Koulutielle omalla äidinkielellä

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lasten Pankin (Suomen Lähetysseura) kanssa.

Neljä ensimmäistä koulupäivää takana!

Ekaluokkalaisten päät ovat intoasurisevasti täynnä kaikenlaista uutta: miten löytää ruokalasta takaisin luokkaan, hei tästä hanasta tulee vettä mutta tuosta toisesta maitoa, mihin nuo kierreportaat vievät, missä olikaan se sisäkenkien säilytypaikka, kato miten hieno aapinen, mul on dinosaurusreppu, äiti mä sain koulusta kyniä, kumpaan suuntaan ykkösen väkänen kääntyy, äiti tää terotin ei mahdu mun penaaliin.

Mitä jos tälle oppimisen tielle pitäisi sukeltaa niin, että ei ymmärtäisi sanaakaan opettajan puhumasta kielestä…?

Me länsimaiset voimme tietysti äkkiseltään ajatella, että hei sepäs vasta mahtavaa kielikylpyä, mutta kun katsotaan vähän kauemmas, tilanne näyttää aivan toisenlaiselta. Unescon mukaan noin 40 prosenttia maailman lapsista opetetaan kielellä, jota he eivät ymmärrä ollenkaan tai ymmärtävät vain huonosti.

Samanaikaisesti puhutaan globaalista oppimisen kriisistä: vaikka yhä useampi lapsi pääsee kouluun (hyvä niin!), silti sadat miljoonat lapset eivät opi koulussa edes perustaitoja.

Aika hengästyttävä ajatus! Jotenkin sitä aina ajattelee, että kouluun mennään oppimaan jee jee. Ja että lasten koulutus on sellainen tosi yleispätevä ratkaisu köyhien maiden tulevaisuutta ajatellen – näinhän sitä aina sanotaan. Mutta että sadat miljoonat menevät sinne kouluun, eivätkä silti opi siellä juuri mitään. Kääks! Mitä ihmettä? Eihän se näin saa olla!

Eikä kyse ole mistään pienestä porukasta lapsia. Unescon raportin luku on kauhistuttava: maailmassa on 617 miljoonaa (!!!) sellaista lasta, jotka ovat koulussa, mutta eivät osaa lukea, kirjoittaa tai laskea. Osa heistä on ollut koulussa jo vuosikausia. Tähän on tietysti monia yhtä aikaa vaikuttavia syitä, mutta yksi osaselitys on se, että opetuksessa käytetään kieltä, jota lapset eivät ymmärrä.

Kun opetusta ei saa omalla äidinkielellä, oppiminen vaikeutuu ja hidastuu. Lapsi voi alkaa varhaisessa vaiheessa alisuoriutua eikä hän saa koulusta tai yhteisöstä riittävää tukea oppimiselle.

Ja joskus edes opettajat eivät puhu kunnolla sitä kieltä, jolla he näitä lapsia opettavat! Opettajat eivät siis voi opettaa lapsia omalla (ja lapsen) äidinkielellä, vaikka sillä he pystyisivät opettamaan parhaiten. Aivan nurinkurista!

Tämä ongelma on havaittu useissa kehittyvissä maissa, etenkin Afrikassa ja Aasiassa. Esimerkiksi Afrikassa opetuskielenä on usein entinen siirtomaakieli. Aasiassa puolestaan on monesti niin, että maan virallinen kieli on opetuskieli ja ”eliitin” kieli, mutta kielivähemmistöihin kuuluvat eivät saa opetusta omalla kielellään.

Esimerkiksi Etiopiassa on tavoitteena, että jokainen voisi aloittaa peruskoulun omalla äidinkielellään. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty, sillä kieliä on yli 80.

Vielä toisen esimerkkimaan lukuja, jotka vähän avaavat ilmiötä: Senegalissa noin 80 prosenttia lapsista aloittaa koulun, mutta vain vähän yli puolet saa alakoulun suoritetuksi. Valtava määrä lapsia, jotka jättävät jo alakoulun kesken! Se näkyy koko maan lukutaitoprosentissa: vain 45% senegalilaisista osaa lukea.

