Kun muutimme puutaloon, nukuimme ensimmäiset yömme patjalla vaatehuoneen lattialla. Katselimme viistoa kattoa ja kuuntelimme vanhan talon tunnelmaa – ja jo silloin sanottiin ääneen ajatus, että tämä olisi kyllä tosi ihana makuuhuone.
Mutta vaatehuone siitä tuli. Rojuvarasto.
Tänne on nyt pakattu meidän henkilökohtainen omaisuus, pois viime talven vuokralaisten alta.
Ajatus on silti jäänyt elämään: tuo vaatehuone voisi joskus olla aikuisten makuuhuone. Nyt taas Suomeen palatessa toimintasykäys nostaa uudelleen päätään. Olisikohan nyt aika alkaa oikeasti hommiin…?
Tällöin meidän yhteinen makuuhuoneemme jäisi siis lasten makuuhuoneeksi, ja aikuiset vetäytyisivät omaan pieneen pesäänsä (ex)-vaatehuoneeseen.
Isoin kysymys tietysti on tämä: mihin ne kaikki tavarat? Meillähän ei siis ole kellaria, ullakkoa eikä isoja vaatekaapistoja yläkerrassa (alakerrassa on muutama irtokaappi), joten vaikka kuinka karsii tavaran määrää, tarvitsemme välttämättä jotain säilytystilaa.
Vuosien varrella on ehditty miettiä monenlaisia säilytyssuunnitelmia. Hommaan vaikuttaa jonkin verran, se, että puutalon yläkertaan on jossain vaiheessa lähivuosina tulossa isompi remppa, jossa otetaan käyttöön lisää tilaa katon sivuilta ja ylhäältä. Eli nyt tässä vaiheessa ei kannata tehdä mitään sellaista isompaa kiinteää ratkaisua, jota emme voisi hyödyntää myös sitten.
Tämänhetkinen kolmen kohdan pläni on tämä.
1. Hengittelen syvään ja yritän aktivoida taas uudestaan kierrätysmyyntipuristuksen. Myyn siis meille tarpeetonta tavaraa eteenpäin (Bugikset? anyone?) niin paljon kuin ikinä onnistun. Yv-av-vapautan AAAARGH siis käyntiin. Viime syksynä varattua löylykiulua ei muuten ole vieläkään noudettu.
2. Tulevaan-ex-vaatehuoneeseen jää seinän mittainen liukuovikaapisto. Siihen jää 3-4 sellaisen standardi-pystyhyllyrivin verran tilaa, vähän matalammin toki kuin standardi. Eli teoriassa tuon nykyisen vasemmalla näkyvän hyllyn verran jäisi hyllytilaa, ja siihen vaan siisti liukuovi (tai halvempana ratkaisuna verho) eteen.
3. Lisäksi tähän nykyisen makuuhuoneen/tulevan lastenmakkarin syvennykseen – niin kaunis kuin se tällaisenaan onkin! – tulisi syvät hyllyt. Joel nikkaroisi ne itse, mahdollisimman yksinkertaisesti peruspuusta. Syvennyksen päähän jäisi Joelin työpiste (ei näy tässä alla olevassa makkarikuvassa, mutta tuolla vasemmassa kulmassa se on piilossa). Syvennys peitettäisiin alkuun vaikka ihan verhoilla, verhokisko kattoon vaan. Ja sitten isomman rempan yhteydessä kuvio voitaisiin ajatella uusiksi.
Edelleen hyllytila jää toki neljän hengen porukalta pieneksi (kun tosiaan ei ole minkäänlaista varastoa, jossa voisi säilyttää vaikka ”väärän kauden” kamaa, matkalaukkuja ym), mutta… …no, tila on mitä on. Pitää pärjätä.
Hauskin yksityiskohta tässä meidän mahdollisessa huonejärjestysrempassa olisi tämä:
Jos vaatemakuuhuoneeseen tekisi pienen oviaukon seinään (sinne suunnitellun liukuovikaapiston päähän), siitä pääsisi suoraan kylpyhuoneeseen.
Eli yöllä jos lähtisi veskiin, ei tarvitsisi kiertää lastenhuoneen kautta.
