Muuttolinnut lähtee taas

Tasan neljän viikon päästä:

Uutisarvo tälle ei tietysti ole kovin mittava: puutalon perhe lähtee maaliskuuksi Espanjaan. Mutta vaikka päätös on mallia ”no totta kai”, niin kyllä se silti taas vaan niin ihanan kutkuttavalta tuntuu!

Meidän 3-5 kk talvehtimiset ovat nyt näköjään muuttuneet kuukaudeksi. Se tuntuu hyvältä juuri nyt. Se vaikuttaa koulunkäynnin kannalta sopivalta – minä opetan taas lapsia samaan tapaan kuin viime vuonna – ja samoin se antaa mahdollisuudet päästä nauttimaan silti Suomen talvesta ihan täysillä. Ei jää ikään kuin vajaaksi.

Maaliskuu on sellainen hyvä pitkä kuukausi olla poissa – ja Aurinkorannikolla alkaa jo kevät kurkistella nurkan takaa. Haaveissa pilkkii toki joskus olla taas siellä pidempiäkin aikoja, mutta luultavasti ei nyt kuitenkaan tässä ihan lähivuosina.

Muuttolintukuukaudelta odotan ennen kaikkea sitä koko perheen kuplivaa iloa, ”kun saa olla taas täällä”. Odotan aamupalaa parvekkeella, auringossa kuivuvia pyykkejä, rullaluistelua rantakadulla ja hiekkaan uppoavia pikkuvarpaita.

Sitä ennen helmikuu kotimaassa; se on alkanut aurinkoisena ja vatsatautikin on takana, viikonloppu lähestyy.

Tässähän kuulkaas taas elämä voittaa!

26

You Might Also Like

  • A
    2.2.2024 at 13:09

    Ihanaa Espanjan kuukautta teille jo etukäteen!

    Kuvia katsoessa tulee vähän fiilis, että oispa kiva ottaa pieni auringonpaiste viikko Espanjassa (ollaan nyt oltu useamman kerran joko Aurinkorannikolla tai Alicantessa kevään korvilla (tässä kohtaa Costa Blanka itse asiassa kutsuu enemmän, tykättiin tosi paljon Alicantesta), mutta muu elämä ehkä vähän haittaa (työt ja toisaalta vähän lapsen koulukin, kun omia lomia on otettu jo aika paljon syksyllä).

    • krista
      2.2.2024 at 16:44

      Kiitos! Ja mikäs tässä helmikuuta viettäessä sitä ennen, kun on tuolleen ”no kohta me lähdetään” -fiilikset ja kevätaurinko paistaa. Jännästi sitä saa virtaa jo etukäteen!

      Mä oon kans käynyt Alicanten rannikolla joskus… öööö… 2003 eli ihan eilen :D Reppumatkailtiin Barcelonasta alas rannikkoa junalla Alicanteen asti, oli ihania paikkoja! Mieleen on jäänyt ainakin Calpe ja Altea sieltä. Alicantesta oikeastaan vaan käännyttiinkin sitten takaisin, sieltä ei jäänyt mieleen kuin mansikkamargarita :D Noillakin kulmilla ois kyllä ihana joskus taas käydä! Mutta arjen elämisen kannalta Fuge on meille sitten se ihan oma juttunsa :)

  • Nadja
    2.2.2024 at 16:38

    Ihanaa kuulla, että elämä on voiton puolella vatsataudin jälkeen! <3 Tässä ei (vielä) saatu tähän asti yhtään, mutta koulussa kuulemma kulkee taas.
    Ja mukavaa paluuta Espanjan kotiin koko perheelle kuukauden päästä! <3 Ja terveisiä rantahiekalle meidänkin puolesta! <3
    Aurinkoa helmikuuhun! <3

    • krista
      2.2.2024 at 16:45

      Joo, kohta ehkä uskaltaa sanoa, että se tauti on tältä erää takana päin! Toivottavasti vältytte!

      Ja kiitos, viedään terveiset <3