Tämä kontrasti on vaan jotenkin niin valtavan iso. Täällä meidän omat ekaluokkalaiset innoissaan avaavat aapisen ja alkavat oppia: jotkut jo kouluun mennessä lukevat sujuvasti, toiset pohtivat kirjaimia pidempään ennen kuin lukutaito loksahtaa kohdalleen. Mutta me suomalaiset vanhemmat voimme aika hyvin luottaa siihen, että omalla tahdillaan lapsi oppii kyllä. Koulussa on valmiudet, osaaminen ja välineet opettaa noita meidän pikkukoululaisia.

Kun sitten taas jossain päin tätä meidän yhteistä maailmaa on 617 miljoonaa tällaista ihan samanikäistä lasta, jotka ovat kyllä koulussa, mutta eivät silti opi.

Miksi sitten äidinkielistä opetusta ei ole vaan järjestetty?

Käytännön syyt tietysti, jos näissä maissa on tosiaan valtavan monia kieliä. Oppimateriaaleja ei välttämättä ole. Mutta taustalla on myös poliittisia syitä, ja siksi ratkaisujen löytäminen voi olla joskus haastavaa.

Omalla äidinkielellä saatava opetus nimittäin tietysti tukee vähemmistökulttuurien säilymistä ja kehitystä.

Kielitaito on tietysti valtavan tärkeää, ja meillä länsimaissa tosiaan kielikylpyä pidetään hyvänä asiana lapsille.

Kehittyvissä maissa tilanne on kuitenkin toinen, sillä lapsilla on aivan erilainen uhka tipahtaa kokonaan pois koulutieltä. Yksi ratkaisu tilanteeseen voi olla monikielinen opetus ja oman äidinkielen opetuksen lisääminen. Silloin lapsi saa omalla äidinkielellään esiopetuksen ja oppii myös lukemaan omalla kielellään. Tällöin lapsen lähiyhteisöllä on paremmat valmiudet tukea lasta koulutien alkumetreillä. Maan valtakieli tulee aikaisessa vaiheessa vieraana kielenä lukujärjestykseen – ja vähän myöhemmin osaa aineista voidaan alkaa opettaa tällä vieraalla kielellä. Jos esikoulussa ja alakoulussa on luotu hyvä pohja, lapsi voi yläkoululaisena opiskella kummalla vaan osaamallaan kielellä.

Jos aihe kiinnostaa, täältä löytyy tosi mielenkiintoinen Kehityskeskusteluja-podcast. Haastattelussa on monikielisen koulutuksen asiantuntija Kimmo Kosonen (tiedot monikielisestä opetuksesta ovat peräisin häneltä),  Suomen Lähetysseuran äidinkielisen opetuksen hankkeessa Kambodzassa työskennellyt Emma Holmström sekä viittomakielistä opetusta Etiopiassa kehittänyt Mekonnen Mulat.

Ja tosiaan viittomakieli myös! Esimerkiksi Suomen Lähetysseuran hankkeessa Etiopiassa yli 2 000 kuuroa lasta on päässyt viittomakielisen opetuksen piiriin. Lisäksi opettajia koulutetaan niin, että heillä on valmiudet opettaa viittomakielellä.

Suomen Lähetysseuran Lasten Pankki edistää äidinkielistä opetusta Kambodžassa, Etiopiassa, Nepalissa ja Senegalissa.

Esimerkiksi  Senegalissa Fatickin alueen kylissä järjestetetään tänä vuonna sereerin-, wolofin- ja poorinkielistä opetusta 21 luokassa 4-6-vuotiaille lapsille, sekä Ndjoumin alueella Pohjois-Senegalissa aikuisille pulaarin kielistä lukemaan opetusta kymmenessä luokassa. Aikuisten ryhmiin voi joskus tulla myös lapsia, jos alueella ei ole ollenkaan valtion koulua. Myös virallisen koulujärjestelmän ulkopuolelle jääneille nuorille tytöille annetaan lukemisen ja laskemisen opetusta.