Kylppärin päästä katsottuna sisäänkäynti aikuisten makuuhuoneeseen tapahtuisi…
…pyykkikaapista! :D
Ahhhhahahaha, tämä on mun mielestä aivan hulvaton ajatus.
Puutalon Narniaan (=aikuisten makuuhuone) on sisäänkäynti pyykkikaapin kautta!
Niin älytön idea, että se pitää varmaan toteuttaa :D
31
Anna
12.4.2019 at 15:26Tosi hankala ajatella mitä kaikkea teille sopisi ja mitä ei ja mitä voisi toteuttaa ja mitä ei kun ei tiedä pohjapiirustusta tai tarkempia tarpeita, mutta muutama ihan yleisesti harkittava säilytystilaratkaisu joista voi EHKÄ poimia jotain ideoita.
–
Vanhat puuarkut ja nahkaiset matkalaukut ovat kauniita esineitä joita voi säilyttää ihan esillä ja niissä voi säilyttää tavaraa. kuten noita väärän kauden vaatteita.
Matkalaukkuja jos on eri kokoisia voi säilyttää sisäkkäin. Meillä on matkalaukkujen sisällä reppuja, esimerkiksi.
Vaatesäilytystilaa ihan vaatekaappitavalla teillä ei taideta tarvitakaan kun on niin kätevä vaatehuone, mutta meillä siirtyivät lähes kaikkien käyttövaatteet kirjahyllyihin ihan siksi että ne eivät ole liian syvät. Helpompi ottaa vaatteita yhdestä rivistä kuin kaivaa asioiden takaa. Eli jos jollain seinällä sattuu olemaan vaikka oven takana kapeakin tila niin sitä voi hyödyntää yllättävän tehokkaasti.
Verhot mainitsitkin ja ne ovat kauniita ja joskus paljon kivempia kuin liukuovet (ainakin yleensä kauniimpia, ellei sitten ole japanilaistyyliset paperiovet, jotka ovat aika nättejä) ja halvempia ja helpompia toteuttaa. Myös ihan vaan jonkun yksittäisen hyllyn eteen jos tahtoo piilottaa tavarat.
Katonrajassa on ihmisillä usein ylimääräistä tilaa. Sinne hyllyjä ja kaappeja joihin saa tavaraa jota ei tarvita ihan jatkuvasti. Myös erilaisia koreja ja kangashyllyjä voi ripustaa katosta tai seinän yläosasta roikkumaan.
Yksi mikä voisi teillä olla toimiva olisi tuonne teidän huoneeseen kiinteä sänky jonka alla on pitkät laatikot jotka saa vedettyä pyörillä kokonaan ulos.
krista
12.4.2019 at 16:22Hyviä ideoita! Ainakin matkalaukut ovat tällä hetkellä tuolla vaatehuoneessa tyhjillään (koska tulivat just Espanjasta), ja niissähän voisi tosiaan säilyttää vaikka ja mitä! Varsinaisesti sisäkkäin ne eivät mene, mutta niissä voisi olla vaikka niitä väärän kauden vaatteita tai vaikka just muita laukkuja.
–
Sängynaluslaatikot (sellaiset pyörälliset) meillä onkin, mutta ne täynnä ”saatan joskus tarvita” -tavaraa eli käytännössä mun duuninäytteitä ja opiskelupaperita. Graah! Koskakohan niistä opiskelupapereista voisi luopua… Sänky on aika matala, korkeampi olisi näppärä tai just tuollaiset kiinteät säilytyslaatikot sängyn alla, mutta sänkyä ei olla ostamassa, koska me RAKASTETAAN tuota meidän sänkyä <3
-
Mutta siis paljon hyviä vinkkejä ja ideoita, KIITOS! <3
Riika A
12.4.2019 at 15:41Paljonko pyytäisit Bugiksista? Mulla on kyllä jo yhdet vaunut olemassa, mutta ne on enemmän mallia taisteluvaunu, ja oon miettinyt että onko ne sitten käytössä ihan hirveän hankalat. Toisaalta ei kyllä millään toisiakaan viitsisi hommata, mutta mutta mutta…
krista
12.4.2019 at 15:49Ne on kyllä nii-iiin hyvät, suosittelen! <3 Näppärät ja kevyet! Mä pyysin (muistaakseni!) viime myyntiyrityskierroksella 550e, ja 450e niistä mulle parikin ihmistä tarjosi, mutta en raaskinut, ja sit en tullut uusineeksi ilmoitusta, kun se vanheni tori.fi:ssa. Ja nyt ne edelleen tuolla vaatehuoneessa lojuu, ei mi-tään järkeä :D Kyllä mä ne nyt sillä 450 eurolla ainakin myisin, tai siis sen ajattelin laittaa ilmoitukseen hinnaksi.
