiivous olisi mahtava tilaisuus nähdä tulokset ja antaisi hyvän pohjan viikkosiivouksille sekä arvion mis

  • Hanna
    23.8.2016 at 17:44

    sä ajassa täällä ehtisi saada jotain aikaiseksi.

  • tinttiti
    23.8.2016 at 17:45

    Meillä on kotona yleensä perussiistiä (kiitos tiskikoneen ja robotti-imurin) ihan jo pölyallergianikin takia. Siivousapua tarvitsisinkin enemmän esimerkiksi ikkunoiden ja kylpyhuoneen kunnolliseen pesuun. Minulla on paha atooppinen ihottuma käsissä ja kaikenlaiset pesuaineet ärsyttävät ihoa. Kumihanskojen kanssa kädet taas hikoavat ja siten ärsyyntyvät.

  • Hanna
    23.8.2016 at 17:45

    Tämä on paras arvonta ikinä! En ole koskaan testannut siivouspalvelua, mutta olisin erittäin kiinnostunut kokeilemaan. Nyt opiskelevana ja perheellisenä siihen ei ole vielä ollut rahaa, mutta jos tästä joskus töihin pääsee niin aion ainakin kokeilla.

    Inhoan siivoamista ja yleensä suurin motivaatio siivoukseen on se, että joku on tulossa meillä käymään. Onneksi vieraita käy aika usein niin pysyy edes joku siisteystaso yllä :D

  • Dansku
    23.8.2016 at 17:50

    Oi! Yhden kaksivuotiaan uhmaikäisen ja yhden viisiviikkoisen äitinä tää tulis niin tarpeeseen! Meinasin jo aiemmin tilata testikerran freskalta mutta ei budjetti antanut myöten.. Toivottavasti nyt arpaonni suosisi :)

  • jermia
    23.8.2016 at 17:54

    Just miehen kanssa mietittiin, että hommattaisi freskalta joku siivoilemaan. Olisi ihana päästä testiryhmään! :)

  • Reetta
    23.8.2016 at 18:07

    Tämä olisi niin hyvä tilaisuus näyttää miehelle, että jostain asioista voi myös maksaa, vaikka ne ovat asioita, jotka voi myös itse hoitaa. Mun mielestä myös oma aika on arvokasta ja kodin siivouksen voisin hyvin ulkoistaa edes kerran :D tai kerran kuukaudessa sopisi mulle!

    • krista
      23.8.2016 at 22:05

      Kyllä – tämähän on palvelun ostamista joltain toiselta ja itse ajattelen just näin, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kun se oma aika (ja perheen yhteinen) on kuitenkin aina kortilla ja tosiaan arvokasta – ja tää on tää sanonta, että kukaan ei kuolinvuoteellaan ajattele, että oisinpa siivonnut enemmän. Kyllä se läheisten kanssa vietetty aika taitaa olla tärkeämpää <3

  • zirpale
    23.8.2016 at 18:15

    Harmi, kun ei asuta Freskan toiminta-alueella. Juuri haaveilen edes kerran käyttäväni ammattisiivoojaa kotona mutta vähällä googlailulla paikallisilla firmoilla on vähän hankalat ajanvaraus- tai hintaperusteet. Pitää ottaa työn alle, vauva tulossa ja haaveilen että edes kerran käyttäisin ammattisiivoojaa jynssäämässä paikkoja pikkuvauvarumban keskellä. Muttamutta, sisko asuu pääkaupunkiseudulla niin häntä olisi mukava ilahduttaa siivouksella :)

  • Kukkis
    23.8.2016 at 18:15

    Monta kertaa on harkittu että pitäisi kokeilla, jos ei muuten niin että edes joulusiivouksen tekisi joku muu. Tai ikkunoiden pesun :D mutta ollaan oltu vähän saamattomia. Ehdottoman kiinnostuneita kyllä jonkun muun tekemästä siivouksesta eli ihan käypää testiryhmä-matskua!

  • Riikka
    23.8.2016 at 18:17

    Ai jeekuna, että tekisi terää meilläkin tuo perusteellinen siivous! Jospa sitten paistaisi aurinko tähänkin risukasaan… 😊

    • krista
      23.8.2016 at 22:07

      Puhtaiden ikkunoiden läpi hei :)

  • Triinu
    23.8.2016 at 18:26

    Oivoi nyt jos arpaonni osuisi kohdalle, olisin ikionnellinen. :) Mua on nimitetty joskus siivousnatsiksi, mutta ilmeisesti olen kääntänyt takkia näin esikoisen myötä. Kissankarvaa, pölykoiria ja muuta kivaa löytyy ihan ammattilaiselle sopivan haasteen verran. :D Ikkunoita en ole pessyt koskaan nykyisessä asunnossa. Riemastuin, kun jääkaappi alkoi reistaamaan ja vuokranantaja lupasi hommata uuden: MUN EI TARVII PESTÄ JÄÄKAAPPIA! Summa summarum, me tarvitaan siivousapua!

  • Titomm
    23.8.2016 at 18:30

    Meille kiitos! Nykyään kun lapsi on isompi ollaan päästy sellaiseen siivoustasapainoon että kerran viikossa imuroidaan sillein suunnilleen. Kämppä on kuitenkin aika suurpiirteinen, ja sellaisia juttuja kuten tiskipöydän puhdistus ei tee kovin usein. Ikkunat taas pestään kerran kahdessa vuodessa. Oon miettinyt että kun taloudellinen tilanne paranee niin haluan ostaa perussiivouksen. Ehkä sit itse jaksais vaikka enemmän panostaa järkkäilyyn. Nyt onneks pääsin uuteen parempi palkkaiseen työhön. Saa nähdä :)

    • krista
      23.8.2016 at 22:09

      Meillä on muuten käynyt ihan selkeästi niin, että kun joku muu hoitaa ”perusduunin”, itsellä nouseekin intressit just järkkäillä paikkoja. Tosi moni sellainen hylly/pöytäpinta on tullut raivattua (mm. työpöytä), mihin ei ennen oikein tehnyt mieli uhrata ajatustakaan, kun oli muutakin siivottavaa niin paljon!

  • Pilvi
    23.8.2016 at 18:36

    Siivooja on ollut ajatuksissa palkata vielä ennen toisen lapsen syntymää eli syyskuun aikana. Ikkunat on niin harmaat, ettei ulos näe ja olisi ihanaa jos joku pesisi joskus lattiat :)

  • Rirri
    23.8.2016 at 18:43

    Oi minä minä minä! Tää tuntuu kyllä hassulta mutta just tänään mietin että pitäisikö kotisiivousta kokeilla. Me nimittäin myytiin tänään meidän ensimmäinen oma koti ja musta olis tosi ihana antaa uudelle omistajalle avaimet viimeisen päälle siivottuun kotiin. :)

  • 1 2 3 4 5 12