Jo viime vuoden aikana tuossa Senegalin hankkeessa 666 kielivähemmistöön kuuluvaa lasta sai äidinkielistä esiopetusta. Ja 295 aikuista naistakin oppi lukemaan!

Äidinkielisen opetuksen järjestäminen yhdistyy tietysti muuhun koulujen ja opetuksen kehittämiseen, ihan koulurakennusten kunnosta asti. Esimerkiksi täällä kokemuksia Nepalista eräästä koulusta, jossa luokkahuone muistutti alkuun enemmän karjavajaa kuin koulua – samassa tilassa kun pidettiin myös vuohia.

Muutamassa vuodessa (välillä 2017-2019) Nepalin hankkeen kouluissa 1.-3. -luokkalaisten keskeytysprosentti laski 15,6 prosentista 6 prosenttiin. Aika monta lasta saatiin siis pysymään koulutiellä – ja myös oppimaan siellä jotain!

Pohjois-Kambodžasta vielä pakko kertoa yksi VAU-tason tulos. Etniseen vähemmistöön kuuluvat työntekijät siellä ovat kehittäneet bunongin kielen kirjoitusasun ja oppimateriaalit, yhteensä lähes 80 nidettä. Sama toteutettiin myös tampuanin, krungin, kavetinin ja braon kielillä.

Tärkeä osa tällaista Suomen Lähetysseuran tekemää kehitysyhteistyötä on siis vähemmistökielisen oppimateriaalin tuottaminen. Eikä pelkästään kieli vaan myös sisältö: oppimateriaalin täytyy tietysti olla paikalliseen kulttuuriin nojaavaa. Oppimateriaalinen tuottaminen tehdään aina huolellisesti yhdessä paikallisen yhteisön kanssa.

Eli ihan valtavan tärkeää työtä kielivähemmistöjen hyväksi! Ihan ihonkananlihallenostattavan hienoa!

Ai mikä Suomen Lähetysseura? Jos et ole bongannut aiemmin kirjoittamiani juttuja Suomen Lähetysseuran Lasten Pankin tukemasta työstä ja kiinnostaa, että millaista on kirkon toimijan tekemä kehitysyhteistyö, niin tsekkaa ihmeessä tämän vuoden takaisen jutun loppuosa, siellä avaan asiaa! Tuossa vuoden takaisessa postauksessa kirjoitin siis lapsiavioliittojen vastaisesta työstä, ja vielä myöhemmin kirjoitin siitä lisää käytännön työn näkökulmasta toisessa postauksessa täällä.

Lyhyesti tiivistettynä Suomen Lähetysseura on siis yksi suomen suurimmista kehitysyhteistyötä tekevistä järjestöistä. Rahoitusta se saa mm. ulkoministeriön kehitysyhteistyöavustuksesta, ulkoministeriön rauhantyön avustuksesta sekä seurakunnilta ja kolehdeista, keräyksistä ja lahjoituksista.

Me, jotka (kröhöm) emme kovin usein tuolla kolehtihaavien äärellä käy, voimme osallistua virtuaalisesti lahjoittamalla vaikka virtuaalikolikkokukkaronpohjallisen Lasten Pankille täällä.

Mitä jokainen voi tehdä?

Me kaikki vanhemmat katsomme noita omia lapsiamme ja sydämenkuvat silmissämme kannustamme heitä iloiseen ja oivaltavaan oppimiseen koulutiellä! Ja oi voisin niin niin niin paljon toitottaa tätä viestiä vaikka kuinka paljon: joka ikisellä lapsella pitäisi olla oikeus oppimiseen ja sen myötä tulevaisuuteen! Ei pelkästään näillä meidän länsimaisilla omilla pikkukoululaisillamme, vaan kaikilla muillakin lapsilla maailmassa on oikeus oppia!