-
Niitähän on käytetty vaan 2,5 vuotta (ja rakkaudella) ja muuten ne on seisseet tuolla vaatehuoneessa - eli ovat tosi hyvässä kunnossa <3 Jos kiinnostaa yhtään, mä voisin ottaa ne ulos ja kuvata! Ja siis joka tapauksessa pian kuvaan, jos/kun laitan julkiseenkin myyntiin!
Riika A
12.4.2019 at 22:39Mä oon nähnyt niistä kyllä kuvia. :D
–
Mutta ehkä en nyt raaski kuitenkaan, on se 450 paljon rahaa, vaikka uutena toki maksais vielä paljon enemmän. Kun siis kuitenkin yhdet sinänsä ihan hyvät vaunut on, ja toisien hommaaminen tuntuu aika tyhmältä. Täytyy sitten miettiä uudestaan, jos tuntuu että niiden kanssa on ihan ylivoimaisen hankalaa liikkua.
Daria
12.4.2019 at 16:24Voisiko tuosta syvennyksestä, missä sänkynne nyt on, tehdä verhon tai liukuovien avulla säilytystilan?
krista
12.4.2019 at 16:57Joo se oli just se tarkoitus!!! Apua, mä selitin jotenkin maailman epäselvimmin sen tuossa mun tekstissä, SORI – mutta just tuota tarkoitin tuolla kolmoskohdalla!
–
Liukuovi oli alkuperäinen ajatus, mutta sitten tajuttiin, että yläkertaa joka tapauksessa rempataan tuosta kohdasta, joten liukuovi jää luultavasti väärän kokoiseksi pian. Niinpä verho vois olla hyvä ensiratkaisu!
Maiskis
12.4.2019 at 16:52Jos haluat tavarasta eroon, vie kierrätyskeskukseen tai Konttiin. Oikeasti. Se av yv vapautan varaan unohdin -rumba on niin syvältä… Eikä ne kamat siellä varastossakaan vuokraa maksa, joten pois vaan.
Väitän oman tavarakaaoksen kesyttämisen kokemuksella, että varastoa ei tarvitse mihinkään. :) Se on vain unohdettujen tavaroiden kaatopaikka. Toki tarvitsee tilan, missä pitää ”väärän kauden” tavarat, mutta niissäkin joku kohtuus niin mahtuvat aika pieneenkin kaappiin.
Hienoilta kuulostaa remppasuunnitelmat, tsemppiä! :)
krista
12.4.2019 at 17:02Mä en ole vaan kyennyt siihen, enkä usko vieläkään kykeneväni. Tää on tämä mun outo tavara/vaatefiksaatio: mä en pysty vaan laittamaan uffille/kierrätyskeskukseen, koska… …no, musta se tuntuu väärältä ”tätä mun tavaraa kohtaan”. Tai siis tuntuu niin kuin en kantaisi vastuuta siitä vaan dumppaisin vaan kuormana jonnekin muualle. Mä haluan, että tavara jatkaa elämäänsä jossain niin, että mä annan/myyn sen tarvitsijan käteen ja tiedän, että se tulee käyttöön ja saa uuden elämän. …ja senpä takia mä en siitä sit näköjään pääsekään eroon :D Ja se rumba ON syvältä, kun ihmiset ei sit haen niitä tavaroita GRAAAAAAH.
–
Saa ottaa -pöytään tosin viime kesänä kykenin, ja se oli hyvä ratkaisu. Se tehdään myös tänä vuonna!
Anna
12.4.2019 at 17:08Pidä pihakirppis niin saattaisit saada ainakin osan tavarasta menemään ilman AV, YV, ilmoitan joskus, en ilmoittanutkaan, otan, mutta en vastaa enää koskaan viesteihisi -rumbaa. Ja sinne voi pienemmällä kynnyksellä laittaa vaikka löytölaatikon mistä saa ihan ilmaseksi poimia tavaraa jota ei ehkä muuten kehtaisi laittaa myyntiin tai josta ei viitsi pyytää rahaa.
krista
12.4.2019 at 17:10Kyllä, sen teen! Viime kesänä meillä oli tosiaan saa ottaa -pöytä yleisenä kirppispäivänä, ja se toimi tosi hyvin! Ja sama aiotaan tehdä tänä vuonnakin. Toki muutaman kolikon monestakin tavarasta ottaisi mielellään, mutta sit pitäisi päivystää siinä myymässä… Niinpä todettiin, että laitetaan ilmaiseksi ja kuka vaan voi ottaa. Silleenhän me päästiin viime kesänä eroon mm. meidän telkkaristakin, kun vähän innostuttiin kantamaan tavaraa pihalle :D
Tee
12.4.2019 at 19:01Hei täälläkin Bugikset kiinnostaisi kovasti, kun on vajaa 1 v ja toivottavasti olisi pian uusi tulokas kyydissä. Meillä on maailman ihanimmat kirkkaankeltaiset Oran yhdistelmät, mutta niistä ei taio kahden lapsen rattaita niin millään.
Remppasuunnitelmat kuulostaa kivoilta ja jään mielenkiinnolla odottamaan remppajuttuja! Meillä nyt ekaa kesää oma piha ja pihisen niin innosta päästä sinne touhuamaan, että talon sisäpuoliset suunnitelmat ovat meillä kesän ajan jäissä.
krista
12.4.2019 at 20:03No hei oispa huippua, jos Bugisten uusi omistaja löytyisi täältä blogitutuista eikä tarvitsisi ”kenelle tahansa tuntemattomalle” myydä, hih jotenkin tuntuu että täällä ollaan tutumpia! :)
–
Nämä Bugikset ovat siis ne Cameleonit eivätkä siis tupliksi käänny (meidän tuplat oli Emmaljungan Vikingit), mutta tietysti seisomalaudalla/sisarusistuimella hyvinkin! Täällä kuvia; tällöin siis ajatteli jo luopua, mutta tänne vaatehuoneeseen jäivät :) https://www.puutalobaby.fi/myynnissa-bugaboo-cameleon/
krista
12.4.2019 at 21:02Ja kääk mulla jäi ihan kommentti kesken, joku tässä (hih lapset) keskeytti :) <3 Mutta siis ai toi on ihanaa, kun tulee oma piha! Me otettiin pihaa tosi vähitellen haltuun, alkuun ei osattu tehdä mitään. Nyt oon huomannut, että osaan jo kitkeä kukkapenkin ja tiedän, mitä missäkin pitäisi kasvaa ja mikä on vuohenputkea :D Se on mulle iso juttu! :D Mut aijaijai, se on ihan huumaavaa, kun voi olla omalla pihalla! Kivaa tulevaa pihapuuhastelua siis sinne teille! <3
Tee
13.4.2019 at 09:21No hitsi, meni siis vaunut sekaisin, kun muistelin vaan niitä teidän tuplia! :)
Meillä on kunnianhimoiset suunnitelmat nyt heti ensialkuun istuttaa pihalle puita, katsotaan miten aloittelijoiden käy! :D
Nu
12.4.2019 at 19:30Kun tarpeeks hyvä syy on, niin kyllä siitä tavarasta malttaa luopua ja siitä saattaa jopa innostua. Meillä on superpieni kämppä ja tosi vähän säilytystilaa. Ja mitä enemmän ollaan tavaraa hävitetty, sitä enemmän sitä haluaa hävittää. Eikä uutta olla ostettu juurikaan.
Asutaan neljä henkeä alle 60 neliöisessä kaksiossa. Ja esim mulla ja miehellä on yhteinen minipieni vaatekaappi. Tavaran suhteen ei oo käyny ees ahtaaks. Sopu sijaa antaa ja sillee.
krista
12.4.2019 at 20:16Joo siis tosi paljosta luovun mielelläni ja innostunut olen kierrättämisestä – eli luopumisen tuskasta sinänsä ei ole kiinni, vaan siitä, että haluan kantaa vastuuni tavarasta loppuun asti enkä ”dumpata” sitä kertakuormana mihinkään. Haluan varmistaa, että jokainen tavara, josta luovun, saa omistajan ja käytön eikä päädy vaan seuraavalle hyllylle tilaa viemään.