Lasten Pankki tukee nimenomaan tällaista lasten koulunkäyntiä, lastensuojelua ja rauhankasvatusta tekevää kehitysyhteistyötä. Viime vuonna kampanjoitiin lapsiavioliittoja vastaan – kiitos kaikille vielä kerran lahjoituksista! – ja nyt halutaan nostaa esiin toista tärkeää aihetta. Eli tietoisuutta siitä, miten oppimisen esteitä voidaan poistaa, esimerkiksi mahdollistamalla lapsille opetus omalla äidinkielellä.

Lähdetkö mukaan tukemaan maailman lasten koulutietä myös tänä vuonna?

Pienikin lahjoitus on aivan supertärkeää: Lasten Pankille lahjoittaessa voi valita valmiista vaihtoehdoista tai laittaa minkä tahansa muun lahjoitussumman. Vaikka vain kaksi euroakin on tarpeellinen lahjoitus, joka otetaan kiitollisuudella vastaan. Sillä klassisesti pienistä puroista ja niin edelleen.

Kun jokainen laittaa oman pienen osallistumisensa, niin yhdessä saadaan aikaan paljon!

Klikkaa täältä lahjoittamaan Lasten Pankille – kiitos, jos tänäkin vuonna osallistut!

11
Like
3

You Might Also Like

  • Miitu
    16.8.2021 at 18:47

    Uuuu… Nyt päästiin asian äärelle!
    .
    Aivan äärimmäisen tärkeä aihe, mitä toivoisin tuosta vielä laajennettavan. Oppimateriaalit ovat yksi asia, ja siihen liittyen kiinteästi se, osaavatko opettajat hyödyntää niitä. Esimerkiksi monet afrikkalaiset kielet muistuttavat suomen kieltä kirjain-äännevastaavuuden säännönmukaisuuden osalta, mutta kielten erilaisia piirteitä ei välttämättä tunnisteta ja (osin senkin vuoksi) opetusmenetelmät saattavat pohjautua esimerkiksi englannin kielessä toimiviin opetustapoihin.
    .
    Sitten jos mennään vielä syvemmälle, niin monella lapsella saattaa olla se tilanne, että koulu on ylipäätään ensimmäinen paikka, kun heille ensimmäisen kerran esitellään tällaiset oudot koukerot ja kerrotaan, että muutes se mitä puhutaan, voidaan merkitä näin. Siinä on melkoinen ero meidän lapsiin, jotka vauvasta asti näkevät (omalla kielellä) kirjoitettuja tekstejä, ja oppivat jo kauan ennen lukutaitoa, että asioita viestitään ja niistä kerrotaan kirjoitetun kielen kautta. Ja jos miettii satukirjoja, niin niiden kautta tutustutetaan myös laajempaan ja rikkaampaan sanavarastoon ja kielioppiin/kielen rakenteisiin, mitä helposti arkisessa puheessa tulee käytettyä. Näkyypä tuo kotiympäristön vaikutus näillä meidänkin lapsilla lukutaidon mittauksissa. Eli myös omalla kielellä kirjoitetut satukirjat olisivat tosi tärkeitä!
    .
    PS. Samanlainen aapinen kotiutui meilläkin viime viikolla – hyviä lukuharjoituksia Seelalle <3

    • krista
      16.8.2021 at 19:38

      Uuuuu todellakin, mä rrrrrakastan kirjoittaa tällaisista tärkeistä aiheista!

      Ja siis ihan täysin totta varmasti nuo molemmat pointit! Ja tuosta jälkimmäisestä tulikin just mieleen, että jos lapsen vanhemmat tosiaan eivät ole lukutaitoisia (esimerkiksi Senegalissa yli puolet ei ole), niin ei sitä lukemista varmasti kuule kotiympäristössä – kun taas meillä jo taaperot imeskelevät pahvikirjojaan! Sen(kin) takia tietysti myös aikuisten opetus on tosi tärkeässä asemassa, ja tosiaan ihan pienten kirjat myös!