–
Mutta kierrätysryhmässä otan ajoittain aktiivisuusbuusteja, vaikka onhan se aikamoinen vaiva :D Ja se ON koukuttavaa! Se tosiaan todettiin esimerkiksi just viime kesänä ”saa ottaa” -pöytää laittaessa, kun siihen kannettiin enemmän ja enemmän tavaraa, ja lopuksi Joel vei sen meidän telkkarinkin :D :D :D Mutta se on siis totta, että ihminen pärjää niin paljon pienemmällä tavaramäärällä kuin mitä itse kullakin on komeroihin kertynyt! Mulla on jonkin verran tunnearvotavaraa, mutta jos tuota tavaramäärää katsoo, niin puolet on kuitenkin sellaista, joista voisi luopua aivan vaan jos tavaralle ”jatkosijoituspaikan” löytää. Vanhaa vaatetta ja tekstiiliä nyt lähinnä. Tekstiilistä tulisi hyvää matonkudetta esimerkiksi! Oon joskus ajatellut, että olisi kiva värjätä vanhoja lakanoita (ne ovat muuten liian haaleita mun makuun) ja kutoa niistä mattoja <3
-
Hienosti mahdutte! <3 Ja mä kans nykyisin haikailen melkein mieluummin pienempää kuin isompaa asumistilaa. Meillä on noin sata neliötä neljälle hengelle, ja erinomaisen hyvin mahdutaan! Mulla kans on lopputoive, että meillä on silleen sopivasti tavaraa sopivissa säilytystiloissa; ei liikaa, mutta silti tunnearvotavarat säilyttäen. Käyttövaatteiden suhteen meillä on jo superhyvä tilanne, vielä kun saisi muunkin tavaramäärän hallintaan!
Torey
12.4.2019 at 21:19Toi ”pyykkikaapin kautta nukkumaan” on aivan loistava. Ehdottomasti toteutukseen! 😄
https://naissanelioissa.wordpress.com
krista
12.4.2019 at 22:15Samaa mieltä! :D Ois vieläpä huikeaa laittaa oikea oviaukko umpeen niin, että sinne pääsisi VAIN sieltä pyykkikaapista. Kunnon salamakkari, vain pyykinpesijät löytää! :D …mutta todellisuudessa tuuletuksillista syistä varmaan kannattaa jättää kuitenkin toinenkin ovi auki :)
Rouva Hulda Huoleton
12.4.2019 at 21:46Meillä ratkaisin yv-av-rumban sillä että tasaisin väliajoin lahjoitamme ylimääräiset Hope ry:lle. Tietää ainakin että menee tarpeeseen!
Kiitos muuten mielenkiintoisesta blogista, olen lueskellut pitkään mutta hyvin harvoin kommentoinut. Monenlaista vinkkiä ja ajatusta olen täältä kuitenkin poiminut mukaan 😊
krista
12.4.2019 at 22:16No se on kyllä superhyvä taho lahjoittaa! Me ollaan jouduttu joskus just sellaiseen sumaan, että siellä on ruuhkaa eivätkä ota vaatetta vastaan (tullut liikaa jotain), mutta ne on varmaan vaan hetkellisiä, ja tarvitsijoita varmasti löytyy <3 Ja todella menee tarpeeseen!
-
Ja kiitos <3 Ihana palaute, tulee niin hyvä mieli, kiitos <3
Salallaa
12.4.2019 at 23:59Spr:n kontti on myös yksi mahdollinen lahjoituskohde.
Aapeli
14.4.2019 at 21:45Me vietiin ulkomaille muutossa yli puolet kodin vaatteista/tavaroista/yms kirpparille, joka hinnoittelee ja myy sun puolesta, ja myymättä jääneet saa joko itse hakea tai laittavat hyväntekeväisyyteen. Sen jälkeen tavaran vähennyksessä olen vienyt kaiken hyväntekeväisyyteen.