      Ja kiitos <3 Hyvää koulutien alkua myös teille pikkukoululaiselle! <3

    • Anna
      16.8.2021 at 20:36

      Minä uskon, että aikuisen mallilla on tosiaan todella suuri vaikutus lapsen lukutottumuksien muodostumisessa. Mutta myös olosuhteilla. Minä olen lukevan äidin lapsi. Meille luettiin ääneen vielä pitkään sen jälkeen kun opittiin itse lukemaan. Luulen, että saatoin olla ehkä jopa yläasteella kun kuuntelin miten äiti luki ääneen. Toki kirjat muuttuivat iän myötä.
      Minä olen myös kasvanut kodissa, missä on ollut paljon kirjoja esillä. Olen voinut katsella kirjoja ja miettiä mitä lukisin seuraavaksi. Ala-asteella pidin kirja esitelmän Philip Pulmanin Kultaisesta kompassista, luin Avalonin usvia, pasianssimysteeriota ja yritin jopa Tarua sormusten herrasta (jäi kesken).
      Meillä on myös luettu lapsille lähes päivittäin siitä asti kun ovat syntyneet. Tai itseasiassa taidettiin aloittaa iltasadut jo ennen syntymää kunluettiin miehen kanssa vuorotellen Hobittia XD
      Esikoisella oli vakava kielenkehityksen häiriö, mutta se rajoittui vain tuotettuun puheeseen. Hänen sanavarastoaan testattiin keskussairaalassa ja se todettiin ikätasoistaan paremmaksi.
      Kuopus 3V (kohta 4) taas mielellään ottaa esiin kirjan, katselee kuvia ja muistelee tarinaa ja kertoo sitä itse omin sanoin. Jostain nurkasta saattaa kuulua hiljaista höpötystä kun än on kirjan äärellä.
      Meillä on siis aivan erilaiset lähtökohdat ja malli lukemiselle, mutta ihan jo se, että minun lapsuuden kodissani, mutta myös meillä kotona on kirjoja hyllyssä ja lapset saavat niitä tutkia ja lukea ja heillä on myös aikaa niitä tutkia ja lukea. Kun tätä vertaa siihen, että ehkä koulussa ensimmäistä kertaa pääsee koskettamaan kirjaa, tutustumaan kirjaimiin ja kuulemaan ääneen lukemista ja koulu on ainoa paikka missä pääsee käsiksi kirjoihin niin ero on ihan valtava. Miten vaikea voi jollekin pienelle lapselle olla käsittää miten hieno taito lukutaito on, jos ei ole nähnyt mitä sillä voi tehdä ja miten sitä voi käyttää? Miten silloin motivoidaan lasta tekemään vaikeita harjoituksia päivästä toiseen? Ne perustukset mitkä meillä luodaan jo kotona valetaan jossain muualla vasta koulussa. Mutta hyvä, että ne valetaan kuitenkin siellä. Ja nyt kinulle tuli olo, että jotenkin vähättelen lukutaidottomien elämää. Se ei ole tarkoitus, mutta lukutaito on avain porttiin, jonka takaa löytyy uusi ja todella laaja maailma täynnä erilaisia mahdollisuuksia.
      .
      Nyt menee jo ihan ihmeellisiin suuntiin tämä minun ajatusten virtani, mutta Areenassa on tosi mielenkiintoinen kaksi osainen dokumentti kirjoitustaidon synnystä https://areena.yle.fi/1-50653517 Jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa katsoa. Siellä mm kerrotaan siitä mistä meidän aakkostemme merkit ovat alunperin lähteneet ja miten ne ovat muovautuneet matkanvarrella ennen nykyistä kirjaimistoamme.

      • krista
        17.8.2021 at 09:55

        Tästä tulee mieleen ihan eri esimerkki, mutta jotenkin kuvaavaa. Aikoinaan Tamil Nadun maaseudulla vapaaehtoistyössä halusin antaa yhdelle pienelle tytölle värikynät. Hän ihastui ja alkoi heti leikkiä niillä – järjestellen niitä! Eli hänellä ei just ollut sitä pohjaa että tietäisi, että miten niitä liikutellaan paperin päällä ja siitä jää väriä. No sitten näytin, ja tyttö oli ihastunut, mutta ei halunnut tehdä sitä itse. Myöhemmin ilmeisesti vanhemmat olivat ottaneet tytöltä liidut pois, koska todennäköisesti kokivat, että ne ovat liian arvokkaat lapselle. Ihan erilainen esimerkki siis, mutta jotenkin tuli mieleen just siitä, että jos sellaista ”perustaa” ei ole lapsen arjessa syntynyt, on tosiaan paljon pidempi tie kuin meillä, joilla kynät ja kirjat ovat olleet normaali osa lapsen elämää jo aivan pienestä asti.

        Eli tosiaan tilanne on paljon monimutkaisempi kuin että avataan koulu ja siinäpä se, sitten lapset alkaa itsestään oppia. Tarvitaan siis paljon enemmän, että oppiminen oikeasti mahdollistuu <3 Onneksi sitä tehdään ja tätä tietoisuutta nostatetaan, mutta paljon on varmasti tekemistä - 617 miljoonaa lasta, huh huh!

  • Kristiina
    16.8.2021 at 20:39

    Tää aihe on mulle lähellä sydäntä, koska opetan aikuisia, hyvin usein luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi. Ajatella, että opit lukemaan jotain kaukaista ja vierasta kieltä ensimmäisenä elämässäsi! Opiskelijat ovatkin usein jakaneet kokemuksiaan siitä, miten kummalliselta tuntuu, kun ei ymmärrä äidinkielisiä tekstejä. Tää vaikuttaa niin moneen juttuun, on hankala auttaa lapsia koulutehtävissä kun ei itse ymmärrä tehtävätyyppejä, ei pysty kääntämään suomen kielistä tekstiä omalle kielelleen, digitiedot on ääniviestien varassa yms yms. Ei sitä osaa koulutettuna itse edes oikein täysin ymmärtää.

    • krista
      17.8.2021 at 09:59

      No kyllä! Sitä on tosiaan hankala jopa hahmottaa, millaista elämä olisi aikuisena ihmisenä ilman luku- ja kirjoitustaitoa. Olisi niin ulkona ihan kaikesta! Tosi kiinnostavaa muuten : ovatko nämä opettamasi maahanmuuttajat oppineet siis puhuttua suomea ensin ja sitten alkavat opiskella sitä myös lukemaan ja kirjoittamaan – vai käykö se käsi kädessä myös suomen kielen oppimisen kanssa eli opetat sekä kieltä että luku- ja kirjoitustaitoa? Teet kyllä tosi tärkeää (ja varmasti haastavaa, mutta ajattelisi että myös palkitsevaa) työtä!

  • Lilah
    17.8.2021 at 11:46

    Itselle tämä vieraalla kielellä annettu opetus on usein tullut siinä vastaan, että Suomeen opiskelemaan hakevat (eritoten afrikkalaiset) kertovat saaneensa koko koulutuksensa englanniksi ja katsovat siksi ettei heidän tarvitsisi suorittaa korkeakouluhakuun vaadittavaa kielikoetta. Monen kokeeseen menijän kohdalla käykin sitten niin, että riittävää kielitaitoa ei ole. Sen jälkeen herää väkisinkin kysymys miten hyvin käydyn koulutuksen oppimäärää on muutenkaan voinut omaksua, jos kieli ei ole hallussa.
    Siinä mielessä varmaan aikuisten opettaminen lukemaan on jopa tehokkaaampaa kuin lasten, että vasta lukemaan opittuaan moni aikuinen ymmärtää miten merkittävästä taidosta on kysymys ja kuinka paljon ovia se avaa ja vasta sen jälkeen perheissä löytyy myös lasten koulutielle enemmän tukea.

    • krista
      18.8.2021 at 11:12

      Joo kyllä se varmaan kielen hallinta on se, mille se pohja sitten rakentuu. Ja totta, varmasti tosiaan aikuisten opettamisen tärkeys käy just käsi kädessä lasten opettamisen kanssa – on varmaan tosi tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät oppimisen tärkeyden ja pystyvät siinä tukemaan!